maanantai 22. huhtikuuta 2024

LAADUTTOMUUDELLA ON TEKIJÄNSÄ

Ja tekijät palkitaan…

Vakikommentoija Tapsa vaan laittoi minulle linkin joka kieltämättä pisti jurppimaan ja joka kuvaa pitkään jatkunutta ajan henkeä. Liittyy Yleen, jonka pakkoverorahoitus ottaa muutenkin päähän ja mahdollistaa Ylelle linjan ”mehän tehdään mitä huvittaa ettekä te plebeijit mahda sille mitään”. Nyt tuli lisänä ilmoitus Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan tilipussista.

Eli:

Ylen tiistaina julkaistun vuoden 2023 vuosikertomuksen mukaan Ylä-Anttilan kokonaispalkka luontoisetuineen oli 340 974 euroa, eli kuukausitasolla yli 28 000 euroa. Tulospalkkiota hän sai 21 528 euroa, joten palkkaa ja palkkiota tuli kaikkiaan 362 502 euroa.

Vuonna 2022 Ylä-Anttila sai kokonaispalkkaa 333 840 euroa ja tulospalkkiota 18 720 euroa, eli yhteensä 352 560 euroa. Ylä-Anttilan palkan ja palkkioiden määrä kasvoi siten vuodessa noin 10 000 eurolla.

Summa – eli palkkio propagandasta – on tietysti muutenkin liikaa, mutta silmään pistää myös tuo kohta ”tulospalkkio”. Mikä ihmeen tulospalkkio? Ymmärrän kyllä jos yksityisellä sektorilla joku työntekijä saa osaamisellaan liikevoiton kasvamaan ja siitä palkitaan rahalla. Mutta Ylellä rahoitus on varma vaikka Yle julkaisisi pelkkää kurlaamista.

Yksi esimerkki tuoreeltaan Ylen laatutuotannosta oli juttu joka kertoo kahdesta homomiehestä jotka etsivät naista ”kumppanuusvanhemmaksi”. No, tuollainen juttu ei Ylen kohdalla ole mikään varsinainen uutinen. Mutta se pisti ihmetyttämään että halukkaita naisia oli lähes neljäkymmentä kappaletta.

30 kommenttia:

  1. Annasku mä arvaan: Jos ja todennäköisesti kun näillä menee ns: sukset ritiin sen synnyttäjän kanssa ja näillä siittäjillä keskenään niin se viaton lapsi joutuu sijaiskärsijäksi näiden vastuuttomien sijaisvanhempiensa halujen takia. Saa taas lasu hommia painaa oikein urakalla vaiika ei taida oikein selvitä näiden tavallistekaan ihmisten ja heidän jälkeläistensä ongelmista kuivin jaloin ja puhatain paperein.
    Sääli sitä lasta. Ihmisten itsekkyyden takia.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Hyvät suoritukset palkitaan.

    Mitä tulee noihin kumppanuusvanhemmiksi hinkuaviin, siinähän on pelkkiä etuja tarjona sen jälkeen, kun on vaivalla kantanut sikiötä yhdeksän kuukautta ja kivulla synnyttänyt:
    ei tarvitse vaihtaa kakkavaippoja, ei valvoa öitään huutoa kuunnellen, ei kärsiä uhmaiästä eikä muistakaan kasvatusvaikeuksista.

    Saa vain sellaisen kivan elävän vauvanuken, jonka kanssa voi käydä leikkimässä sen aikaa kun se tuntuu kivalta ja sitten mennä kotiin.
    Vauvanukke saa jäädä isukkeleidensa hoitoon seuraavaa leikkikertaa odottamaan.

    Ja jos lapsesta kasvaakin jotenkin vääränlainen, sen voi tuosta vain hylätä.
    Eihön se oma ole, vaan noiden homppeleiden!

    VastaaPoista
  3. Hmm... No jos ei Merja saa bonareita, niin se lähtee muuvanne...

    VastaaPoista
  4. Hehe, tuli mieleeni juttu Alkon pomosta joka vinkui "kilpailukykyistä" palkkaa huippuvaativasta tehtävästä.
    Sepä se onkin vaativa tehtävä myydä monopolilla viinaa Suomalaisille. :D

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Anolle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko & Qroquius Kad: Joo, minä tuumin että on asioita joissa ”koska minä haluan” ei riitä perusteeksi.

    Ano: Muualta se ei taida saada tuollaista palkkaa.

    KKi: Hjuu… mikä kumma se on kun suomalaisille ei viina maistu…

    VastaaPoista
  6. Lähtiskin prkl. Vaikka palkka taitaa olla samaa luokkaa kuin ALKON johtajalla, jonka suuren vastuun kanto perustuu viinan myyntiin suomalaisille monopoliasemasta. No okei, niitä kaljoja ja lonkeroita saa kyllä (lähes monopolien) elintarvikehehtaarihalleistakin. Kyllä YLE pitää saada jonkun maksukortin taakse katsottavaksi, jolloin katselu olisi edes jotenkin haluamisesta riippuvaa. Voisi kyllä katsojaluvut pikkusen tippua ... No ärsyttäähän ne ylipitkät mainostauot kaupallisilla kanavilla, mutta kyllä nykyisen YLEn omien tulevien ohjelmien mainostukseen menee melkein yhtä paljon aikaa.

    VastaaPoista
  7. ALKO: n tj: n palkka bonuksineen 488 000€ . Kyllä monopoli kannattaa, mutta eihän tässä ole mitään järkeä!

    VastaaPoista
  8. Joo, eikä tosiaan kannata henkeä pidätellä, että saadaan rouvan ansiot tippumaan.

    Hallitus suunnittelee niitä virkamiehien vähennyksiä. Samalla voisi suunnitella reiluja leikkauksia tällaisten tyhjäntoimittajien palkkoihin. Yhdellä kolmasosalla tuosta tuokin rouva elelee mainiosti ja siinäkin on puolet liikaa.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  9. Joo, eikä tosiaan kannata henkeä pidätellä, että saadaan rouvan ansiot tippumaan.

    Hallitus suunnittelee niitä virkamiehien vähennyksiä. Samalla voisi suunnitella reiluja leikkauksia tällaisten tyhjäntoimittajien palkkoihin. Yhdellä kolmasosalla tuosta tuokin rouva elelee mainiosti ja siinäkin on puolet liikaa.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  10. Minun mielestäni typeryyden ja huijauksen huippu oli tämä dokumentti somalimiehen kaivoksesta Somaliassa.

    "Kaivoksessa" oli alle kymmenen miestä lapioinut kuopan mäensyrjään ja kehuivat: "Toisella puolen mäkeä on saman verran miehiä töissä". Paikalla oli "kivenmurskain", joka oli selvästi betonimyllyn kokoinen ja näköinen peltirumpuineen, mutta vielä ilman moottoriakin.

    Tiettömän taipaleen takana oli pieni kasa "malmikiviä", joita ajateltiin myydä kiinalaiselle kaivosyhtiölle. Mitä malmia, ei kerrottu tietenkään.

    Somalilla suuri perhe tuotu paikalle ja kuinka monta Ylen henkilökuntaa! Suorastaan naurettavan filmin kustannuksia voi vain arvailla. Nyt perhe lienee jo Suomessa ja sosiaalitoimiston ja Kelan patjoilla.

    Ylellä on niin suuret tulot siitä Yle- verosta, että niillä on vaikeuksia saada kaikki rahat menemään joka vuosi. Nuo kovat palkat ja palkkiot menevät koko johdon ja henkilöstön läpi. Pian niillä on ohjelmia, joissa 4-6 Ylen toimittajaa haastattelee jotain satunnaista vierasta ja kaikilla on niin mukavaa!


    https://yle.fi/a/3-12286922

    VastaaPoista
  11. Ylioppilas Ylä-Anttila oli MTV:n johtajia vuoteen 2018, jolloin Yle palkkasi tämän neron toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila tuli maikkariin kesätoimittajaksi 1982 ja jäi sille tielleen. Hän oli MTV:n varatoimitusjohtajanakin. MTV:n päätoimittaja ja sen uutis- ja ajankohtaisohjelmia tuottavan Mediahubin toimitusjohtaja.

    MTV on ollut huonossa hapessa vuosia. 2018 se teki 22 miljoonan euron liiketappion. Sen jälkeen tappiot ovat vaihdelleet 19 – 28 miljoonan euron välillä vuosittain. MTV tuskin maksoi ylioppilaalle bonuksia, joten hänen on nyt saatava senkin edestä. Ylioppilaan aikana YLEkin on alkanut lähettää heppoisia elokuvia moninkertaisina uusintoina. Se on säästänyt YLEltä rahaa bonuksia varten.

    VastaaPoista
  12. Mutta Yrjö hyvä, sehän on se peruste jota juurikin eniten käytetään. Muuta kun mä HALUUN!!!!! Siis HALUUUNNN!!!! Ja koska mä haluun muiden on siihen suostuttava tai oavt natsipersufasisteja ja muita kamaluuksia.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  13. Julkisen verovaroin ylläpidetyn yleisradioyhtiön ei oikein odotakaan kantavan vastuuta muusta kuin palkkojensa ja palkkioidensa nostamisesta. Laaduttomuudesta voi saada ekstraa. Yleisradio on ylläpitänyt ja syventänyt kansan kahtiajakautumista, se ei ole tehnyt mitään rakentaakseen yhtenäisyyttä, ei ymmärrä tasapuolisuudesta, se ajaa ajan henkeen sopivia ideologioita, identiteetti-politiikkaa, feminismiä, monikultturismia puskee läpi sen kaikissa tuotannoissa. Ohjelmia ja uutisia tehdään samanhenkisille, omaan kuplaan.

    Sotien jälkeen teollistettiin ja rakennettiin Suomea, ja yhtiöiden johtajien palkat olivat kohtuullisia, työ vastuullista, ja laatua vaadittiin, vahvat miehet loivat hyviä aikoja. Hyvät ajat nostavat naisia huippupalkoille aiheuttamaan hajaannusta. Näkyvyyttä, näyttävyyttä, ulkonäköä, idealismia, oikeaoppisuutta arvostetaan. Tuloksia mitataan kyseenalaisin perustein. Ei pidä ihmetellä summien suuruutta, ovathan itse asetetut tulostavoitteet saavutettu, ja omien mittausten mukaan myös luottamus laitokseen hipoo maailmanennätystä.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys J. Jörgensenille, Heikille, Tapsalle vaan, Nils. Aslakille, Pauli Vahteralle, Huru-ukolle ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne. Nils.Aslakin somaliesimerkki kuvaa hyvin Ylen ”laatua”. Ja Bogreolin kommentti Suomen tiettyä henkistä alamäkeä laajemminkin.

    VastaaPoista
  15. Tulospalkkiota hän sai 21 528 euroa, joten palkkaa ja palkkiota tuli kaikkiaan 362 502 euroa. Eikö mikään riitä ahneuteen ja siihen "vastuunkantoon"?

    Näihin julkisiin hommiin olisi syytä saada palkkakatto ja kohtuus. Palkka suurenee työkokemuksen ja työosaamisen perusteella:
    - suorittava työmies 2 500 - 3 000 €/kk
    - sen välitön työnjohto 3 000 - 3 500 €/kk
    - työpäällikkö 3 500 - 4 000 €/kk
    - osastopäällikkö 4 000 - 4 500 €/kk
    - johtaja 5 000 - 6 000 €/kk
    - joku kansainvälisen (pörssi)yhtiön johtaja 8 000 €/kk - max. 10 000 €/kk

    Ei ole kellään tarvetta kilpailukyvyn perusteella kuukausitasolla tuommoisiin 28 000 euron palkkoihin, eikä lisäbonuksiin tai optioihin.

    Kyllä tämmöisenä tavan ja tolkun rivimiehenä korpeaa kun katsoo omaa tilinauhaa - ja varsinkin eläkekertymää...

    heppa

    VastaaPoista
  16. Kokeilepa ylen hakurivillä virkettä:
    Julkisen verovaroin ylläpidetyn yleisradioyhtiön ei oikein odotakaan kantavan vastuuta muusta kuin palkkojensa ja palkkioidensa nostamisesta.

    Nooh, saitko koronapäivitystä.
    Että semmoinen veromedia!

    VastaaPoista
  17. Moro Ykä,
    Tätä verorahojen varastamista ja koijaamista eri kikoilla omille tileille seuratessa ei voi kuin todeta, erästä poliitikkoa mukaillen.
    Voiko vitutukseen kuolla?

    On kiva ja motivoitunut olo taas työpäivän aloittamiselle!

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  18. Heppa:
    Yksityinen puoli maksakoot johdolleen tai duunareilleen vaikka miljoonan kuussa jos firmalla kassa sen kestää.
    Niissä firmoissa joissa on veronmaksajien rahaa kaikki tai iso osa onkin sitten eri juttu.
    Edellähän on jo käsitelty mm ALKO: a ja nyt YLE:a. Ne ovat ihan eri juttu.
    Olisi todellakin mielenkiintoista tietää kuka on määrittänyt esmes YLE: n tulostavoitteet varsinkin nykyisin kun budjetti on käytännössä rajaton.
    Pahoin pelkään, että valtionyhtiöissä tavoitteet asetetaan malliin " mutu/rahi" ja vuotuissa tulosneuvotteluissa mässytellään viinereitä ja nyökytetellään notta meni ihan perkeleen hyvin ja maksuun menee aina maksimipalkkiot. Eihän ne keikauta konsernin budjettia yhtään mihinkään.
    Valtionyhtiöiden koko tulospalkkiojärjestelmä on silkkaa paskaa ja kusetusta ja se pitäisi purkaa kokonaan.
    Onhan se muutoinkin aika kornia, että hyväveli/siskovirkaan valittu jokin virkaheitto saa enemmän liksaa kuin vaikkapa pääministeri.
    Sitten vielä kehdataan lässyttää ettei maassa ole korruptiota.

    VastaaPoista
  19. Hae veromedian (VMP) sivulta lauseella:
    Julkisen verovaroin ylläpidetyn yleisradioyhtiön ei oikein odotakaan kantavan vastuuta muusta kuin palkkojensa ja palkkioidensa nostamisesta.

    Saat ikivanhaa koronapropaa...

    VastaaPoista
  20. Tähän samaan syssyyn voisi kaivaa esille ne kaikki verovapaat yleishyödylliset säätiöt ja ajatuspajat, jotka jos ihan tarkkoja ollaan, eivät edes täytä kriteerejä siitä yleishyödyllisyydestä ja saavat muhkeita avustuksia valtiolta. Niin, eihän meillä ole korruptiota, on vain hyväveli- ja hyväsiskojärjestelmä sekä maan tapa. Nyt olisi korkea aika nostaa niinsanotusti kissa pöydälle, mutta ei tule tapahtumaan, koska näiden edellä mainittujen lonkerot ovat liian syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa ja systeemin muuttamiseen tarvittaisiin ihme.

    Rouha Ano

    VastaaPoista
  21. On kyllä sellainen mutu tuntuma, että Oy suomi finland Ab on läpeensä korruptoitunut sekä valtio/kunta tasolla. Valtion rahoilla mennään eikä meinata. Ja omiin liiveihin siinä sivussa, miksei muidenkin. Onhan niitä jäänyt ns kiinni, miten on omakoti taloa rakenneltu, Pariisissa 5 tähden lomia koko suvulle pidetty, ympäri maailmaa lennetyt ilman todellisia työvelvotteita jne. On jumppakeppi kusetusta yms vähintäänkin kyseenalaisia rahareikiä. Kansanedustajat sopeutumisrahoineen. Taitaa olla ainakin eräs linden, joka on saanut sopeutumisrahaa oliko 900 000 euroa vuosien aikana. Muista puhumattakaan. Kyllä ns nyppii nämäkin vääryydet.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys hepalle, Ano1:lle, Voi Ajoille Voi Tavoille, Joppos123:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

    heppa: Rivimies minäkin ja huutava vääryyshän tuo on.

    Ano1 & Ano2: Kokeilin ja niinpä näytti tulevan.

    Voi Aikoja Voi Tapoja: Eniten kai vituttaa se, ettei sille mahda mitään.

    Joppos123: Erittäin hyviä huomioita.

    Rouva Ano: Ehkä maan totaalinen pankrotti saisi nuokin kissat nousemaan pöydälle.

    Ano3: Täysin totta.

    VastaaPoista
  23. Julkisrahoitteisia elämänkuvauksia enemmän tai vähemmän subjektiivisiin kokemuksiin perustuvista eri "vähemmistöryhmistä" kyllä riittää pilvin pimein, sanoisinko jopa kyllästymiseen asti.
    Sen sijaan olisi mielenkiintoista nähdä ihan todellisten, myöskin marginaaliin sijoittuvien verorahoitteisten toimijoiden, kuten esim. yleisradion toimitusjohtajan kokemuksia arjesta.
    Vaikkapa vain viikon ajanjakson sisältävä dokumentaari ylioppilas Ylä-Anttilan haastavasta arjesta vaativassa ja raskaassa työssään!
    Näin voisi tavan hitsarillekin (kuten allekirjoittanut) avautua työpanos-palkkiosuhteen rakenne näissä hieman erikoisemmissakin toimissa!

    En tosin pidätä henkeäni..

    VastaaPoista
  24. Kun suomi on 5,5 miljoonan kansa, olen aina ihmetellyt sitä, miten meillä on varaa jaella rahaa ympäriämpäri? Velkaa on 200 miljardia. Kuten ollaan joissain tahoissa todettu, ollaan elvistelty maailmanhalaus ideologialla, mihin ei koskaan ollut varaa. Nyt maksetaan laskua. Kuten eräs poliitikko totesi, että olemme kokoamme isompi. No emme todellakaan ole. Valtion piikkiin on porskutettu ties mitä ideologiaa, ja nyt maksamme siitä korkojen kera. Tulisipa kerrankin suomen asioita/taloutta hoitamaan ilman ideologiaa taho, joka kertaheitolla siivoaisi tämän likapesän. Jota korruptioksi sanotaan. Näin pienessä maassa korruptio on ihan selvä asia.

    VastaaPoista
  25. Hyvää Yrjönpäivää. Jäiden lähtöä odotellessa, jos vaikka takatalvi tästä vappua kohti hellittäisi.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Norminpurkutalkoolle, Anolle ja J.Edgarille & kiitos kommenteistanne.

    Norminpurkutalkoo: Tämä olisi muuten varsin mielenkiintoinen dokumentti. Nostaisi melko varmasti v-käyrää entisestään.

    Ano: Et ole ainoa joka tätä ihmettelee.

    J.Edgar: Lämmin kiitos. Vapuksi lupasi lämpimämpää mutta täällä on vielä maa valkoinen ja lunta tulee koko ajan lisää.

    VastaaPoista
  27. Matti Vanhanen palkittiin viime viikolla saavutuksistaan valtioneuvoksen tittelillä. Keskustan Nuorisosäätiön taloussotkut ja muut mulkkaukset on unohdettu. Eihän siinä tainnut loppujen lopuksi montaakaan kymmentä miljoonaa rahaa palaa. Nuorten edullista asumista noilla miljoonilla ei juurikaan helpotettu. Nuorisosäätiö on ollut tyypillinen esimerkki siitä, mitä avustusmiljoonilla tehdään kun unohdetaan se yleishyödyllinen tarkoitus, tuetaan rahallisesti puoluetta vaaleissa ja ostetaan lomaviikkoja hirsihuvilasta Itävallan Alpeilta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  28. Tervehdys, Rouva Ano. Jep, sen arvonimen olisi voinut kyllä jättää myöntämättä. Jätkähän on ollut pelkkää munausta koko uransa.

    VastaaPoista
  29. Pitää Ykä muistaa, että poliittinen eliitti pitää toistensa eduista huolta olipa poliittinen kanta mikä hyvänsä.
    Kun kuulut poliittiseen eliittiin niin satelee arvonimiä, kunniamerkkejä ja palkintovirkoja tasaiseen tahtiin.
    Kaikille tulee mannaa vuorollaan joten kukaan ei napise vaan odottaa kiltisti vuoroaan.
    Siinä järjestelmässä on tämään maan todellinen korruptio nyt ja on aina ollut.

    VastaaPoista
  30. Tuon ylioppilaaksi asti opiskelleen sotanorsun uraputki ei lakkaa hämmästyttämästä. Ruma, kastemadon karisma ja muutenkin vittumainen olemus. Sillä on pakko olla tietoja joilla se kiristää vallanpitäjiä.

    VastaaPoista