torstai 17. toukokuuta 2012

TOINEN UUSINTA

Törmäsin Jälki-istuntoblogin kautta uutiseen naapurimaastamme Ruotsista. Siellä Ruotsin televisio oli (kerrankin) mennyt kyselemään imaameilta hankalia ja vielä kuvannut tuotoksen. Lopputuloksena tullut tieto siitä, että imaamien opettama islamilainen perhekäsitys ei välttämättä pidä kulmakivenään luottamusta, tasa-arvoa sekä miehen vaimolleen suomaa niin henkistä kuin fyysistäkin turvaa ei varsinaisesti ollut yllätys.

Yllätys ei ollut myöskään se, että uutisoinnissa esille kaivettiin heti islamilaisia heppuja, jotka totesivat, että ei me kuulkaa tommosta tosissaan, ei suurin osa ainakaan ja ongelmatkin ovat ihan muualla eli äärioikeistossa:

"En usko, että enemmistö haluaa tällaisia imaameita", Uumajan yliopiston professori Mohammad Fazlhashemi sanoo televisio-ohjelmassa. Iranilaissyntyinen Fazlhashemi on aatehistorian tutkija. Hänen mukaansa yhä useammat muslimit Euroopassa kyseenalaistavat äärivanhoillisen uskontulkinnan.

Televisio-ohjelma vahvistaa kielteistä kuvaa muslimeista. "On valitettavaa, että he täyttävät kaikki islaminpelkääjien ennakkokäsitykset", professori sanoo uutistoimisto TT:lle.

*

Ruotsin Islamilaisen liiton johtaja Omar Mustafa arvosteli ohjelmaa kovin sanoin, Dagens Nyheterin verkkolehti kertoi. "Äärioikeistolaiset voimat eivät olisi voineet saada parempaa palvelua", Mustafa sanoi DN.se:n mukaan. Malmön islamilaisen keskuksen johtaja kehottaa pikemminkin tutkimaan Ruotsissa leviävä islamofobiaa.

Tyypillistähän on, että kun joku sopivan toiseuden edustaja sanoo tänään, että uskon näin, niin huomenna löytyy tiedostavasta väestönosastamme viljalti kommentoijia, jotka toteavat, että näin on. Oletettavasti törmäämme pian uutisen johdosta kolumneihiin ja televisiossa päivystäviin dosentteihin, jotka selittävät naama vakavana, että ongelma itsessään ei ole ongelma, mutta jos ongelmasta ääneen puhutaan, niin se se vasta helvetinmoinen ongelma onkin ja muutenkin touhu alkaa taas kertaalleen muistuttaa sitä, kun Abraham tenttaili Jumalalta, että jos Sodomasta ja Gomorrasta löytyy edes kymmenen oikeamielistä, niin eikös sen sitten voisi säästää.

Vakiokommenttina on aina se, että eivät kaikki näin ajattele, ja islamilaisista suurin osa on maltillisia. Millä lailla maltillisia he ovat, lienee oma kysymyksensä. Omasta mielestään suurin osa islamilaisista saattaa hyvinkin kuulua maltilliseen enemmistöön. Mutta tämä maltillinen enemmistö ei ole kyllä missään vaiheessa todennut, että nyt niitten imaamien turpa joutaa lopultakin tukkia. Eivätkä maltilliset enemmistöt ole ennenkään pysäyttäneet vallanhaluisia, agressiivisia ja asialleen omistautuneita vähemmistöjä.

Kirjoitin islamilaisesta maltillisesta enemmistöstä viisi vuotta sitten. Maailmassa ei ole tämän asian suhteen muuttunut viidessä vuodessa mikään. Uskaltaudun siis laittamaan tämän kirjoituksen uusintakierrokselle:

********

MALTILLINEN ENEMMISTÖ?

Joka kerta kun muslimiterroristit räjäyttävät jossain pommin tai väkijoukko jossain arabimaassa tuikkaa suurlähetystön tuleen, tulee käkikellon lailla julkisuuteen ns. asiantuntijoita (länsimaisia siis) jotka hokevat kukkuuna että ”suurin osa muslimeista on maltillisia”.

Tuota hokemaa olen silloin tällöin pysähtynyt miettimään. Onko näin? Tietysti voi todeta, että länsimainen ja esim saudi-arabialainen käsitys maltillisuudesta voi olla perin erilainen. Vaan eipäs nyt siihen pysähdytä. Ajatellaanpa, että väittämä on totta. Suurin osa muslimeista on maltillisia.

Onko sillä asialla mitään merkitystä?

No ei. Koska tämä maltillinen enemmistö ei estä ääriainesten toimintaa. Unohdetaan hetkeksi se, että nämä ääriainekset ovat muslimeja ja mietitään ääriainesten menestystä yleensäkin, noin historian valossa. Ääriaineksilla kun on itseasiassa taipumus menestyä.

Uskoisin, että vuosisadan alkupuolella suurin osa venäläisiä ja saksalaisia olivat ihan järkeviä ja asiallisia ihmisiä. Bolsevikit olivat vähemmistön vähemmistön vähemmistö ja Natsi-Saksa vain ajatus erään itävaltalaisen korpraalin pääkopassa. Sekä natsit että bolsevikit olivat ääriaineksia.

Näillä ääriaineksilla oli paljon yhteistä. Molemmilla oli selkeä visio siitä, kuinka otetaan absoluuttinen valta. Molemmat olivat agressiivisia, eikä kummallekaan tuottanut vaikeuksia nirhata niin omia kuin vieraita. Molemmat olivat erinomaisia propagandan käyttäjiä. Molemmat olivat tunnettuja siitä, että heidän totuutensa oli ainoa totuus. Vastaanväittäjä päätyi helposti montun syrjälle.

Ja molemmat voittivat ja pääsivät valtaan. Valtaan päästyään he jatkoivat hyväksi havaituilla linjoilla, ja perustivat terrorikoneiston, joka hiljensi opposition kertakaikkisesti. Molemmilla oli yhteistä myös se, että he kunnioittivat vain voimaa. Neuvotteluilla ja sopimuksilla ei ollut heille kuin lyhytaikainen taktinen merkitys.

Molemmat osasivat myös käyttää hyväksi länsimaitten heikkoutta ja hyväuskoisuutta. Erityisesti tämä korostui Natsi-Saksan kohdalla, johon läntinen Eurooppa yritti vaikuttaa hyssyttelyllä ja myöntyväisyyspolitiikalla. No annetaan sille ne sudeettialueet, niin se antaa sitten meidän olla rauhassa. Jaa no vieköön vielä tuon Memelin. Jaa koko Tsekkoslovakiakin meni, no, jospa se nyt rauhoittuis.

Ei rauhoittunut. Valtaan päässyt ääriaineisto ottaa ilmaiseksi sen, mitä saa, ja kun ilmaiseksi ei enää saada, niin sitten lyödäänkin jo murkulaa putkeen. Lopputuloksena olikin sitten kymmeniä miljoonia ruumiita. Vaikka valtaosa saksalaisista ja venäläisistä olikin ihan varmasti järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

Tuntuuko kuviossa jotain tuttua? Löytyykö yhtymäkohtia nykypäivään?

Joku viisas sanoi aikanaan, että uusia Hitlereitä ei voi enää tulla. Siitä pitää huolen toimiva läntinen tiedonvälitys. Lauseen kertoja oli pitkälti oikeassa. Hän ei vain pystynyt kuvittelemaan, että läntinen tiedonvälitys estää nykyisin ääriainesten arvostelemisen. Vaikka 1930-luvullakin osattiin olla sinisilmäisiä, niin tämmöisiä otsikoita ei sentään löytynyt:

*

OSLON TYÖVÄEN SANOMAT

Fil.tri Ingeborg Hummböbel kommentoi ruskeapaitojen hakkaamia norjalaisia: ”Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa ja siihen tulee sopeutua. Tulee välttää toisten kansanryhmien turhaa ärsyttämistä. Hakaristinauha kädessä kulkemisen ei luulisi olevan liian vaikeaa”.

BRYSSELIN YHTEISTYÖ

Koska ensimmäisessä maailmansodassa kuolleitten belgialaisten siviilien muisteleminen ärsyttää saksalaisia, on pormestari kieltänyt julkiset muistotilaisuudet. Kuolleita saksalaisia siviilejä saa edelleen muistella ja se on suotavaa.

GÖTEBORGIN VIHREÄ LANKA

Kouluhallituksen päätöksellä saa luokkakuvassa pitää yllä Ruotsin lipulla koristettua paitaa ainoastaan Saksasta ja Itävallasta kotoisin olevat oppilaat.

*

Länsimainen media tekee ääriainesten työn uskomattoman helpoksi. Voi olla että Marseillen Lokomolla hitsaajan hommia tekevä perheenisä Mahmoud on ihan fiksu mies. Todennäköisesti hänen mielestään pommien räjäyttely ja maailmanlaajuisen kalifaatin puuhaaminen on ihan pellen hommaa. Hän fiksuna miehenä tietää myös, että osa hänen kansastaan on niin fanaattista, että heille kurkun leikkaaminen ei ole moraalinen vaan tekninen ongelma.

Siispä Mahmoud pitää turpansa kiinni. Hän ei tee ääriaineksia vastaan mitään. Hän kuuluu maltilliseen enemmistöön.

Väinö Linnan tuotannosta löytyy usein hyviä kohtauksia, jotka sopivat yleispätevästi nykyaikaankin. Linna kirjoittaa kirjassaan Täällä Pohjantähden Alla siitä, kun Lapuan liikkeen miehet alkavat lähteä Mäntsälään kapinoimaan.

”Kaupalle oli kerääntynyt siviiliväkeäkin, ja sen joukossa näkyi salamielisen mulkoilevia hymyjä ja ilmeitä, kun Rautajärvi komensi kovin pieneksi kutistuneen joukkonsa liikkeelle. Monen naama kävi kuitenkin vakavaksi, kun Kivivuoren Otto sanoi: Älkää te naurako. Ei siittä kysymys ole, kuinka monta kapinoittijaa löytyy. Mutta kattotaan, kuinka monta semmosta miestä on, jokka tosissansa on valmiita sen kukistamiseen… ja ne taitaa jäädä vähiin”.


********

Viidessä vuodessa tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Edelleenkin ns. edistyksellinen väestönosamme näkee kyllä totalitaarisen aatteen nenänsä edessä, mutta ei tajua sitä totalitaariseksi aatteeksi, vaan sen sijaan keskittyy lyömään seipään nokkaan niitä, joitten mielestä totalitaariselle aatteelle ei saa antautua. Ja kutsuvat heitä totalitaristeiksi. Sitä, onko kyseessä opportunismi vai pelkkä hyväuskoisuus ja suoranainen typeryys en tiennyt vuonna 2007 enkä oikein tiedä vieläkään.

Vaan kaipa se on niin, että jokaisen sukupolven tulee kehittää itselleen oma hulluutensa ja sokeutensa. Ikävää on vaan se, että tämän sokeuden kehittäjinä on kerta toisensa jälkeen se osa väestöä, joka mieltää itsensä eliitiksi. Kai meillä tavallisilla rahvaan edustajilla tuo työ vie sen verran paljon aikaa, että ei sitten jaksa kehittää itselleen utopiasokeutta ihan harrastussyistä. Kyllä siihen tarvitaan ammattilaisia.


**


Vuorokauden vaihtumisen jälkeen pieni epäpoliittinen jääkiekkolisäys ruotsalaiselle lehdistölle, jos se vaikka sattuisi tätä lukemaan ja ymmärtämään:

1. Te ette ole meidän isoveljiämme vaikka niin väitättekin.

2. Eiks oliskin paljon mukavampaa vittuilla jälkikäteen aiheesta kuin etukäteen toiveesta?

20 kommenttia:

  1. Olihan tuossa jutussa pravdan mukaan otettu esiin se todellinen ongelmakin, eli reurssien puute;

    "Ruotsin ensimmäinen islamilainen seurakunta perustettiin 1948, mutta imaamit koulutetaan yhä heidän kotimaissaan, joissa opetus voi olla hyvin vanhoillista. Fazlhashemin mukaan Ruotsissa pitäisi aloittaa korkeakoulutason imaamikoulutus."

    Aika uskomatonta kyllä, että aina kun islamin todelliset kasvot paljastuvat, niin lopputulema on se, että valkoiset ovat rasisteja ja musuille pitää kipata lisää rahaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvin summattu ja varsin kuvaava oli tuo aiempikin kirjoituksesi.

    Itsekin toistan vuosisatojen kehää kuin sanon että ihmiset vain eivät opi virheistään, ja näyttää tosiaan siltä että todennököisesti väkivaltaisia mullistuksia on edessäpäin Euroopassakin, jos tällä linjalla mennään, eli sallitaan eri ihmisille eri säännöt hallinnon toimesta.

    Toivottavasti näin ei tapahdu, mutta tämä arvojen ristiriita on sen verran kova, että vaikea uskoa asioiden kehittyvän kitkattomasti.

    Jos toiminta ja silmien sulkeminen jatkuu nykyisellään, niin se antaa polttoainetta persuja huomattavasti pahempien ryhmien liekkeihin, koska vaikka asioista ei puhuta julkisuudessa, yhä useampi kuitenkin näkee mitä tapahtuu. Se taas laskee peruspekan kynnystä olla puuttumatta näkemiinsä ylilyönteihin.

    Tapahtuu juuri se mitä pelkään. Kun tarpeeksi monta kertaa kutsutaan rasistiksi, niin ajatellaan että ollaan sitten kun leima on jo lyöty. Ja jos uutisoidaan rasismin lisääntyneen, niin kuka sen huomaa, kun näin meille kerrotaan jo nyt. Niin ollaan vihamielisiä jo valmiiksi, jos mediaa uskotaan.

    Se ei todennäköisesti ilmene perusjampan radikalisoitumisena, vaan niin että jos nähdään vaikka jotain oikeaa muukalaisvihaa tms (ei mitään kännisten bussiörvellyksiä), niin kävellään vain ohi, eikä tosiaan ilmoiteta minnekään. Ja tämä taas eristää eri ryhmiä toisistaan entisestään.

    Suuret massat toki ovat median vietävissä, mutta se on juuri sitä massaa joka on aina katsonut vierestä kuin muut mullistavat maat, mannut ja valtiojärjestyksen. Siinä on lähinnä se mille puolelle lammaslaumat antavat sympatiansa, jos silläkään nyt on oikeasti väliä.

    Pahinta tämä kehitys on itsenäisille (ja itsepäisille) ajattelijoille, joita ei kiinnosta valita puoliaan, vaan jotka kritisoivat molempia. Meidät yleensä ammutaan ensimmäisenä, tuli valtaan sitten kumpi puoli tahansa.

    VastaaPoista
  3. On oikeastaan se ja sama, ovatko nämä allahin apostolit mielipiteineen yksin tahi eivät, koska ongelma on tuo sharia-laki. Vaikka islam mitenkä luisuisi kohti nykyaikaa ja sopeutuisi länsimaiseen elämänmenoon, se ei koskaan pääse irti siitä ominaisuudesta, että Allah säätelee kaikkea ihmnisten toimintaa taivaspaikoista käsien pesuun. Sellainen ideologia voi hetkeksi vetäytyä taka-alalle vain odottaakseen uutta esiintuloa jonkun fanaatikon johdolla.

    Samalla tavalla voidaan sanoa, että enemmistö vasemmistolaisista vastusti totalitarismia, mutta ei se tarvinnutkaan kuin yhden gruusialaisen mielipuolen, niin jopas oli aate saatu sotkettua yltä päältä vereen. Silläkin uhalla että toistan itseäni, sanon miljoonannen kerran:

    Ongelma ei ole yksittäinen johtaja, olkoon mullah tai politbyroon presidentti, vaan ideologia. Jos on ideologia, joka antaa oikeutuksen toisten alistamiselle ja tuhoamiselle, jostain löytyy mies (tai nainen), joka on valmis käyttämään juuri sitä ideologiaa perusteluna toimilleen.

    Pelottavaa - sanavahvari on "secialsm"

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Joukkoliikenteelle, Anolle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

    Joukkoliikenne: Totta puhut. Jotenkin tulee se Pavlovin koira mieleen.

    Ano: Hyvin pitkälle ajattelen minäkin noin. Jollain tavalla tää tilanne tulee purkautumaan, ja jos sitä ei voi purkaa puhumalla, niin jossain vaiheessa se purkaantuu väkivallalla. Medialle voisi muuten heittää kysymyksen, että onko teidän mielestänne esim. Malmö tällä hetkellä viihtyisämpi kaupunki kuin vuonna 1965 ja jos on, niin millä tavalla?

    Kumitonttu: Aivan. Yksittäinen ihminen tappaa toisen yksittäisen ihmisen tyhmyyttään tai vihassaan, mutta kansanmurhaan vaaditaan ideologia. Ja islam sopii siihen hyvin, koska siinä on maailma todellakin selitetty valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. "YP: Medialle voisi muuten heittää kysymyksen, että onko teidän mielestänne esim. Malmö tällä hetkellä viihtyisämpi kaupunki kuin vuonna 1965 ja jos on, niin millä tavalla?"

    Voisi kyllä, mutta vastausta on turha odottaa ja jos sellainen tulisi, niin mitä mediakenttää olen seurannut, niin olettaisin että sieltä löytyisi peruslegendaa siitä että svenssoneista löytyy muukalaisvihamielisyyttä ja -vastarintaa ja sopeutuminen on sen takia vaikeaa, ja liian vähän on panostettu ja huomioitu erityistapauksia, ne on laitettu sinne paikallisten huono-osaisten joukkoon köyhille alueilla, sota-traumat jne. yms.

    Ketään tulijaa, joka on vastaanotettu ei minun mielestäni sinänsä pitäisi syyllistää, onhan se hemmetinmoinen hyppäys yhdestä kulttuuripiiristä toiseen, oli sitten tullut piparin tahi hillon perässä, tai jostain muusta syystä, mutta syyllistämisen sijaan pitäisikin keskittyä vaatimaan tiettyjä asioita ja muutenkin pyrkiä kohtelemaan kaikkia kuten aikuisia täysipäisiä ihmisiä yleensä kohdellaan(siis olettaen että he ovat aikuisia ja about täyspäisiä).

    Kaikenlainen passivoiminen on huono juttu ihonväristä tai kulttuurista riippumatta. Annetaan vastuuta ja mielekkäitä maaleja alkuun, joihin pitää itse pyristellä. Pohjalta sitä on lähdettävä.

    Se vaatii tulijoilta tiettyjä asioita ja sopeutumista vain pitää tapahtua ajan myötä. Onhan se toki vaikeaa, mutta elämä monesti on.

    Samaa itsekin vaatisin itseltäni, jos vaihtaisi toiselle hallintoalueelle. Ei tulisi mieleenkään vaatia tai odottaa että muu yhteiskunta taipuisi tai pehmentäisi kulmiaan ympärilläni, vaikka minä asiat toki fiksummin tiedänkin ja hoitaisin jos saisin päättää miten yhteiskunnan ympärilläni tulisi toimia.

    Tulijoidenkin joukossa näkee paljon sellaisia joiden sopeutumisessa ei ole paljon ongelmia, mutta niillä se asenne onkin juuri se, että sopeutuminen lähtee aina itsestä. Alkuun kieli haltuun välttävästi ja mahd. nopeasti työnhakuun.

    Sellaisia kun tapaa tai mediassa näkee, niin harvoinpa he rasismista tms. syrjimisongelmista valittelevat. Jotain huutelua on ehkä tullut kohdattua, mutta ne ovat yksittäisiä keissejä, eikä ole paljon aksentit ja epätavallisempi pigmentti haitannut työnhaussakaan.

    Mm. monet hyvin oravanpyörään kiinni päässeet, menestyneetkin, aikoinaan nuorena maata vaihtaneet yleensä kertovat että kotona ohjeistus on ollut kun on aamulla koulutielle saateltu, että nyt elämme oudossa paikassa, jossa ihmiset käyttäytyvät kummasti ja tavat ovat hassuja ja kielikin outoa mongerrusta, mutta niillä säännöillä pelataan tässä pöydässä.

    Sama pätee myös kotimaisiin tapauksiin. Jos ei pyri sopeutumaan muuhun joukkoon, niin ongelmia tulet kohtaamaan, jollet ole onnekas, tai sitten todella lahjakas jollain alueella, joilloin työllistyminen voi sujua kaikesta huolimatta. Vastarannan kiiskeys ei vaan ole helpon elämän tae. Edes ilman kieliongelmia.

    Toisaalta surullista, mutta niin se vain toimii tässäkin sopulilaumassa.

    Yleensä ne maahantulijat joilla on kohtaamisongelmia tai rasismi painaa ovat tyyppejä jotka ovat asuneet maassa +3 vuotta ja kielitaito on edelleen oma kieli sekä huonohko englanti tai vähäisempi. Se on kumma miten paljon vastuksia löytyy juuri tällaisten edestä. Työnotossakin syrjitään vaikka tutkintokin olisi hankittu aikoinaan jostain päin maailmaa. Jostain syystä se pelkkä tutkinto ei ole avain onneen. Että koulutettua työvoimaa syrjitään.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Eipä tuohon paljoa lisättävää. Kuin ehkä se, että tällä porukallahan on sitten vielä apunaan ammatillinen puolestaloukkaantumiskoneisto, joka auttaa heitä löytämään syrjintää sieltäkin, mistä tyypit eivät ennen hoksanneet syrjintää etsiäkään.

    VastaaPoista
  7. Huomasitko sähköpostit? Uuni on taas kuumana. Siellä on karjalanpaistia. Olenko syyllistynyt vihatekoon kun olen lämmittänyt uunia?

    VastaaPoista
  8. Vieras: Joo, läpi tuli, kiitoksia. Aihe on mulle entuudestaan tuttu. Hyviä ruokahaluja. Meillä tänään grillattua possua ja huomenna lammasta.

    VastaaPoista
  9. Tämä on se jonka lähetin Ykälle postissa. Siitä käy ilmi minkälaisilla poroukoilla yhteiskunnan avainpaikat ovat nykyään. Miksi ylipäänsä on olemassa puolestaloukkaantumiskoneisto, mikä vieläpä pyörii verovaroilla? Miten muuten tulee niin päätöntä kommenttia?

    Muhamettilaisuuteen kuuluu ohje valehdella vääräuskoiselle, kyseessä on taqijja ja kitman.

    Muhamettilaisuus on itse asiassa rehellinen siinä että paljastaa tavoitteensa ja keinonsa. Sen voi saada kuka tahansa selville. Ei tarvi muuta kuin lukea Koraani, Hadith ja Muhammedin esimerkki.

    Malmön ulkomaalaiset vuonna 1965 olivat eri ryhmiä kuin nyt. Suurin ryhmä oli varmaankin suomalaiset ja muihin ryhmiin kuuluivat jotkin muut eurooppalaiset kuten serbit ja kroaatit.

    Mitä tulee Aatuun ennen vuotta 1939 niin hänestä olisi päästy eroon ennaltaehkäisevästi, ilman georgewbush-tyyppistä ennaltaehkäisevää. Nimittäin agenttioperaatioilla, sellaisilla joita CIA ja Mossad ovat usein taitavasti toteuttaneet. Näin päästään pääongelmasta eroon eikä fyysisiä sivuvahinkoja satu sivullisille.

    VastaaPoista
  10. Tossa jokui Ano kirjoitteli Aatusta ja CIA operaatioista. No Aatun aikaan tilanne oli mitä oli, eli noi keinot olis voineet tehota tai voineet olla tehoamattakin. Sillä jopa dokumentoidusti Aatua yritettiin päästää hengiltä useampaan otteeseen. Vaan ei opnnistuttu. Mites nykyään sitten. Islam uhkaa. En vaan tiedä sitä yhtä ihmistä Aatun lailla jonka murhaaminen muuttaisi historian suunnan. Tällä kertaa pitäisi murhata ideologia. Vaikeampi juttu.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Vieras lähetti linkin ns. Frankfurtin koulukunnasta, ja kun katselee maailman menoa, niin aika laillahan heidän tavoitteensa ovat toteutuneet. Yrityksen hedelmät tosin satavat eri laariin, kuin mitä tämä koulukunta halusi. Mitä tulee tuohon Aatun salamurhaamiseen, niin koko ajatushan on ottiatuotaa ja sottailua. Niin kuin Ano tuumasikin, niin ei siinä oltais välttämättä ideologiaa tapettu. Voihan olla niin, että Aatun tilalle olis tullutkin joku yhtä fanaattinen, mutta älykkäämpi heppu, joka olis ymmärtänyt jättää sodan johttamisen saksalaisille kenraaleille. Lopputulos olis voinutkin olla aivan toinen, eikä se natsivaltakaan kovin autuasta olisi.

    Taqijjasta, kuinkas sattuikaan, toinen sanavahvistus nrlying.

    VastaaPoista
  12. "...ei se tarvinnutkaan kuin yhden gruusialaisen mielipuolen, niin jopas oli aate saatu sotkettua yltä päältä vereen."

    Ei kai vaan Kumitonttukin ole omaksunut myyttiä hyvästä Leninistä? Porvariston tuhoaminen luokkana oli leninistinen ajatus. Aleksandr Solzhenitsynin elämäntyön yksi sanoma on se, että Lenin oli samanlainen jakobiini kuin Stalin ja gruusialainen mielipuoli vei loppuun sen, minkä Lenin aloitti.

    Samalla tavalla syitä islamin ylivaltapyrkimyksiin ja väkivaltaisuuteen ei tarvitse etsiä kauempaa kuin uskonnon perustajan elämästä ja toiminnasta.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Vasarahammerille ja kiitos kommentistasi. Oikeassa olet, kyllähän Lenin terroritekoja yhtälailla määräsi. Ja kyllähän sen Kumiskin tietää. Stalin vaan tulee helposti ensimmäisenä mieleen, kun tyypin valtakausi kesti niin paljon kauemmin.

    VastaaPoista
  14. Kun tiedetään mitä oikeasti lopulta tapahtui, niin veikkaan että Aatun salamurha tuossa ei ainakaan olisi ollut pahitteeksi. Tietysti olisi samaan syssyyn pitänyt nirhata Goebbels, Göring ja Himmler nyt ainaskin. Tällä ainakin saisi aikaan sekasortoa natsipuolueen sisälle.

    Muistatko kun totesin että katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat säilyttäneet kristillisen perustansa eikä niistä ole tullut semmoista punavihervetoista mokutusvirastoa niinkuin Suomen ev.lut-kirkosta? Tässä radio-ohjelmassa kohdassa 31:14-37:57 arvioidaan ortokoksista kirkkoa ja ortodoksikristittyjä positiivisesti.

    Onko Ykä ollut tekemisissä suomalaisten tai ulkomaisten ortodoksien kanssa? Ortodokseja oli talvi-ja jatkosodassa taistelemassa Suomen puolesta joten heitä ei kannata sanoa miksikään ryssänkirkon kannattajiksi. Sitpaitsi Suomen ortodoksinen kirkko on kuulunut Konstantinopolin patriarkaattiin 1923 alkaen.

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, Vieras ja kiitos kommentistasi. Minulla on hyvinkin paljon ortodoksituttuja. Itse asiassa kummisetänikin on ortodoksi. Varmaan jossain piireissä saatetaan katsella ortodokseja nenänpieltä pitkin, mutta omassa elämässäni en ole kyllä ilmiöön törmännyt kertaakaan.

    VastaaPoista
  16. Lapinlahden linnuilla oli semmoinen oma versio ortodoksisesta kirkkomusiikista.

    VastaaPoista
  17. Taas karkaa toisaalle. Aiemmin oli joskus ulkoasiainministerinä puolueeton ammattiministeri, vaikka hallituksen pohja vaihtui vähän väliä. Kun tietää minkälaisia ulkoasiainministereitä Suomella on ollut tyyliin Tuomioja, Stubb ja aikoinaan Haloska, niin herää kysymys pitäisikö ulkoasiainministerin olla mieluiten puolueeton ammattiministeri? Tietysti sellaisen tulisi olla konservatiivi, isänmaallinen ja kansallismielinen koska nuo ovat ominaisuuksia joita tarvitaan etujen puolustamiseen ulkoasioiden hoidossa. Tästä syystä hänellä ei tulisi olla puolue-tai valtapoliittisia eikä henkilökohtaisia pyrkimyksiä sellaisiin asemiin, joihin pyrky olisi Suomen edulle haitaksi.

    Vaikka olisi epäpoliittinen puolueeton ammattiulkoministeri niin sellainenkin tarvitsee tietyt poliitikolta vaadittavat ominaisuudet joita on päättäväisyys, lujaluonteisuus, vuorovaikutustaidot ja hyvä pelisilmä/pelinlukutaito*(*taito arvioida muita osapuolia ja niiden liikkeitä, juonittelutaito, taito pelata kortit oikein, shakinpelaajan tavoin osata suunnitella seuraavat siirtovaihtoehdot etukäteen).

    Ulkoasiainministerin ei tarvi olla mikään kieltenopettaja, mutta saksan ja venäjän taito on tarpeen siinä. Luultavasti kovin moni ei osaa noita molempia hyvin.

    Toimialan takia tulisi olla tietoa ja kokemusta ulkoasioiden hoitotavoista, historiasta, tietää eri maiden ja kansojen ja alueiden ja niiden historian ja kulttuurin piirteistä, valtioiden välisten suhteiden toimintamalleista, hallita etiketin mukainen käyttäytyminen, tietää diplomatiasta ja siihen liittyvistä vaikutuskeinoista joita on sekä julkinen että kabineteissa ja kulissien takana tapahtuva. Ulkomaankaupalle on oma salkku, mutta myös sen tuntemus ja yhteydenpito alan yritysten kanssa on tarpeen. On tärkeää myös tietää tiedustelun ja tiedustelupalveluiden toiminnasta sekä vakoilusta ja vastavakoilusta. Tähän kuuluu myös turvallisuuspoliittisen kysymysten, sotilaallisten seikkojen, sotilaallisten strategioiden ja sotahistorian tiedot ja taidot. Ja se mitä ei osaa ja mistä ei tiedä, niin osaa valita sen keneltä kysyy neuvoja ja mielipidettä.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommenteistasi.

    Kommentti 1: Jaa, heput heittivät madrigaalin. Muistanhan minä tuon. Unohdan nyt tässä vastauksessa kaikki humoristiset, poliittiset yms. aspektit ja totean, että yhtye Rush heitti madrigaalin vuonna 1977 paljon tyylikkäämmin. Tosta linkistä:

    http://www.youtube.com/watch?v=agPVUNOR76Y

    Kommentti 2: Kun ottaa huomioon, että Suomen ulkoministeri on tälläkin hetkellä Erkki Tuomioja, niin tuo saattaisi olla ihan helvetin hyvä idea.

    VastaaPoista
  19. Rautaista faktaa taas Yrjöltä. On se perskeles, ettei tätä tietoa saada koko kansan haltuun.

    VastaaPoista
  20. Tervehdys Närpiön Sudelle ja kiitokset. "Voi kuinka pieninä palasina onkaan mun tietoni maailmalla".

    VastaaPoista