perjantai 9. joulukuuta 2022

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXIII

1. Syöttiläsrälssi valistaa jälleen

Suomihan on tunnetusti yksi akateemisten suojatyöpaikkojen luvattu maa. Yksi turhimmista suojatyöpaikoista on Sitra, jonka johtaja Mari Pantsar vaihteeksi valistaa muurahaiskansalaisia ja uhkailee myös pakkotoimilla:

Herää vain kysymys, että kuinkahan paljon maailman mittakaavassa suomalaisten lihansyönnin vähentäminen vaikuttaa yhtään mitään yhtään mihinkään? No, antaahan se valistavalle uusrälssille miellyttävän tunteen siitä, että on muurahaiskansalaista henkisesti valaistuneempi ihminen.

Sinänsä nykyisillä sähkön, polttoaineen ja raaka-aineden hinnoilla suomalainen maa- ja karjatalous kyykätään niin syvälle monttuun että lihan muuttuessa hinnaltaan ylellisyystavaraksi sen käyttökin automaattisesti vähenee. Ihan ilman valtion virallista pakkoa.

Suomalaisten kannalta lihansyöntiä huomattavasti haitallisempi asia on äärimmäiseksi turvonnut julkisen sektorin syöttiläsrälssi jonka vähentämisestä ei valtakoneistossa edes keskustella.

2. Juhlat? Tuokaa bensaa!

Marokko meni ja voitti jalkapallon suurmaan Espanjan MM-kisojen neljännesvälierissä. Sinänsä Marokon pelaajia voi onnitella hyvästä suorituksesta. Marokon fanit puolestaan tekivät sitten sitä, mitä islamilaiset parhaiten osaavat. Eli oli kyseessä riemujuhla, surujuhla tai mielenosoitus niin niitä ei erota toisistaan vaan reseptinä on paikat paskaksi ja palamaan. Oheisessa videossa kunnostautumista ympäri Eurooppaa:

Ja tämähän on sitä rikkautta jota meillekin on haalittava.

3. Eräs huomio feministisestä työelämästä

Tämä kolmososa kuuluu sarjaan ”tulipa sattuneesta syystä vaan mieleen”. Kas lukijakin tietää hyvin, että jos naisministereitä, naisviranomaisia ja naispuolisia valtamedian toimittajia arvostelee – perustellustikin – niin asia kuitataan misogyniana eli naisvihana jolloin arvostelu on täysin merkityksetöntä ja arvostelijan tulisi halveksua itseään.

Sama feministinen linja on ollut pitkään vallalla työelämässä, nimenomaan siis naisvaltaisilla aloilla jossa on tietysti jonkin verran miehiäkin mutta vähemmistönä. Pitkän urani aikana olen usein törmännyt seuraavaan ilmiöön: Joku nainen – ja selän takana puhumisen myötä pian useammat naiset – nostavat työpaikan miestä vastaan väitteen jostain äärimmäisen negatiivisesta. Asiahan muuttuu itseään ruokkivaksi hysteriaksi ja vaikka asiaa tutkittaisiin ja huomattaisiin että väite olikin perätön, niin naisvaltainen ja naisjohtajien hallitsema työpaikka noudattaa massan lakia eikä voi tunnustaa että naiset olivatkin väärässä.

Varsinkin kun naiset voivat aina vedota siihen, että he ovat joka tapauksessa tunteneet näin ja naisvaltaisessa työpaikassa – niin kuin feministisessä Suomessa yleensäkin – naisen tunne on jo itsessään fakta ja todiste. Joten miehen täytyy alistua, pyytää anteeksi, repiä ihokkaansa ja suorittaa katumusharjoitukset. Vaikka hän ei olisi tehnytkään mitään. Tai sitten etsiä uusi työpaikka. Jossa sama ongelma odottaa.

Joku voi tietysti sanoa että koko postaus oli misogynekologiaa vai mitä hittoa se olikaan. Siihenhän voi aina vedota.

Jaa mikä oli se sattunut syy tähän postaukseen? Eräänlainen kateus. Ei naisia kohtaan. Vaan kommentoijaystävämme Joppos123 on jäämässä eläkkeelle sotavaltiolta eli evp:ksi. Jopposhan ei todellakaan ole ollut kovin naisvaltaisella alalla mutta se, että hän pääsee eläkkeelle sai itseni hieman kateellisena muistamaan myös oman pitkän työurani kuljettuja maileja. Joita piru vie olisi vielä jonkin verran edessäkin. Mutta Joppokselle toivotan oikein antoisia eläkepäiviä.

4. Mainos: Pauli Vahtera

Suuresti arvostamani Pauli Vahtera on tehnyt erinomaisen kaksiosaisen kirjoituksen haittamaahanmuutosta. Lukekaa ihmeessä.

Ensimmäinen osa.

Toinen osa.

5. Vielä uutinen tieteen terävimmältä huipulta

Olisitteko muuten arvanneet että joka minuutti Afrikassa kuluu kuusikymmentä sekuntia. Näitten huikaisevien tietojen myötä toivotan kaikille hyvää alkavaa viikonloppua.


44 kommenttia:

  1. Jotenkin tuosta tutkimuksesta tulee ajatus, että nykyisin liukkaalla sitä torjutaan yhtä vähän kuin kesällä.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Jännä juttu tuossa lihansyönnin vähentämisessä on se, että eivät nykyisin edes yritä väittää sen olevan terveellisempää ihmisille, vaan vetoavat vain hiilipäästöihin.

    Kun periaatteen vie riittävän pitkälle, onkin aika alkaa syödä paskaa.

    VastaaPoista
  3. ""Suomihan on tunnetusti yksi akateemisten suojatyöpaikkojen luvattu maa. ""

    Mikähän meissä tosiaan on vikana, kun niin hirvittävästi haluamme suojella kaikenlaista millä ei oikeasti ole mitään arvoa. Olemme myös kehitysmaalaisten kansainvaeltajien turvasuojapaikka. Ja ihmisoikeuksista mitään piittaamattomien uskontojen suojapaikka. Ja täällä tilastoimatta jäävän kulttuurisen rikollisuuden suojapaikka.

    Jospa suomalaiset ovat jonkinlaisia suojeluenkeleitä? Jonkinlainen enkeli-identiteettihän täytyy olla esimerkiksi sellaisella joka wokeltaa ja känselöi vihaamiaan toisinajattelijoita. Tiedostavat hyväihmiset ovat yhtä täynnä vihaa omia maamiehiään kohtaan kuin suojelutarpeita kaikkea tois- ja toiseuskulttuurisia kohtaan. Jokin tasapainohan siinä vallitsee -- omia kanssasisaria saa vapaasti vainota, mutta vieraskoreus lämmittää ah niin mukavasti sydäntä.

    Tämä enkeliteoria kyllä vahvistui, kun taas kerran erehtyi katselemaan maan niin sanotun eliitin hippalointia presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Tosiaan, ihminen on eräänlainen harakka, joka on mieltynyt kultaan ja kimallukseen, kaikenlaisiin kiiltäviin pintoihin. Jos joku on tuollaiselle touhulle kateellinen, jotain täytyy olla päässä vialla.

    Jotenkin sääli, ettei maassa ole oikeita ajattelijoita -- oma kulttuuriväkemme on ikään kuin valinnut sen toisen laidan, kaiken mussuhumanismin ja mukasuvaitsevuuden kaikken tekopyhimmät kliseet. YLE:n kulttuuriohjelmia ja lastenohjelmia ei enää erota toisistaan, samanlaista monikulttuurisuuspropagandaa kaikki tyynni. Eikä kaupallisilla kanavilla mene sen paremmin -- jokaisessa mainoksessa on sisäistetyn propagandapakon seurauksena oltava kaikenvärisiä ihmisiä.

    Joten huomenta Suomi, hyvin pyyhkii. Teatterikoululaiset eivät enää uskalla lukea Shakespearea, mutta eipä ole tarviskaan. Narrejahan on nyt aidolla elämännnäyttämöllä.

    VastaaPoista
  4. Enpä ihmettelisi jos Suomen Akatemia olisi myöntänyt tuohon liukkaustutkimukseen puolimiljoonaa euroa.

    VastaaPoista
  5. 3) Tämän kohdan loppuosaan, että liekkö Joppos123 päätökseen vaikuttanut tuleva 6,8% lisäkorotus vai oliko jo ennakkoon suunniteltu siirtyminen evp:ksi? Sitä voimme vain arvailla, kun jokainen tekee päätöksen itse. Mutta onnea valitsemallanne tiellä - kuten sanonta kuuluu.

    Niin tai näin, itse kun katsoin kalenteria niin/ja ensi vuonna 1.1. jälkeen voisi sanoa että vielä olisi vähintään yksi täysi kalenterivuosi (2024) painettavana. Siis jos jossain vaiheessa 2025 olisi oloneuvoksen tehtävät edessä ja otettava vastaan. Tai voisi se olla vaikka 2026:kin?

    Maailmanmenoa kun katsoo niin ei työelämä ainakaan helpommaksi/mukavammaksi/paremmaksi muutu. Ja eiköhän me oma osamme ole tehty.

    heppa

    VastaaPoista
  6. Eihän noissa akateemisissa suojatyöpaikoissa mitään hätää tule kun palkat ovat alk. viistonnia kuunkierrossa. Lihaakin voi syödä. Meille muurahaiskansalaisille se hätä tulee näillä hinnoilla. Loppuu lihansyönnin lisäksi lämmittäminen ja kohta asuminenkin. Meille on eri standardit.

    Mietin tuossa, kun presidentin linnajuhlien pukuloistoa on saanut ihailla, niin hepeneistä päätellen lämpötilaa ei linnassa ole laskettu lämpöä astettakaan. Vilu ja nälkä kuuluu aina rahvaalle. Jos hallitus vielä suostuisi miettimään miten rahvaskin saisi jotain päällepantavaa talveksi. Vai voiko niin hillittömälle linjalle lähteä? Tulojen leikkauksista kun puhutaan ja leikkauksia tilataan virkamiehiltä.

    VastaaPoista
  7. Hepalle: Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin en pääse nauttimaan tuosta indeksikorotuksesta koska en eläköidy tämän vaan ensivuoden puolella, en ole ihan varma.
    Päätöksen tein sillä perusteella, että "ajolähtö" olisi ollut jokatapauksessa 1.5 ja sitä ennen olisi pitänyt käyttää kertyneet vuosilomat pois. Joku muu eli eli käsketty sijainen olisi omien hommiensa lisäksi saanut jumpata meikän hommat kun gubbe lomailee.
    Uutta miestä ei voi nimetä ennenkuin viranhaltija on irtisanoutunut ja silloinkin pitää olla 3 kuukauden siirtymäaika.
    Otan siis käyttämättömät lomat rahana ja juoksen.
    Kollegoita kohtaan reilu peli. Jätin irtisanoutumisilmoituksen ennen juhannusta niin järjestelmällä on ollut ihan riittävästi aikaa naarata seuraajaa.
    Vaikka jotkut asiat organisaatiossa välillä nyppiikiin niin ei sitä viitsi työkavereille kostaa.

    VastaaPoista

  8. Luin saman tien Pauli Vahteran molemmat kirjoitukset ja...No, arvaatte: HUH HELVETTI !!!

    VastaaPoista
  9. Syöttiläsrälssistä ja muusta tieteenteosta.

    Perinteisen määritelmän mukaan komitea on joukko kyvyttömiä, jotka haluttomat ovat nimittäneet tekemään tarpeetonta. Näistä tutkijan nimikkeellä kulkevista yhä suurempi osa tuntuu mediajulkisuuden perusteella olevan niitä kyvyttömiä, jotka tekevät tarpeetonta. Pientä toivoa antaa se, että medialla on vahva taipumus hehkuttaa huuhaata ja höpöhöpöä ja sivuuttaa huomiotta asiallinen asia ja merkityksellinen toiminta. Todennäköisesti siis pätevää tutkimusta edelleen tehdään, mutta media ei sitä tiedosta, ei sitä ymmärrä eikä se sitä kiinnostakaan.

    Nämä meidän ministereinä huseeraavat ja kouluja käyneet mutta heikolla ymmärryksellä varustetut tytön tylleröt näyttävät haluavan, että yhä suurempi osa ikäluokasta saisi akateemisen koulutuksen. Kun katsoo mihin suuntaan kehitystä on ajettu, se tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä suurempi osa työtöistä – nimenomaan tytöistä - saisi akateemisen koulutuksen ja käytännössä nimenomaan humanistisen koulutuksen, ei siis mitään tekniikkaa, taloutta ja muuta elinkeinotoimintaa palvelevaa koulutusta. Tuloksena olisi siis kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät osaa mitään käytännön työtä, eivät myöskään halua tehdä mitään käytännön työtä vaan haluavat näpertää omien tutkimustensa parissa tai – mikä pahinta - päsmäröidä niitä käytännön töitä tekeviä.

    Asiaa ei yhtään paranna, että tieteellinen koulutus näyttää kallistuvan kasvavassa määrin pseudotieteelliseen lysenkolaiseen suuntaan. Useimmille tämä Trofim Lysenko lienee tuttu, mutta sallittaneen pieni tiivistelmä hänen ansioluettelostaan, vaikka se viekin vähän sivupolulle ja tästä kommentista tuleekin sen takia tolkuttoman pitkä.

    Joskus 1920-luvun lopulla Pravda kertoi Lysenkon keksineen, kuinka pellot voidaan lannoittaa ilman lannotteita ja mineraaleja ja silti saada loistavia satoja. Artikkeli oli ponnahduslauta hänen uralleen. Sadot tosin menetettiin seuraavina vuosina, mutta sitä ei enää huomioitu. Neuvostoliiton lehdistö raportoi jatkuvasti Lysenkon suurista menestyksistä, vaikka ne usein päättyivätkin epäonnistumiseen. Hallituksen silmissä Lysenkon varsinaisena ansiona nimittäin oli talonpoikien motivointi. Kun muut tutkijat kritisoivat Lysenkon työtä ja tuloksia, hän ei vaivautunut puolustamaa teorioitaan tieteellisin argumentein vaan syytti kritisoijiaan sabotaasista. Koska hän oli päässyt Stalinin suosioon, tällainen syytös johti helposti virasta erottamiseen, vangitsemiseen tai jopa teloittamiseen. Vuoden 1930 puhdistuksissa tuhansia maataloustieteen tutkijoita vangittiin. Lysenkolaisuuteen kuului keskeisenä osana oppi hankittujen ominaisuuksien periytymisestä ja genetiikkaan perustuvan perinnöllisyystieteen hylkääminen. Oppi sopi erinomaisesti neuvostoideologiaan, koska se sanoi, että pelkällä kasvatuksella voidaan saada aikaan mitä tahansa, esimerkiksi ihanteellinen neuvostoihminen. Lysenkon maine ja mahti jatkuivat Neuvostoliiton 1960-luvun suojasäähän asti, jolloin merkittävät neuvostofyysikot, kuten Ginzburg, Kapitsa ja Saharov syyttivät häntä valetieteellisyydestä. Asiantuntijakomitea asetettiin tutkimaan Lysenkon tuloksia ja toimintatapoja ja Lysenkon maine tuhoutui Neuvostoliitossa kokonaan

    Lysenko oli kovassa maineessa myös Suomessa. Kansandemokraattisissa lehdissä, kuten Työkansan Sanomat ja Vapaa Sana julkaistiin 1940–1950-luvuilla Erkki Rauteen ja kemisti Heikki Kuusisen kirjoittamia lysenkolaisuutta ylistäneitä artikkeleita. Ja pelkään pahoin, että tämän päivän akateemisissa vasemmistolaispiireissä lysenkolaisuus edelleen elää ja voi hyvin esimerkiksi pedagogiikan puolella, jossa usko kaikkivoipaan tasa-arvoisuus ja tasapäisyyskasvatukseen elää ja voi hyvin.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Huru-ukolle, Tupla-J:lle, Seppo Oikkoselle, Ano1:lle, hepalle, Ano2:lle, Joppos123:lle, Terho Hämeenkorvelle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko: Vähän samoja huomioita minulla.

    Tupla-J: Jep. Järjettömyys perustellaan utopialla.

    Seppo: Erittäin hyviä huomioita. Täsmentäisin kysymystäsi hieman eli ”mitä Suomessa on ollut vikana viimeiset 30 vuotta”? Vielä 1980-luvulla valtio ymmärsi suojella Suomea ja suomalaisia. Kulttuuriväestä olet täysin oikeassa ja tuo viimeinen kappaleesi:

    ”Joten huomenta Suomi, hyvin pyyhkii. Teatterikoululaiset eivät enää uskalla lukea Shakespearea, mutta eipä ole tarviskaan. Narrejahan on nyt aidolla elämännnäyttämöllä.”

    tiivisti maastamme jotain ikävän olennaista.

    Ano1: En ihmettelisi minäkään.

    Heppa: Onnea omalle eläkkeelle siirtymisellesi. Ja onhan moni meistä tehnyt oman osansa. Jotkut varmaan enemmänkin. Väitän, että omakaan osani ei ole ainakaan vajaaksi jäänyt.

    Ano2: Ei tule hätää ja niistä pidetään huoli. Työtön muurahaiskansalainen taas on vain tilastoluku. Ja jos ajatellaan noita sähkön hintoja niin onhan rahvasta ajateltu. Siitä vinkkelistä että kuinka sitä voi ryöstää kaikkein eniten.

    Joppos123: Reilu peli työkavereita kohtaan. Vaikka organisaatio ei aina reilulla pelillä toimi. Ei täällä siviilipuolellakaan.

    Terho: Jep. Ei lisättävää.

    Strix Senex: Erittäin hyviä huomioita. Uskon sinänsä että yliopistoissamme niissä kovissa tieteissä tehdään edelleenkin järkevää ja hyödyllistä tutkimusta. Olikohan se muuten niin että koko yhteiskuntatieteellinen koulutus alkoi vasta jatkosodan jälkeen? Ja miksikähän?

    VastaaPoista
  11. Ilmeisesti se on geeneissä. Yhdysvalloissa kaikki mielenosoitukset, joissa on paljon mustia johtavat siihen, että ennen pitkää he kantavat televisioita, tietokoneita ja muista haluttavia asioita, joita sattuu olemaan lähikaupoissa. Valko-Venäjän mielenosoituksia katsellessani panin merkille, että hyvinkin saattoi olla 100 000 ihmistä liikkeellä, mutta kukaan ei kantanut kodin elektroniikkaa.

    Pantzar on yksi synkeimmistä viisastelijoista Suomessa. Koulutuksen puolesta hänen pitäisi pystyä järjelliseen ajatteluun, mutta niin vain suojatyöpaikan korkea palkka on muuttanut julkiset ulostulot kognitiivisessa mielessä paskaksi.

    VastaaPoista

  12. Taas mainio blogi ja hyvät kommentit!

    On tunnettu tosiasia, että työpaikoilla naisvaltaisilla aloilla riidellään eniten. Jotkut ovat niin herkkiä loukkaantumaan, että ovat jatkuvasti huonoissa väleissä jonkun kanssa ja syntyy klikkejä puolesta ja vastaan. Näitä luonnehäiriöisiä ja huumorintajuttomia tyyppejä riittää työilmapiiriä pilaamaan varmaan jokaiselle vähänkin isommalle työpaikalle. Nykyinen hallitus on pieni porukka, muutamaa mekkoeinaria lukuunottamatta kaikki naisia ja tukkanuottasilla sielläkin nyt ollaan. Kaikille herkkiksille leijuu pelastus ilmassa, kun vuoden alusta tulee voimaan maalittamislaki ja käräjätuvan ovi voi käydä tiuhaan. Ihan sama, onko loukattu vai ei, pääasia on, että tuntuu pahalta ja siitä voi nostaa syytteen.

    Itsestäni tuntuu pahalta mollata omaa sukupuoltaan, mutta minkäs teet?

    Joppos123:lle mukavia ja varmasti ansaittuja eläkepäiviä! Älä vaan lopeta kommentointia tänne!


    Rouva Ano

    VastaaPoista
  13. Julkiselle sektorille ei kuitenkaan saada riittävästi suorittavaa työtä tekiviä palkattua. Esimerkiksi sairaanhoitajia, poliiseja ja opettajia.

    Noiden mellakoiden vähettely on kyllä törkeää varsinkin kun samaan aikaan saksan "vallankaappausyrityksestä" uutisoidaan isosti. Lehtijuttujen perusteella se näyttää olevan lähennä mielentervystapausten viritelmä vai oliko siina jokunen alemmantason virkailijakin? Ainakin se "johtohahmo" oli surullisen hahmon ritari. Suomessa sinänsä äärioikeisto on nykyään paremmin järjestäytynyttä ja vaarallisempaa kuin Pekka Siitoimen aikaan jolloin se olli lähinnä huomion hakuista häröilyä. En kuitenkaan usko äärioikeiston nousuun Suomessa ellei tavallista kansaa ajeta epätoivoon.

    VastaaPoista
  14. Uudin 1:
    Siinä se tytteli uhkailee:
    "Totelkaapa vapaaehtoisesti paskat ettei tartte tulla pakottaan!"
    Omaa syytämme:
    mitäs olemme näin munattomia vätyksiä, että annamme tuollaisten pantsarpimpsojen hyppiä silmillemme vaikka voisimme poistaa niiltä äänioikeuden.

    Uudin 2:
    Olipa hyvä ettei Marokko hävinnyt.
    Silloin olisi varmaan koko Belgia poltettu.

    Uudin 3:
    Ihmiskunnan normaaliolotila on elää parin-kolmenkymmenen ihmisen yhteisöissä, joissa miehet lähtevät aamulla mammutinmetsästykseen naisten jäädessä riitelemään terapeuttisesti.
    Miesten palattua naiset lopettavat riitelynsä tai miehet pistävät heidät lopettamaan.
    Sitten miehet antavat naisilleen lihaa ja naiset antavat miehilleen pillua.
    Maanviljelys pilasi kaiken.
    Miehet joutuivat puskemaan turvetta yksin, naisten ollessa yksin kotona saamatta tyydyttää naisellista riitelemistarvetaan.
    Kun mies palasi kotiin puhki väsyneenä, viimeinen mitä hän halusi kohdata oli naisensa riitely, jonka hän vaiensi.
    Siitä alkoi naisten viha omia miehiään kohtaan ja valtava tarve liittoutua vihollismiesten kanssa.
    Tavoitteena on saada vihollismiehet tappamaan omat miehet, että pääsisivät pilluttelemaan heidän kanssaan.

    Uudin 4:
    Veljemme Pauli Vahtera on loistavan analyyttinen ja terävä yhteiskunnan epäkohtien kriitikko.

    Uudin 5:
    Tämä oli jo niin purkan pysäyttävää, etten oikein voi muuta kuin laittaa tähän oman uutimen.
    Ensi-iltansa saa tänään tällainen elokuva:
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009231768.html
    Päähenkilö on ylimaallisen loistava somalipoliisi, jota pahat persukollegat työpaikkakiusaavat.
    Onneksi hänellä on työparinaan oikeamielinen konstaapelitar Blondipyllytär, jonka kanssa he pistävät rasistisuomalaiset miehet ruotuun.

    VastaaPoista
  15. Lihasta kasvisdieettiin siirtymisen hehkuttamisessa mennään metsään. Suuret prosenttiluvut koskevat vain ruokaan liittyviä päästöjä, jotka ovat vain KAKSI prosenttia ihmisen kaikista päästöistä. Lainaus Shellenberger: "Ilmasto lämpenee - Maailmanloppu peruutettu":
    --- --- ---
    ” Vaikka olen tutkinut ja kirjoittanut ilmastosta ja energiapolitiikasta lähes 20 vuoden ajan, en ollut oivaltanut, että IPCC:n vuoden 2019 raportin otsikon lukema – 70 prosentin vähenemä päästöihin vuoteen 2050 mennessä – viittasi vain maatalouden päästöihin. Nehän ovat vain pieni osa kaikista kasvihuonekaasujen päästöistä. Luulen, että moni muu minun lailla luuli lukeman tarkoittavan kaikkia päästöjä.12
    Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että siirtyminen vegetaariksi saattaisi vähentää henkilön dieettiin liittyvää energian käyttöä 16 prosenttia ja kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosenttia, mutta henkilön koko energian käyttöä vain 2 prosenttia ja kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä 4 prosenttia.”
    --- --- ---

    VastaaPoista
  16. Elon Musk irtisanoi yli puolet Twitterin henkilökunnasta, eikä palvelu ole kaatunut. Nyt näitä Twitterin sisäisiä juttuja on julkaistu ja on paljastunut, että aika moni on ollut tekevinään töitä tai peräti haitannut muita.

    Paljonkohan julkisella sektorilla on turhaa väkeä? Voisi kaivaa vaikkapa Helsingin opetusviraston perusopetuksen henkilöstön vuonna 1980 ja verrata vuoteen 2020.

    Todennäköisesti keskusviraston väki on lisääntynyt. Voi sitten kysyä, mitä sellaista työtä tehtiin vuonna 2020, jota ei tehty 1980. Onko tästä uudesta työstä mitään hyötyä tavalliselle peruskoulun oppilaalle. Jos ei ole, niin työ on turhaa, koska opetusvirasto on olemassa peruskoululaisia varten.

    Koko julkisen sektorin voisi käydä läpi samalla tavalla ja karsia kaikki turha pois, mutta eivät byrokraatit siihen tietenkään suostu.

    VastaaPoista
  17. Energialla ryöstetään nyt ihan oikeasti. Tuskinpa tulemme näkemään enää liikennepolttoaineissa alle kahden euron litrahintoja tai sähkön viiden sentin kilowattitunteja kun vauhtiin on päästy. Ja selityksissä löytyy. Putinin sota ja maapallon ilmaston säätäminen. Molemmat täyttä soopaa. Kyllä Suomessa on ihan itse osattu ryssiä kaikki. Ei siihen ole apua maailmalta tarvittu.

    Ikkunasta katsoen hätäisempi luulisi että ilmaston lämpeneminen on peruttu. Ei ole, siitä on poliittinen päätös. Lämpenee se. Sitä ei vain ihminen huomaa.

    Kamalinta tässä oikeusvaltiossa ovat nuo Fortumin vihreät harppaukset. Tappiot lienevät jotain 10-20 miljardia. Selviää aikanaan kun Venäjän toiminnot on myyty. Jos selviää. Sotkevat kuitenkin kirjanpidon. Joka tapauksessa, johto palkittiin ruhtinaallisesti ja syylliseksi todettiin taas kerran veronmaksajat jotka tuomittiin suuriin korvauksiin. Ja johto saa aloittaa uudet vihreät harppaukset "puhtaalta pöydältä". Tämä on rakenteellisen korruption korkeinta tasoa. Siinä Suomi on ykkönen.

    VastaaPoista
  18. Yksi veronhaaskaajien suojatyöpaikka on Energiavirasto. Senhän aloitti joskus ammoin muistaakseni Purasmaa parin kolmen henkilön voimin, mutta hän erehtyi sanomaan jotain kuluttajan puolesta ja hänet täytyi vaihtaa.

    Nyt Energiavirasto on noin sadan hengen suojatyöpaikka jossa liksat ovat viidentonnin keskivauhtia ja josta on kuohittu kaikki kuluttajan etua valvovat elementit pois. Energiavirastolle on keksitty tietenkin hirrrveästi uusia tehtäviä joissa päätoimi on A4 siirto ja palkan nauttiminen.

    VastaaPoista
  19. Aavikkokeenerit pois kisoista, jos ja kun kannattajat tuhoavat paikkoja Euroopassa. Harmi joukkueille itselleen, mutta voitto valkonaamoille.

    Eikös se Kärki Jytäinenkin saanut suojatyöpaikan Sitrasta?

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  20. No nyt YLE löysi oikeat talousasiantuntijat, Erkki Liikasen ja Esko Ahon. Tyhmempiä kyrpyreitä ei Suomesta löydykään.

    VastaaPoista
  21. Case Shitra

    Vanhan viisauden mukaan suomalaisia pitää johtaa edestä niin, että toimeksi. Alkakaapa panssari & co kulkea työmatkat kävellen, polkupyörällä tai kinnerillä, shitran toimiston lämpötilaksi riittää 14 astetta, ja tietenkin kaikkien shitralaisten pitää ryhtyä fennovegaaneiksi. Ihan heti, katsotaan siten syssymmällä, mitä mieltä ovat.

    Mellakoivat musulmaanikot

    Näitä riehujia on paras rauhoittaa modernilla gatlingkiväärillä ampumalla, Haavoittuneet sopii lopettaa siihen paikkaan. Raadot viedä rehutehtaalle, sianruokaa, halpaa sellaista ,tulossa. Riehunta vähenee.

    ACDC ja assburger hyödyllisiä työelämässä

    Minulla on todettu poikkeavuuksia noin sielutieteellisessä mielessä. Kuulemma autismikirjon häiriö ja ÄO:n puolesta kuulun alle 1% vähemmistöön. Tästä on koitunut kovasti hyötyä, en huomaa / noteeraa naisten hienovaraista vittuilua ja jyrään tahtoni läpi ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Jyräämättä.

    Kaupassa kassaryhmä oli johdettavani ja pomo ihmetteli, että kuinka ihmeessä sain sen kuriin ja noudattamaan sovittuja käytäntöjä. Muuan kollegani lausahti, että kassatiimissä on demokratia. Mies ja ääni. Ja Pyssymies on se mies. Ja toinen keksi nimetä minut Shemeikaksi. Puhuin kuulemma akat ympäri noin vaan – tai ainakin hiljaisiksi.

    Mikrotukena ja työasema-asiantuntijana toimiessani sain tiketit (työt) hoidettua naisvaltaisessa ympäristössä kuulemma vähin vaivoin ja vähin reklamaatioin. Samoin tulin toimeen poliitikkojen ja lääkäreiden kanssa. Sosiaalinen sokeus / kovanahkaisuus on suuri hyöty. Ainakin osa lekureista tajusi, että eivät kuulu mainittuun 1% vähemmistöön, ei edes 2% vähemmistöön, Mensaan. Eivätkä alkaneet inttämään.

    Hiekoitus aiheuttaa liukkautta

    Oikeasti, elokuuhun asti Tuppukylässä on ns. kevyen liikenteen väylät ihan helvetin liukkaita. Hiekka ja osin sepeli on kuin kuulalaakeria renkaan ja asfaltin välissä. Sitten ne alkaa olla liukkaita pudonneen lehtiroskan takia.

    Muuten – tieteellinen sensaatio: Karhut kakkaa metsään! Ja projekti shitralle: Karhujen jätehuollon järjestäminen hiilineutraalisti ja hygieenisesti.

    Toivoa sopii, että Joppos123 saa olla eläkkeellä, Eikä tule liikekannallepanoa tai muuten örkit riehaannu.

    Pyssymies

    VastaaPoista

  22. Qruquius Kad:lle( kirjoitit): "mitäs olemme näin munattomia vätyksiä, että annamme tuollaisten pantsarpimpsojen hyppiä silmillemme vaikka voisimme poistaa niiltä äänioikeuden".
    Sanot vain, miten!

    VastaaPoista
  23. Mari Pantsar on Jyri Häkämiehen aviopuoliso. Kumpikohan on pomo perheessä.

    Häkämies sai palkintoviran EK:sta kun lahjoitti ministerinä ollessaan lannoitteet norjalaiselle yhtiölle. Ensi töikseen Yara nosti lannoitteiden hinnat pilviin.

    Sekä vaimo että mies osallistuvat kilvan Suomen maatalouden tuhoamiseen. Vaimo on vielä puheiden tasolla. Mies on tehnyt jo ison nokituksen.

    VastaaPoista
  24. Väkivallalla, veli Terho.
    Väkivallalla:
    kaikki Suomen tasavallan väkivaltakoneistot ovat miesten johtamia ja miehittämiä!

    Äänioikeus voidaan lakkauttaa kaikilta ja palauttaa miehille ja miesaivoisille naisille;
    heitäkin on vaikka eivät oikein pääse esille nykymaailmassa.

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Ha-nostrille, Rouva Anolle, Unknownille, Qroquius Kadille, A T Lehtniemelle, Veikolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Tapsalle vaan, Ano3:lle, Pyssymiehelle, Terho Hämeenkorvelle ja Pauli Vahteralle & kiitos kommenteistanne. Joitain huomioita:

    - Naisvaltaisissa työpaikoissa monelle lienee tuttu ns. mehiläiskuningatar-ilmiö.

    - Maalittamislaki ja ennen kaikkea sen soveltaminen saa aikaan lopullisesti loukkaantujien mielivallan.

    - Julkisen sektorin tehtävä on alun perin ollut välttämättömien peruspalvelujen turvaaminen. Nyt se on lähinnä akateeminen työllistämiskoneisto.

    - Se Saksan vallankaappaushomma taisi olla tasoa Kankaanpää.

    - QK:n linkittämä elokuva vaikuttaa vuoden propagandapläjäykseltä. Tasoa Netflix.

    - Twitter on sinänsä yksityinen pulaaki mutta sen siivoaminen kertoo, kuinka paljon ryönää organisaatiosta voidaan poistaa ilman että toiminta heikkenee ensinkään.

    - Se Kemiran lannoitekauppa oli äärimmäinen hölmön tölväys ja siitäköhän alkoi suomalaisen maatalouden – ja huoltovarmuuden – alasajo.

    - Ajatus miesten väkivaltaisesta kansannoususta naisia vastaan kuuluu kumminkin enempi fiktion puolelle.

    VastaaPoista
  26. Mistä sitä tietää vaikka nuo Viktorit olisivat tavanneet, tai toinen ainakin kuunn
    ellut toista. Virpi Butt ei liity asiaan, vaan se venäläinen asekauppias, jolle olisi moni suonut pidempää oleskelua valvotuissa oloissa. Samoin kuin sille urheilutähdellekin.

    No, asia liittyy siihen miksi koripalloilijasta maksettiin niin suuri siirtosumma, eli yksi kovan luokan asekauppias. Lisäksi yhdellä asekauppiaalla olisi saanut vaikka mitä muutakin.

    VastaaPoista
  27. Tervehdys, Ano. Joo, ei mitenkään kovin onnistunut vaihtokauppa. Venäjä sai pahamaineisen kuolemankauppiaan ja Amerikka wokeltavan koripalloilijan joka on haistattanut Amerikalle paskat.

    No, tämä taisi olla ensimmäinen WNBA:n ”trade” joka päätyi etusivulle.

    VastaaPoista
  28. Terve! Kylläpä oli hirvittävää lukea Vahteran erinomainen selvitys. Jakoon menee. Sanoisiko, että kun tarkemmin miettii, niin nuo asiat ovat kuin suunnitelma suomen tuhoamiseksi. Järkyttävää. Kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
  29. Muistuipa mieleeni:

    Tasavallan ajan Roomassa äänioikeus oli sidottu:

    1. Kansalaisuuteen

    2. Suoritettuun asevelvollisuuteen ja

    3. TIettyyn, määriteltyyn omaisuuden minimitasoon, joka takasi asianomaisen mielenkiinnon isänmaan asioiden puolustamiseen.

    Ehkä tuossa olisi ideaa täällä meilläkin…

    VastaaPoista
  30. Miettinyt joskus miltä tuntuu nostaa Shitrassa kohtuullisen kovaa palkkaa tyhjän paskan hiertämisestä. Vapiseeko käsi? Vai eikö ymmärrys riitä?

    VastaaPoista
  31. Onhan koko lailla tympeää aina tavan takaa saada eteensä julistuksia, kuinka äänestämällä ei saa mitään aikaan enkä minä koskaan äänestä ja bläätiblää.
    Samaan aikaan maailmassa on ihmisiä, jotka vaarantavat oman elämänsä taistellessaan oikeudesta saada äänestää.

    Kyllä se äänioikeus pitäisi tosiaan ansaita jotenkin, ei sen pitäisi tippua itsestäänselvänä lahjana.
    Enkä pitäisi pahana sitäkään, että äänioikeutensa halveksijaa kohdeltaisiin samoin kuin ääniä vaille jäänyttä eduskuntavaalipuoluetta:
    ellei äänestäjiä riitä kaksissa peräkkäisissä vaaleissa eduskuntaan pääsyyn, putoaa pois puoluerekisteristä.

    Samoin sopisi kaksissa peräkkäisissä vaaleissa äänioikeuttaan ilman perusteltua syytä käyttämättä jättänyt pudottaa pois äänestäjärekisteristä.
    Ellei kiinnosta, olkoon ilman.

    VastaaPoista
  32. 1. "Sitä vähemmän valtion täytyy pakottaa" kuulostaa lähinnä uhkaukselta tai kiristykseltä, jonkalaista ei todellakaan odottaisi demokraattisen valtion anteliaasti 800 miljoonalla eurolla sponssaavan turhakkeen johtajalta kuulevansa. Ja jos se suurin ilmastonsäästöpotentiaali on lihattomuus, niin olkoon sitten niin. Jätän sovinnolla pois ne palvikinkkuviipaleet aamusmörgarien päältä ja lennän Australiaan, Uuteen Seelantiin ja Albaniaan valtiovallan esimerkkiä seuraten. - Ai niin Mari, ja nyt sitten haukkana tarkkailemaan Jykän lautasmallia. Että se ruskea töhkä on takuulla seitania, ja laisissa kauramaitoa.

    2. Fudis ei kiinnosta, mutta onhan se itsekkäästi ajatellen hyvä että Marokko juhlisti voittoaan normitapaan. Marokko-Espanja etäisyys vähimmillään vain vajaat 10 kilsaa, huumeet ja ne "kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat" salakuljetetut liikkuvat vilkkaasti Välimeren yli. Espanja on katolinen maa mutta paskat paavista ja neitsyistä, fudis on se ainoa pyhä. Kiviset kasvot ja tiukentunut kontrolli odottavat tulijoita ja tämän myötä meillä turistinaisillakin on kivempi katuolo.

    3. Koska jäin jo yli 10 vuotta sitten eläkkeelle, en oikein osaa tunnistaa tuota esittämääsi. Olsimme hurranneet, jos 20-hengen yhteisöön olisimme saaneet edes yhden homon jolle olisimme voineet sälyttää tiskikoneen täyttämisen ja kahvinkeittelyn. Keskijohdon pikkumiehet rakastivat kokouksia eli oman äänensä kuulemista, torppasivat asioista perillä olevien naisten esitykset peloissaan. Mitä tehdä kun asioiden oli kuitenkin pakko sujua? Liittouduimme tietenkin niiden miesten kanssa jotka olivat arvoasteikossa meitä alempina mutta ammattilaisia. Näin se homma toimi! Nyt siis näköjään toisin. - On tuskallista, että joudumme Rouva Anon kanssa pyytelemään anteeksi sukupuoltamme. Sovitaanko, rakas rouva, että olemme tästä lähtien vain viattomia genderblendereitä. Iloisia ja vastuuttomia.
    jatkuu
    tira+

    VastaaPoista
  33. Eivätpä asiat näköjään ole toisin niistä ajoista, kun naiset kokivat pikkumiesten rakastavan kokouksia eli oman äänensä kuulemista ja torppaavan asioista perillä olevien naisten esitykset peloissaan.

    Samaa asiaa saamme joka päivä silmillemme Hell-Sinkin Totuudesta ja YLEnannosta.
    Ero on vain siinä, että ne Nuoret Älykkäät Naiset saavat nyt istua oikeasti sen vallan päällä, heidän kuvitelmansa Asioista Perillä Olemisesta on nieltävä sellaisenaan ja heidän rätkytyksensä on otettava vastaan oikeudenmukaisena reagointina naisvihaan, joka pakottaa Suomessakin naiset pyytelemään anteeksi sukupuoltaan.

    VastaaPoista
  34. 4. Pauli Vahteralta kuten monelta muultakin (Tuula Malinen, Kalle Isokallio) vedettiin matto alta lopettamalla Iltalehden suosituin osio. Väärät mielipiteet. Ja Pauli se vielä röyhkeästi kehtasi käyttää niitä sellaisia rumia, mitäs ne nyt olikaan, numeroita.

    5. Voi kun hassu vanha uutinen, eihän täällä maan pääkaupungissa liukasta ole joten siihen ei-liukkauteen ei voi liukastua. Meillä on maan upein katuhuolto, jokainen hiutale kerätään tuota pikaa laskeuduttuaan, mutta toki vain pyöräteiltä koska talvipyöräilijöitä on peräti 4 %. Eikös tässä nyt olisi perustuslain amendment-paikka kuten noissa kansalliskielissäkin? - Tosiasiassa kaikki ei-ketteräkinttuiset rollaattoreineen tai lastenvaunuineen istuvat himassaan kun eivät pysty loikkimaan edes pysäkeille lumikasojen yli. Mikä ratkaisuksi? Lisää rahaa somalien liikunnanedistämiseen?

    6. Aika on suhteellista. Kun Aisha laahustaa mutavellissä 50 litran vesikanisteri päänsä päällä, onko hänen minuuttinsa yhtä lyhyt kuin Abdhun joka chattailee kaverinsa kanssa? Eikö tässä kiteydy koko Afrikka ja islam?
    tira+

    VastaaPoista
  35. QK, täällä ollaan yleensä niin samanmielisiä että joskus on oikein kiva väittää vastaan. Ensinnäkin saamme kylläkin taukoamatta kuulla ei sitä blaablaata vaan "vain äänestämällä voit vaikuttaa" mikä nyt tietenkin on ihan scheissea. Mihin katsot voivasi äänestämällä ihan oikeasti vaikuttaa? Siihen kenestä tulee pää- tai joku muu ministeri? Soteuudistukseen? Espan yksikaistaisuuteen?

    Mä lopetin äänestämisen siksi että tajusin, että äänelläni sponssaisin noita laskutaidottomia pölvästejä joiden haltuun en edes taskurahojani antaisi. Miksi äänestäisin tuntemattomia ihmisiä joiden motiivit ovat pelkästään itsekkäät? Poliitikoissa on paljon vallanhaluisia, pieni osa jopa narsisteja, en noille halua valtaa antaa. Oletko itse tyytyväinen siihen miten ainutlaatuisen äänesi ovat käyttäneet?

    Selvä, olen luopio mutta luovun ihan mieluusti äänioikeudestani. Sillä oli joskus merkitystä, enää ei. Jospa jokainen suomalainen luopuisi, mitäs sitten tapahtuisi? Se, mitä nykysystemillä muutenkin: eduskuntamme olisi täynnä suldaaneita.

    Oikeasti ystävällisin terveisin, tira+

    VastaaPoista
  36. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Qroquius Kadille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Järkyttävää kerta kaikkiaan.

    Ano2 & Qroquius Kad: Näillä asioilla voi tietysti spekuloida loputtomasti mutta nykyinen systeemi tuskin muuttuu milloinkaan.

    Ano3: Luulen, että heillä ei käsi vapise ollenkaan vaan he mieltävät tekevänsä äärimmäisen tärkeää työtä. Itselleen valehtelu kun on taitolaji.

    Qroquius Kad viesti2: Asiahan on valitettavasti juuri näin.

    tira+: Hyviä huomioita taas kertaalleen. Kolmoskohdasta voi todeta että tietysti ihmisillä on erilaisia kokemuksia. Neloskohdasta muistelisin että Paulin blogi oli Iltalehden luetuin. Ja sitähän ei pidemmän päälle siedetty. Kuutoskohdassa kiteytit jotain hyvin olennaista. Tuosta äänestämisestä voisin sanoa että kannattaisikohan kokeilla D´Lötjösen vaalimenetelmää:

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2015/11/lotjonen-ja-aanestajan-kuluttajansuoja.html

    VastaaPoista
  37. No tuota, olen ollut yhdellä äänelläni mukana rakentamassa Perussuomalaisia yhden miehen henkilökohtaisesta vaaliorganisaatiosta (jollaiseksi se yksi mies sitten puolueensa kokikin) suureksi puolueeksi, joka saattoi ja saattaa haastaa Järjestelmäpuolueen, joka puolestaan uskoi valtansa betonoiduksi.

    Mitä useampi uskoo äänensä olevan mitätön, antaa oman passiivisen puoltoäänensä Järjestelmäpuolueelle.
    Edellisissä eduskuntavaaleissa heitä oli vähän toista miljoonaa.
    Se määrä olisi tehnyt vaalien pienimmästä puolueesta nykyeduskunnan suurimman.
    Perussuomalaisille siitä olisi riittänyt puoletkin antamaan Suomen kansalle herätys, että äänestämällä voi ja pitää vaikuttaa.

    Mutta kun ei kelpaa, niin ei sitten.

    VastaaPoista
  38. Tira+
    Tuosta Vahteran Paulin plokkaamisesta. Kielsivät kijoitukset juurikin niiden numeroiden takia. Ne kun oli otettu suoraan virallisista tilastoista joita julkinen valta ylläpitää. Numeroita ei voinut kieltää koska silloin olisi väitetty, että tilastot valehtelee. Toisaalta menneinä, niinä parempina aikoina sanottiin: vale, emävale, tilasto:)
    Huru-ukko
    PS. Siitä ännestämisestä. Eihän sitä koskaan tiedä. Ei se anna jos ei edes yritä?

    VastaaPoista
  39. Millä tuotetaan energiaa, ei ainakaan tuulivoimalla.
    Turvetta ajettu alas. Ylivihreys meni yli kaiken.
    https://yle.fi/a/3-12684225

    VastaaPoista
  40. Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qrqoquius Kad: Jokainen tietysti taaplaa tyylillään mutta noin henkilökohtaisesti olen samalla linjalla kuin sinä. Ja myös Huru-ukko. Jos ei mitään yritä, ei varmasti mitään saakaan.

    Huru-ukko: Juuri noin oli ja Paulin kirjoitusten suosiokin kasvoi vissiin liian suureksi. Yhden kirjoittajan bannaaminen olisi vissiin ollut noloa joten lopetettiin sitten koko blogialusta.

    Ano: Olet täysin oikeassa. Tuo on ollut ja on täysin järjetöntä.

    VastaaPoista
  41. vittuuntunut NettoVeronmaksaja11. joulukuuta 2022 klo 21.56

    Pravdassa 2 syöttiläsrälssin edustajaa puhkuu kostotoimia työttömälle joka on 10 kuukauden kuluttua jäämässä eläkkeelle.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009259485.html

    VastaaPoista
  42. Tervehdys, VNV. Joo, tällaisia asioita kytätään täikammalla. Kun kyseessä ovat tavalliset ihmiset.

    VastaaPoista
  43. Arvoisat Ykä ja QK: kuinka monta kymmentä vuotta mielestänne olisi sovelias aika kerätä kokemuksia henkilökohtaisesta vaikutusvallastaan yksittäisenä äänestäjänä ja vasta sitten saisi luovuttaa? Ei siis koskaan? En harrasta pääni lyömistä Karjalan mäntyyn. Jos kerran toisensa jälkeen pettyy, niin eihän sitä muissakaan asioissa jääräpäisesti vaan jatka samaan tapaan ja odota toisenlaista tulosta. Politiikka on eri asia kuin poliitikot. Poliitikoiksi haluavilla on pääsääntöisesti itsekkäät tarkoitusperät: raha ja valta jotka saumattomasti kytkeytyvät yhteen. Ylevä slogan "haluamme palavasti hoitaa yhteisiä asioita puolestasi" kuulostaa kylläkin melkomoiselta päällepäsmäröinniltä. Olet niin kyvytön ettet pysty hoitamaan omia asioitasi, mutta ei hätää, me tulemme apuun. Kuulostaa pankkien/vakuutusyhtiöiden mainokselta.

    Mutta jos yksikään muu ei enää äänestäisi, mikä olisi skenaario? No se, että ne 200 vallassa olevaa äänestäisivät. Ja mikä muuttuisi? Ei mikään kuten ei nytkään. Joten pysyn epäsuositulla kannallani.
    tira+

    VastaaPoista
  44. Tervehdys, tira+. Olen eri mieltä kanssasi mutta sallin sinulle toki valintasi.

    VastaaPoista