keskiviikko 21. elokuuta 2024

POSKENKÄÄNTÄJIEN VALTAKUNNAT

Eli kuinka historia toistaa itseään

Tuumailun pohjana on kaksi varsin tuoretta ja, no, varsin monikulttuurista tapahtumaa. Ensimmäinen on Britanniasta. Jossa paikallinen poliisipäällikkö pitää puhetta. Video on X:n puolella mutta tässä kuva:

Itse kuvahan on aivan kuin jostain panttivankiasetelmasta. Tyyppi aloittaa puheensa sanomalla assalaamu aleykum ja jatkaa sitten nykybrittiläistä linjaa jonka mukaan ongelmia tuottavat islamilaiset eivät ole ongelma vaan nimenomaan ne britit, jotka puhuvat ääneen islamilaisten tuottamista ongelmista.

Toinen esimerkki tulee Ruotsin Malmöstä joka on muuttunut koko lailla kehitysmaalaisten rikollisten hallitsemaksi kehitysmaaksi. Kuinka Malmössa tilanteeseen vastataan? No näin:

Malmö aikoo vastustaa rasismia rakentamalla antirasistisen monumentin kaupungin Jeesuspuistoon. Tankojen päällä olevaa kiveä muistuttavan veistoksen ovat suunnitelleet taiteilijat Susanna Marcus Jablonski ja Santiago Mostyn.

Nimen ”Master Narratives” saavan veistoksen on puuhamiesten mukaan tarkoitus lievittää suomalaistaustaisen sarjamurhaaja Peter Mangsin iskujen Malmön asukkaille aiheuttamaa traumaa. Mangs surmasi ampumalla kaksi ja haavoitti kahdeksaa ihmistä vuosina 2003-2010.

Ja mitään muuta traumaattistahan Malmössa ei sitten ole tapahtunutkaan. Erityisesti kehitysmaalainen tuontitavara on elänyt äärimmäisen ihmisiksi. Kysykää vaikka Maria Petterssonilta.

Mietin vaan sitä, että kuinka kauan sitä toista poskea kääntämällä – ja uutta läsäriä odottamalla – kuvitellaan, että ystävyyttä julistamalla ja vastuullisesti valehtelemalla islamilaiset alkavat elää ihmisiksi ja muuttuvat länsimaisiksi demareiksi? Itselleen valehtelun voima on tietyissä piireissä suunnaton.

Tilannehan muistuttaa kovasti sitä 1930-luvun loppua jolloin erääseen tiettyyn aggressiiviseen ja laajentumishaluiseen valtioon suhtauduttiin niin, että kun sille antaa minkä se vaatii, niin kyllä se sitten rauhoittuu. Ei rauhoittunut.

Se tietty valtio oli tosin silloin vielä omien rajojensa sisällä. Islamilainen valloittaja puolestaan on jo länsimaissa. Ja se noudattaa vanhaa viisautta: Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää. Ja miksei vaatisi, kun länkkärit aina vain antavat periksi?

On vaan järkyttävää katsoa ”kehitystä” jossa maailman kehittyneimmät yhteiskunnat ovat antautumassa takapajuisille barbaarilaumoille. Jotka aivan varmasti ottavat vallan, jos niitä ei estetä.

Vaikka kuinka leikittäisiin ystävää.

28 kommenttia:

  1. Ruotsi ja Itävalta ovat esimerkkejä maista, joiden niiden omat kansalaiset antoivat pois ja maksoivat vielä laskutkin. Maiden nykyisten asukkaiden elinaikana entinen väestö muuttuu vähemmistöksi, kun ulkomaalaiseksi lasketaan henkilö, joka itse tai toinen hänen vanhemmistaan on syntynyt toisessa maassa. Väestötiede on armoton.

    RKP on kiimassa saada "työperäistä" maahanmuuttoa vuodessa 40.000. Vain 20 vuodessa se on 800.000 ja tasaisen lisääntymisen tahdilla alle 50 vuodessa Suomikin on annettu pois ja maksettu laskut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RKP:ssa ei ehkä tajuta, että maahanmuutto heikentää ruotsin kielen asemaa. Tai jos siellä tajutaan, niin sitten ovat itsetuhoisia.

      Itsetuhoisuus on muodikasta hyvesignalointia.

      acc

      Poista
  2. Ykä: Muuten hyvä kirjoitus, mutta miksi pelaat vasemmiston kielikuvilla ja toistat vasemmiston hellimää historian tulkintaa? Kyllä, kun nimeät ilmiselvästi 1930-luvun "Mustaksi Pekaksi" Aatun Saksan, niin pelikirjasi on suoraan kommunistien aapisesta. Näet se aito ja oikea 1930-luvun Musta Pekka oli Stalinin Neuvostoliitto. Kun tätä kirjoitan puhelimella, niin perusteellinen perustelu on vaikea tämän blogin ilmiasun takia kirjoittaa, niin lyhyesti: Stalinin Neuvostoliitto oli pelkästään jo 1930-luvulla tapattanut miljoonia omia kansalaisiaan. Maassa jopa 12-vuotiaat voitiin tuomita kuolemaan vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Stalin tapatti "vastavallankumouksellisesia" maansa rajojen ulkopuolella. Maan tavoitteena oli maailmanlaajuisen kommunistisen vallankaappauksen ulottaminen kaikkialle. Aatun Saksa ei ollut tehnyt näistä yhtään samana ajanjaksona. Oletko yhtään pohtinut, että faktisesti se sinun haikailema Aatun vastainen "rintama" 1930-luvun lopulla olisi vaatinut mm. Suomen liittoutumista Stalinin valtakunnan kanssa ja siten liittymään onnelliseen neuvostokansojen suureen perheeseen? Näin se vaan on.

    VastaaPoista
  3. Kankaanpään äärioikeistojutussa on alkanut oikeudenkäynti, syytetään rasistisesta ja uusnatsistisesta toiminnasta, mutta rajat ovat auki klaanikulttuuria, vääräuskoisten vihaamista ja naisten alistamista harjoittavalle lakiuskonnolle. Maailman väkivaltaisin ideologia saa suojelua, ei sen arvostelijat, briteissä pääministeri kutsuu omia kansalaisiaan rasisteiksi, kun uskaltavat nousta islam-hirviötä ja maahanmuuttoa kritisoimaan. Sisäministeriö kutsui tuhatta netin palstoille pahoja sanoja kirjoittaneita rikollisiksi ennen kuin oikeudenkäyntikään on alkanut, ja pääministeri ajaa kunnon rangaistuksia. Taisteluhuuto allahu akbaria karjuvat voivat mellakoida kaduilla, kristitty hiljaa rukoillut nainen pidätetään. Uhreiksi heittäytyvät kuitenkin muslimit, jopa pormestari Sadiq Khan sanoo nyt pelkäävänsä itsensä ja tyttäriensä puolesta Lontoon kaduilla. Britit ovat alkaneet tajuta, että ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu kuuluvat vain vähemmistöille, Labour on menettänyt työväenluokan kannatuksen ainaiseksi, sanoo historioitsija David Starkey. Maahanmuuttovastaisuus ja Reform-puolueen kannatus nousee kohisten. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS ke 2024-08-21 julkaisi uutisen "Kuvat paljastavat parikymppisten suomalais­miesten natsiporukan kaksoiselämän". En yllättyisi, jos televisiosta alkaa tulla tsunamillinen ohjelmia vuosien 1933-1945 Saksasta.

      acc

      Poista
  4. Muuan Elon Musk ennusti, että britit ajautuvat sisällissotaan. Brittien pää-ämmä demari sanoi, että höpö höpö ja lisää roruerottelua, eli musut ja muut maaahantunkutujat etusijalle kaikessa ja entiset kantikset syyllisiä kaikkeen.
    Eli ajan myötä sitä sisäistä sotaa pukkaa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. https://yle.fi/a/74-20104623

    Pelkäävätkö natseja vai spetznatseja?
    Valmistautuvat rasistiseen väkivaltaan?

    VastaaPoista
  6. Se on ihan yksinkertainen ja väistämätön tosiasia, että kun kehittymätön ja kehittynyt kohtaavat, kaikki vuorovaikutus voi tapahtua vain kehittymättömän ehdoilla. Kehitys on ikään kuin yksisuuntainen perspektiivi -- se näkyy vain kehityksen suunnasta. Kehittyneellä ei ole mitään mahdollisuutta millään lailla "todistaa" tai edes osoittaa kehittyneisyyttään kehittymättömälle -- ainoa mahdollisuus on amputoida omat kehityksen myötä saavutetut kyvyt ja taantua -- ja pakotytaa koko yhteiskunta ympärillä taantumaan -- kehittymättömien ehtoihin.

    "Kehitys" on kuitenkin ihmistä sekä lajiolentona että yksilönä eniten ja parhaiten kuvaava määre (Erich Fromm). Jos lakkaamme puhumasta kehityksestä, luovumme ja lopulta amputoimme totaalisesti oman todellisuuden- ja suhteellisuudentajumme. Ja, valitettavasti, juuri sitä vanhat eurooppalaisen kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot ovat nyt tekemässä. "Outoa itsemurhaa" (Douglas Murray).

    Akateemiset ihmistieteemme ovat meneillään olevassa kehityksessä puolensa valinneet. Ne kehittävät valtavan vahvan wokelluksen motivoimina innolla oppisanastoja, joissa yliyleistävin yleiskäsittein yritetään sulattaa ihmiskuvasta "kehittymiseen" liittyvä mitta-asteikko kokonaan pois, niin että jäljelle jää vain käsitteellistä stiiknafuulaa. Tämä ihmistieteiden ajaminen alennustilaan tapahtuu suuren humanismin ja "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä -- mutta se on todellisuudessa vain älyllistä ja moraalista väistöliikettä.

    Jos meille olisi jo kouluissa opetettu, mitä sosiaalisen sitovuuden ilmiö merkitsee -- että kehittymättömin tapa tavoitella yhteisön sisäistä eheyttä on muodostaa yhteinen vahva viholliskuva, niin sanottu "Negatiivinen kultti" (Durkheim) -- meillä olisi omassa ymmärryksessämme edes jokin ajatustyökalu, jolla voisimme esimerkiksi kehittymättömiin toiskulttuureihin suhteutua ja suhtautua. Emme hämmästelisi sitä, miksi osoittaessamme loputonta "suvaitsevuutta" toiskulttuuriset reagoivat kehittämällä vain entistä vahvermpia viholliskuvia.

    Monikulttuuristumisen tuhoisat seurausvaikutukset eivät välttämättä näy yksilötasolla -- yksilöt voivat joskus "sopeutua", vaikka yhteisöt päinvastoin jokaisen "luopion" irrottautuessa vain kaksinverroin vahvistavat sopeutumattomuuttaan. Koska itse olemme eurooppalaisia uuden ajan individualisteja, tarvitsisimme rautaisannoksen sellaista ihmistietoa -- syvyyspsykologiaa, klassista sosiologiaa ja kielifilosofiaa -- josta voisimme muodostaa itsellemme edes jonkinlaisen kokonaiskäsityksen siitä, mitkä kaikki ihmisyyden alueet tuhoutuvat kun toisilleen yhteismitattomat ja yhteensopimattomat kulttuurit yritetään sovittaa väkisin toisiinsa.

    Hullu mussuhumanismi ja poliittisesti korrektit ja juristeristisen ihmisoikeusinkvisition siunaamat ideologiat koituvat kohtaloksemme. Ne ovat uusi tajunnallinen pakopaikka, johon vanhat yhteiskunnat nyt ovat ajan vaatimuksia pakenemassa. "Maahanmuuton" seurausvaikutukset tuklevat olemaan kammottavia.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se juuri menee ja Murrayn mukaan meneillään on outo itsemurha. Kun kuuntelee näitä löysiä puheita "pitää saada 40.000 maahanmuuttajaa vuodessa", niin ilman salaliittoteorioita Länsi-Eurooppa alkaa olla annettu pois. Ja paluuta ei ole, kuten nähdään Ruotsissa.

      Mutta samaa virhettä ei haluta tehdä vaikka Puolassa ja Baltian maissa. Olisiko siinä ainoa myönteinen asia Neuvostoliiton miehityksestä?

      Se ei vaan mene kaaliin, että vaikka monikulttuurisuuden epäonnistumista tahkotaan naamaan päivästä toiseen, niin ovatko ihmiset niin tyhmiä, että luulevat asioiden joskus menevän hyvin.

      Todellakin outo tapa tuhota oma kulttuuri ja saavutukset.

      Poista
    2. Kiitos Sepolle kirjoituksista. Toisto on tärkeää ja aina tulee lukijoita, joille jokin kirjoitus ja Sepon ajatukset ovat uusia. Toisto eri sanoin ilmaistuna auttaa lukijoita ymmärtämään. Olen huomannut Sepon kirjoitusten tulleen ymmärrettävimmiksi, ehkä ne ovat muuttuneet tai minä ymmärrän nyt paremmin.

      Poista
  7. Muistakaa että muslimit eivät ole ainoa ongelma. Kaikki ulkomaalaiset ovat ongelma, joka täytyy poistaa keskuudestamme, jos me haluamme selviytyä. Tämä on länsimaille kohtalon kysymys. Se on ihan sama vaikka Suomeen tulisi 5 miljoonaa kristittyä mustaa tai 5 miljoonaa ateistista kiinalaista tai 5 miljoonaa ortodoksi ukrainalaista tai 5 miljoonaa muslimia, jos mikään näistä toteutuu, niin sen jälkeen voidaan pitää Suomi neidon hautajaiset. Jos me annamme ulkomaalaisille luvan asua tässä maassa ja saman aseman kuin meidän omille lapsillemme ja lapsenlapsillemme, niin me voimme aivan ihan yhtä hyvin surmata nuo lapset itse, koska se tulee olemaan heidän kohtalonsa joka tapauksessa, jos me sallimme tämän.
    50 kymmenen vuoden päästä (optimistinen ennustus) meidän lapsemme ja lastenlapsemme tulevat kiroamaan meidän nimeämme ja tuhoamaan meidän hautakiviämme, koska me avasimme portit vihollisille, jotka orjuuttavat heitä. Me, jotka itsekkyydessämme emme jättäneet heille perinnöksi mitään muuta kuin orjuuden, koska "jokainenhan on yksilö ja oman onnensa seppä"-liberaali paskan, joka on syövyttänyt oikeiston mielen. Tulee monelle varmasti vielä ikävä sitä 30-luvun miestä, jota täälläkin niin kovasti parjataan, mutta jos briti ja amerikkalaiset, jotka tuolloin taistelivat häntä vastaan olisivat nähneet tulevaisuuteen ja omien maidensa tulevan tilan, sellaisena kuin se on nyt, he olisivat loikanneet saksalaisten puolelle silmän räpäyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduton tulevaisuus odottaa, lonksuttaa jo ovia. Täällä Petosen kaupunginosassa olen jo vuosia ihmetellyt miksi eräs liikerakennus ei pidä päällään minkäänlaista kannattavaa toimintaa. On ollut ravintolaa, kirpparia ja jos minkälaista viritystä ... Mutta nyt vihdoinkin löytyi oikeat käyttäjät. Ei me päästä noista https://yle.fi/a/74-20106065

      kt

      Poista
    2. Kyllä Suomeen on ennenkin muuttanut jonkin verran ihmisiä muualta. Minunkin isoäitini isä oli norjalainen, ja äitinikin puolella minulla on neljännessä polvessa saksalainen esi-isä. Mutta silti tuskin isoäitinikään koki olevansa maahanmuuttaja.
      Kysymys onkin pitkälti vain lukumäärästä. On aivan eri asia, muuttaako tänne silloin tällöin joku harva ulkomaalainen vai tuleeko heitä koko ajan suurin joukoin.

      Poista
  8. Douze points & tack Ykä...

    ...det är ju otollista, kuinka osuvan purevasti rauhanuskoa kuvaat. Nimittäin 'rauha' toteutuu ainoastaan silloin, kun sen kannattajat ovat ylivalta-asemassa ja kun samainen seesteisyys kuuluu ainoastaan heille. Varsinaisena kritiikinkohteenasi ymmärsin kuitenkin meidät lässykkälänsimaalaiset "poskenkääntäjät", jotka apaattis-välinpitämättöminä sallivat moisen invaasion.

    Huomautettakoon aluksi, ettei Kristuksen ohje "toisesta poskesta" suinkaan tarkoita tätä nykyistä imbesilliä asennetta ottaa mikään väkivalta annettuna, luonnonlainomaisena suureena. Ohje on merkittävästi syvällisempi ja kauaskantoisempi. Se tähdentää sitä, ettei jatkuva sotiminen/konflikti viime kädessä ratkaise ongelmia, vaan fokus on oltava sisäisen rauhan rakentamisessa.

    Sinänsä on aivan totta, että englantilainen Englanti on menetetty. Kuten hiljan luimme ja näimme, vähäisetkin huomautukset maahanmuuton todellisesta vaikutuksesta vaiennetaan valtio- ja mediavallan toimesta - harmiksi kyllä, myös konservatiivilehdistö mukana tässä. Och detsamma undrar jag, ilmeisesti ainoat Ruotsin kansankotia vuosikymmenet järisyttäneet toimijat muodostuvat hirvittävistä, syrjäytymisvaarassa olevista jävla puukkofinne igen'eistä?

    VastaaPoista
  9. Viimeisen kahden vuoden aikana on Britanniaan tullut yli 2 (kaksi) miljoonaa siirtolaista ja luvut pyörivät ylöspäin jatkuvasti. Yli 80 % näistä on sotilasikäisiä nuoria miehiä. Jos joku taho haluaa aseistaa tuota porukkaa on briteilla äkkiä omalla saarellaan yli kahden miljoonan miehen armeija, joka ei tottele maan hallitusta. Vain hyvin typerä ihminen ei ymmärrä tätä ja Keir Starmer, pääministeri on hyvin typerä ihminen. Hänen johdollaan poliisit makeilevat tietyille kansanryhmille toivottamalla näille "rauha kanssanne" puheiden aluksi, mutta ovat kykenemättömiä takavarikoimaan saman porukan machete veitsiä mielenosoituksissa.

    Valtioiden viralliset väkivaltakoneistot tekevät itsestään jatkuvasti naurettavia länsimaissa. Maassa konttaavat poliisit kunnioittamassa yhden ihmisryhmän ihonväriä ja arabiaa kujertavat poliisit tiedotustilaisuuksissa ovat eksyneet täysin siitä tehtävänkuvasta, joka tavallisilla kansalaisilla on poliisin velvollisuuksista.

    Meidän oman Eurooppamme historia on täynnä sotia, joista suuri osa on käyty mm. katolisten ja protestanttien välillä. Siis ihmisten, jotka uskovat samaan jumalaan. Mitä luulette syntyvän keitoksesta, jossa osallisina ovat muslimit ja vanha kantaväestö?

    VastaaPoista
  10. AK 47 puutuu. mutta muutoin panttitilanne.....

    VastaaPoista
  11. Tätä on Väestönvaihto, tuo KGB:n Kylmän sodan aikana aloittaman mädätysoperaatio yksi osio joka on onnistunut täydellisesti.
    Yliopistot tuottavat liukuhihnalta kulttuurimarxisteja pyörittämään koneistoa, joka jatkaa toimintaansa vaikka sen alkuperäinen operaattori on kadonnut historian roskapönttöön jo yli 30 vuotta sitten eikä sen perillisestä ole mihinkään.

    Niinpä kypsä hedelmä on pudonnut odottamattomiin käsiin.
    Kommunismi on voittanut mutta voittopotin korjaa islamismi.

    VastaaPoista
  12. The world is a dangerous place to live; not because of the people who are evil, but because of the people who don't do anything about it. Albert Einstein

    VastaaPoista
  13. Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Eurooppa – tai ainakin melkoinen osa sitä – on tekemässä itsemurhaaa ja tekee siitä vielä hyveen.

    Erityisesti Trilisserille: Kyllä minä olen hyvin tietoinen Neuvostoliiton ”saavutuksista”. Ei niitä tarvitse opettaa. Mutta tuo Saksa vs. lännen myöntyväisyyspolitiikka toimi kyllä vertauksena.

    Ja joo, sensuuri iski ensimmäisen kerran tähän blogiin. Blogger ilmoitti että se on poistanut – valituksen perusteella – yhden aikaisemman postaukseni. Peruste:

    ”Miksi blogipostaus on poistettu?
    Sisältösi rikkoo vihamielistä sisältöä koskevaa käytäntöämme.”

    Saas nähdä, oliko tämä poikkeus vai tuleeko siitä sääntö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan monta valitusta tarvittiin ja jos niitä oli vain yksi, mistähän se oli mahdettu lähettää?
      Mutta kun pää on nyt saatu auki, eivät valitukset tähän ainakaan lopu.
      Meidän on suotu elää niitä kiinalaisittain mielenkiintoisia aikoja.

      Poista
  14. Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, mutta mielenkiintoinenhan ei ole synonyymi miellyttävälle. Ymmärsin että valituksia oli vain yksi. Ja postauksessa vittuiltiin ”naisille” joilla on parta ja munat. Eli wokelluksen puolelta tulee.

    VastaaPoista
  15. Tuo kuva kyllä kertoo enemmän kuin 10 000 sanaa, missä mennään briteissä.

    Toivottavasti vasuripääministeri jatkaa siellä kovia otteitaan, niin saadaan kansa heräämään tyranniaan ja täyttämään kadut.

    Tapsa vaan

    VastaaPoista
  16. Tervehdys, Tapsa vaan. Todennäköisesti jatkaa. Jos hän muuttaisi linjaansa niin hänen tulisi tunnustaa että poliittinen eliitti on vastuussa tästä kaikesta.

    VastaaPoista
  17. Otsikon asiasta poiketen: Meidän Ylemme osallistuu USA:n vaaleihin. Kannattaako tuo wokeltajien puoluetta?

    VastaaPoista
  18. Euroopan Unionin piti taata rauha tässä maanosassa, mutta kun Lähi-itä ja Afrikka työntää sotansa, konfliktinsa ja kiihkomieliset kansalaisensa tänne, se ei tee mitään. Sen sijaan se rämpii kovapalkkaisine virkamiehineen ja meppeineen lupiinikieltojen ja metsien ennallistamisen ynnä muiden lillukanvarsien seassa ja on pelastamassa maailmaa ihan toisarvoisilta uhkilta. Ennen pitkää se ennallistaa sokealla humanismillaan koko Euroopan kehitysmaiden tasolle. Vuosisatojen työ ja edistys heitetään romukoppaan. En vaan jaksa ymmärtää ja jos sensuuri puuttuu jo tämänkin blogin sisältöön, peli taitaa olla lopullisesti menetetty. Totalitarismissa kun ensimmäiseksi viedään sananvapaus. Miten helppoa on, kun tavallisen kansalaisen ei enää tarvitse turhaan vaivata omia älynystyröitään kun ylhäältä annetaan se oikea ajattelumalli ja ehdoton totuus! Helppous ja vaivattomuushan se on nykyään tavoiteltavaa kaikessa muussakin; valmisruokaa tilataan kotiin ja liikutaan sähköpyörillä ja skuuteilla ettei vaan tarvitsisi yhtään ylimääräistä askelta ottaa.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  19. Vähän myöhässä tässä kommentoin, mutta entäs jos sellainen vaihtoehto toteutuu, että kantaväestö briteissä ei halua/pysty/sen pyrinnöt estetään väkivalloin? Pelkään pahaa, että tämä toteutuu myös Suomessa. Ei näistä lampaista ole ryhdikkyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kai kysyä toisinpäin, että miksi se EI nykymenolla toteutuisi?
      Mikä se estäisi?

      Poista
  20. Tervehdys Anolle, Rouva Anolle, Historixille ja Qroquius Kadille & Kiitos kommeteistanne.

    Ano: Epäilemättä kannattaa. Ja kuvittelee ihan oikeasti vaikuttavansa niihin vaaleihin.

    Rouva Ano: Hyviä huomioita, Onneksi tästä blogista vietiin vain yksi postaus.

    Historix & Qroquius Kad: Se on täysin mahdollista mitä Historix ennusti.

    VastaaPoista