PIENI OSTOS VUOSIEN TAKAA

Niin, siinähän elettiin tuota männäkesää. Muuan Ykä oli pistäytymässä vanhoilla lapsuuden kotikulmillaan. Pitihän siinä tietysti käydä kaupallakin. Siinä S-Marketissa. Mutta tällä kertaa kauppareissuun tuli yllättävä mutka sillä Ykälle oli taas tarjolla aikamatka. Kyn Ykä nousi Nissanistaan, niin yhtä-äkkiä se S-Market oli hävinnyt. Tilalle oli tullut se vanha Osuuskaupan rakennus. Ja Nissan oli muuttunut Tunturin pitkäsatulaiseksi polkupyöräksi. Eihän sitä fillariksi tuolloin kauan sitten vielä kukaan kutsunut. Muuta kuin Helsingissä ehkä mutta mitäs möllit jostain Reuna-Suomen kaupungista välittivät.

Jaa milloin? Missäs ajassa sitä tällä kertaa ollaan? Ykä vilkaisi Osuuskaupan näyteikkunan heijastusta ja sieltä katseli vastaan pikkupoika jolla oli leveälahkeiset farkut, farkkutakki ja pitkälippainen lippis päässä. Ja tukka reilusti yli korvien. Jaahah, taidetaan elää jotain vuotta 1974. Ohi ajoi pari uunituoretta Corollaa jotka olivat silloin yleisiä. Myös yksi Mosse ja hei, sen yhden puolituttavan ikivanha Volga. Luonnollisesti myös pari Pappa-Tunturia. Suomihan oli silloin Kekkoslovakian aikana täynnä niitä.

Kadun tällä puolella näkyi uusi hotelli- ja ravintolarakennus mutta toisella puolella oli paljon vanhoja puisia liikerakennuksia jotka antoivat pienelle keskustalle aivan omanlaisensa ilmeen ja sielun. Sielun, jonka sitten se myöhempi elementtirakentaminen hävitti ja teki keskustasta aivan samanlaisen harmaan möhkäleen kuin niin monessa muussakin paikassa.

Mutta hei, näin kun kerran on… niin silloinhan… joo, Ykä käveli kulman ympäri ja siellähän se oli. Se vanha kioski. Joka lopetti toimintansa joskus 1980-luvun alussa. Sitähän piti pariskunta. Ikivanhoja. Tosin taas kerran pikku-Ykäksi muuttunut Ykä saattoi olla jo vanhempi kuin mitä he silloin. Se mies oli aina vähän äkäinen. Mutta se nainen oli aina hyvällä tuulella ja herttainen.

Ykän suuvärkki kertoi että pikkusen pojan makuaisti ei nyt kaivannut Tsuhnan Kostoa eikä voimasavuke Bostonia. Vaan ihan muita makuja. Makuja menneestä. Hetkonen, kädet taskuun… ja sieltähän löytyi ihan kohtuullisesti Kekkoslovakian kolikkovaluuttaa. Ei muuta kuin rohkeasti asiaan ja kioskin tiskille. Myyjänä oli se nainen joka tunnisti pikku-Ykän.

- Moi, Ykä mitäs sais olla?

- No tota… ainakin kymmenen merkkaria, kiitos.

Myyjä laittoi merirosvorahat paperipussiin. Ykälle juolahti mieleen se, että täällähän myytiin jotain joka saattoi olla rahanarvoista tavaraa joskus vuonna 2023. Jotain, jota Ykällä ei ollut enää kymmeniin vuosiin.

- Joo, ja sitten tuo uusin Shokki-lehti ja nuo pari Korkeajännitystä kanssa.

Lehdet ja kolikot vaihtoivat omistajaa. Kioskin ikkunasta katseli iltapäivälehden kannessa hallintoalamaistaan Urho Kekkonen. Sitten Ykä osti vielä pötkön Jenkki-purkkaa. Kas kun Jenkki-purkka venyy ja paukkuu niin kuin mainos silloin sanoi. Sitten Ykä tunnusteli taskujaan ja siellä oli jäljellä vielä markka.

- Ja hei, sit vielä päärynätötterö, kiitos.

Joskus kai pari vuotta myöhemmin ne kioskitötteröt kiellettiin. Joku hygieniasyy kai. Mutta siitä ei välittänyt niin silloinen pikku-Ykä kuin nyt pikku-Ykän vartalossa elävä iso-Ykä. Kai se oli sitä virkakoneiston ylireagoimista joka alkoi jo silloin Kekkoslovakian aikaan vaikkei niistä tötteröistä kenellekään mitään ripulia tullut. Ykä kiitti ja alkoi maiskuttaa päärynätötteröä. Sitä lapsuusajan suosikkia. Ohitse ajoi sellainen vanhan maailman postiauto. Niitäkin kulki silloin säännöllisesti. Kaikilla syrjäkylilläkin.

Eihän mennyt hetki kun Tunturin polkupyörä oli muuttunut taas Nissaniksi, vanha Osuuskaupan talo S-marketiksi, puiset talot rumiksi harmaiksi elementtilaatikoiksi ja näyteikkunan heijastuksesta katsoi taas vanha, ruma, kalju ja partainen käppäukko. Ykä pisti merirosvorahan suuhunsa, meni nykypäivän ostoksille ja tuumi että kuinka vähästä sitä ihminen aikanaan olikaan tyytyväinen.

Ykä tuumasi vielä että hän oli ollut onnekas kun oli saanut elää sitä pikkusen pojan kesää tuolloin, niinä yksinkertaisempina, selkeämpinä ja turvallisempina aikoina. Aikoina jolloin merkkarit maistuivat ja ihmisillä oli tulevaisuuden toivo.