Marraskuuta, näinä päivinä…
Kahden setäruman käppäukon kuskaama
Punainen Nissan ajeli kohti Häkälän kuntaa jonne käppäukkojen elikkä Perskeleen
Ykän ja Lötjösen Eeliksen oli määrä lähteä jälleen metsästämään. Tai no, kun oltiin
enemmän pyynti- kuin saantimiehiä niin oikea termi oli kai metsästelemään.
Matka oli vielä kesken ja toverukset pysähtyivät matkan varrella sijaitsevan
Jonkunmuun kunnan keskustan reunamilla sijaitsevalle levikkeelle pitämään
voimasavuke Bostonin terästämää taukoa.
Levikkeen vieressä oli näkyvissä vielä
hieman kivijalkaa. Siinä oleva talo oli purettu aikaa sitten. Olikohan ollut
asuintalo vaiko ehkä jokin muu? Itse asiassa asia selviäisi käppäukoille aivan
heti sillä he huomasivat Nissanin muuttuneen taas kertaalleen Mossen
avolavapakuksi. Miesten omat vermeet ja ulkoasukin oli muuttunut. Päällä oli
sellainen 1970-luvun alkuvuosien kuosi, parta oli hävinnyt mutta tilalla oli
pulisongit ja entistä muhkeammat viikset. Kaljut päätkin olivat muuttuneet
tukaksi joka ylettyi ajan hengen mukaan reilusti korvien yli.
- Hähhää… mehän ollaan ilmieläviä Fredejä
joskus Kekkoslovakian ajoilta… avaa sydämesi mulle… tahdon pelkkää munaa sulle…
ja onhan päivä vielä huomennakin… ja lompakossa on muuten selvää Kekkoslovakian
markkavaluuttaa…
- Sille on tarvetta kun kerran näihin hikinautin
hommiin kesken kaiken siirryttiin… tuo kivijalka on nimittäin saanut taas talon
päälleen ja sehän on vanha kunnon keppanabaari…
- Sinne siis… eihän tuollaista voi väliin
jättää…
Siinähän se oli. Keskiolutbaari.
Samanlainen kuin sadat sen aikaiset keskiolutbaarit. Enempi miesten makuun
olevat paikat joissa myytiin pelkkää keskiolutta ja ehkä jotain pikkulämmintä
ja tupakkaa sen lisäksi. Menivät kiinni aina viimeistään klo 22 tai 23. Aikana,
jolloin Koskenkorvakaan ei ollut vielä kossu vaan koskis.
Baari oli sisältä juuri sellainen kuin miehet
muistivat josksus nuoruusvuosiltaan. Pienikokoinen, hämärä, pöydissä istui
hiljakseen rupattelevia miehiä eikä hipstereitä oltu vielä onneksi
keksittykään. Tosin eivät ne tähän baariin varmaankaan olisi tullut. Tuskin
ainakaan olisivat olleet pitkään. Tiskin takana seisova baariemäntäkin oli
juuri sellainen kuin pitää. Vanhahko, hieman ylipainoinen mutta erittäin karismaattinen
nainen jonka ansiosta baarissa ei tarvittu portsaria. Hänen lisäkseen baarin vakiasiakkaat
pitivät järjestyksen yllä.
- Jaa… mitäs sitä… joo, kaks isoa tuoppia
kiitos… ja hei, täällähän on muuten vihreää norttia… pari askia sitä ilman
muuta, kiitos… sitä kun ei ole maistanut herran aikaan…
Baariemäntä laski oluet, antoi nortit ja
katsoi Ykää ja Lötjöstä hieman ihmetellen. Mistähän kaukaa nuo vieraat miehet
oikein tulivat kun kyselivät kummallisia. Miksei ihmeessä täällä ei olisi ollut
vihreää karvapersenorttia? Olihan sitä joka kaupassakin. Käppäukot istuivat
pöytään niille muistista tutuille oransseille muovituoleille ja maistoivat
olutta juuri sellaisesta oikeasta baarituopista. Sehän oli sellainen pyöreä,
matalahko, pitkäkahvainen ja rypyliäispintainen. Taisi olla Oiva Toikan
suunnittelema?
Luonnollisesti siinä pöydässä istuessa
pantiin palamaan vihreät Nortit. Nyt kun elettiin sitä aikaa jolloin baarissa
röyhyyteltiin aivan vapaasti.
- Niin, se hävis tää karvapersenortti
niitä samoja aikoja kuin nää keppanabaaritkin. Tais olla jotain 1990-luvun
alkua.
- Joo… sehän meni niin että ne muutti
lakia… eli kuppilalla oli joko A-oikeudet tai ei sitten oikeuksia ollenkaan.
Osa otti A-oikeudet. Osa sitten lopetti. Mikä on sääli. Olihan nääkin varsin
merkittävä osa suomalaista kulttuuria. Täysin hipsteri- ja piiperrysvapaita
vyöhykkeitä. Jotenkin veikkaan että ne saattaisivat olla semmosia vieläkin.
- Joo, aito katoaa ja tilalle tulee teeskentelevää
krääsää. Vaan anskumä plärään vähän tätä Maakuntalehteä… ollaan meinaan
vuodessa 1975… katotaas… Kekkonen… Kekkonen… Syksyn Sävel… Kekkonen… ETYK…
Kekkonen… YYA… Syksyn Sävel… ETYK… syvennys… levennys… laajennus… luottamus… ETYK…
YYA…Kekkonen… Kekkonen… jaa, katos, Karjalainen…
Ja siitähän tuli käppäukkojen mieleen
takauma. Ahti Karjalainen ja tankerot. These animals are dangerous. Nämä
eläimet ovat tankeroita. Urbaanilegenda. Ja Kivikasvot.
- Käydääs levyautomaatilla… hjuu, täällä
se on… Kivikasvot ja Tankeros Love… lyödääs markka sisään…
Naapuripöydissä selvästi katsottiin mitä
vieraat miehet aikoivat soittaa. Näissä baareissahan oli vähän sellainen etiketti
että kovin kantaporukalle vierasta musiikkia ei parannut soittaa ainakaan ylen
määrin. Mutta kun kappaleen ensi tahdit alkoivat soida niin pöydistä näkyi
hyväksyviä nyökkäyksiä. Ja olihan tämä jukeboksi sellainen vanha kunnon
sinkkujukeboksi jossa kappale valitiin mekaanisilla mukavasti raksahtelevilla
nappuloilla. Vielä kappaleen jälkeen piti lyödä muutama lantti baarin 50-pennin
jassoon. Huonolla menestyksellä mutta eihän tällä reissulla tienaamassa oltu muutenkaan.
Hikinauteille tuttu perstuntuma alkoi
kertoa että aikamatkailu olisi taas kertaalleen pian lopussa. Ehkä ostettaisiin
vielä tuliaisia vuoteen 2022. Eli takaisin tiskille baariemännän luo:
- Sitä vihreää Norttia neljä askia vielä
ja hei, juma örtsy, tossahan on Stop-pastilleja, niitä kuusi rasiaa, en edes
muista milloin olen niitä saanut maistaa ja sitten tosta noita lihapiirakoita
neljä mukaan. Niitä natustaa matkan varrella kylmänäkin aivan hyvin eikä me
mistään niin hyviä saada kumminkaan.
Baariemäntä löi lukemat vanhaan
mekaaniseen kassakoneeseensa, otti maksun ja antoi vaihtorahat ja katsoi miehiä
taas hieman kummissaan. Mikä niitä niissä Stop-pastelleissa niitä niin
ihmetytti? Eikö niitä muka myyty heidän kotikunnaillaan? Ja nuo lihapiirakathan
olivat ihan tavallisia baarilihapiirakoita. Onkohan noiden miesten
kotikunnailla jotenkin ruuasta pula?
Ykä ja Lötjönen siirtyivät keppanabaarista
pihalle ja huomasivat että baari oli muuttunut taas kivijalaksi jota tuskin
erotti. Mossesta oli tullut taas uskollinen Nissanin pick-up ja vara-Fredeistäkin
oli tullut taas kaljupäisiä, partaisia ja rumia käppäukkoja. Oli aika hypätä
autoon. Häkälään ja Jatsinkajauttamankankaan metsästysalueelle oli vielä pitkä
matka.
Ykä hyppäsi vuorostaan kuskinpukille,
käynnisti moottorin, löi ykkösen silmään ja nosti kytkintä. Ajaessaan hän oli
hetken aikaa mietteliään hiljainen mutta tuumi sitten:
- Tiedäkkös… rupesin miettimään… olikohan
se ihan samaa aikaa kun Suomessa lopetettiin niin keskiolutbaarit sekä vihreä
Nortti ja samaan aikaan Suomen asiat alkoivat mennä pysyvästi päin helvettiä?
Silloin joskus 1990-luvun alussa. Voiskos niillä asioilla olla joku
korrelaatio? Tehtiinkö kohtalokas virhe? Tuliko jonkinlainen perhosvaikutus?
Lötjönen raapi repsikan paikalla partaansa,
mietti hieman ja vastasi sitten:
- Piru vie… tuossa voisi olla jollain
tutkijalla tutkimuksen paikka… jollain oikealla tutkijalla… ei nykyisellä
ideologisesti oikeaoppisella transhypettävällä pellellä… vaan mahtaako niitä
oikeita tutkijoita olla enää olemassakaan?
- Taitavat olla nykyisin vähän saanta
saaliissa… keskittyvät menstruoiviin miehiin, tyttöihin joilla on pippeli ja
siihen että miesten vessoihin saadaan tamponiautomaatteja. Ja tietysti siihen
että harvat terveen järjen käyttäjät karkotetaan yliopistosta pois.
Näitä tuumien käppäukot jatkoivat mietteliäinä
matkaansa kohti metsästysmaitaan. Epäilemättä useampikin vihreä Nortti palaisi
näitä tuumiessa.
Suomessa alkoi kaikki mennä päin helvettiä jo 1980 loppupuolella. Holkerin sinipunahallitus sen aloitti ja nimi oli "rakennemuutos". 1990 alkupuolella saatiin jo vähän tuntumaa mikä se semmonen rakennemuutos oikein on, mutta ei uskottu. Samaa on jatkettu näihin päiviin ja tässä ollaan. Mistään ei taida enää apua tulla. Toivotaan että jouluna ilmestyy jostain kolme viisasta miestä jotka pistävät asiat kuntoon.
VastaaPoistaEnnen kuin voi romahtaa, tarvitaan ylikuumeneminen.
VastaaPoistaSuomen nykytilanteen alamäen voidaan katsoa alkaneen 24.10.1985, jolloin SKOP ilmoitti ostaneensa Helsingin Osakepankin, HOP:n, osakkeista yli 11 %. Sitä ennen SKOP ja SYP olivat ostaneet salaa HOP:n osakkeita.
Jaha olipa leppoisa muistelo. Noihan oli semmoisia kylän keskipisteitä aikana ejm (ennen järjen menetystä).
VastaaPoistaOvat vain kadonnutta kansanperinnettä kuten vanhan ajan maantiekuppilatkin. Keskikaljakuppiloiden tilalla on jotain hiton cafeita taikka sushibaareja. Maantiekuppilat on liikenneasemia.
Samaa sarjaa nakkareiden kanssa nekin on korvannut ...tun ählämkepapit. Lienee sitä kehitystä?
Pöh, kehitys on kehittynyt täällä Tanskassakin. Padborgin Route 45 kippola on sulkenut ovensa. Se oli kiva baari. Ruoka kohdallaan. Vaan kun ei enää oikein ole varmaan asiakkait. Ei litulatut käy kupploissa kuin paskomassa paskahuussit.
Vanhan tyyppisiä maantiekuppiloita löytää vielä silloin tällöin, mutta ne eivät yleensä ole aivan päätien varressa. Pitää ajaa vähän sivuun pienemmän tien varteen.
PoistaABC:llä ei paljon muuta hyvää olekaan kuin vessat.
Holkerin rakennemuutos teki isästäni pitkäaikaistyöttömän - se on totta. Mutta totta on sekin, että Holkerin hallituksen lopettaessa Suomi oli käytännössä velaton. 1991 lähtien ommaa vaikeuttivat Neuvostoliiton romahtaminen ja myöhempi vahvan markan politikka, mutta viimeinen niitti oli eurojäsenyys. Massiivisen mokan ovat myöntäneet Niinistö ja monet muut.
VastaaPoistaEsim. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015102220545902
Musiikkikin muuttui 80-90 -luvun taitteessa täysin. 80-luvun melodian tilalle tuli grungen mielipuolinen huuto ja hammasten kiristys. Silloin minun Suomeni lakkasi olemasta.
PS-lehdenjakaja
Asioiden pieleenmeno pohjustettiin tosiaan Holkerin hallituksen nimityksellä:
VastaaPoistavaalikaudesta toiseen oppositiossa Yleisten Syiden takia pidetty KaKo osoittautui muuttuneen Kypäräpapista huorapuolueeksi mille tahansa hallitukselle.
Vuosikymmenen vaihtuessa pieleenmeno alkoi kiihtyä:
somali-invaasio, Neuvostoimperiumin romahdus joka pakotti eliitin etsimään kouristuksenomaisesti uutta orjaisäntää ja sai sen somaleista, vahvalla markalla tahallaan luotu lama, uusi orjaisäntä EU:sta samalla kun somalit muuttuivat palvotuiksi jumalolennoiksi.
Siinäpä se nykyisen surkeuden alkutaival.
Mikään ei viittaa parempaan tulevaisuuteen.
Jos korjausliike alkaa, se tulee jostain muualta:
Suomessa sitä ei tapahdu.
Se voidaan vain omaksua.
Ellei omaksuta, nykymeno jatkuu kunnes Suomen kansakuntaa ja valtakuntaa ei enää ole.
Mosse, tuoppi ja käppäukkoisuus
VastaaPoistaMossen avolava oli mainio auto, autoveropelleily sen tappoi, pahus. Meinaan, oli rautaa, eikä valittanut. Maavaraakin sen verran, että oli kolmen kärjessä maastoautoissa. Uaz, lantikka ja mosse, siinä järjestys. Paljon range roveria parempi, kas kun ei tarvinnut pahasti varoa kylkiä tai puskureita. Juu, ei nelivetoa tai lukkoja - asennetta vaan kehiin.
½ litran tuoppeja löytyy vieläkin taloudesta, Toikan tuoppeja. Siihen oli ja on kätevä tehdä hellepäivän iltajuoma, 1 osa jäitä, 1 osa rommia ja 1 osa kokista. Olut kun jäi keliakian myötä.
Huomasin youtubesta, että käppäukkoisuus leviää ja kansainvälistyy. Massad Ayoob on liittynyt käppäukkoihin. Mass luennoi vuonna käpy ja kivi itsepuolustuskurssilla kun olin komennuksella USA:ssa ja kävin huvikseni opiskelemaassa ammuntaa, miten jäädään henkiin ja selvitään oikeudessakin. On ukkoutunut, harmaantunut ja rypistynyt. En olis tuntenut jos olis vastaan tullut.
Pyssymies
Tervehdys Anolle, Pauli Vahteralle, KKi:lle, PS-lehdenjakajalle, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Ja joo, en minä ihan tosissaan sitä Suomen alamäkeä keppanabaareihin ja norttiin kohdistanut. Vaan taisi mennä hieman läskiksi.
VastaaPoistaItse olen yrittäjä perheen lapsi, kun laman aikana kaikki meni. Tai vietiin. Jouduimme asumaan sukulaisten nurkissa/kesämökeillä, kunnes vanhemmat löysivät töitä pk seudulta. Jättivelat niskassa Isäni painoa kolmea työtä. Kyllä. Kolmea työtä. Äitini opiskeli sairaanhoitajaksi. Isä veteli polkupyörällä, kun autoon ei ollut varaa ja yleisillä. Ja veti norttia vitutukseen. Kuolikin sitten stressiin alta 50 v. Hänen lapsenaan kyllä täytyy nostaa hattua. Painoi duunia, että oli edes leipää. Joskus ei ollut. Stnan pankit.
VastaaPoistaNiin, keppanabaarien ja karvapersenortin katoaminen eivät ole syy, vaan pikemminkin oire. Oire taudista nimeltä trendikkyys.
VastaaPoistaSuomalainen hyvinvointiyhteiskunta on syntynyt junttiudesta. Suomalaiset aikoinaan kyräilivät toisiaan toki, vaan kun hätä tuli niin kaveria autettiin. Kaikki tekivät parhaansa yhteisen edun eteen.
Sossukin oli vaan sossuilu oli noloa. Nykyään sossuilua pidetään ihan OK elämäntapana. -90 luvun lamaa pidän aikana jolloin Suomalaisuus hävisi. Työmiehestä tuli jotain niin noloa, akakoomikko se olla pitää.
Noh, aika aikaa kutakin. Jossain kohtaa maamme on kusessa ja IMF mustasalkkuiset miehet tulevat määrittämään julkisen taloutemme. Siinä kohtaa saattaa käytännön osaajilla olla kysyntää. Ihan eri asia vain, että annanko perunamaasta pottuja hipsterille.
Ykä varmaan huomasi että Elon Muskin Twitter-kauppa on toteutettu. Se vahvistettiin ja lyötiin lukkoon viime viikon perjantaina. Tässä oli puoli vuotta semmoista epäselvyyttä mitä tässä tapahtuu kauppojen kanssa.
VastaaPoistaPuljusta lähtee 75 prosenttia kilometritehtaalle. Heti ensi töikseen sieltä lähti toimitusjohtaja, lakiasioiden päällikkö joka oli käytännössä pääsensuroija, keitä muita niitä nyt olikaan.
Jos pelätään että mainostajat karkaavat, silloin kannattaa ottaa tilalle ne mainostajat jotka hyväksyvät uudet linjaukset. Ei se ole sen kummempaa.
Musk harkitsee jotain käyttäjämaksuja korvaamaan osan mainostuloista.
Tää esittää hyvin mitä suvakit ovat lässyttäneet Twitteristä ennen Muskin ostoa ja sen jälkeen:
VastaaPoistahttps://pbs.twimg.com/media/FghmYqAUAAcm1RF?format=jpg&name=medium
Post hoc, ergo propter hoc, sanoi roomalainen.
VastaaPoistaKun keppanabaarit katosivat 1990-luvun taitteessa ja sen jälkeen alkoi mennä todella huonosti, miksei niillä olisi siis syy-yhteys samoin kuin kesäkuussa lisääntyvällä jäätelönsyönnillä ja heinäkuussa lisääntyvillä hukkumiskuolemilla?
Kesäkuussa syöty jäätelönsyönti hukuttaa ihmiset heinäkuussa ja keppanabarit aiheuttivat katoamisellaan kiihtyvän alamäen!
Non sequitur, sanoi taas roomalainen, mutta nuohan olivatkin hulluja.
Tervehdys Anolle, Unknownille,vieraalle, Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Ja et epäilemättä ole ainoa. Sen ajan likapyykki on vielä pesemättä.
Unknown: Olet kyllä varsin pitkälle oikeassa.
vieras: Joo, olen seurannut tilannetta. Ja tiedostavaiston puolella on ollut melkoinen rääkyminen.
Ekku: Minä pyrin suosimaan myös pienempiä bensiksiä.
Qroquius Kad: Älä unohda vihreän nortin merkitystä.
Kohtapuoliin tyssää Kiinan kauppakin. Esko Aho on mennyt ja alkanut edistämään. Sen miehen jäljiltä jää vain savuavia raunioita.
VastaaPoistaTervehdys, Ano. Kerrotko lisää? Linkkiä?
VastaaPoista"Suomalaiset suuryritykset ovat perustaneet ajatuspajatyyppisen yhtiön parantamaan liiketoimintamahdollisuuksiaan Kiinaan. Teollisuuden Kiina-toimiston, China Office of Finnish Industries -yhtiön osakkaina ovat esimerkiksi Nokia, Kone, suuria metsäteollisuusyrityksiä, Osuuspankki-ryhmä sekä kauppakonserni Kesko.
VastaaPoistaChina Officea johtaa hallituksen puheenjohtajana entinen keskustalainen pääministeri, nykyisin konsultti- ja neuvonantajatehtävissä toimiva Esko Aho. Hän on mukana vanhempana neuvonantajana myös vastaavassa Venäjään keskittyneessä East Office -yhtiössä."
Näin meille kertoo
https://yle.fi/uutiset/74-20003051
Saa nyt sitten nähdä, mitä tuosta tulee.
On Aholla sinänsä hyvän kuuloisiakin ajatuksia tuossa jutussa.
VastaaPoistaKepu pettää aina, voit Qr Kad luottaa tähän lauseeseen ! Minä en ostaisi hra Aholta käytettyä autoa.
Tervehdys Qroquius Kadille ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne. Niin, kyllähän kauppaa kannattaa käydä mutta esim. länsimaitten komponenttiriippuvuus Kiinasta on ollut pelottavan suuri.
VastaaPoistaTerholle. Kyllä minä voisin askon eholta ostaa käytetyn auton, sillä edellytyksellä, että se on valmistettu vuosia ennen eskon syntymää. Elis esko ikä-10v.
VastaaPoistaJotenkin tuossa tullut mieleen, että monia asioita jotka ovat olevinaan just ja nyt ja kun hieman pysähtyy miettimään, että hei, joko siitä on helevata 20v aikaa kun sekin oli olevinaan uutta ja ihmeellistä. Että voiko siitäkin olla jo NIIN KAUAN aikaa? Tuntuu siltä, että samat ongelmat pyörivät vuodesta toiseen esillä muuttuen vain hienoisesti painotuksiltaan. Tai panotuksiltaan, paitsi vokehomolepso ym. genderöinti. Ne kun eivät entivanhaan olleet se päällimmäinen vouhotusaihe. Muta olivat olemassa siellä taustalla.
Tai sitten minä olen hidas ja tyystin pudonnut kelkasta. Onneksi en kovin kolhinut itsesäni pudotetessa:)
Huru-ukko
Tervehdys, Huru-ukko. Tuo ajan äärettömän nopean kulun olen minäkin pannut merkille. Ja kelkastahan minäkin käppäukkona olen pudonnut jo aikaa sitten.
VastaaPoistaKiinan toiminnassa ulkomailla on epäilyttäviä piirteitä, kuten velka-ansa. Tähän lankesi mm. Sri Lanka. Kun velkaa ei saa maksettua, sitten Kiina ottaa omaisuutta velkanmaksuna.
VastaaPoistaToinen epäilyttävä piirre on hankkia omistuksia tärkeiltä toimialoilta. Nyt on ollu puheena se kun Hampurin sataman terminaalista myydään Kiinalle omistusosuus. Myyntiä ovat vastustaneet saksalaiset tiedustelulaitokset. Lisäksi Saksan hallituspuolueista on kuulunut vastalauseita. Tuo nykyinen kansleri on melko ketku. Ensin on epäilty hänen Venäjä-kytköksiä, ja nyt on kytköksiä Kiinaan. On varmaan saanut fyrkkaa molemmista suunnista.
Video jossa käsitellääänn tuota saksalaisten häröilyä Kiinan kanssa
https://youtu.be/7r2BVNNkyTo
Persujen Mikael Lithin twiitti Esko Ahosta ja kolme aeimpaa twiittiä kanslerista
https://twitter.com/mjlith/status/1587821387808391169
https://twitter.com/mjlith/status/1586699080662654979
https://twitter.com/mjlith/status/1585689555994259456
https://twitter.com/mjlith/status/1584966576172068864
Onko tuo ulkoasultaan mielenkiintoinen olutravintola ainoa oikea Unton Baari Porista?
VastaaPoistaJotenkin vaikuttaa tutulta vaikka poikkesinkin siellä vain kerran, ja sekin tapahtui 90-luvulla.
Tervehdys, Topi. Joo, Unton Baarihan se on.
VastaaPoista