perjantai 10. toukokuuta 2024

DIREKTIIVI JA VIRANOMAINEN

Eli byrokratiaa ja kiusantekoa

Tässäkin blogissa on aikaisemmin mainittu se, että ihmisten kotona olevat deaktivoidut aseet eli käytännössä koristeena olevat lyömäraudat on ilmoitettava ja rekisteröitävä poliisille. Mutta kun EU lyö direktiiviä pöytään niin sehän ei suinkaan riitä. Eli dekottuja sarjatuliaseita ei enää saisi pitää kotona näkyvillä vaan niitä varten tulisi hankkia erityisen murtovarma asekaappi ja pitää ne siellä. Jaa miksikö:

”Ampuma-asedirektiivi sääntelee deaktivoidut ampuma-aseet luokkaan C, eli meillä laissa ilmoituksenvaraisiin ampuma-aseisiin. Ampuma-aseella tarkoitetaan siten myös deaktivoitua asetta, joka täytyy säilyttää alkuperäisen aseen vaatimusten mukaisesti”, sanoo poliisitarkastaja Seppo Sivula sisäministeriöstä.

Eli lyömäraudaksi muuttunut ase tulee säilyttää niin kuin toimiva sarjatuliase. Ja hankkia satojen eurojen turvakaappi aseelle, jolla ei voi ampua. Jos tätä ei tee, niin lainkuuliainen ihminen onkin sitten yhtä-äkkiä rikollinen. Vaikka käsittääkseni tätä direktiiviä ei Suomessa ole eduskunta millään lailla laiksi vahvistanut. Herää vaan muutama kysymys:

1. Ketä tällainen loppujen lopuksi hyödyttää? Meneekö se kategoriaan ”no eihän siinä järkeä ole, mutta kun siitä on viranomaispäätös niin siitä pidetään kiinni”?

2. Jääkö tämä Poliisihallituksen tulkinta kuolleeksi kirjaimeksi eli millä tavalla poliisi aikoo asiaa valvoa? Kotietsinnöilläkö? Millä perusteella?

3. Jos lainkuuliainen henkilö jää kiinni tästä ”rikoksesta” niin viedäänkö häneltä myös mahdolliset toimivat aseet? Vaikka hän olisi aina toiminut niiden kanssa asianmukaisesti?

4. Voisiko poliisilla olla ehkä jotain tähdellisempääkin tekemistä? Niin kuin esmes ne oikeat rikolliset?

Tietysti joku suvaitsevais-tiedostava ihminen saattaisi todeta että ei ihmisellä tarvitse olla minkäänlaisia aseita. Toimivia tai toimimattomia.

Vaan tarvitseeko niiden mielipidettä aina kysyä. Tai kysyä yleensäkään.

Ja noin yleensä ja erikseen totean että minua kyrpii se, että virkakoneisto tunkee kärsänsä aivan tavallisten ihmisten asioihin.

27 kommenttia:

  1. Tuolla määräyksellä saadaan lukkojen taakse ne rosmoiila ja muilla rikollisilla olevat, nykyisinkin luvattomat aseet, ja varsinkin ne sarjatuliaseet. Kuten esmes råtsissa paukuvat kalasnikovit. Se noilla hömelöillä on takana. Ja vihepiiperöillä jotka hurraavat ja taputtavat karvaisia käsiään.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Mitä se mulle kuuluu mitä mulle kuuluu?

    VastaaPoista
  3. Tuolla uutisen loppupäässä valottavat hieman tämän päätöksen taustaa. "Logiikka" näyttäisi olevan sellanein, että deaktivoitujen aseiden säilyttäminen asekaapissa estää reaktivoinnin.

    VastaaPoista
  4. Hei Ykä!

    Normitulvasta on puhuttu juhlapuheissa jo ainakin 40 vuotta sitten, mutta puheiden tasolle asia on jäänyt. Brysselin virkamiehille maksetaan korkeaa kuukausipalkkaa siitä, että kirjoittavat meidän iloksemme uusia sääntöjä. Eivätkä poliitikotkaan lopulta muuta osaa tehdä kuin sääntöjä. Mitäpä tällöin muuta voi odottaakaan kuin sääntöjä, aina vain uusista aiheista ja aina vain yksityiskohtaisempia?

    Ennustan, että EU tulee lopulta kuristamaan itsensä hengiltä asetuksillaan ja direktiiveillään. Siihen menee vielä pari-kolme vuosikymmentä, enkä varmaankaan ole itse enää exodusta todistamassa. Sitä ennen se ehtii kuitenkin vielä saada aikaan paljon pahaa.

    Bone

    VastaaPoista
  5. Pitää taas kertaalleen manata, että useimpien vaikeuksien syynä on kehno ajattelu ja se näyttää jatkuvasti vain yleistyvän. Sen sijaan, että asioihin pyrittäisiin etsimään optimaalisia ratkaisuja, toistetaan samaa joskus keksittyä ratkaisumallia absurdiuteen asti. Tämän päälle tulevat vielä ne lakeijasielut, jotka varmuuden vuoksi kehittelevät säännöksistä omia ylilyöviä tulkintojaan. Eiköhän jokainen ymmärrä, että aseiden hankinnassa ja säilytyksessä on syytä olla jonkinlaisia rajoituksia, jotta koteihin ei aivan sinkoja ja konekiväärejä saisi vapaasti hankkia. Jokainen järjissään oleva myös ymmärtää, että ostoluvan ja suojakaapin vaatiminen nallipyssyn ostajalta osoittaa vähintäänkin terveen järjen ja suhteellisuudentajun puutetta. Kuitenkin toimitaan kuten se tukinajossa ollut hölmöläinen, joka latoi kuormaan lisää tukkeja hokien hevoselle, että ”jos sinä nuo jaksat, vielä sinä jaksat tämänkin” eli ”keksitään vielä uusi ja tiukempi rajoitus, keksitään vielä uusi …”. Ja tulos oli tietysti se, että hölmöläisen liian täyteen lastattu reki ei liikahtanutkaan ja direktiivin laatijan puuhastelujen tuloksista viis veisataan, kun ei niissä eikä niiden sorvaajassa ole kuitenkaan tolkkua.

    Tämä direktiivi ja sen tulkinta on tietysti vain yksi esimerkki alkeellistuneesta ajattelusta. Samalla se on esimerkki toisestakin kehnon ajattelun mallista eli sävyltään taikauskoisesta pelkojen ohjaamasta jossittelu-ajattelusta. Siinä tunnutaan kuvittelevan, että aseen näköisellä esineellä, jolla ei kuitenkaan ole aseen toiminnallisia ominaisuuksia, olisi jonkun maagisen prosessin tuloksena kyky samaan vaaran ja vahingon aiheuttamiseen kuin oikealla aseella. Kuvitellaan, että ”jos kuitenkin …” ja sitten se jossitteluun perustuva kuvitelma otetaan sellaiseksi faktaksi, jossa sitä jossia ei enää ole.

    Täytyy ihmetellä, että minne on kadonnut se länsimaisen valistuksen perinne, joka korosti järjen käyttöä mystiikan edellä tai, Kantin sanoin ”ihmisen vapautumista itseaiheutetun alaikäisyyden tilasta”.

    VastaaPoista
  6. Tässä omat arveluni kysymyksiisi:

    1. Ketä tällainen loppujen lopuksi hyödyttää? Meneekö se kategoriaan ”no eihän siinä järkeä ole, mutta kun siitä on viranomaispäätös niin siitä pidetään kiinni”?
    -Poliisi kokee varmasti hyötyvänsä, onhan heillä ollut jo vuosia tavoitteena vähentää aselupien määrää Suomessa. Tämä on vain yksi työkalu lisää siihen pakkiin.

    2. Jääkö tämä Poliisihallituksen tulkinta kuolleeksi kirjaimeksi eli millä tavalla poliisi aikoo asiaa valvoa? Kotietsinnöilläkö? Millä perusteella?
    -Jää ja ei jää. Tuskin poliisi alkaa kaluta läpi dekoja myyneiden asiakastietoja. Mutta jos muissa asioissa tehdään etsintää ja sen yhteydessä löytyy deko, on se sellainen kiva tapa saada tuomioita kovennettua.

    3. Jos lainkuuliainen henkilö jää kiinni tästä ”rikoksesta” niin viedäänkö häneltä myös mahdolliset toimivat aseet? Vaikka hän olisi aina toiminut niiden kanssa asianmukaisesti?
    -Kyllä viedään. Mukavasti myös juuri korotettiin vähimmäistuomio törkeästä ampuma-aserikoksesta kahteen vuoteen vankeutta. Dekot ovat usein olleet joskus sarjatuliaseita, eli tuomitaan helposti törkeänä.

    4. Voisiko poliisilla olla ehkä jotain tähdellisempääkin tekemistä? Niin kuin esmes ne oikeat rikolliset?
    -Voisihan sitä kuvitella. Mutta kuten jo mainitsin, tämä toimii sellaisena mukavana pikku bonuksena, millä helposti kovennetaan tuomioita.

    Nyt on ollut viime aikoina muutenkin niin monta ampumistapausta luvallisilla ja luvattomilla aseilla, että aselakien kiristyksiä saattaa olla tulossa lähitulevaisuudessa. Tämä ihan omaa mutuilua, tosin...

    -Mörköooppera-

    VastaaPoista
  7. Ei nyt tullu kellekkään miele(se imuri) jotta noita torrakoita hommataan ilman lupia jos niikseen tulee. Vai monta allania tai vähän raju pinssejä (vitun kova jätkä mutta sossurahat juoksee) kaveri kyselee sheriffiltä lupia kun nyt ois tarvetta jotta.

    VastaaPoista
  8. Kun isäni kuoli meille jäi lukittuun komeroon kaksi pyssyä, kivääri ja haulikko. Määräyksiä toteltiin eikä aseita helposti saatavilla pidetty. Lähes kaikki naapuriston miehet metsästivät Lapissa kun asuttiin, tuskin kenelläkään heistä olisi ollut varaa tai halua tuhlata sitä murtovarmaan asekaappiin, aseita käytettiin syksyisin metsästysaikaan. Eipä tuolloin juuri deaktivoiduista aseista puhuttu. Byrokratia on kova vallanpitäjä, jakelee määräyksiä, ajaa kansaa tarpeettomiin kustannuksia vaativiin toimiin.

    Kuuntelin eilen Neil Oliverin podcastin, missä hän puhui Hannah Arendtista ja hänen käsityksestään pahuuden banalisoitumisesta. Ihmisten luottamus instituutioihin johtaa siihen, että määräyksiä ja ohjeita kuunnellaan silloinkin kun ne aiheuttavat tuhoa, pahuus arkipäiväistyy. Lännen sivilisaatiota purkavat nyt byrokraatit. Poliitikot johtavat ja byrokraatit toteuttavat. Satojen eurojen turvakaappi on vain juonne suuressa pelissä.

    VastaaPoista
  9. Nyt kun 15.7.2024 mennessä ihmisten kotona olevat Suomen sotahistorialliset ja deaktivoidut koristeaseet on ilmoitettu ja rekisteröity poliisille, niin ei se siihen lopu. Dekottua Suomi KP:ta (lue: puupölkky ja metallipala) ei tosiaan enää saa pitää kotona näkyvillä kirjahyllyn päällä.

    Ja kun EU lyö direktiiviä pöytään, niin sehän ei suinkaan riitä Suomessa. Jos luovutat/myyt tämmöisen vanhan liiton dekotun KP31 varikkoaseen eteen päin, sen vanha kerran tehty dekoaminen ei enää riitä, vaan uuden omistaja pitää hitsauttaa umpeen niin ettei mikään liiku ja piippu rei'ittää.

    Se siitä keräilyarvosta.

    heppa

    VastaaPoista
  10. Koomista on sekin, että valtio itse dekosi noita ja myi kansalaisille. Taisivat tehdä huonoa työtä?
    Kyllä luulisi jokaisen täysjärkisen tajuavan, että jos joku pitää kirjahyllyssä Suomi KP:tä, niin se on deaktivoitu ja vaaraton.
    Tuleepahan taas hyvä konsti ja uusi mahdollisuus vapauttaa ihmiset laillisista aseistakin, jos sattuu löytymään näitä huippuvaarallisia koriste-esineitä.

    VastaaPoista
  11. Tällä perusteella vasara ja sorkkarauta pitäisi säilyttää lukollisessa asekaapissa, naulapyssystä puhumattakaan....

    VastaaPoista
  12. Niin no..ne toimivat pitää olla sijoitettuna sinne "jemma" nimiseen paikkaan ja nuo toimivatkin voisi viedä sinne..ihan vaan pekonien kiusaksi.
    Toisaalta, turhaa se on noista murehtia, mr P.A. Luty briteistä näytti että lakikirjan sivut on asia jolla voi tarvittaessa pyyhkiä sitä päätä kropasta mitä nuo lait ylipäätään tulee.
    Google kertoo enemmän asiasta kiinnostuneille.
    -Power grows out of the barrel of a gun. Mao
    Pätee edelleen ja sitähän nämä quislingit pelkäävät vaikka eu:n p-reikää lipovat

    VastaaPoista
  13. Herran pelko on tyhmyyden alku.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Huru-ukolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Bonelle, Ano3:lle, Strix Senexille, Mörköoopperalle, Ano4:lle, Bogreolille, hepalle, Ekulle, E.H:lle, Ano5:lle ja Ano6:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Tässä tapauksessa poliisi varmaankin ylireagoi tarkoituksella ettei vaan tulisi mitään virkavirhettä. Tämähän on virkakoneiston normaalia toimintaa. Olen ollut siinä itsekin mukana hyvin pitkään. Siellähän ei ajatella että ”onko tässä mitään järkeä” vaan ”kun tästä on The Päätös niin näin tehdään”.

    VastaaPoista
  15. Mörköooppera tuolla kirjoittikin melkein sanasta sanaan sen mitä olisin itse vastannut kysymyksiin 1.-4.
    Niinpä totean viimeiseen kysymykseen, tarvitseeko suvaitsevais-tiedostavan ihmisen mielipidettä aina kysyä tai kysyä yleensäkään:

    ei tarvitse, koska ne ovat niitä, jotka tässä maassa kaikesta päättävät.
    Ei niiltä kukaan mitään kysy.
    Ne sanelevat kaikille muille, olivatpa hallituksessa tai eivät.

    VastaaPoista
  16. Taas ihan normaalia EU:n perseilyä ja Suomen loputonta halua nuolla EU viskaalieen nyyttejä.
    Voimassa olevan aselain mukaan jos omistat viisi tai alle metsästysasetta niin saat säilyttää niitä vaikka keskellä olohuoneen lattiaa.
    Dekottu Suomi kp luokitellaankin sitten ERVA- aseeksi ja sen säilytykseen ei tavallinen asekaappi enää kelpaakkaan vaan kaapilla pitää olla ERVA luokitus ja sitä kaappia ei ihan muutamalla satkulla saa.
    Helvetillistä hölmöläisten hommaa muta muuta voi odottaa idiooteilta jotka eivät ymmärrä aseista paskaakaan.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Valitettavasti niiden ruikutusvalta on Suomessa aivan liian suuri.

    Joppos123: Juuri näin.

    VastaaPoista
  18. No näitä direktiivejä ja määräyksiä, nyt ilmeisesti ei saa tehdä puutrahjätteistä ja leikkujätteistä kompostia maavaraisesti, vaikka se puutarhajäte olisi niitetty siitä samasta maasta, vaan pitää olla kuulemma kiinteä alusta ettei valumia tule ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, jpt. Joo ja eikös niitä ole jo niitä kunnallisia kompostitarkastajia.

    VastaaPoista
  20. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen kommentoi asiaa puolitoista vuotta sitten:

    https://www.sttinfo.fi/tiedote/69956676/kompostointi-on-vaihtoehto-biojatteen-erilliskeraykselle?publisherId=4346

    "Julkisuudessa on liikkunut huhuja, joiden mukaan uuden jätelain myötä palkkaisimme uusia kompostitarkastajia tai että se olisi erillinen virka. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. HSY:n palveluksessa on jätehuoltoasiamiehiä, jotka auttavat asukkaita löytämään sopivia lajitteluvaihtoehtoja. He voivat tehdä kompostien ennalta sovittuja satunnaistarkastuksia oman työnsä ohessa."

    Toisin sanoen ei ole kunnallisia kompostitarkastajia, joiden virkanimike olisi kunnallinen kompstitarkastaja, mutta on jätehuoltoasiamiehiä jotka tekevät kunnallisia kompostitarkastuksia.

    Tästäkin olisi Spede voinut saada Naisen Logiikka -sketsin, jossa kansa nauraa vetelänä Speden repiessä kaljuaan Hannelen selittäessä naama pokerina ettei ole mitään kunnallisia kompistitarkastajia, koska sellaisia virkanimikkeitä ei ole, vaikka onkin kunnallisia kompostitarkastajia.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisäyksestä. Joo, tärkeintä on termi, ei sisältö.

    VastaaPoista
  22. A-Studiossa pari iltaa sitten aselaeista keskustelivat Jenna Simula (ps) ja Eveliina Heinäluoma (sd). Arvata saattaa kenen mielestä aselakeja pitäisi kiristää ja kenen mielestä pitää jo nytkin kireä aselait ennallaan. Ainoastaan luvattomia aseita kantavat saisivat saada nykyisiä ankarampia tuomioita mm. ehdotonta vankeutta. Heinäluoma jankutti koko ajan kevään kahdesta tapauksesta, että ei niissä ollut luvaton ase eli Vornasen ja kouluampumisen tapaus. Sen takia koko aselaki pitäisi hänen mukaan perata läpi. Kun toimittaja kysyi pariinkin otteeseen Heinäluomalta, että pitäisikö näitä nykyisiä aselupia sitten karsia kovalla kädellä, niin siihen Heinäluoma ei selvästikään uskaltanut antaa kyllä tai ei vastausta vaan jankutti sitä samaa, että aselaki pitää perata perusteellisesti läpi, mitä sillä sitten loppujen lopuksi tarkoittikaan. Pelkäsi ilmeisesti useamman sadan tuhannen metsästysharrastajan tuomiota, jos alkaa vaatimaan aselupien karsimista. Jenna Simula sanoi omistavansa 4 metsästysasetta ja on metsästäjä siis itsekin. Hyvin asiallista artikulointia häneltä, kun vertasi Heinäluoman kiihkoiluun.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, Kalle. Kyseinen Heinäluoma pyrki hankkimaan irtopisteitä ja aseista vaahtoamallahan niitä saa. Sinänsä laillisten aseitten omistajat syyllistyvät varsin vähän mihinkään rikoksiin. Ja aseitahan tietysti vastustavat eniten ne, joilla ei itsellään niitä ole.

    VastaaPoista
  24. Vasurithan ovat aina halunneet kansalta aseet pois. Vain punakaartilla saisi olla aseita.
    Ihmiset vastustavat ja haluavat kieltää aina ne asiat mitkä eivät itseään kiinnosta tai joihin ei ole mahdollisuutta.
    Metsästys,kalastus, matkailu ja autoilu noin vaikka esimerkkinä.
    On ihan helvetisti asioita jotka ei meikää voisi vähempää kiinnostaa mutta suon ne muille mutta joillakin on vain perkeleellinen himo kieltää kaikki.

    Seuraavaksi lasten nallipyssyt pitää säilöä ERVA kaappeihin. Vanhoja dekoja voi aseseppä tehdä toimintakuntoisiksi mutta uusien sääntöjen mukaisia ei koska niistä pitää porata piiput täyteen reikiä.

    VastaaPoista
  25. No mutta täytyyhän jättiorganisaatioon kuuluvilla sentään jotakin tekemistä olla! Kuinka sitä muuten kehtaisi palkkansa nostaa ja näyttää tärkeältä? Seuraavaksi kai vaaditaan luvat vesi- ja nallipyssyille, ritsoille ja koiranputkille ja paperikudit, herneet ja pihlajanmarjat laitetaan lukkojen taakse. Kysymys kuuluukin, täytyykö Suomen aina olla se hyödyllinen idiootti, joka suostuu mukisematta kaikkeen mitä sieltä pääkallonpaikalta esitetään? Se kuuluisa maalaisjärki riittäisi.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Joppos123:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne. Hyviä huomioita kummallakin. Ja muuten, se aseseppä ei ihan vähällä rupea rekoamaan niitä pyssyjä sillä jos siitä jää kiinni niin tuomion lisäksi lähtee luvat ja elinkeino.

    VastaaPoista