maanantai 23. tammikuuta 2023

TAATTUA YLEN SÄÄLIPORNOA

Ylehän on erikoistunut monikulttuuriseen säälipornoon eli human interest-juttuihin joissa nostetaan esille joku etnisesti edistyksellinen jonka haittakerroin meille suomalaisille on noin sata plus ja tehdään hänestä uhri. Marttyyri suorastaan. Tarkoituksena on saada aikaan ajatus että Suomi on kauhea maa ja meidän suomalaisten pitäisi urakalla hävetä suvaitsemattomuuttamme ja yleistä velkaamme maailman erivärisille vähäosaisille. Sitä ei tosin kerrota, että mistä se velka on tullut. Tuoreimpana esimerkkinä on eräs gambialainen 27-vuotias jätkä joka – herra nähköön – ollaan karkoittamassa Suomesta. Mitäs Yle hänestä kertoo?

Hän saapui Espooseen 12-vuotiaana isänsä ja veljiensä kanssa.

Kysymys: Miksi tulivat? Oliko isä erikoisammattilainen jonka joku suomalainen firma oli rekrytoinut? Vai oliko isä kuullut, että Suomessa on taikaseinä? Vastaus osoitteeseen Poste Restante. Ja mihin muuten jäi äiti? Tarina jatkuu:

Camara joutui teininä huostaanoton jälkeen lastenkotiin ja rikoskierteeseen.

Sattumoisin oman työni pohjalta tiedän että ensin ajaudutaan vaikeuksiin ja myös rikoskierteeseen ja sitten vasta huostaanotetaan ja sijoitetaan lastenkotiin. Eikä rikoskierteeseen ajauduta vaan se tehdään tarkoituksellisesti. Suomalainen sosiaalihuolto pitää sinänsä kyllä huolen että etnisesti edistyksellisellä ei ole nälkä. Heppu jatkaa:

Nuoruus oli mitä oli. Sain hyviä ja huonoja vaikutteita kavereilta ja tein nuorena huonoja valintoja. Mutta en koskaan ollut piittaamaton Suomen laista, enkä ole mikään taparikollinen, Camara sanoo suomeksi.

Ensinnäkin olen työni puolesta kuullut nuo kavereitten vaikutteet (en mää, mutta kaverit yllytti) noin XYZ kertaa ja tuo kakkoslause on puhdasta paskapuhetta. Suomalainenkaan gangsterin uraa leikkivä tyyppi ei ole koskaan kiinnostunut Suomen laista eikä ole ottanut siitä selvää tippaakaan. Saati sitten etnisesti edistyksellinen. Laittoiko Ylen toimittaja tuon lauseen kyseisen hepun suuhun? Ja vielä piti asiakseen mainostaa että häiskä sanoi tuon ihan suomen kielellä. Voi juma örtsy. Osasi suomea. Huippuosaaja.

Vaan kuinkas tämä karkoitettava marttyyrilahjakkuus on sitten kunnostautunut? No:

Poliisi esitti Camaran karkottamista sen jälkeen, kun hän sai vankilatuomion törkeästä huumausainerikoksesta. Hän istui ensikertalaisena hieman yli kaksi vuotta Sörnäisten vankilassa.

Lisäksi hän on syyllistynyt muun muassa rattijuopumuksiin, kortitta ajoon ja varkauksiin.

Eli ensikertalaisena istui vain puolet annetusta tuomiosta. Joka lähenteli siis viittä vuotta. Kyse ei ollut enää grammamiehestä. Oliko tässä sitä osaamista mitä Suomi tarvitsee? Ylen mielestä on:

Camara yritti viime metreillä saada elämänsä normaaleille raiteille: hän hankki ajokortin ja töitä.

Ja sitten vielä lisää alaleuan väpätystä:

Se on epäreilua ja epäinhimillistä, että joudun lähtemään yhtäkkiä toiseen maahan. Minä olen istunut tuomioni ja olen yrittänyt rakentaa minun elämääni siihen suuntaan, että pystyisin elämään Suomessa parempana ihmisenä, niin että en olisi ongelmissa viranomaisten kanssa.

Jotenkin kuulostaa taas Ylen toimittajan puheelta. Manaillaanpa Ylessä sitäkin kun kyseisellä häiskällä ei ole Suomen kansalaisuutta:

Minulla ei ole koskaan ollut kunnon hoivaa minun ympärillä tai ketään, kuka olisi muistuttanut, että minun pitää hakea Suomen kansalaisuutta.

Tulee muistuttaa että kun Suomen kansalaisuuksia jaetaan kuin ämpäreitä marketin avajaisissa niin sen jälkeen pahintakaan roistoa ei voida karkoittaa.

Herättikö Ylen juttu sääliä? No ei herättänyt. Vaan vahvisti ajatusta että ei tänne pitäisi antaa notkumisoikeutta kehitysmaalaisille yleensäkään. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Ja asian tiimoilta tuli mieleen asia jota on nyt – lopultakin – jopa valtamediassa kerrottu. Eli kehitysmaalaisten oppilaitten kielitaito kouluissa on onneton eivätkä he sopeudu suomalaiseen kulttuuriin. No kas, jos heidät perheineen palautetaan lähtömaihinsa niin kielitaito-ongelmaa ei ole ja kulttuurikin on tuttua.

Äärimmäisen humanistinen ratkaisu. Kaikille osapuolille.

Laitetaan vielä hieman lisää Ylen säälipornoa ja tällä kertaa suomalaisesta. Eli parikymppisestä totaalikieltäytyjästä jota valtio kohteli äärimmäisen rankasti.

Joutuiko häiskä vankilaan?

No eihän toki vaan oli valvontapanta jalassa valvottuna kotonaan pikkusen vajaat puoli vuotta. Sai olla kotonaan, sai käydä töissä mutta oli tietyn lukujärjestyksen alainen. Ja ne haittasivat harrastuksia ja kavereitten näkemistä.

Oh my God in Heaven. Mitä julmuutta. Ja tästä teki Yle marttyyrijutun. Tulee muistuttaa että varusmiespalvelun suorittavilla varusveijareilla on jo lyhyemmällä palvelusajalla eli samalla kuin kyseisen hepun ”lusimisella” elämä huomattavasti hankalampaa. Ja osa tekee sen tuplasti pidempään.

Ja vielä kannattaa muistuttaa että ne varusmiespalveluksen suorittaneet tiukan paikan tullen joutuvat kuolemaan tai loppuiäkseen silpoutumaan ja vammautumaan puolustaessaan myös kyseisen egopartisaanin henkeä. Mistä on tuolta Ukrainan puolelta tullut hyvä muistutus.

Mutta Ylen mielestä egopartisaani on marttyyri. Ettei jopa sankari.


58 kommenttia:

  1. Gambia tarvitsee tällaisia huippuosaajia, me emme tarvitse. Noista on vain harmia ja kustannuksia. Jutussa ei edes yritetty selvittää miten on kaveri toimeen tullut Suomessa 15 vuotta. Paljonko maksanut veroja. Samaan kyytiin voisi kerätä kaikki joilla on Gambian passi. Ja sitten arvotaan seuraava kohdemaa.

    Oli taannoin kollega Kanadasta, juteltiin maahanmuutosta. Sanoin kantani ja hän kysyi miksi en tykkää. Tulee vain rikollisuutta ja harmia ja olen natsi. Ei maailman toisella puolella ymmärretä tämänsortin heittoja. Kaveri vähän kalpeni ja sanoi Kanadassa olevan tiukka maahanmuutto. Sinne ei tulla jos et voi elättää itseäsi. Meille voi tulla ja vielä hyysätään. Tyhmempikin ymmärtää äkkiä että ei tässä kannata mitään oppia saati mennä töihin. Loppuu hyysääminen ja alkaa ankeat ajat. Samanlaiset kuin kantaväestöllä. Eihän semmonen peli vetele.

    VastaaPoista
  2. Ainoa positiivinen puoli näissä jutuissa on, että kun ne on niin selvästi asenteellisia, niin yhä useampi alkaa kyseenalaistaa "humanitääristä" maahanmuuttoa, kuten viimeisistä gallupeista näkee.
    Ei enää pysty selittämään mitenkään uskottavasti, että 25 prosenttia suomalaisista on rasisteja, kun eivät halua tätä maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
  3. Yle ei koskaan selvitä, mistä maahanmuutossa on kyse.
    Gambia on rauhallinen maa, jossa ainoa turvallisuusriski on joutua eurooppalaisen iäkkään naisen elättämäksi. Minulla oli viime vuonna maksettu lippu Kap Verdeltä Gambiaan, mutta sitten tajusin, ettei ole malarialääkitystä mukana, enkä uskaltanut mennä.
    Viime vuonna Migri teki 18 turvapaikkapäätöstä gambialaisille ja vain yksi sai luvan jäädä muulla syyllä (arvatenkin homous). Turvapaikan hakijoita oli 23.
    Oleskelulupapäätöksiä tehtiin 240, joista 186 myönteistä. Työn perässä heistä tuli 8, opiskelemaan 4 ja perhesyyllä 62, joista 41 suomalaiselle puolisolle. Gambian turistimatkojen tuliaisia, jotka Suomi elättää.
    Tuon isän ja lastensa jääminen Suomeen on ollut perusteetonta ja selkeä huijaus. Oikea toimittaja olisi selvittänyt, mitä isälle ja veljeksille kuuluu.
    Gambia on muslimivaltio, jossa on 2,6 miljoonaa asukasta. Puolet asukkaista on alle 15-vuotiaita.

    VastaaPoista
  4. Li Andersson väistelee vastuutaan kuten nykyhallituksessa on tapana ja selittää vuosi vuodelta laskevien Pisa-tulosten syyksi perhetaustan, lukemattomuuden ja huonosti koulutetut vanhemmat. Sellaisiahan koteja ja vanhempiahan ei Suomessa huippupisteiden aikaan ole ollutkaan... Ei tarvitse enää reissata maailman ääristä ihastelemaan suomalaista koululaitosta, korkeintaan nyt voisi tulla ottamaan oppia varoittavana esimerkkinä. Varoittavia esimerkkejä humanitäärisen maahanmuuton ihanuudesta kantautuu meillekin päivittäin ihan tuosta naapurista, mutta päättäjien kuuroille korville.

    Jengisotaa, katuampumisia ja tuulikaapeissa räjähtäviä pommeja odotellessa.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  5. Gambialaiset ovat muslimeja (96.4%), kuten Osmanin nimi jo kertoo. Oliko Ylen toimittaja vääntänyt nimen Ousman muotoon sen islamin häivyttämiseksi. Kaikki muslimit ovat aina ja tappaessaankin uhreja, sehän on Ylen agenda.

    Minä olin intissä 11 kuukautta ja lomamatka oli 350 kilometriä yhteen suuntaan. Monilla eri kyydeillä ja matkalla oli pitkiä pätkiä ilman mitään ennalta tiedettyä bussia tai muuta.

    VastaaPoista
  6. Ja tässä lisäää Ylen pornoa. Sudanilainen mies ilmeisesti yritti keksityillä yrityskaupoilla huijata perheensä Suomeen. Nils-Aslak


    https://yle.fi/a/74-20013847?origin=rss

    VastaaPoista
  7. Junes Lokka oli tilannut pöytäkirjat Ousman Camaran tapauksesta, tuli 6 pdf:ää, ja lisää kuulemma kaivetaan arkistosta.
    Yleltä jäi kertomatta, että tyyppi oli perustanut katujengin jo 2013, ennen kuin niistä tuli muotia, varastellut autoja ja juoksukaljoja ja yrittänyt tunkeutua rollaattorivanhuksen kotiin ja ryöstää tämän. Ja heilunut kokaiinipäissään siellä sun täällä.

    Melkoinen moniosaaja ja kultakimpale, Ylen mielestä ilman näitä Suomi romahtaa, ja tyypille olisi pitänyt antaa jo ties mones mahdollisuus.

    Ikätoveritar

    VastaaPoista
  8. Ja tuotakin paskalaitosta nimeltä yle(nanto) joudun joka vuosi maksamaan 160 Eurolla. Miksi?
    Kirkostakin pääsee eroon ja maksut loppuvat, mutta yle(nannosta) ei, TSATTAN !

    VastaaPoista
  9. Itseään toimittajaksi kutsuva Martikka-Anni todistaa suojattiaan vastaan ensin kertomalla tämän rikoskierteestä jonka päälle muistuttaa ettei tämä ollut koskaan piittaamaton Suomen laista.
    Eli siis myöntää avoimesti olleensa taparikollinen, joka tiesi hyvin mitä ei saa tehdä rangaistuksen uhalla ja teki sitä siitä huolimatta.
    Sitten itketään, kun tuli seuraamuksia.

    Martikka vuodattaa lämpimiä kyyneliä ja joitain muitakin nesteitä valittaessaan kuinka Pallerolla ei ole koskaan ollut hoivaa ja turvaa.
    Martikka epäilemättä oikein mielellään ryhtyisi varamamiksi, joka antaisi Pallerolleen runsaasti vierihoitoa, rintaruokintaa ja Sitä Asiaa.

    Estrogeenia tulvillaan on iloinen YLEnanto.

    VastaaPoista
  10. Tämmöiselle vanhalle atk-hirmulle (asiakkaiden aikoinaan käyttämä termi), looppi on sellainen enemmän kuin tuttu termi, joka tarkoittaa, että ohjelma on jumissa, kun sama silmukka toistuu ja toistuu ja toistuu. Näissä Ylen jutuissa on lukuisia luuppeja, ja tämä on yksi niistä. Maassa on joku afrikkalainen tai arabi, joka tekee jatkuvasti ja toistuvasti rikoksia. Lopulta viranomaisten mitta tulee täyteen, ja kyseinen häiskä karkotetaan. Ylen toimittaja nostaa kauhea parku-poru-valituksen kyseisen rikollisen karkotuksesta ja nielee hänen satunsa ja tarnansa sellaisenaan, tarvittaessa omasta takaa höystellen ja koristellen.

    Jutun kommenttipalsta täyttyy kommenteista, tyyliin: "Ensimmäinen mahdollisuus oli pääsy Suomeen sen hyvinvointipalveluiden ääreen. Toinen mahdollisuus oli tarjottujen koulutus-, terveydenhoito ym. palveluiden hyödyntäminen maahan integroitumista ja oman elämän aloittamista varten yhteiskunnan kontribuoivana jäsenenä. Camara jätti tämän toisen mahdollisuuden käyttämättä" ja "Jos tulet Suomeen hakemaan turvaa ja suojaa, jota et omassa maassasi saa tai oma maasi aiheuttaa vaaraa sinulle, on velvollisuus kunnioittaa Suomen lakia ja tapoja ehdottomasti. Mikäli rikot Suomen lakia, et sopeudu Suomalaisiin tapoihin tai muuten maassa olo aiheuttaa ongelmaa suomalaisille, on karkoitus täysin oikeutettua. Maassa maan tavalla ja turvapaikka on lahja, jota saajan tulisi kunnioittaa toiminnallaan".
    Nämä keräävät runsaasti peukutuksia. Silmämääräisen havainnon perusteella Ylen sensuuri niitä poistelee, mutta joku raja manipuloinnillakin tuntuu olevan, kun peukutukset kertovat, mitä mieltä lukijat ovat. (Ylen linja näyttää olevan, että toimittajaa kritisoivat kommentit poistetaan aina, mutta itse asiaan liittyvät oikaisut voivat mennä läpi, jos niissä käytetyt ilmaisut ovat suorastaan hyperkorrekteja).

    Sekaan tulee luonnollisesti niitä vakiopropagandistien kommentteja tyyliin: "Kanta suomalaiset eivät vain tätä yhteiskuntaa pysty pitämään pystyssä. Ideana on ratkaisu, että koitamme houkutella tänne ulkomaalaisia meitä elättämään. Mutta sitten kohtelemmekin heitä aina kolmos luokan kansalaisina, ja huijjaamme itsellemme että se on heidän etuoikeus olla täällä, eikä meidän etuoikeus että he ovat tänne tulleet. Yllättäen tämä maahanmuuttopolitiikka ei toimikkaan, eikä siitä pienestä maahanmuuttomäärästä joka Suomeen tulee, saada edes vähäistä voittoa lyötyä. Oikeistopopulistit pyrkivät tilanteen ratkomaan vielä huonommalla vieraanvaraisuudella". Tällaisiin päättömiin kommentteihin Ylen sensuuri ei luonnollisestikaan puutu, mutta vastineissa ja oikaisuissa pitää olla äärikorrekti, jos haluaa, että ne läpäisevät seulan, ja silloinkin saa varautua pariin kolmeen uusintalähetykseen.

    No niin. Tiivistettynä looppi on siis seuraava. Yle tekee tyhjänpäiväisen nyyhkyjutun, jossa taparikollinen maalataan uhriksi. Jutun lukijat ilmaisevat kommenteillaan, että höpöjuttu tuo oli. Yle yrittää sensuurillaan värittää kommentoijien viestiä, mutta rajansa sensuurillakin. Ja sitten Yle tekee taas uuden höpö-jutun ja sama toistuu. Ja toistuu. Ja toistuu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran on kehitystä tapahtunut, että kommentointi ylipäänsä näissä jutuissa on auki. Sensuuri kyllä rehottaa, kun eivät kerro, paljonko kommentteja ja millä perusteella ne poistavat.
      Uskoisin, että tämä kommentoinnin sallimisen syy on vaalien läheisyys.

      Poista
  11. Ei voi ymmärtä, kuinka pöljinä YLE lukijoitaan pitää. Pitäisikö meidän kaikkien sääliä ja auttaa poikaparkaa?
    Ehkäpä Maria Pettersonin olisi taas aika vierailla Tukholmassa ja kertoa YLEn välityksellä, kuinka rauhallista ja turvallista siellä nykyään onkaan.

    VastaaPoista
  12. Unohtui tämä linkki kirjoitukseen vlta 2007
    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2007/04/se-ymmrtmisen-suuri-tarve.html

    VastaaPoista
  13. Olen suunnitellut juttua, jonka otsikoksi laittaisin: "Orpo kukkona tunkiolla."

    Siinä ei niinkään puhuttaisi Petteri Orposta, vaan paljon yleisemmin -- tai siis YLEisemmin -- siitä miten tosiasia, että yhteiskunnallinen keskustelumme on "naisistunut" pahanlaatuisella tavalla, ja että se on yhä jostain syystä tabu, johon oikein kukaan ei uskalla asian vaatimalla asiallisella tavalla kajota.

    On tosiasia, että monet yhteiskunnan kannalta kohtalokkaat kysymykset ovat sukupuolittuneet vahvasti, ja että niiden käsittelemiseksi tarvittavat poliittiset voimat ovat kadonneet. Tosiasia on, että Kokoomusta lukuun ottamatta kaikissa perinteisissä puolueissa on nykymuodin mukaisesti naisjohtajat -- ja valitettavasti tämä ei ole asiakysymysten kannalta mikään hyvä asia.

    Kun jopa tiedollinen ajattelu kyhää "intersektionaalisen feminismin" kaltaisia puhtaasti narsistiseen uhriajatteluun pohjautuvia teoriarakennelmia, kriisi ei enää rajoitu vain politiikkaan, vaan sukupuolittuneet asenteet ovat vallanneet myös akatemiat.

    Uhriajattelun syvyyspsykologiasta, perusnarsismin häiriöistä, puhutaan aivan liian vähän. Ne ovat samalla tavalla tabuja kuin nämä myös uhrisamaistumisiin perustuvat "maahanmuuttomyönteiset" -- turvapaikkapolitiikalla legitimoidut -- mutta pohjimmiltaan puhtaasti sukupuolittuneet asenteet. Uhriajattelu on syöpä, joka nakertaa niin moraalisen kuin tiedollisenkin ajattelukyvyn. Ja uhriajattelu on valitettavasti nykyisin valta-ajattelua.

    VastaaPoista
  14. Ei yhteiskunnallinen keskustelumme ole "naisistunut" vaan nimenomaisesti ja sananmukaisesti naisistunut.

    Kun miehellä on ongelma, hän haluaa siihen ratkaisun.
    Kun naisella on ongelma, hän haluaa puhua siitä tai oikeammin sen aiheuttamasta tunnetilasta, joka on naiselle itse ongelmaa tärkeämpi.

    Edelleen naisen aivot ovat kehittyneet tulkitsemaan puhekyvyttömän vauvan tarpeita, siinä missä miehen aivot ovat kehittyneet johtamaan metsästystä, taistelua ja yhteisöä.
    Seurauksena miehen sanoessa naiselle heillä olevan ongelman, nainen haluaa puhua siitä ongelman ratkaisemisen sijaan.

    Sen lisäksi nainen yrittää tulkita, mitä mies oikein tarkoitti sanoessaan noin ja vastaa siihen tulkintansa mukaisesti.
    Mies toistaa sanomansa ärtyneenä ja nainenki ärtyy kun mikään tulkinta ei kelpaa, vaikka kuinka vääntelisi ja kääntelisi!

    Naisella on oma, tärkeä paikkansa hoitamassa kotitaloutta ja lapsia.
    Ei valtioiden ja yritysten johdossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen 30v. nainen. Olen seurannut Agenda 2030 toimeenpanoa vuodesta 2012 ja katson maahanmuuttopolitiikkaa Kalergi-suunnitelmasta tietoisen perspektiivistä.
      Pidän kulttuuriamme ylivertaisena vrt. vaikka muslimikulttuureihin ja koen ahdistusta siitä, millaista tuhoa olen todistamassa.
      Pitäisi verkostoitua ja toimia koordinoidusti maamme puolesta, mutta se on vaikeaa, nykyisen polarisaation vaikuttaessa kaikkiin meihin. (Sosiaalinen paine on omalla kohdallani heikkotehoinen menetelmä- olin ilman maskia ihan koko pandemia-ajan ja nautin siitä)
      Naisena on epämukavaa törmätä sinun kaltaisiin "ajattelijoihin", varsinkin silloin kun intressit muutoin kohtaavat; tai ainakin voisivat kohdata, luemmehan samaa, erinomaista blogia.

      Poista
  15. Journalismin kuolema -teoksessa Katleena Kortesuo yrittää tekohengittää Julkisen sanan neuvoston mediaa pois tarinajournalismista, jota myös fabrikoinniksi kutsutaan, tätä on myös Gambian rikollista puolusteleva tunnepuhe. Kortesuo kirjoittaa, että feminismi on nykymediasssa kaiken kritiikin ulkopuolella, wokesta hän ei mainitse, vaikka juuri woketus näyttää olevan feminismiä puhtaimmillaan, ja se selittää paljon journalismin suhtautumista niin suojelevasti etnisiin ja muihin vähemmistöihin. "Vallan vahtikoira on muuttunut feminismin sylikoiraksi".

    Uutismediaa Kortesuo arvostelee kognitiivisesta vinoumasta eli mikäli tieto vastaa ennakko-odotuksia, sitä ei aina tarkisteta, ja YLEä siitä, ettei se veronmaksajien mediana läpivalaise rahankäyttöään. Minusta hänen uskonsa noin periaatteessa JSN:n takaamaan julkismedian luotettavuuteen on herkkäuskoisuutta, yleensä maahanmuuttajien rikokset tulevat vaihtoehtomedioiden kautta tarkemmin ja luotettavammin päivänvaloon kuin ns. neutraalin median kautta.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Ano1:lle, Ekulle, Pauli Vahteralle, Rouva Anolle, Nils-Aslakille, Ikätoverittarille, Terho Hämeenkorvelle, Qtoauius Kadille, Strix Senexille, JJR:lle, Seppo Oikkoselle ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne. Niin kuin kommenteissa kerrottiin, tämä sääliporno toistuu, toistuu ja toistuu emmekä me voi sille mitään sillä Yle on pakkoverorahoitteinen.

    Pari erillistä mainintaa:

    Rouva Anon esille nostama Li Andersson on tuosta hallitusviisikosta kaikkein ovelin. Hän on pystynyt tekemään myyräntyötään koululaitoksessa ilman että on päätynyt lööppeihin tai edes kunnolla uutisiin.

    Ja Nils-Aslakin mainintaan intin lomamatkoista voi todeta että ne ovat meidän ajoista tulleen varuskuntien lopettamisen myötä varusveijareille aina vain pidemmäksi.

    VastaaPoista
  17. Onko se koulutyttöministerinä kihertävä soma Li Lystikäs kuitenkaan tehnyt paljon muuta kuin jatkanut edeltäjiensä avaamalla ladulla?
    Ei siitä saa erityismainintoja.

    VastaaPoista
  18. Silloin historian hämärissä, kun itse olin alokkaana Karjalan Prikaatin "korpivaruskunnassa" Vekaranjärvellä, niin sieltä oli ja toimi lomalaiskuljetukset melkoisen monelle/moneen paikkaan. Itsekin kuljin kotikylälleni Lahteen melko usein juurikin tuollaissa lomakuljetuksessa, ja se toimi meno - paluu. Myöhemmin, kun siirryin prikaatin esikuntapaikkakunalle eli Kouvolaan ei moista kuljetusta ollut. Ei tosin tarvettakaan, suuri ratavaltion liikennepaikka ja junia lähes joka lähtöön.
    Nykyisin Vekaralta kulkee lomakuljetus vain Kouvolan asemalle ja takaisin, luulisin sen perustellaa mikä oli tilanne joitakinvuosia sitten, kun juna läikin Lahteen ja loppuporukka kuskattiin linja-autoilla siitä itään. Kouvola, Lappeenranta, Imatra.
    Vekaran kaverit huolissaan, että eivät ehdi jatkokyytiin, no Kouvolaan menijät pääsivät Bussiin jonka kotitallit olivat lähellä varuskuntaa niin heitti kaverit samantien perille.
    LJK:n kaverit pääsivät myös melkein portille, siihen Utin apsille portin pieleen ja olivat siitä mielissään. Ei tarvinnut loppumatkalle KOuvolasta erikeen kyytiä hommata.
    Immolan rajamiehet kokivat tylyimmän kohtalon, tai miten sen nyt ottaa. Heillä olisi joka tapauksessa ottaa/hankkia sattumakyyti Imatran asemalta varuskuntaan kun oli niin vittumainen bussikuski (minä) ettei enää aamuyöllä, kun ajoaikakin jo oli yli, ei enää lähtenyt ylimääräistä mutkaa ajamaan. Kysuýinkin, että olisiko juna, jos olisi teidät tänne tuonut, koukannut Immolan kautta? Niinpä en minäkään lähde, kun minä nyt olen junan kanssa liikenteessä. Ovet kiinni ja unille. Aamulla, siinä Utin apsilla polliisikin tuli tervehtimään, että näytäs piirturitikkus, että paljos olet ajellut. Onneksi vietin osan yöstä Imatsan aseman parkissa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  19. Vasemmistoliitto puolusti ennenvanhaan duunaria(kin). Nyt se on vasemmistopopulistinen puolue. Täynnä vasemmistopopulisteja.

    VastaaPoista
  20. YLE kertoi että me saadaan nykyisin Afrikkalaisia tilapäisen suojelun hakijoita Ukrainasta. Ei tiedetä ovatko olleet siellä "töissä". Tiedetäänkö ovatko olleet edes Ukrainassa ja saako sitä kysyäkään. Monen sotaa käyvän valtion läpi ovat tulleet. Ja ovatko Nigerialaiset lähettäneet muijansa ja muksunsa turvaan ja jääneet taistelemaan. Mutta me kun olemme ruvenneet globaaliksi niin tervetuloa. Hyysääjiä täällä riittää. Siitäkin saa "työpaikan" ja tienestiä.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Kyllä, hän on jatkanut sitä, mikä on aloitettu. Ja saanut tehdä sen kaikessa rauhassa.

    Huru-ukko: Itse palvelin aikanaan Pohjois-Karjalassa ja paikallisille varusveijareille oli silloin tarjolla ihan mukavasti palvelupaikkoja. Oli KarJP, oli PKarPsto, oli Onttolan raja ja vielä Karjalan Lennosto siellä Savon puolella. Nyt ei ole kuin Onttolan raja ja se Karjalan Lennosto eivätkä ne osaansa enempää vedä mikä tietää varusveijareille pirun pitkiä lomamatkoja.

    Ano1: Täysin totta. Ei vasureissa enää duunareita ole. Pelkästään hysteerisiä akateemisia akkoja.

    Ano2: Juuri näin. Ja maahanmuuttoteollinen kompleksi on maassamme suuri suojatyöllistäjä.

    VastaaPoista
  22. Muistelen jossain Dublinissa sovitun että turvapaikkaa ja suojelua haetaan siitä maasta johon ensiksi tullaan "turvaan". Onko hovissa muuttunut? Ukrainan tilanteen ymmärtää kyllä. Naiset ja lapset tarvitsevat suojaa juuri nyt. Mutta tuon Dublinin sopimuksen puitteissa täällä ei pitäisi olla yhtään afrikaanoa hakemassa suojelua sodan vainon ja kidutuksen vuoksi. Ukraina ei taida kuulua edes Schengen alueeseen, että miten helvetissä tänne voi tulla nigerialainen hakemaan suojelua Ukrainan sodan vuoksi. Sopimukset eivät ole sen paperin arvoisia mihin ne on kirjoitettu.

    VastaaPoista
  23. Vastaanottokeskuksethan ovat yksityisiä bisneksiä. "Tutkiva journalismi" ei ole edes raapaissut niiden pintaa. Siinä on härski bisnes verhottu hyvän kaapuun.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Totta. Dublinin sopimuksessa oltiin sovittu noin. Ja sehän muuttui kuolleeksi kirjaimeksi kun Invaasio 2015 alkoi. Kun Suomeenkin tuli seitsemän rauhallisen maan läpi kymmeniä tuhansia arabijätkiä.

    Ano2: Kyllä, ja kaiken kustantaa veronmaksajat. Ne eivät ole siinä mielessä yksityisiä että ne ottaisivat riskin markkinoilla vaan lypsävät valtiota.

    VastaaPoista
  25. Kun Invaasio 2015 oli päässyt vauhtiinsa, YLEnanto toi ruutuun kolme valtiosääntötieteilijää kertomaan, miksei Dublinin sopimusta ja muita maahantunkeilua koskevia kansainvälisiä sopimuksia tarvitsekaan nyt noudattaa.
    Edelleen kirrrkuvana jatkuva raivo Unkaria kohtaan syntyi paljolti juuri siitä, että Unkari piti kiinni Dublinista.
    Suomessa ja muissa mädätetyissä EU-maissa noudatetaan vain the Kansainvälisiä sopimuksia™, joita sitten riittääkin joka lähtöön kun niitä ei tarvitse eritellä eikä kertoa mitä niissä on päätetty, missä ja milloin.

    Valhe on totuutta, raiskaus on seurustelua, neekerimellakat ovat keskustelevia mielenosoituksia ja sota on fasisminvastainen erikoisoperaatio.
    Näillä mennään.
    Olis George O. ihmeissään, jos tän pääsis näkeen.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Suomessahan vaikuttavat nimenomaan vihervasemmiston päänupeissaan keksimät sopimukset joita ei ole olemassakaan.

    Ano: Totta joo. Ja meillä on tuon sähkön kanssa ollut varsin voimakkaita hintaheilahduksia. Vaikka sähkön tuottaminen ei maksa sen enempää kuin ennenkään.

    VastaaPoista
  27. Varusmiespalvelun suorittaminen on vakava asia enemmistölle suomalaisista. Sen huomaa esim siitä miten Halla-ahon sivari taustaa käytetään lyömäaseena häntä vastaan, mikä on hieman halpamaista sillä siviilipalvelus on valtion tarjoama vaihtoehto varusmiesoalvelukselle eli ei mikään lusmuilutie.

    VastaaPoista
  28. Tervehdys, TR. Totta. Sinänsä siviilipalveluskin pitäisi muokata niin, että se palvelisi enemmän maanpuolustusta ja kaikenlaista kriisivalmiutta.

    VastaaPoista
  29. Jostain luin äskettäin muukalaisesta joka karkotetaan muijaansa uhkailtuaan ja melkein tapetttuaankin. Ja kuinka suvakisto on kauhuissaan asiasta. En nyt äkkiseltään muista, että onko juurikin tämän blogin mainitsema vaan mitä välii. Niitä riittää.
    Tuo minun intin lomailuihin liittyvä tuli mieleen Nils-Aslakin kirjoituksesta ja tuohon Ykän mainitaan varusveijareiden palveluspaikkojen hupenemisesta, onhan ne hävinneet. Hennalasta lähti viimeisenä hämärät ratsujääkärit eli oliko se HämRjp? Samasta paikasta tuli jo minun aikanani KOuvolaan SalpItpsto. Hyrylstä loppui HelItpsto? enää siellä ei ole kuin hieman museokamaa. Riihimältä läksi viestiporukat, mihin lie ja onhan näitä. Ja tosiaakin, Kouvolassa lie tuskin edes minkäälaista esikuntaa, eiköhän se Kymen Lukkoin lie myyty jollekin "kiinteistökehittäjälle" Ai niin, olihan siellä Kouvolassa sairaalakin, SS3 josta minäkin pääsin reserviin, hoiti siviilienkin päivystapauksia, niitä lievenpiä, pahemmat veivät suoraan Kuusankosken aluesairaalaan, siellä kun oli "puukkomies" eli kirurgi aina paikalla tai ainakin lyhyen hälyn päässsä.
    Summa summarum. Ennen oli paremmin vaikka monesta oli puutetta, mutta silti jos ja kun vertaa nykyiseen. VALITETTAVASTI!!
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  30. Jussikin eräässä haastattelussaan vastasi kysymykseen sivaristaan, että se oli päätös jonka hän teki 19-vuotiaana ja jota katui jo parin vuoden jälkeen, mutta tehtyä ei enää saa tekemättömäksi, tai tässä tapauksessa tekemätöntä tehdyksi.

    Ehkäpä olisikin paikallaan säätää Lex Halla-aho, eli katuville sivareille myönnettävä oikeus suorittaa varusmiespalvelus ennen 30 vuoden täyttämistä.
    Nythän se on mahdotonta, koska Tornin asenne on, että asevelvollisuuden voi suorittaa aseellisena tai aseettomana varusmiespalveluksena tahi siviilipalveluksena, ja sillä siisti;
    tuplata ei voi!

    Katuvasta sivarista saataisiin varmasti motivoituneempi varusmies ja reserviläinen kuin monesta kutsuntojen läpi tulleesta.

    VastaaPoista
  31. Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko: Joo, niitä varuskuntiahan on lopetettu ihan urakalla. Minähän kirjoitin niistä aikanaan postauksenkin:

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2020/09/jotain-ihan-muuta-lxxxvii.html

    Qroquius Kad: Ideassasi on kyllä vinha perä.

    VastaaPoista
  32. Huru ukko perkele. Vieläkö asut kylillä. Satun asumaan aika lähellä päässä siitä siun taukopaikasta.
    Ois muutamakin muikee juttu kertoa siitä paikasta. Vanhentuneita muttei rikollista, pentuja kun oltiin. Juu meidän porukka ei poltellu sytkäreillä niitä katkaisimia. Oltiin niin köyhiä että butaanit piti säästää sippitoppa röökeihin. Nyt sekin on jääny. Sipissä ollaan muutenkin...

    VastaaPoista
  33. Lukaisin tuossa unijukkaa ootellessa tuon linkkaamasi postauksen, Siitä sen verran, että kun vanhempi veli oli Hyrylässä niin se oli vielä patteristo, ei rykmentti. Yhtä kaikki Lohtajalla kävivät ampumassa. Velipoika kehui, että oli se komeeta vetää satsi taivalle pussia päin. Kehui jopa osuneensakin.
    Itse olin vuottamyöhemmin, kuten jo tuolloisessa mainitsin, Vekaralla moppeajan ja lopun KOuvolassa.
    Vekaralta Kouvolaan siirtyessä minä sain "kunnian" toimia ryhmänjohtajana ja siitähän se riesan lykkäsi. Menin ilmoittamaan porukkaa esikuntakomppaniaan, jonne meidät oli osoitettu komppanian toimistoon. Kyllähän minä tiesin ja minua oli varoitettu, että kommpavääpelin tointa hoitaa SOTILASMESTARI, vaan minä tollo, että herra ylivääpeli,,,ULOS!!!
    No, minä siitä poihalle asti ennen kuin uskalsin pysähtyä. Vedettiin siinä kavereiden kanssa tupakit ja eikun uudelleen "karhunpesälle".
    Oli siinä sitten tuurintynkääkin mukana. Muista yhteyksistä tuttu päällikkö, yliluutnatti oli tullut paikalle nnin jopas. Herra yliluutnatti saako stm N: puhutella komppanian VÄÄPELIÄ. Eli meni protokollan mukaan:) Ja asiakin selvisi.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  34. Ihminen tarvitsee aina uuden mahdollisuuden. Tämän kaverin seuraava mahdollisuus on Gambiassa. Toivotetaan onnea matkaan ja loistavaa tulevaisuutta kotimaataan rakentamassa.

    VastaaPoista
  35. jostain syystä blogistilla on suuri hinku laittaa kaiki nuoret miehet kuolemaan juutalaispankkiirien sotiin. miksi ihmeesä? kuten muuan veteraani totesi sivareista: me taaistelimme jotta olisi mahdollista valita myös toisin.
    blogistihan ikänsä puolesta kelpaa itse sotimaan.
    mutta ei anneta sen häiritä rinkirunkkaamista virkaheittojen kanssa

    VastaaPoista
  36. Mites Yle saataisiin puhdistettua? Hyvä alku olisi persujen mainostamat suurleikkaukset budjettiin? Mutta mistä löytyy härmään Elon Musk, joka luutuaa viherpunasokeat toimittelijat pois laitoksesta?

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  37. Nythän on esitetty, että jo 2025 kutsunnoissa olisi koko ikäkuokka siis myös tytöt. Nyt kun varuskuntia on lakkautettu siitä syystä, että kutsuntojen ikäluokat kutistuvat niin jos vaikka 2000 tyttöä päättääkin tulla palvelukseen niin minnehän ne meinataan tunkea?
    Ei nykyisiin varuskuntiin sellainen lisäys mahdu.
    Ei ole taaskaan ihan loppuun asti mietitty.

    VastaaPoista
  38. YLE tosiaan lähettää kaikenlaista oman agendansa mukaista tarinaa, rakentaa ja ylläpitää virallista narratiivia. Toisinaan YLE lähettää ihan mielenkiintoistakin juttua, kuten hiljan Louis Therouxn dokkarin aivovammaisista.

    Nainen oli pudonnut hevosen selästä ja lyönyt päänsä pahasti. Siinähän putoaa korkealta, hevonen on iso eläin.

    Naisen persoonallisuus muuttui lämpöisestä perheenäidistä minä-minä-minä -ihmiseksi, joka ihmetteli, mikseivät hänen lapsensa enää halunneet leikkiä hänen kanssaan. Mikseivät muut ymmärtäneet, miten vaikeaa hänellä on?

    Jäin miettimään, miten tutulta tuon aivovammaisen naisen jutut kuulostivat. Elämme maailmassa, missä toiset saavat vaatia muita tottelemaan omia oikkujaan, eivätkä ole itse vastuussa mistään. Uhrihierarkia ratkaisee, kuka joutuu kuuntelemaan kiltisti.

    Mietin tuota Camaraa. Hän luultavasi olisi onnellisempi aurinkoisessa Gambiassa, jos vain Kelan tuet juoksisivat sinne asti. Hän istui vankilassa kaksi vuotta, joten hän sai varmaankin neljän vuoden tuomion. Huumausaineista saa kovia tuomioita. Jännästi huumausainerikoksissa ja myös verorikoksissa uskotaan kovien tuomioiden ehkäisevän rikollisuutta.

    VastaaPoista
  39. Sivarit on noin pääsääntöisesti lusmuja, osin yksinkertaisia. Totaalikieltäytyjät on totaalipinnareita. Ruikuttavia paskahousuja selkokielellä.

    Yle on näitä pinnareita glorifioinut jo kauan, mahtaisiko löytyä ymmärrystä yle-verosta kieltäytäjälle. Tai minkään muun veron, lupamaksun, pyhän SDP:n asettaman maksun.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  40. Anonyymi kehoitti Ykää hakeutuman juutalaispankkiirien sotaan, mistä lähin löytyy? Vai onkos putte kenties jutku, se on kyllä aika luihun näköinen ja isonokkainen.Ukrainen pressa on juutalainen mutta ammatiltaan näyttelijä, pahus.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  41. Tervehdys Ihmettelijälle, Ano1:lle, Huru-ukolle, Ano2:lle, Ano3:lle, Tapsalle vaan, Joppos123:lle, Veikolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteista ja lisäyksistänne. Erityisen piristävä oli tämä Ano3:sen kommentti jollaisia ei ole tullut pitkään aikaan. Tässä onnistuttiin samaan kommenttiin vielä yhdistämään juutalaispankkiirit, runkkuringit ja virkaheitot. Siinä onkin ollut fundeeraaminen.

    VastaaPoista
  42. Ja niin, Pauli Vahtera kirjoitti facebookiin samasta asiasta ja kirjoitushan sensuroitiin vaikka siinä oli vain faktoja. Hän teki asiasta postauksen omaan blogiinsa. Kannattaa lukea:

    https://www.vahtera.blog/post/kielletyt-sanat

    VastaaPoista
  43. Yle näköjään on päättänyt ylittää itsensä puoluepoliittisena ja asenteellisena vaikuttajana. Silmiini sattui - pahasti - Päivi Lakan juttu, joka oli otsikoitu:

    Analyysi: Presidentin tähtipöly tarttuu kokoomukseen, kun unilukkari latelee talouden madonlukuja

    Kun katsoi sitä "spontaanien mielenilmausten" joukkoa, joka se oli kasannut laahuksekseen, ei voinut välttyä muistumalta niistä midän taistolaistemme masinoimista "spontaaneista mielenilmauksista". Ei se Putin näytä olevan ainoa, joka kunnostautuu valjastamalla valtakunnallisen median oman asiansa ajajaksi. Menetelmätkin alkavat olla lähes yhtä karkeita.

    VastaaPoista
  44. Onko Ykä nähnyt tätä karttahahmotelmaa siitä minkälainen olisi suomalais-ugrilainen valtakunta jos se muodostaisi yhteinäisen alueen?

    https://twitter.com/LattiVille/status/1616985152415989760

    VastaaPoista
  45. Tervehdys Strix Senexille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Strix Senex: Kiitos vinkistä. Sinänsä tulee muistaa, että Niinistö on federalisti joka oli viemässä Suomea euroon.

    vieras: Olen minä tuollaisen joskus nähnyt.

    VastaaPoista
  46. Tuommoisen valtakunnan muodostuminen keskiajalla ja säilyminen sen jälkeenkin olisi tietysti edellyttänyt riittävää yksituumaisutta ja joukkuehenkä alueen kansoilta, sekä sitä että muut valtakunnat ja valtiot olisi pidetty loitolla kaikista ilmansuunnista, kuten lännessä viikingit ja myöhemmin RUotsi, idässä mongolit. Olisiko sitten eteläpuolella olleen Kiovan Rusin ja lounaassa olleen Liettuan kanssa päästy sopuun rajoista. Mongolit olivat kuitenkin kaikkien yhteinen vihollinen.

    VastaaPoista
  47. Tervehdys, vieras. En lähde spekuloimaan tuosta sen enempää.

    VastaaPoista
  48. Tuo suomalais-ugrilainen yhteisvaltio olisi ollut täysi mahdottomuus, ei muuta.
    Suomalais-ugrilaisten kielten keskinäinen eroavuuskin on niin suurta, että suomalais-ugrilaiseksi yhteiskieleksi keksitty keinokieli näyttää tällaiselta:

    https://www.kupsala.net/risto/tekokieli/budinos.html

    Aivan liikaa pelkästään erilaisia s-äänteitä ainakin läntisten itämerensuomalaisten helposti käytettäväksi, joten se siitäkin.
    Mutta epäilemättä tuotakin on ollut hauska kehitellä, kuten Tolkienilla Keski-Maan kieliä luodessaan.

    VastaaPoista
  49. Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, hauska idea scifi-mielessä mutta sinänsä täysin toteuttamiskelvoton.

    VastaaPoista
  50. Onko kenelläkään käsitystä miksi Niinistö on federalisti? Onko hänellä mitään henkilökohtaista syytä siihen? Tarttuiko se Paavo Lipposesta kun olivat samassa hallituksessa kahdeksan vuotta?

    Niinistö on eläkeikäinen joten ei hänellä ole mitään toimeentuloon liittyvää tarvetta olla federalisti. Ei varmaan myöskään mitään vallanhaluun liittyvää tarvetta. Hän ei todennäköisesti tavoittele mitään hillotolppaa EU:sta. Hän jätti eduskunnan 2003 ja oli muutaman vuoden oli jossain erityispankissa, mutta sen jälkeen palasi kotimaan politiikkaan 2007.

    Lipponen taisi pääministerinä tai puhemiehenä ollessaan sanoa että haluaa EU-komissaariksi tai komission puheenjohtajaksi. Tai sitten moosesta oli ehdotettu sinne.

    Onko Jennin kanssa oleminen tartuttanut Sauliin huonoja piirteitä kuten lässytykset aktiivisesta katumisesta sekä ilmastohihhulointi? Jotenkin tuntuu siltä että jos ensimmäinen vaimo olisi yhä elossa ja normaalisti terveenä ja kunnossa, tällöin Sauli olisi lähtenyt presidentinvaaleihin 2000, ja varmaan voittanut.

    Onko usein niin että jos jollain ukolla on nuorempi muija, tällöin ukolla menee arvostelukyky ja harkintakyky, ja alkaa omaksumaan ajatuksia ja näkemyksiä siltä muijaltaan.

    Jos miettii vaikka itseään. Minä täytän keväällä 43 v, mutta jos alkaisin olemaan jonkin 25-30 v muijan kanssa, olisiko siinä riski että alkaisin hurahtamaan samoihin juttuihin mihin se muijakin?

    VastaaPoista
  51. Vielä toteuttamiskelvottomampi mutta varmaan sitäkin parempi scifi-tarina olisi siinä jos ei olisi olemassa Suomenlahtea. Näin Suomesta olisi maayhteys Baltiaan ja sieltä vaikka Välimerelle tai Mustallemerelle. Tosin millä nimellä Suomen ja Baltian alueita kutstuttaisiin jos ne olisivat kiinni toisissaan. Alue ulottuisi itämeren eteläpäästä Nordappiin.

    Tuo on herättänyt mielessäni pähkäilyjä siitä mihin paikkoihin itämerensuomalaiset kansat olisivat asettuneet jokunen tuhat vuotta sitten. Olisivatko ne toistensa naapureita ja kiinni toisissaan? Mahdollisesti sulautuneet toisiinsa? Olisiko suomen ja viron kielillä mitään eroa kun ei olisi välissä merta. Mä jotenkin veikkaan että suomen ja viron kielten erot johtuvat siitä kun välissä on meri.

    VastaaPoista
  52. Palaan tuohon karttaan. Siinä näkyy Ruotsin ja Norjan pohjoiset osat. Huoltovarmuus olisi ilman muuta parempi ja pienentäisi riippuvuutta Itämerestä. Samalla noiden kautta saisi öljyä ja kaasua sekä mereneläviä.

    Jonkinlaisia vanhoja suomalaisalueita nuo alueet ovat, mainitaan kveenit ja muita ryhmiä.

    VastaaPoista
  53. Tervehdys, vieras. Niinistöhän oli federalisti jo kauan ennen Haukiota. Hän oli viemässä Suomea EU:hun ja Euroon. Sinänsä en ihmisten yksityisasioihin puutu. Mitä tulee noihin muihin viesteihisi niin nehän ovat täysin scifiä. En lähde spekuloimaan jostain, jota ei ole.

    VastaaPoista
  54. Tervehdys, Ano. Olisin hyvin kiinnostunut tietämään, että mikä ajattelussani mättää niin pahasti että se pitää panna lainausmerkkeihin. Samoin kuin sen, mikä on sitten mielestäsi sitä oikeaa ajattelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kommenttini oli osoitettu nimimerkille Qroquius Kad.
      Sinua taasen kiitän suuresti kirjoituksistasi, olet ollut asian ytimessä jo pitkään.

      Poista