Olipa muuan mies. Sellainen tavallinen suomalainen mies. Ja miestä otti päähän. Otti työasiat. Otti maailman meni ja no, mies oli tilassa jossa voi sanoa että vallalla oli ankara yleisvitutus. Sellaisia päiviä ja hetkiä aika ajoin oli. Mies tuumasi että ei auta muu kuin hakea apua korkeammilta voimilta jotka tosin sijaitsevat varsin matalalla. Hän laittoi sarkatakin päälleen, karvahatun päähän, ruojut jalkaan ja otti kouraansa halkotelineen. Siinä lähtiessään hän otti vielä sarkatakin taskuun pullapalan.
Mies taapersi kohti liiteriä. Liiterin
vieressä oli naapurin tontti ja siinä koiratarhassa naapurin harmaa pystykorva
Kössi. Kössi tervehti muuan miestä iloisesti haukkumalla ja häntää
heiluttamalla. Tuttuja kun oltiin.
- No, mitäs Kössi?
- Hau hau hau!
- Mitäpäs Kössi tuumit maailman menosta?
- Örgglgörg hau wörllg!
Hyvin sanottu. Kössillä oli aina vain ja
ainoastaan painavaa sanottavaa. Muuan mies laittoi halkotelineen maahan ja kävi
antamassa Kössille pullapalan. Kössi haukkasi sen kiitollisena ja heilutti
häntäänsä. Sitten mies otti telineen taas kantoon ja jatkoi liiterille.
Alettiin olla paikassa jossa vaikuttivat matalalla sijaitsevat korkeammat voimat.
Liiterin salpa.
Klink.
Molemmat ovet.
Kniirsk.
Ja sitten itse liiteri. Siellä oleva
tuoksu joka tuli sekapuista. Oli koivua, oli leppää, oli mäntyä ja oli närettä.
Se tuoksu itsessään jo rauhoitti. Muuan mies otti pinosta halkoja, kopsautti
niitä niin että hyvin kuivuneet puut päästivät tutun kuivan kopauksen, laittoi
niitä hakkuupölkylle ja alkoi pilkkoa. Pilkkominen
kävi vanhasta tottumuksesta mutta luonnollisesti muutamia oksaisempia halkoja
piti kannustaa tietyillä motivoivilla kirosanoilla. Niin kuin asiaan joka kerta
kuului. Ja liiterin henki rauhoitti miehen mieltä. Jotain sieltä mukaan joka
kerta tarttui. Hän otti vielä liiterin nurkasta tervaspuuta jota alkoi pilkkoa
syttypuuksi.
Teline tuli täyteen, mies sulki liiterin
ovet ja tallusteli kotiaan kohti. Kössi vielä kiitti pullasta iloisesti
haukkumalla ja örisemällä. Oli se vaan mainio heppu se Kössi. Mies saapui
sisälle ja meni halkotelineen kanssa saunaan. Joskus saunan pesän saattoi
sytyttää yksinkertaisemmin mutta nyt oli vitutusterapiasta kyse joten mies haki
puukon ja alkoi veistää tervaspuista kiehisiä. Sekin sujui hyvin teroitetulla
puukolla vanhasta tottumuksesta. Sitten vaan kiehiset alle, muita syttypuita
päälle ja raapaisu tulitikkuaskista.
Tuli kiitti hyvästä ruuasta ja alkoi
levitä ahneesti. Liiterin henki oli antanut halkotelineen mukana viestikapulan
ja siirsi sen saunan hengelle. Mies sulki kiukaan luukun ja tuumasi että
eiköhän tässä jaksa kuitenkin elää seuraavaankin päivään. Tuumasi vielä siinä
että kuinkahan kauan tätäkin herkkua saa harrastaa? Koska tulee joku
virastospede ja toteaa että muuan miehen sauna lykkää ilmoille liikaa
pienhiukkasia ja hiilidioksidia? Ja liiterikin on uusien säännöstten mukaan
viisi metriä liian lähellä taloa. Pura se jätkä, ja rakenna uusi. Omalla
kustannuksellasi tietysti.
Mies tunsi kuinka v-käyrä uhkasi jälleen
kohota. Mutta liiterin ja saunan henget ottivat miehestä kiinni ja palauttivat
hänet rauhoittunein mielin kuuntelemaan tulen rätinää.
Ei siihen terapeuttia tarvittu.
Huomenta! Kiitos jouluaamun tarinasta.
VastaaPoistaNiin, samoja asioita touhuan kuin mitä jutussasi kerrot: Haen puita mökkiin,jota lämmitän nyt aamuin illoin. Pilkon sytykkeitä ja oksaisempiakin klapuja voimasanoilla tehostaen ja rapsuttelen eläimiä (yritän todella olla heille hyvä).
Mietin, että kuinkahan kauan saamme polttaa puita uuneissamme, takoissamme, kamiinoissamme, kiukaissamme..., ja mietin myös, että mikä tämän nykymaailman homman nimi oikein on? Onko se niin, että kaupungeissa on ihmisiä helpompi kontrolloida kuin maaseudulla?
Ja katselen väkivaltaisuuksia juuri nyt Pariisin ja muidenkin kaupunkeiden kaduilla ja olen onnellinen siitä, että asun maalla eläinten kanssa.
Ja tämmösia tavallisia tolkun miehiä on paljon enemmän, kuin noita virastospedejä. Suomessahan me ollaan, eikä jossain Ryssälässä, Luojan kiitos. Kirves ja puukkokin pysyvät kädessä ja niitä osataan tarpeen tullen kyllä käyttää - mikä olisi noiden spedeilijöitten ihan terveellistä muistaa.
VastaaPoistajos klapeja alkaa haloista tekeen, nii kyllä siihen sahaaki tarvitaan
VastaaPoistaHalko ku on metrinen, kerran-pari halkaistu puun kappale.
Klapi taas on tollanen normi saunan pesään mahtuva, yleensä noin 33cm pitkä kalikka.
Tervehdys Ano1:lle, Olavi Koskelalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Kyllähän kaupungissa on helpompi kontrolloida ihmisiä ja vaikka siellä asutaan tiheässä läjässä niin naapuritkaan ei oikein tunne toisiaan. Siinä ei tule sitä yhteisyyttä. Minäkin asun mielelläni maassa.
Olavi: Suomalaisen pinna vaan venyy lähes äärettömään. Toisaalta historia näyttää että se ei veny loputtomiin. En lähde ennustamaan tulevaisuutta mutta kyllähän sitä pinnaa venytetään.
Ano2: Murre-eroja. Kyllä minulle halko meinaa just sitä mitä sinulle klapi.
Klapi tai halko, ihan sama uunissa/kiukaassa/hellassa ihan missä vaan palaa ihan yhtä lailla. Jos aletaan hiuksia halkomaan, se se onkin hankalampaa hommaa:)
VastaaPoistaHuru-ukko
Ellei olisi joulupäivä muistuttaisin taas, ettei se kapinointi ole suomalaisilta koskaan onnistunut.
VastaaPoistaLähimpänä onnistumista olivat Nuijasota 1596-97 ja Punakapina 1918, ja tiedetään miten molemmissa kävi.
Varsinkaan kapinaan ei pidä lähteä puukko ja kirves aseina.
Kaikki ymmärtävät miksi.
Mutta koska on joulu, jatkakaamme siis joulupäivän viipyilevissä tunnelmissa uskoen parempaan aikaan ja sallitaan joulun, liiterin ja saunan tai minkä tahansa hyvää tekevän hengen luoda vaikutustaan, kukin tavallaan.
Palataan kestogewittungin aiheisiin arjen myötä.
Tuhatvuotinen Valtakuntakin kesti vain 12 vuotta, vaikka sen vaikutukset tuntuvat vieläkin.
Kaikki loppuu aikanaan, sanoi Joseph Leland.
Mitä tulee halkoon ja klapiin, on kysymys sama kuin onko suolaton tuima vai ei.
VastaaPoistaMinä en ole murretutkija, mutta tuo lienee ainakin tietäjä:
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_%281996_2010%29/halkoja_ja_klapeja
Kyse on jälleen kerran siitä, missä päin Suomea ollaan, eli saunotaanko ensin ja sitten syödään vasta, vai sittenkin jotenkin toisin.
Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko & Qroquius Kad: Totta joo, hiusten halkominen tuossa asiassa on aivan turhaa.
Qroquius Kad: Sinänsä on turha lähteä ennustamaan tulevia tai tulemattomia rähinöitä. Ne ovat joka kerta oma rähinänsä. Aivan samoin kuin menneitten sotien kunnia ja menestys ei vaikuta mitenkään mahdolliseen uuteen sotaan. Mutta joo, pysyväksi kuvitellut valtakunnat ovat romahtaneet ja se herättää toivoa tämän EU-hirviön suhteen.
Totta on ja osaat asian hyvin sanoiksi pukea. Tällaiset maalliset rutiinit auttavat vihreään vitutukseen jota tulee suurista kaupungeista.
VastaaPoistaTervehdys, Ano ja kiitokset. Yksinkertaiset asiat ovat minullekin niitä tärkeimpiä. Ja kaupunkiin minua ei saa enää kuin kilon kappaleina.
VastaaPoistaIlmeisesti sielunrakenteessani on lähtökohtaisesti jotain vialla, kun aggression sijasta olen aina ollut enemmänkin taipuvainen tuntemaan masennusta maailman pahuuden ja typeryyden edessä.
VastaaPoistaFreudilaisittainhan masennus on tukahdutettua aggressiota, joten terveempi vaihtoehto tosiaankin saattaisi olla hakeutuminen halkopinon ääreen klapeja hakkaamaan. Toisaalta taas sijaisaggressiokaan ei osu ihan kohdalleen. Sekin on vain väistöliike.
Oma ratkaisuni on ollut kunnon sotamies Svejkin identiteetti -- olen sarkatakin sijasta vetänyt ylleni sarkasmitakin, ja ajan myötä oppinut heittämään lisää löylyä kiukaille siellä missä ennestään omaa typeryyttään ymmärtämätön älyeliitti toisiaan selkään taputtelee.
Tosikothan ottavat tosissaan kaiken, ja, kuten monesti toistetuissa keijomaisuuksissa on jo vakuuttavasti todistettu, ei enää erota omia ideologioitaan edes pirullisimmista parodioinneista.
Sellaisesta siis se hupi tulee -- mutta, kyllähän sekin alkaa olla jo vanhaa vitsiä. Sekään ei tässä maailmanajassa enää auta, ja on lakannut jo huvittamastakin.
Nyt alkaa pelottaa yksi käteen jäävä vaihtoehto. Se on tuo paljon parjattu maailmasta vetäytyminen. Taistelun luovuttaminen, antautuminen. Kuka pystyisi panemaan poliitikon järjen alustalle, älypölkylle, ja halkaisemaan sen hyvään ja pahaan puoliskoon? Ihan niinkuin klapin?
Italo Calvino käsitteli tämän hyvän ja poahan dikotomian pohjiaan myöten pienessä kertomuksessaan "Halkaistu varakreivi". Jos lähtökohtaisesti ei hyväksytä sitä, että maailma ei voi muodostua pelkästään hyvyydestä, silloin kaikki alkaa vaikuttaa jo vähän realistisemmalta.
Sitten pitäisi vielä hyväksyä se, että maailman kaikki hyväihmiset eivät itse omalle tosiasialliselle pahuudelleen mitään mahda, ja vaikka heille yhteiskunnissa on sekä valta että oikeus puolellaan -- ja sitä he ovat idealismissaan aina valmiit käyttämään -- niin totuus jotenkinkin kuitenkin jää siihen halkaistuun varakreiviin, klapin halkaisuun.
Hyvät joulunjatkot ja uudet vuodet tälle blogi-isännälle ja kaikille kommentaattoreille ja lukijoille.
Kirjoitettuani edellisen kommenttini päädyin etsiskelemään omista teksteistäni kohtaa, jossa yritin tehdä tiivistelmää tuosta Calvinon kertakaikkisen mainiosta kirjasta, ja löysinkin sen, ja sitten erehdyin lukemaan sen.
VastaaPoistaKaikki mielestäni kirjoittaville ihmisille ominaiset ongelmat siinä sitten ryöpsähtivät mieleen. Eli mielenrauha oli joulusta huolimatta hetkeksi menetetty. Yritän tässä pyytää anteeksi sitä, että puran tuntojani Yrjön pihamaalla.
Niille, jotka mahdollisesti klikkaavat tuosta linkistä avautuvan sivun, sanon heti, että moraalia käsittelevä essee on ihan liian pitkä yhdellä istumalla tai edes yhden elämänvaiheen aikana omaksuttavaksi, joten kannattaa oikaista suoraan Calvinoon, kohtaan 10.
Teksti toi liian elävästi mieleen omat lukukokemukseni tämän italiaisen, koskaan Nobel-palkintoa pokkaamattoman nykykirjallisuuden neron teoksista. Mitä olisi ollut elämä ilman Calvinon tapaisia kirjallisia kohtaamisia?
Ja siitä sitten ajatus ajautuu automaattisesti tähän omaan kirjoittamiseen. Misi sekin on niin välttämätöntä? -- No ei ainakaan siksi, että ikinä pystyisi yhdellekään lukijalle tarjoilemaan mitään mestarien teksteihin verrattavaa. Vaan siksi, että tämä inhimillinen kieli on alun alkaen, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti, sosiaalista muodostetta -- eikä mikään "yksityinen" kieli ole edes mahdollista, eikä kirjoittamiseen suuntaava ihminen saa mitään sellaista tavoitellakaan.
Itse asiassa kieleen itseensä jollakin lailla sisältyy se ominaisuus -- voisiko sitä sanoa vaatimukseksi -- että ajattelu ja kieli tulee asettaa julkisesti saataville. Vain avoimesti esille asetettu ajattelu on vakavaa ajattelua. Ja vain avoin yhteiskunta, joka tarjoaa kaikelle ajattelulle ja ilmaisulle mahdollisimman vapaat areenat julkituomiseen, voi ylpeillä sillä, että ajattelun ja sanan vapaus vallitsee.
Kirjallisuuden historiasta löytyy ihan viime vuosisadalta vielä aivan liikaa puistattavia esimerkkejä siitä, miten juuri itseään hyvinä ja sivistyneinä pitäneet ihmiset ovat estäneet loistavien tekijöiden käänteentekevien teoksten julkaisemista. Esimerkiksi liberaalin vapauden esimerkkimaat, Yhdysvallat ja Britannia, pitivät vuosisadan ehkä merkittävintä kaunokirjallista teosta, James Joycen "Osysseusta", sensuurissa vuosikymmenen.
Miksi se on nimenomaan niin, että itseään sivistyksen etuvartiona pitävät kulttuurisen ja opillisen vallan haltijat säännönmukaisesti osoittautuvat kaikkein ahdasmielisimmiksi ja sensuuria ihan totalitaristisiin otteisiin saakka kannattaviksi aivottomiksi pelkureiksi? Miksi esimerkiksi Salman Rushdien kohtaamaa uskonnollista vainoa vastaan ei kirjallisen sivistyksen piiristä nouse päättäväistä herätysliikettä?
Tällaisia sitä päätyy miettimään. Ja pakko pitää silmiä auki, ja maailman tunnelmat ovat juuri noita, että vieläkö sitä jatkaisi potkia näitä turtuneita pölkkypäitä, vai riittäisikö ehkä pikkoa puupäitä liiterissä.
Toivottoman edessähän tässä ollaan -- kaikki vähänkin ajattelevat ihmiset, ja varmaan nimenomaan kaikki kirjoittavat ihmiset.
Ei tarvi käydä terapiassa eikä kuntosalilla, puulaani piisaa. Tai saunantaka, siellä on rankapino, halkopino ja klapikasa. No, on niitä pitkin maattaalia niitä kasoja. Wanaha kaarisaha, toista metriä pitkä terä, 40-luvun lopulta, perintö - ennakko - kapine ja saman ikäinen kirves takaavat liikunnan. Sopivaa liikuntaa, ei tarvitse miettiä liikoja ja toisaalta pitää miettiä kuinka ja mistä katkoo / halkoo puun. Välillä pitää vaihtaa kättä / puolta, ettei rasitu liikaa. Terä pitää viilata ja jakaakin välillä, sopii istuskella lämpimässäkin välillä.
VastaaPoistaSaunan, savusaunan lämmitys poistaa stressiä tehokkaammin kuin mikään muu puuha. Kun saunalla kuhkii ja käppäilee päivän, aamun ja aamupäivän oikeammin, lähtee joulu- ja miksei muukin stressi. Ei tarvi vaivata päätään kaitaliinoilla, koristepallojen värillä tai muulla joulun joutavalla päänvaivalla. Puita pesään, sopivaan tahtiin, sopivan kokoisia. Välillä sopii piestä avanto ja kanniskella vettä lauteille lämpiämään, pataan kuumenemaan. Niin ja pataakin sopii lämmittää.
Lumet häätää oven edestä ja avannon polulta pitää myös, kaikenmoista askaretta löytyy .
Kun sauna on lämmin, häkä palanut ja löylytetty ulos sopii sitten nauttia. Ulkona on pakkasta ja pimeää, öljylamppu ikkunan takana valaisee ja kiuas takaa lämpöä, paljon lempeää mutta kipakkaa lämpöä, kauan, hyvin kauan. Stressi häipyy ties minne, haipuu olemattomiin, hiljalleen ilman sen kummenpaa meteliä.
Pyssymies
Tuosta Pyssymiehen jutusta muistui vuosikymmenien takainen vierailu tätini ja hänen perheensä luona. Meitä oli kaksi nuorta miestä, minä ja pari viikkoa nuorempi serkkuni, kun siinä aatonaattona hieman kupitellessa keksin, että hei, teillähän on vielä se vanha savusauna tuolla riihin kupeessa, nyt tosin nietoksen takana. Että mitäs jos kylvetään joulusuauna siellä. Serkkuhan siitä innostui, että niin myö tehhään. Aattoamuna, muut aamuaskareet ethtyä, ei muuta kun miehet lapiot kourassa nietoksen kimppuun ja tietä aukomaan. Isä Viljo siinä että mitäs ne pojat nyt? Meinattiin tuo savusauna lämmittää näin jouluksi sanoi serkkuni siihen, ja minä että kun en ole tuomoisessa koskaan saanut käydä löylyissä. Isä Viljo puisteli päätään ja puhalteli paksuja sisälle mennessään ja jotain siinä motkotti mennessään. Luuli sitä, että serkkupoika sen ajatuksen keksi, vaikka se oli minun päästäni lähtöisin. Ja ihan asiaa etten ollut savusaunassa ennen sitä kylpenyt.
VastaaPoistaSiinä päivä vierähti ja saatiinhan me se polkukin auki ja sauna lämpimäksi ja niin päin pois. Kyllä se isä Viljo monta kertaa mulkoili ja puhisi, serkulle, pojalleen moitiskeli moista kouhotusta. Minulle ei virkkanut mitään, pyöritteli vain päätään.
Eipä siinä, saunottiin ja vähän löylyvettäkin otettiin, kun olin jo aiemmalla vierailulla syksyn korvilla sitä tuonut serkulle jemmaan. Haminan satamasta puolalisesta kolipaaatista hankittua Varsovan laulua.
Me siitä sitten kylille oikaistiin, serkku oli sopinut muutaman naapuriston tyttären kanssa rehvit, naapurin likkojen mummonmökille, jonka tytöt olivat luvanneet lämmittää.
Seuraavana aamuna ei isä Viljokaan enää murjottanut, myhäili siinä hiljaa. Emäntä kertoi, että siellä se mies oli monta monituista tuntia saunalla vielä sen jälkeen hän sieltä tuli.
Ja jätettiin me saunajuomaksi sitä Varsovan lauluakin isännälle, semmoinen kamferttipullollinen.
Tuossa parisen viikkoa sitten tapasin sekkupojan siskon, joka oli kuullut meidän tempauksesta aikoinaan äidiltään ja hänkin oli siinä luulossa, että idea oli serkkuni eikä minun. Kua asia siinä entisiä muistellessa tuli puheeksi niin voin edesmenneen serkkuni maineen niiltä osin puhdistaa ja tunnustaa syntini. Ja luulenpa että kyllä se isä Viljokin lopulta arvasi sen ajatuksen alkulähteen vaiikei siitä koskaan sen kummemmin puhuttu.
Mutta savusauna teki tehtävänsä, mieli tyyntyi ja rauha laskeutui sieluuun.
Huru-ukko
Tervehdys Seppo Oikkoselle, Pyssymiehelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaSeppo: En osaa analysoida asiaa niin kuin sinä mutta ymmärrän kyllä että hirviö on laskettu irralleen eikä sitä taida pystyä enää pysäyttämään. Ja oikein mukavaa uuden vuoden odotusta sinullekin.
Pyssymies & Huru-ukko: Kertomanne ja muistelemanne kävisivät mainioksi joulutarinaksi itsessään. Kiitos noista.
Pitää vielä jatkaa, ihan vaan tiedoksi. Olen opettanut tuon lämmityksen ja lämmityksen strategiaa perheen naisväelle. Ehkä tytär osaa ja uskaltaa, joskus. Lady of the House ehkä osaa, ehkä ei. Tuo lämmitys on sikäli metka homma, että se pitää tehdä sopivaa vauhtia ja kunnolla loppuun. Keskentekoinen lämmitys nimitäin polttaa saunan lopulta, nokivalkea kiukaassa sytyttää saunan.* Mutta ei saa ahnehtia, ei liikaa vauhtia, ei liikaa puuta pesään. Liian korkea liekki polttaa sekin saunan.
VastaaPoistaKivet pitää saada palamaan puhtaiksi, sopivan lajalta alalta. Kun hehku etenee ylemmäs on vaaranpaikka, liekki voi karata lähellä pintaa saadessaan nokea ja happea ja nousta kattoon. Säätö tehdään klapin koko säätämällä ja tietysti klapien määrää.
Asiaan vaikuttaa kiukaan lämpötila, ilman lämpö, tuulensuunta, ilmanpaine, puiden kunto, saunan kosteus,... Lämmitys on Pyhä Toimitus, eikä sitä saa joutavilla asioilla häiritä. Voin toki välillä käydä ongella, ottaa nokoset, vaihtaa perämoottorin tulpat mutten käy hakemassa leivinjauhetta kaupalta - tämä on jo selvää.
Pyssymies
*Jos savusaunat kielletään en todellakaan pura saunaa. Sauna vaan sattuu palamaan.
Tervehdys, Pyssymies ja kiitos mukavasta lisäyksestä.
VastaaPoista