Laitetaan eräs uutinen joka kertoo ikävän osuvasti siitä, mihin tilaan Suomi on tarkoituksella ajettu:
Iäkäs mies kuoli viime syksynä jouduttuaan
pahoinpitelyn uhriksi Itä-Helsingissä. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
pahoinpitelijän vankeuteen taposta.
Käräjätuomion mukaan mies hyökkäsi viime
lokakuussa itselleen entuudestaan tuntemattoman, kävelykepin avulla kulkeneen
74-vuotiaan miehen kimppuun tämän kotikerrostalon pihalla Helsingin Kontulassa.
*
Mies otettiin kiinni pian teon jälkeen, ja
väkivallan uhriksi joutunut vietiin sairaalahoitoon. Uhri kuitenkin kuoli
vammoihinsa sairaalassa paria viikkoa myöhemmin.
Oikeudessa syytetty myönsi aiheuttaneensa
uhrin kuoleman mutta kiisti syytteen taposta. Hän myönsi, että teko kohdistui
sattumanvaraisesti iäkkääseen ja siten puolustuskyvyttömään henkilöön, joka ei
antanut aihetta kimppuunsa käymiseen.
*
Mies tuomittiin myös kahteen niin ikään
ulkopuoliseen henkilöön kohdistuneista pahoinpitelyistä samalta päivältä.
Yhteiseksi rangaistukseksi oikeus langetti Sharmarke Abdirizak Mohamedille, 37,
kymmenen vuotta vankeutta.
Kyseinen ihmissaasta oli Suomessa Järjestelmäpuolueen
suosiollisella avulla ja hyväksynnällä. Järjestelmäpuolueelle ei ole ongelma
tuollaisten ihmissaastojen suomalaisiin kohdistama väkivalta.
Järjestelmäpuolueelle on ongelma se, että ihmissaastaa kutsutaan ihmissaastaksi.
Ei tässä tämän enempää tällä kertaa.
Salama-oikeudenkäynnin jälkeen jumalanpilkkapykäliä pyrittiin uudistamaan, ja silloisen aikalaisajattelun pohjalta ratkaisuksi tuli lopulta muotoilu, jonka olennaisin sisältö oli se, ettei jumala suinkaan tarvitse tarvitse ihmisiltä suojelua, vaan suojelukohteena ovat ihmisten uskonnolliset tunteet. Ja tuollaisen ajatusjäsennyksen tuotteeksi on kai laskettava sitten nekin pykälät, jotka suojelevat uskonnollisten käsitysten loukkaamattomuutta niin perusteellisesti, että esimerkiksi uskonnon pohjalta nouseva taipumus vastata loukkauksiin väkivallalla tulee de facto käytännössä suojelukohteeksi.
VastaaPoistaJa tällainen vieraita kulttuureja -- niiden primitiivisiä käytäntöjä ja tilastoista silmille hyppäävää väkivaltaisuutta -- suojeleva "lakien henki" sitten läpäisee yhteiskuntaa niin vahvana -- ja osin vielä tuettuna narsistisella ihastuksella kaikkea toiskulttuurista kohtaan -- eikä missään kukaan vähänkään institutionalisoitua valtaa omaava viranomainen tohdi avata suutaan ja sanoa suoraan, että näiltä osin yhteiskuntakehitys menee niin päin peetä kuin mikään ikinä mennä voi.
Oltiinpa Douglas Murrayn muista kirjoista mitä mieltä tahansa, raportti "Euroopan oudosta itsemurhasta" on tutustumisen arvoinen. Toki raporttia kannattaa taustoittaa klassisen sosiologian kannalta -- niin että ymmärrys sitä kohtaan, miten kovia kognitiivisia todsiasioita "kulttuurit" ovat ja miten paljon ne määräävät yksilöiden käyttäytymistä. Jos me eurooppalaisen uuden ajan ihmiset edes auttavasti tajuaisimme oman kulttuurihistoriamme ainutlaatuisuutta, ymmärtäisimme joukkokäyttäytymisen ehtoja aivan toisella tavalla ja suhtautuisimme aivan toisin maailman muihin suuriin kulttuureihin.
Tätäkään saastaa ei karkoiteta tuomion istumisen jälkeen. Syynä "ihmisoikeudet", siis tämän saastan, ei suomalaisten. Ja kun tietää nykyisen käytännön ja systeemin ei saasta istu loistohotelissa kuin ehkä n. kolmasosan ja taas mennään. Kaikki saasta pitää karkottaa heti kun vankilan portit avautuvat!!
VastaaPoistaHuru-ukko
"Hän myönsi, että teko kohdistui sattumanvaraisesti iäkkääseen ja siten puolustuskyvyttömään henkilöön, joka ei antanut aihetta kimppuunsa käymiseen"
VastaaPoistaJossain varmaan on iso punavihreä hattu, josta voi tsägällä nostaa lapun, joka antaa aiheen hyökätä iäkkään ja puolustuskyvyttömän henkilön kimppuun.
Niin, mitä näihin kepposteluihin aina kuuluukin sanoa?
VastaaPoistaEmme tiedä, mitä on tapahtunut. Mutta en näe tämän liittyvän mihinkään muuhun kuin siihen, että mies - poika menetti toivonsa.
Tämä ei ollut kosto eikä terrorismia.
Rakasti.
VastaaPoistaSaatanan mahometti! Sai noin niinkuin nätisti useampivuotisen maksuttoman täysihoidon. Ei tartte mistään hänen murehtia muutaku ottaa vastaan vain myönnetyt edut. Ja voikin järjestellä itselleen uusia keikkoja. Tuleehan niitä lomiakin...
Onko se tämä fiksun näköinen kaveri? Nimi stemmaa.
VastaaPoistahttps://www.facebook.com/sharmarke.abdirizak.7/
Näille musuille on aika tyypillistä, että jos eivät ole porukalla liikkeellä niin uhriksi valikoituu aina se puolustuskyvyttömin henkilö. Turun terroristikin myönsi, että meinasi ensin käydä varusmiesporukan kimppuun mutta ei ihmispaska uskaltanut kun tiesi saavansa turpaansa.
VastaaPoistaPuukotteli sitten naisia.
Ei nuo edes ansaitse ihmissaasta nimitystä, häiriintynyt elukka on osuvampi.
Ei sitä elukkaa silti koskaan saada maasta ulos, ei vaikka jatkossakin tulisi ruumiita koska ihmisoikeudet. Elukoilla ne oikeudet ovat jakamattomat mutta kantiksilta ne puuttuvat kokonaan.
Näin se on ja vaalien jälkeen näin se jatkuu.
Tervehdys Seppo Oikkoselle, Huru-ukolle, veriselle pierulle, Qroquius Kadille, Terho Hämeenkorvelle, Tapio Suhoselle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Tämä tapaus on yksi esimerkki siitä, missä alennustilassa maamme on. Ja sen alennustilan ovat saaneet aikaan suomalaiset poliitikot. En lähde spekuloimaan sitä, oliko kyseessä Tapion linkittämä tyyppi, kun en varmasti tiedä.
VastaaPoistaJa vankilahan on näille hotelli, jota me vielä rahoitamme. Ai että kun on kiva taas puoli seiskalta herätä duunia painamaan.
VastaaPoistaTapsa vaan
Tapsa vaan: tarkoitat varmaan samaa kuin Taju-Paavo, laittakaa kello soimaan aamulla tuntia aiemmin...
VastaaPoistaHuru-ukko
Niin, sitä monikulttuuria on tilattu ja saatu.
VastaaPoistaMitä taas tähän sarjayksittäistapaukseen tulee, kyseessähän on vain ählämin vaistonvarainen lajityypillinen käytös.
Ählämi(t) toki voi/ja pitää laittaa lukkojen taakse, vaikkei ählämi ymmärräkään miksi. Vähän sama kuin suden laittaisi vankilaan saalistuksesta.
Huru-ukko:sekin voi olla vielä edessä. Demarit ja SAK hämmentää vielä soppaa nelipäiväisellä työviikkollaan...
VastaaPoistaJuuri tuli poikkeuksellusesti vilkaistua ylenantoa hieman ja siellä joku ns. asiantuntija taas väänsi, ettei mamulapsia saa syyllistää koulun ongelmista. No, hehän tekevät mitä parhaiten osaavat...Suurimmat syylliset tosin istuu arkaadianmäellä, siinä mielessä ns.asijantuntija oli oikeassa.
Tapsa vaan
Onneksi reippaalla ja niin vimosen päälle osaavalla hallituksellamme on lopultakin vastaus alati pahenevaan jengiongelmaan:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=3SFn9JxA4s0
Taidatkos se selkeämmin sanoa!
Tervehdys Tapsalle vaan, Huru-ukolle, KKi:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: Hotellipa hyvinkin. Ei se niitä pelota. Pistää miettimään, että mitä vikaa nappituomiossa oikeastaan olisi. Kyseinen jätkähän oli terroristi. Ja kyllä. Mamulapsia voi syyttää koulujen ongelmista. Ne ovat se ongelma.
Huru-ukko: Joo, että jaksatte elättää etnisesti edistykselliset.
KKi: Nimenomaan lajityypillinen käytös.
Qroquius Kad: Sinänsä vähän tyhmä video mutta ymmärsin kyllä sen pointin.
Video oli varsin kaukana parhaasta päästä mutta ei siinä loppujen lopuksi kovin paljon karrikoitu hallituksen vastausten tähänastista tasoa.
VastaaPoistaEi niiden sisältö ole monesti ollut tuota syvempi.
Muistammehan hilpeän Huti-Maisan, joka erääseen Rajavartiolaitoksen toimintaa koskevaan kysymykseen vastasi sisäministerinä lukea lopottamalla suoraan paperista lakitekstiä RVL:n tehtävistä.
Kysymys uusittiin, kun ministeri ei siihen ollut vastannut.
Huti-Maisa nousi ylös ja lopotti saman tekstin uudestaan.
Kun jo tivattiin, eikö ministeri aio vastata suoraan kysymykseen Huti-Maisa jo kimpaantui tiuskien eikö oppositio tosiaan ymmärrä selvää puhetta?!
Sitten hän lukea lopotti saman tekstin kolmanteen kertaan.
Lain mukaan ministerin on eduskunnan kyselytunnilla vastattava hänelle osoitettuihin kysymyksiin.
Sen sijaan ei ole määritelty, miten tarkoin tai edes millä tavalla hänen on vastattava.
Toisin sanoen Miestä Rikkonen voisi aivan hyvin todellisuudessakin vastata oppositiolle "Titityy!" ja soma Li Lystikäs "Kukkuu!"
Siihen on opposition tyydyttävä.
Onneksi olin ehtinyt nielaista iltakahvin ennen QK:n linkittämää videota. Ei tarvii alkaa näppistä purkaa pesua varten yötä vasten:))
VastaaPoistaHuru-ukko
Tervehdys Qroquis Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Ymmärrän pointin ja hallituksen ohjelman sisältö kiteytyi tuohon videoon.
VastaaPoista37-vuotias? Yleensä nämä raukkamaisesti heikompiensa kimppuun ryöstötarkoityksessa käyvät ovat jotain narkkareita ja paljon nuorempia. Narkkarit eivät elä noin vanhaksi.
VastaaPoistaTervehdys, TR. Kyseessä ei välttämättä ollut narkkari. Tiedän, että ne eivät elä kovin vanhaksi. Kyseessä oli etnisesti edistyksellinen. Jotka elävät aivan liian vanhaksi. Voi sanoa, että kyseessä oli puhdas terroriteko.
VastaaPoistaEi tuo Ohisalon kolme samaa vastausta pärjää Sanna Marinille. Kun MTV3:n ohjelmassa Jaakko Loikkanen kysyi Marinilta, miksi valtio heitti kuntiin koronarahaa kolme miljardia kun pyynti oli kaksi, sama vastaus tuli neljä kertaa. Katsojien onneksi Jussi Halla-aho selvensi tilanteen toteamalla, että kunnallisvaalit oli tulossa.
VastaaPoistaRouva Ano
Tämä kaverihan on kovis ainakin omasta mielestään. Vankilassa täytyy pistää osastolle jossa on muitakin koviksia. Varsinkin sellaisia joilla ei ole toivoa ulospääsystä tässä elämässä. Jos oikein lykästää voimme säästää hänen hoidostaan ja oikeuslaitoksen turhalta kuormitukselta lukuisine valituksineen.
VastaaPoistaTässä on tyypillinen esimerkki Ruotsista, jollaisia on varmaan Suomessakin. Syyrialainen mies rupesi heti Ruotsiin tultuaan raiskaamaan monia naisia väkivaltaisesti, pahoinpitelyjä, huumetuomioita ja siis laikenlaista rikosta koko ajan.
VastaaPoistaKäräjillä feministit lautamies- naiset estivät karkotuksen, "koska mies voi joutua asepalvelukseen Syyriassa!. Naurettavaa! Hovioikeus kuitenkin korotti reilusti tuomiota ja määräsi karkotuksen Syyriaan.
https://samnytt.se/feministisk-v-politiker-ville-inte-utvisa-syrisk-serievaldtaktsman/
Seppo Oikkosen kommentista. "...miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat ja miten paljon ne määräävät yksilöiden käyttäytymistä."
VastaaPoistaKiitos "kulttuurit" ilmaisusta. Ymmärsinkö oikein, että on olemassa kulttuureita ja "kulttuureita". Ilmeisesti "kulttuureihin" kuuluvien yksilöiden käyttäytymiseen kuuluvat murhat, tapot, raiskaukset, jengirikollisuus ja huumekauppa. Sitä me rasistit emme vain suostu ymmärtämään.
Tervehdys Rouva Anolle, Anolle, Nils.Aslakille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRouva Ano: Vihervasemmistohan on lahjakas vastaamaan kysymyksiin vastaamatta kysymyksiin.
Ano: Totta. Tosin veikkaan että kyseinen häiskä istuu tuomionsa lisko-osastolla.
Nils.Aslak: Kuvaa hyvin feministien ajatuksenjuoksua.
Veijo: Aiheellinen huomautus.
Hyi hyi!
VastaaPoistaEttäs kehtaatkin nimittää joitakuita ihmisiä "ihmissaastaksi".
Ne, joita noin nimittelet, ovat kyllä syyllistyneet pahempiinkin rikoksiin, mutta tämä on silti täysin sopimaton nimitys.
Rangaistukseksi tällaisesta sopimattomasta kielenkäytöstä kuitenkin riittänee tällainen vastausviesti, joka alkaa "hyi hyi". Sakkoa saati vankeutta ei tarvita, toisin kuin noille fyysiseen väkivaltaan syyllistyneille.
Tapio linkkasi naamakirjaan. Jos kyseessä on tämä rullahuuli hänen lyhyt historiansa on mielenkiintoinen.
VastaaPoistaEi näytettäviä työpaikkoja
Opiskeli oppilaitoksessa Atlantic International University
Ei näytettäviä oppilaitoksia
Eli hän on opiskellut vain Hawaijin Honolulussa yliopistossa. Juuri niitä huippuosaajia mitä tänne halutaan. Luulisi sillä tutkinnolla löytyneen työpaikkakin jos ei ole kadottanut todistuksia.
Noista "huippuosaajista" vielä, kannattaa miettiä ihan oikeasti mitä tänne halutaan. Siivous pitää aloittaa johtajista jotka noita tarvitsevat. Luin äskettäin pari osuvaa kolumnia.
VastaaPoistaEnsin Hiilamo https://yle.fi/a/74-20019253
Sitten Pekka Seppänen https://yle.fi/a/3-12596948
Jaksakaa lukea. Kertovat enemmän nykymenosta kuin tuhat kuvaa.
Media kirjoittelee etupäässä miten hirrrveitä virheitä tehdään kun töitä haetaan ja konsulentit opastavat valtion tuella täyttelemään ceeveetä oikein. Hevonpaskaa. Näin itse tuon murroksen 90-luvulla miten työnteko korvattiin humbuugilla joka vei vähintään 60 % työajasta joka ennen käytettiin työn tekemiseen.
Lämmöllä muistelen yhtä projektipäällikköä jonka kanssa pistettiin monta vaikeaakin hommaa pakettiin kaukana kotoa. Yksi parhaista esimiehistäni joita olen tavannut. Keskityimme olennaiseen. Firma oli suuri meidän mittapuulla ja kun hain sinne hommiin hän kysyi mitä olen tehnyt. Sanoin että lähetin ceeveen. No siihen hän, ceevee on ceevee mutta mitä olet tehnyt. Ymmärsin heti että tämä mies pystyy järjelliseen ajatteluun. Siitä se lähti. Nyt olemme jo eläkeukkoja molemmat.
Järjellinen ajattelu hyppäsi silmille teevee sarjasta Professori T. Hän yritti keskustella miehen kanssa ja kun se ei oikein kulkenut, professori kysyi pystytkö järjelliseen ajatteluun. Hätkähdytti. Nykyisin tuo kysymys pitäisi esittää monille.
Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Juu. Hyi minua.
Ano2 & Qroquius Kad: QK selvittikin tuota opinahjoa.
Ano3: Kiitokset lisäyksistä.
HUOM!!! Varoitus kaikille lukijoille: Nielkää suunne tyhjäksi ennen kuin avaatte näitä monia Ykän kommentoijien linkkejä tai yleensäkin luettte Ykän blogia niin säästytte siivoushommilta. Näppiksen ja näytö putsaaminen on joskus melkoista puuhaa, ja vaivalloista:)
VastaaPoistaSiitä huolimatta lukekaan ja kommentoikaa. Hyvää yötä ja huomenta.
Huru-ukko
Millä tavalla femakkopuolue (F!) on osa samaa kombinaatiota? Eihän sillä ole valtaa (yhtään edustajaa) missään.
VastaaPoistaKD taitaa olla viime vuosina lähentynyt persuja noin muutenkin ja persujahan et ole pitänyt järjestelmäpuolueena?
Sharmarke Abdirizak Mohamed, rasismin uhri. Yksin, alaikäisenä, vainottuna ja ihmissalakuljettajien riistämänä suomeen vahingossa päätynyt Sharmarke hieman tönäisi rasistin näköistä pappaa PTS:n* iskiessä päälle. Siitä sitten rasistinen, fasistinen, valkoinen luokkaoikeus sai tekosyyn tuomita tämän onnettoman uhrin vankeuteen. Voi reppanaa - Li, sanna ja baja-maja: Miksei ole kotoutukseen rahaa piisannut!
VastaaPoista*Myös SDP on mahdollinen syy.
Pyssymies
Tervehdys Huru-ukolle, Anolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Kaiken kaikkiaan kiitos mainioille kommentoijille.
Ano: No sillä tavalla että niin Marinin, Ohisalon kuin Anderssoninkin vastaukset vaalikoneissa olivat enemmän F!:n vastauksia kuin heidän omien puolueidensa linjaa. KD taas ei ole uskaltanut ottaa eroa Järjestelmäpuolueesta.
Pyssymies: Jep. Uhrihan se. Ei linnaa, vaan haliterapiaa. Ja lisää rahaa kotoutukseen.
Mahtaako KriDe halutakaan ottaa eroa Järjestelmäpuolueeseen vetäessään yhtä köyttä luterilaisen kirkkomme kanssa, joka toivottaa tulijat avosylin tervetulleiksi.
VastaaPoistaTäytyy kommentoida, että yksinkertaisesti on olemassa ongelma, mikä on tullut silmille kuin paska tuulettimesta. Esim vuosien ajan ollaan varoiteltu siitä, mikä nyt on tosiasia. Me natsit. Esim tämä ylen julkaisema juttu s2 oppilaista. Pelkkä jäävuoren huippu. Olisivat samaan syssyyn julkaisseet rikostilastot. Sekä teot. Kun eräs polllliiisi, julistaa viheragendaansa, niin todellisuus on jotain muuta. Selväksi tuli, tai on tullut jo aiemmin, että poliitikot/viranomaiset valehtelevat ideologian vuoksi. Minusta koko viranomais systeemi on täysin korruptoitunut.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Tuo on totta. Krisut tietävät että PS on paariapuolue ja eivät halua tulla verratuksi siihen.
Ano: Olet täysin oikeassa ja tämä ongelma on itse asiassa tiedetty jo 1990-luvulla.
Minä se elän vissiin lintukodossa kun olen harrastellut joukkoliikennettä viimeiset 1/2 vuotta, edellisen kerran oli mmarkka-aikaan. Kaikki ovat hyvin kohteliaita, etenkin minä jos edustavia naisia hyppää onnikkaan,minä sitten avitan( sovinistinen vitsi).
VastaaPoistaEn tiedä liittyykö tämä mihinkään millään tavalla mutta minua ei kukaan ole ahdistellut, paitsi yksi vapauden liiton agigaattori. Sen otin huumorilla, oli kyllä pokassa pitelemistä.
Ei voi tulla kun kahteen lopputulemaan. Joko olen äärettömän karismaattinen ettei kukaan uskalla lähestyä taikka vittumaisen näkönen sälli.
Toivoisinpa olevani...
Julkase jos ilkeet, ota huomioon millon tää on kirjotettu, mäkihyppykisat ja kaikki.
Tervehdys, Ihmettelijä. Omia kokemuksia ei kannata yleistää koko maata koskeviksi. Ja emmehän me tiedä, että missä päin Suomea sinä joukkoliikennettä käytät.
VastaaPoistaNo, luotan siihen karismaani, on tällä otannalla monta vanhusta autettu kyytiin. Enkä ole knigthrider. Ja kyllä riittää näitä hörhöjä täälläkin, monta tyyppiä oon tavannut vuosien takaa julkisissa. Nätistihän nuo ovat. Paitsi peräpenkin pojat, iästä riippumatta. Saa samaan hintaan hyvät naurut kun sitä vouhkaamista kuuntelee.
VastaaPoistaEipä sitä tiedä jos joskus uskaltas sinne asti.
Otetaan nyt vielä kommenttia tähän Auer kohuun. Jos pitää paikkansa se, että heidät lavastettiin syyllisiksi, niin kuin näyttää, niin koko poliisi/lasu toiminta näyttää kuten STASI/KBG/POLPO. Eli näitä syytöksiä ei tehdä ilman lasun lausuntoja. Piste. Eli lapset aivopestiin.
VastaaPoistaOnko minulta mennyt jotain ohi vai miten joukkoliikenne jossain liittyy tähän tapaukseen?
VastaaPoistaTässähän on kyse ählämistä, joka tuli vanhan liikuntarajoitteisen miehen kotipihaan potkimaan tämän kuoliaaksi ihan vaan huvikseen.
Vaan täytyy sanoa, että en toivo eläväni niin vanhaksi, että en enää kykene liikkumaan kunnolla.
Kotonahan silloin täytyy vaan pysytellä.
Niin viittaan tällä Auerin tapauksella siihen, että olin onnekas. Kun minua vastaan tehtiin aiheeton ilmianto, selväksi tuli se, että minun elämäni oli kiinni yhden sossu ihmisen käsissä. Että olisin joutunut linnaan.
VastaaPoistaKuten pt media kirjoitti jo vuosia sitten. Se mikä oli normaalia ruotsissa esim 2015, on normaalia suomessa 2025 jne. Näin tulee käymään.
VastaaPoistaTervehdys Ihmettelijälle, Ano1.lle, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaIhmettelijä & Qroquius Kad: QK oli oikeassa. Ihmettelijän kommentit eivät liity tapaukseen mitenkään. Hän vaan halusi kehua itseään.
Ano1: En osaa sanoa varmaksi mutta koko asia kyllä tuntuu hyvin epäilyttävältä. Ja moni ihminen on ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Syyllisyys on päätetty etukäteen. Yleensä naisten toimesta.
Ano2: Näin tulee käymään.
Tervehdys, Qroquius Kad. Totta. Miehen elämä voidaan tuhota perättömällä ilmiannolla. Ylistetään kaikki feminismiä.
VastaaPoistaEn kehunut, totesin tosiasian. Toisaalta kukas sen kissan hännän nostaa..
VastaaPoistaTervehdys, Ihmettelijä. Niin, kukas se. Mutta kommenttisi ei sinänsä liittynyt kirjoitukseen.
VastaaPoistaOttiatuota, jospa se papan hengiltä pieksänyt tuli sinne kontulaan julkisella joukkoliikenteelä? Metrolla tai bussilla??
VastaaPoistaHuru-ukko
On se kumma kun ei koskaan puhuta viharikoksista näiden mutakuonojen murhatessa/raiskatessa suomalaisia. Ajatelkaa sitä viherulinaa jos roolit toisinpäin.
VastaaPoistaVaasassa mustalainen tappoi aikounaan suomalaisen vanhuksen, kerto etukäteen näin tekevänsä, mutta selvisi tappotumiolla. Entäs Porvoon autokaistatappaja? Tykki megessä kaupungille, vittuilee tuntemattomille valkolaisille ja ampuu. Selvisi tappotuomiolla. Valepoliisimannet kertoivat valinneensa uhreiksi valkolaisia, mutta demlaantunut oikeuslatos ei puhu mitään koventamisperusteesta tällä syyllä. Suomi syösyy kohti mokuhelvettiä, ja kovaa syöksyykin.
Tervehdys, Maukka. Olet täysin oikeassa.
VastaaPoistaHitto kun tuli typoja tuohon eiliseen vuodatukseeni! Mulla on muutenkin vaikeata sovittaa isoja peukaloitani luurin näppäimille, mutta tuo oli jo huolimatonta. Tuplana tehty duunivuoro ja väsymys, sekä aiheen aiheuttama v*****s... no välillä menee näin. Täytyy olla huolellisempi vastaisuudessa.
PoistaKirjoitin eilisen tekstini uusiksi, voit poistaa halutessasi sen vanhan ja julkaista tuon korjatun. Jos teet näin, niin poista toki myös tämä ja toinen tekstini, jossa selitin miksi alkuperäisen vastaukseni teksti oli niin huonoa suomea. Sori aiheuttamastani sekoilusta. Lupaan olla vastaiauudessa tarkempi, tai käytän Google-tiliä, jotta voi itse korjata.
PoistaOn se kumma kun ei koskaan puhuta viharikoksista näiden mutakuonojen murhatessa/raiskatessa suomalaisia. Ajatelkaapa sitä viherulinaa jos roolit olisivat toisinpäin.
VastaaPoistaVaasassa mustalainen tappoi aikoinaan suomalaisen vanhuksen, kertoi etukäteen näin tekevänsä, mutta selvisi tappotuomiolla. Entäs Porvoon autokaistatappaja? Tykki megessä kaupungille, vittuilee tuntemattomille valkolaisille ja ampuu kolme. Selvisi tappotuomiolla. Valepoliisimannet kertoivat valinneensa uhreiksi valkolaisia, mutta demlaantunut oikeuslaitos ei puhu mitään koventamisperusteesta tällä syyllä. Suomi syöksyy kohti mokuhelvettiä, ja kovaa syöksyykin.
Tervehdys, Maukka. Laitoin nyt nuokin kun tuli aikaisemmat jo julkaistua. Kieltämättä älyhärpäke on aikamiehen sormille vähän hankala. Mutta joo, olet edelleenkin täysin oikeassa.
VastaaPoista