Yle jatkaa tutulla linjallaan propagandan oppien mukaisesti. Eli tärkeintä ei välttämättä ole se, mitä kerrotaan vaan se, mitä jätetään kertomatta. Tuorein tapaus on juttu jonka otsikko on ”Kahdeksan syytä, miksi lapsista tuli Suomen yleisimpiä pahoinpitelijöitä – nuoret kertovat somen vääristä esikuvista”.
Ja mitäs
ne syyt sitten ovat:
1. Ilmoituskynnys
laskenut. Tätä muuten on käytetty aikaisemmin perusteena raiskauslukujenkin
lisääntymiselle.
2.
Väkivallan kierre.
–
13-vuotiaat kokevat, että pitää tehdä kaikenlaisia juttuja, että eivät olisi
nössöjä.
3. Ryöstökulttuurin
yleistyminen. Tässä mainitaan jopa roadman-ilmiö mutta ei selitetä sen taustoja
ja ennen kaikkea sitä, että keitä ne roadmanit mahtaa olla.
4.
Sosiaalinen media.
5. Koronan
vaikutukset. Joo, tämä on ihan oikeasti vielä listalla.
6. Pieni
joukko voi pahoin. Hjuu, tämä pahoinvointi on mainittu niin monta kertaa. Ne,
jotka harrastavat sadistista väkivaltaa eivät voi pahoin. Heidän uhrinsa
voivat.
7. Vanhempien
uupumus.
8.
Törkeiden tekomuotojen yleistyminen.
No niin,
siinähän niitä Ylen kertomia syitä oli. Vaan mikähän olennainen asia – se todellinen
syy – mahtoi taas kerran tarkoituksella unohtua? Se syy, jota Yle ei taaskaan
maininnut sanallakaan?
Tässähän
herää kysymys että kuinka somalit ja arabit mahtavat selvitä käsistä räjähtäneessä
suomalaisnuorten väkivallassa? Sääliksi käy noita Suomelle välttämättömiä
kultamunia.
Pelastakaa heidät suomalaisnuorten
hirvittävältä väkivallalta.
Olin kuvitellut syyn olevan ihan toisaalla, mutta onneksi Yle palautti taas maan pinnalle. Kuinka tyhmäksi ja laitaoikeistolaiseksi rasistiksi ihminen voikaan tuntea itsensä tällaisen viisauden ja totuuden edessä! Alan katumisharjoitukset heti paikalla ja toivon, ettei uusi hallitus leikkaa Ylen kustannuksia. Eihän tämän tason toimittajia saa halvalla, eikä varsinkaan johtoa!
VastaaPoistaAikuisten oikeasti kysymys on kuitenkin tiedon panttaajista.
Rouva Ano
Siinä on sennäköstä killisilmää että suosiolla väistäsin kadun toiselle puolelle jos vastaan tulis vaikken varsinaisesti arkalasta olekaan.
VastaaPoistaOn taas Ylessä tehty ryhmätöitä. Tuossa jutussa nimittäin paistaa ryhmätyösyndrooma. joka puolestaan on tuttu kaikille tietynlaisissa töissä olleille. Muille kerrottakoon, miten juttu menee. Firmalla tai virastolla on haaste, ja henkilöstö pannaan etsimään ratkaisuja ryhmätyönä. Porukka jaetaan ryhmiin, joille ilmoitetaan haaste ja tehtäväksi annetaan ratkaisujen kirjaaminen lippusille ja lappusille. Ryhmät sitten kirjaavat mieleen tulleita asioita lippusille ja lappusille suunnilleen puolen tunnin ajan. Sen päätyttyä tulokset esitellään jälkeen ja voittajaksi julistetaan se ryhmä, joka sai kirjoitettua eniten lippusia ja lappusia. Minkäänlaista tulosten laatuun tai edes asiaankuuluvuuteen kohdistuvaa kritiikkiä, itsekritiikistä puhumattakaan, ei harjoiteta.
VastaaPoistaNäin näissä Ylen ryhmätöissäkin näyttää käyneen. Ei ole onnistuttu erottamaan edes ongelman nimeämistä ja ongelma syytä. Kun esimerkiksi väitetään, että Lasten lisääntyvän väkivaltaisuuden syynä on ryöstökulttuurin yleistyminen, niin se on kyllä selvä tautologia. Sama pätee kohtaan ”törkeiden tekomuotojen yleistyminen”. Todetaan taas kerran, että tämän laatuinen toimittajien kehno ajattelu ja henkinen laiskuus, useimmiten älylliseen epärehellisyyteen yhdistyneenä, vain ruokkivat ongelmia, eivät millään tavalla edistä niiden ratkaisua. Se, että väkivallan todetun raaistumisen syyksi esitetään ilmoituskynnyksen madaltumista, on jo niin absurdia, että ei luulisi edes toimittajan moiseen lankeavan.
Jos asiaan haluttaisiin paneutua, selvitettäisiin esimerkiksi, mitkä ovat näiden väkivaltaa harjoittavien nuorten ominaispiireteet. Suoritettaisiin siis profilointi (hui kauhistus). Selvitettäisiin, minkälaisissa ympäristöissä tätä väkivaltaa esiintyy. Voitaisiin tehdä jopa vertailua sellaisiin ympäristöihin, joissa tällaista väkivaltaa ei esiinny. Selvitettäisiin, millä tavoin ongelmiin on puututtu silloin, kun niitä on ensimmäisen kerran ilmennyt ja selvitettäisiin, miten käytetyt keinot (jos mitkään) ovat vaikuttaneet. Tällainen maallikko nimittäin epäilee, että nopealla ja päättäväisellä puuttumisella saattaisi olla väkivallan leviämistä hillitseviä vaikutuksia, kun taas viivyttelevällä, vatvovalla ja byrokraattisella toimimattomuudella pikemminkin edistetään väkivallan lisääntymistä.
Mutta ehkä tätä toimittajien ohjeistamista ei kannata jatkaa tämän pidemmälle. Jos heillä halua olisi, kyllä he osaisivat itsekin hoksata, miten asiaan oikeasti pitäisi paneutua. Mutta kun halu puuttuu, myös kyky puuttuu ja valitettavasti Yle näyttää ottaneen ajattelun alkeellistamisen keskeiseksi tehtäväkseen.
Ylen uskottavuus vaan vähenee näillä jutuilla, ei kerrota kaikkea, vaan muokataan juttu sopimaan omaan ideologiaan.
VastaaPoistaKun tuo Yle on aina niin tarkka siitä, että jutuissa on aina muunkin kuin valkoisen värisiä suomalaisia kuvissa, niin jutussa, missä nuoret pohtii, että mistä tämä väkivalta johtuu, niin kuvassa on neljä valkonaamaa?
VastaaPoistaEi varmaan mitään sattumaa. Eipä ole kellään ylenannon toimittelijalla pokkaa mennä kyselemään miltään "maahanmuuttaja yhteisöltä", että miksi te olette näissä rikoksissa tilastollisesti yliedustettuna?
Oliko Slovakian PM Fico kansallismielinen?
VastaaPoistaKertokaa minulle, missä se Suomen kuuluisa äärioikeisto on? Yksi syy siihen, että keharit saa vapaasti mellestää kaduilla on se, kun äärioikeistoa ei ole.
VastaaPoistaTapsa vaan
Mahtaisko noilla kuvan matuilla olla jotain tekemistä sen paljon puhutun ja poliitikkoja huolestuttavan huoltosuhteen heikkenemisen kanssa?
VastaaPoistaTervehdys Rouva Anolle, Ano1:lle, Strix Senexille, Heikille, Ekulle, Ano2:lle, Tapsalle vaan ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRouva Ano: Joo, minäkin revin ihokkaani heti jutun luettuani. Kas kun minä olen ollut väärällä tavalla oikeassa.
Ano1: Epäilemättä se kannattaisi.
Strix Senex: Ryhmätyösyndrooma on minullekin työelämästä tuttua. Ja niin kuin sanot, toimittajalla puuttuu halu ja sen myötä kyky. Lopputuloksena on, no, valetta.
Heikki: Jep. Propagandan oppien mukaisesti.
Ekku: Tämän pistin itsekin merkille ja eihän se ole ensimmäinen kerta.
Ano2: Miten kysymyksesi liittyy aiheeseen?
Tapsa vaan: Suomessahan ei ns. äärioikeisto ole ollut suosittua silloinkaan kun kansallissosialismi oli pop Euroopassa.
Ano3: Epäilemättä on.
Miksi ihmeessä YLEnannon tai Hell-Sinkin Totuuden toimittajiksi itseään kutsuvat menisivät kysymään kemumaturikollisilta mistä niiden yliedustus rikollisuudessa johtuu?
VastaaPoistaJuurihan ne äsken kertoivat meille pöljille persuille mistä se johtuu (paitsi etteivät kertoneet sen olevan kemumaturikollisuutta), joten asia on sillä hyvä ja meidän pitää uskoa se.
Sillä sipuli, sanoi Nils Gustafsson.
Tulipa vastaan metka uudin:
VastaaPoista"Asioista hyvin perillä oleva taho väittää, että matunuorten häiriökäyttäytyminen on selkeästi kasvanut viime vuosina. Matuhyökkäykset ovat lisääntyneet muidenkin lähteiden mukaan useiden vuosien ajan.
Tunnetun lähteen mukaan eniten hyökkäilevät rodut ovat somalit, sekarotuiset ja arabit. Monet katsovat, ettei mikään rotu ole itsessään paha, vaan häiriökäytöksen taustalla on usein esimerkiksi puutteelliset kasvatustaidot.
Tilastojen mahdollinen kasvu johtuu siitä, että matunuorille annetaan liikaa vapauksia.
Lisäksi matujen inhimillistäminen voi johtaa siihen, että niiden tekemisiä tulkitaan väärin, eikä häiriökäytöksen juurisyihin päästä pureutumaan.
Käytöshäiriötä hoidetaan yhä enemmän mielialalääkkeillä, mutta toimenpiteitä tulisi kohdistaa erityisesti tilanteen ennaltaehkäisyyn.
Pitää myös osata erottaa lajityypillinen käytös varsinaisesta häiriökäyttäytymisestä. Oletetun häiriökäytöksen syy on yleisimmin fysiologinen tai vääränlaiset kasvuolosuhteet."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fdb8742f-fdb3-496b-9800-a6d2b94bd285
Ajatelkaa nyt, jos koirilla olisi tuollaisia ongelmia;
eikö niihin puututtaisi?
Ylé toitottaa: maahanmuuttajat. Tervetuloa.
VastaaPoistaJoskus aikoinaan kun olin vielä hommissa mukana niin oli olemassa yksi sääntö.
VastaaPoistaRynkky ei tiedä kuka sillä ampuu ja se ei välitä.
Siksi meillä oli ulkomaankeikoilla tapana pitää kaikkia jotka kantavat asetta uhkana.
Nämä nyt tänne rantautuneet apinat eivät myöskään välitä.
Noista tulee vielä oikea ongelma.
Ne saavat rohkeutta ja mitä jollain afrikan kilipäällä päässä liikkuu?
Noissa on se juttu kun ne ovat nuoria niin niille se lopullinen lähtö maailmasta ei ole päällimmäisenä mielessä ja siksi ovat vaarallisia.
Samaan aikaan on päällä ääretön kiima ja halu osoittaa miehisyyttään vaikka sitten aseen kanssa.
Vaarallinen yhdistelmä.
Tervehdys Qroquius Kadiille, Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad:
Viesti1: Jos VMP jotain pelkää, niin totuutta.
Viesti2: Niin no, koiristahan tuo juttu oli. Ymmärrän kyllä pointin.
Ano: Niinhän se tekee. Ilman mitään kyseenalaistamista.
Joppos123: Erittäin vaarallinen yhdistelmä ja tuo tulee yleistymään täällä Suomessakin.
Hieman päivän aiheen vierestä
VastaaPoistaJukka Tarkka kirjoitti 18.5.2024
RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
https://jukkatarkka.blogspot.com/2024/05/rajalaki-turvaapaikka-ja-kansainvaliset.html
Blogista poimittua
"Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen.
Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä."
No mutta yle.Etteivät häpeäisi.Ilmastomuutos puuttui vielä syytöslistalta,eikä pidä Putinia olla syyttämättä
VastaaPoistaMiksi tuon kela-peräisen maahanmuuton annetaan jatkua. Oliko lakko-oikeuden rajoittaminen kiireellisempi? Paras arvaukseni on, hei, jotkut tienaavat sillä.
VastaaPoistaTervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Kiitos lisäyksestä.
Ano2: Kyllähän sitä ilmastohysteriaakin Yleltä löytyy.
Ano3: Epäilemättä tienaavatkin mutta koko asiastahan on vuosien mittaan tullut arvostelun ulkopuolella oleva pyhä lehmä.
Jukka Tarkka on epäilemättä oikeassa, mutta ei ota huomioon ettei Suomessa noudateta olemassaolevia kansainvälisiä sopimuksia vaan poliittisen eliitin itse keksimiä the Kansainvälisiä Sopimuksia™.
VastaaPoistaNiille ei voi mitään koska niille ei voi mitään koska niille ei voi mitään.
Että siitäs kuulitte setämiehet!
Nih!!
Tervehdys, Qroquius Kad. Kyllä. Hyvin pitkään niiden keksittyjen sopimusten mukaan on menty.
VastaaPoista"Ilmoituskynnys on madaltunut". Tätä esitetään hyvinkin usein, kun on kysymys maahanmuuttajien/turvapaikan hakijoiden ja muidenkin tekemistä rikoksista. Ikään kuin rikokset eivät olisi lisääntyneet, mutta niistä ilmoitetaan herkemmin. Noh silloinhan asiat ovat taas kunnossa. Tulee mieleen se komisario Tapolan laskentatapa jengirikollisuudesta. Suomessa ei ole jengirikollisuutta, koska ei voida tarkkaan määritellä, mikä on jengi. Tapolahan palkittiin ylennyksillä ja muillakin kunnianosoituksilla näistä järkevistä ajatuksista.
VastaaPoista"Kommenttien valvonta on otettu käyttöön."
VastaaPoistaTämähän on kuin Neuvostoliitossa tai Natsi-Saksassa. Yrjö valitsee itse mistä keskustellaan ja mitkä mielipiteet on sallittuja. Itsenäinen ajattelu kielletty.
Miksi muuten et ole maininnut Vornasen tapausta sanallakaan? Tai muita rikollisia persuja seksuaalirikollinen Hakkaraisesta lähtien?
Morjesta Ykä ja muut Pimeällä Puolella!
VastaaPoistaNyt menee täysin ohi aiheen, mutta huomasin iltapäivälehdessä jutun Lappeenrantaan rakennettavasta keinolihatehtaasta ni muistui mieleen että taisit joskus ennustaa tämänkin tapahtuman tulevan, jossakin pidemmässä tarinassa. Paikka oli vissiin Lappeenrantaa pohjoisempana mutta siellä suunnilla?
-Tavallinen Virtanen-
Tervehdys Kalle Pelttarille, Anolle ja Tavalliselle Virtaselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaKalle: Joo, tämä selityshän alkoi jo silloin kun tuontitavaran tekemät raiskaukset yleistyivät. Niitähän on sinänsä ollut jo 1990-luvulla.
Ano: Se kommenttien valvonta on ollut käytössä jo blogin alusta saakka. Ja minä päätän edelleenkin itse, mistä kirjoitan. Kyseisistä miehistä valtamedia uutisoi kyllä ihan tarpeeksi.
Tavallinen Virtanen: Kiitos lisäyksestä. Tuo oli minulle uutta.