perjantai 27. syyskuuta 2024

VIHREÄT ALOITTEELLISINA

Vihreät ne tekevät kaikenlaisia aloitteita. Ne haluavat kehittää yhteiskuntaa. Omaan suuntaansa. Nyt on sitten tulossa aloite moniavioisuuden sallimisesta. Aloite on lähtöisin vihreistä nuorista ja peruste on seuraava:

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden aloitteen mukaan maailman muuttuessa myös käsitys rakkaudesta, ydinperheestä ja avioliitosta ovat muuttuneet.

Ehkä se on muuttunut vihreitten nuorien keskuudessa, tosin en usko että heistäkään kovin moni elää niissä polyamorisissa suhteissa. Ehkä ryhmäseksi on tutumpi, mene ja tiedä. Mutta kun konservatiiviseen ajatteluun kuuluu käsitys ydinperheestä niin tokihan se pitää saada muutetuksi.

Sinänsä on selvää että varsinaisesti ainoa porukka joka täällä elää moniavioisissa liitoissa ovat islamilaisia. Mutta uskon että kyseiset islamilaiset piirit eivät itse ole kovin innoissaan moniavioisuuden laillistamisesta. Kas onhan islamilaiselle jätkälle huomattavan edullista että hänen neljä vaimoaan elää virallisesti yksinhuoltajaäiteinä omissa kämpissään ja jokaiselle juoksee tuet erikseen.

No, ainakaan vihreät eivät nyt ole hallituksessa. Ainakaan vielä.


21 kommenttia:

  1. Kirjoitin 2012 kokemusasiantuntijana jutun moniavioisuudesta Iltalehteen. Koska juttu on ollut ajankohtainen vihreitten hörhöjen takia, julkaisin sen uudestaan omassa blogissani. Jutussa moniavioisuuden kokenut nainen kertoo perheensä kokemuksista. Aivan karmeaa.

    Vihreillä oli jo silloin agendassa moniavioisuus, mutta sen todellisuudesta heillä ei ole mitään näkemystä.

    https://www.vahtera.blog/post/moniavioisuus-olisi-hieno-asia-suomessakin-uusinta

    VastaaPoista
  2. Kuvavalintasi on perin länsimainen, etten sanoisi eurooppalainen....?
    Tuolla rohvessoorin palstalla on saman teeman pohdintaa: kysymys perin samankaltaisista asioista.
    Politiikassa valehtelu arvotekijöiden kautta on periaate. Tätä teemaa hyväksikäyttää erityisesti vasem,,. eiku kommunistit ja vihreät.
    Ville Niinistö paasaa iltasanomissa vihreiden tulevaisuudesta: "Vihreiden pitää kyetä ajattelemaan taas isosti". Mitä ihmettä! Eikös vihreiden performanssi eduskuntatalolla ollutkaan "isosti"-toimintaa?? Toki kylläkin yhteiskuntavastaista, sellaista.
    Ville ei maininnut oman bändinsä toimista halaistua sanaa. Paasasi kylläkin rasismista, köyhien riistosta ja ympäristötuhoista.
    Villen paskapuheet perussuomalaisista, ylilyönteineen on silkkaa rasismia ko. puoluetta kohtaan.

    VastaaPoista
  3. Kolmen homon avioliitto mahdollistuisi jos aloite toteutuisi: Pekka, Antonio ja Jeri. Polyamoriasta oli vanhalla kansalla selkeät määritelmät: mies oli huoripukki ja nainen vosu.

    VastaaPoista
  4. Sata vuotta naisten vapautusliikettä, ja ensin naiset keksivät on-line -prostituution ja sitten moniavioisuuden.

    VastaaPoista
  5. Kuka nyt haluis monta anoppia ?

    --jpt-

    VastaaPoista
  6. No niin no. Osa aikaamme. Pikkuhiljaa se kulttuuri joka loi ns. länsimaisen sivistyksen, teollisuuteineen ja hyvinvointeineen jää historiaan. Tilalle tulee kovasti luonnonmukainen tapa elää. Elämäntapa jota tällä hetkellä edustaa enimmäkseen ählämit. Nuo nuorten älykkäiden naisten omarsharifit ruskeine silmineen. :D

    Tämä on osaltaan osa maailman kulkua. Ns. länsimainen sivitys lienee olemaan vain lyhtaikainen episodi planeetan historiassa. Edessä on jälleen pimeät vuosisadat. Kunnes aikanaan taas tulee aika jolloin tiede voittaa uskomukset.

    Nyt elämme erään aikakauden auringonlaskua. Länsimainen sivistys katoaa historiaan kuten Rooman valtakunta aikoinaan.

    VastaaPoista
  7. Mitenkähän virheät sutautuisi mun ajatukseen tuon moniavioisuuden suhteen? Eli jos mie perustaisin haaremin ossa olisi vaikka, sanotaan nyt että sata vaimoa? Kaikilla samat oikeudet ja velvollisuudet minua, haaremin HERRAA kohtaan:)))
    Jotensakin tuntuu ettei menisi läpi virheiden ajatusmaailmassa. Eiku ajatuksettomassa piti sanoo.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun samassa avioliitossa on useita ihmisiä, niin joku nousee johtoon. Välttämättä se ei ole omaa haaremia perustamaan ryhtynyt mies. Koska vihreät ovat asialla, niin avioliitoissa voi olla miehiä, naisia, lesboja, homoja ja transuja. Jokin näistä ryhmistä voivat houkutella liittoon lisää samankaltaisiaan, jotta saisivat enemmistön. Niinpä haaremin perustajamies voi huomata pian olevansa vaikkapa lesbojen liitossa.

      Poista
  8. Tervehdys Pauli Vahteralle, Tapio Suhoselle, Anolle, Antifilatelistille, jpt:lle, KKi:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Tuo Antifilatelistin tiivistelmä ”Sata vuotta naisten vapautusliikettä, ja ensin naiset keksivät on-line -prostituution ja sitten moniavioisuuden” tiivistää kyllä aika paljon.

    VastaaPoista
  9. Mitä _havainnot_ kertovat? Haluavatko naiset mieluummin olla rokkitähden/jääkiekkosankarin tyttöystävä numero viisi, vai rillipää nörtin ainoa suuri rakkaus?

    VastaaPoista
  10. Se molokapina on saanut yle-ttömän huomion. Huovis-Veikko kirjoitti meidän suomalaisten olevan lullukkaväkeä. Meni maaliin.

    VastaaPoista
  11. Vihreäthän paasasi jossain vaiheessa myös pedofilian laillistamisesta. Sen kun elelevät muslimin neljäntenä vaimona, eihän sitä mikään laki kiellä. Onnea ja menestystä vaan mutta ei noiden pervojen vaatimuksiin pidä lähteä.

    VastaaPoista
  12. Elokapina lakkautettava kansalaisaloite jo nyt yli viisikymmentätuhatta puoltoa!
    Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, että se etenisi pylvästalossa.
    Mutta kyllä se aiheuttaa peppukipua viherpunikeille.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Catilinalle, Ano1:lle, Joppos123:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Catilina: Hyvä kysymys.

    Ano1: Valtamediahan antaa sille kaiken huomion mitä se haluaa.

    Joppos123: Vihervasemmistosta on tosiaan jossain vaiheessa tullut tuollaisiakin ideoita. Onneksi vihreät eivät ainakaan nyt ole vallan kahvassa.


    Ano: Peppukipua joo, tosin eiväthän nuo aloitteet yleensä johda mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aloite on vihervasemmiston tavoitteiden mukainen,kuten esim. tasa arvoinen avioliittolaki, nin kylläpä todennäköisyys läpimenoon suuri kuten nähtiin.

      Poista
    2. Kansalaisaloitteen allekirjoittamisesta ei hyödy muuta kuin teosta saamansa hyvän mielen:

      jos sillä haettava asia on kirjattu hallitusohjelmaan, se ajetaan vaalikauden aikana läpi joka tapauksessa.
      Jos se taas ei sovi hallitusohjelman kanssa yhteen, on se ja sama vaikka sillä olisi miljoona allekirjoitusta;
      se vain haudataan valiokuntaan.

      Tietysti panemalla pystyyn kansalaisaloitteen vaatimaan hallitusohjelmaan sopivaa asiaa, kuten vaikkapa tasa-arvoista avioliittolakia pääsee riemuitsemaan Suoran Kansanvallan Sankarin viittaa liehuttaen!
      Mitä siitä, että sehän olisi tullut muutenkin.

      Poista
  14. Tervehdys, Ano: Totta joo. Vihervasemmistolaisten tavoitteiden mukaiset tavoitteet saattoivat mennä läpi. Ainakin silloisessa eduskunnassa.

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, Qroquius Kad. Kyllähän se pitkälti näin on.

    VastaaPoista
  16. Eikös tätä naureskeltu jo vuosia sitten: sukupuolineutraali, lukumääräneutraali, ikäneutraali ja lopuksi lajineutraali (vuohet).
    Kohta kaksi siis menossa.
    Elämme mielenkiintoisia aikoja...
    -Puskarossi

    VastaaPoista
  17. Ovatko vihreät jo esittäneet omaa ratkaisuaan avioliitoksi.

    Luultavasti se on sukupuoli- ja ehkä myös lukumääräneutraali. Vihreän avioliiton voinee aluksia solmia vain ihmislajin edustajien kanssa, myöhemmin liittoon voinee osallistua esineitä, eläimiä ja tekoälyjä.

    Näillä ehdoilla avioliitosta tulee juridisesti vaikeasti hallittava. Jos osallistujina on vaikkapa 67 ihmistä, niin aina on joku eroamassa ja joku tulossa tilalle. Tulee hirveä sotku. Omaisuus pitänee jakaa. Kuka maksaa elatusmaksujen kenelle. Uutena ilmiönä tulee avioliiton jäsenten jakautuminen keskenään riiteleviin kuppikuntiin.

    VastaaPoista
  18. Mitenkäs Juice profetoikaan kolme vuosikymmentä sitten? "Kun Allah saapuu kaupunkiin, hän ensin soluttautuu vihreisiin".

    VastaaPoista