perjantai 26. huhtikuuta 2024

NE VARSINAISET JOURNALISTIN OHJEET

Jaahah, niitä journalistin ohjeita on taas kertaalleen päivitetty. Sinänsä ne vanhat ohjeet vuodelta 1968 riittäisivät edelleenkin ja laitanpa niistä ensimmäisen kohdan eli oikeudenmukaisuus:

Oikeudenmukaisuus

Totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen on lehtimiehen tärkein velvollisuus.

– Muista aina tarkistaa tietosi.

– Työsi perustana on lukijoittesi luottamus.

– Tämä luottamus on saavutettavissa ja pysytettävissä vain pyrkimällä jatkuvasti oikeaan ja virheettömään tiedottamiseen.

– Oikea uutinen on tosi, asiallinen, tasapuolinen, tarkistettu ja rehellinen.

– Pysy tosiasioissa, epämieluisissakin.

– Erota oma mielipiteesi tapahtumien kerronnasta.

Sinänsä Valtamediapuolue VMP voisi olla rehellinen ja päivittää toimittelijan ohjeet vallitsevan käytännön mukaiseksi. Eli:

- Lukijalla on oikeus vastaanottaa vihervasemmistolaista propagandaa.

- Toimittelijalla on oikeus esittää oma mielipiteensä uutisena.

- Toimittelijalla on oikeus pyrkiä muokkaamaan lukijan mielipiteitä.

- Mielipideuutisointia tulee varmistaa haastattelemalla toista vihervasemmistolaista toimittajaa.

- Jos toimittelija saa mielipideuutisoinnistaan kyistä ja varsinkin perusteltua palautetta, on toimittelijalla oikeus uhriutua ja sanoa joutuneensa maalittamisen kohteeksi.

- Jos toimittelija on naisoletettu, hänellä on oikeus puolustautua perusteltua kyistä palautetta vastaan erikoisuhriutumalla eli sanomalla joutuneensa misogynian kohteeksi. Tällöin siihen perusteltuun palautteeseen ei tarvitse vastata.

- VMP:n vihervasemmistolaista propagandaa on sanottava rohkeaksi ja luotettavaksi uutisoinniksi. Jos joku on eri mieltä, hän syyllistyy maalittamiseen.

Ja joo, siinähän ne VMP:n toimittelijan ohjeet oikeastaan olivatkin. Niillä pärjätään eikä niihin ole muutosta odotettavissa.


33 kommenttia:

  1. Journalistin ohjeet on muotoiltu yleiskäsitteiden varassa mainitsematta ainoatakaan konkreettista esimerkkiä siitä mitä ylevästi muotoillut periaatteet sattaisivat käytännössä merkitä.

    Eli koko knoppologia on ihan sisällyksetön, mtta ei turha vaan hyvinkin tarpeellinen käsitekilpi sille puhumattomuuden kulttuurille, joka yhteiskunnassamme on se varsinainen ongelma.

    Ideologiat nimittäin eivät ole mikään todellinen ongelma -- ne ovat itse asiassa vain eräänlaisia tajunnallisia oikosulkuja, ja minkä tahansa ideologian nimissä voidaan käytännössö tehdä mitä tahansa. Ideologiat ovat vain sitä että itse kukin saa antaa julkilausumattomiksi jääville alitajuntaisille tarpeilleen ja uskomuksilleen juuri sen nimen joka vallitsevassa "keskustelussa" puhuttelee niitä joilla saattuu olemaan toimittelijan kanssa sama sielunvamma.

    Toimittelijat ovat eräänlaisia pylväspyhimyksiä, jotka jostain katon rajasta sanelevat mitä sanoja ja käsitesisältöjä maan matosten kuuluu uskoa ja toistella.

    Katsokaa Venäjälle, joka on historiallisesti alistuvan kansan kulttuuri, joka nyt vajoaa totaaliseen puhumattomuuden kulttuuriin. Vain virallisen totuuden toisteleminen on mahdollista. Olemme kansana menossa samaan suuntaan, ja taantuminen etenee vahvasti ja vauhdilla.

    Journalistit ja juristeristit ovat kaksi ammattikuntaa, jotka kokevat olevansa aina oikeassa. Harhainen ajattelu esittää valittuja totuuksia ja valmiita vastauksia, vaikka nimenomaan jo kysymykset ovat aivan vääriä. Se on esimerkiksi sitä, että puhutaan "maahanmuutosta", vaikka kyseessä on vielä tällä vuosisadalla mahdollisesti satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvava kehitysmaalaisten kansainvaellus.

    VastaaPoista
  2. Aivan kuin sattumalta Professori blogissaan esittelee tyyppiesimerkin.
    Samoinkuin SAK, YLE on koskematon, vaikka kumpakin joutaisi "verolle pantaviksi".

    VastaaPoista
  3. Moi Ykä & kaikki. Minulle valtamedia menetti kaiken uskottavuutensa 2000-luvulla Suomen liittyessä Ottawan sopimukseen. Joku toimittelija keksi että itärajalla on miinakenttiä. Muut toimittelijat sopuleina perässä. Sitten yht'äkkiä; ei oikaisua, ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Tämä tieto vain katosi. Joppos ammattimiehenä voi ehkä kertoa oliko siellä itärajalla jotain miinakenttiä? Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Kummasti tästä maalittamisesta ollaan viime aikoina oltu hiljaa. Velkaviisikon aikaan siitä pöyristyttiin, mutta hallituksen vaihtumisen jälkeen on saanut siirtyä jopa järeämpiin keinoihin; esim. Orpolta ja Purralta on uhattu mielenosoitustuskylteissä leikata päät. Tämän päivän IL kertoi kuinka Purralle olisi buuattu alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisojen palkintojenjaossa. Katsoin ottelun, mutta en kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota, mutta edistyksellinen lehdistö ja muu media kyllä paisuttelee asioita ja tekee kaikkensa saattaakseen ideologiset vastustajansa huonoon valoon. Sitä yhtä ja samaahan se on ollut viime keväästä lähtien.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  5. ÄLÄ LATAA YLE-sovellusta. Se on tarkoitettu sinun seuraamiseksi. Seurantatulokset toimitetaan vihervasemmistolle tarkemman seurantasi aloittamiseksi ja myöhempää käyttöä varten.

    Älä vastaile "tiedätkö nämä kymmen ...". Pääset profiiliseurantaan - onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  6. Yrjöllä hyvät ja simppelit toimintaohjeet. Aamulehden toimittaja, monilla palkinnoilla hyvitetty, oli edistyksen suunnannäyttäjä. Miksi vaivautua kirjoituspöytäänsä kauemmaksi. tosin ulkomaan komennus on poikkeus, tietäähän sen jo etukäteen mitä haastateltava vastaa.

    kt

    VastaaPoista
  7. Naulan kantaan. Toimittajat puhuvat "niin totta kuin osaavat".
    Osaamistasoa maustaa voimallinen ideologia: monikulttuuri-ideologia.
    Onhan siis selvää että "totuus" on vahvasti viitteellistä.
    Tuossa pari viikkoa takaperin katsoin YLE:n webbisivuilta uutisen, jossa käsiteltiin nuorten suomalaisTYTTÖJEN ruokailutaipumuksia ja syömättömyyttä. Siinäkin, oli videon loppukommentaattorina neekeripoika, kertoen syövänsä hyvin.
    Nauroin ääneen, vaikka olisi pitänyt itkeä.

    VastaaPoista
  8. Hienot ohjeet.

    Lisäisin vielä että aina kun tapahtuu jotain vihervasemmiston narratiivin vastaista pitää sanoa että naapurimaan päämiehellä on asian kanssa jotain tekemistä ja hän nauraa nenästä vedettäville ei-vihervasrmmistolaisille.

    VastaaPoista
  9. Perussuomalaiset ovat kukin vuorollaan 6/2023 alkaen joutuneet maalittamisen kohteeksi. Äänestikö kansa väärin keväällä 2023?

    VastaaPoista
  10. Vmp:n sekä vihervasemmiston maalittaminen onkin sitä parempaa maalittamista . Minusta vmp:lla sekä vihervasemmistolla on nyt erilaiset säännöt, kuin oli ihanan sannan aikaan. Eli on merkkejä sanna kultin murenemisesta. Ketään ei enää kiinnosta joku vogue malli sekä täysin itsekäs entinen pääministeri, joka vain tuli jostain. Minusta entinen valtionvarainministeri Saarikko sanoi sen suoraan niinkuin fiksusti, että Marin oli katastrofi suomelle. Pointtini on tässä, että Purra on kova nainen, sekä omaa selkärankaa. Toisin kuin tämä entinen vmp:n sekä feministi järjestöjen mannekiini . Silti häntä ylistetään. Uskomatonta.

    VastaaPoista
  11. Bisnestä tekevät ryhdistykset ja säätiöt pitääkin panna verolle, mutta vaikeutena on lakiteksti. Miten muotoilla laki joka panee verolle vain ammattiliittojen säätiöt ja ryhdistykset.

    VastaaPoista
  12. Muutama kysymys:
    1. Jos pitäisi heittää joku arvio siitä, että kuinka monta prosenttia nykyisestä median uutisoinnista on läpeensä vihervasemmistolaista, niin mikä arvio voisi olla lähimpänä totuutta? Onko se tyyliin lähempänä 5 kuin 80 prosenttia?
    2. Jos katsoo vaikka Ylen tämän päivän etusivua, niin mitkä kaikki uutiset siellä ovat vihervasemmistolaista propagandaa? Itse en huomannut ainuttakaan. Vai voisiko joku tehdä niistä kattavan listan?
    3. Onko media ollut tällainen koko Suomen itsenäisyyden ajan? Jos katsoo vaikkapa jotain vanhoja sanomalehtiarkiston juttuja 1930-luvulta, niin ovatko nekin vihervasemmistolaisia? Vai kävikö media läpi muodonmuutoksen vihervasemmistolaiseksi jossakin vaiheessa, ja jos, niin suunnilleen minä vuosina?

    VastaaPoista
  13. Uudistettujen ohjeiden ensimmäisessä oli pieni virhe, sen olisi pitänyt toki kuulua
    "Lukijalla on velvollisuus vastaanottaa vihervasemmistolaista propagandaa."

    Mitä itärajan miinakenttiin tulee, voin erittäin siviilimiehenä kertoa ettei siellä ole todellakaan sellaisia ollut rauhan aikana.
    Jos olisi ollut, sieltähän olisi kuulunut tasaista miinanjyskettä eläinten kävellessä niihin.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Seppo Oikkoselle, JJR:lle, 29051453:lle, Rouva Anolle, Ano1:lle, kt:lle, Tapio Suhoselle, TR:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Ano5:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Niin kuin Seppo totesi, journalistit ja juristeristit ovat kaksi ammattikuntaa jotka kokevat olevansa aina oikeassa. Ja Ano5:n tiedusteluun voi vastata että jos teet otantasi yhden päivän otsikoista Yleltä niin eipä se kovin kattava ole. Ja 1930-luvulla ei edes tunnettu sellaista kuin vihervasemmistolaisuus. Se muodonmuutos alkoi 1990-luvulla.

    VastaaPoista
  15. Ei rajalla ole sodan jälkeen ollut muita kuin elukoiden jättämiä " liukumiinoja". Miinat olivat varastoissa eli yksikään kehitysmaan lapsikaan ei niihin silpoutunut.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys, Joppos123. Ja joo, näin oli. Ja niistä hirveistä Angolan lapsia silpovista varastomiinoista piti päästä eroon.

    VastaaPoista
  17. Ukrainan sota on osoittanut jalkaväkimiinojen tehon ja on paskapuhetta, että ne olisi korvattu muilla järjestelmillä.
    Onneksi Ottawan sopimuksesta voi irtisanoutua lähettämällä kirjeen YK: n pääsihteerille.
    Näin jouduttaisiin sotatilanteessa ryssää vastaan tekemään.

    VastaaPoista
  18. Journalistin ohjeiden päivitys on sama kuin aiemmin yleisön kengille osunut kusisuihku suunnattaisiin nyt suoraan meidän naamallemme ja suuhumme.


    t: Vittuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Joppos123:lle ja Vittuuntuneelle Stadilaiselle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Täysin totta. Siitä Ottawan sopimuksesta pitäisi irtautua heti.

    Vittuuntunut Stadilainen: Ei huonompi vertaus.

    VastaaPoista
  20. Toimittajan ohjeisiin voisi lisätä kohdan, jossa todetaan, että älä koskaan luota perussuomalaisiin, vaikka he kertoisivat totuuden. Tärkeintä on löytää ns. totuus, joka tuntuu hyvältä ja jonka kertoo oikean maailmankuvan omaava asiantuntija,

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  21. Voihan telamiinojakin käyttää jalkaväkimiinoina niinku silleen soppelisti virittelemällä:

    https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1783518418647371839?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1783518418647371839%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=

    Siinä sai Igor lentävän lähdön siihen oletetusti erittäin kylmään paikkaan ja Fjodor luultavasti seurasi perässä tanssittuaan kuolemanpolkkansa loppuun.

    VastaaPoista
  22. Voi sitä itkua ja parkua vihervasemmistossa jos lähdettäisiin lätkimään Ottawan sopimuksesta.
    Jälleen olisivat kaikki kehitysmaiden lapset kuolemanvaarassa. Todellisuudessa vihervassarit haluavat mahdollisen sodan syttyessä antaa tasoitusta idän barbaarilaumoille.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys Tapsalle vaan, Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Tapsa vaan: Joo, persuthan kertovat rasistisen totuuden.

    Qroquius Kad: Oletan, että sotavaltiolla opetetaan myös ansoittamaan telamiinoja.

    Joppos123: Joo, rääkymisen määrä olisi kolmanteen potenssiin. En minä sinänsä usko että ne haluavat antaa tasoitusta. Ne vaan eivät kertakaikkiaan ymmärrä, mistä ne puhuvat.

    VastaaPoista
  24. Vasemmistoliitto on aina ja ikuisesti vastustanut jokaista Suomen tekemää asehankintaa ja NATO jäsenyyttä. Aserahat olisi pitänyt antaa kehitysapuun.
    Täytyy siellä taustalla olla muutakin kuin ymmärtämättömyyttä.
    Edes Ukrainan tuhoamissota ei ole muuttanut vassareiden mielipiteitä.

    VastaaPoista
  25. No nyt on medialla kirjoittamista, kunnon perussuomalaisten kansanedustaja pidätetty aseen kanssa. Kerkiää kehitellä monenlaisia tarinoita ennen kuin poliisi ja oikeusistuin käsittelee asian. Ja varmasti ei esitetä asioita siten, että mitään mahdollisesti lieventäviä asianhaaroja löytyy.

    VastaaPoista
  26. Jo silloin kun nuo ohjeet laadittiin, ja kauan ennen sitäkin, monet lehdet olivat eri puolueiden äänenkannattajia. Edellytettiinkö niidenkin toimittajilta samaa tasapolisuutta kuin sitoutumattomien lehtien ja Yleisradion toimittajilta? Vai eikö pikemminkin heidän edellytettykin edustavan puolueen linjaa?

    VastaaPoista
  27. Tervehdys Joppos123:lle, Ekulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Kommareillahan oli helpompaa kun Suuri ja Mahtava oli vielä olemassa. Sen armeija ei kommareita koskaan huolestuttanut. Muistan että ne 1970-luvulla mainostivat kovasti passiivista vastarintaa.

    Ekku: Joo, asiahan on vielä epäselvä.

    Ano: Siihen aikaanhan tunnustettiin väriä. Mikä tietysti oli lukijalle selkeämpää. Tiesi hyvin, mitä miltäkin lehdeltä saattoi odottaa.

    VastaaPoista
  28. Toisin kuin väitetään, Vasemmistoliiton enemmistö äänesti myös Suomea NATOO'n.
    Oli epätietoisuutta, päänsärkyä, unettomuutta ja ripulia, sitten piti lääkitä ja sitten mentiin natoon. 8 äänesti Jaa, 6 Ei, 2 oli poissa muissa tärkeissä tilaisuuksissa, ehkä paskalla.

    YLE 1.3.2023: Eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden äänin 184–7 – katso, miten edustajasi äänesti
    https://yle.fi/a/3-12689401

    VastaaPoista
  29. Tervehdys, Änymuumi 007. Totta joo. Tuossa keskustelussa muisteltiin tosin eniten vasureitten historiaa jota ei voi sanoa kovin maanpuolustusmyönteiseksi.

    VastaaPoista
  30. Vornastapauksesta on hyötyäkin. VMP hehkuttaa hetken vähemmän wokea, lgbt-ihanuutta ja monikultturismia. Kotiseudullani Karjalan siirtolaiset Vornaset olivat työtelijäitä ihmisiä.

    VastaaPoista
  31. Tervehdys, Ano. Kyllähän tuosta revitään kaikki irti. Itse en kommentoi sen enempää kun tapahtumien kulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

    VastaaPoista
  32. Äläs nyt Yrjö heittäydy pessimistiksi. Kyllä tapaus Vornasesta tiedetään vaikka mitä, ainakin molempien iltalypysyjen mukaan. Molemmissa on tarinoita oysikolla: Tämä tiedetään nyt jne. Ja samaa tyhjän paskan hiertämistä ja arvuuttelua kumpikin läpyskä täynnä. Ainoa tapahtuneeseen liittyvä ja totuuden kanssa yhtäpitävää on se, että poliisi tutkii asiaa ja yksi mies on ollut saamassa koppihoitoa asian tiimoilta. Siinä kaikki mitä tapauksesta oikeasti tiedetään. Loppu on sitä tarinankerrontaa josta muuan aamulehden toimittaja kertoi ja jäi kiinni.
    Muuan hyysärin toimittaja jo ehti parkua kun ei polliisi ja Rikka Purra kertoneet ja tuominneet tuoreeltaan, jo ennen kuin asiasta oli tarkempaa selkoa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  33. Tervehdys, Huru-ukko. Ja joo, tottahan tuo. Odotellaan me, että mitä siellä oikein on tapahtunut.

    VastaaPoista