Niin, siinähän elettiin tuota männäkesää. Muuan Ykä oli pistäytymässä vanhoilla lapsuuden kotikulmillaan. Pitihän siinä tietysti käydä kaupallakin. Siinä S-Marketissa. Mutta tällä kertaa kauppareissuun tuli yllättävä mutka sillä Ykälle oli taas tarjolla aikamatka. Kyn Ykä nousi Nissanistaan, niin yhtä-äkkiä se S-Market oli hävinnyt. Tilalle oli tullut se vanha Osuuskaupan rakennus. Ja Nissan oli muuttunut Tunturin pitkäsatulaiseksi polkupyöräksi. Eihän sitä fillariksi tuolloin kauan sitten vielä kukaan kutsunut. Muuta kuin Helsingissä ehkä mutta mitäs möllit jostain Reuna-Suomen kaupungista välittivät.
Jaa milloin? Missäs ajassa sitä tällä
kertaa ollaan? Ykä vilkaisi Osuuskaupan näyteikkunan heijastusta ja sieltä
katseli vastaan pikkupoika jolla oli leveälahkeiset farkut, farkkutakki ja
pitkälippainen lippis päässä. Ja tukka reilusti yli korvien. Jaahah, taidetaan
elää jotain vuotta 1974. Ohi ajoi pari uunituoretta Corollaa jotka olivat
silloin yleisiä. Myös yksi Mosse ja hei, sen yhden puolituttavan ikivanha
Volga. Luonnollisesti myös pari Pappa-Tunturia. Suomihan oli silloin Kekkoslovakian
aikana täynnä niitä.
Kadun tällä puolella näkyi uusi hotelli-
ja ravintolarakennus mutta toisella puolella oli paljon vanhoja puisia
liikerakennuksia jotka antoivat pienelle keskustalle aivan omanlaisensa ilmeen
ja sielun. Sielun, jonka sitten se myöhempi elementtirakentaminen hävitti ja
teki keskustasta aivan samanlaisen harmaan möhkäleen kuin niin monessa muussakin
paikassa.
Mutta hei, näin kun kerran on… niin
silloinhan… joo, Ykä käveli kulman ympäri ja siellähän se oli. Se vanha kioski.
Joka lopetti toimintansa joskus 1980-luvun alussa. Sitähän piti pariskunta.
Ikivanhoja. Tosin taas kerran pikku-Ykäksi muuttunut Ykä saattoi olla jo
vanhempi kuin mitä he silloin. Se mies oli aina vähän äkäinen. Mutta se nainen
oli aina hyvällä tuulella ja herttainen.
Ykän suuvärkki kertoi että pikkusen pojan makuaisti
ei nyt kaivannut Tsuhnan Kostoa eikä voimasavuke Bostonia. Vaan ihan muita
makuja. Makuja menneestä. Hetkonen, kädet taskuun… ja sieltähän löytyi ihan
kohtuullisesti Kekkoslovakian kolikkovaluuttaa. Ei muuta kuin rohkeasti asiaan
ja kioskin tiskille. Myyjänä oli se nainen joka tunnisti pikku-Ykän.
- Moi, Ykä mitäs sais olla?
- No tota… ainakin kymmenen merkkaria,
kiitos.
Myyjä laittoi merirosvorahat paperipussiin.
Ykälle juolahti mieleen se, että täällähän myytiin jotain joka saattoi olla
rahanarvoista tavaraa joskus vuonna 2023. Jotain, jota Ykällä ei ollut enää
kymmeniin vuosiin.
- Joo, ja sitten tuo uusin Shokki-lehti ja
nuo pari Korkeajännitystä kanssa.
Lehdet ja kolikot vaihtoivat omistajaa. Kioskin
ikkunasta katseli iltapäivälehden kannessa hallintoalamaistaan Urho Kekkonen. Sitten
Ykä osti vielä pötkön Jenkki-purkkaa. Kas kun Jenkki-purkka venyy ja paukkuu
niin kuin mainos silloin sanoi. Sitten Ykä tunnusteli taskujaan ja siellä oli jäljellä
vielä markka.
- Ja hei, sit vielä päärynätötterö,
kiitos.
Joskus kai pari vuotta myöhemmin ne
kioskitötteröt kiellettiin. Joku hygieniasyy kai. Mutta siitä ei välittänyt
niin silloinen pikku-Ykä kuin nyt pikku-Ykän vartalossa elävä iso-Ykä. Kai se
oli sitä virkakoneiston ylireagoimista joka alkoi jo silloin Kekkoslovakian
aikaan vaikkei niistä tötteröistä kenellekään mitään ripulia tullut. Ykä kiitti
ja alkoi maiskuttaa päärynätötteröä. Sitä lapsuusajan suosikkia. Ohitse ajoi
sellainen vanhan maailman postiauto. Niitäkin kulki silloin säännöllisesti.
Kaikilla syrjäkylilläkin.
Eihän mennyt hetki kun Tunturin polkupyörä
oli muuttunut taas Nissaniksi, vanha Osuuskaupan talo S-marketiksi, puiset
talot rumiksi harmaiksi elementtilaatikoiksi ja näyteikkunan heijastuksesta
katsoi taas vanha, ruma, kalju ja partainen käppäukko. Ykä pisti merirosvorahan
suuhunsa, meni nykypäivän ostoksille ja tuumi että kuinka vähästä sitä ihminen
aikanaan olikaan tyytyväinen.
Ykä tuumasi vielä että hän oli ollut
onnekas kun oli saanut elää sitä pikkusen pojan kesää tuolloin, niinä yksinkertaisempina,
selkeämpinä ja turvallisempina aikoina. Aikoina jolloin merkkarit maistuivat ja
ihmisillä oli tulevaisuuden toivo.
"ihmisillä oli tulevaisuuden toivo" Siinäpä se. Silloin oli varma usko siihen että huominen on parempi kuin tämä päivä. Tai ehkä usko on väärä sana, se oli niin itsestään selvää että huominen ON parempi, ettei sitä kukaan koskaan edes maininnut tai sanonut uskovansa siihen. Se oli hyvä tunne. Ja se jatkui aina tuonne 80-luvun loppuun ja lamaan saakka.
VastaaPoistaJopa vihreät ja muut luonnonsuojelijat, joihin minäkin kuuluin, saivat nekin aikaan parempaa tulevaisuutta ihan konkreettisesti.Sekin touhu oli tolkullista tuolloin. Sitten nousi kaiken maailman maailmanhalaus ja typerehtäminen ja tieto paremmasta huomisesta muuttui huoleksi huomisesta ja ylihuomisesta. Ihan meidän suomalaisten omien päätösten takia se huominen ei enää näyttäytynytkään parempana kuin tämä päivä.
Aikaa, jolloin puutteista huolimatta elettiin täydesti luottaen tulevaisuuteen, koettiin toivoa, eikä unelmaa oltu vielä puhallettu maan sisällä henkiin. Kyllä rajattomasta maailmasta jo laulettiin Imagine there's no heaven lauloi Lennon, mutta vielä ei tarvinnut julistaa turvallisia tiloja, mainokset näyttivät omilta, kouluissa ei ollut S2 oppilaita, eikä lapsilta ryöstetty merkkivaatteita päältä. Keskenään pikku erimielisyyksistä huolimatta oli kivaa ja turvallista. Lintukoto, joka menetettiin Unelmalle.
VastaaPoistaTervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne. Samanlaisia muistoja ja ajatuksia itselläkin. Siksi näitä menneitä on aika ajoin mukavaa muistella tässä blogissa. Nykypäivässä kun ei ole mitään sellaista.
VastaaPoistaNiin, ehkä ennen oli heikkoa lähinnä se hieman ummehtunut suomalainen ahdaskatseisuus. Monikulttuurisuus on kuin suola. Pienenä määränä se tuo makua eli tässä tapauksessa avarakatseisuutta "Impivaaraan". Mutta Ruotsi on laittanut sellaisen yliannostuksen suolaa, että ruoka ei ole enää syötävissä. Ja meilläkin sitä on lisätty liiankin kanssa.
VastaaPoistaTapsa vaan
En tiedä mistä ahdaskatseisuudesta puhut, mutta en moista omassa ympäristössäni havainnut, vaikkei mistään gylddyyripiireistä ollutkaan kyse, ihan tavan työläisperheistä. Toki juntteja oli silloin ja niitä on nytkin, en näe sitä aikakausi riippuvaisena asiana. Tyhjänpäiväisiä maailmaasyleileviä logiikkavammaisia idiootteja oli vähemmän, tai ainakin niillä joita oli, oli vähemmän ilmatilaa mouhata. Ja se nyt ei ollut kuin hyvä asia,.
VastaaPoistaLuin eilen jonkun pehmoilevan nuorisotyöntekijän vuodatuksen, jonka mukaan nuorison ”paha olo” aiheutuu siitä, että ei ole toivoa. Jatkoa se sanonut. Eli pahoinpitelyt, merkkivaatteet päältä ryöstöt, raiskaukset, suomalaisnuorten videohäpäisyt; nekö aiheutuvat vain siitä ettei ole ”toivoa”.
VastaaPoistaKaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
VastaaPoistaNiitä ei enää koskaan saa takaisin.
Liian monella on omituinen, sairaalloisen kiimaisa tarve tuhota huominen.
Ja kuten aina, Pahan voittoon riittää vain etteivät Hyvät tee mitään.
Tervehdys Tapsalle vaan, Thorvald Eskilinpojalle, Anolle, Qroquius Kadille ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan & Thorvald: En minäkään hyvin ahdaskatseisuutta nähnyt. Tietysti me oltiin aika laaialla omissa oloissamme mutta ei esmes ulkomaalaisia vierastettu. Kas kun tiedettiin että ne olivat Suomessa jollain asiallisella asialla, ei elatusautomaatissa niin kuin myöhemmin.
Ano: Joo, ja se ”nuoriso” on myös kiertoilmaus sillä sillä tarkoitetaan nimenomaan etnisesti edistyksellisiä.
Qroquius Kad: Valitettavasti on näin.
Antifilatelisti. En muuten ihmettele tuota yhtään. Joillakin vaan tuli mitta täyteen.
PT-mediassa juttua ko. tapauksesta.
VastaaPoistaHirttäjät uusruåtsalaisia, kotoisin Chilestä. Taksari ilmeisesti azeri.
Huru-ukko
Kuten veli Huru-ukko totesi, hirttäjät olivat chileläisiä latinomachoja.
VastaaPoistaJoten hajaantukaa, täällä ei ole mitään Viikinkien Nousua nähtävänä jos joku sellaista odottaa.
Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Muistelen, että PT-mediassa mainittiin asiasta mutta en enää äkkikatsomalla löytänyt linkkiä.
VastaaPoistaNo joo, ahdaskatseisuus on varmaan huono termi. Jäyhyys ja jäykkyys ja kuvaavat asiaa paremmin, etenkin pikkupaikkakuntien elämässä.
VastaaPoistaPT käyttää mielestäni hyvin termiä monikulttuurisuus. Se on jotain muuta kuin nykyinen Lähi-idän ja Afrikan sarven hirmuinen yliedustus maassamme ja Ruotsissa.
Tapsa vaan
Se on todellakin ikääntymisen masentavia piirteitä että kun muistelee omasta lapsuudestaan omissa silmissä vanhoja ihmisiä niin huomaa että hehän olivat silloin nuorempia kuin mitä itse on nyt. Toki aikapäiviä sitten jo kuolleita.
VastaaPoistaEiköhän kerätä pojille kolehti.
VastaaPoistaTervehdys Tapsalle vaan, TR:lle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTapsa vaan: No näin voisi sanoa. Meillähän oli silloin varsin ok oltavat. Ei mitään utopistista paratiisia mutta tultiin suht koht toimeen. Ja sehän riitti.
TR: Jep. On tullut huomattua.
Antifilatelisti: Kenelle? Niille hirttäjille? Jaa no. miksi ei.
Siinäpä se Ykä on oikeassa, että olemme onnellisessa asemassa kun olemme tuon, ja paljon muita hyviä asioita saaneet kokea. Jos uusi iPhone on parasta mitä nykynuoriso saa kokea ja mitä se vanhana muistelee, niin eipä käy kateeksi. Vaan sellaista se on. Kehitys ei ole jatkuvaa ylämäkeä, vaan enemmän kuin sinikaalto.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille ja Simolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Ihan hyvä kirjoitus.
Simo: Tuo on täysin totta.
Ei ole edistystä ei, nyt syntyvät lapset tulevat kuolemaan nuorempina ja elämään köyhempinä kuin vanhempansa.
VastaaPoistaItse olen onnekkaana saanut elää nuoruuteni 80-luvulla sekä kokea sen jälkeiset lamat, tuntuu että 80-luvun lopulla alkoi kiimakapitalismi tuhoamaan tätäkin maata, kvartaalitulokset tulivat tärkeiksi eikä pitkän ajan suunnitelmilla ollut väliä...
Ari
Tervehdys, Ari. Lisätään tähän että hyvin moni nyt syntyvistä lapsista tulee olemaan koko elämänsä työttömänä.
VastaaPoista