USKOSSAAN HORJUNEIDEN LUOSTARI

Heinävesi, joskus tuonnempana…

Intersektionaalisen sisäministeriön auto kääntyi entisen Lintulan luostarin pihaan ja sen kyydissä oli nuori psykologian maisteri Mirjetta Rääkiö. Mirjetta oli tietoinen paikan historiasta ja siitä että se oli ollut pitkään ortodoksinen nunnaluostari. Mutta kun ortodoksinen kirkko ei aikanaan suostunut luopumaan kristillisestä perinteestään ja liittymään perustettuun yleiseen hyve- ja suvaintovirastoon niin sen asema valtionkirkkona lopetettiin ja samalla lopetettiin myös verotusoikeus. Ortodoksisen kirkon omaisuus siirtyi valtiolle ja Lintulan luostari oli nykyisin kehittyneen intersektionaalisen feminismin tutkimuskeskus.

Tosin se oli sitä vain virallisesti ja siitä Mirjetalla oli itsellään jo jonkinmoinen tieto. Sillä hän oli saanut hyvin mielenkiintoisen työtarjouksen tästä paikasta. Aikaisemman uransa Mirjetta oli tehnyt opetusministeriön suunnittelupsykologina joka oli erikoistunut transmyönteisen ajattelun levittämiseen ja normalisoimiseen koko koulujärjestelmässä. Hänet tunnettiin fanaattisena intersektionaalisen feminismin kannattajana. Ja varmaan siksi häneen otettiin yhteyttä intersektionaalisesta sisäministeriöstä, annettiin työtarjous avustavana psykologina ja pyydettiin tutustumaan kehittyneen feminismin tutkimuskeskukseen.

Hänet lennätettiin yksityiskoneella ja Joroisten lentokentällä vastassa ollut auto kuljetti hänet Lintulaan. Hän pani merkille sen, että alue oli ympäröity piikkilanka-aidalla. Hänet ohjattiin suoraan tutkimuskeskuksen pääabbedissan Vilmia Alisteisen toimistoon. Toimistossa oli myös toinen nainen jonka Mirjetta tunnisti. Jumaliste… sehän oli Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Nainen kaiken intersektionaalisen takana. Harmaa eminenssi. Elävä legenda. Kyseinen Lennipirkitta sanoi:

- Vilmia johtaa tätä paikkaa. Mutta minä johdan kaikkea toimintaa sen takana. Sinut on havaittu nuoreksi, lahjakkaaksi, motivoituneeksi ja ennen kaikkea ideologisesti puhtaaksi henkilöksi joten sinulle olisi tarvetta täällä. Tämä on intersektionaalisen yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeä laitos. Olet jo varmaan saamistasi ennakkotiedoista ymmärtänyt, että tämä ei ole ihan sitä, mitä tämä virallisesti on.

- Kyllä. Näin olen ymmärtänyt.

- Tämä on taantumuksen vastaisen toiminnan yksi etulinjan laitoksista. Tänne on sijoitettu niitä sisariamme sekä valtamediasta että yliopistoista ja muista tehtävistä joiden usko on alkanut horjua. Usko intersektionaalisen feministisen yhteiskunnan välttämättömyyteen ja täydellisyyteen ainoana oikeana yhteiskuntamallina. He ovat unohtaneet että esille tulevat häiritsevät faktat eivät saa koskaan horjuttaa uskoa kiveen hakattuun ideologiaan.

- Kuinka he ovat tänne päätyneet?

- Osa vapaaehtoisesti. Koska he ovat itse olleet huolissaan itsestään ja ajatuksistaan. Ja osa on, no, sanotaanko että hoitohenkilökunnallamme on suuret valtuudet. Viimeisimpänä esimerkkinä on yliopistollinen tutkija Annia Riippiö joka alkoi tehdä Helsingin Yliopistossa vertailevaa tutkimusta maahanmuuttajien rikollisuudesta sekä jengiytymisestä joka tietysti johtuu vain syrjäytymisestä ja kantaväestön rasismista. Hän vertasi sitä 1990-luvun Suuren Laman syrjäytyneisiin suomalaisnuoriin ja teki johtopäätöksiä jotka olivat, no, faktisesti kyllä täysin oikeita mutta ideologisesti ja intersektionaalisesti vääriä. Hän aikoi julkaista tutkimuksensa ja alkoi muutenkin puhua levottomia yliopistolla. Valveutuneet sisaret yliopistolla ottivat yhteyttä meihin ja kertoivat hänen opillisesta alennustilastaan.

- Eli hänet tuotiin tänne?

- Nimenomaan tuotiin. Se ei tapahtunut vapaaehtoisesti. Hänen puolisolleen ilmoitettiin että hän on täällä, haluaa olla ehdottomassa rauhassa eikä pitää mitään yhteyttä ja haluaa viimeistellä väitöskirjaa islamilaisuuden aikaansaamasta suvaitsevaisuuden lisääntymisestä Suuren Laman aikaisessa Suomessa. Meillä muuten on ministeriössä palkattuna niitä väitöskirjan tekijöitä. Heidän työnsä ei sinänsä ole kovin vaikeaa koska siihen on valmis sabluuna ja jokainen intersektionaalisen sisäministeriön kautta tuleva väitöskirja hyväksytään joka tapauksessa.

Mirjetta kysyi:

- Täällä ei siis ole miehiä ollenkaan?

- Ei. Heille on uudelleenkoulutuspaikka Hailuodossa. Vielä suljetumpi kuin tämä. Sillä eihän miehiin voi muutenkaan luottaa. Sinänsä miestoimittajien ajoittain aiheuttamat ongelmat häviävät ajan kuluessa itsestään sillä eihän heitä ole otettu toimittajakoulutukseen yli kymmeneen vuoteen.

Mirjetta nyökkäsi, oli hetken aikaa hiljaa ja kysyi sitten:

- Entäs se hoito? Kuinka se sitten oikeastaan tapahtuu?

Tähän vastasi Lennipirkitta:

- Se on muistamattomuushoitoa. Meillä on keinot käyttää niin pakkohypnoosia kuin psykoaktiivisia aineita joilla saamme aikaan rajoitetun muistinmenetyksen. Rajoitetun, mutta halutulla ajalla totaalisen sellaisen.

- Ymmärrän. Mutta mihin minua tarvitaan?

- Kartoittamaan se hetki, josta alkaen muistinmenetys täytyy tehdä. Te osallistutte keskustelusessioihin potilaiden kanssa ja pyritte niiden myötä kartoittamaan sen hetken ja ne tapahtumat, jolloin heidän ajatuksensa siirtyivät väärille poluille. Kun olemme saaneet sen hetken kartoitettua, niin asetamme muistinmenetyksen varmuuden vuoksi siitä vuoden taaksepäin. Ja hyvin moni hoidettava on ollut tyytyväinen kun hoito on saatu valmiiksi. He ovat jälleen asiaan täydellisesti uskovia ihmisiä ja lisäksi heillä kaikilla on mukanaan maailmaan palatessaan uunituore tohtorinväitöskirja.

- Kuinka suuri osa hoidosta onnistuu?

- Noin yhdeksänkymmentä prosenttia.

- Entäs ne, joiden kohdalla hoito ei onnistu? Että he kieltäytyvät palaamasta intersektionaalisesti oikeaan ajatusmaailmaan?

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen huokaisi ja hänen ilmeensä kertoi varsinaisen asian hänen vastatessaan:

- No… silloin me yksinkertaisesti luovutamme.

- Eli ne, jotka ovat uhkana ajatussaastan levittämisestä eivät koskaan poistu tästä luostarista?

- No… ainoastaan savupiipun kautta. Ja sen vuoksi tämän paikan työntekijöiltä vaaditaan, että he ovat valmiita kaikkeen. Aivan kaikkeen. Oletteko valmis tähän vaativaan tehtävään? Palkka on varmasti kohtuullinen.

Mirjetta mietti hetken ja hän muisti kuinka varsinkin miespuolisia vanhempia toimittajia oli kadonnut julkisuudesta ja sitten he olivat saaneet yllättävän sydänkohtauksen. Hän huomasi, ettei asia vaivannut häntä ollenkaan joten hän vastasi:

- Olen valmis. Kaikkeen. Aivan kaikkeen. Oikean uskon suojelemiseksi.

Lennipirkitta katsoi häntä lämpimästi. Oli jälleen löytynyt oikea ihminen oikeaan tehtävään. Tietysti hänen piti hankkia vielä kannuksensa käytännön työssä. Intersektionaalisen feministisellä yhteiskunnalla oli kaikki oikeus ja velvollisuus suojella itseään yhteiskuntana joka saavutti täydellisyyden ja lopetti historian.