Hiljattain Suomen Romanifoorumi vaati Yleisradiota lopettamaan Manne-tv sarjan. He ilmoittivat, että sarja on rasistinen ja lisää valtaväestön ennakkoluuloja mustalaisväestöä kohtaan. He ilmoittivat myös, että sarja saattaa lisätä koulukiusaamista ja heikentävän ”vuosia kestäneen asennekasvatustyön tuloksia”.
No niin. Näin Yrjöperskeleen ominaisuudessa ajattelen, että olisipa mukavaa, kun kansat olisivat veljet keskenään ja yhteiskunnassa sekä valtaväestö että vähemmistöt puhaltaisivat yhteen hiileen ja eläisivät ihmisiksi. Suomessa näistä mainioista vähemmistöistä käyvät esimerkkinä juutalaiset ja tataarit. He elävät ihmisiksi, tekevät töitä ja maksavat veronsa. Heidän lapsiaan ei sijoiteta erinäköisiin kasvatuslaitoksiin, koska siihen ei ole tarvetta. Heillä on oma kulttuurinsa, jota he ylläpitävät perheen ja suvun keskuudessa. He eivät vaadi valtaväestöä mukautumaan oman kulttuurinsa erityispiirteisiin. Yleensäkin ottaen he ovat hyvä esimerkki siitä, jos keesi on vähän tummempi ja klyyvari hieman erimuotoinen, ei sillä ole merkitystä, jos tyyppi on muuten järkevä ja asiallinen.
Vaan mustalaisten kanssa kun asia ei ole valitettavasti näin. Eikä mikään Manne-tv lisää ennakkoluuloja.
Ennakkoluuloja lisää se, että nuoret mustalaismiehet tehtailevat huume-, väkivalta-, ja omaisuusrikoksia valtaväestöä kohtaan. Laitoksissa olen tottunut siihen, että mustalaisilla alkaa ammatti- ja taparikollisen ura jo ennen viittätoista ikävuotta. Varsinkin keväisin iskee näihin velikultiin Villi Vapauden Kaipuu ja poikaset karkaavat laitoksista omille teilleen ja aloittavat kiertueensa, jonka sitten rahoittavat valtaväestöön kuuluvat nuoremmat henkilöt luovuttamalla kännykkänsä ja rahansa ja saavat samalla selkäänsä. Romanifoorumi ei ole metelöinyt tästä asiasta.
Ennakkoluuloja lisää se, että alle 30-vuotiaista kaupungeissa asuvista mustalaismiehistä huomattava osa käyttää huumeita. Varsinkin amfetamiini on herkkua. Se pistää punttiin vipinää, vie kivun tunteen ja on muutenkin väkivaltaisuuteen taipuvaisen tyypin veressä harvinaisen vaarallinen cocktail. Laitoksissa tiedetään, mihin suuntaan kehitys on menossa. Kun nykyisten mustalaisnuorten vanhemmilla saattoi olla tuomioita omaisuusrikoksista, kunnostautuu uusi polvi väkivalta- ja huumerikollisuudessa. Romanifoorumi ei ole metelöinyt tästä asiasta.
Ennakkoluuloja lisää se, että kun katsoo Helsingin käräjäoikeuden listaa alaikäisten oikeusjutuista, voi todeta Helsingissä asuvan noin 100.000 mustalaista. Olettaen, että he eivät tee rikoksia yhtään enempää kuin valtaväestö.
Ennakkoluuloja lisää se, että nämä oikeudessa syytettynä olevat henkilöt eivät miellä valtaväestöön kohdistettua rikosta millään lailla rikokseksi.
Ennakkoluuloja lisää se, että ainakin lastensuojelulaitosten kanssa asioidessaan mustalaisväestö mieltää virka- ja vierailuajan olevan klo 00.00 – 24.00.
Ennakkoluuloja lisää se – vaikka asiasta kuinka yritettäisiin olla hiljaa – että valtaosa mustalaisväestöstä ei tee työtä. Kuvaavaa on se, että kun eräs mustalaispoika (kaikki kunnia hänelle, onnea ja menestystä) päätti mennä ammattikouluun, piti television tehdä siitä kerrassaan dokumentti. Tiedän itse pari töissä käyvää mustalaista. Sukujensa hylkäämiä, koska elävät valkolaisen lailla.
Ennakkoluuloja lisää se, että mustalaisväestö voi (menestyksekkäästi vielä) kieltäytyä hänelle tarjotusta työpaikasta vaatetus- ja mustalaisväestön keskinäisiin sosiaalisiin vuorovaikutussyihin vedoten. Jos valtaväestö ryhtyy toimimaan näin, voimme muuttaa valtiomme nimeksi Biafra. Asiaa ei auta se, että valtaväestö maksaa tämän pukeutumisen. Eikä se, että tämäntyyppiset yhdeksänmetriset hameet ovat itse asiassa käytössä vain Suomessa. Ja täälläkin vasta muutaman kymmenen vuoden ajan.
Ennakkoluuloja lisää se, että näitä ns. kansanpukuja käytetään toistuvasti myymälävarkauksiin.
Mikäli valtaväestön edustaja ei ota vastaan työtä siksi, että haluaa pukeutua jotenkin erikoisesti, tai pelkää, että törmää työssään joihinkin ihmisiin joihin ei halua törmätä, joutuu valtaväestön edustaja karenssiin.
Ennakkoluuloja lisää se, että mustalaisväestö mainostaa omaa erinomaisuuttaan jatkuvasti (ja ainoastaan) sillä, että heillä on tarkat käyttäytymistavat omiaan kohtaan, hyvä hygienia ja arvostusta sukua kohtaan. Niin on myös suomalaisilla, mongooleilla, ruteeneilla, teksasilaisilla, portugalilaisilla, japanilaisilla, hollantilaisilla, uzbekeilla, chileläisillä, laosilaisilla ja yleensäkin valtaosalla maailman kansakunnista. Eivät mustalaiset ole patentoineet ideaa, että lattialta ei kannata syödä.
Ennakkoluuloja lisää se, että sosiaalitoimi ja lastensuojelu mahdollistaisivat mustalaisnuorten lukea itsensä halutessaan vaikka tekniikan tohtoriksi, mutta valkolaisten koulut eivät kiinnosta. Kaalen tulee elää kaalen lailla, ei valkolaisen lailla. Valtaväestö voi tarjota vain resurssit. Se motivaatio pitäisi löytää itse.
Mikäli mustalaisväestön ongelmat johtuisivat vain valtaväestön nuivasta suhtautumisesta vähemmistöjä kohtaan, kirjoitettaisiin nykyisin yhtälailla juutalaisten ja tataarien ongelmista. Mutta niistä ei kirjoiteta. Ei tarvitse. Niitä ei ole.
Kannattaisiko Suomen Romanifoorumin vilkaista peiliin? Ehkäpä syy valtaväestön nuivasta suhtautumisesta saattaakin johtua mustalaisten omasta käytöksestä? Romanifoorumin kannattaisi kiinnittää huomionsa jonkun jonninjoutavan tv-ohjelman sijasta siihen, että kokonainen sukupolvi mustalaisia uhkaa tuhoutua huumeitten takia. Jos mustalaiset pitävät huolen omistaan, eikö tähän puuttuminen olisi tärkeämpää? Eikö olisi tärkeämpää myös puuttua mustalaisnuorten rikolliseen käytökseen? Sehän olisi selvä osoitus siitä, että mustalaiset haluavat olla osa suomalaista yhteiskuntaa. Niin oikeuksien kuin velvollisuuksienkin puolelta.
Jos ”vuosia kestänyt asennekasvatus” menee pilalle yhden tv-ohjelman takia, voisiko syynä olla se, että itse asennekasvatus on virheellistä? Jos suu vaahdossa vaaditaan yhden kansanryhmän kaikkien toimien sinisilmäistä hyväksymistä, voi asennekasvatuksessa olla hieman korjattavaa. Missään muualla maailmassa ei mustalaisia pidetä niin hyvänä kuin Suomessa.
Käytän edelleenkin vastakkaisena esimerkkinä juutalaisia ja tataareita. Juutalaiset ja tataarit hoitavat velvollisuutensa suomalaiselle yhteiskunnalle. He ovat silloin ansainneet myös oikeutensa. Sekä valtaväestön kunnioituksen. Kunnioitustahan ei saa ruikuttamalla. Se täytyy ansaita.
PS. Puumistis-filoslobovistinen kysymys: jos vaadin vähemmistöryhmälle samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin valtaväestölle, olenko humanisti, vai syyllistynkö kiihotukseen kansanryhmää kohtaan?
*
Lisäys: 13.06.2007 esitetyssä a-studiossa mustalaisväestöön kuuluva taiteilija Rainer Friman käsitteli itse asiassa samoja aiheita. Hän puhui mustalaisnuorison keskuudessa räjähdysmäisesti kasvaneesta huumeitten käytöstä, totesi että jos vaatii oikeuksia on oltava valmis täyttämään velvollisuuksia ja kehotti mustalaisyhteisöä katsomaan peiliin. Ohjelmassa ollut romanifoorumin edustaja ei halunnut puhua huumeongelmasta ollenkaan, vaan jankkasi jatkuvasti manne-tv:stä. Mustalaisnuorison ongelmista hän ei kommentoinut muuta kuin sen, että mustalaiskulttuurin ulkopuolinen vaikutus on aikaansaanut ongelmia.
Looginen seuraus asiasta on nyt sitten se, että Rainer Friman on saanut mustalaisväestöltä useita tappouhkauksia.
Looginen seuraus asiasta on nyt sitten se, että Rainer Friman on saanut mustalaisväestöltä useita tappouhkauksia.
Välitöntä peiliin katsomista ei taida olla odotettavissa.
PS 2: Kiitokset Rainer Frimanille esiintymisestä a-studiossa. Rohkea teko. Vaikutat järkevältä ja asialliselta mieheltä. Onnea ja menestystä työllesi.
Näinhän se on.
VastaaPoistaHyvä tosiaan tämä "vuosia kestänyt asennekasvatus". Aika kauan saa ainakin minua asennekasvattaa, eli silmäänkusta, että menisivät läpi nämä latteudet.
Ensimmäinen askel terveempään suuntaan olisi univormujen hankinnan tukemisen lakkauttaminen.
Romanikulttuurissa ja islamilaisessa kulttuurissa on paljon yhteisiä piirteitä. Tai siinä osassa islamilaista kulttuuria, joka ei ole tottunut elämään vähemmistönä vääräuskoisten joukkossa.
VastaaPoistaMaailma jaetaan selkeästi omiin ja vieraisiin. Omien keskuudessa on käytössä eri moraalisäännöt kuin vieraiden kanssa toimittaessa.
Itse todistin aikanaan 90-luvun alussa tapausta, jossa romanivähemmistön edustaja kiristi rahaa nuorelta valtaväestön edustajalta. Tapaus sattui Helsingin metrossa enkä ehtinyt horrokseltani reagoimaan tapaukseen.
Lisäksi asiaan puuttumattomuuteen tietysti vaikutti se ennakkoluulo, että romanivähemmistön edustajalla saattaa olla teräase puserontaskussa. Itselläni ei sellaista tietenkään ollut.
Niinpä jätin nuoren valtaväestön edustajan (en itsekään ollut tuolloin erityisen vanha) kasvattamaan omia ennakkoluulojaan romanivähemmistöä kohtaan.
Ruteenien puhtauskäsitykset kunniaan! Kunnioittakaamme vanhempia ihmisiä ja esi-isiä kuin votjakit konsanaan!!
VastaaPoistaLoistava kirjoitus. Ei muuta lisättävää kuin se, että ilmeisesti ainoa asia, missä sukupuolten tasa-arvo toteutuu romaaaniporukoissa on se, että moderni uuden sukupolven mustalaisnainen vetelee amfetamiinia nokkaan/suoneen yhtä suurella innolla kuin miehensäkin. Ja kun lapsien teko aloitetaan tyypillisesti silloin kun äiti on vielä lapsi itsekin, mutta spiidin käyttö jatkuu normaalisti, niin tulevaisuus on erittäin valoisa aina seitsemänteen sukupolveen.
Mutta mitäs näistä. Loukkaannutaan mieluummin vaikka Manne-TV:stä.
Eikä kukaan ole tämän dokumentin jälkeen kertonut että tämä peruskoulun läpi päässyt romaninuori on lopettanut ammattikoulun jo aikoja sitten ja ajelee nykyään bemarilla rinkiä ylivieskan keskustassa
VastaaPoistaHyvä analyysi ja mainio kirjoitus.
VastaaPoistaRomaniväestön integroitumisen epäonnistuminen - näiden muutaman sadanSuomessa vietetyn vuoden jälkeen - näyttäisi olevan edelleen karua todellisuutta.
Se miksi sitä ei haluta julkisesti myöntää viranomaisten taholta onkin sitten aivan toinen asia...
Kun ei ole todellista tahtoa, ei mitään myöskään todellista tapahdu.
Kullervo
Romanit ovat pilanneet maineensa tässä maassa
VastaaPoistaValitettavasti olen Yrjöperskeles-lokkaajan kanssa jokseenkin samaa mieltä. Niin kaalee-kansa makaa, kuin on pedannut. Syyn ja seurauksen laki on horjumaton. Romanit ovat poispilanneet maineensa tässä maassa käyttäytymällä kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat. Maassa maan ollaan maan tavalla - tai maasta pois. Tämä koskee käännytysaggressiiivisia islamilaisiakin ym.
Niinpä tervetuloa, romanit, kunhan ette yritä yhtään elellä omilla ehdoillanne! Jos romanifoorumi haluaa tummiin suhtauduttavan myönteisemmin, näiden olisi katsottava peiliin ja alettava korjata näkymää. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä havaintoni ja kokemukseni romaneista ovat olleet elämäni aikana aivan kielteisiä. Meidän valkolaisten keskuudessamme ei ole syntynyt arvostelun aihetta totisesti syyttä.
Arto J
joo...
VastaaPoistaMeillä oli armeijassa yksi kapiainen syntyperältään mustalainen, mutta viidestä mustalaispojasta, jotka tulivat samassa saapumiserässä kanssani jokainen lopetti armeijan viikon kuluessa. Mielestäni tämä on selkeä esimerkki siitä, että romaninuoret ovat tottuneet saamaan kaiken liian helpolla.
Juuri tällaisiin kirjoituksiin tarvittaisiin Suvaitsevaiston mielipiteitä. Se vaan että yleensä sieltä puolelta ei kuulu mitään jos tekstissä ei ole mitään, mistä vittuilla.
VastaaPoistaItse olen törmännyt opiskeleviin mustalaisiin - mm. kahteen naiseen jotka olivat molemmat yli kolmekymppisiä joilla äijät ja mukulat, suorittamassa peruskoulun tutkintoa. He pitivät ns. univormua.
Toinenkin opiskelijatapaus oli siinä nelikymppinen nainen - pukeutui puseroon ja farkkuihin kuten valtaväestön naiset. Sanoi suoraan heimonkantansa mutta ilmoitti että ei pidä perinnepukineita. Ilmeinen "luopio" siis.
Minkä tähden tämä blogi ei päivity? Kirjoittajan pitäisi muuttua stereotyyppisesti työttömäksi natsiksi, että riittäisi aikaa kirjoitella vähän useamminkin.
VastaaPoistaKiitti mainiosta blogista ja asiantuntevasta otteesta!
hyvä kirjoitus taas. Kyllä ko. 'Romanifoorumin' tulisi nostaa omilleen esille ja esimerkiksi menestyneitä romaneita joita on tosiaan jo jonkin verran, tunnen jopa pari. Romanien huumeongelma oli uutta minulle, kun en niin tunne tätä 'genreä'.
VastaaPoistaKiitokset kaikille kommentoijille.
VastaaPoistaKaverille, joka pyysi juttuja nopeampaan tahtiin: valitettavasti julkaisutahti pysynee jatkossakin melko hitaana. Koetan pitää tämän blogin melko pitkälti omaan alaani liittyvänä (poikkeuksiahan aina voi tulla) ja olen yleensäkin laiska kirjoittaja.
Ja niin joo, kyllä tuo työnteko ja perhe-elämäkin nasse-sedän kirjoitustahtia hidastaa.
Onneksi on paljon näitä "nopean reaktion blogeja" kuten esim Kullervo Kalervonpoika. Suosittelen.
Toki on huume ongelmia romaneilla sekä työttömyyttä sekä rikollisuutta, mutta eikö ole näitä aivan samoja ongelmia valtaväestölläkin. Turha vetää kaikkia samaan listaan ja kun puhutaan esimerkiksi opiskelusta ja siitä jos romani lopettaa opiskelun on siihenkin melkot hyvä syy yleensä nimittäin rasismi. Itse olen romani ja opiskelen ja ensimmäisenä päivänä kun tulin kouluun sen näki heti että porukka oli ennakko luuloinen eikä ensimmäiseen pariin viikkoon vanhemmat opiskelijat jutelleet minulle ollenkaan. Ajan kanssa tulivat kuitenkin kaikki toimeen kanssani. Jälkeen päin ovat monet opiskelijat myös omat luokkailaiseni tulleet kertomaan etteivät tykänneet kun mustalainen tuli kouluun ja alana on nuoriso ja vapaa ajan ohjaaja jonka pitäisi olla suvaitsevainen ammatti, jos tällaisella alalla on rasismia niin miettikää miten rasistisia voivat muitten alojen opiskelijat olla romaneja kohtaan. Enkä ole ainut joka valmistuu ammattiin tunnen moniakin tälläkin hetkellä on romaneja valmistumassa mm.rakennusalalle,kokiksi, suurtalous kokiksi,koulunkäynti avustajaksi, ravivalmentajaksi(joka on erityisen hyvä sillä romaneilla on tietämystä hevosista ja näin he voivat muuntaa tietämyksen ammatiksi). Mitä huume ongelmiin tuleen on jyväskylässä esimerkiksi toiminut nuorten päihteidenvastainen projekti joka on auttanut nuoria tekemään jotain muutakin kuin lähtemään kaupungille viikoloppu iltaisin. On turha väittää myöskään että romani saa aina töitä kun haluaa tai yrittää. On monia tapauksia joissa romani on mennyt hakemaan työpaikkaa turhaan koska paikan päällä ollaan huomattu että työnhakija on ollut romani. Sitäkään ei voi väittää etteikö romanit tekisi töitä esim. hevosurheilu on aivan täysipäiväistä hommaa johon myöskin uppoaa rahaa ja se vaatii paljon vaivaa, myös monet romanit keräävät metalli romua mikä on sekin todella raskasta hommaa. Haluaisin vielä lisätä kun ollaan puhuttu romanien puhtaus tavoista ja kunnioituksesta ovat ne paljon tärkemmässä asemmasa kuin suurimalla osasta valtaväestöstä. Kun puhutaan romanien ammuskeluista tai tappeuluista ja verikostosta/välikohtausten välttämisestä niin kuin minä sitä haluaisin kutsua ajatellaan että romani lapset kasvatetaan pelkään väkivaltaan vihaan ja kostamiseen mikä mielestäni ei pidä paikkaansa. Mutta valtaväestön pitäisi miettiä että montako kertaa on lehdissä lukenut että romani tappoi siskona, tai romani tappoi vanhempansa tai perheensä, tai romaninainen jätti lapsensa ulos pakkaseen.
VastaaPoistaEpäilemättä romaneissa on tapahtumassa kehitystä parempaan suuntaan. Tarkoitan tätä siinä hengessä, että yksilön mahdollisuudet riippumatta esim. sukupuolesta pääsevät toteutumaan. Naiset voivat opiskella ja luoda uraa, miehet voivat valita "epämiehisen" ammatin halutessaan ilman lannistusta, jne.
VastaaPoistaItse ajattelen, että oikeastaanhan ne piirteet jotka mainitaan usein romanien "meistä poikkeaviksi", positiivisiksi piirteiksi, ilmenevät kyllä ihan meidän ei-romanienkin parissa varsin vahvasti (vrt. vanhempien kunnioittaminen, tiiviit suhteet perheeseen, jne). En sitten tiedä olenko joku "kaappiromani" mutta ainakin olen sellaisessa ympäristössä kasvanut, että käytöstavat, vanhempien henkilöiden kunnioittaminen (kysytään voidaanko auttaa esim. kauppa-/muun painavan kassin kanssa, avataan ovi ja päästetään ensin, jne.)ovat täydellisiä itsestäänselvyyksiä. Ja kuten olen todellakin ilokseni huomannut, en ole lähimainkaan ainoa kenelle tällainen kasvatus on suotu. Pikemminkin se pissis-lökäpöksy-vähemmistö lokaa maineen kaikilta alle kolmekymppisiltä, mikä periaatteellisesti ärsyttää, mutta sekin on tullut todettua että etenkin vanhempi väestö on niin kiinnostunut nuorista yksilöinä, että he eivät vedä mitään yleistyksiä vaan jopa juttelevat ja kuuntelevat mitä heille sanoo. Omituistahan on se että ainakin yleisessä keskustelussa juuri vanhukset ja keski-ikäiset ovat niitä suurimpia rasisteja sekä kaikista ennakkoluuloisimpia. Oman kokemukseni mukaan kuitenkin kaikista joustamattomimpia käsityksiä on juurikin siinä 15-25 ikähaarukassa, olipa poliittinen "näkemys" kallellaan mihin suuntaan tahansa.
Noin ylipäätään katson etteivät romaniväestön positiivisiksi katsotut poikkeavuudet (niin...) kuitenkaan korvaa niitä haittoja joita joustamattomasta kulttuuriryhmästä maassaan kulttuurisesti joustavammalle väistämättä aiheutuu.
Nainen, 25 v
VastaaPoistaTänään 20:19
Olen ollut kaupankassana Helsingin keskustassa.Sellaisessa pienessä yömarketissa jo vuosia.
Meillä käy säännöllisesti yön hiljaisina tunteina muutamia mustalaisia jotka tulevat sisälle ja rahtaavat tavaraa taskut täynnä ulos.
Parikertaa olen soittanut poliiseille mutta lopettanut sen kun poliiseilla on aina vakio vastaus.Ei ole nyt partioita vapaana ja ei se mitään hyödyttäisikään.Takaisin ne aina tulevat ja harvoin mitään tavaraa edes takaisin saadaan.Koittakaa vain olla puuttumatta ja kestää tappiot, niin muutkin tekevät.
Olen oikeasti peloissani jokaikinen päivä, että milloin he ryöstävät minut ja kassan tai tekevät jotain fyysistä pahaa.
En missään nimessä ole rasisti.Olen humaaniopiskelija ja vihreän aatteen kannattaja, mutta ei se tarinaani miksikään muuta.
Hirmuisen pelottavaa ja ahdistavaa porukkaa.
Kiitos Yrjöperskeleelle. Kovaa ja asiallista tekstiä, erinomaista! Toivottavasti muutkin mustalaiset itseni lisäksi eksyvät lukemaan kirjoituksesi. Ravistelua housunpuntteihin.
VastaaPoistaOlen ehdottomasti sitä mieltä, että lässyttäminen on lopetettava ja käytävä sen sijasta kiinni ongelmien ytimeen. Kyllä se vika sieltä peilistä löytyy, turha sitä tv:stä on hakea.
Paras se on vain meidän mustalaisten itse sitä kelkkaa kääntää ja aika radikaalilla tavalla, muuten hukka perii tai joku muu mörökölli.
Olet monessa asiassa todellakin oikeassa ja monissa taas väärässä..mitenkähän läheltä oot päässy seuraamaan mitä näissä romaniyhteisöissä tapahtuu.totta on että mustalaiset päätyy käyttämään yhteiskunnan apuja hyväkseen esim.sosiaalitoimea, mutta siihenkin on syy..ehkä alunperin se oli ainoa mahdollisuus ja vanhemmat opettavat lapselleen sen miten tulla toimeen ei välttämättä sitä että varasta ja ryövää vaan pyydä ja kerjää ennemmin.ja nyt kun romaneiden asema yhteiskunnassa on parantunut,nuoriso ei osaa sillä ei ole käyttäytymis malleja sellaisesta arjessa jossa eletään päivittäisesti töy/arki suhteesa ja osaa suhteuttaa sitä romanielämään.se on todella raskasta sulauttaa kaksi eri maailmaa yhteen.Mutta oppia tietenkin ikä kaikki ja muutos vaatii paljon molemmilta puolilta.ei nii paljon pahaa meissä mustalaisissakaan ettei jotain hyvääki.meissä on potentiaalia mut apua tarvittaisiin juuri näitten nuorten kohdalla jotka yrittää sulattaa niitä 2 maailmaa yhteen.tai sitten en tiiä mittää
VastaaPoistaEn ole kaikessa samaa mieltä, vaikka me romanit olemme kyllä itse aiheuttaneet paljonkin.
VastaaPoistaTiedän monta romania jotka ovat käyneet kouluja enemmä mitä hyvin monet suomalaiset. Siltikään töitä ei saa..
Itse kun kuljen kaupungilla, en auo kellekkään päätä, vaan suomalaiset tulevat ja aukovat minnulle. En siltikään välttämättä sano mitään, koska ei haukku haavaa tee.
Kuinka paljon arvostetaan niitä mustalaisia, jotka ovat suomea sodissa puolustaneet? meillä ei ollut silloin edes omia koteja täällä.. hyvin harvalla oli koti.. Me mustalaiset taisteltiin sen takia, jotta meillä olisi maa jossa elää, emmekä kotien takia.
Kuinka usein kuulee koulussa tai jossain että mustalaiset on käyneet sotaa? Ei varmaan ikinä!
Joskus kun menee kauppaan, niin ei pääse sisälle sen takia, et sielä on joskus varastanut mustalainen.. Omituista että suomalaiset ja muut pääsee kyllä sisään.
Ennekun kukaa avaa suutaan, ottakaa oikeesti selvää asioista, älkääkä lukeko vain jotain rasistisien ihmisten kirjoittamia juttuja.. Itse pystyn myöntämään mustalaisena, että monet asiat piti täälä paikkansa jota luin, mutta suomalaiset ovat TISMALLEEN SAMANLAISIA!!!
Kiitokset kommentoijille.
VastaaPoistaTähänhän on tullut kommentteja mustalaisväestöltä ja paljolti ihan asiallista tekstiä. Osa kirjoitukseni puolesta ja osa vastaan. Kuvannee sinänsä mustalaisväestön tiettyä hajaannusta. Toivon, että nimimerkki anonymous saa niitä töitä, mutta valitettavasti en niitä itse pysty hänelle järjestämään. Valtaväestön tiettyyn epäluuloisuuteen kun on myös ihan perusteltuja syitä. Ja siitä taas kärsii ne, jotka pyrkivät tolkun lailla elämään.
Nimimerkille Juuliska: olet oikeassa, että kahden eri maailman yhteensovittaminen on vaikeaa. Tähän mennessä pääosin valtaväestö on antanut tässä jälkeen. On ehkä teidän vuoronne nyt. Tuohon kommenttiisi: ”mitenkähän läheltä oot päässy seuraamaan mitä näissä romaniyhteisöissä tapahtuu”, niin tiedäthän vastauksen itsekin. Ei tavallinen valkolainen pääse mustalaisyhteisöihin sisälle.
Nimimerkille Romani: Ihan hyvää kirjoitusta, mutta tuo viimeinen kappale kyllä hieman pilasi. Osoitan osaltani kunnioitusta mustalaisille, jotka taistelivat talvi- ja jatkosodassa. Valitettavasti olen itse sitä sukupolvea, että koulussa mielellään unohdettiin koko kahakka ja sivutettiin se yhdellä kirjan aukeamalla. Josko asia olis korjaantumaan päin.
Yksi asia, mistä olisin halunnut kyllä kommentointia, oli tämän kaupan kassan kirjoitus. Ihmiset tuntevat teitä kohtaan paljon pelkoa. Mustalaisyhteisön kannattaisi miettiä miteen asiaan suhtautua. Se olisi sitä kahden maailman yhdistämisyritystä, mistä Juuliska kirjoitti. Vai miellättekö pelon vielä sittenkin hyvänä? Vaiko pelkkänä valtaväestön virhearviointina? Silloin maailmat eivät kylläkään kohtaa.
Monta mustalaista olen elämäni aikana tavannut, vaan yhtä ainoata hyvää/positiivista kuvaa ei ole jäänyt mieleen. Parhaana esimerkkinä mainittakoon kun eräs tuttavani (huom. ei kaveri) löi kerrankin mustalaista takaisin (toim. huom. TAKAISIN): Parin päivän päästä oli tuttavani perheen auto sotkettu maaleilla.
VastaaPoistaIkävä kyllä tosia ovat monet (eivät kaikki, mutta sanotaanko 90%) huhuista ja kauhukertomuksista mitä mustalaisista liikkuu. Itseltänikin on hävinnyt yksi matkapuhelin mustalaisten matkaan (omaa tyhmyyttäni, opin kerrasta).
Tavallisesti ne on ne pari mätää omenaa mitkä pilaa koko korin; Ikävä kyllä mustalaisten kanssa se on se kori mätiä jotka pilaa ne pari kunnollista.