torstai 11. heinäkuuta 2024

MONIMUOTOISELLA TYÖMAALLA

Lähitulevaisuudessa, Huulipunahallitus 2.0:n astuttua valtaan…

Radanvarsikaupungin Naakkamon taajamassa sijaitsevan Teuvon Tärppi & Temmellys huolto- ja korjausfirman johtaja ja omistaja Teuvo Työman istui toimistossaan. Toimisto oli itse asiassa vain firman pajassa oleva pieni koppi ja sehän Teuvolle riittikin. Hän sai siellä pyöritettyä kymmenhenkisen firmansa asiat ja osallistui töihin mahdollisimman paljon itsekin. Eihän pienyrittäjä kovin suurta kapitalistia pystynyt leikkimään. Haalarit päällä oli hänelläkin.

Firman paja oli lähes tyhjä. Kaikki miehet olivat työkeikoilla kuka missäkin. Pajaan astui sisälle firman työntekijä Osmo Ärrinpur joka palasi huoltokeikaltaan. Hän käveli ihmettelevän ja ärtyneenkin näköisenä Teuvon toimistoon ja kysyi:

- Minkä tähden sinä olet tehnyt tuonne pajan nurkkaan toisen lasikopin ja kuka hitto se siellä istuva Yön Timo on? Ja mitä merkelettä se siellä tekee?

Teuvo kaivoi taskustaan askin punaista norttia joka tosin oli ollut jo aikaa mustassa askissa, pani palamaan ja tarjosi Osmollekin. Kun Osmo oli vetänyt muutamat välttämättömät hermosavut Teuvo totesi:

- No se jätkä on Abdelrahim Äblän-Ibilää. Firman uusi työntekijä.

- No mitä se täällä tekee?

- Ei sitten yhtään mitään.

- Ja tuo vaatii kyllä selityksen.

- Ja minäpä selitän. Kas kun minulle soitettiin työ- ja monimuotoisuusministeriöstä erään virkakyöstiinan toimesta ja esitettiin tiukka ukaasi. Tässä kymmenhenkisessä firmassa kun ei ole töissä kuin suomalaisia käppäukkoja. Minulle tehtiin selväksi että firman täytyy osallistua pakollisiin monimuotoisuustalkoisiin.

- No mikset haistattanut sille virkakyöstiinalle pitkät paskat?

- Siksi, että firma saa aika paljon tilauksia myös julkiselta sektorilta. Ja minulle tehtiin selväksi että jos ei ole monimuotoisuutta, niin ne tilaukset loppuu. Ja samalla hallituksen suojeluksessa olevat egokapinalliset, vaikkukorvat, liimatilhit ja muut leikkipartisaanit ottavat firman silmätikukseen. Tässä firmassa on kumminkin kyse kymmenen miehen leivästä.

Osmo Ärrinpur tumppasi tupakan, raapi päätään ja totesi sitten:

- No joo… ymmärränhän minä. Hampaita purren. Mutta edelleenkin, mitä tuo päivettynyt täällä sitten varsinaisesti tekee? Ei kai se tule keikoille sotkemaan hommia ja meidän hyvää mainetta?

- No ei. Minä palkkasin sen johtavaksi erityisasiantuntijaksi. Ohjeistuksella että se saa pysyä tuolla kopissa ja pelata tietokoneella minkä huvittaa. Ja jos sitä huvittaa lähteä notkumaan kaupungille tai neljän yksinhuoltajavaimonsa luo niin kaikin mokomin. Ministeriöhän tekee täällä tarkastuksia. Niin silloin me voidaan selittää että jos jätkä on paikalla niin se suorittaa innovointia ja jos se huuhailee jossain muualla niin se on toimittamassa firman asioita ja hankkimassa uusia innovaatioita.

- Jaa juu. No nyt ymmärrän. Jumala siunakkoon vihervasemmistolaista valtakoneistoa. Ja nyt se jätkä näemmä otti ja läksi. Vissiin hankkimaan niitä uusia innovaatioita. Vaan ei kai se ihan oikeasti tule häiritsemään meidän töitä?

- Eihän toki. Kas kun eihän se osaa juurikaan suomea. Tulkin kanssa se tuli tänne. Niin että saadaan olla… odotas… puhelin soi… Työman… joo päivää… aha… kyllä, toveri kärsäntyöntäjä… ymmärrän, toveri kärsäntyöntäjä… kuulemiin.

- Oliko ministeriöstä?

- Oli niin. Ei tää vielä riittäny. Otapas tuo firman luottokortti ja käy hakemassa joka jätkälle Vastuullisesta Marketista LGBTQTiiTyy-haalarit. Paitsi sille Äblän-Ibiläälle. Kas kun monimuotoisessa työpaikassa ei monimuotoisia saa pakottaa mihinkään. Ainoastaan suomalaisia…

Kiitokset inspiraatiosta kommentoijille luca ja Huru-ukko.

16 kommenttia:

  1. Hyvä Ykä ja kiitos. Sauna palaa, sammuttakaa järvi.

    VastaaPoista
  2. Justiisa ameriikkalaiseen tyyliin:Siellähän pitää olla työpaikoilla olla etnisesti edistykselliset edustettuina.Jiihaa.

    VastaaPoista
  3. Yhdenvertaisuuden perusteella jokaiselle työmaalle pitäisi palkata perseiden rapsuttelijoita pelkästään olemaan. Suvakit pääsisivät esittelemään tilastoja siitä kuinka hyvin matut ovatkaan työllistyneet.

    Valtionvirastoista turvallisuuteen liittyvät PV ja raja olivat jo yli kymmenen vuotta sitten kaukaa viisaita kun esmes ryssän kaksoiskansalaisten ammattisotilaiksi tai edes siviilivirkoihin päästäminen torpattiin.
    Perkeleellinen älämölöhän siitä hetkeksi syntyi mutta onneksi siitä ei välitetty.

    Jos näin ei olisi toimittu niin meillä olisi nyt upseereissa kaksoiskansalaisia jotka tuntisivat oleellisia osia mm puolustussuunnitelmastamme ja suorituskyvyistä.

    VastaaPoista
  4. Meneekö tämä satiiri läpi? Kauan sitten taistolaisaktiiveista todettiin: Heistä ei voi kirjoittaa parodiaa. He tekevät nimittäin sen itse.

    VastaaPoista
  5. Niin eivät uustaistolaiset tosikot ymmärrä parodiaa, tai ainakaan siedä sitä. Kuuntelin äskettäin näyttelijä-laulaja-kirjailija Clifton Duncanin podkastin How the left killed arts, culture & entertainment, vihervasemmistolaisuus on ankeaa huumoria kaihtavaa dogmaattisuutta, pakotettu diversiteetti tuottaa vain kahlittua taidetta.

    Eilen oli uutisissa Skellefteån akkutehtaasta, missä moninaisuutta on sadan kansallisuuden verran, työnjohdossa moninaisuutta eri kielillä, akuissa on löytynyt moninaisia virheitä, moninainen työväki ei aina ymmärrä moninaisen työnjohtonsa ohjeita, seksuaalinen monimuotoisuus lienee kuitenkin jätetty yksityisasiaksi (haalareista ei näytetty kuvaa), työpaikan kulttuurinen moninaisuus ei kuitenkaan ole ollut hehkutettu voimavara, vaan vaara, kolme tehtaan työntekijää on äkisti kotiin palattuaan kuollut, myrkytystapauksia myös löytyy. Kuinka se olikaan, innovatiivisuus, ongelmanratkaisukyky, viihtyisyys, tuloksellisuus ja tasa-arvoisuus kukoistaa moninaisuudessa ja monikulttuurisuudessa, ei kuolemanvaara.

    VastaaPoista
  6. Muistakaa lapset: Kaikki on aina valkoisten syytä. Näin Amerikassakin menee, jos joku piruparka joutuu syytteeseen siitä että työpaikassa X ei ole tarpeeksi värillisiä töissä, niin silloin se on todiste työnantajan X rasismista, vaikka asia olisi täysin puhdasta sattumaa.
    Eli vähän sama juttu kuin raiskauksissa: Syytetyn miehen täytyy pystyä aukottomasti todistamaan (vaikka sitten 30-vuoden jälkeen) ettei hän ole mitenkään voinut raiskata naista, joka syyttää häntä. (Normaalistihan asia toimii päinvastoin, eli syyttäjän/kantajan on todistettava kaikki väitteensä ja syytetyn/vastaajan ei tarvitse todistaa mitään)
    On se niin vitun ihanaa olla länsimaalainen ja nauttia demokratian ja ihmisoikeuksien kitkeristä hedelmistä. Pitäis varmaan kääntyä ortodoksi juutalaiseksi, niidenkään jumala ei vaadi kannattajiltaan yhtä monien ja järjettömien sääntöjen noudattamista kuin demokratia- ja ihmisoikeusjumala. No, kauan odotettua ja suuresti ansaittua länsimaiden itse aiheutettua tuhoa odotellessa. Älkää kuolko puolustaessanne järjestelmää, joka asettaa raivotautiset lesbot ja värivikaiset riehuja raiskarit teidän yläpuolellenne, vaan antakaa sen kuolla.

    VastaaPoista
  7. Pahalta näyttää tulevaisuus. Vielä työpaikalla uskaltaa sanoa, että eikö ole tärkeintä palkata osaavia työntekijöitä mutta katsotaan kuinka kauan. Monimuotoisuutta syötetään vaikka väkisin.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys 29051453:lle, Vanhalle kyynikolle, Joppos123:lle, Ano1:lle, Bogreolille, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin tässä kommenteissa todettiin niin satiirin kirjoittaminen on vaikeaa koska yhteiskunta on ylittänyt parodiahorisontin jo aikaa sitten. Ja vihervasemmistolle kaikenlainen huumori on myrkkyä. On myös hyvä kuulla että PV:ssä on tuo turvallisuus otettu vakavasti.

    VastaaPoista
  9. Hah, hah, tulipa jotenkin vanhat Pasas-vainajan työmaa-aihepiirin sketsinpätkät mieleen.
    Melkein saattoi kuulla Härski Hartikaisen äänen. Silloinkin olivat paremmintietävät voimissaan ja Lenin-setä asui Moskovassa. Hyvä Ykä, mukava lukea näitä juttuja. Huumoriahan tässä maassa on aina revitty, eiväthän asiat ruikuttamalla parane. Mitä vähän kapulaa rattaaseen kun tilaisuutta sattuu.

    VastaaPoista
  10. Pysyisikin kuo työelämän monimuotoistaminen vain siinä, että yrityksiin on palkattava kemumatuja the Johtavan Erityisasiantuntijan™ tehtäviin.
    Mutta eeei.
    Ei ei ei:

    Hallitusta Leikkivät Tytöt Vol.2 vaativat niille tehtävänimikkeensä mukaisia käytännön tehtäviä eli oikeutta saada tulla sössimään kantakirjasuomalaisen miehen työt vituralleen.
    Sitten yliopistotytöt tulevat ihastelemaan hävityksen kaaosta samanlaisella riemulla kuin somevideoita.
    Niitä tällaisia:

    "Ai ihana, miten hienon maalauksen Minna-Petteri tekikään tapettiin vaippakakallaan vaikka on vasta kuusivuotias!
    KYllä Minna-Petterin opettaja on ensi vuonna ihastuksissaa, kun Minna-Petteri maalaa luokan seiniä!"

    Kantakirjasuomalainen mies sitten siivoaa the Johtavien Erityisasiantuntijoiden™ ja niitä lemmikkeinään pitävien yliopistotyttöjen sotkut ja maksaa koko touhun.
    Näin sitä rakennetaan monimuotoista yhteiskuntaa.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Lämmin kiitos kannustuksesta.

    Qroquius Kad: Tuli tuosta mieleen se Miihkali-sarjakuva Pahkasiasta. On vähän sikinsokin järjestyksessä mutta kyllä siitä tolkun saa. Ja mehän olemme jo pitkään eläneet Pahkasiassa:

    https://salmi-saatio.fi/leomirala/Salmilaisia_kuuluisuuksia/Miihkali.htm

    VastaaPoista
  12. Hyvän tarinan sait aiheesta aikaiseksi:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  13. Vaikka luonto onkin monimuotoinen, niin eihän se leijona sovi härmän luontoon. Samoin lähi-idän ja afrikansarven matu ei sovi härmän yhteiskuntaan. Luulisi vihervasurinkin tajuavan asian tämän vertauksen pohjalta, mutta ei.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Huru-ukolle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko: Kiitos, ja kiitos inspiraatiosta.

    Tapsa vaan: Ei tajua niin.

    VastaaPoista
  15. Aika pitkälle tämä monimuotoisuus on mennyt jo YLE:llä, missä CV:t on heitetty roskikseen ja "työväki" palkataan (ihon)värin perusteella. Erityisasiantuntijoita YLE:llä tuntuu riittävän pilvin pimein. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta urheiluerityisasiantuntijaa YLE:llä on. Viherkommarit estivät sen laihankin sovun YLE:n leikkauksista. Leikkaukset olisivat olleet lähinnä kosmeettisia, ei läheskään sitä, mitä perussuomalaiset alun perin ajoivat eli n. 140 miljoonaa/vuosi. No syksyllä voisi unohtaa sen parlamentarismin ja hallitus voisi määrätä leikkauksiksi vaikka n. 100 miljoonaa/vuosi. Tietysti RKP:n Eva Bidee panee vastaan niin kuin joka asiassa.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys, Kalle. Totta. Sinänsä Ylen kohdalla ei riitä rahoituksen vähentäminen vaan koko systeemin räjäyttäminen.

    VastaaPoista