perjantai 30. elokuuta 2024

VASTUULLISEN VALEHTELUN KURSSI

No niin. Orpon hallitukselle ollaan sitten antamassa pakollista rasismikoulutusta. Epäilemättä idea pohjautuu vaalien jälkeiseen vihervasemmiston ja VMP:n joukkorääkymiseen jossa ei edes kravatit saaneet olla rauhassa. Mitäs siinä pakkokoulutuksessa sitten on?

Kokoomuksen, perussuomalaisten, Rkp:n ja kristillisdemokraattien ministereille annettava rasisminvastainen koulutus tarkoittaa käytännössä sitä, että asiantuntija avaa koulutuksessa ministereille rasismin ja yhdenvertaisuuden aihetta.

Eli mukana on mikäs muu kuin asiantuntija. Eli todennäköisesti kurssilla vaaditaan ministereitä aktiivisesti unohtamaan tuontitavaran suomalaisiin kohdistava sadistinen väkivalta sekä se, että kyseinen ihmisryhmä maksaa vuodessa veronmaksajille miljardeja.

Eli vastuullisen valehtelun kurssi jossa opetetaan että suomalaisen sanoma sana on aina pahempi kuin kehitysmaalaisen tekemä väkivallan teko.

Vihervasemmistollehan ei riitä mikään muu kuin se, että persut repivät ihokkaansa, suorittavat katumusharjoitukset ja lopettavat toimintansa.

Mietin vaan keskenäni että oliskohan hallituksella ollut ehkä jotain muutakin tekemistä kuin kumartaa tuolle pyhälle lehmälle?

Ai niin, lisäys: Vihervasemmistohan yrittää tehdä skandaalin kaikesta mahdollisesta. Nyt vuorossa demarit:

Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman moittii puheessaan hallitusta raakkutuhon jälkipyykin hoitamisesta. Hän puhui Sdp:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Helsingissä.

Lindtmanin mukaan raakkutuho heikentää Suomen mainetta maailmalla, mutta hallitus ei ole hoitanut asiaa yhtenäisesti.

Mitenkä minusta tuntuu että Lindtman puhuu tuossa paskaa? Kuinkahan laajalti tuota on maailmalla uutisoitu? Kas kun on muutakin uutisointia. Kuinka moni vihervasemmistolainen edes tiesi, että mikä on raakku?

tiistai 27. elokuuta 2024

UTOPISTIT JYRÄÄVÄT EDELLEENKIN

Ne utopistit, jotka nakottavat naama täynnä niittejä perseellään jossain Mannerheimintiellä ovat tietysti äärimmäisen ärsyttäviä. Mutta kaikkein vaarallisimpia ovat ne hyvin pukeutuneet utopistit Brysselissä. Ne ovat ihan yhtä lailla vailla kosketusta reaalimaailmaan mutta niillä on valtaa. Yksi niitten vallankäytön esimerkki on tämä ennallistamisasetus, joka ei ole hävinnyt minnekään.

Sen asetuksen mukaan Suomessa – ja nimenomaan Suomessa – pitäisi alkaa muuttaa käyttökelpoista maata joutomaaksi. Yksi esimerkki tämän hysterian seurauksista on tuore uutinen jossa ilmoitettiin, että kyseisen asetuksen mukaan metsähallituksen hakkuut vähenisivät niin paljon että se tietäisi pahimmillaan 3.600:n työpaikan menetystä.

Niitä korvaavia työpaikkoja ei ole. Tämähän on tietysti vain yksi osa utopistien utopian seurauksista. Muistutetaan puolitoista vuotta vanhasta uutisesta:

Lainsäädäntöehdotuksen mukaan turvepeltojen pinta-alasta tulisi ennallistaa vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia, josta neljäsosa tulisi vettää eli palauttaa kuivatettu alue kosteikoksi.

Vastaavat ennallistamistavoitteet olisivat 50 prosenttia vuodelle 2040 ja 70 prosenttia vuodelle 2050, joista puolet pitäisi vettää.

Eli poltetaan järkyttävä määrä rahaa että voidaan muuttaa käyttökelpoinen maa-alue käyttökelvottomaksi lutakoksi. Maassa, jossa soita on valtavasti muutenkin.

En tunne niiden päättävien utopistien taustoja mutta veikkaan jokaisen olevan kaupunkilainen, joille metsä on vain joku teoreettinen käsite. Ja Suomi on niille yhtä lailla teoreettinen käsite. Alue, jossa voidaan toteuttaa älyttömimmätkin visiot.

Uutisessa todetaan vielä:

Suomessa ryhdytään vääntämään nyt kansallisesti, miten EU:n ennallistamisasetus istutetaan kansalliseen lainsäädäntöön.

Ainoa järkevä vastaus olisi todeta että ei istuteta mitenkään, sillä Suomi ei tee päätöksiä harhoista kärsivien ihmisten päiväunien mukaan.

Vaan emmehän me elä järkevässä maailmassa, joten hallitus joutuu miettimään että kuinka taas kerran ampua maata polveen. Ja ottaa utopistisia käskyjä vastaan edelleenkin.


maanantai 26. elokuuta 2024

YLISUKUPOLVINEN RIKOS

Palaan tässä aikaisempaan postaukseeni erään Anon erinomaisen kommentin pohjalta. Kas muuan Amnestyn edustajahan totesi seuraavaa:

Epäonnistuminen ilmastotoimissa on todennäköisesti maailmanhistorian laajin ylisukupolvinen ihmisoikeusloukkaus.

Niin Amnestyn kuin muidenkin asiasta meuhkaavien vihervasemmistolaisten mieleen ei missään vaiheessa tule puuttua siihen pahimpaan ylisukupolviseen ihmisoikeusloukkaukseen. Suoranaiseen rikokseen.

Eli siihen, että niin Suomeen kuin vielä suuremmassa määrin muuhun Eurooppaan on viimeisten vuosikymmenten aikana rahdattu valtava määrä kehitysmaalaisia haittamaahanmuuttajia.

Jotka ovat muodostuneet taloudelle valtavaksi ja täysin turhaksi rasitteeksi.

Jotka syyllistyvät kantaväestöä kohtaan jatkuvasti kasvavaan sadistiseen väkivalta- ja seksuaalirikollisuuteen.

Jotka syyllistyvät myös jatkuvasti kasvavaan huumerikollisuuteen.

Jotka pyrkivät muuttamaan kehittyneet eurooppalaiset yhteiskunnat islamilaisiksi teokratioiksi.

Jotka pahimmassa tapauksessa saattavat siinä myös  onnistua. Koska niiden määrä kasvaa jatkuvasti.

Ja jotka muuten tänne tultuaan ovat valtavasti kasvattaneet sitä paljon meuhkattua hiilijalanjälkeään.

Tämä, jos mikä on ylisukupolvinen rikos.

Jota niin Amnesty kuin yleensä vihervasemmisto on aktiivisesti kannattanut ja edesauttanut.

Ylisukupolvinen rikos. Tai vihervasemmiston mielestä se kuuluisa niinqu ihan eri asia. Samat piirit jotka meuhkaavat ilmastosta vaativat myös jatkuvasti lisää kehitysmaalaisia.

perjantai 23. elokuuta 2024

JAA SUURIN IHMISOIKEUSLOUKKAUS?

Tietyt järjestöt ovat haastamassa hallituksen oikeuteen ”riittämättömien ilmastotoimien takia”.

Järjestöjen mielestä hallitus rikkoo ilmastolakia, sillä Suomi on Orpon hallituksen kaudella lipeämässä sekä kansallisessa tavoitteessaan olla hiilineutraali vuonna 2035 että EU:n ilmastovelvoitteissa.

Muistutetaan tässä taas kertaalleen, että Suomi on jo hiilinegatiivinen:

Mutta sehän ei egoaan ruokkivaa ”aktivistia” haittaa, joten minkäs muun kuin Ylen uutisessa pamautetaan aika rankat syytökset:

Epäonnistuminen ilmastotoimissa on todennäköisesti maailmanhistorian laajin ylisukupolvinen ihmisoikeusloukkaus, Mikola sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kyseinen Mikola toimii muuten Amnestyssä. Itse tunnen historiaa jonkin verran ja käsittääkseni niitä paljon pahempia ihmisoikeusloukkauksia on tehty kyllä ihan muissa yhteyksissä ja huomattavasti enemmän.

Vaan olen oppinut sen, että kun kyseessä on muodin mukaisesti egoaan ruokkivat – pääosin naispuoliset – ihmiset, niin ei heidän kanssaan kannata keskustella.

Ja miksi he haluaisivat keskustella, koska niillä on julistukselleen ja egonsa ruokkimiselle aina ystävä suomalaisessa Valtamediapuolueessa VMP:ssä.

keskiviikko 21. elokuuta 2024

POSKENKÄÄNTÄJIEN VALTAKUNNAT

Eli kuinka historia toistaa itseään

Tuumailun pohjana on kaksi varsin tuoretta ja, no, varsin monikulttuurista tapahtumaa. Ensimmäinen on Britanniasta. Jossa paikallinen poliisipäällikkö pitää puhetta. Video on X:n puolella mutta tässä kuva:

Itse kuvahan on aivan kuin jostain panttivankiasetelmasta. Tyyppi aloittaa puheensa sanomalla assalaamu aleykum ja jatkaa sitten nykybrittiläistä linjaa jonka mukaan ongelmia tuottavat islamilaiset eivät ole ongelma vaan nimenomaan ne britit, jotka puhuvat ääneen islamilaisten tuottamista ongelmista.

Toinen esimerkki tulee Ruotsin Malmöstä joka on muuttunut koko lailla kehitysmaalaisten rikollisten hallitsemaksi kehitysmaaksi. Kuinka Malmössa tilanteeseen vastataan? No näin:

Malmö aikoo vastustaa rasismia rakentamalla antirasistisen monumentin kaupungin Jeesuspuistoon. Tankojen päällä olevaa kiveä muistuttavan veistoksen ovat suunnitelleet taiteilijat Susanna Marcus Jablonski ja Santiago Mostyn.

Nimen ”Master Narratives” saavan veistoksen on puuhamiesten mukaan tarkoitus lievittää suomalaistaustaisen sarjamurhaaja Peter Mangsin iskujen Malmön asukkaille aiheuttamaa traumaa. Mangs surmasi ampumalla kaksi ja haavoitti kahdeksaa ihmistä vuosina 2003-2010.

Ja mitään muuta traumaattistahan Malmössa ei sitten ole tapahtunutkaan. Erityisesti kehitysmaalainen tuontitavara on elänyt äärimmäisen ihmisiksi. Kysykää vaikka Maria Petterssonilta.

Mietin vaan sitä, että kuinka kauan sitä toista poskea kääntämällä – ja uutta läsäriä odottamalla – kuvitellaan, että ystävyyttä julistamalla ja vastuullisesti valehtelemalla islamilaiset alkavat elää ihmisiksi ja muuttuvat länsimaisiksi demareiksi? Itselleen valehtelun voima on tietyissä piireissä suunnaton.

Tilannehan muistuttaa kovasti sitä 1930-luvun loppua jolloin erääseen tiettyyn aggressiiviseen ja laajentumishaluiseen valtioon suhtauduttiin niin, että kun sille antaa minkä se vaatii, niin kyllä se sitten rauhoittuu. Ei rauhoittunut.

Se tietty valtio oli tosin silloin vielä omien rajojensa sisällä. Islamilainen valloittaja puolestaan on jo länsimaissa. Ja se noudattaa vanhaa viisautta: Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää. Ja miksei vaatisi, kun länkkärit aina vain antavat periksi?

On vaan järkyttävää katsoa ”kehitystä” jossa maailman kehittyneimmät yhteiskunnat ovat antautumassa takapajuisille barbaarilaumoille. Jotka aivan varmasti ottavat vallan, jos niitä ei estetä.

Vaikka kuinka leikittäisiin ystävää.

maanantai 19. elokuuta 2024

”ASIANTUNTIJOIDEN” TAKTINEN UNOHDUS

Niin kuin lukija on epäilemättä huomannut, minä olen oppinut syvästi inhoamaan termiä ”asiantuntija”. Erityisesti silloin kun kyseessä on Valtamediapuolue VMP:n tilaama asiantuntija joka suoltaa sitä, mitä VMP haluaa. Veikkaisin, että aika moni lukija jakaa inhoni.

No, tässä hiljattain Yle tarjosi taas ”asiantuntijoiden” mielipiteen käsistä lähteneestä nuorison väkivaltarikollisuudesta. Luonnollisesti siinäkin termin ”nuoriso” alle ympättiin koko suomalainen nuoriso ja unohdettiin se yksi ei niin pikkuseikka siitä porukasta joka kyseiseen sikailuun syyllistyy. Laitetaan hieman koostetta. Ensiksi otsikko:

 Asiantuntijat toppuuttelevat aikuisten huolta roadman-kulttuurista – ”Aika usein pelko on vähän liioiteltua”

Niin. Kun asiasta käyttää jotain englanninkielistä termiä niin hetihän se vaikuttaa jotenkin miedommalta. Vaikka tosiasiassa kyseessä on raaka ja sadistinen väkivalta. Laitetaan lisää otteita:

Aikuiset näkevät tietyt nuorisokulttuurit ja nuorten suosimat uudet tyylisuuntaukset helposti rikosten ja poikkeavuuksien kautta, arvioi Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Antti Kivijärvi Ykkösaamussa keskiviikkona.

– Meillä on hirveän pitkä historia Euroopassa ja myös Euroopan ulkopuolella siitä, että näemme tietyt nuorisokulttuurit uhkana.

Kivijärven mukaan aikuisia huolestuttavassa roadman-kulttuurissa saattaa useimmiten olla kyse nuorten keinoista ilmaista itseään esimerkiksi tietynlaisen pukeutumistyylin kautta. Osalla nuorista roadman-kulttuurin ihannointiin liittyy toki myös rikollista toimintaa, Kivijärvi arvioi.

Enemmän se ”itseilmaisu” kyllä huolestuttaa niitä lapsia ja nuoria jotka joutuvat tuontitavaran sadistisen väkivallan kohteeksi.

Turkka kohtaa työssään paljon nuoria. Hänen mukaansa roadman-ilmiön suosio on alkanut mennä ohi nuorten keskuudessa yhtä nopeasti kuin se tulikin. Turkka vertaa ripeästi vaihtuvia nuorisokulttuurin suuntauksia perinteisempään fanituskulttuuriin.

– Vähän kuin jokin hyvä bändi tulisi yhtäkkiä, ja sitten tulee faneja. Että ei se sen kummempaa ollut. Ilmiöstä mennään toiseen, Turkka sanoo.

Tämä ilmiö ei ole mikään nuorisomuoti vaan se johtuu siitä, että Suomeen on laskettu järkyttävä määrä haittamaahanmuuttajia. Ja se ilmiö ei lopu, ellei niistä päästä eroon.

Turkan mukaan teräaseet nuorilla eivät ole kuitenkaan täysin uusi ilmiö.

– Helsingin Hakunilassa 70- ja 80-luvuilla [nuorilla] oli mukana paljon enemmän teräaseita kuin nykyisin.

Tähän väitteeseen olisi hyvä saada jotain perusteita. Vaan mikäs näillä asiantuntijoilla asian tiimoilta tarkoituksellisesti unohtui?

Jep. 70-80-luvulla ei ollut ensimmäistäkään sellaista tapausta että kehitysmaista tulleet tyypit tekivät suomalaisia kohtaan sadistisia väkivalta-, ryöstö- ja seksuaalirikoksia.

Kyseessä ei ole nuoriso-ongelma. Kysessä on haittamaahanmuutto-ongelma.


torstai 15. elokuuta 2024

AKATEEMISTEN SUOJATYÖLÄISTEN AHDINKO

Yle uutisoi human interest-asenteella eräästä ongelmasta, joka on minunkin mielestäni ongelma, joskin varsin eri näkövinkkelistä. Eli korkeakoulutettujen työttömyydestä. Otsikko menee näin:

Korkeasti koulutettu Riina Simonen ei saa mistään töitä, ja hänenlaisiaan on koko ajan enemmän

Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut vuodessa yli 15 prosentilla. Se on kasvanut nopeammin kuin työttömyys yhteensä.

Tuohan noudattaa sitä kovasti tuttua linjaa, jonka mukaan akateeminen työtön on murhenäytelmä mutta työtön tavallinen muurahaiskansalainen on pelkkä tilastoluku. Kyseisen jutun esimerkkihenkilö on mikäs muu kuin yhteiskuntatieteitten maisteri Tampereen yliopistosta. Toivotan hänelle onnea elämäänsä mutta Suomessa kannattaisi ihan oikeasti kannattaa alkaa miettiä että mihin tarvitaan tolkuton määrä yhteiskunnallisten alojen maistereita? Kun niitä varten täytyy perustaa pelkkiä suojatyöpaikkoja. Paljon suojatyöpaikkoja. Uutinen osaltaan vahvistaa asian:

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan mukaan kesäkuun lopussa korkeakoulutettuja työttömiä oli reilut 50 000 pois lukien lomautetut. Vastaavasti tasan vuotta aiemmin heitä oli yli 43 000.

Korkeakoulutettujen työttömyys on siis kasvanut vuodessa yli 15 prosentilla.

Asiaan voi löytää kaikenlaisia selityksiä mutta varmin selitys on se, että nuo ihmiset koulutetaan aivan turhaan sillä heille ei ole työelämässä mitään tarvetta. Uutinen osaltaan vahvistaa tämänkin:

Toinen syy on se, että hänellä on yleissivistävä yliopistotutkinto, joka ei suoraan johda tiettyyn ammattiin.

Jep. Tässä pitää muistaa, että normaalisti kouluttautuva kouluttautuu johonkin ammattiin. Eli hän osaa jotakin. Yhteiskuntatieteitten maisteri ei kouluttaudu ammattiin, vaan oppiarvoon. Hän ei tosiasiassa osaa mitään.

Muistan, että jo siinä vaiheessa kun itse kirjoitin ylioppilaaksi kymmeniä vuosia sitten oli maassa ajattelu että mitä enemmän Suomeen koulutetaan maistereita, niin sen paremmin meillä menee. Siinä vaan jäi ajattelematta ne pari olennaista kysymystä.

Mitä niillä kaikilla maistereilla itse asiassa tehdään? Ja eikös jonkun pitäisi tehdä ne varsinaiset työtkin?

Kyseisen jutussa haastatellun henkilö opiskeli siis pääaineenaan sosiaalipolitiikkaa ja hänen unelmatyönsä liittyy yhteisöllisyyden edistämiseen ja ekologiseen elämään. ”Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta.”

Herää vaan kysymys että missä tällaiselle osaamiselle on tarvetta?

Ongelma ei ole akateeminen työttömyys vaan se, että niitä koulutetaan liikaa.


tiistai 13. elokuuta 2024

LEIKKIPARTISAANIT TAAS ASIALLA

Kun on kesä ja kärpäsiä sekä muitakin haittaeläimiä niin myös leikkipartisaanit tekevät sankarillisia iskujaan. Tuoreimpana se, että ne menivät töhrimään Elias Lönnrotin patsaan:

Tässä todiste siitä, että leikkipartisaanit onnistuivat kuolemaa halveksien vaikeassa, vaarallisessa ja sankarillisessa tehtävässään.

Leikkipartisaanien oivallista historiantuntemusta kuvaa se, että patsaaseen oli töhritty sana ”kolonialisti”. Sillä onhan totta, että Suomi on ollut julma ja riistävä siirtomaavalta. Ja ties kuinka moni musta orja raatoi Lönnrotin omistamilla puuvillaplantaaseilla.

Varmaankin ehdimme nauttia vielä lisää leikkipartisaanien sankarillisista urotöistä ennen kuin ilmat kylmenevät ja ne vetäytyvät talvihorrokseen. Ja muistakaa, että eihän leikkipartisaaneilta saa riistää osallistumisen sekä onnistumisen tunnetta leimaavalla ja maalittavalla vittuilulla.

maanantai 12. elokuuta 2024

JAA GEENIPARANNUSTA?

Ne olympialaisethan sitten menivät ja Suomen menestys oli varsin surkea. Se ei minua sinänsä niin hetkauta, ei se maailman tärkein asia ole. Mutta monenlaista turpakäräjää on asian tiimoilta käyty ja soppaan sekoittaa lusikkansa mikäs muu kuin Helsingin Pravda joka on etsinyt haastateltavan joka kertoo mitä Pravda haluaa kuullakin. Hän on eräs emeritusprofessori jonka selitykset organisaatioista ja yleensä huippu-urheilusta ovat sinänsä pitkälti ihan järkeenkäypiä.

Mutta sitten tulee se, mitä Pravda varmasti halusikin:

Suomen joukkueessa nähtiin vähänlaisesti maahanmuuttajataustaisia urheilijoita. Professorin mielestä tässä annetaan tasoitusta muille.

”Jos menestystä halutaan, suomalainen geeniperimä ei riitä. Kehotimme raportissamme luomaan lahjakkaille maahanmuuttajanuorille ihan oma väylä huippu-urheiluun.”

No joo. Ensiksi siitä geeniperimästä. Joka ei kuulemma riitä. Suomalainen geeniperimä ei varmasti ole muuttunut 1970-luvun kultaisista yleisurheiluvuosista. Menestyksen puute on varmasti jossain ihan muualla. Itsekseni tuumin että ainakin miesten kohdalla suurimmat lahjakkuudet hakeutuvat mielellään jääkiekkoon. Selitykseksi ei tarvinne muuta kuin katsoa NHL:n palkkoja.

Mutta sitten se toinen asia. Joo, tulihan se sieltä. Eli maahanmuuttajat. Ja se ihan oma väylä. Eikös tuota ole kuultu jo tavallisessa työllistämisessäkin? Paraneeko Suomen menestys sillä, että joukkue täytetään kehitysmaalaisilla, niin kuin hyvin moni Euroopan maa on tehnyt? Omasta mielestäni totean että kissan paskat. Jos joku afrikkalainen juoksee Suomen edustuspaita päällä niin se on edelleen afrikkalainen. Ei se paljoa kansallistuntoa nostata.

Tulihan Pravdan jutussa esille vielä se toinen väite:

Maailmalla on havaittu urheilun olevan erinomainen tapa paikalliseen kulttuuriin sopeutumiseen, mutta Suomessa tätä ei ole osattu hyödyntää – varsinkaan yksilölajeissa.

Jos Suomi saa yhden huippu-urheilijan ja vaakakupissa toisella puolella on tuhat verovaroilla lorvivaa jätkää joista suuri osa on rikollisia niin ehkä pärjäämme ilman sitä yhtä huippu-urheilijaa. Joka sekään ei ole suomalainen.

Vaan eihän siinä sinänsä. Maahanmuutollahan Suomen huoltosuhdettakin on parannettu jo vuosikymmeniä. Tosin eihän siinä ole tullut kuin lisää elätettäviä mutta vain kansallismielinen rasisti takertuu tuollaisiin yksityiskohtiin.

Geeniparannettu Ranskan jalkapallomaajoukkue. Tätäkö Suomenkin pitäisi saada?

perjantai 9. elokuuta 2024

ERÄS KULTAMUNA

Tai oikeastaan otsikkona vois olla ”Yksi monista”.

No joo, jopa Valtamediapuolue VMP on uutisoinut erään kultamunan aikaansaannoksista. Kyseessä on etnisesti edistyksellinen Khalid Ellamman jolle oikeus löi useamman vuoden vankeustuomion. Häiskällä on nuoresta iästään varsin pitkä ansioluettelo törkeistä raiskauksista, lapsenraiskauksista, ryöstöistä ja törkeistä pahoinpitelyistä. On ansioluettelossa myös kohta ”Mielentilalausunnon mukaan hän on erittäin vaarallinen”.

Tällainen tavallinen käppäukko tuumii, että kuinka helvatussa tuollaisia olioita ei saada maasta pois? Tyypillä kun on tuomioita jo ennestään. Onko niin että kun jätkä on iästään päätellen ehkä syntynyt Suomessa niin hän (tai se) pysyy suomalaisten rikastavana ilona maailman tappiin asti. Tai ainakin siihen, kun joku samanlainen kylmentää hänet. Vai onko annettu jo Suomen kansalaisuus?

Yksi lause uutisissa pistää ihmettelemään myös sitä, mitä on tullut ihmeteltyä ennenkin:

”Vankeusrangaistusta alensi Ellammanin aiempi tuomio, jonka Helsingin käräjäoikeus antoi alkuvuonna.”

Tämä on suomalaisessa oikeuskäytännössä jotain aivan käsittämätöntä. Juristeriikalla kai sen pystyy perustelemaan mutta ei enää terveellä järjellä.

No, muistutetaan että siitä on se parikymmentä vuotta kun meille muurahaiskansalaisille alettiin mainostaa maahanmuuttajia kultamunina. Ja joo, tulihan niitä. Sellaisia että pitele ja varjele.

Sillä tuo kyseinen jätkä ei todellakaan ole mikään yksittäistapaus.


keskiviikko 7. elokuuta 2024

SYYTETÄÄNKÖ TOTUUDESTA VAI KUINKA?

Normilukijalle on aivan selvää pari seikkaa:

1. Britanniassa kansallismielinen liikehdintä ei johdu oikeasta eikä varsinkaan kuvitellusta äärioikeistosta eikä Putinin juonista vaan siitä, että kolmen lapsen tappaminen yksinkertaisesti käänsi ihmisten kupin lopultakin nurin jatkuvan väkivallan ja raiskausten jälkeen.

2. Valtamedia niin Suomessa kuin muualla yrittää selittää asiat niin, että maahanmuutossa ei ole mitään ongelmaa ja Britanniassa äärioikeisto riehuu.

Nyt jostain syystä Helsingin Pravda on julkaissut jutun, jossa kaksi kansanedustajaa (kokkari ja persu) puhuu kyseisen asian tiimoilta asiaa, mutta Pravdan tyyliin asiaan kuuluu tietysti hieman syyttävä ja valtamediaa puolustava otsikointi:

Kokoomuksen ja perus­suomalaisten riveistä syytetään mediaa Britannian puukko­iskun hyssyttelystä

Kansanedustaja Martin Paasin (kok) mukaan laatumedian uutisointi on kasvavassa määrin värjäytynyt toimittajien maailmankatsomusten mukaiseksi.

Termi  ”laatumedia” lienee Pravdan toimittelijan oma näkemys. Mutta aivan tottahan tuo Paasi tuossa toteaa. Asiallista siteerausta kyseiseltä kansanedustajalta tulee jutussa enemmänkin mutta en osaa olla enää varma että onko ne julkaistu asenteella ”ajatelkaa, kuinka joku voi ajatella noin hirveitä”.

Pravda siteeraa myös persujen kansanedustajaa Onni Rostilaa:

Median toiminnan tarkoituskaan ei siis ole puolueeton tiedonvälitys, vaan yleisön ohjailu ’vastuulliseen’ ajatteluun”.

Pahinta mitä väestösuhteille voidaan tehdä, on rakentaa ideologisin perustein syrjiviä kaksoisstandardeja ja huutaa ’äärioikeistoa’ ihmisten oikeutetulle vihaisuudelle.

Täysin tottahan tuokin on. Nähty jo vuosikausia. Laitetaan vielä siteeraus Paasilta. Hän määrittelee wokelluksen aika osuvasti:

Eräänlainen (alun perin) hyvää tarkoittava, nykyään kasvavassa määrin itsetarkoituksellisiin sääntöihin perustuva hyveellisyys, joka on irtautunut todellisuudesta, logiikasta ja kääntynyt tarkoitustaan vastaan. Ammattikunnat ylittävä yhteisö, joka harjoittaa tätä toimessaan.

Tuota ei kylläkään julkaissut enää HS vaan Verkkouutiset.

Laitetaanpa postauksen loppuun vielä kuva ”brittiläisestä äärioikeistolaisesta” jonka poliisi pidättää. Karmea terroristi, eiks niin?


maanantai 5. elokuuta 2024

WOKELLETUT KATUHAASTATTELUT

Niin minä kuin epäilemättä moni muukin on ihmetellyt kuinka paljon – täysin aiheellista – ryönää niskaansa saaneen Ylen kaikenlaisissa katuhaastatteluissa haastateltavana on likimain aina punavihreään ideologiaan sopivia tyyppejä. Ja on ollut jo kauan aikaa. Syy siihen on tietysti selvä mutta kategorisesti kiistetty. Nyt itsekin Valtamediapuoleeseen (VMP) kuuluva Iltalehti antaa osiltaan selvitystä asiaan:

Vielä muutamia vuosia sitten Ylellä eräässä ruuhka-Suomen ulkopuolella sijaitsevassa aluetoimituksessa uutistoimittajana toiminut kertoi, miten häntä on ohjeistettu etsimään aivan tavallisiin katugallupeihin mielellään tummaihoisia haastateltavia tai vähintään nyt ainakin nuoria naisia – ilman että henkilön ihonvärillä tai ikä- ja sukupuolisegmentillä olisi mitään tekemistä itse aiheen kanssa. Jos näitä ei ikääntyvän ja syrjäisen pikkukaupungin kadulla ole tullut vastaan, juttu on saatettu jättää kokonaan tekemättä ja julkaisematta.

Tämä ei liene lukijalle varsinaisesti mikään yllätys. Sen sijaan se on yllätys että Iltalehti julkaisee tämän asian eli valtamedian edustajana itsekin heittää perusteltua ryönää übervaltamedian edustajan Ylen niskaan. Siitä kertoo muutamat lauseet:

Ylen johto ei voi ottaa vastuuta siitä, miten heidän moniäänisyyspuheitaan tulkitaan somekeskusteluissa. Koko kohu osoittaa kuitenkin selvästi, että Ylen eri yksiköissä toimitaan aivan eri tavalla, kuin suurimpien pomojen puheissa Ylen väitetään toimivan. Monimuotoisuusajattelusta voi tulla oma irvikuvansa, jos osa mielipiteistä ja haastateltavista jätetään huomiotta siksi, että he sattuvat kuulumaan väärään ryhmään ikänsä tai ihonvärinsä perusteella.

Ylen johdossa pitäisikin pikavauhtia selvittää, millaisia journalismiin vaikuttavia käytäntöjä ja ihmisten lokerointeja valtavan organisaation eri yksiköissä tehdään, joista nyt osa on tullut julki.

Puurojen ja vellien sekoittumisesta ei kannata syyttää yleisöä, kun Ylen oma väki näyttää monimuotoisuuskoulutusten jäljiltä olevan sekaisin.

Tämähän on tietysti ihan tervetullutta, joskin Iltalehdellä on kyllä omiakin luurankoja kaapissa. Vaan on sinänsä piristävää kun valtamedian edustajat ovat toistensa kimpussa. Mites se sanonta meni? Joo, tapelkaa, pojat, saatte tupakkaa.

Mutta kun Ylen mädännäisyys on tullut niin selvästi esille voi esittää kysymyksen että kuinka kauan eduskunta antaa Ylen olla valtio valtiossa?


perjantai 2. elokuuta 2024

ENGLANTI JA YLEN PROPAGANDA

Niin, tapahtui Englannissa.

Ruandalainen jätkä menee ja puukottaa hengiltä kolme lasta ja haavoittaa kymmentä muuta.

Englantilaisilla alkaa mennä lopultakin kuppi nurin ja ne aloittavat mellakan.

Kuinka Ylen toimittelija Kirsi Crowley asiaan otsikoi? No näin:

Eli suurin ongelma ei ole tuontitavaran tekemät murhat, vaan se, että kantaväestö polttaa siitä päreensä.

Kysymys: Kuka sitä väkivaltaa itse asiassa teki? Britit vai tuontitavara? Se, että tekijä ei ehkä ollutkaan islamilainen ei ole mikään lieventävä asianhaara.

Toinen kysymys: Jos ihmisillä menee kuppi nurin jatkuvan tuontitavaran väkivallan vuoksi niin tekeekö se heistä äärioikeistolaisia? Täytyisikö se väkivalta vain hyväksyä? Ja ehkä ajatella että sen syy oli omissa rasistisissa asenteissa?

Crowley toteaa vielä:

Protestoijat leimasivat puukkoiskun osoitukseksi maahanmuuton epäonnistumisesta Britanniassa.

Jälleen kysymys: Millähän tavalla se maahanmuutto on onnistunut niin briteissä kuin muuallakin Euroopassa?

En ihmettele yhtään että niin briteissä kuin muuallakin alkaa pinna palaa.