torstai 11. huhtikuuta 2024

PRAVDA OPASTAA JA LOHDUTTAA

Niin kuin hyvin tiedämme on suvaitsevais-tiedostavaistolla ollut jo pitkään keskinäinen kilpailu siitä, kuka keksii aina uusia perusteita kehitysmaalaiselle maahanmuutolle. Nyt kilpailuun on ilmoittautunut Helsingin Pravdan toimittelijatar Annikka Mutanen eikä ihan pienin näytöin olekaan. Hän siis kaipaa lisää maahanmuuttoa Suomeen ja suuntakin on selvillä:

The Lavcetin ennusteen mukaan vuonna 2100 jäljellä on enää kuusi maata, joissa väestö ei pienene: Samoa, Somalia, Tonga, Niger, Tšad ja Tadžikistan. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyy silloin yli puolet maailman uusista ihmisistä. Työvoimareservi löytyy sieltä.

Ja sieltähän on ennenkin tullut niitä koneinsinöörejä joiden todistukset vaan sattuivat jäämään kotiin. 

Suvaitsevais-tiedostavaistohan on kovasti ollut huolissaan vähemmistöjen, vähemmistökielten ja vähemmistökulttuurien asemasta. Mutta kun kyse on Suomesta, niin tilannehan on toinen:

Mitä tapahtuu Suomelle, jos enemmistö uusista suomalaisista tulee kaukaa toisenlaisista maista?

Suomi aivan varmasti muuttuu. Kulttuuri muuttuu. Suomen kieli voi jäädä vähemmistökieleksi, kuihtua ja kuolla. Kalevalaiseen kansallismielisyyteen kasvanutta ajatus raastaa, mutta sellainen on ollut maailman meno kautta aikojen. Kansat ovat vaeltaneet. Suomessakin väestö on vaihtunut ja sekoittunut monta kertaa.

Scifin puolellehan tuo sinänsä menee, sillä koska tänne tulee vain elätettäviä ja jos täällä elätettävät muuttuvat valtaväestöksi niin ei niitä elätä enää kukaan. Mutta aikamoista välinpitämättömyyttä omaa kansaansa kohtaan tuo osoittaa.

Mutta entäs se lohdutus? No tässä. Kuva on Henry Laasasen twitteristä. Kiitos hänelle:

Kiitos, Annikka. Nyt on heti helpompi hengittää.

Vaan kovin kevyesti naikkonen ottaa yhden kansakunnan mahdollisen katoamisen. Kyseinen Mutanen on muuten Pravdan tiedetoimittelija. Mietin vaan keskenäni kyseisen kolumnin tieteellisen osion. Meniskö se ehkä näin:

Me olemme vuosikausia tehneet jotain, joka on mennyt säännöllisesti perseelleen. Jatketaan siis sitä edelleenkin ja toivotaan, että se jossain vaiheessa alkaisi toimimaan.

Kai se on sitä nykypäivän muodikasta yhteiskuntateologista tiedettä.

33 kommenttia:

  1. Varmastikin länsi, Suomi siinä mukana pikkuhiljaa neekeröityy. Kaikkihan me tiedämme millaisen yhteiskunnan neekerit/ählyt luovat.

    Luulenpa syntyvän reippahahko luokkayhteiskunta. Pienehkö eliitti hallitsee volttineekriluokkaa. Keskiluokka häviää kokonaan.

    Sosiaaliturva sun muut hyvinvointipalvelut häviävät. Eliitti pärjää, volttineekerit asustelee slummeissa. Vilu ja nälkä pitää populaation määrän aisoissa.

    Volttineekereistä saa toki halpaa työvoimaa kaivoksiin sun muihin volttineekerin kyvyille sopiviin hommiin. Teknologia ja automaatio on jo unohdettu.

    Menestyjät menestyy ja muut elää almuilla. Keskipalkka tommonen lämmin ateria/päivä.

    VastaaPoista
  2. Totta tietysti on, että jos otetaan kenen tahansa esivanhemmista vaikkapa isälinja 200 0000 – 300 000 vuoden verran taaksepäin, niin valtava enemmistö heistä oli neekereitä.

    Näin valittu ihmisjoukko on muuten yllättävän pieni; sen suuruusluokka on noin 10 000 yksilöä. Enemmistö näistä esi-isistä ei koostunut koneinsinööreistä eikä alkeishiukkasfyysikoista, vaan he olivat aivan hirveitä barbaareita. Barbaarisuus on siis yllättävän lähellä meitä ja siksi ei ole ihme, että barbaareja löytyy vielä nykyisinkin eri puolilta maapalloa.

    VastaaPoista
  3. Ja oliko yllätys että asialla oli taas nainen. No eipä tietenkään !

    VastaaPoista
  4. Näiden toimittajien ideologia on sellainen, etteivät he tule milloinkaan ymmärtämään mitään oikein. Seurauksena jatkuvia ristiriitaisuuksia ja suoranaista tyhmyyttä. Esimerkkinä kaksi kansainvälistä. Ensimmäisessä kansa vaeltaa historialliseen kotimaahansa ja laitaa erämaan kukoistamaan. Toisessa jengi vaeltaa historiallisilta kotikonnuiltaan ja romuttavat kukoistavia yhteiskuntia. Jokainen arvaa, kumpaa toimittelija pitää parempana. Koska ideologia, joka kaiken muun paskan lisäksi vihaa onnistumista. Kateuden ideologia.

    VastaaPoista
  5. Ja sen väestönvaihtoteorianhan piti olla salaliittoteoria. Onhan meinaan merkillinen salaliitto, kun valtavirtamedia suoltaa ennustuksia, jotka ovat täsmälleen samoja kuin mitä "salaliittoteoreetikot" ovat esittäneet. Mistä tulee tämä mediakellokkaiden suomalaisviha, täydellinen välinpitämättömyys omasta maasta, kansasta ja sen historiasta?

    PS-lehdenjakaja

    VastaaPoista
  6. Oo bingo bango bongo, mulle rakas onpi Kongo (Niger). Siellä viihdyn mä vaan.

    VastaaPoista
  7. Oo bingo bango bongo, mulle rakas onpi Kongo, siell viihdyn mä vaan.

    VastaaPoista
  8. Myötähäpeä. Naisena.

    VastaaPoista
  9. "Scifin puolellehan tuo sinänsä menee, sillä koska tänne tulee vain elätettäviä ja jos täällä elätettävät muuttuvat valtaväestöksi niin ei niitä elätä enää kukaan. Mutta aikamoista välinpitämättömyyttä omaa kansaansa kohtaan tuo osoittaa."

    Niinhän se on, ja sen seikan olettaisi nyt edes hieman mietityttävän jokaista, jonka äo on edes hieman lakinnumeroa suurempaa kertaluokkaa. Vaan kun on sitten niitäkin, jotka aivan avoimesti tuntuvat suorastaan ilakoivan tuollaisilla skenaarioilla. Mihinkä ei voi olla ihmettelemättä, mitenkä lujassa tietty hyväuskoisuus tuntuu tietyssä ihmistyypissä olevan; siis suunnilleen niin, että menipä tuo ns. kehitys (joka itsessään on arvoneutraali termi, vrt. edistys, tai varsinkin Edistys™) aivan mihinkä suuntaan ja seuraamuksiin tahansa, ei mitään syytä huoleen niin minkäänmoiseen.

    Onko se sitten jotain maksimaalista itsesuojeluvaiston puuttumista vai mitäpä lienee, mutta jotkut näyttävät todellakin kuvittelevan, että käy sitten miten tahansa, heille itselleen ja heidän kaltaisilleen ei kuitenkaan voi tapahtua mitään pahaa.

    -J.Edgar-


    VastaaPoista
  10. Töpöhäntäni kumoaa Annikan teorian. ;<}

    VastaaPoista
  11. Mutasen olettama, että olimme taannoin kaikki neekereitä, on ideologista so. uskonnollista tuubaa.
    Asia joka aina sivuutetaan, rasistisena, on se, että kaikki Tiede, filosofia, tekniikka, yhteiskuntajärjestys, sivilisaatioajatus, historia etc. ovat VALKOISTA tuotetta. Ne harvat sivistyneet neekerit eivät poista ongelmaa.
    Ja juuri se on syy, miksi neekerit tänne sivilisaation piiriin änkeävät.

    VastaaPoista
  12. Tämä annika mutanen on täysin sydämetön ihminen. Hän ei lainkaan ajattele mitä tapahtuu näille etelän auringon ihmisille kun suomalainen kantaväestö ei ole pyörittämässä heille niitä oikeuksia joihin heillä on oikeus. Ihmispolot kuolevat täällä kylmään ja nälkään. Järkyttää jo pelkkä ajatus!

    VastaaPoista
  13. On tainnut tulla muutamaan kertaan muristua surkeanlaatuisesta ajattelusta ja laiskasta journalismista ja niin tälläkin kertaa. Mikä mahtoi olla tuonkin jutun motiivi, paitsi tietysti palstan täyttäminen ja kirjoittajan saama maksu kirjoituksesta.

    Tutkimuksessa kehitettiin väestöennusteen teossa käytettävää tilastollista menetelmää huomioimalla hedelmällisessä iässä olevan väestönosan hedelmällisyys sekä väestön kuolleisuus ja muuttoliike. Koulutuksen ja ehkäisyn saatavuuden oletettiin nopeuttavan hedelmällisessä iässä olevien naisten hedelmällisyyden laskua. Esimerkiksi sellainen ennusteiden laskennassa merkittävä asia kuin, hedelmällisessä iässä olevien naisten osuuden muutos väestössä ja sen vaikutus väestön kasvuun, on sellaista selvää matematiikkaa, joka ei ole altis epävarmuuksille. Sen sijaan se, mitkä asiat vaikuttavat hedelmällisyyden muutoksiin ja miten ne siihen vaikuttavat, on hyvinkin altis muutoksille, kuten historiastakin olemme nähneet. Niinpä ennusteen tarkkuus riippuu olennaisesti sen laadinnassa käytettyjen oletusten toteutumisesta ja niinpä tämä ennuste on siis yksi ennuste muiden joukossa. Se on laadittu varsin sofistikoituneilla menetelmillä, muuta edelleen jos-niin-tyyppinen ennuste, ei sen enempää. Se tarkoittaa sitä, että ennustettu tulos on riippuvainen sen laadinnassa käytettyjen oletusten toteutumisesta. Niiden oletusten toteutumiseen puolestaan vaikuttaa moni asia, kuten kulttuurin, asenteiden ja arvojen muutokset ja jopa politiikka.

    Kyseessä oli siis varsin kiinnostava tutkimus, joka sisältää myös erilaisia skenaarioita, mutta toimittaja Mutanen veti mutkat suoraksi ja oli sitä mieltä, että ”näin tulee tapahtumaan, tahdoimme tai emme”. Ja tietenkin hän sitten veti omia johtopäätöksiään, joille kyseisestä tutkimuksesta ei löytynyt mitään tukea tai perustetta. Häneltä ei siis riittänyt intoa tutkimukseen perehtymiseen, saati sitten sen ammattitaitoiseen referointiin. Jotakin voisi sanoa myös Hesarin linjasta, joka vain vähän aikaa sitten piti väestönvaihdosta puhumista fasistisena huu-haana ja esittelee sitä nyt väistämättömänä ja positiivisena asiana.

    Jostakin syystä mieleen nousi se Simo Salmisen laulu, vähän justeerattuna, joka alkaa sanoilla ” Maailma on täynnä uskomattomia tarinoita Mutta vain yksi kertoo Hesarin tapaan väestönvaihdosta. Näin se kuuluu ja se on karmea tarina” Ja loppukaneetti tietenkin: ”Taitais olla parempi vähä ajatella enste”

    VastaaPoista
  14. Miten lie mahtaa käydä, kaikesta huolimatta vaikka ennustellaan että Maapallo lämpenis, todennäkösesti käy päinvastoin ,että ollaan menossa kohti uutta jääkautta, ainakin pientä sellasta ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  15. Ei tuossa neekeröinnissä mitään salaliittoa ole. Onpahan vain lännen tättähäärien käsin koskeketeltava naivius. Yhteiskunnat, ainakin hyvinvointi yhteiskunnat tuhoava, ns. humanismi.

    Periytyy natsismin pelosta. Natsejahan olemme ellemme neekereitä elätä?

    VastaaPoista
  16. Lisääntymisen lopettaminen ja elintaso kulkevat käsi kädessä. Näin on tapahtunut kaikkialla ja tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin. Heti kun perheet muuttavat maalta kaupunkeihin, eivät paimenna tai viljele maata alkeellisin keinoin eli eivät tarvitse ilmaista työvoimaa, niin syntyvyys lähtee laskuun. Joissain maissa lapsia tehdään entisen 8 sijaan 5 ja kohta 3.

    Ihmiskunnalla on mielenkiintoisia aikoja tiedossa tämän vuosisadan loppupuolella, mitä esim tehdä lapsettomille ja sitä kautta vailla omia jälkeläisiä oleville vanhuksille. Riittääkö vähillä nuorilla kiinnostusta hoitaa heille ventovieraita vanhuksia ja esim kustantaa heidän hoivansa ja eläkkeensä?

    Vai häipyvätkö nuoremmat ja ainakin yritteliäämmät heistä niihin muutamiin maihin joissa on kysyntää ja talous kasvaa.

    Onneksi ikä taitaa pelastaa minut tuon näkemiseltä.

    VastaaPoista
  17. Ei Muta-Annukka mikään tyhmä ole.
    Ei se eivätkä sen tyttökaverit kuvittele tänne mitään työvoimaa tulevan.
    Ei se sellaista tarvitse.

    Väestönvaihtoa se tekee, sillä Euroopan Neuvostoliiton perustaminen ei onnistu, ennen kuin kaikkien eurooppalaisten kansojen kulttuuriset ominaispiirteet on hukutettu eurabiafrikkalaiseen epäsikiörotumössöön.

    Sitä odotellessa Muta-Annukka ja tyttökaverit käyvät tyydyttämässä suomalaisen naisen tarpeitaan VOK-tavaramerkin alla kulkevissa naisten ilotaloissa.
    Niissä ei asiakkaan tarvitse maksaa, vaan niitä ylläpitää suomalainen heteromies saamatta vastikkeeksi mitään muuta kuin rikollisuutta ja ylenkatsetta.

    VastaaPoista
  18. Jaa että mitäkö tapahtuu, kysyy Annika. No ainakin Annikalta ja kollegoiltaan loppuu leipä ynnä muut elintarvikkeet jotka pitävät hengissä. Saatamme nähdä sen jo meidän elinaikana.

    VastaaPoista
  19. Siis ihmisen evolutiivinen kehitys palautuu takaisin alkuun? Ei kuulosta kovinkaan lohduttavalta. Itse kuitenkin epäilen, että kehitysmaista tullut elättiväestö nostaa siinä vaiheessa kytkintä, kun se hoksaa kuinka heitä ruokkiva kantaväestö on vähentynyt siinä määrin, että se ei enää pysty pitämään maata pystyssä. Näistä elintasopakolaisista ei tule koskaan kykeneviä elättämään itseänsä täällä kylmässä ja pimeässä pohjolassa.

    VastaaPoista
  20. Siis ihmisen evolutiivinen kehitys palautuisi takaisin alkuun? Itse kyllä veikkaan, että elintasopakolaisten jälkeläiset nostavat kytkintä, kun huomaavat, että kantaväestö on kutistunut niin pieneksi, että se ei pysty elättämään heitä. Nämä kehitysmaapakolaisten jälkeläiset eivät kykene pitämään pystyssä tätä kylmää ja pimeää pohjolaa, jossa selviytyäkseen joutuu tekemään tuottavaa työtä. Nämä pakolaismassat tulevat vaeltamaan tulevaisuudessa ympäri länsimaita kuin heinäsirkkaparvet ja tuhlaavat jokaisen maan resurssit yksi kerrallaan. Muuhun heistä ei ole.

    VastaaPoista
  21. Tiedetoimittajaksi pääsee nimittämällä itsensä tiedetoimittajaksi.

    Tämä nainen palaa alkulähteille mustaan Afrikkaan. Ja väittää sieltä saatavan työvoimaa Suomeen. En tiedä yhtään hyvin toimivaa mustan Afrikan maata. Sitäkin enemmän toimettomia nuoria miehiä, jotka luuhaavat elämänsä läpi kaikenlaista puuhaillen, vähemmän kuitenkin työtä.

    Afrikkalaiset miehet Suomen pelastavat, no huono vitsi. Ja muslimimiehet tuovat pyllistelyuskonnon Suomeen. Tiedetoimittaja voisi perehtyä Libanonin historiaan. Se toimisi mallimaana myös Suomelle kunhan muslimien määrä vielä vähän nousee. Esimakua voi nähdä siitä kuinka Pariisi on tuhottu. Tai Rotterdam. Malmö.

    VastaaPoista
  22. Kiitos kaikille kommentoijille kommenteista ja lisäyksistä. En itse usko tuon kaltaisten naikkosten olevan mukana missään salaliitossa, vaan kuten KKi totesikin on kyseessä länsimainen sinisilmäinen naivius. Plus tietysti muodissa mukana eläminen. Tuhoisaahan se silti on.

    VastaaPoista
  23. Olen usein tätä ennenkin kysynyt, mutta kukaan ei koskaan eikä missään ole vastannut. Haluaisin siis tietää perustelut sille, miksi väkiluvun pitäisi kasvaa. Kauhistellaan nurin päin olevaa ikäpyramidia ja syytetään suuria ikäluokkia tilanteesta, mutta unohdetaan, että vuosina 1945-1949 syntyneistä yli kolmasosa on jo siirtynyt parempaan maailmaan ja iso harvennus seuraa seuraavan 10:n vuoden sisällä. Ikäluokat pienenevät ja työelämä uudistuu tekoälyn ja robottien voimalla sellaista vauhtia, että työpaikatkin vähenevät. Tulevaisuudessa tarvitaan korkean tason osaamista sekä opettajia, sairaanhoitajia ja palomiehiä ym, mutta mihin me tarvitsemme matalapalkkaista maahanmuuttoa kehitysmaista, joka kaikkien ongelmien lisäksi vie enemmän rahaa valtion kassasta kuin sinne veroina tuottaa? Eikö Suomeen hyvin riittäisi pienempikin porukka pitämään yhteiskunta toiminnassa ja työllisyys tasapainossa? Olen kai vaan niin tyhmä, etten ymmärrä, mutta jos joku viisaampi selittäisi?

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  24. "En itse usko tuon kaltaisten naikkosten olevan mukana missään salaliitossa". Ottamatta kantaa mahdollisten salaliittojen olemassaoloon tai olemattomuuteen, niin lienee selvää, että ei mikään tosissaan toimiva ja vakavasti otettava salaliitto tuollaista henkilöä riveihinsä kelpuuttaisi. Kyllä kyseessä on enintään sellainen hyödyllinen idiootti, joka ei tiedä eikä ymmärrä mihin häntä käytetään ja kuka vetelee naruista.

    VastaaPoista
  25. https://www.suomenuutiset.fi/kansankodissa-kaikki-kohtaavat-rasismia-ruotsalaisten-vihaamisen-on-loputtava/

    Ruotsissa sentään joku valtamedian tervejärkinen NAINEN ottaa härkää sarvista. Onhan meilläkin Ukkola ja Appelsin, mutta tuntuvat usein hukkuvan bimbojen massan alle.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  26. Sir Ilkalle ja muille joilla on se käsitys että evoluutiolla olisi jokin tietty suunta: ei ole. Ei mitään suuntaa. Evoluutio on vain sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin. Se eliö joka sopeutuu parhaiten, tuottaa eniten niissä olosuhteissa pärjääviä jälkeläisiä jotka taas puolestaan parhaiten pärjääviä ja niin edelleen. Vain niillä tekijöillä jotka vaikuttavat vallitsevissa olosuhteissa pärjäämiseen, on merkitystä. Jos vallitsevat olosuhteet ovat sellaisia joissa pärjää eli eniten jälkikasvua tuottaa tyhmä, mutta äärimmäisen väkivaltainen ja äkkipikainen ihminen, niin sitten sellaisten määrä lisääntyy ja muiden vähenee. Ei ole mitään suuntaa parempaan tai huonompaa, se riippuu ihan vain siitä millaisia olioita on genetiikkansa pohjalta tarjolla ja mitkä niistä soivat vallitseviin olosuhteisiin parhaiten. Piste.

    VastaaPoista
  27. Mikä salaliitto jossain olisi piilossa?
    Tämähän on täysin avointa ja peittelemätöntä tuhotoimintaa, jonka tavoite on julistettu suoraan päin naamaa.

    VastaaPoista
  28. Tervehdys Rouva Anolle, Strix Senexille, Tapsalle vaan, Thorvald Eskilinpojalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Rouva Ano: Erittäin hyviä huomioita.

    Strix Senex: Iskit asian ytimeen. Ei tuon kaltaisia naisia tarvita kuin hyödyllisiksi idiooteiksi.

    Tapsa vaan: Kiitos linkistä. Asiaa.

    Thorvald: Totta joo, mutta olemme siitä ihmeellisessä tilanteessa että se kehittyneempi yhteisö elättää sitä väkivaltaista ja äkkipikaista eikä tajua että se on vaaraksi.

    Qroquius Kad: Strix Senex tuossa kommentissaan totesi jo hyvin. Ja omalta kohdaltasi voisit – taas kertaalleen – vähentää sitä pillun merkitystä. Se kun on sulla taas lisääntymään päin. Eivät ne naiset – vaikka typeryksiä ovatkin – käy VOKeissa itseään panettamassa.

    VastaaPoista
  29. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja12. huhtikuuta 2024 klo 0.08

    Ainoat siirtomaa-ajan jälkeen toimivat yhteiskunnat Afrikan mantereella olivat Rhodesia ja Etelä-Afrikka.
    Paino sanalla olivat.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys, VNV. Totta. Ja ketkäs siellä pitivätkään valtaa?

    VastaaPoista
  31. Tässä tuli nyt väärinkäsitys. Tarkoitin seuraavaa: vähän aikaa sitten valtamedia piti "väestönvaihtoteoriaa" yhtenä esimerkkinä VALHEELLISISTA salaliittoteorioista. Nyt se avoimesti myöntää väestömuutoksen ja itseasiassa kannattaa sitä. Muutos on ollut nopea. Kantaväestön väheksyntää ei edes yritetä enää peitellä.

    PS-lehdenjakaja

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, PS-lehdenjakaja. Totta joo, eivätkä ne tietyt kommenttini sinäsä koskeneet sinun kommenttiasi.

    VastaaPoista
  33. "Saharan eteläpuolisessa Afrikassa syntyy silloin (2100-luvulla) yli puolet maailman uusista ihmisistä."
    Sitäpä voi sitten miettiä kukin mielessään millaisen maailman he itselleen rakentavat

    VastaaPoista