keskiviikko 29. marraskuuta 2023

AMMATTIMAISET TURVARUIKUTTAJAT

Hiljattain kirjoitin siitä kun Epäilyksen Piru tapasi mielensä reaalimaailmalta sulkeneen naikkosen. Näille naikkosille – joita riittää – antaa jatkuvasti äänensä Valtamediapuolue VMP ja luonnollisesti sen lippulaiva Yle. Tuoreeltaan Yle antoi puheenvuoron kahdelle akateemiselle suojatyöläiselle joista toinen tulee Pakolaisneuvonta ry:stä ja ja toineni Siirtolaisinstituutista ja kyseli mielipidettä rajojen sulkemisesta. Vuodatuksen voi katsoa tästä linkistä, se kestää noin 10 minuuttia mutta kirjoitan lyhyen tiivistelmän.

Eli he molemmat olivat päätöksestä kovin järkyttyneitä sillä Suomi heidän mukaansa tuolla päätöksellä rikkoo oikeusvaltioperiaatteita ja kansainvälisiä ihmisoikeusvelvollisuuksiaan. Tulipa mainittua sekin että nuo jätkät ovat hädänalaisia pakolaisia jotka pakenevat sortoa, vainoa, kidutusta ja kuolemaa.

Täällä hotellin respassa mietitään, että mikä saa tuon ihmistyypin jatkuvasti toistamaan samaa epistolaa. Vaihtoehtoja lienee kaksi:

a) He ihan oikeasti uskovat epistolaansa eivätkä voi tunnustaa että Suomeen tullaan nimenomaan Suomen tarjoaman ikuisen elatusautomaatin vuoksi. Epäilemättä heidän todellisuudessaan kyseisen elatusautomaatin hinnalla ei ole merkitystä eikä tuontitavaran suomalaisiin kohdistamaa rikollisuutta ole olemassa. Ja siitä, että ne ”vainotut” lomailevat maissa jossa he ovat vainottuja ei kuulu kysymyksenä heidän todellisuuteensa.

b) He pelkäävät, että maahanmuuttoteollinen kompleksi jossain vaiheessa romahtaa ja sen myötä heidänkin elatuksensa loppuu. Jolloin he olisivat sen hirvittävän kysymyksen edessä. Eli ”mitä minä oikeastaan osaan jos en voi ammatikseni ruikuttaa”.

Vastaus lienee a + b = ø eli noiden kahden yhdistelmä.

Joka tapauksessa heidän tarpeeton tilipussinsa tulee suomalaisille pirun kalliiksi.



36 kommenttia:

  1. Nuo tekevät sitä mistä niille palkka maksetaan.
    Sen tekemistä helpottaa kovasti, että ne ovat omasta mielestään Absoluuttisen Hyvyyden asialla.
    Suurin osa noiden hyvyydestä tosin katoaisi välittömästi, jos joutuisivat henkilökohtaiseen vastuuseen tekemisistään velvoitettuina ottamaan maahan tuomiaan tuholaisia majoitettaviksi koteihinsa ja maksamaan niiden elatuksen sekä toimimaan kulttuurikummeina mm. opettaen, ettei Suomessa pimppiin saa panna saksia.

    Mutta niin kauan kuin noilta ei vaadita yhtään mitään eikä velvoiteta yhtään mihinkään, ne saavat jatkaa Absoluuttisen Hyvyytensä apostoleina.
    Ja niiltähän ei vaadita.
    Ja miksi ei?
    Se on jo toinen tarina, sanoi Rudyard Kipling.

    VastaaPoista
  2. Suomi heidän mukaansa tuolla päätöksellä rikkoo oikeusvaltioperiaatteita ja kansainvälisiä ihmisoikeusvelvollisuuksiaan. Kyllä, periaatteissa ja velvollisuuksissa löytyy. Riippuu puhujasta ja vastuu on kuuntelijalla. Mutta mitä sanoo ne kansainväliset sopimukset?

    Turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä maasta johon tullaan turvapaikkaa hakemaan. Turvapaikan hakijaa ei saa lähetää edelleen toiseen maahan. Siis, Venäjältä tulevien käännyttäminen tai palauttaminen ei riko mitään sopimusta. Venäjä on turvallinen maa pakolaiselle hakea turvapaikkaa.

    Näin olisi pitänyt tehdä jo Ruotsista 2015 tulleiden kanssa. Mitäpä tehtiin. Määrättiin armeija kantamaan kapsäkkejä. Valtaa piteli silloin pääministeri Sipilä ja muuan valtiovarainministeri Orpo. Hän sanoi silloin, "pakolaisen" motiivien arvostelu on rasismia. Nyt hän sanoo, valtion velka on niin suuri, että suomalaisten tuloja on leikattava ja pasteerailee pääministerinä. Lyhyt on kansalaisen poliittinen muisti.

    VastaaPoista
  3. Alan pikkuhiljaa ihan oikeasti epäillä tällä naistyypillä, siis ulkonäöltään luotaantyöntävällä ja epäilemättä vittumaisella luonteella, on jonkinlainen "Omar Sharif" syndrooma.
    Pullerotättähäärät ovat ammentaneet maailmansa hertta-sarjasta ja näkevät asylumpallerot omarsharifeina palvomassa pulleroita.

    VastaaPoista
  4. En tiedä kumpi on kumpi, mutta tuossa vasemman puoleisessa kuvassa olevalla on juurikin heidänlaisilleen tyypillinen ilme: suupielet pysyvästi alaspäin kestovitutuksen merkiksi. Ja se kestovitutus tulee siitä ettei heitä oteta tosissaan tolokun immeisten parissa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle, KKi:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Ja tuohonpa ei ole pahemmin lisättävää. Nuo ihmiset ovat aina valmiina rohkeasti istumaan toisten perseillä tuleen.

    Ano: Täysin totta ja koko sopimus on täysin vanhentunut. Silloin kun se tehtiin oli oikeita pakolaisia eikä elintasosurffareista ollut mitään tietoa.

    KKi: Ei millään muotoa maahdotonta.

    Huru-ukko: Totta joo ja se toinen perusilme on se viittä vaille itkuun purskahtava.

    VastaaPoista
  6. Syy tähän kaikkeen on sosialismi. Ei sosialismia, ei tulonsiirtoja, ei elintasomaahanmuuttoa, ei ylikansoitusta kehitysmaissa. SOSIALISMI ON KAIKEN PAHAN ALKUSYY!

    VastaaPoista
  7. Nyt kun sanoit, niin joo, tuo vasemmanpuoleinen on jo hyvin lähellä sitä, eli ilme on itkua vailla.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  8. On "leipäpappeja", monikohan näistäkin on? Erästä ex pm:ä epäilen myös.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Anolle, Huru-ukolle ja Heikille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Ja Suomihan on varsin sosialistinen. Kaatsotaan julkisen sektorin kokoa.

    Huru-ukko: No näin voi sanoa.

    Heikki: Osa on varmasti leipäpappeja. Osa on sitten ehkä sydämellä mukana.

    VastaaPoista
  10. En kestänyt katsoa noiden akkojen haastattelua kuin kolme minuuttia.
    Verenpaine nousi ja mieleen nousi väkivaltaisia ajatuksia.
    Vielä kun vähättelivät tulioiden määrää niin nousi mieleen, että kun palokunta tulee palopaikalle niin palopäälikkö sanoo ettei aloiteta sammutusta vielä kun liekit on niin pieniä.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys, Obb. Tuo vertaus oli kyllä erittäin osuva.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi 29. marraskuuta 2023 klo 20.53
    "Näin olisi pitänyt tehdä jo Ruotsista 2015 tulleiden kanssa. Mitäpä tehtiin. "


    Niinpä. Mitä jossain rinnakkaistodellisuudessa olisi voitu tehdä? Tässä yksinkertaistettu malli.


    Hakijoihin kohdistuvat toimenpiteet:
    Turvapaikanhakijat olisi pitänyt sijoittaa säilöön, josta pääsee ulos vain maasta poistumalla. Henkilökohtainen omaisuus mukaanlukien vaatteet ja puhelimet olisi otettu talteen luovutettaviksi takaisin omistajilleen, kun he poistuvat säilöstä.
    Olosuhteiden säilössä tulisi olla sellaiset, että säilössä olevien kesken ei synny yhteishenkeä, hierarkioita ja sisäistä tiedonvaihtoa. Säilössä olevia tulisi käyttää siten, että he esimerkiksi työpanoksellaan maksaisivat majoituskustannuksiaan.


    Läpikulkumaata koskevat toimenpiteet:
    Viimeisimmälle läpikulkumaalle tulisi lähettää nootti ja vaatia sitä ottamaan takaisin hakijat. Jos läpikulkumaa ei ota takaisin hakijoita, niin siihen kohdistettaisiin toimenpiteitä, jotka saisivat sen estämään läpikulun.


    Lähtömaata koskevat toimenpiteet:
    Tiedustellaan lähtömaan hallinnolta hakijoiden taustoja. Kaikki palautetaan. Jos lähtömaa kohtelee kaltoin hakijoita tai ei ota vastaan omiaan, niin kannustetaan lähtömaa muuttamaan käytäntöjään. Kannusteina voi käyttää kauppa- ja liikennesaartoja. Kaikki liikenne mukaanlukien teleliikenne poikki, kunnes hakijoiden tulo lakkaa ja hakijoiden palautus alkaa.



    VastaaPoista
  13. Ehkä nämä ihmiset uskovat siihen, mitä suustansa päästävät, mutta todennäköisesti aika suuri osa lienee puhdasta kusetusta ja "oikeiden mielipiteiden" laukomista siksi, että se kannattaa taloudellisesti.Näin on ainakin vähän vanhemmilla, jotka saattavat kyynistyä menoa katsellessaan

    VastaaPoista
  14. Kovin monimutkaisia toimenpide-ehdotuksia. Riittää, kun sosiaaliturva kansalaisille. Turhille paikanhakijoille ei minkäälaista käteistä. Natolankaleiriin majoitus. Muonitus halvimman mukaan, eikä mitään halaleita. Pitää ähläminkin ymmärtää, että jos turva kelpaa, niin kelpaa eväskin.

    Leirin henkilökunnaksi ei ainakaan pullahalaajia. Voisi näin NATO maana ulkoistaa vaikka jollekin Blackwater tyyppiselle operaattorille.

    Periaatteena vittumaisimmat olot mitä laki sallii. Oikeassa hädässä olevat ovat tyytyväisiä päästessään turvaan. Seksuaalisessa hädässä olevia ei tarvi tullakaan.

    Toki voisi sallia pullahalaajan tai nanson "adoptoivan" palleron. Kunhan pullero kustantaa palleronsa ja maksaa vaikka 200'000€ vakuusmaksua, ennakkoon.

    VastaaPoista
  15. Eivätkö nuo naiset syyllisty juuri siihen, mistä vihervasemmisto taannoin moitti eräitä ministereitä? He tässä kyseenalaistavat oikeuskanslerin tekemän erittäin selkeän oikeudellisen linjauksen rajapäätöksestä!

    VastaaPoista
  16. On aikoihin eletty, kun rajan sulkemista jne pitää perustella seuraavalla lauseella: " myös suomalaisilla on oikeus turvallisuuteen " . Asia mikä pitäisi olla itsestään selvyys.

    VastaaPoista
  17. Tämä ihmistyypin tuntomerkit ovat vuosien saatossa tulleet hyvinkin selviksi. Keskeisiä ovat älyllinen epärehellisyys ja suurten sanojen ontto toistelu. Älyllistä epärehellisyyttä edustaa olennaisten ja merkittävien asioiden huomiotta jättäminen ja kyseenalaisten väitteiden esittäminen täytenä totena ja niiden väitteiden toistelu, toistelu, toistelu. Kuurnitaan hyttysiä mutta kamelit niellään kakistelematta. Niiden mahtisanojen käyttöä kuvasi aikoinaan oivallisesti Teuvo Pakkala novellissaan Mahtisana, jossa juoksukilpailun voittanut Ville ilmoittaa olevansa stiiknafuulia. "Stiiknafuulia?” Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Tämän päivän mahtisanoja sitten ovat ”oikeusvaltio” ja ”perustuslaki” ja ”kansainväliset sopimukset” joiden sisältö tuntuu olevan niiden käyttäjälle kovin vieras, mutta sanojen levittelijöiden usko siihen, että eivät niitä tunne kuulijatkaan, on vankkumattoman luja.

    Olisiko näiden propagandistien kohdalla käynyt samankaltainen kehitys kuin tuntuu tapahtuneen Putinin kohdalla. Aluksi vaikutti siltä, että hän oli aidosti huolestunut Venäjästä ja halusi tuoda järjestystä sekasortoon. Sitten itseisarvoiseksi asiaksi nousi valta ja vallan perässä seurasi raha, palatsit ja huvijahdit. Kun tämä politiikka oli harjoittajansa kannalta menestys, seurasi usko omaan erehtymättömyyteen ja kaikkivoipuuteen. Niinpä sitten tehtiin hirveä väärinarviointi, hirveä virhe ja lyötiin päätä kiviseinään, mutta siinä vaiheessa kääntyminen ei enää ollut vain vaikeaa, vaan suorastaan mahdotonta niin psykologisesti kuin taloudellisestikin. Niinpä jatkettiin härkäpäisesti ja yhä jäykemmin ja kivettyneemmin sillä linjalla, joka sisimmässään vääräksi tiedettiin, mutta jota ei voinut edes itselleen myöntää. Ehkä näilläkin ihmisillä on joskus kauan sitten ollut idealistinen tarkoitus hädänalaisten auttamiseen, mutta ajan kuluessa on leipäännytty, tultu riippuvaiseksi maahanmuuttobisneksen harjoittajista, henkinen laiskuus ja ajattelun kankeus vallanneet ovat pääkopan. Vähän samaan tapaan kävi Aatullekin, joka vielä vuoden 1942 alussa saattoi puuskahtaa, että ”jos olisin tiennyt, että niillä on niin paljon panssareita, en kyllä olisi hyökännyt” mutta vuodessa ajattelu kangistui sanoihin ”ei askeltakaan taaksepäin”.

    Mutta kenen asialla ja kenen renkinä toimii media, joka näinkin selvästi ajaa aivan erilaista politiikkaa kuin kansa, hallitus ja valtaosa oppositiostakin. Nyttenhän tätä turvapaikanhaun tekosyyllä tapahtuvan vyörytyksen pysäyttämistä kannattaa runsaat 80 % kansasta ja kaikki eduskuntapuolueet SDP ja Keskusta mukaan lukien. Vain osa vasemmistoliitosta ja vihreistä on haraamassa vastaan.

    VastaaPoista
  18. Kyllähän siinä voi alkaa alaleuka väpättää, jos elanto on katkolla. Suomeen on valitettavasti muodostunut jo niin muhkea maahanmuuttoteollisuus, että ei voi kuin ihmetellä mihin kaikkeen rahaa ja resursseja riittää. Maassa on tällä hetkellä 42 toimivaa vastaanottokeskusta, niiden ja Migrin lisäksi pontevasti maahanmuuttajien asioita hoitavat myös Avi-keskukset, useampi ministeriö, Kela, ev.lut. kirkko, kunnat sekä Siirtolaisuusinstituutti ja kun tuhansien virkamiesten lisäksi letkaan liittyvät erilaiset kansalaisjärjestöt, opettajat, lakimiehet, kulttuuri- ja muut tulkit sekä kokemusasiantuntijat ym. , niin voi kai hyvällä syyllä todeta, että tuskin minkään muun kansanosan asiat on näin hyvin hoidettu. Eikä ole keneltäkään muulta pois...

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  19. Joillekin ihmisille käy niin että kun omaksuu väärän mielipiteen niin sitten mennään päätyyn asti ja läpikin.

    VastaaPoista
  20. Presidentti Koivisto aikanaan varoitteli näistä maahanmuuttoon liittyvien intressipiirien syntymisestä... Oliskohan silloisten päättäjien kannattanut kuunnella ?
    Mielestäni olisi kannattanut kuunnella...
    - Lukija

    VastaaPoista
  21. Koivistohan sanoi: "Oletetaan, että kaikki menee hyvin." Koivisto varoitteli Viroa itsenäistymisestä. Viron presidentti Meri tiesi Koiviston olevan ryssän kätyri ja täten tiesi ajan olevan oikea. Onneksi Virolla oli Meri, joka tunsi ryssien kätyrit.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Vasarahammerille, KKi:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Ano5:lle, Strix Senexille, Rouva Anolle, Ano6:lle, Lukijalle ja Ano7:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Näin olisi kannattanut tehdä heti alussa.

    Ano2: Jep. Totta kai tulijoita on jos on elatusautomaatti tarjolla.

    Vasara: Näitä on varmasti hyvin paljon. Eihän se sinänsä mikään lieventävä asianhaara ole.

    KKi: Niin, se elatusautomaatti on se suurin vetovoimatekijä. Jos se poistetaan, loppuu vetovoimakin.

    Ano3: PT-media on muutenkin erinomainen sivusto.

    Ano4: Itse asiassa muuten taitavat syyllistyä.

    Ano5: Jep. Voi sanoa, että tähän on tultu.

    Strix Senex: Tuossa muuten lienee vinha perä.

    Rouva Ano: Hyviä huomioita ja niin kuin Pauli Vahtera on laskenut niin kaikkiaan puhutaan useista miljardeista per vuosi.

    Ano6: Totta. Siinähän on kyse kasvojen menettämisen pelosta.

    Lukija & Ano7: Sen kummemmin Koivistoon puuttumatta voi sanoa että hän kyllä nimenomaan varoitti somaleista. Hallitus ei uskonut.

    VastaaPoista
  23. Koivistolla oli kuitenkin Kekkosen valtaoikeudet plus henkilökohtainen arvovaltansa.
    Kyllä hän olisi voinut somalit torpata oikeasti niin halutessaan.

    VastaaPoista
  24. Qroquis Kadille kommenttiin nro 1 voisi vielä lisätä sen että jos heidän lapsensa joutuisivat käymään jotakin kivasti rikastunutta peruskoulua olisi sellainen asia jonka soisi tapahtuvan.

    VastaaPoista
  25. Pelkäänpä pahoin etteivät tällaiset taida omista lapsistaan juurikaan välittää.
    Ihanat muukalaispallerot tyydyttävät heidän hoivaviettinsä ja omat kakarat ovat vain ärsyttäviä huomionvonkaajia.

    VastaaPoista
  26. Taannoin Ylen Amerikan kirjeenvaihtaja vuodatti krokotiilinkyyneliä mustien huonoista alueista ja kouluista. Vähän myöhemmin Ruotsin kirjeenvaihtaja valitti samaa.

    Kumpikin valitsi asuinalueekseen vitivalkoisen lähiön. Joku kommenteissa ihmetteli, mikseivät he menneet tummemmalle alueelle vähentämään segregaatiota. Heitä puolusteltiin sillä, ettei yksittäinen perhe voi muuttaa maailmaa.

    Kuitenkin yhteiskunta koostuu ihmisistä.

    Jos hyvät ihmiset eivät voi asua huonoilla alueilla, niin keiden siellä pitäisi asua? Ei kai ainakaan valkoisten huonojen ihmisten? Silloinhan huonot alueet olisivat vielä huonompia.

    VastaaPoista
  27. Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle ja Vanhapojalle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Oli valtaoikeudet mutta oliko karismaa ja uskallusta? Koivistohan myös halusi vähentää presidentin valtaa.

    Ano & Qroquius Kad: En kylläkään halua että lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa typeryydestä.

    Vanhapoika: Sehän on nähty maailman sivu että kovimmat mokuttajat asuvat vähiten rikastetuilla alueilla.

    VastaaPoista
  28. Tuo taloussanoma-artikkeli toistelee sitä samaa, että Suomen Nuoret Älykkäät Naiset ovat korkeakoulutettuja toisin kuin tyhmämiehet.
    Vähemmälle huomiolle jää, että ne naisten korkeakoulututkinnot ovat huuhaa-humanismia ja julistavia yhteiskuntataiteita, kun miesten koulutus tuottaa yhteiskuntaa rakentavia ja ylläpitäviä käytännön toimijoita.

    Toisaalta ymmärrän hyvin, ettei persvakomiehellä edes ole isompaa hinkua pariutua teoreettisen filosofian maisterittaren kanssa kuuntelemaan Freudin, Marxin, Engelsin ja Jungin teorioita maahanmuuton siunauksellisuudesta ja toksisesta maskuliinisuudesta.

    Ja entistä paremmin ymmärrettävää on, miksi suomalaisnaiset vihaavat raivokkaasti itänaisia, jopa ukrainattaria.
    Ne vie meiltä ne miehet, jotka me tarvitaan meitä elättämään!!!

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja Qroquius Kadille. QK:n kommentissa saattaa olla vinha perä.

    VastaaPoista
  30. Noh noh QK kyllä niitä fiksuja korkeastikoulutettuja naisiakin on ja vielä fiksuilla aloilla jotka eivät hekään välttämätttä kovin paljon pidä "Nuorista Älykkäitä Naisista".

    Mutta myös fiksuilta kovien tieteiden aloilta löytyy oikeasti idiootteja miehiäkin.

    Tyhmät vaan ovat monesti kovaäänisimpiä ja näkyvät paremmin kuten kirjoituksenikin todistavat.

    Nuoret Älykkäät naiset taas mistä puhut... Olen tänään kiltti enkä kirjoita mitään jatkoa tuolle.

    VastaaPoista
  31. Nuo maahantunkeutujat (MaTu) ovat kaikki parikymppisiä miehiä, kuten 2015. Jos sieltä tulisi parikymppisiä naisia, niin varmasti nämä samat tantat vaatisivat rajalle piikkilankaesteitä ja miinakenttiä.

    Timppa

    VastaaPoista
  32. En puhunutkaan nuorista ja aikuisista älykkäistä ja järkevistä korkeakoulutetuista naisista.
    Kyllä heitäkin on.
    Kohteena olivat Nuoret Älykkäät Naiset.
    Se on oma käsittensä täällä Voiman Pimeällä Puolella.
    Asianomaiset vieläpä lanseerasivat sen aivan itse.

    VastaaPoista
  33. En ymmärrä, että sama ihminen voi valittaa samaan aikaan terveydenhuollon heikkenemistä ja että lisää pitää haalia sossun elättejä ulkomailta. Eivätkö ne tajua, että mitä enemmän hyysätään tulijoita, sitä enemmän leikataan palveluista? Vihervasemmiston toiminta on kauhean irrationaalista.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Tyhmälle Denalle, Timpalle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Tyhmä Dena & Qroquius Kad: Tietysti idiootteja löytyy joka ammattikunnasta. Ja QK selittikin tuon ”Nuorten Älykkäiden Naisten” taustan terminä.

    Timppa: Hyvin paljon mahdollista. Tosin ne samat tantat saivat aikaan ettei Suomella ole jalkaväkimiinoja.

    Ano: Se on sitä vihervasemmistolaista logiikkaa jolla ei ole logiikan kanssa mitään tekemistä.

    VastaaPoista
  35. Höpö höpö. Olen nyt baarissa. Pystyn laulamaan esim kyrie. Helposti. Mutta en tee sitä.

    VastaaPoista
  36. Tervehdys, Ano. Niin höpö höpö millekä?

    VastaaPoista