Jos kyseessä ei olisi niin vakava asia, voisi näitten monikulttuurihysteerikkojen sananpläjäyksistä saada tolkuttoman hyvää huumoria. Monty Python-ryhmäkin varmaan ihmettelisi, että mistä ne nuo kaikki hyvät jutut keksii. Vaan kun vitsiä heitetään tosissaan, loppuu tietysti huumorikin nopeasti.
Olen tuumaillut, että kukahan näistä solidarismin esitaistelijoista on kuluvan vuoden aikana heittänyt parhaimman sammakon suustaan. Yksi hyvä ehdokas on tämä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkija Marja Tiilikainen, joka vastusti somalirikollisten palauttamista Somaliaan maan turvattomuuteen vedoten ja ehdotti tilalle tommosia vuoden mittaisia terapiareissuja siihen samaan Somaliaan. Ei paha, ei ollenkaan paha. Samaa tasoa kuin Monty Pythonin ”We are the knights, who say Ni!”.
Uusi ehdokas vuoden hölmöntölväystitteliin on työministeriön maahanmuuttopolitiikkaosaston johtaja Mervi Virtanen, joka olis tuomassa julkiselle sektorille ja palvelualoille suomea taitamattomia ihmisiä. Ihan pokkana. Koko jutun voi lukaista mainiosta Suomalian Sanomista:
Suomalian Sanomissa kommentoidaan asiaa aivan hyvin, ja olen Sanomien kanssa samaa mieltä. Tuumailen omalta osaltani Virtasen väitteitten perusteita, ja sitten käytäntöä, mikäli ne pannaan toteen. Meinaten, Virtanen ei ehkä muista, että semmoinenkin asia kuin käytäntö (käy-tän-tö) on olemassa. Puhutun sanan lisäksi tulee olla myös tehty teko.
Virtanen perustelee Ajatusten Tonavansa pärskeitä suomen kielen pienuudella. Sitä kun ei puhuta kuin Suomessa ja vähän Virossa. Mutta eihän tuon logiikan mukaan voi suomalaisessa julkishallinnossa oikein käyttää somaliankaan kieltä. Somali, tuo kaunis ja monivivahteinen afroaasialaisten kielten kuusilaiseen ryhmään kuuluva kieli on sekin varsin pieni. Sitä ei puhuta kuin Somaliassa ja Djiboutissa ja pienenä vähemmistönä Keniassa ja Etiopiassa.
Eikös virtaslogiikan mukaan kannattaisi luopua virastokielenä suomesta, unohtaa myös somalin kieli ja ottaa yleiseen käyttöön venäjän kieli. Sehän on kaikkein lähin suuri kieli, ja sillä pärjää aina Vladivostokiin saakka. Virastokielen vaihtamiseen suomesta venäjään on ollut aikaisemminkin pyrkimyksiä, ns. Bobrikovin aikaan sekä tossa 1939 - 1944 kieppeillä, mutta kansa on ollut silloin liian rajoittunut ottamaan vastaan hyviä uudistuksia.
Mietitäänpäs sitten käytäntöä. Kunnan X, joka sijaitsee sanotaanko vaikka Pohjois-Savossa, virastotalossa rakennusviraston puolella toimii neljä työntekijää. Yksi lähtee varhaiseläkkeelle ja tilalle otetaan uusi työntekijä, joka puhuu hyvin huonoa suomea, mutta sujuvaa mandinkaa ja auttavaa soninkeaa. Tämän jälkeen rakennusviraston asiakaspalvelussa onkin enää kolme työntekijää. Koska tämä neljäs ei hallitse suomea, ei hänestä ole työssään mitään hyötyä. Kunta ei voi palkata yhtä uutta työntekijää asiakaspalveluun koska a) sillä ei ole siihen rahaa ja b) se olisi osoitus, että suomen kieltä hallitsemattomasta työntekijästä ei ole julkishallinnossa mitään hyötyä, ja sehän olisi taas rasismia.
Eli jatkossa ne kolme ihmistä hoitavat neljän ihmisen työn. Tai käytännössä viiden, koska ennen tätä sähellystä kunta oli jo säästösyistä vähentänyt henkilökuntaa. Sitten ne kolme alkavat väsyä, palavat loppuun ja ovat tuhkatiheään sairaslomilla. Töissä ei ole enää kuin tämä monikultturismin mannekiini, joka ei edelleenkään osaa suomea. Kunta joutuu siirtämään terveysviraston puolelta yhden kanslistin rakennuspuolelle, hoitamaan kaiken kiireisimpiä asioita. Terveysvirastokin on kylmä rinki perssilmän ympärillä, sillä rakennusviraston monikulttuurikokeilu vei jo yhden kanslistin ja lisäksi yksi kanslisti lähestyy eläkeikää ja työvoimaviranomaiset ovat pukkaamassa tilalle moniosaajaa, joka ei kylläkään puhu oikein suomea, mutta sen sijaan erinomaista kabyeta, sujuvaa dagombaa ja kohtuullista ranskaa…jatkuu…
…ja jatkuu…
…ja jatkuu…
Omalla alallani lastensuojelutyössä näitä monikulttuurikokeiluja on ollutkin. Itsellänikin on aikanaan ollut kollegana ulkomaalaisia, tummia ja vaaleita, islamilaisesta maailmasta ja ilman islamia. Ja homma ei oikein pelitä. Jos koetetaan kasvattaa käytöshäiriöisiä nuoria, niin ilman yhteistä kieltä siitä ei vaan kertakaikkiaan tule mitään. Ei riitä se, että hokee ”sa ei saa tehha paha, pittä tehhä huvat asiat”.
Siks toiseks, varsinkin tuolta islamilaisesta maailmasta peräisin olevien tyyppien oli varsin vaikeaa ottaa vastaan määräyksiä naisihmisiltä. Suomessa naiset kuitenkin ovat mukana työelämässä. Myös esimiehinä. Take it or leave it. Ja sijoitetut nuoret ovat joka tapauksessa varsin epäluuloisia eritoten tummapintaisiin ihmisiin. Ja hyvin usein vielä ihan syystä. Sitä asiaa ei Mervi Virtasen hokemat mihinkään muuta.
Yleensäkin Virtasen lausunto osoittaa pohjatonta halveksuntaa suomalaisia ihmisiä kohtaan. Ajatellaan sitä kuuluisaa Pihtiputaan mummoa, ikä 80 ja risat. On kestetty sodat ja puutteet, kasvatettu kahdeksan muksua ja tehty tolkuton määrä työtä, jotta saadaan aikaan niinkin hyvinvoiva valtio, että sillä on vara palkata mervivirtasia vittuilemaan viran puolesta niille ihmisille, jotka hänet elättävät. Pitääkö Pihtiputaan mummon ihan oikeasti vielä vanhoilla päivillään opiskella jotain helvatun xhosaa tai siswatia saadakseen eläkeasiansa hoidettua?
Yliopistot kouluttavat tietysti tolkuttoman fiksuja ja jumalattoman hyviä ihmisiä, mutta suomen kielen taitoa voitaisiin joissakin tiedekunnissa prepata. Aletaan vaikka sanasta häpeä. Otetaan wikipedia apuun:
”HÄPEÄ
Häpeä on yksi ihmisen tunteista. Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja.”
Näin vihjeeksi vaan, mervivirtasille ja marjatiilikaisille. Hävetkää. Yrittäkää edes.
Asiaa. Kieltä osaamattomat pystyvät varmasti tekemään tiettyjä töitä (esimerkiksi siivous, hyllyjen täyttäminen - tai sitten yliopistolliset virat, joissa opinnot maassa x sisältävät takuulla sellaisen määrän englantia, että niillä pärjää finglishin ja englishin dominoimalla ydinfysiikan laitoksella).
VastaaPoistaJos taas pitää hoitaa joku vähänkään monimutkaisempi asia puolikielisen kanssa, esimerkiksi "Mitenkähän kauan nämä hedelmät säilyy pöydällä vai pitäskö panna jääkaappiin?", "Mä haluaisin keskustella vakuutusasioista", tai "Tuota, nyt näkyy oikeella silmällä vähän huonommin, ehkä se edellinen linssi oli parempi mut se oli kyllä reunalta vähän sumea ja minkäslaisiin kehyksiin nää saakaan?" niin tiedä lopputuloksesta.
Yritin viikonloppuna keskustella suomenruotsalaisen ihmisen kanssa karanneesta eläimestä, jonka ilmoitin nähneeni. Hän käski antaa puhelinnumeroni, että omistaja voi soittaa minulle ja voin kertoa, missä kisu luuraa. Koitin kysellä, että täälläkö minun pitää pysyä kissaa vahtaamassa. Asia ei koskaan selvinnyt, hän oletti minun kysyvän, pitääkö minun soittaa omistajalle ja kertoa kissasta (!? mitenkähän se olisi tapahtunut).. ei sillä etteikö kissa olisi sympaattinen ja mukava eläin, mutta jos kyseessä olisi ollut joku vakavampi asia, turhaumus olisi ollut suurehko.
Kieltä opettelevalle maahanmuuttajalle voi antaa paljon anteeksi ja koittaa jelppiä, mutta yhtä persettähän se on joutua päivittäin selviytymään sellaisten iloisen palvelun ammattilaisten kanssa, joista et ota selvää, että onko se ymmärtämättä a) tyhmyyttään vai b) vittuillakseen.
VastaaPoistaMutta ei hei Mervi pahaa tarkoita. Mervi tarkoittaa vain hyvää: sosialistista maailmanvallankumousta ja tasa-arvoa kaikille ja yhdenvertaisuutta. Ja sitä sosialistista maailmanrauhaa.
"Jos koetetaan kasvattaa käytöshäiriöisiä nuoria, niin ilman yhteistä kieltä siitä ei vaan kertakaikkiaan tule mitään."
Tuo on varmasti totta. Mutta sitä rupesin miettimään, että jos ongelmanuoria on rajattomasti ja yhteisiä kieliä rajallisesti, niin minkä kielen mukaan kannattaisi mennä? Jos ongelmanuori on abubabu ja jos Mervi on sattumalta lähettänyt abubabunkielisen kiintiöharjoittelijan laitokseen, niin minä olen sitä mieltä, että abubabunkielinen omahoitajasuhde on lähinnä haitallinen. Jos siis jatkossakin on tarkoitus elää Suomessa.
Yhteisen kielen puute haittaa aivan yhtä varmasti sellaista hoitotyötä, jossa napikkain ovat abubabu ja Yrjöperskeles. Mutta jos siis jatkossakin on tarkoitus elää Suomessa, niin Abun on ihan hyvä opetella sopeutumaan. Eikä päinvastoin.