Vihervasemmisto on suhtautunut Oulussa sekopään tekemään puukotukseen suurella ja tekopyhällä riemulla. Asiaa on käsitelty monella taholla mutta nostan esille suvakin arkkityypin eli Iltalehden toimittelijan Ida Erämaan joka veti omasta mielestäni varsin tanakat pohjat seuraavilla loihelausumillaan:
Kun
maahanmuuttokriittisten joukosta voi nousta myös radikalisoituneita ja jopa
väkivaltaan kykeneviä yksilöitä, niin kehottaisin maahanmuuttokriittisiä
hoitamaan kuntoon näitä ongelmia, ennen kuin keskitytään muihin uhkakuviin.
Väkivaltaa, terrorismin uhkaa ja rikollista toimintaa löytyy täältä Suomesta
ihan omasta takaa.
Miksi
suurin fokus kohdistuu edelleen tulijoiden synnyttämään uhkaan, kun rasismi
johtaa täällä jo valmiiksi jopa uhan toteutumiseen? Se on kuin toruisi oven
raosta kurkistavaa kissaa samalla kun elefantti riehuu posliinikaupassa.
Kyseisellä
avautumisella kyseinen Erämaa kuittaa merkityksettömäksi haittamaahanmuuttajien
kantasuomalaisiin kohdistaman ja jatkuvasti kasvavan väkivallan. Se elefantti
on ollut posliinikaupassa jo pitkään eikä se todellakaan puhu suomea. Mutta faktat
eivät ole koskaan häirinneet kun arkkisuvakit heittävät läppää ja pyrkivät saamaan
tapauksesta kaiken irti.
Yleisesti
voi todeta että kun haittamaahanmuuttajat tekevät tuhannennen väkivaltateon on
kyseessä aina yksittäistapaus.
Kun
suomalainen tekee yhden väkivallan teon on kyseessä laaja ja huolestuttava
ilmiö.
Hän löysi lopultakin natsin.
Sallittakoon pikku Iidulle se sokean kanan riemu, kun kerrankin löysi jyvän.
VastaaPoistaSitä kun tapahtuu niin harvoin, jos koskaan.
No kyl se täl pärjä puol vuot, kiitoksi vaan kauhian pal natsil!
Samaisten toimittelijoiden mielestä me sikaa syövät persvakomiehet ollaan opetettu muslimit raiskaamaan meidän pikkutyttöjä ja tappamaan vääräuskoisia.
VastaaPoistaHarvoin jos koskaan toivon lajitoverille mitään pahaa mutta tuolle tapaukselle pieni kiva "pelihetki" saattaisi tehdä hyvää.
Otanmäki 2015. Tappo, kohteena suomalainen.
VastaaPoistaNäitä Iituleita riittää joka lähtöön. Oulussa mamu jopa tappoi toisen ihmisen samoihin aikoihin kun natsi heilui puukkonsa kanssa. Uhrikin saattoi olla mamu. Viime yönä joku porukka puukotti jotakin tyyppiä. Haistan tässäkin etnistä värinää tai ainakin kaalisoppaapieruja.
VastaaPoistaSamaan aikaan toisaalla, myös Oulussa. Mamutaustainen henkilö puukotti hengiltä tietojen mukaan valkoisen miehen. Ei juurikaan mainintaa valtamediassa. Ja puukkohipat jatkuvat, missäpä muualla kuin Oulussa. "Seurue" puukotti yhden henkilön henkihieveriin. Ei siinäkään mainittu nimen ja taustan kera tekijää/tekijöitä kuten tuossa Valkean tapauksessa.
VastaaPoistaNe lienee juurikin niitä yksittäistapauksia.
Huru-ukko
Lapsentappaja suree tekoaan oikeudessa nahka mustana katumuksesta. Minkähänlainen puhdinta ja "analyysi" tästä nähdään? Vai jääkö se ylenannon pikku näytelmäksi 20:30 iltamissa, jossa kaksi hyväpalkkaista toimittelijaa jaarittelee keskenään. Voi näitä happosia "uutisia".
VastaaPoista"Uhrikin saattoi olla mamu" Uhri oli valkoihoinen Suomalainen jonka murhasta poliisi otti 2 värillistä kiinni, mihen ja naisen. Ei mitään myötätuntoa tullut valkoiselle halitukselta, ne itki joka ikinen hiukan haavoittunutta värillistä, ei kiinnosta vaikka valkoihoinen murhataan raakasti.
VastaaPoistaTervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Huru-ukolle, Ano3:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne. Suomessa ollaan pitkään oltu siinä sairaassa tilanteessa jossa etnisesti edistyksellisten henki ja terveys ovat arvokkaampia kuin suomalaisten.
VastaaPoistaNäin se nyt on.
PoistaEtninen väkivalta pottunokkia kohtaan on ehdottomasti muotia.
Me olemme Ykä oltu jo pitkään siinä tilanteessa missä kantasuomalaisen henki on uhrattavissa matujen puolesta.
VastaaPoistaJos arabi tai neekeri tappaa kantiksen niin aina löytyy syy kantiksista.
On piilorasismia, mikroagressioita ja muuta paskaa millä tapot selitetään.
Nyt kun selvästi suljetulle kuuluva wannabenatsi puukottaa (ei edes hengiltä) matuakakaraa niin millään muulla ei ole väliä.
Edes sata tapettua, siis tapettua kantista ei nouse mihinkään uutisiin koska ne tapot ovat vaaaan niiiin eri asia.
Eihän se väestönvaihto onnistu, jos kantakirjasuomalaisen elämä on arvokkaampi kuin the Varsinaisen Maahanmuuttajan™!
VastaaPoistaMaakuntalehti antoi tänään turvallisuusvinkkejä matkailijoille.
Yksi niistä oli, että taksi saattaa kaikesta huolimatta olla matkakohteessa turvallisempi kuin vuokrattu ajoneuvo:
monissa maissa ulkomaalaisen ja kantakirjakansalaisen liikenneyhteentörmäyksessä ulkomaalainen on automaattisesti syyllinen.
Tämä on asia, jota suomalaiselle täytyy erikseen teroittaa.
Monissa muissa maissa tämä on itsestäänselvyys.
Yliopistotytöt eivät kerta kaikkiaan voi tajuta, että Suomi on yksi äärimmäisen harvoista maista maailmassa, jossa ulkomaalainen on aina kantakirjakansalaisen yläpuolella.
Lähes kaikkialla muualla on päinvastoin.
"Maahanmuuttomyönteinen" höperö toimittelija! Aika vastenmielinen otus.
VastaaPoistaJoka päivälle riittäisi uutta juttua matujen väkivallasta Suomenniemellä valtamedian käsittelyyn, jos haluttaisiin. Mutta hiljaista, hyvin hiljaista on ollut.
VastaaPoistaTapsa vaan
Tällä Ida Erämaalla oli kummallinen vastuuvapauslauseke jutun lopussa. Kopioin sen tähän.
VastaaPoista"Vastuuvapauslauseke: Tässä tekstissä ei väitetä, etteikö maahanmuuttoon liittyisi ongelmia tai riskejä. Teksti ei ota kantaa maahanmuuttopolitiikkaan, vaan rasismiin. Tekstissä ei esitetä, että kaikenlainen maahanmuutto tulisi sallia ilman mitään rajoituksia, selvityksiä tai toimenpiteitä. Tekstissä ei arvoteta maahanmuuttajien ja kantaväestön tekemää väkivaltaa, vaan viitataan siihen, että kantaväestössä esiintyvä uhka on sen väkiluvun puolesta suurempi kuin väkiluvultaan pienemmän maahanmuuttajaväestön synnyttämä uhka."
Tekstissä ei muka ARVOTETA maahanmuuttajien ja kantaväestön tekemää väkivaltaa, mutta kuitenkin todetaan lopuksi uhka kantaväestön puolelta on suurempi, koska kataväestöä on enemmän. Eli on ne pirulliset kantaväestöläiset siis valkoiset miehet sittenkin syyllisempiä kuin tummat pojat. Siis palataan edelleen siihen suvakkien suosikkilauseeseen: Raiskaa ja tappaa ne kantasuomalaisetkin.
QK.
VastaaPoistaEnnen taksi oli se turvallinen juttu niin naisille kuin liian kännissä oleville miehille.
Kuski vahti, että kyytiläinen pääsi turvallisesti kotiin.
Nykyisin en kyllä taksiin astu jos kuski on savunahka tai arabi.
Muutaman kerran kun olin vielä Balkanilla niin otin vaan taksin lentokentältä ja joka vitun kerta joutui neekereiden ja arabien kanssa vääntämään reitistä kotiin ja maksusta, ihan jokainen kerta.
Aina oli jotain kusetusta.
Ei siellä pystynyt rentoutumaan vaikka olisi pitänyt. Sama saatanan sotatila oli kuupassa päällä koko ajan.
Myöhemmin tilasin taksin "lähitaksin" kautta ja aina oli tuttu kuski.
Ei tarvinnut matujen kanssa enää kotimaassa tapella.
Linnaanhan tuo pikkulapsen puukottaja kuuluu. Ilmeisesti ei edes ensimmäinen kerta kun heiluu veitsen kanssa.
VastaaPoistaToki vassareilta menee johdot solmuun kun toki heidänkin mielestä tuo tyyppi kuuluu linnaan mutta yleisestihän he suhtautuvat kielteisesti tiukkoihin rangaistuksiin väkivaltarikoksissa. Tekijäkin kun on uhri vasemmiston mielestä.
Hei Ykä ja kaikki. Näiden masentavien uutisten keskellä totean, että tänään on Eugenin nimipäivä. Laitoin lipun salkoon.
VastaaPoistaLuen parasta aikaa romaania, jonka etulehdellä on Jevgeni Jevtusenkon mietelause, joka sopii hyvin tähän(kin) päivään. "Kun totuuden korvaa hiljaisuus, se hiljaisuus on valhe."
VastaaPoistaRouva Ano
"Maaahanmuuttajat" saavat paljon palstatilaa heihin kohdistuneista rikkeistä, jopa tekaistuista sellaisista. Näin vakavassa tapauksessa vielä enemmän. Ovat kuulemma huolissaan lapsistaan. Haluaisin sanoa heille, samat sanat.
VastaaPoistaElokapinan mielenosoittajaa tönäisi poliisi kun hän yritti mennä kadulle istumaan. Onneksi selvittiin henkisellä pipillä mutta, uskaltaako enää mennä mieltä osittamaan, raskaana oleva nainen semminkin. Toivottavasti ei. Kukaan täysjärkinen ei mene liikenteen sekaan istumaan. Voi tulla ohjausviallinen autoi ja ajaa päälle. Sitäkin sattuu.
Olen tainnut useampaankin kertaan todeta, että useimpien ongelmiemme alkusyy on kehnossa ajattelussa. Eikä ole kerta eikä kaksi, kun se kehno ajattelu on ollut ominaista nimenomaan vihervasemmistoa edustaville toimittajille, useimmiten naispuolisille. Niin tälläkin kertaa.
VastaaPoistaOulussa tapahtui samana päivänä yksi veitsellä tehty tappo ja yksi veitsellä tehty tapon yritys. Edellisen tekijän sukunimi oli Amir ja jälkimmäisen Lämsä. Vain jälkimmäinen herätti mediassa suurta huomiota ja nosti tavattoman hälyn. Mediassa sille oli siis vahva tilaus. Tietysti tämä juttujen välisen julkisuuden suuri ero voisi perustua siihen perinteiseen uutisen kriteeriin, jonka mukaan se, että koira puree miestä ei ole uutinen mutta se, että mies puree koiraa, on uutinen.
Tiettävästi tämä Lämsä on niin äärimmäinen hörhö, että edes Pohjoismainen vastarintaliike ei hänen touhujaan ole sulattanut. Tietenkään se ei mitenkään estä tuollaista höyryävää toimittajaa, joka omalla tavallaan edustaa yhtä äärimmäistä, joskaan ei sentään yhtä väkivaltaista ajattelumaailmaa, yleistämästä moista toimintaa kaikkeen ja kaikkiin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautumiseen ja suhtautuviin. Millään journalistisilla laatukriteereillä ei ole sijaa, kun toimittaja pääsee purkamaan sisäisiä tuntemuksiaan.
Se kyllä täytyy todeta, että oli tuossa jutussa yksi osuva vertaus, nimittäin tämä: ”Se on kuin toruisi oven raosta kurkistavaa kissaa samalla kun elefantti riehuu posliinikaupassa”. Tämä vertaus tietysti osuu nimenomaan kyseiseen kirjoittajaan, joka kyllä näkee yhden sairaan tyypin tempauksen, mutta ei niitä kymmeniä maahanmuuttajien tekemiä väkivaltarikoksia.
Kun luulee, että on jo kypsään ikään ehtineenä tullut jo siihen pisteeseen, että mikään ei juuri enää yllätä nykyisessä elämänmenossa, niin mitä vielä! Amerikkalainen femistinen tutkija ja kirjailija Cat Bohannon on tullut siihen tulokseen, että miehet eläisivät pidempään, jos heidät kastroidaan. Asia on huomattu, kun mielisairaita kastroitiin 1950-luvulla. "Pallikkaat" tekevät tyhmiä poikien juttuja ja kuolevat nuorempina, mutta sen sijaan kivestenpoisto vahvistaisi immuunijärjestelmää ja solujen korjautumista. "Miksi miehet kantavat mukanaan kahta pientä kuolinpalleroa? En usko, että tulemme koskaan tietämään." Kyseinen Columbian huippuyliopiston kasvatti ei ymmärrä biologiasta yhtään mitään ja rinnastaa kaikki miehet mielisairaisiin. Tämä jos mikä, on mielipuolista ja sairasta. Ihmettelen vaan, kauanko tätä vielä kestää.
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys Joppos123:lle, Qroquius Kadille, Heikille, Tapsalle vaan, Kalle Pelttarille, TR:lle, 29051453:lle, Rouva Anolle, Anolle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Yhden Joppos123:n viestin ymmärsin yksityisviestiksi. Kiitos siitä.
VastaaPoistaKyllähän oli taas aivopieru kyseiseltä toimittelijalta. Jutustahan saa taas käsityksen, että nämä tyttö toimittelijat vihaavat suomea, suomalaista kulttuuria, suomalaisia miehiä sekä ovat uskomattoman ylimielisiä naiiveja sanotaan suoraan, idiootteja. Ja saavat palkkaakin noista kirjoituksistaan. Ja tuo että, maahanmuuttajat pelkäävät lastensa puolesta. Kyllä ne ovat röyhkeitä. Tottakai jutussa on sitä vihervassuri toimittelijan lisää, mutta joka tapauksessa. Hohhoijjaa taas.
VastaaPoistaTäytyypä kommentoida ohi kirjoituksen aiheen. Tuli seurattua ihan huvikseen eri puoluekokouksia. Ps sitä ja tätä. Pelkkää negatiivista sekä äänestäjien aliarvioimista. Eli kaikki ps:n äänestäjät ovat ikäänkuin väärässä, juntteja, isänmaan vastaisia sekä natseja. Täytyy todeta, että kumpa kepussa tultaisiin järkiinsä Kaikkosen johdolla. Eli rkp huit v*uun jallituksesta. Nythän ottivat somalinkin puheenjohtajistoon. Saas nähdä mikä sirkus on tulossa syksyllä.
VastaaPoistaTervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Joo, ”ylimielisyys ja naivius”. Siihen tiivistyy kyllä paljon.
Ano2: Varsin samanlaisia havaintoja minullakin.
Kun vihervasemmistolaiset feministiämmät päästävät muhamettilaiset Suomeen ja ne rupeavat joukolla raiskaamaan naisia (erityisesti niitä vasemmistoantifapissiksiä), niin eikö se ole pelkästään hyvä asia, että näille lutkille saadaan vihdoinkin jotain hyötykäyttöä? Saadaan Suomen syntyvyys vihdoinkin nousuun!
VastaaPoista"Kun luulee, että on jo kypsään ikään ehtineenä tullut jo siihen pisteeseen, että mikään ei juuri enää yllätä nykyisessä elämänmenossa, niin mitä vielä! Amerikkalainen femistinen tutkija ja kirjailija Cat Bohannon on tullut siihen tulokseen, että miehet eläisivät pidempään, jos heidät kastroidaan. Asia on huomattu, kun mielisairaita kastroitiin 1950-luvulla. "Pallikkaat" tekevät tyhmiä poikien juttuja ja kuolevat nuorempina, mutta sen sijaan kivestenpoisto vahvistaisi immuunijärjestelmää ja solujen korjautumista. "Miksi miehet kantavat mukanaan kahta pientä kuolinpalleroa? En usko, että tulemme koskaan tietämään." Kyseinen Columbian huippuyliopiston kasvatti ei ymmärrä biologiasta yhtään mitään ja rinnastaa kaikki miehet mielisairaisiin. Tämä jos mikä, on mielipuolista ja sairasta. Ihmettelen vaan, kauanko tätä vielä kestää."
VastaaPoistaTämä on täysin totta. Lisäksi sekä Gloria Steinem että Germaine Greer ovat ehdottaneet naistenkin pakkosterilisointia, jotta naiset saadaan vapautettua suvullisen lisääntymisen taakasta ja rasituksista, kuten kivuliaista raskauksista ja synnytyksistä. Ihmisen evoluutio voisi siirtyä seuraavalle tasolle, kun tulevaisuudessa ihmiset lisääntyisivät ainoastaan kloonaamalla (se ei tietenkään enää tuottaisi geneettisesti uudenlaisia ihmisyksilöitä, mutta niitähän on näiden naikkosten mukaan ollut tähän maailmanaikaan mennessä jo ihan riittävästi). Kun kastroinnin ja steriloinnin myötä ihmisten sukupuolihormonitasot laskevat, samalla loppuu miesten iät ja ajat harjoittama naisiin kohdistama seksuaalinen häirintä ja ihmiskunta pystyy jatkossa keskittymään vapaa-ajallaan kehittävämpiin harrastuksiin kun pelkälle nettipornolle runkkaamiseen. Kun ei ole enää sukupuolen mukaan eroavia sukupuolihormonitasoja, naisten ja miesten ja niiden 70 muun sukupuolen väliset luonteenpiirteet ja luontaiset erot kyvyissä ja kiinnostuksenkohteissa tasoittuvat ja sukupuolista tulee vihdoinkin täysin samanlaisia ja tasa-arvoisia. Kuvitelkaa, vain täysin kosketuksensa todellisuuteen menettänyt hysteerinen vasemmistolainen akateemikko voisi olla riittävän hullu ehdottaakseen jotakin tämmöistä! Tästähän oli joku aika sitten jossain vaihtoehtomediassa jokin sellainen juttu, että Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella joku sikäläinen violettiharjainen vasemmistonuoriin kuuluva naisoletettu olisi järjestänyt mielenosoituksen tämän tulevaisuudenutopian edistämisen puolesta.
Tausta kerrotaan kyllä, mikäli se on jotain Yhdysvalloissa peräti terroristijärjestöksi määritelty Pohjoismaiden vastarintaliike, mutta salataan tai selitellään parhain päin, jos se on islam. Määritelmän mukaan PVL on seuraavaa "Järjestön väkivaltainen toiminta perustuu avoimesti rasistiseen, maahanmuuttovastaiseen, antisemitistiseen ja anti-LGBTQI+ -ohjelmaan. Ryhmän jäsenet ja johtajat ovat tehneet väkivaltaisia hyökkäyksiä poliittisia vastustajia, mielenosoittajia, toimittajia ja muita vihollisiksi koettuja tahoja vastaan." (Suomen uutiset). Minusta näyttää siltä, että jos PVL olisi suuri laajalle levinnyt väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan harjoittava ja naisia alistava järjestö se voisi hakea uskonnon statusta, ja tulla kohdelluksi kunnioituksella kuten islam.
VastaaPoistaIslam on suuressa määrin arabien uskonto, joka on alistanut muita etnisyyksiä valtansa alle, erityisesti se suhtautuu juutalaisiin kielteisesti, on siis antisemitistinen ja LGBym. -kuviot se kieltää tyystin. Maahanmuuttomyönteinen se on ainoastaan siinä mielessä, että siirtyy muiden uskontojen vaivoiksi vieraisiin maihin.
Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Ei tällä tavalla.
Ano2: Kertoo siitä kuinka sairasta feminismi on.
Bogreol: Islamilaisiin verrattuna ne PVL:n hyökkäykset ovat kyllä kovin vähissä.
Mahtaako löytyä sellaista tilastoa, josta selviäisi kuinka monta sellaista väkivallantekoa, raiskausta, murhaa tai tappoa Suomessa on tapahtunut vaikkapa vuoden 1990 jälkeen, jossa tekijä on ollut ulkomaalainen ja uhri suomalainen? Kansalaisuuden saaminen pelkästään syntymällä Suomeen sekoittaa pakkaa, mutta löytyyhän faktat poliisin aekistosta. Veikkaan kyllä, että tällaisen tutkimuksen rahat ovat kiven alla. Sen sijaan takavuosina tutkimus somalien sopeutumisesta Minnesotan osavaltioon sai 600.000 euroa. Mitä hyötyä siitä oli kenellekään muulle kuin apurahan saajalle vai onko tuo amerikkalainen osavaltio, sen kulttuuri ja sosiaaliapu yksi yhteen Suomen kanssa? Kankkulan kaivoon menivät nekin rahat, mutta onhan Suomi rikas maa, onhan?
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys, Rouva Ano. Hyvä kysymys. Liekö tuota kattavaa tilastoa koskaan tehnyt? Se vastakkainen tilasto taas on hyvin lyhyt.
VastaaPoistaRouva Ano.
VastaaPoistaMuistini mukaan Minnesota oli yksi niistä osavaltioista joihin suomalaiset muuttivat ammoisina aikoina siirtolaisiksi suurin joukoin. Jos ja kun näin oli, tutkimushan oli aiheellinen, eli kuinka sinne muuttaneet suomalsiet suhtautivat ja asennoituivat somaleihin verrattuna meihin täällä kotosuomessa asuvien suhtautumiseen.
Eli toteamuksesi rahojen haaskauksesta osuu kohdalleen. Ja hyödyn rahoista kuittasi apurahan saaja ja ehkä jokunen muukin hännystelijä.
Huru-ukko
Tervehdys, Huru-ukko. Joo, niin taisi olla. Eniten meni kai Michiganin Upper Peninsulaan. Nuo nollatutkimukset pitäisi yleensäkin saada syyniin ja silppuriin.
VastaaPoistaUlkomaalaisten rikollisuudesta Suomessa on infoa rutkasti tuolla:
VastaaPoistahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Ulkomaalaisten_rikollisuus_Suomessa
Lassi Kotiniemi teki Poliisiammattikorkeakoulun lopputyönsä aiheesta:
https://web.archive.org/web/20201112035556/https://www.polamk.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polamkwwwstructure/40737_Kotiniemi_Ulkomaalaistaustaisten_rikollisuus_lukuina.pdf?0a740c29ff5ad488
Se julkaistui siis vuonna 2015, eikä siinä ole eritelty rikosten uhreja kansallisuuden mukaan.
Eipä lie sellaista tutkimusta saisi julkaistakaan, missä olisi eritelty ulkomaalaisten rikollisten suomalaiset uhrit.
Ulkomaalaisetkin kirjataan suomalaisiksi, jos jompikumpi vanhemmista on syntynyt Suomessa.
Minnesota valikoitui niin monen suomalaissiirtolaisen kotipaikaksi jo Ellis Islandin vastaanottopuhutuksessa:
VastaaPoista"Where Ya gonna settle down?"
Tulkki tulkkasi suomalaiselle:
"Minne Te aiko asettua asuman?"
Suomalainen hikoili, puristi lakkiaan vielä kovempaa ja mutisi ahdistuneena:
"Noh...Minnes otat...?"
"Ah, Minnesota! So here's Ya documents, good luck for Ya immigration an' the next one pleeze!"
Hehehehhee:) Tuo oli hyvä tuo QK:n kommentti noista suomalaisten asettumisesta. Ihan ääneen hymyilytti. Mutta tosiaakin, näin tarinat kertovat tapahtuneen, eli kaipa niissä jotain perääkin on, niissä tarinoissa. Minnes otat? No sinne:))
VastaaPoistaHuru-ukko
Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos lisäyksistä.
VastaaPoistaKaikenlainen rasismi on tuomittavaa. Hienoa. Mutta käytännössä vain kantasuomalaisten "rasismi" kelpaa oikeudessa ja valtamediassa!
VastaaPoista