PIENI JUHANNUSTARINA 2024

Niin… olishan se hienoa viettää juhannusaattoa jollain mökillä… jonkun järven rannalla… vaikka sähköttömällä mökillä… olis upeeta kattoo vaikka ukkosta… aivan sama olisko seuraa vai oliskos ihan keskenään… niillä kotiseuduilla…

Näitä tuumasi töistää palatessaan muuan vähän päälle kolmekymppinen mies kolmosen ratikassa joskus 1990-luvulla. Niin kuin moni hänen kaltaisensa. Silloin. Ja myös 1980-luvulla. Ja myös 2000-luvulla. Ja myös nykypäivänä. Mies oli monien kaltaistensa tavoin tullut Helsinkiin jostain muualta. Muualta, jossa töitä ei enää ollut. Seuduilta joissa ammatit olivat joskus periytyneet isältä pojalle.

Vaan eivät periytyneet enää. Niinpä hän ja hänen kaltaisensa asuivat kaupungissa jota inhosivat ja jossa elivät yksin. Ratikka tuli pysäkille, mies astui ulos, käveli ensiksi videovuokraamoon josta vuokrasi pari elokuvaa. Seuraavaksi hän kulki pieneen K-kauppaan, osti ruokaa sekä reilusti olutta ja käveli sitten kolkkoon kerrostaloon. Hän nousi hissillä ja avasi luukkunsa oven. Eihän se koti ollut. Ei hän sellaisena sitä pitänytkään. Olipahan paikka jossa syödä ja nukkua.

Hän laittoi ostoksensa jääkaappiin ja videot pöydälle. Takkia hän ei viitsinyt riisua sillä hän palasi rappukäytävään, siitä sitten kadulle, käveli läheiseen kulmakuppilaan ja alkoi viettää junantuoman ilotonta juhannusta. Kun ne vapaatkin olivat vain kaksi päivää. Ei siinä ajassa kannattanut lähteä kotiseudulle.

Hän oli asunut näillä kulmilla muutaman vuoden ja tunsi joitain ihmisiä. Sieltä kulmakuppilasta. Sinänsä pelkkiä hyvänpäivän tuttuja Ei hän sinänsä itseään kovin esille tuonut. Eikä tämä kuppila ollut hänelle sellainen ylimääräinen olohuone niin kuin valtaosalle kuppilan asiakkaista. Hän halusi enempi olla rauhassa ja pitää huolen omista asioistaan. Sillä tavoin välttyi turhilta ongelmilta. Vaan jostain syystä täälläkin tuli usein istuttua.

Mies istui baaritiskille ja sytytti tupakan. Baarimikko oli tuttu mies.

- Stobe?

- Kiitos.

Mies huokasi itsekseen, otti hörpyn ja tuumasi että aloitetaanpas juhannusjuhlinta. Siinähän se ensimmäinen tuoppi meni tyhjyyttä katsellessa. Paras tila oli se kun ei ajatellut ollenkaan mutta harvinaistahan se oli. Mies tilasi lisää olutta ja luki iltapäivälehdet sekä selasi vielä City-lehden. Ei silti, että kyseinen aviisi olisi häntä kiinnostanut mutta edessä ollut avonainen lehti piti yleensä seuraan tuppautujat loitolla.

Tuoppi vaihtui toiseen, sitten kolmanteen ja lopulta kuudenteen. Mies nyökkäsi kiitokseksi baarimikolle ja alkoi kävellä kohti, no, luukkuaan. Hän katseli kulkiessaan ympärillä olevia jo melko vanhoja kivitaloja ja tuumi itsekseen että pääseeköhän hän koskaan tästä läävästä pois.

Asunnollaan hän tuumasi kyllästyneenä että laitetaanpas juhannusgourmeeta. Toisin sanoen Saarioisten roiskeläppä ja siihen silpaistu puolikas HK:n sininen päälle. Siihen aikaanhan kyseinen makkara oli vielä synonyymi lenkkimakkaralle. Päälle tupakki ja sen jälkeen mies laittoi videon pyörimään ja aukaisi olutpullon tietäen että niitä tulisi illan aikana auottua vielä monta. Aamulla olisi krapula mutta senhän saattoi aina nukkua pois.

Paska juhannus, vaan tulipahan vietettyä, tuumi mies, lopetti hohdottoman juhannuksensa ja meni pitkälleen. Hän näki unta olevansa järven rannalla sähköttömässä mökissä. Järven selällä näytti nousevan ukkonen. Antaapa tulla vaan, tuumi mies unissaan.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille.