keskiviikko 3. toukokuuta 2023

YLE JA NORMAALIN PELKO

Yle tekee sitä minkä parhaiten osaa eli varoittelee kovasti kansallismielisyyden noususta. Niin meillä kuin muualla. Tuoreessa jutussa ei ole sinänsä mitään uutta. Siihen on hankittu tavan mukaan taas uusi ns. asiantuntija joka analysoi minkä vuoksi ihmiset äänestävät väärin. Ainakin vihervasemmiston mielestä väärin. Oikeastaan siitä jutusta ei olisi sinänsä aihetta postaukseen.

Mutta Ylen jutun otsikko pisti silmään. Kas kyllähän Ylelläkin tiedetään että hyvin moni ihminen ei lue kuin otsikon. Ja otsikossa pelotellaan. Jaa millä? No:

Näin kansallismieliset käyttävät valtaa Euroopassa: perinteisiä perhearvoja ja pelolla pelaamista.

Itse asiassa se on nimenomaan Yle joka pelaa pelolla mutta ei nyt takerruta siihenkään. Mutta miettikääpä piruuttanne tuota otsikkoa ja miettikää tarkkaan. Yle ihan oikeasti pelottelee ihmisiä perinteisillä perhearvoilla. Missä vaiheessa ne ovat muuttuneet pelottavaksi? Ei-toivottavaksi? Joka tapauksessa Ylen – ja kaikenlaista perversiota mainostavan valtamedian yleensäkin – näkemys on selkeästi se, että perinteisessä ydinperheessä on jotain tuomittavaa. Ehkä jotain, josta pitäisi päästä eroon ja jota ei saisi enää tuoda takaisin.

Kysymys: Kumpikohan pitää yhteiskunnan pystyssä? Perinteiset perhearvot vai vihervasemmistolaiset toimittajat näkemyksineen?

Ja laitetaan vielä pieni lisäys. Ajan Hengestä. Demareitten tuore kansanedustaja Helena Marttila kärsii ilmastoahdistuksesta. Ja haluaa hoidattaa omaa ahdistustaan koko kansalla:

– Onko ok, että kaikkea saa mainostaa vai pitäisikö lihan ja lentämisen mainostaminen kieltää? tuore kansanedustaja Helena Marttila (sd) pohtii Länsiväylän haastattelussa.

Espoolainen Marttila, 38, ei matkusta lentokoneella eikä tilaa ostoksia tai ruokaa verkosta. Syy valintoihin on ilmastoahdistus.

Länsiväylän haastattelussa Marttila esittää muun muassa kansalaisille määrättävää lentobudjettia.

– Entä voitaisiinko jauheliha laittaa kortille?

Lentämisestä en sano mitään kun en ole kymmeniin vuosiin lentänyt mutta tuosta lihasta voi todeta tyypillisen vihervasemmistolaisen ajattelun eli ”Minä en pidä tuosta, tuo ahdistaa minua, siksi se tulisi kieltää. Kaikilta.”.

Minä en pidä demareista. Kärsin demariahdistuksesta. Voisiko ne laittaa kortille?

40 kommenttia:

  1. Marttila on niitä naisia jotka tuhoavat demareista viimeiset työväenpuolueen rippeetkin, jos niitä enää on jäljelläkään. Oikeasti hänen olisi pitänyt valita Vihreä puolue, mutta turhan monessa puolueessa on jo liikaa vihreyttä. Tekovihreyttä.

    VastaaPoista
  2. Tosiaankin, demarit voisi laittaa kortille ja kortit, no, roskiin? Lähettää johonkin? Polttaa?

    VastaaPoista
  3. No jaa...

    Svedupelledemarit pistää pykälän paremmaksi.

    http://mctsuhna.blogspot.com/2023/05/ruotsalaista-parodiahorisonttia.html

    Tuossa kalpenee jopa Oululainen pepputanssi.

    YLE on enimmäkseen/vain hintahtavia hipstereitä joten tokihan heitä huolestuttaa. Perinteinen perheyhteikunta kun saattaisi mennä ja leikata määrärahoista hinttailun ja muun perversiyden edistämisen määrärahat.

    VastaaPoista
  4. On näemmä kolmen äiti, pitäskö vanhemmuus laittaa luvanvaraiseksi. Kyllä varmasti ton lapsetkin kärsii vaikka mistä.

    VastaaPoista
  5. Yle annatukset ei yllätä,eikä komm..dem..vihr...lausumat.V..uttamaan ne kyllä pistää.Nyt on sitte mahdollista saada suomelle toinen dem-kom-vas-fem pressa,kun"verkkosukka"-komissaari harkitsee asettumista ehdolle.Pthyi ssa#tan!!

    VastaaPoista
  6. Jou, no, nuohan ovat vain klassisia argumentointivirheitä kategoriassa 'itsestä yleistäminen'. Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi myös tapaukset, joissa kertojan tuttu on hänen mukaansa parantunut jostain vakavasta sairaudesta homeopatian avulla - ja niinpä homeopatia pätee kaikilla ihmisillä ja kaikkiin vaivoihin! Mitä tuohon normaalin pelkoon tulee, niin eiköhän kyse ole vain nk klikkijournalismista.

    VastaaPoista
  7. Yle jatkaa valitsemallaan linjalla, mutta toivottavasti uusi hallitus pienentää roimasti sen budjettia. En kyllä pidätä hengitystä sen suhteen.

    Ehkä ne perinteiset perhearvot on jo uhohdettu, kun lapsia syntyy liian vähän. En kyllä tiedä, mihin sitä uutta väkeä niin paljon tulevaisuudessa tarvitaan? Sinkkuäidit kyllä lisääntyvät ja erikoisen kunniamaininnan saavat täällä olevat muslimit; lapsia putkahtelee maailmaan tiheään tahtiin yksinhuoltajaäideille ja miehellä voi olla useampia vaimoja odottamassa yhtä aikaa iloista perhetapahtumaa. Jos päättäjiä uskoo, niin kehitysmaista tulevat pelastavat Suomen talouden ja muslimit huolehtivat väestönkasvusta. Mikä meidän on ollessa! Ei tarvitse kuin kiristää vyötä.

    Muammar Gaddaffi-vainaa totesi aikoinaan, että Eurooppa valloitetaan laukaustakaan ampumatta, naisen kohdun kautta. Ja sinisilmäinen suomalainen luottaa edelleen monikulttuurin ihanuuteen, mukaviin pelihetkiin ja törkeen hyvään sapuskaan. Ne vasta arvoja ovat!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  8. Omat vanhempani perustivat 60-luvun puolella perinteisen perheen. Käsittääkseni se oli rakentamisen ja rakentumisen aikaa. Sitten se käärme tuli paratiisiin ja huorinteot rikkoivat kaiken. Lapsena olisin halunnut ojentaa vanhempiani, mutta eihän se käynyt. Taistelivat vain sielustani. Kumman puolelle? Isäni retosteli sillä, kuinka helppoa on erota. Seuraavaksi sillä, kuinka vapauttavaa on elää susiparina. Tuli siitäkin suhteesta ero. Seuraavaksi tuli kuvioon mukamas äitipuoli. Kärsimystä siitäkin seurasi. Halusin elää toisin. Olla kunnon isä. Vähän huonolla menestyksellä, mutta kuitenkin eroamatta puolisostani. Ihmisten virheistä ei saa keskustella tällä rintamalla. Taas pitää vaieta kuten lapsena. Ihmiset loukkaantuvat vaikka en halua loukata. Vain puhua kokemuksista. Tässä pohjaa sille kivulle, mikä tulee lukiessani roskalehtien suosituksia elämäntapaan, joka varmasti rikkoo ihmisiä. Mutta se hekuma!

    VastaaPoista
  9. Olen aika monessa jutussani irvaillut noita toimittajia -- YLE:n uutistenlukijat etupäässä -- jotka varmaan ihan peilin edessä opettelevat uskottavilla äänenpainoilla toistelemaan tuota taikasanaa "populisti.

    Ehkä näistä oman aikamme taikauskoista -- yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoilluista "ihmisarvo- ja -oikeusideologioista" -- nouseva tehokkain taikasana on "rasisti!". Mutta toki "populisti" kuuluu ihan kärkikategoriaan. Ehkä joku oikea asiantuntija joskus laatii sanakirjan näistä kaikista oman aikamme stiiknafuulioista.

    YLE on tyypillinen totalitarismin instituutio, hyvinkin vahvalle "arvopohjalle" tunnustuksellisesti juurtunut valtio valtiossa, jossa vallitsee ihan ikioma yhteisöilmasto, jonka höyryjä hengittävät kaikki siellä työskentelevät. Ja vaikka havaintoesimerkki siitä, mitä tunnustuksellinen totalitarismi todellisuudessa tarkoittaa, olisi ihan omien silmien edessä, päät ovat sillä lailla pilvessä ettei todellisuudesta ole mitään tajua.

    Katsokaa Venäjälle! Siellä omaan martyrologiaansa hurahtanut Putin valmistelee lopullista ratkaisua, kostoa koko maailmalle. Venäjän vakiintunut intelligentsija vaikenee. -- Jos yksikään yleläinen saisi omat silmänsä auki, hän kauhukseen huomaisi, että oma talo on ihan samassa tilassa.

    Narsismiin palautuva uhrirooleihin samaistuminen voimaantuu uhrirooliin luonnostaan kuuluvasta viattomuudesta ja kääntää alitajunnassa uhritunnot omankädenoikeudeksi, joka uskottavuutta tavoiteltaessa kasvaa yleiseksi "puolestaloukkaantumiseksi", joka sitten oikeutetaan opillisilla ideologioilla ja on jo kasvanut sellaisiin mittoihin, ettei tuollaisiin Ykän linkkaamiin juuttuihin enää pysty suhtautumaan muuten kuin säälimällä tyttöressukoita, joilla ei ole henkisiä eväitä omien identiteettikriisiensä analysoimiseen ja ratkaisemiseen.

    Huonostihan meillä sitten kansana menee, kun kansakunnan kaapin päällä on tällaisia "asiantuntijoita". Lisää tuolla.



    VastaaPoista
  10. Huolimatta siitä ja erityisesti siksi, että olen nainen minun oloani helpottaisi suuresti, jos joka kuukausi vietettäisiin hiljaisuuden viikkoa, jolloin naiset täysin vaikenisivat kaikesta keskustelusta ja keskittyisivät ihan johonkin muuhun. Minun kun on kovin vaikea hengittää, koska loputon typeryys ahdistaa liikaa.

    VastaaPoista
  11. Perinteiset perhearvot jos olisivat kunniassa, ei olisi liian alhaista syntyvyyttä eikä tarvitsisi haaveilla työperäisestä maahanmuutosta ratkaisua ongelmaan.

    VastaaPoista
  12. Tulee jotenkin mieleen eräiden tahojen halu kieltää ilotulitteet. Kun ei niitä tavallinen ihminen tarvitse...

    VastaaPoista
  13. Italialainen filosofi Augusto Del Noce (1910-1989) selittää perinteisistä arvoista luopumista luopumisena transsendenttisestä perustasta, mihin uskovat marginalisoidaan ja pudotetaan toisen luokan kansalaisiksi. Ihminen pelkistetään pelkkään biologiseen elämäänsä, kaikki "uskonnollisuus" tulee yhteiskunnasta juuristaan irrotettuna, vapaasti ajelehtiva ihminen on helposti manipuloitavissa. Del Noce oli sitä mieltä, että marxilaisilla oli sentään utopia tulevaisuudesta.

    Perinteet syntyivät kansallisvaltioissa, ja nyt tieteellinen teknokraattinen anti-traditionalismi ilmaisee itsensä vain hävittämällä "isänmaat", joissa ne syntyivät. Globaalit korporaatiot, hajoaminen, totalitarismi. Perinteiset perhearvot ovat pelottava ase kansallismielisten käsissä nehän ylläpitävät tervettä järkeä ja yhteisesti jaettua todellisuutta.

    VastaaPoista
  14. Yle,Hs,Il,Is ja kaikki "valtamediat" aivopesee suomalaisia rankalla kädellä. Tarvitsee hyvää medialukutaitoa suodattaa tuutista tuleva propaganda ja lukea päinvastoin uutisia. Prkl. Onhan tää kummatilanne, kun Yle jauhaa paskaa, vaikka eduskunta ohjailee toimintaa.



    VastaaPoista
  15. Alas haluavat tytöt lyödä koko Vanhan Maailman ja Voitto sitten heidän on!

    Konservatiivin vastakohta ei ole liberaali, vaikka se on sellaiseksi Euroopassakin betonoitunut USAlaisen terminologian kautta;
    siellä kun vain pahimmat änkyrät haluavat esiintyä sosialistina.
    Konservatiivin eli säilyttäjän vastakohta on radikaali, joka haluaa repiä kaiken ylös juuria (latinaksi "radix") myöten.
    Radikaali ei välitä, tuleeko tilalle jotain.
    Tärkeintä on repiä alas koko Vanha Maailma ja jäädä istuen odottamaan heille kuuluvaa Voittoa.

    Radikalismi liittyy oleellisena osana nuoruuteen, kuten konservatiivisuus kypsään ikään.
    Jos ihminen on keski-iässäkin radikaali, on enemmän kuin tarpeeksi syytä sulkea sellainen yksilö päätöksenteon ulkopuolelle.
    Eikä pahitteeksi olisi korottaa äänioikeusikää 30 vuoteen;
    se on rajapyykki, jossa pisinkin puberteetti yleensä päättyy.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, KKi:lle, Ano3:lle, Vanhalle kyynikolle, Olavi Koskelalle, Rouva Anolle, Ano4:lle, Seppo Oikkoselle, alianor d´aquitanelle, AaJiille, Antifilatelistille, Bogreolille, Julma Juhalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Minulla ei ole niihin mitään olennaista lisättävää. Totean vain, että nämä postauksessa esille nostetut kaksi asiaa kertovat kuinka sairasta aikaa elämme.

    VastaaPoista
  17. Konsta, ei sukua Liisalle3. toukokuuta 2023 klo 21.21

    Perinteisten perhearvojen ja jauhelihan lisäksi/sijaan ainakin Ranskalaisnuoret haluavat Rauhaa ja Tilaa..... ;)

    "...Pariisista muuttaa enemmän ihmisiä pois kuin sinne muutetaan muualta. Nuoret haluavat rauhaa ja tilaa..."

    https://yle.fi/a/74-20029491

    VastaaPoista
  18. Tervehdys Konstalle joka ei ole sukua Liisalle. En ihmettele tuota muuttohalua. Syykin saattaa olla selvillä.

    VastaaPoista
  19. Ylellä alkaa pikkuhiljaa puntissa tutissa. Kissanpäivät on ohitse ja kohtaa iskee, ei juustohöylä, vaan lihakirves. Ainakin, jos oikeasta kohdasta aletaan säästöjä hakemaan.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  20. Tervehdys, Tapsa vaan. Toivotaan näin. Tosin uskon vasta kun näen. Ja niin kuin tuostakin ns. uutisoinnista huomaa niin siellä uskotaan että sama linja jatkuu täältä ikuisuuteen.

    VastaaPoista
  21. Yle on muutenkin melko ristiriitaista
    uutisointia. Mitenkäs nyt ilmasto?
    Tai ettei meillä kaikilla nyt ole
    mahdollisuutta toteuttaa tätä.

    https://yle.fi/a/74-20029298

    VastaaPoista
  22. YLE'ssa maksetaan johtajille tulospalkkaakin kuin Fortumissa. Kiinnostaisi myös ne "sopimukset" joilla toimittajia on maksettu ulos. Ervasti ja Korkki tulee mieleen. Jotkut lähtivät vapaaehtoisesti. Journalismista haluttiin eroon. Veroilla toimivalla YLE'lla ei ole valtaa tehdä salaisia sopimuksia. Maksaa journalisteja hiljaiseksi. Näin on kuitenkin tehty.

    VastaaPoista
  23. Lapsiperhe politiikka. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tyyliin sanaakaan ei ole viime vuosina esim poliittikkojen/puolueiden osalta oltu huolissaan kantasuomalaisten lisääntymisestä. Sen sijaan sävy on ollut sellaista, että suomalaiset miehet ovat maailman väkivaltaisimpia yms hirviöitä. Samaan aikaan maailman onnellisin kansa. Suomalaisella naisella on asiat aika helvetin hyvin täällä " junttilassa " , kuten esim suvakit suomea nimittelevät. Ja se perhepolitiikka, on ideologista pelottelua esim nuoria kohtaan, että älkää missään nimessä tehkö lapsia. Koska ilmastonmuutos jne. Samaan aikaan roudataan ongelmia eräistä lisääntymään kuin kärpäset. Ja niitä ongelmiahan on saatu. Puhumattakaan kuluista. Ehkä tämä on asioiden toistoa, mutta minkäs teet. Huvitti tuo äskettäinen free press analyysi. Suomi sijalla 5. 10 vuotta, niin ollaan pitkällä kehitysmaan alkumetreillä.

    VastaaPoista
  24. Seppo: Sanakirja on tehty jo: https://kiuaskustannus.com/tuote/timo-hannikainen-abc-kirja/

    Ja tuolla on kolmet kappaleet täydennyksiä jos eivät ole jo mukana tuossa kun onhan nää jo Wanhoja": https://sarastuslehti.com/2021/07/02/taydennyksia-abc-kirjaan/

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Denalle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Hyviä huomioita.

    Ano2: Ylehän nimenomaan haluaa eroon journalismista ja on muuttanut sen propagandaksi.

    Ano3: Olet kommentissasi täysin oikeassa. Ja toisto ei haittaa sillä näitä asioita ei voi toistaa liikaa.

    Dena: Kiitos linkistä ja vinkistä. Taisi mennä hankittavaksi.

    VastaaPoista
  26. Kun haluaa tuhota kansan olemattomiin, ei pidä yrittää tappaa sen miehiä sukupuuttoon.
    Jos ja kun se ei onnistu, eloonjääneet harvat miehet huomaavat ympärilleen muodostuneen halullisia haaremeita, joiden naiset kilpailevat päästäkseen lisääntymään.
    Parissa sukupolvessa kansa on uusiutunut varsin pitkälle.

    Ei, isku täytyy kohdistaa lisääntymisikäisiin naisiin.
    Heille on suollettava propagandaa, että oman kansan miehet ovat alhaisimpia olentoja Maan päällä.
    Missään nimessä heidän kanssaan ei pidä lisääntyä!
    On suotavaa myös hysterisoida Aivan Pian tuhoutuvalla Maapallolla ja muulla tunteisiin voimakkaasti vetoavalla höpöhumpalla.
    Sellainen kun uppoaa huuhaa-humanismia opiskeleviin tyttöihin.

    Mikäli agitprop ei mene perille, siirrytään suoraan toimintaan ja otetaan käyttöön metodi Berliinin Kevät 1945:
    massiiviset joukkoraiskaukset!

    Maahan on tuotava suurin joukoin vierasmaalaisia joukkoraiskaajia saamaan naiset inhoamaan kaikkea lisääntymiseen liittyvää.
    Lisäksi he alkavat vihata kaikkia miehiä yhtä lailla, ja sehän sopii;
    oman kansan miehet ovat siinä lähimpänä vihattaviksi.
    Ja onhan raiskaajia omastakin takaa;
    niitä ei saa missään nimessä tuomita raskaimman mukaan, vaan kannustaa jatkamaan antamalla mieluiten ehdollista.

    Kun vielä niitä maahantuotuja raiskaajia kannustetaan tuomaan omat naisensa maahan ja lisääntymään, ollaan jo aika pitkällä kansakunnan hävittämisen tiellä.
    Kuten meillä ollaan.
    Tilalle saadaan Ihana Onnela ja
    Maailma Pelastuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuten se kuuluisa sarja/sarjat. Naiset alistetaan jne.

      Poista
  27. Ahdistaa hitosti se, että olen todellakin asunut Pariisissa ja ruotsissa. Ja näin sen kehityksen yms jo silloin. Olen todella vittuuntunut/huolissani. Ja aiheesta.

    VastaaPoista
  28. QK:n ironia "ihanasta onnelasta" näkyy kyllä jo selvästi. On olemassa kokonaisia työyhteisöjä, jotka nauttivat ja viihtyvät nykyisen suuntauksen keskellä, kuin paratiisissa olisivat. Taisi olla vuonna 2017 juttua (joko Ykän tai Jaskan blogien kommenteissa), että on tulossa aika, jolloin myös toimimattomuus tämän "paratiisin" eli virallisen ideologian puolesta lasketaan rikokseksi.

    Olen ollut huomaavinani merkkkejä tästä. Vanha juttu on, että tiettyjä asenteita pidetään tuomittavina, mutta itselleni uutta on se, että toisinajatteleva alkaa eristyä esim. omasta työyhteisöstään. Miksi eristyä? Siksi, että yhä hullumpaa ja todellisuuspakoisempaa toimintaa aletaan pitää työnä (eikä ideologiana) ja siksi, että normaalijärkinen ei jaksa enää ylittää tiettyä teeskentelyn ja teatterin tasoa suhteessa tähän näennäistyöhön. Hän vetäytyy ja rajoittaa kontaktit minimiin. Seuraava vaihe on tietysti looginen: rangaistus passiivisuudesta suhteessa "totuuden" tukemiseen. Parin viime viikon aikana on tuntunut, että tuo vaihe ei ole enää kaukana.

    Muutokseen on vaikea uskoa. Sipilän hallituksen henki elää yhä, nytkin, niissä kabineteissa, joissa tulevaisuudesta päätetään. Merkkejä on ilmassa - ja toivottavasti haistan ilman väärin.

    PS-lehdenjakaja

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, PS-lehdenjakajalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Niin. Jos puhutaan tai ajatellaan että on olemassa suunnitelma kokonaisen kansakunnan tuhoamiseksi niin täytyy tietysti ensiksi kysyä että kuka / ketkä sen ovat laatineet ja miksi. Suomalaiset feministit eivät sitä ole tehneet sillä ne ovat vain muodin oikkuja seuraavia ja sen muodin myötä egoaan ruokkivia idiootteja. Idiootteja jotka kuvittelevat voivansa elää hiekkalaatikossaan loputtomiin.

    Ano1: Hyvinkin aiheesta.

    PS-lehdenjakaja: Samanlaisia havaintoja työelämästä minullakin.

    Ano2: Nyt jäi epäselväksi että mistä sarjasta on kyse.

    VastaaPoista
  30. No esim, ex vaimoni on ruotsalainen. Hän on on kouluttautunut Helsingissä. Asuu Tukholman ulkopuolella ns eliitti alueella. Jopa hän on ns pelkää. Viimeksi kun keskustelin hänen kanssaan, niin meno on täysin eri kuin 1995 esim.

    VastaaPoista
  31. Suunnitelman loi KGB ja sen tavoitteena on tuhota Länsi.
    Toimintatapa oli soluttaa Lännen yliopistot tuottamaan kulttuurimarxistisia mädättäjiä.
    Suunnitelma ei tietenkään ole ollut pelkästään Suomea varten eikä se kenties ole edennyt täällä kaikkein pisimmälle, mutta varsin hyvin se on toiminut.

    Tämä on ainoa järkevä selitys.
    Muuten kaikki on tapahtunut jotenkin ihmeellisen itsestään tai sitten Saatanan johdatuksena ja Paholaisen eksytyksenä.
    Uskoohan moni viimemainittuunkin aivan vakavissaan.

    VastaaPoista
  32. Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: On syytäkin pelätä.

    Qroquius Kad: Tiedänhän minä tuon. Mutta Neuvostoliitto hajosi jo vuonna 1991. Joku tuota jatkaa ja näkee sen tarpeellisena. Tosin ei se joku saa sillä aikaiseksi kuin kaaoksen.

    VastaaPoista
  33. Suunnitelma toimii jo omalla painollaan, ikään kuin tässä kuulussa apinakokeessa:

    simpanssihäkin kattoon ripustettiin mehevä banaaniterttu, mutta aina kun joku apinoista läksi kiipeämään ottaakseeen niitä, kaikkia muita suihkutettiin jääkylmällä vedellä.
    Niinpä apinat alkoivat pian laumana estää lajitovereitaan tavoittelemasta banaaneja.

    Seuraavassa vaiheessa häkistä otettiin yksi apina pois ja laitettiin tilalle uusi.
    Tämä lähti kiipeämään kohti banaaneja ja muut estivät sitä, jolloin se oppi ettei banaaneihin jostain tuntemattomasta syystä saa koskea.
    Taas poistettiin yksi apinoista ja laitettiin tilalle uusi, joka opetettiiin lauman toimesta samalla tavoin.

    Lopulta häkissä ei ollut enää yhtään alkuperäisistä suihkutetuista apinoista.
    Kun taas poistettiin yksi ja laitettiin tilalle uusi, kaikki häkissä olleet estivät sitä pääsemästä banaaneihin yksissä tuumin, vaikka yksikään ei tiennyt miksi.

    Jotain tämäntapaista ryhmädynamiikkaa saattaa hyvinkin piillä Lännen oudossa hidastetussa itsemurhassa.

    VastaaPoista
  34. Kuinka ollakaan, Mikko Paunio on kirjoittanut Oikeassa Mediassa asiasta:

    https://beta.oikeamedia.com/o1-201000

    Muoto muuttuu, sisältö pysyy.

    VastaaPoista
  35. Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo vertaus on kyllä varsin osuva. Ja Paunio kirjoittaa tapansa mukaan asiaa.

    VastaaPoista
  36. Tarkoittaako joku kommentoija Handmaid's Tale sarjaa.
    Tuli Teemalta joskus, en katsonut jaksoakaan.

    Erikoinen ratkaisu ennen alueuutisia
    pariminuuttinen puoliseitsemän pätkä.
    Mutta ei niissä alueuutisissa ole
    ihmeellistä, niin ei tule vahinkoa.

    Perjantaina Teemalta tulee western
    Ammattitappaja. Vaikka tuon joskus
    katsoo, yle tarvitse 500 miljoonaa.

    Sebastian Tynkkynen on hallitusneuvotteluissa
    YLE pöydän johdossa.

    VastaaPoista
  37. Vielä yksi vähän jälkijättöinen kommentti Ylestä. Huomasin tänä aamuna, että Areenaan on tullut nähtäville koko kausi (8 osaa) Ylen tuottama sarjaa Limbo - Jumissa kusisella huoltoasemalla. Jotain teinien sekoilua luvassa ja kuvan ruskea ja valkoinen tyttö suutelemassa antaa esimakua tulevasta. Ensimmäisen jakson nimi on Kumikullit. Onko tämä sitä yleissivistävää ja vastuullista ohjelmantuotantoa, jota jokaisen suomalaisen täytyy verorahoillaan tukea ja joka Ylen oman selityksen mukaan kirittää muita alalla toimijoita? Eikö tätä samaa sontaa ole vielä tarpeeksi tarjolla?

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  38. Tuo TV-sarja "Limbo" näyttää olevan itsetarkoituksellista wokeltelua:

    https://yle.fi/aihe/a/20-10004663

    Eli YLEnannon keskeistä kansansivistystoimintaa.

    VastaaPoista
  39. Tervehdys Anolle, Rouva Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Se Handmaid´s Talehan on naisille tehtyä vastenmielistä alistuspornoa.

    Rouva Ano & Qroquius Kad: Katsoin tuon QK:n linkin ja sen pohjalta luvassa on taas taattua Yle-laatua. Josta voidaan esittää kysymys. Mitä eroa on Ylen kansansivistystoiminnalla ja sankollisella paskaa? Vastaus: sankko.

    VastaaPoista