tiistai 1. lokakuuta 2024

KÄPPÄUKOT, VIHA JA PAKKORAKKAUS

Aivan lokakuun alkua Uuden Hyisianan kunnassa Taemmalla Hyijärvellä. Siellä sijaitsevassa pienessä mutta viihtyisässä kahden ja puolen perseen saunassa rentoutui kaksi käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet päivän aikana kaakanajahdissa ja sen jälkeen sauna maistui. Löylytauolla pienessä pukuhuoneessa Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston, otti hörpyn ja sitten totesi:

- Tossa joku aikahan sitten sinä käsittelit sitä EU:n suhtautumista islamilaiseen perseilyyn ja sehän oli se, että perseilystä kirjoittaminen tulisi kieltää. Mites se meni, joo, vihaan yllyttäminen olisi kriminalisoitava. Vaan mitenkäs se määritellään se viha?

Ykä aukaisi myös Tsuhnan Koston ja sytytti samalla voimasavuke Bostonin:

- Joo, ja ennen kaikkea voi kysyä, että kenellä se on oikeus määritellä. Tällä hetkellä se on EU:n utopisteilla ja sitä myötä islamilaisten riehumisen ja rikollisuuden arvostelu täysin faktapohjiin perustuen tulkitaan vihaan yllyttämiseksi. Ja yleensäkin voi tietysti kysyä että voiko tunteen kieltää? Ihminen saattaa vihata joitain ihmisiä ja joitain kansanryhmiäkin. Niin että vihaan on selvät perusteet. Voidaanko se tunne kriminalisoida? Millä kielletään vihaaminen?

- Joo, ja siinähän voidaan mennä vielä pidemmälle eli pakkorakkauden vaatimukseen. Jos et osoita jonkinlaista rakkautta tai edes selkeää hyväksyntää islamilaisille niin sinähän tunnet selkeästi ainakin piilovihaa.

- Ja mistä se orwellilainen naurettavuus johtuu? Veikkaisin, että nämä EU:n utopistit ja niiden suomalaiset hännystelijät eivät sillä suinkaan suojele islamilaista väestönosaa.

- Eivät niin, vaan itseään. Sillä jos sitä niin sanottua vihaa ei onnistuta kitkemään niin silloin nousee aina enemmän esille kysymys ”Kuka ja ketkä saivat tämän aikaiseksi? Ketkäs ne laskivatkaan se perseilevän islamilaislauman Eurooppaan ja tekivät siitä vielä kyseenalaistamattoman itseisarvon?”.

- Eli voidaan sanoa että rikolliset suojelevat rikollista toimintaansa kieltämällä rikollisen toiminnan arvostelun.

- Näin voidaan sanoa. Ja mitä se pitkässä juoksussa saa aikaiseksi? Tietysti vihaa.

- Sitäpä hyvinkin. Eiköhän lähdetä takaisin löylyyn ja vihataan kaksin verroin. Otetaan seuraavalla tauolla hiukopalaksi transfobista slurrileipää hyimariinilla ja sätkärapusäilykkeellä.

Näin tapahtui. Taemman Hyijärven rauhallisessa ilmapiirissä. Jossa sai vielä vihata kaikessa rauhassa.


15 kommenttia:

  1. Eli voidaan sanoa että rikolliset suojelevat rikollista toimintaansa kieltämällä rikollisen toiminnan arvostelun. No siinähän se. Sitähän ne tekevät.

    VastaaPoista
  2. Jos viha ja vihaan yllyttäminen kiellettäisiin oikeasti, niin olisi siinä yksi hyväkin puoli. Nimittäin jos tuuli kääntyisi ja valtaapitävät vaihtuisiva - kuten jo esim Itävallassa ja Saksassa oireillaan - niin silloinhan voitaisiin välittömästi kieltää islam ja polttaa koraanit.

    VastaaPoista
  3. Tere Ykä, ja kiitokset jälleen suoraan asiaan osuvasta kirjoituksestasi. Ajattelustasi pari todella hyvää pointtia: Miten kielletään "vihaamisen" tunne ja mitä sen kieltämisestä sitten seuraa? No tietysti lisää vihaa.

    Ja jälleen ihan asian vierestä, mutta media kirjoitti aamulla jotain jota en olisi uskonut lukevani valtamediasta: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414

    Parhain terveisin,

    - JT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan aikaan toisaalla: "Kreivi adlerkroits" yrittää kieltää ja kiertää koko ongelman ja varsinkin siitä puhumisen, koska nyt puhutaan 112-13v lapsista. Siis mitä ..ttua. Tai no, sitä normaalia bätre-folk löpinää vain.
      Eli asioista saa kyllä puhua kunhan ei puhuta asioiden syistä eikä varsinkaan seurauksista niiden oikeilla nimillä. Fy fan.
      Huru-ukko

      Poista
  4. Kun islam saa valtaa tapahtuu kummia kuten Britanniassa uuden työväenpuolueen hallituksen aikana, parlamentin kaikkien puolueitten muslimeista koostunut työryhmä kirjoitti suunnitelman laiksi islamofobian kieltämisestä - käytännössä siis jumalanpilkkalain, jossa jumalana on Allah. Lakiesityksessä islamofobia rinnastetaan rasismiin, muslimeista ryhmänä ei saa puhua demonisoiden, stereotyyppeinä, syyttäen kuvitelluista (tai tapahtuneista) rikoksista tai lojaalisuuden osoittamisesta ensisijaisesti ummaa eli muslimien maailmanlaajuista yhteisöä kohtaan. Yksityiskohtaisia sääntöjä, joihin syyllistyminen on rikollista.

    Työväenpuolue alkaa perääntyä suunnitelmasta, teksti on liian paksua, eikä sen katsota olevan linjassa yhdenvertaisuuslain kanssa. Muslimit saavat suojaa nykyisten voimassa olevien vähemmistöjä suojaavien lakien avulla.

    Vihan toivoisi kasvavan niin suureksi, että islam saataisiin poistettua uskontojen luettelosta ja siirrettyä sinne minne se kuuluu eli väkivaltaisiin ideologioihin.

    VastaaPoista
  5. Itävallan ja Saksan, valtaapitävissä hyperventilaatiota aiheuttanut " väärinäänestäminen" on varmasti pääosin kansan vittuuntumista persaukiseen maahanmuuttopolitiikkaan eikä niinkään putlerin nuoleskelua.
    Valtapuolueiden kaikissa maissa tulisi huomata tämä asia eikä alkaa sepustamaan kaikkea soopaa "epädemokraattisista" voimista. Nythän "epädemokraattista" on kaikki sellainen mikä ei ole samaa mieltä vanhojen puolueiden kanssa.
    Jos oikeistopuokueita tullaan sysäämään paitsioon niin on varmaa, että niiden kannatus vain kasvaa ja onko se paitsioon laittaminen muka demokraattista?
    iltasanomat julkaisi eilen kolumnin jonka mukaan matukakarat ovat laiskoja ääliöitä.
    61 prosenttia ei tule selviämään jatko-opiskeluihin tai saamaan töitä.
    Natsimalla on ratkaisu asiaan . Helvetisti lisää rahaa ja jos se ei auta niin helevetisti lisää rahaa "kotoutumiseen".
    Vaikka me käytettäisiin "kotoutumiseen" puolet valtion budjetista niin ei se matujen laiskuutta ja tyhmyyttä poista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä rahaa on laitettu ihan surutta aivan massiivisia summia, ties mitä kanavia pitkin. Miljardeja. Esim viimeisten 30 v aikana. Ja tulos? Jättivelka. Velaksi rahoitetaan täysin järjetöntä systeemiä. Jota kutsutaan ties millä nimikkeillä.

      Poista
  6. Tuossa vielä linkki https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Anolle, Juha R:lle, JT:lle, Bogreolille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin tuolla todettiin, se varsinainen viha ja väkivalta tulee islamin puolelta. Ja tuo linkitetty uutinen ei pitäisi olla enää minkäänlainen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei uutinen kenellekkään ole mikään yllätys. Yllätys on se, että tällainen yliopistotason tutkimus uskallettiin tehdä ja julkaista. Se ei taas ole mikään yllätys, että vihervasemmisto kieltää tutkimuksen tieteellisen merkityksen ja raakkuvat lisää rahaa ja sössöttävät rasismista.

      Poista
    2. Juurikin samaa mieltä Joppos123:n kanssa.. - JT

      Poista
  8. Tervehdys Joppos123:lle, Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Joppos123: Olet oikeassa molemmissa kohdissa. Palaan tähän aiheeseen huomenna.

    Huru-ukko: Joo, ja satans också.

    Ano: Totta.

    VastaaPoista
  9. Tällaisen tutkimuksen tekeminen ja julkaiseminen kaiken tämän patologisen valehtelun jälkeen on todella äärettömän suuri yllätys.
    Sitäkin suurempi on yllätys siitä, että Lauri Nurmi kehuu sitä ja myöntää perussuomalaisten olleen oikeassa.

    Kiihkoviherkommunisti Lauri Nurmi, joka vihaa persuja yleisesti ja Jussi Halla-ahoa erityisesti.
    Jolta ei ole aiemnin kuultu mainittuihin suuntiin yhtään hyvää sanaa.
    Nyt sitten tosiasioiden tunnustusta ja jopa hyväksyntää.
    Liian hyvää ollakseen totta.

    Tämä on mitä todennäköisimmin taqiyyaa.
    Taqiyyaa, jonka tarkoituksena on ilmeisesti kammata esiin maahanmuuttokriittisiä wökeltelyoikeudessa känselöitäviksi ja urateloitetuiksi hallitusta myöten;
    Ville Tavion salkku onkin jo wökellelty roikkumaan ohuessa langassa.

    Luultavasti jo viikon lopulla tutkimuksen tekijät osoittavat tehokasta katumista ja sanoutuvat tehokkaasti irti rasismista.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Qroquius Kadille ja JT:lle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Hyviä huomioita sinänsä. Tulevaa en lähde ennustamaan.

    JT: Jep.

    VastaaPoista
  11. Tässä on joutunut yllättymään kolmeenkin kertaan päivän aikana.

    Ensimmäinen oli se että tuollainen koulututkimus oli tehty, vaikka se kertookin asiaa jonka kaikki vähänkään asiaa seuranneet tiesivät jo etukäteen, mutta kunnia silti Jyväskylään.

    Toinen oli se että tutkimus julkistettiin siten kun tehtiin, eli laajalti koko mediassa ilman aivan mahdotonta vastakkaispropagandaa.

    Kolmas on se että toimittaja Nurmi, henkilö joka on aiempien ulostulojensa perusteella totaalinen persuvihaaja ja kukkahattu wokettaja, kirjoittaa tästä koulututkimusjutusta aivan täysjärkisen jutun.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414?fbclid=IwY2xjawFpKsxleHRuA2FlbQIxMQABHcZzZG6cEcd98-UAtbQ_YRQ-stOKyqKLdh_P71swIVfcQVXYgQo0w0eB_Q_aem_E_EM8o5NoyYPnp_QjgEGiQ

    VastaaPoista