perjantai 26. heinäkuuta 2024

YLE, SANA JA TEKO

Meillähän on tiedossamme hyvin se, että suvaitsevais-tiedostavaiston mielestä suomalaisen sanoma sana on paljon vakavampi asia kuin etnisesti edistyksellisten tekemä väkivallan teko. Siksi suomalaisen sanasta jatkuvasti varoitellaan ja kerrotaan että sanottu sana saattaa johtaa väkivaltaan. Tuontitavaran jo tapahtunutta väkivaltaa ei näissä varoituksissa koskaan mainita.

Tällä linjalla jatkaa tietysti myös pakkoverorahoitteinen Yle uutislähetyksessään johon on varoittelijaksi etsitty luonnollisesti ”asiantuntija”. Pätkä alkaa tässä linkissä kohdasta 16.02 ja on otsikoitu ”Kärjistynyt some-huutelu voi johtaa väkivaltaan”. Onpa otsikossa mainittu  myös ”Turvallisuusuhka”. No, mitä ”asiantuntija” sitten sanoi? Otetaan hieman tiivistelmää:

- Kovalla puheella voidaan lietsoa jopa terrorismia.

- Kun lietsotaan me ja he-vastakkainasettelua Äärimmillään voidaan ajatella että on ihan oikein että heihin kohdistetaan vihaa ja jopa väkivaltaa.

(Tässä muuten oli sitten kuvavalintana – yllätys – kuva Donald Trumpin kannattajista. Islamilaisten tekemää vihaa ja väkivaltaa ei mainittu. Eikä sitä, että ne vasta kunnostautuvatkin me ja ne-ajattelussa).

- Osa ryhtyy tekemään. Ja ne ovat muutenkin sellaisia henkilöitä, jotka ovat vähän heikommassa asemassa. Sitten heidät manipuloimaan tekemään raakoja ja väkivaltaisia tekoja.

(Islamilaisia terroristeja ja heidän raakoja sekä väkivaltaisia tekoja ei mainittu. Niin kuin ei myöskään tuontitavaran Suomessa harjoittamaa jatkuvaa arkipäivän terroria).

Luonnollisesti ”asiantuntija” mainitsi myös mahdollisen kiinnostuksen natsiaatteeseen. Ja tähän piti tietysti laittaa kuvaksi pari kankaanpääläistä leikkinatsia.

Jos kerran turvallisuusuhista halutaan varoittaa, niin mitäs jos varoitettaisiin niistäkin jotka ovat jo oikeasti pystyneet siihen terrorismiin ja raakaan väkivaltaan? Ja onko muuten millään tavoin tutkittu että minkälaista ”kärjistynyttä some-huutelua” tuontitavara harjoittaa?

24 kommenttia:

  1. Ei nämä "varoittelijat" sitä pysty tutkimaan, eikä juuri kukaan muukaan. Ne kun huutelevat ählämikielellä jota harva täällä osaa. Ja ne jotka osaavat eivät näitä ählyjen huuteluita tutki vaan sitä, että kuinka hieno rauhanuskonto ja aate se islam onkaan.
    Siitä on paljon julkaistu muissa pohjoismaissakin tietoa, että julki puhutaan maan kielellä yntä ja omalla kielellä moskeijoissa saarnataan länkkäreiden tappamista ym. tuhoaiheita.
    PT-mediassa oli vasta kirjoitus kuinka Ruåtsissa ruåtsiksi vaaditaan vapautta palestiinalle ja tuomitaan Israel. Moskeijoissa taas vannotaan koko läntisen elämän tuhoamista ja alistamista islamille.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Eihän tuontitavaran jokapäiväistä raakaa väkivaltaa tarvitse mainita, koska se on vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hätääntynyttä hädän hätähuutoa suomalaisten sanojen aiheuttamasta rasismista.

    Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että raiskaus kestää vain hupaisan pikku hetken, mutta rasismi on ikuinen kauhistus!
    Näin on sanonut suomalainen yliopistotyttö, joten se ei voi olla yhtikäs mitään muuta kuin Absoluuttinen Totuus!!

    VastaaPoista
  3. Ruotsissa on juuri paljastunut, että esim. Malmön lähes jokapäiväisissä mielenosoituksissa muslimeilla on ruotsiksi eri puheet kuin arabiaksi. Ruotsiksi vaaditaan kiltisti tulitaukoa, mutta arabiaksi Tel Avivin, Haifan, jne valtaamista arabeille ja juhlitaan avoimesti Hamasin terroria.

    Samoin muslimipuolue Nyans on hyvin kiltti puolue ruotsiksi, mutta arabiaksi vetää kovaa linjaa.Kuten myös viime ek-vaalien alla Hussein al- Taee (Sdp) lietsoi väkivaltaa, kuolemaa ja terrorismia syyttämällä Suomen viranomaisia muslimilasten kaappaamisesta! Putosi onneksi eduskunnasta se al- Råtta!

    Näistä asioista kirjoittaneen Sydsvenska- lehden naistoimittajan kodin eteen oli heti kerstynyt 50 mielenosoittajaa kirkumaan allahu akbaria! Kuka meistä tai Ykä kirjoittaa mitään, jos pihalla parveilee 50 partaukkoa odottamassa.


    https://samnytt.nu/granskade-palestinarorelsens-olika-budskap-fick-pahalsning-av-demonstranter

    VastaaPoista
  4. Yritin kommentoida Pariisin turvallisuusuhkia koskevaan Iltapulun uutiseen että tässä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa sitä asiaa että ne käytännön toimijat turvallisuusuhassa ovat kyllä muslimeja, niin eipä sitä kommenttia julkaistu, sensuuri iski. Eikö nämä nöpönassutyttelit ymmärrä ettei ne muslimit mitään kiihotusta meidän asioiden toteamisen muodossa niihin tekosiinsa tarvitse, tekevät ihan vaikka me juteltaisiin mitä tahansa. Mutta meillä ei mikään muutu puheesta tekemiseksi, eli muslimien tekemisten estämikseksi ellei me ensin siitä puhuta. Näin se vain tällaisessa yhteiskunnassa menee. Ja kun me ei puhuta, media ja nämä höpönassutyttelit estävät sen, niin emme me mitään teekään tälle yhden väkivaltaisen ryhmän jo olemassa oleville tekemisille. Siis yhteiskuntana. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Nils-Aslakille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

    Huru-ukko: Totta joo, laitetaanpa se linkki:

    https://pt-media.org/2024/07/25/muslimit-vaativat-ruotsiksi-tulitaukoa-palestiinaan-arabiaksi-pyhaa-sotaa/

    Qroquius Kad: Ehkä tuollaisia tyttöjä on, en muuten ole aivan varma että onko tuollaista todella sanottu. Mutta poliittisessa koneistossa ja valtamediassa varsin moni vaikenee tästä asiasta lähinnä suojellakseen itseään. Hehän tämän ovat saaneet aikaiseksi.

    Nils-Aslak: Tämä kertomasi tuskin herättää ihmetystä. Ja jos moinen tungos olisi manttaalilla niin kai sitä lähinnä kyttäisi pyssyn kanssa ja kirjoitukset jäisivät vähemmälle.

    Thorvald: Erittäin hyvä huomio.

    VastaaPoista
  6. Ylenannosta vielä: Se kiistelty deidei-koulutus on pakollista ja se ostetaan erään toimittajan tyttären firmalta. PT-mediassa juttu siitäkin. Aika muhkeita summia maksanee kun liikevaihto puoli miljonaa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  7. PTssä ja SUssa oli juttua Ylen ns. neutraalista linjasta myös. Pisteet mustalle hemmolle, joka tuli Ylen sisältä kertomaan totuuksia woketuksesta. Ukkola ja Puopolo myös hyvin avasivat asioita.

    Naurattaa, kun Yle mainostaa itseään universumin luotettavimpana mediana.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  8. Akateeminen ihmistieto ja -tiede ovat sellaisessa alennustilassa, että eurooppalaiset pioneeriajattelijat Freud ja Durkheim pyörisivät väkkäränä haudoissaan jos kuulisivat näiden nykyoppineiden reikäisiä käsityksiä "vihapuheista".

    Freudin perintö opettaa että ihmismieli on kerroksellinen, ja on turhaa yrittää kuvata ja selittää psyyken ilmiöitä jotakin kaikkiallista laajaa yksitasoista taiustaa vasten. Durkheim opetti että moraali on kullekin yhteisölle ominainen, eikä mitään yleisiä johtopäätöksiä yli moraalin laatujen pidä vetää. Ajatusten, sanojen ja tekojen yhteen sulaminen voi olla ominaista kehittymättömille yhteisöille, joissa vallitsee sosiaalisesti sitova "mekaaninen" normimoraali, mutta kehittyneiden yhteisöjen pitäisi pyrkiä vahvistamaan omaa moraalilaatuaan, joka nimenomaan ei salli ajatusten, puheiden ja tekojen sulavan yhteen vaan tekee selvän -- myös käsitteellisen -- eron eri rooleissa toimivien yksilöiden kuin myös yksilön psyyken kerrosten välille.

    Kun nykyisessä akateemisessa oppineisuudessa tiedolliset ja ideologiset ainekset saavat sulaa yhteen, kysymys on tietysti oman yhteiskuntamme sosiopsyykkisestä taantumisesta kohti "mekaanisen" normimoraalin tunnustuksellista yhteisyyttä, jossa yksilöitä puhuttelevat ideologiat, ei enää ihmistä lajityypillisesti sosiaalisena olentona tutkiva syvyyspsykologia tai sosiologia. Jos nykyoppineet, sen sijaan että epäröimättä valitsevat roolikseen katteettoman "asiantuntemuksen", todella uskaltaisivat katsoa peiliin nähdäkseen itsensä ja yleensä "ihmisen", he eivät luultavasti selviäisi järjissään -- niin tyhjän päälle on koko heidän ihmistietonsa ja itsetuntemuksensa kyhätty.

    VastaaPoista
  9. Sellainen 60v+ väestö jota on erittäin paljon kansastamme ovat toivottomimpia tapauksia mitä tulee kuinka helposti Yle-Uutiset niellään sellaisenaan.

    VastaaPoista
  10. Mikä on tämä väärinvaikuttaĵien salaliitto?

    VastaaPoista
  11. Harras muslimi rukoilee ja käy moskeijassa. Mitä siellä imaami saarnaa, siitä ei suomalaisille tietoa heru. Tanskassa paljastui muutama vuosi sitten salaa kuvatussa videossa se, mitä on epäiltykin; ei muslimin tarvitse sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntaan, ei opetella kieltä eikä noudattaa maallista lakia. Parempi vaan pysyä omiensa joukossa ja noudattaa sharia-lakia. Tällaisia enklaaveja on muodostunut Ruotsiinkin jo pilvin pimein ja pikku hiljaa myös meille. Tavalliset ruotsalaiset muuttavat muualle (jos pystyvät), koska jokapäiväinen väkivallan uhka ja ikäänkuin sotatoimialueella eläminen ei tee elämästä kovin miellyttävää. Tulijat ovat jo levittäytyneet kaikkialle ja tapansa näyttäneet, mutta meillä edelleen varoitellaan vihapuheesta ja natseista. Missä todellisuudessa nämä "asiantuntijat" oikein elävät?

    Muuten olen sitä mieltä, että olympialaisten avajaiset olivat omituinen spektaakkeli. Olisi voinut luulla, että on alkamassa jotkut sateenkaariväen tai feministien maailmanvalloitusbileet pinkkine värimaailmoineen ja vääntelehtivine tanssijoineen. Olympialippukin kuulemma hinattiin salkoon väärin päin. Jaksoin 15 minuuttia ja sitten riitti. Tuli vaan mieleen, että tuon "teoksen" ilmeisesti majesteetillinen hinta olisi ehkä voitu käyttää paremminkin; vaikkapa Ukrainan auttamiseen.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  12. Alan nyt ymmärtää, miksi Ylen ohjelmissa ei tunnu olevan juuri mitään, mitä haluaisin kuunnella ja katsoa, ohjelmat näyttävät olevan DEI-serifikoituja, vapaan sanan kieltäviä ja kantaväestöä syrjiviä. Olen kyllä ymmärtänyt että Yle on poliittisesti vinoutunut, mutta että näin pahasti on kyllä sietämätöntä ärtymystä nostattavaa. Totalitaristisen ideologian levittäminen kattavasti julkisen palvelun yhtiöltä on asia, mihin tulee demokratiassa puuttua. Puhuvat inkluusiosta ja sulkevat vapaan ajattelun ulkopuolelle.

    Katsojia ja kuuntelijoita aliarvioidaan. Britanniassa, jossa BBC on lisenssillä maksettava, puoli miljoonaa ihmistä viime vuonna luopui kanavasta, edellisinä vuosina katsojien väheneminen on jo alkanut. Yksi BBC-työntekijä oli paljastanut, kuinka yhtiössä katsojia pidetään sivistymättöminä. Eivät ymmärrä uutta intersektionaalista ajattelua, ja erilaisia moninaisuusprojekteja. Yhtiössä on pomoja huolehtimassa, että rodullistetut ja seksuaalisesti erilaiset tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.

    VastaaPoista
  13. Tampereen yliopiston tyttö se taas yrittää aloittaa Ison Ihanan Naisellisen Riidan aiheesta
    "Ei ole mitään salaliittoa, Suomen Yleisradio on maailman luotettavin media mutta sitähän te pöljäpersut ette tajua!"

    Katsokaapa miten kohta on rääky valloillaan.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys Huru-ukolle, Tapsalle vaan, Seppo Oikkoselle, TR:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Bogreolille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Ylen mädännäisyys paljastuu päivä päivältä. Olen muuten Rouva Anon kanssa samaa mieltä niistä avajaisista. Minusta ne olivat varsin mauttomat. Ja en kyllä huomannut samaa kuin QK. Yhden epäselvän kysymyksen vaan.

    VastaaPoista
  15. Peräänkuulutinkin kärsivällisyyttä.

    Punaviinilasi ja lautasellinen Guatemalan verta ovat lentäneet seinään, mutta siellä ollaan opittu, ettei pidä lähteä ryntäämään sokean raivon vallassa, vaan kypsytellä ja iskeä, kun vastustaja nukkuu.

    VastaaPoista
  16. Hÿvä Yrjö. Olet monioita päiviäni pelastanut.

    VastaaPoista
  17. "-TR- kirjoitti...
    Sellainen 60v+ väestö jota on erittäin paljon kansastamme ovat toivottomimpia tapauksia mitä tulee kuinka helposti Yle-Uutiset niellään sellaisenaan."

    Täältä 60+ horisontista asiat näyttäytyvät hyvin hyvin erilaiselta kuin TR:n näkökulmasta. Omasta lähi- ja vähän etäisemmästäkin piiristä ei kukaan usko näitä woke ja intersektionaalisuus juttuja, osa on vain täysin kyllästyneitä asiaan eivätkä halua edes keskustella asiasta eli ovat menneet välipitämättömyyden taakse piiloon kun kokevat olevansa voimattomia. Sen sijaan nuorissa ja keski-ikäisissä naisissä naisissa on näitä intersektionaalisia wokeja pilvin pimein. Eli ei tuo teoria vanhemman polven YLE uskovaisuudesta oikein ainakaan täällä päde.

    VastaaPoista
  18. Ei Suomen kansan suurin ongelma olekaan siinä, että wökeltely uskottaisiin sellaisenaan.
    Liian moni suomalainen haluaa vain liian kovasti olla kuten kaikki muutkin, ja siksi toistelevat uskollisesti mitä heille sanellaan.

    Kun YLEnannon iltauutiset sanovat lehmien lentävän, niin nehän lentävät!
    Kun asiasta keskustelee sitä toistelevien kanssa, he myöntävät tietävänsä etteivät lehmät tietenkään lennä...mutta kun[loputtomien tekosyiden litania sille, miksi lehmät lentävät].

    Se realisoituu sitten seuraavissa vaaleissa;
    niissä on oltava Hyvä Kansalainen ja vahvistettava sellaise uskontunnustus äänestämällä lehmien lennättäjää.

    VastaaPoista
  19. Tuota QroquiusKadin kuvaamaa kutsutaan konformismiksi. Ja konformismi on asenteista säälittävin mitä voi olla. Se on myöntymistä toisten tahtoon pelkkää mukavuuden haluaan ja pelkuruuttaan. Ja konformismi on erityisesti naisten asenne, osa pääsee siitä vanhemmiten, suurin osa ei koskaan. Työelämässä konformistinen naisjohtaja on kamalinta mitä tiedän, ei pysty ratkaisemaan mitään ongelmia, aiheuttaa niitä itse eikä anna muidenkaan ratkaista, koska se ratkaiseminen saattaisi pahoittaa jonkun mielen eli vaatia tiukkoja toimia. Sitten vain katsotaan porukalla sivusta kun bussi ajaa rotkoon ilman kuskia kun tämä naisjohtaja estää ketään tarttumasta rattiin. Been there, seen that, several times.

    VastaaPoista
  20. Kuka on se Tampereen yliopistotyttö, josta täällä nykyään niin paljon puhutaan?

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Thorvald Eskilinpojalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad & Thorvald: Thorvald on kakkoskommentissaan hyvin oikeassa ja tuollaiseen olen törmännyt itsekin. En sinänsä sano että kuinka monelle vanhempien ikäluokkien edustajille wokellus menee läpi. Mutta se on totta että nämä ikäluokat ovat kyllä lähes täysin valtamedian varassa.

    Ano2: Ei kuka, vaan mikä. Se kun on vaan yleisnimitys yhteiskuntatieteitä opiskelevista vihervasemmistolaisista nuorista naisista.

    VastaaPoista
  22. Onko Ykä katsonut nämä?

    Ylen juontaja DEI-koulutuksista: "Minun on pakko kertoa totuus" | Lloyd Libiso ja Sanna Ukkola
    https://www.youtube.com/watch?v=TnYSSr-OirM

    Ylen ex-juontaja: Minua kiellettiin sanomasta edes Andrew Taten nimeä lähetyksessä | J. Sarkkinen
    https://www.youtube.com/watch?v=KDMpqfDhjc0

    Viikon tärkeimmät: Kirjailija Jarkko Tontti | Todellisuus vs. Mediatodellisuus
    https://www.youtube.com/watch?v=5mbg4dtRECg

    VastaaPoista
  23. Tervehdys, vieras, ja kiitos linkeistä. Minä seuraan aika vähän tuota youtubea.

    VastaaPoista