torstai 14. maaliskuuta 2024

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXXIV

1. Lakkoilua

No joo, lieneehän se selvää ettei AKT:n lakkovahdit punaisine käsivarsinauhoineen ole haluamassa vuoden 1918 toisintoa mutta kieltämättä nuo punikkinauhat sopivat varsin hyvin vallitsevaan tunnelmaan. Jossa vasemmistoa vituttaa aivan armottomasti kun se hävisi demokraattiset vaalit.

Kas onhan nyt niin että SAK – tai ainakin sen äärimmäisen hyvin palkattu johto – yrittää ulkoparlamentaarisin keinoin mitätöidä viimeisten vaalien tulokset ja saada siinä – ehkä sitä tajuamattaan – aikaan sen että yritykset kiihtyvällä tahdilla ulosliputtavat toimintansa pois Suomesta.

Näillä lakoilla ei saada aikaan muuta kuin lisää työttömiä suomalaisia ja vielä enemmän vittuuntuneita suomalaisia. SAK:ssa ei joko tajuta tai ei välitetä siitä että ammattiliittojen jäsenet eivät automaattisesti ole vasemmistopuolueiden kannattajia. Ei ihme, että YTK eli Loimaan kassa on mennyt SAK:sta ohi.

No, tulipa lauantaina sentään tankattua molemmat autot täyteen.

2. Somalit ruikuttavat

Ja kun somali haluaa ruikuttaa niin valtamediapuolue VMP antaa heille automaattisesti mediatilaa. Tällä kertaa mediatilaa antaa tilatun tuntuisella jutullaan Helsingin Pravda. Jutussa kaksi aikaisemminkin äänessä ollutta somalia valittaa siitä, että suomalaiset eivät miellä somaleita suomalaisiksi. Onhan esille nostettu toki myös syrjivät asenteet, rasismi ja islamofobia.

Käännetäänpäs valitus toisin päin. Eli miksi meidän oikeiden suomalaisten tulisi pitää somaleita suomalaisina? Kun eivät ne itsekään pidä.

Kyseinen väestönosa alkoi valua Suomeen 1990-luvun alussa. Syynä ei ollut mikään hengenvaara vaan tieto siitä, että suomalainen sosiaaliturva tarjoaa pysyvän elatusautomaatin.

Kyseinen väestönosa on pääosin elänyt sillä elatusautomaatilla yli kolmekymmentä vuotta.

Kyseisen väestönosan nettoveronmaksajat voi laskea sahatyömiehen sormilla.

Kyseisen väestönosan edustajat lomailevat siinä Somaliassa missä he puheittensa mukaan olivat hengenvaarassa.

Kyseisen väestönosan edustajat tekevät suuren ja jatkuvasti kasvavan määrän nimenomaan kantaväestöön kohdistuvia seksuaali- sekä sadistisia alistusväkivaltarikoksia.

Toistan kysymyksen: miksi meidän oikeiden suomalaisten tulisi pitää somaleita suomalaisina? Miksi meidän edes tarvitsisi sietää heitä? Suomalaisuus on jotain muutakin kuin väärin perustein annettu Suomen passi.

Ja vielä kysymys ruikuttaville somaleille: Kuinka monta somalinaista suomalaiset ovat raiskanneet? Ja kuinka monta somalia on joutunut suomalaisten joukolla tekemän sadistisen alistusväkivallan kohteeksi?

Ei. Te ette ole suomalaisia. Vaikka kuinka ruikutatte. Te elätte suomalaisten elättämänä.

3. Kommaria vituttaa

Kommari Jussi Saramoa ottaa kuuppaan kun Supon päälliköksi valittiin perussuomalaisten valtiosihteeri Juha Martelius. Näinpä hänen pitää alkaa taas kuunatsien etsiminen:

Kyseinen Saramo on hyvillä kommarilinjoilla eli totuuden ei pidä koskaan antaa häiritä hyvää läppää. Kyseinen Martelius puolestaan on muuten hommaansa varsin pätevä:

Hän siirtyi valtiosihteeriksi puolustusministeriön apulaisosastopäällikön tehtävästä. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa suojelupoliisissa erikoistutkijana ja analyysitoimiston päällikkönä 1992–2004.

Mutta kommareillehan ei koskaan ole ollut tärkeintä osaaminen vaan poliittinen luotettavuus.

Vaan joka tapauksessa voi todeta että jos kommunistia tai yleensä vihervasemmistolaista vituttaa, niin silloin on jotain epäilemättä tehty oikein.

28 kommenttia:

  1. jos kommunistia tai yleensä vihervasemmistolaista vituttaa, niin silloin on jotain epäilemättä tehty oikein.

    Touche!

    VastaaPoista
  2. Joku hyväpalkkainen ahtaaja kehui IL:ssä kuinka he ovat lakossa heikompiosaisten puolesta. Tähän kohtaan hörönauru! Uskokoon, ken haluaa. Uskovathan monet myös Elorantaakin. Milloin tajutaan, ettei lakkokeisarilla ole vaatteita?

    Toivottavasti Saramo valitaan vassareiden puheenjohtajaksi; häviää viimeinenkin kannatus, niin poskettomia ovat miehen jutut.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  3. Suomalaiset eivät lomaile somaliassa.

    VastaaPoista
  4. Tuon Saramon tokaisun perusteella Suomen suurin uhkakuva on siis muuttunut. Sukkahousuhallituksen aikana se oli ilmastonmuutos.

    VastaaPoista
  5. Mietin yhtenä iltana, kun jouduin Jorvin päivystyksessä käymään ja törmäsin ilmiöön mihin joskus aiemminkin. Nimittäin somppu tai muu samankaltainen ei juuri yksin liiku edes lääkärissä. Tälläkin kertaa oli yhden miessompun seurana 4 muuta. Älämölöä ja se haju, mikä heitä seuraa. Eivätkö uskalla liikkua yksin? Miksi ei rajoiteta yhteen saattajaan vai eivätkö uskalla vartijatkaan? Kerran koko sairaalahuone täyttyi älämölöstä, ruoan hajusta, mitä toivat omalleen häiriten kaikkia muita. Hoitajat eivät uskaltaneet puuttua "no eihän ne kauaa siinä varmaan".

    VastaaPoista
  6. Tuo punainen väri on sitävarten että se näkyyy parhaiten
    taida olla mitään tekemistä vasemistolaisuuden kanssa


    -jpt-

    VastaaPoista
  7. "jos kommunistia tai yleensä vihervasemmistolaista vituttaa, niin silloin on jotain epäilemättä tehty oikein." Tuskin voisin enempää olla samaa mieltä. Mutta. Miksi jäädä tuohon epämääräiseen "jotain"? Olisi kyllä parempi, jos voitaisiin eritellä mitä se sisältää tai tarkoittaa, ja kohdistaa puheet ja toimenpiteet vielä tarkemmin erittelyn mukaan.

    VastaaPoista
  8. Kohta 1: Ammattiyhdistysliike oli aikoinaan tarpeellinen ja olisi periaatteessa vieläkin, jos pomoportaan ymmärrys ja moraali olisivat jotakin muuta kuin nyt ovat. Valitettavasti vallitsevaksi näyttää nousseen Jimmy Hoffan moraali yhdistettynä Putinin mielenlaatuun. Edellisenhän kaikki tietävät ja jälkimmäiselle on ominaista omien tavoitteiden häikäilemätön ja itsepäinen ajaminen seurauksista ja kaikista muista piittaamatta, sekä muiden syyttäminen omista tekemisistä yhdistyneenä äärimmäiseen hienohipiäisyyteen. Vielä Ihalaisen aikaan SAK:takin voitiin pitää työväen asioiden ajajana mutta on ehkä parempi olla sanomatta, mikä olisi tänään osuvin vertailukohta.

    Kohta 2: Mitä tähän kohdan 2 porukkaan tulee, näiden kiukuttelijoiden kannattaisi myös kysyä itseltään, että mistä johtuu, että Vietnamista, Kiinasta, Virosta, Ukrainasta ja melkeinpä mistä tahansa muusta maasta tänne tulleet eivät esitä tuollaisia valitusvirsiä rasismista ja syrjinnästä ja herra ties mistä. Heidän kannattaisi ottaa opikseen J. F. Kennedyn sanat Suomeen sovitettuna: »Hyvät somalit: älkää kysykö mitä Suomi voi tehdä teidän hyväksenne – kysykää, mitä te voitte tehdä Suomen hyväksi. Älkää kysykö, mitä Suomi aikoo teidän eteenne tehdä, vaan mitä me yhdessä voimme tehdä Suomen hyvinvoinnin eteen.» Muistutetaan taas kerran, että arvostus täytyy ansaita. Sitä ei kannata vaatia kiukuttelemalla koska sillä tavoin vain menettää arvostuksen rippeetkin.

    Kohta 3: Saramoa pelottaa, että Supo saattaisi kääntää silmänsä väkivaltaista terrorismia lietsovaan äärivasemmistoon, johon se on tähän asti kääntänyt sokean silmänsä, vaikka se porukka on julistanut näitä toimiaan hyvinkin avoimesti.

    VastaaPoista
  9. "nettoveronmaksajat voi laskea sahatyömiehen sormilla." Osuva vertaus...
    Tätä kirjoitustasi lukiessa tuli mieleen, HS tai US ei sitä julkaisisi, tekopyhin syin.
    Teppo Mesimäki – Uusi Suomi Puheenvuoro
    Kun somalit moskeijassansa juoniaan punoivat ja sitten pamahti.. Teksti lähti kuin leppäkeihäs, vaikka on tosi tapahtuma ja poliisin tutkima juttu.
    Somaleista on luvallista kertoa vain säälitarinoita tai katteettomia ylistyslauluja.
    Noita saramon juttuja en kehtaa edes lukea. En vain pysty...

    VastaaPoista
  10. Suunnattoman tekopyhyyden uhriksi joutui lopulta myös Kari Suomalainen, jonka nimi oli "maahanmuutoksi" yhä harhaisesti kutsutun kansainvaellusilmiön suomalaisina alkuvuosina ainoa asia, joka suomalaiskansallisessa valta-aviisissamme Helsingin Sanomissa oli totta.

    Hän laati lehteen pilapiirroksia, joita lehti alkoi sensuroida "rasistisina" ensimmäisen somali-invaasion aikaan 90-luvun alussa. Kari oli lahjomaton, ei hyväksynyt hänelle tosiasiassa osoitettua lokeroa totalitaristisen totuuden propagandistina, vaan irtisanoutui. Myöhempinä vuosina hän julkaisi pilapiirroksiaan harvakseltaan -- luulen kuitenkin, että irtiotto siitä uudesta kansallisesta itsepetoksesta jota tuolloin käynnistynyt ja myöhempinä vuosina syyttäjäviranomaisten määrätietoisesti institutionalisoima rasistijahti merkitsivät, jätti Karille ainoaksi mahdollisuudeksi ottaa etäisyyttä koko yhteiskuntaan, toivottomaksi muuttuvaan aikaan.

    Kari Suomalainen. Pilapiirrosten mestarin nimikin oli kuin mielikuvien juhlakattaus. Siihen ajoi Kosyginin sukellusvene. Suomalaisuuteen kompastui erkkolaisen eliitin uppoamaton titanikki. -- Mutta hän maksoi ihmisenä kovan hinnan tunnuslauseestaan, joka kaikessa ehdottomuudessaan kuului: "En ole seurallinen tyyppi. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä."

    Näinä päivinä on jokaisen ajattelevan ihmisen nähtävillä mihin tekopyhät ja tosiasiallisesti tietämättömyyteen perustuvat "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" ovat Euroopan johtaneet. Me emme edelleenkään ymmärrä sitä perustavanlaatuista sosiologista tosiasiaa, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" koskaan sopeutuisivat keskenään. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, paljon kovempia kuin skolastista käsiterealismia edustavan koulutietomme tai Helsingin Sanomien propagandan perusteella pystymme käsittämään.

    VastaaPoista
  11. Tuon maestro Oikkosen kommentin vika kappaleen totuuden sanoi itse asiassa jo David Hume 1700-luvun alkupuoliskolla. Toteamushan kuuluu niin, että "tosiasioita kuvaavista lauseista ei voida päätellä normatiivisia, velvoittavia lauseita", eli alkukielellä "there is no ought from is". Tätä tärähtäneistöä ikävästi raapivaa lausetta kutsutaan Humen giljotiiniksi.

    VastaaPoista
  12. Viimeksi kun tarkastin, oli erilaisia somali järjestöjä, tai miksi niitä nyt halutaan kutsua, kymmeniä. Rahaa tulee ovista & ikkunoista. On ne röyhkeitä. Lomilla käydään ja jälkikasvut ns " koulutukseen " somaliaan. Oy suomi finland Ab maksaa. Ja otetaan nyt vaikka esim, miten niiden työllistymistä on yritetty helpottaa tms, niin vituiksi on mennyt. Mogadishun taksit tuotiin suomeen. Muista insinööreistä puhumattakaan. Rahaa lähettävät niin prkl:sti kotimaahansa eri kanavia pitkin.

    VastaaPoista
  13. AY-liikkeellä on varmasti ihan asiallisia ja perusteltavissa olevia huolenaiheita, miksi turvautua propagandaan ja pelon lietsontaan. Hallituksen esitysten seuraukset näytetään täysin kielteisinä, perusteluja ei hyväksytä, tuskin edes kuunnellaan, ammattiyhdistysten pomot määrittelevät jääräpäisesti ehdot neuvotteluille, elävät kuin ennen vanhaan, voimansa tunnossa välittämättä edes omien työpaikkojensa säilymisestä. AY-pomot ja vasemmistopoliitikot kiihottavat lisää ja antavat siunauksensa tälle poliittiselle pelille. Tunnetta on puheissa liikaa, kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja tahallisesti ilkeitä ministereitä. Media jauhaa mukana vihervasemmiston esiin nostamia toisarvoisia asioita, leikkuulautoja ja ylimielisiä hymyjä.

    En minäkään ole sitä mieltä, että somalit ovat suomalaisia, etnisyys estää, eikä Suomen kansalaisuuden saaminen auta asiaa.

    VastaaPoista
  14. Uudin 1:
    Kannattaisiko kommunistien muistella, miten kävi vuonna 1918 kun sitä kerran ovat alkaneet haikailla.
    Uudin 2:
    Mitähän mälinää tuo nyt sitten on, että somalit mäkättävät ettei niitä pidetä suomalaisina kun eivät itsekään pidä, vaan suomalaisten siirtomaaherroina.
    Uudin 3:
    Katso Uudin 1.

    VastaaPoista
  15. 1. Automaattisatamat vaan äkkiä, niin päästään eroon ahtaajien röyhkeästä kukkoilusta.

    2. Somalien huippuosaaminen: huijata Kelaa ja ruikuttaa valtamediassa.

    3. Strix senex oli oikeilla jäljillä. Antifa vaan heti kumoon, kun saatiin järkimies SUPOn johtoon.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  16. Somputhan nyt itkee missä päin maailmaa tahansa kuinka pahassa maailmassa joutuvat elämään. Paitsi siellä niin ihanassa ja auvoisessa somaliassa.
    Saramo elää vahvasti menneisyydessä, siinä puna-valpon ajassa jossa virat jaettiin jäsenkirjan, ei kokemuksen ja osaaminsen mukaan.
    Sakilaisille on nyt syytä kaikkien kuittailla persujen lauseella: Sitä saa mitä tilaa!!
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, jpt:lle, Olavi Koskelalle, Strix Senexille, Tapio Suhoselle, Seppo Oikkoselle, Ano5:lle, Bogreolille, Qroquius Kadille, Tapsalle vaan ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Niin kuin totesin, en väitä, että niitten lakkovahtien punaiset nauhat olisivat kaipuuta vuoteen 1918. Mutta näillä lakoilla onnistutaan sotkemaan suomalainen talouselämä. Eikä sitä vekselivetoista taloutta voida jatkaa loputtomiin niin kun huulipunahallitus olisi tehnyt. Ja toivotaan muuten että uuden nimityksen myötä Supo keskittyy ihan oikeisiin uhkiin.

    VastaaPoista
  18. Kyllä se yhteiskunta jaettiin ns kahtia viime hallituksen jälkeen/aikana. Ps on nyt hallituksessa, ja sitä ei nyt siedetä. Vasemmistossa. Ps edistää maahanmuuton suhteen edes jotain järkeä. Mutta se ei käy.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Ano. Tuo on totta. Ja vihervasemmistolle se, että persut ovat hallituksessa on kertakaikkiaan kestämätön asia.

    VastaaPoista
  20. Gaza hätä kaikilla.

    Tämä on jo vanha, mutta HS 21.1. Gazasta ja sen tukemisesta.

    Norja neuvotteli vuosina 1993-2000. Oslon rauhanprosessin jälkeen
    konflikti on vain pahentunut. Norja käytti paljon rahaa,
    poliittista pääomaa.

    Voisimme näyttää hyviksiltä toisten silmissä.

    Yksittäisten maiden yksittäiset eleet eivät ratkaise konfliktia.

    Tämä jäi mieleen. Kaikki missä on vihreää niin on hienoa.
    Tätä monet pitävät niin hyvänä alkuun.

    https://yle.fi/a/74-20068715

    Supon uusi päällikkö Juha Martelius.
    https://yle.fi/a/74-20079115

    VastaaPoista
  21. Mutta aseista kovin on kieli. Vassarit ovatkin julkaisseet oppaan oikeanlaiseen kieleen, joka opastaa varomaan jokaista sanaa. Stalinin haamu hymähtelee tyytyväisenä käytävällä:
    Syrjimättömällä kielellä tarkoitetaan sellaista kieltä, joka kunnioittaa kaikkien ihmisarvoa. Syrjimätön kieli -oppaassa tutustumme syrjimättömän kielen eri ulottuvuuksiin seuraavista näkökulmista

    selkeä kieli
    sukupuolitietoinen kieli
    sateenkaaritietoinen kieli
    antirasistinen kieli
    vammaisuus ja
    sairausluokkatietoinen kieli
    https://www.ksl.fi/syrjimaton-kieli-oppaasta-valineita-moninaisten-ihmisten-kunnioittavaan-kohtaamiseen/

    Valtsu

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Anolle ja Valtsulle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Kiitos lisäyksistä.

    Valtsu: Aika sakeaa settiä. Taidanpa tutustua tarkemmin.

    VastaaPoista
  23. Ehkäpä viherkommunistit voisivat itsekin alkaa omaksua tuon kunnioittavan kielen oppaansa käytäntöjä sen sijaan, että nimittelevät perussuomalaisia natsisteiksi, fasisteiksi ja rasisteiksi.
    Vaan taitaa olla liikaa vaadittu.

    VastaaPoista
  24. Hyvä veli QK. Unohditko virhekommunistien perussanoman? Tehkää niin kuin minä sanon eikä niin kuin minä teen.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Nyt kuin muistin niin minähän olen tehnyt kyseisestä asiasta postauksen:

    https://yrjoperskeles.blogspot.com/2022/05/niin-harva-niin-monelle.html

    VastaaPoista
  26. Ja olinpa näköjään kirjoittanut siihen loisteliaan kommentin, jonka olin jo kokonaan unohtanut.
    Kuten vaikka kuinka monta muutakin.
    Sen sijaan muistan paremmin sellaiset kommentit, joita ei olisi pitänyt koskaan kirjoittaa.
    Tämä pään pahviintuminen toimii päinvastoin kuin olisi mukavaa, mutta parempi muistaa mokansa kuin ei niitäkään.

    VastaaPoista
  27. Tervehdys, Qroquius Kad. Minulla on tässä blogissä yli 2.000 postausta ja sinulla valtava määrä kommentteja joten eihän niitä kaikkia millään muista.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi kirjoitti...
    Tuo punainen väri on sitävarten että se näkyyy parhaiten
    taida olla mitään tekemistä vasemistolaisuuden kanssa
    -jpt-

    Ei vai? kuitenkin niillä on keltaiset hi-vis liivit päällä? miksi ei siis punaiset jos se on se "parhaiten" näkyvä väri? kyllä se punainen nauha on ihan siellä käsivarressa sen vuoksi että he kokevat olevansa työväen kaadereita vanhaan luokkasotamalliin, kun on punaiset käsivarsinauhat.

    VastaaPoista