EPÄILYKSEN PIRU JA MIELENSÄ SULKENUT

Helsinki, nykypäivä…

Vanha tuttavamme Epäilyksen Piru leijaili erään varsin arvokkaan helsinkiläisen huoneiston katossa ja katseli muuatta keski-ikäistä naista joka oli tietokoneellaan. Kyseinen nainen kuului siihen ihmisryhmään joka oli vieläkin sitä mieltä että kaikki Suomeen saapuneet kehitysmaalaiset nuoret jätkät olivat aidosti hädänalaisia pakolaisia ja heille tuli ilman muuta antaa oleskeluoikeus ja sitä myötä ikuinen elatusautomaatti. Vaikka reaalimaailma oli näyttänyt iät ja ajat aivan muuta. Itse asiassa nainen vaahtosi asiasta juuri nytkin tietokoneellaan.

Epäilyksen Piru olisi kovin mielellään halunnut kysyä naiselta että miksi vieläkin uskot tuohon. Ehkä se olisi kysynyt tamperelaisittain että ookkonää vähän tyhymä. Mutta se ei pystynyt. Se ei ollut mahdollista. Sillä kyseinen nainen kuului myös siihen ihmisryhmään joka oli totaalisesti sulkenut mielensä reaalimaailmalta. Niinpä Epäilyksen Piru ei pystynyt saamaan siihen minkäänlaista kontaktia. Se pystyi vain arvailemaan.

Se nainen olisi tietysti sanonut heti alkuun sen vanhan hokeman että ”kyllä meillä on varaa”. No, sehän olisi sinänsä hyvin ymmärrettävää sillä kyseinen nainen ei ollut eläissään maksanut ensimmäistäkään nettoveropenniä, eikä hän edes ymmärtänyt että mistä ne verorahat itse asiassa tulevat. Hänelle valtiolla oli aina varaa. Ainakin noiden kehitysmaalaisten elättämiseen. Plus tietysti hänen itsensä mukavaan elättämiseen.

Ehkä naisen järjettömän toiminnan syynä oli myös se, että hän aivan oikeasti uskoi siihen epistolaan mitä oli kauan aikaa julistanut. Uskoi siihen, että joka ainoa kehitysmaalainen oli aivan oikeasti hädänalainen pakolainen. Se vaati tietysti valtavan määrän itselleen valehtelun kykyä. Ja kykyä olla välittämättä siitä, mitä ne jätkät suomalaisille tekivät. Mutta sehän ei ollut tuolle ihmistyypille enää vika, vaan ominaisuus.

Luonnollisesti hän uskoi siihen hänen piireissään muodikkaaseen asiaan että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Eli jos et kannata äärisuvaitsevaisuutta, niin olet äärioikeistolainen. Eli siis natsi. Tosin kyseinen nainen ei oikein hahmottanut sitä että mitä natsi ja mitä äärioikeistolainen oikeastaan olivat mutta sehän ei häntä häirinnyt. Natsiolkiukkoon oli aina niin mukava turvautua. Sitä kun ei tarvinnut koskaan perustella.

Varsin todennäköisesti kyseessä oli myös ego. Kun oli selittänyt jotain valheellista ja vaarallista vuosikymmeniä niin harvalla oli pokkaa todeta että olen ollut koko ajan väärässä. Ja tuo nainen ei sitä ainakaan tunnustaisi. Ei hän kestäisi kasvojensa menetystä. Ehkä hän jopa tajuaisi että hänen koko aikuisikänsä ura pohjautui vain ja ainoastaan siihen että hän vaahtosi toisten keksimiä hysteerisiä ja reaalimaailmasta täysin irroitettuja lauseita jotka hän oli omaksunut yhtään kyseenalaistamatta tai edes miettimättä. Eikä hänestä koskaan olisi mihinkään muuhun. Ei hän osaisi tehdä mitään varsinaista työtä. Siksi hän jatkaisi, eläen siinä lottovoitossa jonka nykyinen yhteiskunta oli hänelle ja hänen kaltaisilleen tarjonnut.

Mutta nuo kaikki olivat vain arvailuja. Sillä Epäilyksen Piru ei pääsisi kyseisen naisen eikä monen muun samanlaisen ihmisen – pääosin naisten – ajatuksen muurin läpi. Muutenhan asia olisi Epäilyksen Pirulle sinänsä varsin yhdentekevä. Mutta kun juuri tuon kaltaisten ihmisten aikaansaaman lainsäädännön vuoksi Suomen rajat vuosivat kuin seula.

Epäilyksen Piru toivoi hartaasti että nykyinen hallitus ymmärtäisi ja pystyisi ottamaan huomattavasti kovemmat keinot käyttöön. Sillä se tunsi suomalaisia kohtaan tiettyä lukkarinrakkautta. Kovasti vittumaisessa ihmiskunnassa suomalaiset olivat kuitenkin varsin mukavaa ja jokseenkin järkevää porukkaa. Se ei halunnut Suomen muuttuvan kehitysmaaksi. Niin kuin Suomen naapurimaa Ruotsi oli hyvää vauhtia muuttumassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta ja ihmetteli näitä läntisiä yhteiskuntia. Se oli tuhansia vuosia vanha mutta vasta viime vuosikymmeninä se oli kohdannut noiden yhteiskuntien halun kollektiiviseen itsemurhaan. Halun, josta oli tehty suoranainen itseisarvo, jota ei saanut kiistää.

Mikä hitto niitä oikein vaivasi?