KUVA, JOTA EI OTETTU

Tämä kirjoitus käsittelee kuvia, ja niitten herättämiä mielikuvia. Heti kirjoituksen alkuun täytyy täsmentää, että arvostan suomalaisia poliiseja suuresti. He ovat asiallista ja ammattitaitoista väkeä. Työni puolesta olen ollut heidän kanssaan tekemisissä usein, ja olen nähnyt, että he tekevät työnsä hyvin, tarkoituksena turvata suomalaisten ihmisten turvallisuus. He eivät ole eteläamerikkalaisia kuolemanpartioita, eikä heille myöskään passin välissä tarvitse tarjota viidenkympin seteliä. Kelpo väkeä kertakaikkiaan.

Joku / jokin / jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että heillä on työsuorituksessaan jotakin häikkää. Varsinkin suhtautumisessa mustalaisiin. Näinpä opetushallitus, romaniväestön koulutustiimi ja sisäasiainministeriön poliisiosasto ovat suuressa viisaudessaan kehittäneet ”Romanin ja poliisin kohdatessa”-opaskirjan.

Kieltämättä tämän opaskirjan julkaiseminen jo itsessään herättää tiettyä tahatonta komiikkaa, mutta sitä on käsitelty hyvin muissa blogeissa. Keskityn tässä kirjoituksessa puhtaan propagandistiseen puoleen.

Katsotaanpa oppaan kansikuvaa. Siinä lyödään veljellisesti kättä ja hymyillään, tyyli muistuttaa melko lailla eräitten historian hämärään jääneitten valtioitten kuvallista ilmaisutyyliä. Huomatkaa kuvan taustalta säteilevä valo. Se antaa tilanteelle jotenkin jumalallisen hyväksynnän.

Tutkitaan kuvassa olevia henkilöitä tarkemmin. Toisella puolella on siisti ja komea mustalaismies ja hänen kaunis vaimonsa. Ilme on älykäs, olemus huokuu pitkien perinteitten antamaa varmuutta elämään ja yleisvaikutelma on muutenkin sellainen, että näillä ihmisillä on homma hanskassa.

Kuvan oikeassa reunassa taas on mies poliisiunivormu päällä. Hänhän muistuttaa etäisesti jotain tuttua henkilöä. Hjuu, täähän on se kaveri, joka oli muutama vuosi sitten kahvimainoksessa televisiossa. Lippalakkipäinen juntti istui poliisiauton takapenkillä, sählättyään pahasti liikenteessä ja vakuutti että vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, mörökölli minut vieköön. Eli kuvassa olevasta poliisista saa väkisinkin palvelusalttiin, hyväuskoisen hölmön vaikutelman.

Ymmärryskoneistossammehan on varmasti paljon väkeä, jotka vanhasta tottumuksesta ajattelevat, että poliisi on vain kapitalistisen koneiston käsikassara. Ei nyt silti olis syytä ruveta vittuilemaan. Miksikähän kansikuvassa muuten ei ollut autenttista valokuvaa, jossa läpätään kouraa kouraan? Olisko niin, että ei löytynyt yhtään halukasta mannekiinia (anteeksi sanaleikki)?

Tietyt diktatuurivaltiot aikanaan suosivat kovastikin näitä piirrettyjä propagandajulisteita. Niissä kun saa tuon todellisuuden näyttämään jotenkin valoisammalta. Löytyiskös tästä kuvasta jotain yhteistä aikaisempaan kuvaan?

Hymysuissahan siinäkin kättä lyödään. Mitenkäs tämä?

Tässä tsekkoslovakialaisessa kuvassahan tervehditään liikuttuneena hymyilevää miehittäjää. Propagandan yksi perussäännöistä: mitä huonommin homma pelaa, laita julisteeseen sitä leveämpi hymy. Nämä muiston tuulahdukset menneiltä vuosilta eivät sinänsä varmaankaan moraalisäteilijöitämme haittaa. Ehkäpä se luo pienen kaihoisan nostalgian aallon. Oi niitä aikoja. Mutta tämän, samaa tyylisuuntaa edustavan kuvan pitäisi ehkä panna heidätkin vähän fundeeraamaan:

Ylireagoiko Yrjöperskeles? Lukija päättäköön. Vaan kun nyt marmatuksen alkuun päästiin niin jatketaan vielä hetki. Allekirjoittanuthan lusi Helsingissä parikymmentä vuotta, kunnes sai perheensä roudattua sieltä huitsinnevadaan. Helsingissä asuessamme meille tuli tilattuna Helsingin Sanomat. Nyttemmin tilaus on lopetettu tarpeettomana ja vastenmielisenä.

Helsingin Sanomien monikulttuurilinjasta on kirjoitettu useissa blogeissa aivan kattavasti. Mutta henkilökohtaisesti minua otti eniten siinä lehdessä päähän se, että tätä monikulttuuria piti ympätä, varsinkin kuvien muodossa joka ainoaan mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan.

Jos lehti kirjoitti vaikka että Jakomäen koululaiset eivät diggaa tarpeeksi kasviksista, niin asiaa käsittelevässä kirjoituksessa oltiin kuvattu jossain Jakomäen ostarilla Abbas-abd-al Aziz ja Barakat al-Ibrahim jotka kuvatekstissä totesivat että, joo, eipä ne muuten tarpeeksi rehuja syö. Jos juttu käsitteli vaikka tietyömaata Pakilassa ja sen aiheuttamia ruuhkia, niin kuvatekstissähän tietysti kommentoi Dzambomubulu M´budulu-bedele että bussia on tosiaankin joutunut oottelemaan vähän pitempään.

Ihan niin kuin suomalaisia ei olis olemassa ollenkaan. Helsingin Sanomien valistuneet toimittajat voisivat tosin hankkia monikulttuurityölleen lisää haasteita. Vaikeakos sieltä Helsingistä on tummapintainen kaveri kuvattavaksi hankkia. Koettakaapa kulttuuritäydentää vaikka tämmösiä juttuja:

- NMT-verkon purkaminen haittaa poromiesten yhteyksiä Käsivarren Lapissa

- Sotkamon riistalaskennassa metsälintukantojen todetaan vähentyneen

- Uusi gsm-tukiasema aloitti toimintansa Kaamasessa

- Perinteinen savolainen kalakukko vaatii tekijältään rakkautta ruokaan

Ja kun rikastustaidot on noitten otsikoitten kanssa venytetty huippuunsa, voidaan ottaa käsittelyyn lööppien kuningas: ”Vanukas myrkytti koko orkesterin”.