keskiviikko 25. syyskuuta 2024

LEIKKIPARTISAANIT ISKEVÄT JÄLLEEN

Lämmin syksy saa tietysti aikaiseksi sen että haittaeläimet parveilevat tavallista pidempään ennen talvihorrosta. Tällä kertaa asialla oli taas Egokapina yhdessä ruotsalaisten leikkipartisaanien kanssa. Ja urhoollisen sissi-iskun kohteena oli eduskunnan pylväät ja rappuset jotka sitten töhrittiin. Tekosyynä egon ruokkimiselle oli tällä kertaa turvetuotannon vastustaminen.

Itselläni tulee mieleen pari kysymystä.

Ensinnäkin se, että kuinka helppoa tuonne eduskuntaan on loppujen lopuksi helppoa mennä riekkumaan.

Ja toisekseen se, että minkä takia Valtamediapuolue VMP julkaisee aina noiden egokapinallisten lausunnot. Kannattaisi niiden antaa niitä tuomiopäivän julistuksia vaan keskenään.

Muistutetaan, että Kone Oy:n säätiö on tukenut näitä egotrippailijoita 200.000:lla eurolla.

31 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä on vasta alkua.
Ensin katkotaan katuja istumalla niillä.
Mitä seuraa?
Ei mitään.
Sitten sotketaan demokratian tyyssija.
Mitä seuraa?
Ei mitään.

Mitä seuraavaksi?
Aletaanko suistaa junia raiteilta vai pudotella lentokoneita?
Koska murhataan ensimmäinen perussuomalainen poliitikko Pyhän Luontoäidin raiskauksesta kulemaantuomittuna ja teloitettuna?

Tämä on pienen mittakaavan terrorismia.
Kun siitä ei seuraa mitään, se alkaa kasvaa ja törkeysaste lisääntyy.

Heikki kirjoitti...

Luulisi eduskuntataloa vartioitavan edes automaatti kameroin hälytyksellä! Ei kyllä hyvältä näytä turvajärjestelmä.

Anonyymi kirjoitti...

Kunnon sakot jokaiselle tekijälle, ja korvaussumma puhdistuksesta, nyt kun sitä rahaakin on saatu Koneen säätiöltä niin, ettei paskalle taivu. Ikävä puoli tuossa on, että kivessäkin on hiushalkeamia ja huokosia, joista voi olla vaikeata saada mönjä puhdistettua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Heikille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ei niistä ole ihan varsinaiseen terrorismiin.

Heikki: Tuo pistää kyllä mietityttämään.

Ano: Hyviä huomioita.

Ihmettelijä kirjoitti...

Siellähän lujat vartioinnit, nehän ostetaan alihankintana vankeinhoitolaitokselta. Eihän tästä kauan ole kun sörkän vartija komennuksella ollessaan hoiteli vuoroaan ns. vapaalla kädellä, oisko toinen yrittäny kouria työkaverin tushkeissiä,muistaakseni. Kyllä halvalla saa hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Koneen säätiö eli Herlinit ostivat metsilleen suojelua tuolla elokapinalle maksetulla rahalla. Jonkun metsä ensin projektin nimissä muka lahjoittivat rahat. Eli jonkun muun metsä ensin. Vaan eivät voi tietää mihin ne rahat oikeasti käytetään.
Eli vaikka tämmöiseen töhrimiseen. Eikä eloapinoista itsessään siihen ollut, piti tuoda ekoterroristit ruåtsista toteuttamaan.
Hyvällä tiellä ollaan. Ensin tuli huume- ja tappojengit, perässä ekoterroristit ja on kai sieltä tullut/tulossa heimolaisekin joukon jatkoksi.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ei niistä itsestään ole vaan tuovat ne ulokomailat kuten nytkin.
Huru-ukko

Heikki kirjoitti...

Ei ole tuolla tullut käytyä sisällä, vaikka on kuulemma upea. Täytyy käydä. Vanhempi sukulainen vietiin koulun kevätretkellä tuonne heti 30 luvulla. Itse pääsin 9 v. ihmettelemään mm. A. Kiven kuolinmökkiä. Olihan mörskä.
Sitten 2 kertaa peräkkäisinä vuosina suomenlinnaan. Jossa käytiin muutenkin.
Turpeen arvo on todella merkittävä. Mistä nämä ovat valmiita tinkimään , jos tämä lopetetetaan? Ei mistään!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ihmettelijälle, Huru-ukolle ja Heikille & kiitos kommenteistanne.

Ihmettelijä: Tämä oli minulle uutta.

Huru-ukko: Koneen säätiöhän on sinänsä irrallaan Kone Oy:stä. Mutta joo, ulkomailta haettiin apua.

Heikki: Turpeessa olisi Suomelle valtava energiavaranto. Ruotsissa se on uusiutuvaa. Suomessa ei. Poliittisella päätöksellä.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei näistä EgoApinoista tietenkään ole hengenvaaralliseen terrorismiin, mutta ne tasoittavat tietä sellaiselle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Eihän se ole mahdotonta.

Strix Senex kirjoitti...

Moni tuntuu ihmettelevän eduskuntatalon vartioinnin puutteellisuutta. Tähän asti se on saanut olla rauhassa yli 90-vuotta, eikä mitään ongelmia ole ollut. Enemmän siis ihmettelen sitä, kuinka pitkälle tuo äärivasemmisto on saanut kehittää rauhassa terroristisia valmiuksiaan. Ja vielä enemmän ihmettelen, jos ne jälleen selviävät tuosta jokseenkin seurauksitta. No, en ole kovin vakuuttunut siitä, että Suomi olisi enää oikeusvaltio, jossa lakia luetaan kuten se on kirjoitettu.
Rikoslaista löytyy pykälä törkeästä vahingonteosta, joka sanoo: ”Jos vahingonteolla aiheutetaan …historiallisesti tai sivistyksellisesti erityisen arvokkaalle omaisuudelle huomattavaa vahinkoa ja vahingonteko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vahingonteosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Löytyy myös pykälä terroristiryhmän rahoittamisesta, joka sanoo: Joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua terroristiryhmää, on tuomittava terroristiryhmän rahoittamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Ei muuten ollut yllätys, että Hesari onnistui kaivamaan esiin sellaisen henkilön, joka piti tätä jokseenkin yksimielisen tuomion saanutta vandalismia jotensakin onnistuneena tekona.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Erittäin osuvia huomioita.

Anonyymi kirjoitti...

Tää meidän Puopolo yhytti jonkun egokapinaliikkeen kaikkitietävän keulatätsyn ! Sitä n 25 min paasausta maailman tuhoutumisesta kuuntelin korvat luimussa. Tää vouhkaaja ihan tosissaan änkyröi, että miljardeja ihmisiä kuolee just ihan kohta? Ivan koitti vähäñ jarrutella,että näitä ilmasto viisaita olisi suuntaan jos toiseen sen hätätilan suhteen. Eiku lisää vaan LÖYLYÄ? KAIKKI IHMISEN CO2 PÄÄSTÖT NOLLIIN JA MAAILMA PELASTUU!
Kyllä on probakanda tehnyt tuhonsa! Tämäkin tyttönen ( anteeksi nuori nainen) vaikutti ulosantinsa perusteella olevan ns" täysipäinen" muttakun tämä nykykuuhotus on saatu manipuloitua syvälle hänen ajatusmaailmaansa ja koko ajan valtamedia työntää lisäpotkua!
Miten helvetissä ihmiskunta selviää ,kun tää kohelo aivopesty sukupolvi valtaa vääjäämättä vallan, kas järkevä sukupolvi vaan katoaa syrjään vanhuuttaan

Anonyymi kirjoitti...

Leikkipartisaanien persposket ois pudottaneet kummasti, jos Kiinassa olisivat moista tehneet. Mutta eihän nuo velliperseet uskalla sinne mennä.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, tuo ajatus herättää kyllä pelkoa. Itse en onneksi vanhana miehenä ehkä sitä näe.

Tapsa vaan: Eihän toki Kiinaan. Suomessa tuon elämysmatkailun voi tehdä turvallisesti.

Joppos123 kirjoitti...

Eloapinoiden kuningas on vakiovieras ryssän RT kanavalla. Se jätkä on usuttanut noita niittinaamoja tappamaan yritysjohtajia ja politiikkoja. Eli sellainen "rauhanomainen" ympäristöliike.
Katsotaan kunnes tulee ensimmäinen politiikko tapettua, siihen asti noita perseilijöitä vaan siedetään. Kun uhka tulee päättäjille silmille niin reagoidaan, ennen ei tapahdu mitään.

Joppos123 kirjoitti...

Eloapinat ovat joko tietäen tai tietämättään ryssän marionetteja. Kaikki häiriö länsimaissa sataa putlerin laariin.

Joppos123 kirjoitti...

Tuohan on ulkomailta johdettua. Jäljet menevät ryssälään.

Kalle Pelttari kirjoitti...

En oikein ymmärrä, miksi näille kriminaaleille annetaan vielä esim. Ylen A-Studiossa näkyvyyttä tulla selittelemään tekosiaan. Sitähän he tietysti hakevatkin eli näkyvyyttä. Ja Yle tietysti suostuu kirkuen tähän, koska kannattaa saman mielisiä kuin Ylen toimittajatkin ovat. Tämäkin elonainen selitti, että mitään todellista vahinkoa ei tapahtunut ja sakot me kyllä maksamme omasta pussista. Kun tietää, että elokapinallisista suurin osa on viherkommareita, eivätkä ole missään töissä, niin sakotkin ovat lähinnä nimellisiä. Jospa nyt tehtäisiin niin, että maksatettaisiin rikollisilla todelliset kulut. No toivoa sopii, mutta taitaa olla turha toivo, että näin tapahtuisi. (Velkaa ei tarvitse maksaa takaisin) Arhinmäkikin kävi ihmettelemässä asiantuntijana näitä rikollisia tekoja. Joku epäili, että Arhinmäki olisi ollut jo paikalla ennen kuin homma alkoi. Tuomitsi teon niin kuin oikea moraaliposeeraja tekeekin. Katsotaan nyt, onko Suomella kyvykkyyttä pistää jotain rotia näille rikollisille, jotka ovat saaneet tehdä tähän asti laittomuuksia laillisesti.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Pitäähän paremman väen jälkikasvun päästä tuulettamaan ja kapinoimaan,eikös "Nalle"W-rooskin seikkaillut Vanhan valtauksessa kommariporukoissa ym.rikkaitten kakrut?!?...ai nii,se taitaa olla liian vanhaa asjaa..se

Joppos123 kirjoitti...

Siksi väitänkin, että noi ovat rysän asilla.

Joppos123 kirjoitti...

Niille annetaan ruutuaikaa koska YLE.

Anonyymi kirjoitti...

Persvakomiehiä tarvittiin taas siivoamaan sotkut. Huomaamattomia ovat yksilöinä ja hallitus säätää heille vain leikkauksia ja pakotteita. Töhrijät ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Rehellisen työn tekijät ei.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

On ikävää kun aikuiset ihmiset eivät ole päässeet lapsuuden tuhrimisleikeistä vapaaksi, vaan jääneet henkisesti askartelemaan kakkakikkareidensa kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Kalle Pelttarille, Vanhalle kyynikolle, Anolle ja alianor d´aquitanelle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin sen Puopolon haastattelun ja totesin, että tyttöparka olisi hoidon tarpeessa; järkyttävää ja yliampuvaa papatusta; ylikansalliset yhtiöt ovat kaiken pahan alku ja juuri ja ihan kohta kaikki kuollaan eli tyypillistä vihervasemmistolaista hapatusta. Puopolo yritti saada väliin Petteri Taalaksen ( joka muuten hyvään kansainväliseen virkaan päästyään on huomattavasti rauhoittunut) kommentteja, mutta tyttö vaan lisäsi kierroksia ja uhkakuvia ja Puopolo lopulta tyytyi vain ehkä vähän säälistä hymyillen kuunteluoppilaan rooliin.Taivas varjelkoon, jos tällaiset maailmanlopun maalaajat pääsevät vielä joskus vallan kahvaan!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Munamulta väri kyllä sopii puutalon ulkopintaan, mustan katon kanssa, tiedä sitten miten kivipylväisiiin, olisvat nyt edes maalannet loppuuasti eikä jättäneet kesken :)

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Ulkomailta johdettua kyllä ja niiden "johtajien" esi-isät ovat kyllä kotoisin Venäjältä ja Itä-Euroopasta, vaikkakin nykyään asuvat suurelta osin Amerikassa ja Lähi-Idässä. Tuo jumalan kiroama kansa, joka lienee fyysisesti kykenemätön rehelliseen työhön ja elämään hyväksikäyttämättä muita. Kuin mustalaiset, mutta älykkäämpiä ja vaarallisempia vastustajia valkoisille kansoille.
Ei nyt sanota nimiä, ettei taas syytetä antisemitismistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, jpt:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Taitaa olla hyvä, etten nähnyt kyseistä pätkää.

jpt: Tai olisivat pysyneet kotonaan.

Ano: Jaahah, joku löysi taas ne juutalaiset.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Lukekaas Jyrki Lehtolan kolumni IS:stä: "Näin elokapinan verenpunainen performanssi tuhosi demokratian". On muuten just eikä melkein kirjoitettu !