maanantai 20. marraskuuta 2023

EPÄILYKSEN PIRU JA MIELENSÄ SULKENUT

Helsinki, nykypäivä…

Vanha tuttavamme Epäilyksen Piru leijaili erään varsin arvokkaan helsinkiläisen huoneiston katossa ja katseli muuatta keski-ikäistä naista joka oli tietokoneellaan. Kyseinen nainen kuului siihen ihmisryhmään joka oli vieläkin sitä mieltä että kaikki Suomeen saapuneet kehitysmaalaiset nuoret jätkät olivat aidosti hädänalaisia pakolaisia ja heille tuli ilman muuta antaa oleskeluoikeus ja sitä myötä ikuinen elatusautomaatti. Vaikka reaalimaailma oli näyttänyt iät ja ajat aivan muuta. Itse asiassa nainen vaahtosi asiasta juuri nytkin tietokoneellaan.

Epäilyksen Piru olisi kovin mielellään halunnut kysyä naiselta että miksi vieläkin uskot tuohon. Ehkä se olisi kysynyt tamperelaisittain että ookkonää vähän tyhymä. Mutta se ei pystynyt. Se ei ollut mahdollista. Sillä kyseinen nainen kuului myös siihen ihmisryhmään joka oli totaalisesti sulkenut mielensä reaalimaailmalta. Niinpä Epäilyksen Piru ei pystynyt saamaan siihen minkäänlaista kontaktia. Se pystyi vain arvailemaan.

Se nainen olisi tietysti sanonut heti alkuun sen vanhan hokeman että ”kyllä meillä on varaa”. No, sehän olisi sinänsä hyvin ymmärrettävää sillä kyseinen nainen ei ollut eläissään maksanut ensimmäistäkään nettoveropenniä, eikä hän edes ymmärtänyt että mistä ne verorahat itse asiassa tulevat. Hänelle valtiolla oli aina varaa. Ainakin noiden kehitysmaalaisten elättämiseen. Plus tietysti hänen itsensä mukavaan elättämiseen.

Ehkä naisen järjettömän toiminnan syynä oli myös se, että hän aivan oikeasti uskoi siihen epistolaan mitä oli kauan aikaa julistanut. Uskoi siihen, että joka ainoa kehitysmaalainen oli aivan oikeasti hädänalainen pakolainen. Se vaati tietysti valtavan määrän itselleen valehtelun kykyä. Ja kykyä olla välittämättä siitä, mitä ne jätkät suomalaisille tekivät. Mutta sehän ei ollut tuolle ihmistyypille enää vika, vaan ominaisuus.

Luonnollisesti hän uskoi siihen hänen piireissään muodikkaaseen asiaan että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Eli jos et kannata äärisuvaitsevaisuutta, niin olet äärioikeistolainen. Eli siis natsi. Tosin kyseinen nainen ei oikein hahmottanut sitä että mitä natsi ja mitä äärioikeistolainen oikeastaan olivat mutta sehän ei häntä häirinnyt. Natsiolkiukkoon oli aina niin mukava turvautua. Sitä kun ei tarvinnut koskaan perustella.

Varsin todennäköisesti kyseessä oli myös ego. Kun oli selittänyt jotain valheellista ja vaarallista vuosikymmeniä niin harvalla oli pokkaa todeta että olen ollut koko ajan väärässä. Ja tuo nainen ei sitä ainakaan tunnustaisi. Ei hän kestäisi kasvojensa menetystä. Ehkä hän jopa tajuaisi että hänen koko aikuisikänsä ura pohjautui vain ja ainoastaan siihen että hän vaahtosi toisten keksimiä hysteerisiä ja reaalimaailmasta täysin irroitettuja lauseita jotka hän oli omaksunut yhtään kyseenalaistamatta tai edes miettimättä. Eikä hänestä koskaan olisi mihinkään muuhun. Ei hän osaisi tehdä mitään varsinaista työtä. Siksi hän jatkaisi, eläen siinä lottovoitossa jonka nykyinen yhteiskunta oli hänelle ja hänen kaltaisilleen tarjonnut.

Mutta nuo kaikki olivat vain arvailuja. Sillä Epäilyksen Piru ei pääsisi kyseisen naisen eikä monen muun samanlaisen ihmisen – pääosin naisten – ajatuksen muurin läpi. Muutenhan asia olisi Epäilyksen Pirulle sinänsä varsin yhdentekevä. Mutta kun juuri tuon kaltaisten ihmisten aikaansaaman lainsäädännön vuoksi Suomen rajat vuosivat kuin seula.

Epäilyksen Piru toivoi hartaasti että nykyinen hallitus ymmärtäisi ja pystyisi ottamaan huomattavasti kovemmat keinot käyttöön. Sillä se tunsi suomalaisia kohtaan tiettyä lukkarinrakkautta. Kovasti vittumaisessa ihmiskunnassa suomalaiset olivat kuitenkin varsin mukavaa ja jokseenkin järkevää porukkaa. Se ei halunnut Suomen muuttuvan kehitysmaaksi. Niin kuin Suomen naapurimaa Ruotsi oli hyvää vauhtia muuttumassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta ja ihmetteli näitä läntisiä yhteiskuntia. Se oli tuhansia vuosia vanha mutta vasta viime vuosikymmeninä se oli kohdannut noiden yhteiskuntien halun kollektiiviseen itsemurhaan. Halun, josta oli tehty suoranainen itseisarvo, jota ei saanut kiistää.

Mikä hitto niitä oikein vaivasi?


42 kommenttia:

  1. Jostakin syystä vasemmisto ja keskusta(kin) on näköjään nyt tässä kriisitilanteessa nähneet valon ja kokeneet herätyksen reaalitodellisuuteen.

    Enää ei ylenaamun mikä lie aamulähetys ennen kello 07:ää, ollut itkupotkuraivareita, että näille itärajan yli tunkeville hädänalaisille pakolaispalleroille tulisi antaa oleskeluoikeus ja sitä myötä ikuinen tarhapaikka.

    Jopa vasemmiston Hanna Sarkkinen oli saanut rastatukan leikkuun jälkeen "tolokun järkeä" päähänsä ja puhui ihan asiaa! Hämmästyin.

    heppa

    VastaaPoista
  2. Itse uskon että väärin perustein tulleita "turvapaikanhakijoita" ei ole edes yritetty kotiuttaa tosissaan. Suomessa on ihmisiä jotka haluavat heidän jäävän ja pysyvän ja heillä on enemmän lobbausvoimaa valtion hallinnossa.

    Virheitä tehtiin jo 90-luvun alkupuolella kun "pakolaisuus" oli vielä alkutekijöissään. Olisi pitänyt heti noudattaa ulkomaalaislakia. Väärät tiedot maahantullessa olisi pitänyt johtaa välittömään käännytykseen. Samon rikoksiin syyllistyminen kotiutukseen. Äkkiäkös hitaampikin huomaa että voi puhella ja tehdä mitä haluaa eikä sanktioita tule. Sanakin leviää nopeasti "kehittyviin maihin". Eikä tänne pohjolan perukoille persaukiset pääse. Jos on varaa sijoittaa muutama tonni matkaan voi voittaa eläkkeen loppuelämäksi.

    Ainoa keino nyt on ottaa kotiutukset tosissaan. Muuten meidät piru perii. Keinoja on jos niitä halutaan ja osataan käyttää. Pohjoismaat voisivat tehdä asiassa yhteistyötä. Ainakin Tanska näyttää tekevän jotain näille ongelmille.

    VastaaPoista
  3. Maailmassa on monta niin ihmeellistä asiaa jotka hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Ja nämä kuvatun kaltaiset naisihmiset ovat yksi sellainen asia, ratkaisematon arvoitus. Ja niihin ei pysty epäilyksen pirukaan, koska ne eivät ota vastaan informaatiota. Toistaiseksi parhaalta hypoteesilta, sellaiselta joka sopii yhteen havaitun käyttäytymisen kanssa, on se, että kyseessä on mekaaninen laite joka reagoi tiettyihin avainsanoihin tuottamalla aina saman puherimpsun.

    VastaaPoista
  4. Shanoisin, pää ja perse vaihtaneet paikkaa.

    kt

    VastaaPoista
  5. Kun epäilyksen piru oli huomannut vaikutusyritykset toivottomiksi ja poistunut paikalta, ja kun nainen oli saanut purettua päivittäisen annoksensa antirasistista vihapuhetta nettiin niin, että mieli oli taas hieman rauhallisempi, hän istahti sohvalleen ja avasi television, josta tuli kuin tilauksesta jokapäiväinen natsidokumentti, jossa näytettiin miten militantit marssivat, kuullaan kuinka Hitler karjuu, katsotaan keskityasleirien hirmutekoja, rakaa ihmistuhontaa, pahuutta.

    Ja niin nainen saa taas kerran vahvistusta itseidentiteetilleen, hyväihmiselle, joka ei ainakaan ole yhtään tuollainen natsi. Nuohan ovat aivan kauheita, miten ihminen voikin vajota noin alas.

    Ja juuri tämä etäisyydenotto on kuitenkin tosiasiassa se sielun ansa, johon myös natsi-Saksassa kaikki kiltit kansalaiset, hyväihmiset, itsensä asemoivat. Se on todellinen sielun ansa, harhakuva omasta ulkopuolisuudesta ja viattomuudesta. Natsi-Saksassa tietoisuuden ja tajunnan taso laski niin ettei oikein kukaan itseään kunnon kansalaisena pitävä ihminen tohtinut esittää kiusallisia kysymyksiä siitä mihin juutalaiset katosivat.

    Puhumattomuuden kulttuuri oli sama, joka nyt nähdään Venäjällä, jossa mitään yleistä kansannnousua Putinin historiallisille harhoille perustuvaa Ukrainan-sotaretkeä vastaan ei ilmene. He ovat niin kilttejä kunnon kansalaisia. Propagandassa he identifioituvat juuri samoin kuin tuo epäilyksen pirun kohtaama, kaikkein vaikutusyritysten tavoittamattomiin jäävä nainen -- he kokevat olevansa hyväihmisiä, hyvällä asialla, natseja vastaan taistelemassa.

    Emme me täällä kotosuomessakaan ole ajatelleet asioita pohjaan asti. Me jos ketkä olemme kunnollisia sohvaperunoita, jotka kiltisti omaksuvat päivittäisen annoksensa kauheutta -- kokeakseen että itse ovat hyviä ihmisiä.

    Miten monta vuosikymmentä näitä natsidokumentteja on näytetty? Ja onko niillä ollut se vaikutus, jota on toivottu? Mistä johtuu että elämme tosiasiassa sosiopsyylkkisen taantuman vallassa, jossa puhumattomuuden kulttuuri yhteiskunnassamme vain vahvistuu?

    VastaaPoista
  6. Se hitto niitä yhteiskuntia vaivaa, etteivät miehet enään kanna vastuuta. Olemme antaneet naistemme kuohia meidät henkisesti ja tyydymme siihen, että naiset johtavat yhteiskuntiamme. Menemme kovaa vauhtia taaksepäin, kohti savimajoja ja luolia. Huom! EN OLE sovinisti...
    -lukija

    VastaaPoista
  7. Israelissa oli valtavia mielenosoituksia hallitusta vastaan demokratian pelisääntöjä koskevissa asioissa, korkeimman oikeuden ja hallituksen suhteiden muuttamisesta hallituksen hyväksi ja kansallisuskonnollisen ajattelun saatua lisävoimaa joukon korkean syntyvyyden vuoksi. Liberaalit uhkailivat jo jättävänsä maan. Tuli Gazan sota ja kansa unohti erimielisyytensä ja nousi yhteistuumin palestiinalaisia vastaan.

    Suomalaiset jatkavat jakaantumistaan Venäjältä ja muslimimaista tulevasta invaasiosta huolimatta, erityisesti naisten on vaikea nähdä uhkaa, ovathan he tottuneet ajattelemaan tunteella ja rakentelemaan pilvilinnoja tulevasta monikulttuurisesta utopiasta. Vasemmistopoliitikkojen takinkääntö hallituksen tueksi lienee vain poliittista taktiikkaa, koska samaan aikaan touhuavat yleislakkoa ja muuta jäynää hallitusta vastaan, eivätkä käytännössä varmaankaan ole valmiita vähentämään turvapaikanhakijoiden taloudellisia ja muita etuja, mitä he kutsuvat ihmisoikeuksiksi ja jakamattomaksi ihmisarvoksi.

    VastaaPoista
  8. Epäilyksen Piru saisi joskus käydä näyttäytymässä jollekkin pasifistille, jonka mielestä Suomella on kauhea sotaväkivaltasortoarmeija joka joutaisi lakkauttaa ja rahat käyttää kumbaya-konsertteihin ja muuhun Hyvään (tm).

    Voisi vaikka kertoa niista Buchan siviileistä jotka eivät tehneet väkivaltaista vastarintaa. Eivätkä väkivallatontakaan, ja silti Venäjän armeija tappoi.

    PS: Meinaako Ykä joskus tehdä blogipostauksistaan jotain koontitiedostoa, jossa olisi kaikki kirjoitukset vaikka yhdessä ZIP paketissa? Olisi kiva saada varmuuskopio omalle koneelle näistä kaikista kirjoituksista!

    VastaaPoista
  9. "...eivätkä käytännössä varmaankaan ole valmiita vähentämään turvapaikanhakijoiden taloudellisia ja muita etuja, "

    Eilen ja tänään mediassa käyty keskustelu Perustuslakivaliokunnan toiminnasta koskee juuri tätä, sillä tuossa indeksikorotusten määräaikaisessa lopettamisessa on kyse myös turvapaikanhakijoiden saaman rahan indeksikorotuksista. Se mainittiin erikseen uutisoinnissa. Ei ne eläkeläisistä välitä paskaakaan, mutta nyt hallitus koskee tällä lailla myös turviksien rahoihin ja siitäkös vasemmisto huutaa julkisuudessa. Perustuslakivaliokunnan käsittelyssä olevista asioista ei perinteisesti ole puhuttu julkisuudessa, ne on pyritty tekemään suljettujen ovien takana ja yksimielisesti, mutta nyt kun asia koskee myös turviksia, niin homma on toinen. Eläkeläisten aiemmista indeksikorotusten poistamisista, ns. taitetusta indeksistä, ei tullut mitään huutoa käsittelyn aikana ja senhän toi voimaan ensimmäistä kertaa Lipposen hallitus. Eli olet ihan oikeassa.

    VastaaPoista
  10. Tuolle on hieno sana kuvaamaan tuota ilmiötä eli oikofobia. Kaikenlaisen vieraan palvominen ja oman ympäristön ja ihmisten häpeäminen. Mielenterveyden häiriöhän tuo on mutta yleinen tauti viranomaisten keskuudessa.

    VastaaPoista
  11. Saatte nähdä, että tämä kaikki johtaa siihen, että naisilta otetaan äänioikeus pois. Myös kieltolaki oli aikoinaan naisten aikaansaannosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kirjoita tätä provosoidakseni vaan ilmaistakseni mielipiteeni : Äänioikeuden osalta meidän pitäisi palata vuotta 1900 edeltävään aikaan jolloin äänioikeus oli heillä jotka maksoivat riittävästi veroja. Se ei ollut siis sukupuoli sidonnainen se äänioikeus... lisäisin vielä rajoituksia julkisen sektorin äänioikeuksiin/ heidän palkat sille tasolle, ettei kaikkien tarvitse vaivautua ää estelemään...
      - Lukija
      Ps. Yleinen äänioikeus taisi tulla 1904-6 jos oikein muistan, mutta otin varman päälle tuossa vuosiluvussa...

      Poista
  12. Ottaa ns pattiin, kun esim yle korostaa, että sieltä tulevat " turvapaikan hakijat ". Maahantunkeutujia ne ovat. Mitä nyt on tullut seurattua, niin britit, Puola jne ihmettelevät suomen lepsuilua. Taitaa siellä taustalla olla ne epäilyksen pirun kuvailemat tapaukset. Yli 500 tullut/päästetty jaksuhalien kera.

    VastaaPoista
  13. Persujen pitäisi uhkailla hallituksesta lähdöllä, jos itäraja ei mene kiinni ja tulijoita työnnetä takaisin.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  14. Epäilyksen Piru taisi käväistä tuolla:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c642aaa6-55ae-4ef8-a730-4271fdf23d30

    Pikku Iidu on onnistunut kääntämään olevan tilanteen aivoissaan tytönaivoissaan täysin päinvastaiseksi ja myös kertoo sen meille pöljille persusedillekin:
    itärajan hybridihyökkäys johtuukin meidän rassissmistamme!

    VastaaPoista
  15. Tervehdys hepalle, Ano1:lle, Strix Senexille, kt:lle, Seppo Oikkoselle, lukijalle, Bogreolille, Lipeäinsinöörille, Thorvald Eskilinpojalle. TR:lle, Jörököllille, Ano2:lle, Lukijalle, Tapsalle vaan ja Qroquius Kadille & kiitos hyvistä kommenteistanne ja lisäyksistänne. Karmeinta lienee, että Suomen ulkomaalaispolitiikka on määritelty tuon joukkorääkyvän lauman mielihalujen mukaan viimeiset 30 vuotta.

    Joitain huomioita vielä:

    - Ajatus siitä, että sen ”kotoutumisen” ei ole edes tahdottu onnistuvan voi hyvinkin pitää paikkansa. Kas kun se tarjoaa työpaikan lukemattomille akateemisille suojatyöntekijöille.

    - Sepon kommentin alkuosa olisi sopinut hyvin tämän postauksen jatkoksi.

    - Kaiken kaikkiaan naisten lisääntynyt vaikutusvalta politiikassa on ajanut maamme päin sanonkomä mitä. Niin kuin Bogreol sanoi ”ovathan he tottuneet ajattelemaan tunteella ja rakentelemaan pilvilinnoja tulevasta monikulttuurisesta utopiasta”.

    - Tätä ZIP-savottaa en ole suunnitellut mutta jos joku haluaa ottaa näitä talteen niin kaikin mokomin.

    - Niin kuin Thorvald totesi, nämä läpsyttelijät ovat vasemmistolle Pyhä Lehmä.

    - Niin kuin QK linkkasi, tämä pikku-Iidu on oikea arkkityyppi mielensä sulkeneesta. Totta kai aivan kaiken voi selittää päälaelleen jos on oikein halua. Ja Iidullahan sitä on.

    VastaaPoista
  16. Sitäpaitsi kyllähän siinä alkoi ns kellot soittamaan, sekä de ja vu ilmiö tulla mieleen, kun vokkisysteemit ilmoittivat heti, että valmiina ollaan. Tilaa on jne. Kaakaot odottavat sekä lämpimät olot. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Pieni piikki tähän.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Ano. No joo, kas nuo pallerot tietävät VOK:in työntekijöille varmaa pestin jatkumista.

    VastaaPoista
  18. Hiphoo Ykä ja muut me ilkeät persusetämiehet!

    Pahinta tuossa Pirun keikassa on se, että laadullisesti se kuvaa noin 80 % Suomen kansasta, joka yhä uskoo järjestelmämme oikeassaolemiseen - maahantulijarakkauskin on vain tämän näivetystaudin oire. Tämä siis sukupuolista, niiden välisyydestä, poikkinaisuudesta tai puuttumisesta kokonaan puhumatta.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, Isä Nicolae. En usko että suomalaisista 80 prosenttia olisi tuollaisia. Mutta valtava osa suomalaisista on välinpitämättömiä. Niin pitkään kun on katto pään päällä ja jääkaapissa muutakin kuin valo, niin kaikki muu on ykslysti.

    VastaaPoista
  20. Jos sinun Yrjöperskeles pitäisi heittää joku kylmäverinen arvaus siitä, että kuinka monta vuotta Ruotsilta kestää vielä muuttua kehitysmaaksi ja kuinka kauan saman kehityksen läpikäyminen vie aikaa Suomelta, niin mitä veikkaisit? Ennen kuin taas rupeat jauhamaan jotain "kristallipallon puuttumisesta", niin on muistutettava siitä, että tässä puhutaan nyt arvauksesta eikä ennustamisesta.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Ano. Vaikea ennustaa. Ja arvatakin. Demografia on se suurin asia. Kun islamilaisten määrä kasvaa tarpeeksi suureksi niin yhteiskunta romahtaa. Tämä nähtii hyvin Libanonissa. Suomi on Ruotsin tiellä onneksi jäljessä. Mutta ajattelitko itse että tuolta kehitykseltä vältytään? Millä keinoin ehkä?

    VastaaPoista
  22. Hieman historiaa tiedoksi nimimerkille Lukija:

    Valtiollisissa eli eduskuntavaaleissa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tuli vuonna 1906, kun säätyvaltiopäivät lakkautettiin ja tilalle perustettiin nykymuotoinen yksikamarinen eduskunta. Sen sijaan kunnallisvaaleissa äänioikeus oli sidottu varallisuuteen vuoteen 1917 saakka.

    Vuoteen 1906 saakka Suomessa oli siis säätyvaltiopäivät. Oli neljä säätyä, aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat, joista kullakin oli omat edustajansa valtiopäivillä. Suuri osa väestöstä kuitenkaan ei kuulunut mihinkään säätyyn ja oli kokonaan äänioikeutta vailla. Naisilla ei missään tilanteessa ollut äänioikeutta, miehistäkin vain vähemmistöllä. Niin että sikäli äänioikeus kyllä oli sukupuolisidonnainen, mutta sillä oli muitakin ehtoja. Ne edellytykset kuitenkin poikkesivat toisistaan eri säädyissä. Niinpä aatelissäädyn edustajia ei ensinkään valittu vaaleilla, vaan kutakin aatelissukua edusti itseoikeutetusti suvun päämies, jonka asema oli perinnöllinen. Pappissäädyn vaaleissa äänioikeus oli tietysti papeilla, mutta hieman yllättävästi myös yliopiston professoreilla ja oppikoulujen opettajilla oli oikeus valita omat edustajansa, jotka historiallisista syistä luettiin valtiopäivillä pappissäätyyn kuuluviksi, vaikkeivät he olleetkaan pappeja. Porvarissäädyn vaaleissa taas saattoivat äänestää varakkaat kaupunkilaiset ja talonpoikaissäädyn vaaleissa varakkaat maalaiset; kummassakin näistä säädyistä äänioikeus tosiaan määräytyi varallisuuden, tai maksettujen verojen mukaan.

    Kunnallisvaaleissa asia oli hieman toisin. Säätyjakoa ei ollut, mutta kunnallisvaaleissakin äänioikeuden edellytyksenä oli tietty varallisuustaso. Toisin kuin valtiollisissa vaaleissa, kunnallisvaaleissa naisillakin oli tietyissä tapauksissa jo 1860-luvulta lähtien äänioikeus, nimittäin muutamilla harvoilla varakkailla leskirouvilla.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, Ano ja kiitos lisäyksestä. Jaska Brown on muuten tehnyt joitain mielenkiintoisia ehdotuksia äänioikeuden uudistamisesta mutta en minä niitä linkkejä tähän hätään löydä.

    VastaaPoista
  24. Tuossa on yksi hahmotelma:

    https://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2013/10/mies-ja-aanet.html

    Siinä ei minusta ole muuta vikaa kuin että ääniä ei saa hajauttaa vaan ne on annettava kaikki yhdelle, mikä on Suomessa erinomaisen tehokas tapa mitätöidä tuonkin systeemin toimivuus.
    Liian monella kun on se pakko Pakko PAKKO äänestää puoluetta jota ei oikeasti haluaisi, eikä itsekään tiedä miksi niin on.

    VastaaPoista
  25. Kuten todettua, naiset tuhoavat tämän yhteiskunnan. Minuahan se ei enää koske. Harmittaa lasten puolesta. Mutta onneksi ovat aikuisia. Ja ovat opiskelleet. Sääliksi käy nyky lapsiperheitä. Joilla on pieniä. En ole yhtäkään juttua nähnyt vmp:n osalta vuosiin, missä kannustetaan lasten tekoon. Ei . Kaikki on paskaa. Sen sijaan syyllistetään suomalaiset ties mistä. Neekerit yms ovat ihania. Mainoksetkin sitä edesajavat. No siitä vain. Tehkää pk seudusta persereikä/ghetto. Melkein odotan sitä. Olen onani kouluttanut niin, että voivat häipyä. Niin kuin monet ovat tietääkseni tekemässä.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Joo, tuo oli se, joka minulla oli mielessä.

    Ano: Valitettavan samanlaisia huomioita minulla. VMP:hän on keskittynyt miellyttämään kaupunkilaisia sinkkunaisia.

    VastaaPoista
  27. Kari Suomalainen sanoi joskus, Suomi oli ensimmäinen maa jossa naisille annettiin äänioikeus. Suomi voisi olla myös ensimmäinen joka ottaa sen pois. Karilla oli aina vähän kieli poskessa mutta hän näki mitä tästä seuraa.

    Vaalit mainittu. Jos Ykä suo, lyhyt oppimäärä. Olimme sääty yhteiskunta Ruotsin malliin. Neljä säätyä, Säätyvaltiopäivillä valta. The Aatelisto jota ei vaaleilla valittu. Papisto virka-aseman perusteella. Porvarit ja talonpojat veronmaksukyvyn mukaan. Tsaari salli autonomian aikaan pelin jatkua. Haluaako joku tämän takaisin?

    Sortovuodet alkoivat 1899, "virallisesti". Ja Suomella kova halu itsenäistyä. Säädettiin vaalilaki 1906 jossa annettiin äänioikeus 24 v kansalaisille, naisille ja myös miehille. Haluttiin oma parlamentti, nykyisen eduskunnan edeltäjä. Ensimmäiset vaalit pidettiin 1907. Eduskuntaan valittiin 181 miestä ja 19 naista.

    Säädyt eivät halunneet vallastaan luopua. Eduskunta piti hajoittaa. Se kävi silloin helposti kirjoittamalla Tsaarille pyyntö. Tsaarilla oli veto-oikeus. En muista montako kertaa näin tehtiin ennen itsenäisyyttä. Vähän ennen itsenäisyysjulistusta vaaleja boikotoitiin ja saatiin säädyille mieleinen eduskunta.

    Säädyillä pitää olla aina joku jota kumartaa ja takaa heidän valtansa. Tsaarit kaatuivat, Kerensky, sitten Nikolai. Hädissään säädyt etsivät Suomelle kuningasta. Saksa sai ekarähinässä turpiinsa, haave kuninkaasta kaatui. Jäi yksi vaihtoehto, julistautua itsenäiseksi kaaoksen keskellä. Säädyt ottivat siitä kunnian, vaikka "sosialistit" olivat itsenäisyyttä vaatineet.

    Se että Suomi on nyt edes jonkinmoinen demokratia, ei ole ainakaan kokoomuksen tai ärkoopeen syy. Läpi näkyy vieläkin säätyjen edustaminen. Hinku luokkayhteiskuntaan. Eivätkä ole pahemmin epäonnistuneet.

    VastaaPoista
  28. Se, että naisille annettiin äänioikeus, on historiallinen virhe, joka pitää korjata pikimmiten. Naiset ajattelevat estrogeenilla, kuten kieltolain tapauksessa ja nyt kehitysmaalaisten roudaamisessa tänne riesaksemme. Heistä ei ole kantamaan vastuuta.

    VastaaPoista
  29. Kaikki muukalaiset maasta pois. KAIKKI.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Ano1:lle, Jörököllille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Kiitos lisäyksistä.

    Jörökölli: Tuo on vaan tähän maailman aikaan hyvin epätodennäköistä.

    Ano2: Ainakin kaikki suomalaisten elättämät.

    VastaaPoista
  31. Ja unohtui ihan tyystin kysellä tuolta Anolta joka haluaa kaikki muukalaiset maasta pois, että saako luvan tuoda muukalaisen vaimoni mukanani Suomeen, vai pitääkö jätellä maailmalle?

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Gottihan Se. Tuota rikastusta on mainoksissa tolkuttomasti. Sinänsä – ehkä siitä syystä – en jaksa katsella pahemmin televisiota. Ja kiitos linkistä. Ja veikkaan, että ano tarkoitti vain näitä miespuolisia kehitysmaalaisia läpsyttelijöitä.

    VastaaPoista
  33. Jos vilkaistaan Migrin tilastoja, niin viimeisen kahden vuoden aikana Migri on tehnyt 303.000 myönteistä turvapaikkapäätöstä. Viimeisen puolen vuoden ajalta niitä on 63.500. Että kauheaa tuo itärajan vuotaminen ja onneksi meillä on persut hallituksessa (sarkasmivaroitus).

    P.S. Oululaiset sanois että taasko ne tamperelaiset omii sanontoja.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys, ano. Eivät ne kaikki suinkaan ole turvapaikkapäätöksiä. Liikaahan niitäkin toki on. Vaan pitäisikö raja siis jättää kokonaan auki?

    VastaaPoista
  35. Tervehdys, Qroquius Kad. Taas palautettu. En tiedä, mikä mättää. Kokeile ensiksi vaihtaa salasanasi siitä tunnuksestasi tai sitten kommentoi ano-osastolta niin että laitat nimimerkkisi siihen aina lopuksi.

    VastaaPoista
  36. Ei se ano-osastolta kommentointi taida olla oikein optio, kun täällä esiintyy toisina esiintyviä häiriköitä.

    VastaaPoista
  37. Tervehdys, Qroquius Kad. Totta sinänsä, tosin se on tapahtunut vain kerran. Entäs jos hankit uuden tunnuksen? QK tai Qroquius Kad2 tai jotain.

    VastaaPoista
  38. Salasana on nyt vaihdettu, katsotaan mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  39. OK ja pidetään peukkuja että häiriö häviää.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys, Vanhapoika. Narsistien määrä ammattopoliitikoissa on kyllä valtavan suuri.

    VastaaPoista