HILPEÄN HUIJARIN SUURI IHMETYS

Hän oli ymmällään. Todella ymmällään. Toisaalta hän oli tietysti tyytyväinen elämäänsä jonka nuo suomalaiset kustansivat. Olivat kustantaneet jo kauan aikaa. Hän vain ihmetteli että miksi? Miksi ihmeessä ne suostuivat siihen? Eihän kukaan niitä siihen pakottanut. Hän ei ollut niitä aivan ensimmäisiä jotka saapuivat tänne silloin 1990-luvun alussa mutta olipa ollut täällä jo yli parikymmentä vuotta. Hän oli aikanaan lähtenyt perheineen koska ne aikaisemmat Suomeen siirtyneet maanmiehet olivat kertoneet että siellä kaukana pohjoisessa on rikas maa, jonka kansa tai ainakin virka- ja poliittinen koneisto oli täynnä hyväuskoisia hölmöjä. Hölmöjä, jotka uskoivat kaiken. Aivan kaiken. Ja kustansivat elämän. Ilmaiseksi.

Aikansa kuunneltuaan hänkin päätti että no hitto, ei hänen elintasonsa ainakaan pienene ja jos sen saman saa tekemättä mitään, niin sehän kyllä sopi. Niinpä hänen perheensä saapui Suomeen, tietysti hävitettyään ensin passinsa. Kaikki mitä he sanoivat meni läpi. He olivat Somaliassa välittömässä hengenvaarassa. Niin he sanoivat. Sitä ei kyseenalaistettu kertaakaan. Nimenomaan naiset uskoivat kaiken. Hän tajusi että ne palvoivat häntä kuin jotkut hindut pyhää lehmää.

Kuinka helvetin tyhmiä ne saattoivat olla?

Se, mitä sitten seurasi pisti hänen päänsä pyörälle. Luonnollisesti hänen kolmesta vaimostaan kaksi ilmoittautui yksinhuoltajiksi. Näin olivat maanmiehet neuvoneet. He saivat omat asunnot ja hän ykkösvaimoineen ja lapsineen puolestaan saivat todella tilavan lukaalin alueelta missä asusti jo ennestään hänen maanmiehiään. Eikä pelkkää lukaalia vaan lisäksi kaikki mööpelit. Aivan kaikki. Uutta ja priimaa. Sekä tietysti satelliitti-tv:n jonka kautta saattoi pitäytyä islamilaisen maailman lähetyksissä. Suomen kanavia ei hänen huushollissaan seurattu eikä hän aikonut missään vaiheessa opetella tuota käsittämätöntä kieltä. Ei hänellä ollut siihen tarvettakaan sillä hänelle oltiin tehty hyvin selväksi että niiden suomalaisten kustantamat tulkkipalvelut jatkuisivat ajasta ikuisuuteen.

Kaiken lisäksi suomalaiset maksoivat hänen perheelleen pelkästä olemisesta silkkaa rahaa jota lisäsi asia jota kutsuttiin harkinnanvaraiseksi sosiaaliturvaksi. Se toimi, varsinkin kun muisti säännöllisesti sanoa taikasanan rasismi. Viimeistään se aukaisi kaikki ovet naisvaltaisessa sosiaalihuollossa. Lisäksi hän perheen päänä saattoi tehdä vaimojensa kohdalla tiettyjä asumisjärjestelyjä joten yhden ”yksinhuoltajan” asunto oli pimeällä vuokralla. Tästä kaikesta saattoi lähettää rahaa sukulaisille Somaliaan. Kas suomalaisen rahan ostovoima dollareiksi muutettuna oli siellä hiukkasen suurempi kuin täällä pohjoisessa.

Hänen oli koko ajan ollut vaikeaa uskoa näkemäänsä ja kokemaansa. Mutta pakkohan se oli uskoa. Varsinkin kun hän saattoi käydä lomailemassa Somaliassa. Turvapaikanhakijana. Somaliassa, jossa hän oli ilmoittamansa mukaan välittömässä hengenvaarassa. Suomalaiset eivät noteeranneet asiaa ollenkaan. Samalla hän saattoi jättää pari tytärtään sinne oikeaoppiseen kasvatukseen. Länsimaat sopivat kyllä elättäjäksi mutta niin hänen kuin hänen maanmiestensä kotona ylläpidettiin perinteisiä arvoja. Ja sekin, jopa sekin sopi niille typerille suomalaisille jotka julistivat että maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin tukeminen tukee myös heidän kotoutumistaan. Vaikka se tosiasiassa tuki vain heidän eristäytymistään.

Kuinka helvetin tyhmiä ne saattoivat olla?

Mutta ne olivat vielä tyhmempiä. Ne antoivat hänelle ja hänen perheelleen Suomen kansalaisuuden. Häh hää, hän olikin yhtä-äkkiä suomalainen. Vaikkei hän osannut suomen kieltä juuri ollenkaan. Ja kurissa pidetyt ja säkkiin puetut vaimot vielä vähemmän. No, lapset sitä osasivat kun niitten oli pakko käydä koulussa. Hän oli toki kuullut että hänen pari poikaansa olivat kouluissa varsinaisia terroristeja ja muutenkin hyvää vauhtia aloittelemassa pikkurikollisen uraa. Joskus hän olisi siitä huolestunut. Ei itse asiasta, koska terrorin kohteina olivat suomalaiset. Ei niistä vääräuskoisista ollut niin väliä.  Vaan siitä, että heidät saatettaisiin karkoittaa. Mutta hän oli oppinut, että mikään, ei niin mikään saisi sitä aikaiseksi. Varsinkin kun oltiin Suomen kansalaisia. Koulujen opettajatkaan eivät olleet huolissaan hänen poikiensa perseilystä. Vaan siitä, ettei se saisi aikaan rasistista ajattelua.

Jälleen: kuinka helvetin tyhmiä ne saattoivat olla?

Hän oli ihmetellyt Suomea ja suomalaisia. Maa oli selvästi paljon rikkaampi ja paljon kehittyneempi kuin hänen kotimaansa. Ne osasivat tehdä jotain todella oikein. Mutta nuo ihmiset olivat silti täysin typeriä ja nenästä vedettäviä idiootteja. Kuinka ne olivat saaneet tällaisen maan aikaiseksi? Maan, jolla oli varaa, ja joka suostui elättämään hänet ja hänen maanmiehensä jotka olivat niille suomalaisille pelkkä tarpeeton rasite ja rikollisuuspesä? Jotain käsittämätöntä siinä oli.

Viime aikoina hän oli jutellut paljon maan- ja uskonveljiensä kanssa. Hänellähän oli siihen aikaa kun työ ei sitä haitannut. Se työ oli suomalaisten hommaa se. Moni hänen uskonveljensä oli sanonut että tämä alistuvien lampaiden kansa tarvitsisi sharia-lakia. Se tulisi alistaa. Lopullisesti. Eihän hän puheissa vastaan pannut. Mutta hän ei ollut tyhmä. Hän ajatteli, että jos tämä maa alistettaisiin sharian alle, niin siitä tulisi pian samanlainen kuin hänen kotimaansa. Ja silloin nousisi esille tärkeä kysymys:

Kukas heidät sitten enää elättäisi?