Aamuyöllä,
14. elokuuta vuonna 1977
Kontiomäen
ja Oulun välinen rautatie, jossain Vaalan ja Utajärven välillä
Kaukaisuudesta
alkoi kuulua lähestyvän neuvostoliittolaisen tarvikejunan ääntä. Valtavan pitkä
juna toisi täydennystä Ouluun sijoitetulle neuvostoliittolaiselle
jalkaväkirykmentille sekä Oulun satamaa miehittäville merivoimien joukoille.
Rautatien vierellä junaa odotti suomalainen komppania. Miehiä kiusannut
tihkusade oli lakannut pari tuntia sitten, mutta taivas oli vielä tummien
pilvien peittämä. Vedeltiin viimeisiä tupakoita. Kohta siihen ei olisi enää
aikaa. Juna ajaisi normaalit valot päällä. Se ei odottanut hyökkäystä, eivätkä
niin Naton kuin ruotsalaistenkaan koneet tulisi näin kauaksi. Siitä pitäisi
huolen Ouluun ja Kemiin sijoitetut neuvostoliittolaiset hävittäjät. Junassa
oleva melko vahva suojamiehistö ja ilmatorjuntayksiköt torkkuivat. Matka oli
tuttua rutiinia halki rauhallisen Suomen.
Rautatien
vierellä piiloutuneena oli myös Muhoksesta kotoisin oleva sotamies Saastamoinen
ja hänen taisteluparinsa sotamies Tikkanen. He olivat varusmiehiä Pohjan
Prikaatista. Tai oikeastaan he olivat olleet noin vuorokauden reserviläisiä.
Tai oikeastaan saman tien takaisin palvelukseen kutsuttuja reserviläisiä. Tai
oikeastaan palvelukseen vapaaehtoisesti palanneita reserviläisiä. Teknisesti
ottaen he olisivat hetken päästä myös Suomen valtiovallan käskyjä vastaan
toimivia kapinallisia. Heidän asemansa pohtiminen filosofisessa mielessä ei sillä
hetkellä kiinnostanut Saastamoista. Se oli joka tapauksessa selvää, että hetken
kuluttua he olisivat sodassa. Muuttuisiko kolme kuukautta kestänyt kiirastuli
oikeaksi helvetiksi? Sen näyttäisi tulevaisuus.
Se,
mikä heidän asemansa oli ollut vielä vuorokautta aikaisemmin oli jotain, jonka
niin Saastamoinen kuin kaikki junaa odottavat suomalaiset halusivat pyyhkiä pois
mielestään mahdollisimman nopeasti. He olivat olleet miehittäjän apujoukkoja.
Miehittäjän, joka oli ottanut Suomen haltuunsa laukaustakaan ampumatta. Suomen
johdon suostumuksella. Vaikka edessä olevan taistelun pelko kiersi miesten
vatsoissa jäisenä pallona, se tunne oli silti pienempi kuin halu häivyttää
kolme kuukautta kärsitty häpeä. Se pyyhittäisiin nyt pois. Tai kuoltaisiin sitä
yrittäessä.
Kohtaamiseen
oli aikaa enää muutama minuutti.
*
7.
toukokuuta vuonna 1977, Tamminiemi, Helsinki
Puolustusvoimien
komentaja kenraali Lauri Sutela astui presidentti Urho Kekkosen toimistoon.
Kekkonen istui työpöytänsä takana. Hän oli odottanut Sutelaa. Sutela käveli
työpöydän eteen ja otti asennon. Kekkonen viittasi kenraalin istumaan.
Istuessaan Sutela kysyi vakavalla äänellä:
-
Onko se totta?
-
On.
-
Olet jättänyt tässä ulkopuolelle niin hallituksen kuin eduskunnan. Samoin kuin
puolustusvoimat. Puhumattakaan Suomen kansasta.
-
Sinä tiedät sen, että idänsuhteita tässä maassa hoidan minä, ja vain minä. On
viisaampaa toimia niin, kuin sen sijaan laskea kaiken maailman sällejä
toheloimaan asiat vituralleen. Katsos, Lauri, sinä tiedät tilanteen yhtä hyvin
kuin minäkin. Naton ja Varsovan Liiton välit ovat kiristyneet siihen
pisteeseen, että sotaa ei tulla enää välttämään. Se alkaa lähiviikkoina. Ja
Varsovan Liitto tulee voittamaan. Kun vetoamme YYA-sopimukseen ja pyydämme
Neuvostoliittoa suojelemaan Suomen aluetta, pääsemme vähemmällä. Neuvostojoukot
käyttäisivät joka tapauksessa aluettamme hyväkseen hyökätäkseen Norjaan ja
todennäköisesti Ruotsiin sekä sen lisäksi satamiamme ja lentokenttiämme
operaatioihinsa. Jos me emme tee tätä myönnytystä vapaaehtoisesti, ne ottavat
sen vihollisuuksien alettua väkisin. Kun neuvostojoukot ovat Suomen
länsirajalla ei Nato pysty hyökkäämään maamme alueelle. Emme jää kahden
sotilasliiton taistelutantereeksi. Tämä ratkaisu tietää sitä, että säästämme
kymmenien tuhansien suomalaisten hengen.
-
Tämä ratkaisu tietää myös maan miehitystä.
-
Mutta ei siinä mittakaavassa, kuin mitä se Neuvostoliittoa vastaan käydyn
hävityn sodan jälkeen tarkoittaisi. Politbyroon kanssa on sovittu, että omat
joukkomme pitävät edelleenkin järjestystä maassamme, ja neuvostoarmeija pysyy niille
tilapäisesti luovutetuilla alueilla. Ymmärrä nyt Lauri, Neuvostoliitto on liian
vahva. Meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi voimaa sitä vastaan. On
viisaampaa pelata sen mukaan, mitkä kortit meillä on. Ja koska olemme toimineet
sopimusten mukaan ja osoittaneet Neuvostoliitolle, että olemme olleet
luotettavia kumppaneita, on hyvinkin mahdollista, että vihollisuuksien aikanaan
loputtua neuvostojoukot vetäytyvät takaisin ja säilytämme itsenäisyytemme. On
ollut puhetta jopa Viipurin palauttamisesta.
-
Uskotkohan tuohon itsekään? Mikäli Varsovan liiton panssarit ovat päässeet
Englannin kanaalille, ei naapurilla ole enää mitään tarvetta leikkiä hyvää
jätkää meidän kanssamme. Se tulee nielaisemaan meidät.
-
Mielipiteesi on kuultu. Toimimme silti näin. Eduskunta tekee mitä minä haluan
sen tekevän ja hallitus pannaan uusiksi vielä tämän vuorokauden aikana.
-
Entä yksityiskohdat? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
-
Koko Lapin lääni siirtyy kokonaan Neuvostoliiton sotilaalliselle vastuulle.
Neuvostoliitto siirtää sinne kymmenen moottoroitua jalkaväkidivisioonaa.
-
Ei sellaista määrää tarvita mitään suojelemaan. Tuo on selvä hyökkäysarmeija.
Jo se tulee sitomaan meidät sotaan.
-
Ei välttämättä, sillä kaikki suomalaiset joukot siirretään sieltä pois. Myös raja-alueen
siviiliväestö tietenkin evakuoidaan. Rajavartiostot jäävät itärajalle. Tätä
pyysivät neuvostoliittolaiset itse, muistutukseksi, että he eivät ole
miehittämässä maata, vaan turvaamassa alueemme koskemattomuuden. Meillä on
edelleenkin oikeus vahtia itärajaamme.
-
No nytpä tuntuukin turvalliselta. Entä muu Suomi?
-
Hangosta, Turusta, Raumalta, Vaasasta, Kokkolasta ja Oulusta luovutetaan
alueita Neuvostoliiton merivoimien, ilmavoimien ja ilmatorjuntajoukkojen
käyttöön. Näihin jokaiseen sijoitetaan myös suojaksi maavoimien yksiköitä.
Osiin pataljoona, osiin rykmentti. Lisäksi neuvostoilmavoimien käyttöön
annetaan tilapäisesti Pirkkalan ja Kauhavan lentokentät ja molempiin
sijoitetaan myös jalkaväkipataljoonat. Omat Drakenit siirretään Helsinki-Vantaalle.
Hyrylään sijoitetaan neuvostoliittolaista ilmatorjuntakalustoa. Sisämaassa
Neuvostoliitto ei vaadi kuin jalkaväkirykmentin Kouvolan, Pieksämäen ja
Kontiomäen risteysasemille. Sekä lisäksi sen, että neuvostojoukkojen
huoltokuljetuksiin tarvittavat rautatiet siirtyvät neuvostoliittolaisten
pioneerijoukkojen hallintaan. Joukot perustavat huoltopisteitä, mistä ne
pystyvät tarvittaessa korjaamaan radat mahdollisimman nopeasti. Mutta neuvostojoukot
pysyvät politbyroon lupauksen mukaan tiukasti niillä alueilla, mitä ne tehtävänsä
puolesta tarvitsevat. Helsinkiin ei tule neuvostojoukkoja ollenkaan. Loppujen
lopuksi jos ajattelet miehitystä, niin ei tämä nyt tolkuttoman suuri määrä
joukkoja ole. Omat puolustusvoimamme jatkavat toimintaansa ja suomalaisten
alaisuudessa. Neuvostoliitto ei vaadi niihin nähden mitään käskyvaltaa.
-
Entä Ahvenanmaa?
-
Se luovutetaan kokonaisuudessaan Neuvostoliiton laivaston tukikohdaksi. Itse
asiassa en usko, että ne aikovat sieltä edes hyökätä minnekään, sillä niitten
merellinen hyökkäysvoima on Baltiassa. Ottavatpahan Ahvenanmaan haltuunsa,
ennen kuin joku muu sen tekee.
-
Eli jos lasketaan totaalisesti miehitetty Lappi ulkopuolelle, niin jäljelle
jäävään Suomeen sijoitetaan ainakin kymmenen rykmentin verran jalkaväkeä plus
epälukuinen määrä meri- ja ilmavoimien joukkoja. Lukumääristä puhuminen on
pelkkää retoriikkaa. Sinä sallit Suomen miehityksen. Ja meillä ei ole aseissa kuin
yksi varusmiesikäluokka.
-
Ei aivan. Aion kutsua palvelukseen yhden ylimääräisen ikäluokan. Ihan sisäisen
järjestyksen turvaamiseksi.
-
Sinä aiot?
-
Minä aion.
-
Eli aiot pitää itselläsi armeijan ylipäällikkyyden?
-
Totta kai. Emmehän me ole sodassa. Ja muutenkin on parasta, että minä pidän
kaikki langat käsissäni. Minä annan käskyt, ja sinä toteutat ne.
Sutela
istui hetken ajan hiljaa ja puhui sitten:
-
Tiedätkö, Kekkonen. Minä tavallaan ymmärrän perustelusi. Mutta sinä teet
virheen ja syötät tämän maan Pirulle. Jos olisimme mobilisoineet kaikki
joukkomme, olisi itänaapuri miettinyt kaksikin kertaa ennen kuin olisi edes
ehdotellut tällaista, mihin sinä suostuit sen kummemmin miettimättä. Se tuntee
alueellisen puolustusjärjestelmämme ja sen hyökkääjälle aiheuttamat riskit. Ja
se tietää myös, että tulee tarvitsemaan kaikki mahdolliset joukot
Keski-Euroopassa. Minä en voi osallistua tällaiseen hulluuteen.
Kekkonen
katsoi Sutelaa rauhallisesti, aukaisi sitten työpöydän laatikkonsa ja otti
sieltä esiin paperin.
-
Sinä tapauksessa ole hyvä, ja allekirjoita eroanomuksesi. Olet vapautettu
palveluksesta tästä hetkestä alkaen. Minä löydän kyllä tilallesi miehen, joka
tekee, mitä käsketään tekemään.
Sutela
luki paperin nopeasti, allekirjoitti sen, rutisti paperin palloksi, heitti sen
Kekkosen syliin ja poistui sanaakaan sanomatta. Kolme päivää myöhemmin lehdissä
kirjoitettiin kenraali Sutelan kuolleen auto-onnettomuudessa.
*
16.
toukokuuta vuonna 1977, Oulu
Sotamies
Saastamoinen seisoi Oulun satamaan johtavan tien varrella, niin kuin suurin osa
muistakin Pohjan Prikaatin varusmiehistä. Hänen olallaan oli ladattu rynnäkkökivääri.
Sitä ei ollut tarkoitettu parasta aikaa satamaan johtavaa tietä pitkin kulkevia
neuvostojoukkoja varten. Se oli suomalaisia siviilejä varten. Käsky oli ehdoton.
Minkäänlaista vastarintaa ja mielenosoituksia Oulun satamaa haltuunsa ottavia
neuvostojoukkoja vastaan ei sallittaisi. Ne estettäisiin kaikin mahdollisin
keinoin.
Ihmisiä
oli kadun varrella varsin vähän. He pysyivät mieluummin kotonaan. Paikallinen,
taistolaisten aikaa siten haltuunsa ottama Suomi – Neuvostoliitto-seura oli
jakanut paikalla oleville ihmisille pieniä paperisia Suomen ja Neuvostoliiton
lippuja, mutta niitä ei näyttänyt heiluttavan kukaan. Yhteistä paikalla
oleville ihmisille oli tietynlainen ilmeettömyys. Tyhjä katse, jonka takana oli
järkytys, epäusko ja kylmä viha. Saastamoinen näki kadun toisella puolella
isänsä työkaverin Pykäläisen. Pykäläinen oli Saastamoisen isän työkavereita.
Tunnettu SKP:läisenä enemmistökommunistina ja aktiivisena
ammattiyhdistysmiehenä. Pykäläiselläkään ei ollut kädessä minkäänlaista lippua.
Hänenkin kasvonsa olivat kylmän vihan jähmettämä kuminaamio.
Saastamoinenkin
tunsi vihaa. Mutta hän ymmärsi, että nyt ei voinut esittää minkäänlaisia
mielenilmauksia. Samanlainen käsky oli varmaankin annettu koko ajan ohi kulkeville
neuvostojoukoille, sillä ne istuivat ajoneuvoissaan jäykän ilmeettöminä.
Vielä
vihaakin suurempi tunne jäyti Saastamoisen sielua. Se oli valtaisa, kaiken
peittävä, kaiken itsetunnon syövä murskaava häpeä. Saastamoinen oli aina
pitänyt itseään isänmaallisena. Hän oli jo pikkupoikana nähnyt Tuntemattoman
Sotilaan elokuvana ja ahminut sen sitten kirjana. Hän, niin kuin lukemattomat
muut suomalaiset pikkupojat olivat samaistuneet Antti Rokkaan. Hänkin
kuvitteli, kuinka hän aikanaan suorittaisi velvollisuutensa ja olisi Rokan
veroinen sotasankari. Sitä oli ollut niin helppoa kuvitella lukiessaan kirjaa
lämpimässä kodissa. Kova varusmieskoulutus Pohjan Prikaatissa oli vienyt
pikkupojan illuusiot sodankäynnin helppoudesta, mutta tällaista Saastamoinen ei
olisi koskaan uskonut tapahtuvaksi.
Nyt
ei ollut Rokkaa. Ei ollut Koskelaa eikä Hietasta. Ei ollut hihittelevää
Vanhalaa. Ei ollut kasapanoksella räjäytettyä vihollisen bunkkeria. Ei ollut
tuhottua vihollisen tankkia. Ei ollut hangelle ammuttua vihollisjoukkuetta. Ei
ollut myöskään toivoa eikä mahdollisuutta yrittää. Oli aina vain uusia ja uusia
punatähtisiä tankkeja, miehistöpanssareita ja kuorma-autoja, jotka etenivät
kohti Oulun satamaa. Joitten esteetöntä kulkua hänen tulisi muitten
suomalaisten sotilaitten kanssa turvata omilta siviileiltä.
Ei
ollut kapteeni Kaarnaa, ei Kariluotoa eikä suota, jonka yli Saastamoisen tulisi
aseveljiensä kanssa mennä niin että heilahtaa. Oli vain Oulun lentokentälle
laskeutuvia punatähtisiä lentokoneita. Sekä ankea voimattomuuden ja alistumisen
tunne.
Ei
ollut Raatteen tietä. Ei Tali-Ihantalaa. Ei Taipaleenjokea. Ei Ilmari
Juutilaista eikä Hasse Windiä. Oli vain Oulun satamaan saapuvia vieraita
laivoja. Ja häpeä. Pohjaton, loppumaton häpeä. Saastamoinen onnistui pitämään
naamansa peruslukemilla, mutta ei pystynyt estämään kuumia kyyneliä valumasta poskilleen.
Viikkoa
myöhemmin vihollisuudet alkoivat kaikkialla Euroopassa.
*
23. heinäkuuta vuonna 1977, Oulu
Sotaa
oli kestänyt kaksi kuukautta. Oulussa sitä oli vaikeaa havaita.
Neuvostojoukkojen ilmapuolustus oli sen verran vahva, etteivät ruotsalaiset
koneet yrittäneet päästä siitä läpi vaan keskittyivät oman alueensa
puolustamiseen, eikä Natolta liiemmin riittänyt koneita Pohjanlahden
perukoille. Niitä tarvittiin muualla. Suomalaiset, vaikka heidän maansa
miehitetty olikin, eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Niin
sotamies Saastamoisen kuin hänen varusmiestoveriensa palveluskaan ei ollut
kovin sotaisaa, vaan lähinnä harjoituksia, tosin fyysisesti rankkoja sellaisia,
sillä kantahenkilökunta halusi pitää miehet kunnossa. Lisäksi oli vartiopalvelusta,
joka tosin nykyisin suoritettiin täysillä lippailla varustettuna. Näin ollen
sotilaille jäi aikaa seurata myös uutisia kasarmin televisiosta ja omista
matkaradioistaan. Suomalainen media joutui olosuhteitten pakosta toimimaan melko
lailla kieli keskellä suuta ja uutisraportit sisälsivät epätarkkaa toistoa Keski-
ja Pohjois-Euroopassa käytävistä taisteluista, joissa ei yleensä mainittu
kaupunkien nimiä.
Mutta
Ouluun näkyivät myös ruotsalaiset televisiokanavat. Ja niitä seurattiin.
Kanavilla oli jatkuvasti myös suomenkielisiä lähetyksiä, ja niitten perusteella
sotilaille hahmottui käytävän sodan kuva melko tarkasti. Sodasta ei ollut
tullutkaan Varsovan Liiton läpimarssia Atlantin rannikolle. Varsovan Liitto oli
viivyttänyt hyökkäystä liian pitkään ja Nato oli ehtinyt mobilisoida
joukkojaan. Panssarikiilat saatiin pysäytettyä ja rintama aaltoili nyt
edestakaisin suurinpiirtein linjalla Bremerhaven – Bielefeld – Frankfurt –
Stuttgart.
Kummallakaan
osapuolella ei ollut sillä hetkellä selvää etulyöntiasemaa, mutta
Yhdysvalloista oli tulossa lisää vereksiä joukkoja ja Yhdysvaltain tekninen ja
taloudellinen voima alkaisi ennen pitkää vaikuttaa sodassa, joka oli muuttunut
kulutussodaksi. Lisäksi tiedettiin, että joukkoja oli tulossa niin Australiasta,
Uudesta Seelannista kuin Brasiliastakin. Myös Meksiko ja Argentiina
suunnittelivat joukkojen lähettämistä. Oli myös epämääräistä uutisointia siitä,
että Neuvostoliittoon kuuluva Kaukasuksen niemimaa oli täydessä kapinassa.
Kaukana idässä Japani oli käynyt pokkaamassa itselleen Kuriilit nopealla
maihinlaskulla. Japanilaiset olivat asettuneet saarille ja todenneet tylysti,
että tämän pidemmälle meillä ei ole aikomus mennä, mutta jos yritätte ottaa
saaret takaisin, niin täältä pesee. Jos haluatte tuhlata divisioonianne täällä,
kun niitä tarvitaan muualla, niin omapa on valintanne.
Kaikkein
eniten miehiä tietysti kiinnostivat uutiset Pohjois-Euroopasta. Ruotsalaisilta
ei kysytty, että huvittaako teitä vaiko ei, joten ensimmäistä kertaa lähes
kahteensataan vuoteen ruotsalaiset olivat sodassa. Niin kuin olettaa
saattoikin, olivat neuvostojoukot heti sodan ensimmäisenä päivänä hyökänneet
Tornionjoen yli. Ne saivat vastaansa kovakuntoiset ja hyvin varustetut
Norlanninprikaatit, jotka ankaraa vastarintaa tehden saivat pysäytettyä
hyökkäyksen Kalix-joelle. Se tosin riittikin viholliselle siltä erää, sillä se
halusi hyökkäyksellään Pohjois-Ruotsiin lähinnä syvyyttä pohjoiseen päähyökkäyssuuntaan,
joka kohdistui Norjaan.
Norjalaiset
olivat jo etukäteen evakuoineet Finnmarkin, sillä he tiesivät hyökkäyksen
tulevan Suomen käsivarren suunnasta, eivätkä jättäneet joukkojaan mottiin.
Neuvostojoukot huomasivat pian olevansa samassa tilanteessa kuin saksalaiset Murmanskiin
yrittäessään muutama kymmenen vuotta aikaisemmin. Vaikka hyökkääjällä oli mies-
ja materiaaliylivoima, oli maasto yksinkertaisesti liian vaikea. Hyökkäys
pysähtyi Narvikin tasalle, eikä pölyksi ammutusta satamasta ollut kummallekaan
osapuolelle mitään hyötyä. Pohjoisessa oltiin nyt asemasodassa ja tilanteen
tajuttuaan Neuvostoliitto siirsi sieltä osan joukoistaan Keski-Eurooppaan jossa
uutta tykinruokaa tarvittiin jatkuvalla syötöllä.
Eteläisessä
Ruotsissa meni heikommin. Neuvostojoukot olivat onnistuneet maihinnousuissaan
ja etenivät pikku hiljaa, kohdaten silti sitkeää ruotsalaisvastarintaa.
Tilannetta pahensi se, että kolmessa viikossa Tanskan valloittaneet Itä-Saksan
joukot tulivat Juutinrauman yli ja ruotsalaiset olivat kahden tulen välissä
pakotettuja vetäytymään saarrostuksen uhassa. Apuun tuli Tanskan armeijan
selviytyneet ja Ruotsiin evakuoidut seitsemän prikaatia. Ensimmäistä kertaa
satoihin vuosiin Skånessa taisteli sekä ruotsalaisia että tanskalaisia
joukkoja, mutta tällä kertaa rinta rinnan.
Viivytystaistelut
vaativat veronsa ja ruotsalais-tanskalaiset joukot pystyivät asettumaan
kiinteään puolustukseen vasta Halmstad – Jönköping – Linköping –
Norrköping-linjalle. Tukholma säilyi ruotsalaisilla ja Göteborgin myötä myös
toimiva yhteys Pohjanmerelle, mutta valtavan pakolaisongelman kanssa kärsivää Ruotsia
se ei paljoa lohduttanut. Ruotsalaiset tiesivät, etteivät he kestäisi enää
kovin paljon enempää moukarointia, varsinkin kun maan ilmavoimat alkoivat olla
aivan lopussa. Ruotsalaiset Viggenit ja Drakenit olivat pudottaneet
neuvostokoneita kahden suhteessa yhteen mutta liika oli liikaa ja toisin kuin
Nato-maissa ei täydennystä ollut mistään luvassa. Saabin tehtaat oli pommitettu
romuksi jo sodan alkuhetkillä.
Ruotsalaisten
onneksi myös neuvostojoukkojen suurin terä alkoi olla tylsynyt, ja koska
Saksassa oltiin pattitilanteessa ei lisäjoukkoja ollut luvassa. Kaikki tarvittava
tuli haalia sinne.
Samaan
aikaan Oulun Hiukkavaarassa Pohjan Prikaati jatkoi rutiinipalvelustaan. Miehet
alkoivat olla turhautuneita. Ruotsalaisista hiusverkkosotilaista ei oltu
aikoihin väännetty vitsejä. Ennemminkin tunnettiin alemmuudentunnetta. Nyt ei
vanhat meriitit enää merkinneet mitään. Ruotsalaiset taistelivat ja puolustivat
kotejaan. Suomalaiset taas joutuivat toimimaan miehittäjän liikenneohjaajina.
Miehittäjä
oli ollut aluksi hyvin korrekti ja kohtelias. Eihän sitä silloin vielä
varsinaisesti miehittäjäksi saanut kutsuakaan. Neuvostojoukot olivat
kurinalaisia ja pysyivät pääosin omissa majoitustiloissaan. Liikkuessaan
kaupungilla he kulkivat aseettomina, pienissä ryhmissä ja aina upseerin
saattamana. Heidän käytöksensä oli korostetun kohtelias ja he ostivat kaupoista
roppakaupalla makeisia, limonadia, pornolehtiä ja yleensä kaikkea, mitä ei
heidän kotimaassaan juuri ollut. Heidän päivärahansa oltiin maksettu markoissa,
joten tämä mahdollisti ostokset.
Kun
sota alkoi venyä, tilanne muuttui. Neuvostojoukot alkoivat kulkea kaupungilla
saattamattomina ja aina suuremmissa joukoissa. Ne alkoivat myös luonnollisesti
käydä iltavapaillaan ravintoloissa. Selvää oli, että kun toisensa kohtasivat
juopuneet suomalaiset ja yhtä lailla juopuneet ja aina enemmän ylimieliseksi
muuttuvat neuvostosotilaat, seurauksena oli useita intohimoisia
nyrkkitappelukokouksia. Mielialat alkoivat kiristyä entistä enemmän.
Pohjan
Prikaatin komentaja otti yhteyden paikallisten neuvostojoukkojen komentajaan ja
se selvitti tilannetta hetkeksi. Neuvostosotilailta kiellettiin ravintoloissa
käynti. Mutta tämä auttoi vain hetken. Jo aikaisemmin päivisin kaupungilla
liikkuvat neuvostojoukot olivat alkaneet kulkea aseistettuna. Ehkä ylimielisyys
oli tarttunut myös neuvostokomentajaan, sillä pian myös iltavapaitaan viettävät
joukot olivat aseistettuja. Silloin ei suullinen porttikielto enää paljon
auttanut eikä juomista enää maksettu. Tämä tiesi luonnollisesti ennen pitkää
jotain vielä pahempaa.
*
29.
heinäkuuta vuonna 1977, Pohjan Prikaatin kasarmit Oulun Hiukkavaarassa
Sotamies
Saastamoinen heräsi helvetilliseen meteliin. Meteli kuului käytävästä, jossa
parikymmentä iltavapailtaan palaavaa varusmiestä mekasti ja vaati komppanian
päivystäjän antamaan heille aseita. Saastamoinen katsoi kelloa, ja huomasi
ettei se ollut vielä yhtätoistakaan. Aikaisinpa pojat olivat palanneet. Yleensä
iltavapailta paluu oli aina minuuttipeliä. Eikä heput olleet ollenkaan niin
muusissa kuin yleensä iltavapailta palatessaan. Mitähän nyt oikein oli
tapahtunut?
Yksi
porukan rauhallisemmista miehistä selitti asiaa kasarmiin jääneille sotilaille.
Miehet olivat kulkeneet iltavapaillaan Oulussaja nähneet, että edessäpäin
olevasta kapakasta oli heitetty kaksi nuorta naista ulos. Naiset olivat
puolialasti ja näki heti, että heitä oli myös hakattu. Naiset olivat nähneet
suomalaiset varusmiehet ja juosseet hysteerisenä heidän luokseen.
-
Ne… ne tulivat, ja… ne…
Ei
tarvinnut kovinkaan suurta selvänäkijää käsittämään mitä oli tapahtunut.
Nähtävästi ravintolasta oltiin onnistuttu soittamaan apua, sillä paikalle tuli
poliisipartio. Varusmiehet luovuttivat naiset poliiseille, jotka lupasivat
viedä heidät sairaalaan. Vihapäissään varusmiehet sanoivat poliiseille, että
mehän ollaankin aina haluttu nähdä hampaattomia ryssiä ja nyt se kyllä
järjestyy.
Poliisi
totesi kuivasti, että älkää menkö sinne. Niillä on kaikilla aseet. Te kuolette
sinne joka iikka. Yhteys on jo otettu naapurin joukkoihin. Sieltä tulee
aikanaan jippopartio kokoamaan tyypit kasarmilleen selviämään, mutta se kestää
aikansa. Ne antavat noitten ryypätä ensin itsensä tainnoksiin ja sitten
korjaavat ne pois. Ja mitään ei tule sen jälkeen tapahtumaan. Tämä ei ollut
pojat ensimmäinen kerta. Ja tämä on tapahtunut muuallakin.
Joskus
ei tarvita sanoja, kun yhteinen päätös syntyy. Tämä oli niitä hetkiä. Miehet
katsoivat toisiinsa ja alkoivat keksiä mahdollisimman nopeaa keinoa päästä
takaisin kasarmille. Olihan niitä aseita heilläkin. Ja nyt saisi naapuri
vastaansa muutakin kuin kaksi juopunutta ja avutonta suomalaista naista.
Nöyryyttäminen saisi nyt riittää.
Nähtävästi
myös paikalla olleet poliisit olivat ilmoittaneet tapahtumista Pohjan
Prikaatiin. Sillä siinä vaiheessa kun miehet nostivat päivystäjän pois pöytänsä
takaa ja ottivat häneltä asekaapin avaimen kajahti laukaus. Miehet katsoivat
taaksepäin ja näkivät prikaatin komentajan eversti Katonan. Katona oli ampunut
pistoolillaan komppanian käytävän ikkunasta läpi ja laittoi pistoolin
täydellisen hiljaisuuden vallitessa takaisin koteloonsa. Hiljaisuutta ei
varsinaisesti ehkä aiheuttanut laukaus, vaan se, että Katonalla ja hänen
mukanaan tulleella neljällä muulla kantaupseerilla oli kaikilla käsissään
Suomi-konepistooli ja niissä kiinnitettynä hyvin ilkeän näköinen rumpulipas.
Upseerit vetivät konepistooleista liikkuvat taakse ja Katona alkoi puhua.
-
Meillä on näissä lippaissa yhteensä kolmesataaviisikymmentä erittäin hyvää
syytä siihen, että lopetatte tuon, mitä olette nyt tekemässä ja menette
tupiinne nukkumaan. Mikäli näin tapahtuu, asia unohdetaan eikä kenellekään
koidu seurauksia. Minä tiedän, mitä on tapahtunut. Ja tiedän, että te haluatte
kostaa. Ymmärrän sen täysin. Mutta teidän on vielä kerta kaikkiaan pakko
odottaa. Vielä ei ole sen aika. Tätä ei vielä kertakaikkiaan voida tehdä.
Riskit ovat liian suuret. Asia selviää teille aikanaan. Minä annan tämän
mahdollisuuden vain kerran. Tupiin poistu!
Niin
valmiiksi selvät kuin konepistoolien äkkiselventämät miehet poistuivat
tupiinsa. Saastamoinen, niin kuin moni muukin mies mietti ennen nukahtamista
itsekseen, että mitä se Katona itse asiassa olikaan sanonut.
*
4.
elokuuta vuonna 1977, Pohjan Prikaatin varikkoalue Oulun Hiukkavaarassa
Sotamiehet
Saastamoinen ja Tikkanen kulkivat parivartiossa varuskunnan varikkoalueella.
Kello oli puoli kolme yöllä. Vartiointi oli miesten mielestä varsin omituista,
sillä osa varikkoalueesta ei kuulunut varusmiesten vartioalueeseen vaan siellä
vartiovastuussa olivat kapiaiset. Kapiaisten vartioima alue myöskin tuppasi
muuttumaan parin päivän välein. Kapiaisten lisäksi alueella oli myös siviilejä,
yleensä jo keski-ikäisiä miehiä.
Miehet
näkivät, kuinka kapiaisten vartioimalta alueelta poistui pari rekka-autoa ja
muutama täyteen lastattu ja pressulla peitetty traktori. Yksi traktori oli
vielä alueella ja sen kopissa ollut siviilimies kätteli kahta sotilasta. Mies
veti traktorin komuutin oven kiinni ja poistui samaan suuntaan kuin muutkin
ajoneuvot hetkeä aikaisemmin.
Traktorimiestä
kätelleet kapiaiset kävelivät sotamiehiä kohti. Saastamoinen tunnisti toisen
heistä, hän oli naapurikomppanian päällikkö, yliluutnantti Mutanen, tiukka ja
ammattitaitoinen upseeri mutta myös luonteeltaan huumorintajuinen ja velmu
mies, jolla usein riitti varusmiehille mukavia sutkauksia. Yliluutnantin
seurassa kulki miehille ennestään tuntematon kadetti. Molemmilla miehillä oli
rynnäkkökivääri selässään. Sotamiehet tervehtivät esimiehiä, jotka vastasivat
tervehdykseen ja Mutanen alkoi puhua:
-
Jaa, pojat on vartiossa. Se on hyvä se. Eihän sitä kallista valtion omaisuutta
vahtimattakaan passaa jättää. Vaan mikäs on pojilla muuten mieliala?
Saastamoinen
uskaltautui vastaamaan sen, mitä ajattelikin:
-
Herra yliluutnantti, sotamies Saastamoinen. Mieliala on se, että vituttaa.
-
Jaa, mikäs se sotamiestä vituttaa? Tämmönen kevyt vartiopalvelusko?
-
Herra yliluutnantti, ei tämä vartiointi vituta. Tämä tilanne yleensä vituttaa.
Yliluutnantti ymmärtää kyllä.
Mutanen
mutristi huuliaan ja oli hetken tuumivan näköinen. Sitten hän puhui, aivan kuin
itsekseen:
-
Niin. Niinpä niin juu. Myöntää täytyy. Kyllähän asiat tietysti paremminkin olla
vois. Vaan muistaakos sotamies, mitä Fredi aikanaan lauloi? Nyt en tarkoita
sitä kappaletta missä todettiin että ilmeisesti puhumalla avoimesti välillämme
kaikki tää selviää.
Saastamoinen
mietti hetken ja hoksasi sitten.
-
Herra yliluutnantti. Fredi lauloi että onhan päivä vielä huomennakin.
Yliluutnantti
Mutanen iski silmää ja totesi, että se kannattaa pitää mielessä. Silloinkin kun
vituttaa. Sen jälkeen hän veti kättä lippaan ja jatkoi matkaa kadetin kanssa.
Saastamoinen tuumi itsekseen, että ei yliluti kai ihan tyhjän takia hänelle
pitänyt esitelmää suomalaisesta iskelmästä kautta aikojen ja ajatteli, että
minkähänlainen päivä se tietty huominen on, kun se lopulta koittaa.
*
11.
elokuuta vuonna 1977, Tamminiemi, Helsinki
Neuvostoliiton
suurlähettiläs Stepanov poistui presidentin työhuoneesta ja sulki oven
mennessään. Urho Kekkonen tuijotti sulkeutunutta ovea ainakin viisi minuuttia.
Sitten hän kaatoi itselleen hyvin tukevan konjakin. Hänen kätensä vapisivat. Se
ei johtunut vanhuudesta, vaan äsken käydystä keskustelusta. Kekkonen palautti
sen mieleensä, vaikka ei olisi niin halunnutkaan tehdä.
…aloite
siirtymässä Natolle… suomalaiset joukot alistettava Neuvostoliiton pääesikunnan
alaisuuteen… joukkoja ei nähdä tarpeeksi luotettavina käytettäväksi pohjoisella
rintamalla… siirrettävä Kaukasiaan tukahduttamaan kapinaa… vähintään kymmenen
prikaatia… neuvostojoukkojen huoltovastuu Suomessa siirtyy suomalaisille… määräys
tultava Kekkoselta… siksi armeijan ylipäällikkyys säilytettävä vielä
ehdottomasti Kekkosella… niin taataan suomalaisten rauhallisuus… määräyksen
toteutumisen jälkeen ylipäällikkyys siirtyy neuvostoupseerille… toimittava
nopeasti… kielteisellä päätöksellä kohtalokkaat seuraukset…
Niin.
Ryti oli aikanaan pelannut Saksa-kortin. Kun ottaa lopputuloksen huomioon, hän
taisi voittaa. Kekkonen oli päättänyt pelata itäkortin. Lopputulos oli vielä
näkemättä, mutta hänestä tuntui, että tässä pelissä ei jää käteen kuin
kakkospari. Jos sitäkään.
Kekkonen
joi konjakin loppuun ja kaatoi itselleen toisen. Hän ei kuitenkaan koskenut
siihen, vaan jäi tuijottamaan lasia tyhjin silmin. Jos ulkopuolinen olisi
nähnyt hänen katseensa, se olisi muistuttanut yllättävän paljon niitten
oululaisten siviilien kasvoja, jotka katsoivat kaupunkiin saapuvia
neuvostojoukkoja. Ilmeetön naamio, jonka takana velloi järkytys ja epäusko. Ja
kylmä viha. Viha, joka tässä tapauksessa kohdistui ihmisen pahimpaan
viholliseen eli ihmiseen itseensä. Hänellä ei ollut ketään, jota syyttää. Hän
mietti, voisiko enää koskaan katsoa peiliin.
Jotain
tulisi keksiä. Joku asia pyöri hänen mielessään. Joku oli jäänyt hiertämään.
…määräys
tultava Kekkoselta… siksi armeijan ylipäällikkyys säilytettävä vielä
ehdottomasti Kekkosella… niin taataan suomalaisten rauhallisuus… määräyksen
toteutumisen jälkeen ylipäällikkyys siirtyy neuvostoupseerille…
Kekkonen
nielaisi konjakkimoukun yhdellä huikalla, ähkäisi ja irvisti. Sitten hän otti
puhelimen, soitti henkilökohtaiselle lääkärilleen, sitten adjutantilleen ja
pyysi heitä käymään työhuoneessaan. Kun lääkäri saapui, Kekkonen tervehti
häntä, pyysi istumaan ja sanoi:
-
Luulenpa, että saan hetken kuluttua ankaran sydänkohtauksen. Lääkärinä toteat,
että tilani on kriittinen, mutta vakaa. Ja toteat myös, ettei minua pystytä
vielä siirtämään, vaan minua hoidetaan täällä Tamminiemessä. Olen virallisesti
tajuttomana seuraavat neljä päivää. Toivottavasti se antaa niille
mahdollisuuden toimia. Ovat ne sitä kuitenkin selkäni takana suunnitelleet.
-
Niille? Keille niille?
-
Niille, jotka toivottavasti hoitavat sen työn, joka minun olisi pitänyt
alunperinkin tehdä.
Lääkärin
poistuttua meni muutama minuutti, ja paikalle saapui presidentin adjutantti
everstiluutnantti Wächter. Kekkonen viittasi miehen istumaan.
-
Minulla on sinulle tehtävä toimitettavana. Sinun on toimitettava eräs viesti
niille kenraaleille, jotka ovat tässä listassa.
-
Herra presidentti, viesti on jo toimitettu.
-
Mutta… kuinkas…
-
Herra presidentti, itse asia on ollut tiedossamme jo hyvän aikaa. Tuo lista,
joka teillä on, sisältää vain kenraalikuntaa, jonka merkitys tässä asiassa on
lähinnä seurustelu-upseerin tasolla. Todellinen viesti on lähetetty majureille,
everstiluutnanteille ja eversteille. Heillä on sekä kyky että tahto panna
suunnitelma toimeen.
-
On siis olemassa suunnitelma?
-
Kyllä, herra presidentti. On ollut olemassa jo pitkään. Ei tarvita enää muuta
kuin toimintakäsky. Ja on parempi, että te ette tiedä suunnitelman sisältöä.
Sillä toimintakäskyn antaa joku muu kuin te.
-
Tämä varmaankin tarkoittaa myös sitä, että minä en ole tosiasiassa ollut missään
vaiheessa armeijan ylipäällikkö.
-
Kyllä, herra presidentti. Nimenomaan sitä se tarkoittaa.
Kekkonen
kumartui hieman, laittoi sormenpäänsä yhteen ja ajatteli. Hän yritti muistaa,
milloin hänestä viimeksi oli tuntunut tältä. Koskessa ajelehtiva puunpala,
millä ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin koski häntä vei.
Samalta hänestä oli tuntunut viimeksi keväällä 1918, kun hän nuorena miehenä
oli vastoin tahtoaan joutunut johtamaan punaisten teloituksia. Silloin hän oli
päättänyt, että hän tulee ohjaamaan kosken kulkua, eikä koski häntä. Nyt oltiin
palattu takaisin siihen keväiseen päivään. Pinnalle pyrki niin nuoren miehen
järkytys kuin ehdottomaan valtaan jo aikaa sitten tottuneen vanhan miehen
turhamaisuus. Mutta Kekkonen ymmärsi, että nyt ei ollut kyse enää hänen
egostaan. Hän nieli ylpeytensä, vaikka kipeää se tekikin.
-
Ymmärrän. Mitäpä tässä enempää jaarittelemaan. Teillä on työ tehtävänä ja
minulla sydänkohtaus saatavana. Toivotan teille parhainta onnea.
-
Kiitän, herra presidentti. Ja sitä samaa myös teille. Isänmaata voi palvella
monella tavalla. Joskus sen voi tehdä parhaiten makaamalla tajuttomana
sairasvuoteessa.
*
13.
elokuuta vuonna 1977, Pohjan Prikaatin kasarmit Oulun Hiukkavaarassa
Sotamies
Saastamoinen ja hänen joukkueensa olivat ihmeissään. Jotakin oli tapahtumassa.
Koko komppania oli komennettu tupiinsa, ja tuvan käytävillä oli
kantahenkilökuntaa vahtimassa, että siellä myös pysyttiin. Lukuunottamatta
ensimmäistä joukkuetta, joka oltiin komennettu komppanian luokkahuoneeseen.
Jonkun aikaa siellä oltuaan joukkue palasi, ja toinen joukkue komennettiin sinne
vuorostaan. Loppujen lopuksi kumpikaan joukkue ei ollut viipynyt kovin pitkään,
mutta tämä oli niitä tilanteita, jolloin aika tuntui venyvän loputtomaksi ja
tahmeaksi purukumiksi.
Lopulta
tuli Saastamoisen kolmannen joukkueen vuoro. Toisen joukkueen miehet kulkivat
hiljaisina tupiinsa. Saastamoinen näki ohimennen, että ensimmäisen joukkueen
miehet olivat vaihtamassa ylleen maastopukua ja kokoamassa varusteitaan. Hän
huomasi myös, että joukkuetta johtavan kokelas Anttosen kauluksissa ei olleetkaan
salmiakit, vaan vänrikin ruusukkeet.
Luokkahuoneessa
heidät otti vastaan komppanianpäällikkö kapteeni Airaksinen. Airaksinen komensi
miehet istumaan.
-
Miehet. Tapaamisessamme on kolme vaihetta. Ensimmäinen on lyhyt.
Varusmiespalvelunne on päättynyt. Minulla on teille kaikille sotilaspassi ja
litterat kotiin. Ne, jotka haluavat lähteä, lähtevät vääpeli Kemppaisen mukaan
ja heille järjestetään kuljetus rautatie- tai linja-asemalle, sen mukaan mihin
päin olette menossa. Mutta teillä on myös mahdollisuus jatkaa palvelustanne
vapaaehtoisesti. Isänmaa tarvitsee teitä, mutta haluaa, että olette varmoja
päätöksestänne ja se tapahtuu omasta tahdostanne. Jos jatkatte, se tulee
vaatimaan teiltä paljon. Ehkä kaikkenne. Te ymmärrätte kyllä mistä on kysymys.
Tehkää valintanne nyt.
Hetken
epäröityään neljä miestä nousi, otti passinsa ja litterat sekä poistui luokasta
heitä saattavan vääpelin seurassa. Saastamoinen jäi paikalleen. Airaksinen
jatkoi:
-
Nyt on toinen vaihe. Se on ehkä vielä lyhyempi, mutta sitäkin hankalampi. Me
joudumme puolustamaan Suomea, mutta joudumme tekemään sen ilman eduskunnan ja
hallituksen valtuutusta. Teknisesti ottaen olemme siis kapinallisia. Mutta te
kaikki olette nähneet, mihin tilanne on johtanut. Ne, jotka haluavat tässä
vaiheessa vielä poistua, voivat sen tehdä.
Yksikään
miehistä ei noussut. Luokka oli hiljainen. Hetken kuluttua alikersantti Kääriä
nousi, otti asennon ja alkoi puhua:
-
Herra kapteeni. Uskallan puhua kaikkien puolesta. Totta kai me tiedämme mistä
tässä on kysymys. Joka jätkä tietää. Siitä on puhuttu jatkuvasti ja sormet on
syyhynneet jo pitkään. Niille ryssänperkeleille on aika panna hanttiin. Ne
jätkät, jotka läksivät, olisivat olleet hyödyttömiä. Kyllä me olemme valmiita.
Mihin vain.
Koko
joukkue nousi ylös ja jäi seisomaan asentoon. Airaksinen katsoi heitä hymyillen
ja sanoi sitten:
-
Istukaa, olkaa hyvät. Te olette nyt reserviläisiä. Tosin vapaaehtoisesti
takaisin palvelukseen palanneita. Varusmiesäkseerauksen aika on nyt ohi. On
aika siirtyä kolmanteen vaiheeseen ja kertoa teille mitä on suunniteltu
tapahtuvan, ja kuinka me estämme sen.
-
Puolustusvoimat ollaan lähipäivinä siirtämässä neuvostojoukkojen alaisuuteen.
Ja se tietäisi meille sotimaan lähtöä. Jonnekin helvetin Kaukasukselle.
Tappamaan siviileitä. Jos tapella pitää, niin me voimme tehdä sen täällä
kotonakin. Neuvostojoukot aikovat pian myös ottaa haltuun kasarmimme ja varikkomme.
Ne uskovat siihen, että kun me emme ole tehneet mitään tähänkään mennessä, niin
emme me tee jatkossakaan.
-
Herra kapteeni, kai me estetään se?
-
Itse asiassa ei estetä. Kasarmeilta me ollaan siinä vaiheessa jo häivytty. Ja
niissä varikoissa ei ole enää kuin vanhoja kiväärinsohloja ja jonkun verran
niitä Stenin rämisköjä. Ja muuta ikivanhaa. Pitäkööt. Kaikki tavara on
siirretty ja maasto on täynnä matteja, joitten turvin voimme tapella hyvinkin
pitkään. Aseistusta on siirretty reserviläisille reserviläis- ja
metsästysseurojen pystyyn pistämien organisaatioitten avulla. Meillä on itse
asiassa jo nyt aseissa enemmän miehiä, kuin mitä täällä on miehittäjiä. Ja niin
suurten kauppaketjujen kuin pienempien paikallisten yrittäjien kanssa tehdyn
hiljaisen sopimuksen myötä on siirretty talteen myös muonaa, polttoainetta ja
yleensäkin kaikkea tarpeellista. Tällä kaikella haluan sanoa teille, että me emme
ole tyhjän päällä.
Saastamoinen
muisti nyt ihmetelleensä kaupassa käydessään, että vaikka tuoretta lihaa oli
vielä myynnissä suht mukavasti, niin säilykkeet olivat hävinneet lähes kokonaan.
Ja varikkoalueella pyörineitten siviilien kuskaamien ajoneuvojen merkityksenhän
oli hoksannut jokainen alueella vartiossa liikkunut.
Airaksinen
jatkoi:
-
Tehtävä ei tule olemaan helppo. Maassa olevat neuvostojoukot ovat lyötävissä,
sillä ne ovat melko lailla demoralisoituneita ja niitten määrää on vähennetty,
koska niitä on tarvittu Keski-Euroopan lihamyllyyn. Mutta tilalle tulee rajan
takaa uusia. Naapuri mobilisoi jatkuvalla syötöllä vanhempia ikäluokkiaan. Ja
idea on, että niitä pitää tänne tullakin. Niin takaperoiselta kuin se
kuulostaakin. Mitä enemmän pystymme sitomaan ja tuhoamaan vihollisen joukkoja
täällä, sen vähemmän niitä riittää Keski-Eurooppaan. Keski-Euroopassa tämä sota
ratkeaa, ja siellä ryssä on alkanut saamaan selkäänsä.
-
Herra kapteeni, sanoitte, että joudumme toimimaan ilman eduskunnan valtuutusta.
Entäs Kekkonen?
-
Kekkonen makaa tajuttomana Tamminiemessä eikä pysty antamaan minkäänlaisia
käskyjä. Eikä sillä ole sinänsä muutenkaan merkitystä, sillä puolustusvoimat
eivät ota enää vastaan käskyjä niin Kekkoselta kuin muiltakaan poliittisilta
elimiltä, jotka laskivat miehittäjän maahan.
-
Herra kapteeni, keneltä puolustusvoimat sitten ottaa vastaan käskyjä?
-
Armeijan ylipäällikkönä toimii puolustusvoimien komentaja kenraali Lauri
Sutela.
-
Hä? Sutela?Mut… sehän on…
-
Kuollut? Niinpä. Ainakin virallisesti. Katsokaas, kuolleena oli paljon helpompi
hoitaa asioita kulissien takana. Sutela näki tilanteen. Puolustusvoimat näki
tilanteen. Poliitikot eivät nähneet. Ja nyt meidän on maksettava lasku, jonka
poliitikot allekirjoittivat. Taistelu alkaa yhtäaikaisina iskuina ympäri
Suomen. Meillä on oma tehtävämme, ja selitän sen nyt teille…
…kun
tehtävä oli selitetty miehille, Airaksinen komensi miehet tupiinsa
valmistautumaan ja kokoamaan varustustaan. Hän sanoi vielä joukkuetta
johtavalle kokelaalle:
-
Kokelas Sohlman.
-
Herra kapteeni.
-
Varmistatte, että miehillänne on mukana kaikki tarpeellinen. Te tiedätte kyllä.
Ja lyökääpäs nuo kauluksiinne. Kokelasaikanne päättyi juuri.
Airaksinen
heitti Sohlmanille vänrikin arvomerkit, muistutti vielä miehiä, että neljäs
joukkue oli tulossa seuraavaksi ja käski heitä pitämään turpansa kiinni.
Saastamoinen
käveli muun joukkueen kanssa kohti tupiaan. Vastaan tuli neljännen joukkueen
miehiä.
-
Mitä siellä oli?
-
Kuulette sitten.
*
Aamuyöllä,
14. elokuuta vuonna 1977
Kontiomäen
ja Oulun välinen rautatie, jossain Vaalan ja Utajärven välillä
Neuvostoarmeijan
tarvikejuna oli lähestymässä. Se alkaisi hetken kuluttua. Kun veturit olisivat
edenneet tiettyyn pisteeseen, niitten alla räjähtäisi kaksikymmentä kiloa
tnt:tä. Räjähteitä oli sijoitettu viidenkymmenen metrin välein. Ne pirstoisivat
junan kappaleiksi ja komppania hoitaisi loput.
Toiminnan
alkua odottava sotamies Saastamoinen tunsi, että hänessä tapahtui jotain. Kolme
kuukautta hänen mielessään olivat pyörineet haamuna Rokka, Koskela, Hietanen,
Lehto ja monet muut. Haamut olivat syyttäneet häntä ja solvanneet häntä, että
hän jätti tekemättä sen, mitä he aikanaan tekivät.
Nyt
Saastamoinen tunsi, kuinka ne kaikkosivat hänestä yksi kerrallaan. Ja sitten ei
ollut enää jäljellä kuin Saastamoinen itse. Ja hän ymmärsi, että menneet
uroteot, kuinka suuria ne olivatkaan olivat vain menneitä urotekoja. Menneet
miehet eivät tekisi mitään hänen puolestaan. Hänen oli tehtävä se itse. Ja sen
Saastamoinen aikoi tehdä. Vain hän. Ei hänen mielessään kummittelevat toisten joskus tekemät teot ja toisten ihmisten
menneet muistot, vaan vain hän. Vastuu oli nyt hänellä. Nyt Saastamoinen tiesi
olevansa valmis.
Vielä
muutama sekunti.
Hämärä
elokuinen yö valaistui räjähdyksistä, suuliekeistä ja valojuovista. Samanlainen
valonäytelmä toistui joka puolella Suomea. Sota pohjoisessa oli saanut aivan
uuden käänteen.
*
16.
elokuuta vuonna 1977, Neuvostoliiton luoteisen rintaman esikunta, Leningrad
Neuvostoliiton
luoteisen rintaman komentaja kenraali Sorokin katseli edessään olevaa Suomen
karttaa sekä pöydällä olevaa paksua raporttinivaskaa ja puisteli päätään.
Tilanne oli huolestuttava, hyvin huolestuttava, näin saattaisi sanoa, tuumi
Sorokin. Tsuhnan perkeleet, minkä menivät tekemään. Kuuliaiset apupojat
käänsivät kelkkansa ja nyt ne ovat parissa päivässä ottaneet maan jo melkein
haltuunsa. Tai ainakin pitäneet huolen, ettei se ole enää neuvostojoukkojenkaan
hallussa. Mantereella tukikohdista vastaa enää Hanko, Rauma, Kokkola ja
Pieksämäki. Nekin ovat saarroksissa ja raportoivat, että suomalaisilla on
raskasta aseistusta. Ahvenanmaa on sentään pysynyt rauhallisena, mutta Lapissa
on ankaraa sissitoimintaa.
Kenraali
Sorokin oli virallisesti vakaumuksellinen kommunisti, niin kuin tietysti hyvän
neuvostoupseerin kuuluikin olla. Tosiasiassa hän oli myös huumorintajuinen
pelimies, joka osasi antaa arvon hyvälle kusetukselle. Ja nyt tsuhnat olivat
kusettaneet heitä oikein kunnolla. Hiljaiset, rehelliset ja sopimuksista kiinni
pitävät tsuhnat. Ne olivat olleet niin tottelevaisia, että pari viikkoa aikaisemmin
Suomesta oli siirretty melkein puolet maajoukoista taistelemaan
Keski-Eurooppaan. Samoin kuin suurin osa raskaasta aseistuksesta. Piruako niitä
siellä Suomessa pidettiin, kun ei tsuhnaa tarvinnut vahtia. Olihan se ihan
kiltisti muutenkin. Ja raporttien mukaan ne eivät edes puolustaneet naisiaan,
kun neuvostosotilaat olivat hankkineet vähän viihdykettä tylsyyteen. Olivatpa
vaan vedonneet ja pyytäneet, että näin ei saisi tapahtua.
Suomalaisten
passiivisuus ja sopimuksista kiinni pitäminen oli antanut neuvostojoukoille
signaalin lammasmaisuudesta. Sorokin tunsi suomalaiset paremmin. Tsuhnat olivat
lammasmaisia juuri niin pitkään, kunnes niille annettiin lupa olla jotakin
muuta. Ja nyt tsuhna oli antanut itselleen luvan olla jotakin muuta. Helvetin
helvetti, kyllä koko porukka olisi pitänyt riisua aseista silloin kun maa
miehitettiin ja Kekkosella oli vielä ote hallussaan. Nythän ne eivät Kekkoselta
kysy enää mitään.
Itse
operaation suomalaiset olivat hoitaneet suorastaan ihailtavasti. Salaa tehty
mobilisointi, joka takasi suomalaisille kaksinkertaisen miesylivoiman. Yhtä
aikaa tehdyt lamauttavat iskut ympäri maata, rautatieyhteyksien katkaiseminen,
lentokentillä maissa olleitten koneitten tuhoaminen ja neuvostovaruskuntien
saartaminen. Hyökkäyksessä oli ollut mukana
suorastaan taiteellisia piirteitä. Suomalaisten ohjusveneetkin läksivät vesille
muina miehinä niin kuin aina ennenkin, seilaamaan taas kerran tyhjän panttina
näytelläkseen niin kuin niillä olisi mukamas jotain merkitystä. Sitten ne
olivat yllättäen ottaneet hieman poikkeavan kurssin ja ampuneet täyden lastin
jolla ne upottivat hävittäjän, kaksi korvettia ja ohjusveneen. Ennen kuin omat
olivat toipuneet ällikästään, tsuhnien miehistö oli hypännyt kumiveneisiin ja
häipynyt jonnekin Turun saaristoon, mistä niitä ei millään löytäisi.
Suomalaiset
Drakenit olivat nousseet Helsinki-Vantaalta ilmaan täydessä ohjuslastissa,
painelleet mitään varoittamatta Ruotsiin ja ampuneet siinä sivussa alas
tehtävästään palanneen MiG-lentueen. Suomalaisten omilla MiGeillä taas ei ollut
lännessä käyttöä, joten ne paskiaiset olivat lyöneet niihin rakettikasetit ja
kylväneet ne rautateitä huoltaviin pioneeriyksiköihin. Rautateitä, jotka
suomalaiset maajoukot olivat katkaisseet ties kuinka monesta kohtaa. Sitten
lentäjät olivat lentäneet koneensa mahdollisimman asumattomalle alueelle ja
hypänneet heittoistuimella.
Toden
totta, tsuhnat olivat antaneet meille ikioman Pearl Harborimme. Stavkasta oli
tullut vaatimus, että maa pitää rauhoittaa ja suomalaisille pitää kostaa.
Rauhoitetaan niin, tuumi Sorokin. Ja kostetaanpa hyvinkin. Kysymys on vaan,
että miten? Ja millä väellä? Neuvostoliitossa kaivettiin laarin pohjia ja koottiin
vanhoilla ikäluokilla ja vanhentuneella aseistuksella varustettuja c-kategorian
divisioonia. Sellaisia c-luokan divisioonia oli Stavka luvannut hänelle
kokonaista viisi kappaletta. Muut menisivät Saksan rintamalle. Mitä helvettiä
hän sillä määrällä saisi aikaiseksi? Kas kun maatahan ei voi rauhoittaa, eikä
kenellekään kostaa, ennen kuin se on uudelleen miehitetty. Ja ennen kuin nämä
huru-ukkodivisioonat edes ehtisivät Suomen rajalle, olisivat tsuhnat ehtineet
mobilisoida porukkaa jo toisen mokoman.
Luvassa
ei olisi ilmakuljetteisia joukkoja. Ne oltiin jo jauhettu alatoopiksi Saksassa.
Luvassa ei ollut merijalkaväkeä. Ne olivat jo kalanruokaa eteläisellä
Itämerellä. Ilmatukeakaan ei olisi muuta kuin joitain vanhoja rynnäkkökoneita.
Kaikki muu tarvittiin Keski-Euroopan lihamyllyssä. Mitä helvettiä tehdä?
Siirtääkö joukkoja Ruotsin Lapista? Ei. Niitäkin oltiin jo ohennettu tarpeeksi.
Ruotsalaisethan hyökkäisivät Kalix-joen yli välittömästi ja niillä oli
totisesti kana kynittävänä.
No,
jostakin oli aloitettava. Sorokin päätti vielä vaatia lisää joukkoja. Tämä ei
kerta kaikkiaan riittäisi. Kaiken viisainta tietysti olisi ollut, jos koko tämä
älytön seikkailu olisi jäänyt alun perin tekemättä. Vaan eihän sotilailta
koskaan kysytty mielipidettä, kun vanhat kuopan reunalla keikkuvat idealistit alkoivat toteuttaa unelmiaan ennen
kuolemaansa…
Lukijalle: Tämän kirjoituksen inspiraationa oli kenraali Sir John Hackettin kirja ”The Third World War: The Untold Story”, jonka luin joskus vuonna 1990 tai 1991. Suomen osuus kirjassa meni suurin piirtein niin kuin kirjoituksessakin, joskin Suomen osuus kirjassa itsessään oli aivan marginaalinen.
VastaaPoistaKirjassa annettiin ymmärtää, että neuvostojoukot operoivat Suomessa sijaitsevista tukikohdista, ja aivan kirjan lopussa Suomea käsiteltiin yhdessä ainoassa kappaleessa joka haparoivalla ulkomuistilla vapaasti käännettynä meni suurinpiirtein näin:
”Siinä vaiheessa myös suomalaiset joukot alkoivat taistella neuvostojoukkoja vastaan. Kyse ei ollut varsinaisesti siitä, että suomalaiset olisivat halunneet palansa kuolintoreissaan olevan suurvallan raadosta. Suomalaiset olivat Paasikiven ja Kekkosen kansaa. Mutta he olivat myös Rytin ja Mannerheimin kansaa. Suomalaiset olivat väsyneet miehitykseen ja kun neuvostojoukot olivat syyllistyneet törkeyksiin suomalaista siviiliväestöä kohtaan, täyttyi suomalaisten mitta ja he käänsivät aseensa neuvostojoukkoja vastaan”.
Suomi on mainio maa varustettuna mainiolla kansakunnalla, joten tuumailin keskenäni, että se ansaitsee hieman pidemmän pätkän kertomuksessa, jota ei kerrottu.
Hieno kirjoitus Ykältä! Hackettin kirjaa en ole lukenut, mutta jos sen saan täällä käsiini, niin luen.
VastaaPoistaParista nimeltä mainitusta: meillä oli onni olla perhetuttuja Hans Windin veljen, Harry Windin perheen kanssa, ja siinä samalla Hassekin tuli jotenkin tutuksi. Anekdootteja Hassesta oli tietysti paljon. Yhdessä joku oli epäilevänä kysynyt, että mitenkäs niitä ilmavoittoja 75 saattoi olla. Hasse vastasi kuivasti: "Katsoin välillä myös taustapeiliin."
Muistan Wächterin Kekkosen loppuajoilta, ja mieleen on jäänyt muitten luimujen lisäksi Kekkosen lääkäreitten, kansliapäällikkö Korpelan ja juuri Wächterin salakähmäily sairaan miehen kustannuksella.
Hieno tarina.
VastaaPoistaOlin itse aivan liian pieni vielä tuohon aikaan, mutta osaan sijoittaa kertomattomaan tarinaan niin isäni kuin isoisäni, sodat käyneen reservin kapteenin ja sitä kautta tarinasta tulee kouriintuntuvampi.
Sutelan "kuolema" oli ovela temppu.
-Tvälups-
Ykällä kyllä (heh!) pysyy näppis kourissa. Taitavaa tarinan kerrontaa.
VastaaPoistaHarmi vaan, että nyt olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa tsuhnaa eivät enää uhkaa velivenäläiset, jotka ovat siis tsuhnia itsekin uusimpien geenitutkimusten mukaan, vaan Senaatintorin nurkille linnoittautunut viides kolonna, joka jaloimpia Stasin oppeja noudattaen on päättänyt tuhota isänmaan taloudellisesti.
Tervehdys Castorille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteista.
VastaaPoistaCastor: Noita Hackettin kirjoja on oikeastaan kaksi, ensiksi ilmestyi The Thirld Word War ja sitten siihen täydentävänä versiona tämä The Untold Story. Minäkin muistan, kun Kekkosen vallan loppuaikoina (tai siis sen jälkeen itse asiassa) puhuttiin kovasti ns. Kekkosen kabinetin vehkeilyistä. Myös nimi Paavo Väyrynen on ollut siinä mukana usein. Tämä kirjoitushan ei sinänsä liity siihen, halusin vain rakentaa tarinan.
Tvälläriupseeri: Liian pieni (tai tarpeeksi pieni, riippuu ihan näkövinkkelistä) olin minäkin silloin. Toisella kymmenellä. Silloin sodan uhka oli oikea ja vaikutti ihmisten mieleen tavalla, mitä myöhemmin syntyneet eivät ihan ymmärrä. Varsinkin kun uhkana oli totaalinen ydintuho. Itse kävin intin vasta 1980-luvulla ja pomona oli Jaakko Valtanen.
No enhän minä Sutelaa suinkaan olisi voinut oikeasti tapattaa. Mies oli 1970-luvulla suomalainen sankari ja käsittääkseni häntä pidetään vieläkin sodanjälkeisen ajan parhaana puolustusvoimien komentajana.
Tervehdys myös Kumitontulle, meillä meni kommentit näemmä ristiin. Ja totta tuo sanomasi. Ja jos asiasta kirjoittaisi vaihtoehtoisen tulevaisuusskenaarion, niin sehän olisi vihakirjoitus.
VastaaPoistaOlen itsekin lukenut tuosta geenitutkimuksesta. Liekö totta vaiko uutisankka? Jos se olis totta, niin toivoa voisi, että venäläiset tuntisivat tänne vähän enemmän lukkarinrakkautta. Sillä Venäjä, vaikka se toimii islamismia vastaan niin kuin tulee toimiakin, on meille silti uhka. Venäjä toki olisi meidän kanssa mielellään liittolainen, mutta Venäjän johdolla ja Venäjän ehdoilla. Sinänsä Venäjällä kai tiedetään, että meistä suomalaisista ei rajanaapureina heille ainakaan minkäänlaista uhkaa ole.
Tervehdys myös Larille, kiitos sähköpostistasi ja kannustuksesta sekä voimia eloon.
VastaaPoistaSutela olisi voinut sanoa Urkille että päästetään Vanjan joukot maahan sillä ehdolla että saat Kremlin suostumaan Tarton rauhan rajojen palauttamiseen, sen jälkeen kun tilanne on ohi, ja kun Vanjan joukot on kotiutettu.
VastaaPoistaMiksei Sutela sanonut Kekkoselle että miksei me rakennettu salaa omaa ydinaseohjelmaa? Virallisesti sitä ei ole mutta totuus on toinen. Uraania ainakin on omasta takaa siihen. Ydinaseella olisi pelotevaikutus.
Noista sotatapahtumista. Saksassa, siis lännen miehitysvyöhykkeillä, eli liittotasavallassa oli USA:n, Englannin ja Ranskan joukkoja. Saksalla itsellään oli myös omat asevoimat jotka perustettiin länsiliittoutuneiden valvonnan alla. Tähän nähden on kummallista jos Saksassa oleva rintamalinja menee noin paljon länteen. Eikö niksmannit ja länsiliittoutuneet pystyneet pitämään paikoillaan tai pikemminkin siirtämään rintamalinjat itään, Varsovan liiton alueelle siinä toivossa että paikalliset liittyvät heidän puolelle? Samalla Saksa saisi vallattua DDR:n ja ne alueet jotka se pakkoluovutti Puolalle eli Sleesian ja Pommerin. Saksalle ja Puolalle luvataan vuoden 1937 rajat kun Puola saa takaisin Vanjalle pakkoluovuttamiaan itäosia.
Mitä tapahtui Sveitsille ja Itävallalle ja Jugoslavialle? Sveitsi ehkä on turvassa, mutta Itävaltaan voi mennä Tsekkoslovakian tai Unkarin kautta.
Mitä tapahtui Kiinan ja Intian suunnilla? Intia oli periaatteessa puolueeton mutta sillä oli yhteistyötä Vanjan kanssa. Kiinan raja olisi Vanjalle ongelma, jos sitä himottaisi mennä Siperiaan kun siellä ei noita joukkoja olisi niin paljoa kuin lännessä.
Nykymeiningissä melkein toivoo että tulis vaan Vanja käymään ja heivaisi pois eliitin ja heidän lellimät sosiaalimamut ja sabotaasijärjestöt kuten griinpissikset. Mutta lähtis pian kotiin.
Hieno teksti.
VastaaPoistaItse luulen että tuollainen sota eskaloituisi nopeasti ydinsodaksi, varsinkin kun toinen osapuoli on häviämässä.
Tästä tuli mieleen myös Arto Paasilinnan teos "Operaatio Finlandia : Ruotsin kesähyökkäys Suomeen", 1972. Tässä Ruotsi höökii suomeen, mutta venäläisten tukemana Suomi lopultakin peittoaa ruotsalaiset.
IDA esitti taktisesti hyvin muotoillun kommentin täällä. Kommentti oli:
VastaaPoistaSiirsin samantien ulkopoliittista linjaani selkeästi Venäjälle myönteisempään suuntaan, vielä siitä mitä lännen toilailut Arabikeväässä ja nyt Syyriassa ovat sitä siirtäneet. Perusasioista ei kuitenkaan tingitä, vaan edellytän edelleen Tarton rauhan rajoja ja Salpalinjan vahvistamista vihoviimeisenä puolustuslinjana.
Sivumainintana, että Kymi on minulle jonkinsorttinen mysteeri. IDA korostaa usein Kymiä erotuksena "rämealueista". Miten paljon Ykä tietää Kymistä? Oletko ollut siellä töissä tai työkeikolla?
Kumpaa Kymi on enemmän, Karjalaa vai Hämettä? Jos otetaan huomioon murre ja kulttuuri ja identiteetti? Wikpedian mukaan Kymi on Karjalan, Hämeen ja Uudenmaan raja. Kymijoki oli Viipurin läänin ja Uudenmaan läänin raja. Silloin kun oli Viipurin lääni, niin miten kotkalaiset ja haminalaiset ja muut kymenlaaksolaiset samaistuivat siihen lääniin jossa olivat Viipurin kanssa? Mikä oli Kotkan ja Haminan suhde Viipuriin ja Karjalan? Kai ne samaistuivat enemmän Viipuriin ja Karjalaan kuin Uuteenmaahan tai Hämeeseen? Kun Kymijen itäpuoli kuului Viipurin lääniin niin miten kymenlaaksolaiset pitivät itseään? Pitivätkö ne itseään karjalaisina vai hämäläisinä vai kymiläisinä?
Jos lukee vanhjoja kirjoja, jotka on julkaistu 1939 tai sitä ennen niin miten Kymi käsitellään niissä? Varmaankin se esiintyy niissä jutuissa joissa on aiheena Viipurin lääni.
Uusimaa sinäsä on varmaan aika uusi juttu, käytännössä se on "Etelä-Häme", tässä se on Uudenmaan ja Hämeen lääni. Uudellamaalla oli Raaseporin linnalääni ja Porvoon linnalääni. Ennen 1945 Uudenmaan läänissä oli Anjala, Elimäki, Iitti, Jaala ja Kuusankoski.
Kymenkartanon lääni
Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni
Kymenkartanon ja Savon lääni
Viipurin linnalääni
Viipurin lääni
Uudenmaan ja Hämeen lääni
Raaseporin linnalääni
Porvoon linnalääni
Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommenteistasi.
VastaaPoistaViesti 1:
Kappale 1: En usko moiseen ollenkaan. Neuvostoliitto ei ollut oikeastaan maa, vaan poliittinen järjestelmä, joka halusi levittäytyä. Ei se olisi meille antanut mitään, vaan nielaissut loputkin.
Kappale 2: En usko suomalaiseen ydinaseeseen. Olisihan meillä varmasti kyky rakentaa sellainen ja varmaan melko nopeastikin, mutta jos ajatellaan sitä, että meillä olisi kyky räjäyttää 10 – 15 luoteis-Venäläistä kaupunkia ja naapurilla taas kyky ampua koko Suomi parkkipaikaksi, niin eipä tuo pelote juuri ole.
Kappale 3: Täytyy ensinnäkin sanoa, että minä en todellakaan ole mikään sotilaallinen asiantuntija. Mutta 1970-luvulla Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli huipussaan ja jos Nato olisi jäänyt kiinteään puolustukseen, olisi Neuvostoliitolla ollut kyky jauhaa puolustuksessa olevat joukot pölyksi. Taistelu olisi ollut pakko käydä syvyydessä ja viivyttää vihollista.
Kappale 4: Noista muista maista totean, että kun tämmöstä juttua kirjoittaa, niin sitä ei kannata levittää liian laajaksi, kun ei tietämys riitä. Voi olla, että Itävaltaan oltaisiin hyökätty. Sveitsi ja Jugoslavia olisivat varmaan olleet maita, jossa omassa skenaariossani Neuvostoliitto olisi tuuminut, että syssymmällä sitten. Siinä Hackettin kirjassa sinänsä muuten koko kahina alkoi Jugoslaviasta, jossa Naton ja Varsovan liiton joukot törmäsivät keskenään.
Kappale 5: Vetoan taas siihen etten ole sotilaallinen asiantuntija. Veikkaan, että Kiina olisi tässä tapauksessa tuuminut taas, että ”syssymmällä”. Koska Neuvostoliitolla oli ydinase. Kiina varmaan kyttää edelleenkin Siperiaa, mutta heillehän ei tunnetusti yksi vuosisata meinaa mitään. Intia varmaankin olisi halunnut pysyä puolueettomana.
Kappale 6: Tästä olen täysin eri mieltä, vaikka venäläiset tätä kyseistä ongelmaa meitä fiksummin hoitavatkin. Vanja ei tule käymään, vaan jäädäkseen. Siellä muistetaan kyllä, että raja oli aikanaan Tornionjoella. Venäjän alaisuudessa mekin oltaisiin vähemmistö, ja Venäjä ei vähemmistöjään kovin kauniisti kohtele. Kyllä tämä on semmonen ongelma, mikä meidän pitää hoitaa ihan omin voimin.
Viesti 2: Hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä, minuakin kiinnostaa Suomen heimot ja maakunnat ja sen semmoiset. Mutta varmaankin tämä kysymys kannattaisi laittaa IDAn blogiin. Sieltä tulisi taatusti huomattava määrä asiaan liittyvää tanakkaa tietoa.
Tervehdys myös Anolle. Taas meni kommentit ristiin. Joo, tuo ydinsota olisi ollut kyllä hyvin todennäköinen. Hackettin kirjassa Neuvostoliitto ampui ydinpommin Birminghamiin ja Nato sitten perään Minskiin.
VastaaPoistaMuistan hyvin tuon Arto Paasilinnan kirjan. Ei ehkä sotilaallisesti kovin paikkaansapitävä (toisaalta mikä minä sitä olen arvostelemaan) mutta muuten aika huikea tarina. Naantalin ydinvoimalan pommitus, maihinnousu Ahvenanmaalle, Loimaan ja Porjuksen suurtaistelut, ruotsalaiset keskitysleirit, Pirkko Mannola ampumassa konepistoolilla Göteborgissa kun suomalaiset vastarintamiehet tuhosivat öljysataman ja mitä kaikkea siinä nyt olikaan. Suomen presidenttinähän siinä oli Johannes Virolainen ja Kalle Holmberg pölli itselleen ruotsalaisen sotakoiran.
Miten tuossa tarinan sotatapahtumissa olisi sotatilanne Turkin ja Kreikan suunnalla? Entä arabimaat ja Israel? Iran oli tuona vuonna vielä shaahin hallinnassa, joten miten siellä olisi? Iran oli Neuvostoliiton naapuri.
VastaaPoistaEhkä tuo mun Kymi-juttu pitäisi kopioida ja esittää IDA:n blogissa.
Tsaarin aikana olo oli kohtalaista ennen sortokausia. Ainakaan sotia ei ollut Suomen alueella. Kun olisi tsaari antanut Petsamon silloin kun lupasi sen 1864. Tällöin Tarton rauhan rajat olisivat olleet vuoden 1864 rajojen toteaminen virallisiksi rajoiksi.
Miten tarkkaan Urkki ja Sutela tiesivät siitä miten Israel on onnistunut joka kerta tuuppimaan arabit takaisin, vaikka arabit ovat määrällisesti ylivoimaisia? Ois kai Sutela voinut tehdä virkamatkan Israeliin ja kutsua kollegan käymään täällä.
Jotkut mäkättävät USA:n tuesta kuten aseita kaverihintaan tai ilmaiseksi, selvää rahaa, tiedustelutietoja tms., mutta siitä huolimatta juutalaiset sotivat itse. Israelilla on huhujen mukaan 75-400 ydinkärkeä, joten on sillä hihassa jokerikortti.
Vanja oli eka valtio joka tunnusti Israelin de jure. Setä Joe arveli että tätä kautta hän voi vastustaa englantilaisia ja että juutalaiset perustaisivat sosialistisen valtion. Ei se sitten mennytkään niin ja kun Israel voitti kuuden päivän sodan niin sitten se katkaisi suhteet pitemmäksi aikaa.
Jaska Brown totesi minulle että
Aikoinaan Israelia perustettaessa Neuvostoliitto äänesti Israelin itsenäisyyden puolesta. Miksi? Aiheuttaakseen maailmaan yhden kriisipesäkkeen lisää, mikä taas sikäläisen opin mukaan johtaisi aikaa myöten kommunismiin. NL tiesi, että USA:n olisi pakko tukea Israelia, mikä taas saisi arabimaat USA:n vastaiseen rintamaan ja toivon mukaan kommunistileiriin. Näinhän sitten osin kävikin. Jos taas NL olisi äänestänyt Israelin perustamista vastaan, sillä olisi ollut vain hävittävää.
Nämä unohtuivat, Israelin ydinaseet ja ketkä ovat tunnustaneet Israelin.
VastaaPoistaJohan oli pläjäys. Aivan kuin olisi lukenut Clancyn "Myrsky nousee" kirjan Suomea koskevaa osiota, siksi samanlaisissa tunnelmissä tässä mentiin.
VastaaPoistaTuli tuosta Perskeleen kuvauksesta mieleen tämä kirja: http://en.wikipedia.org/wiki/Red_Storm_Rising
VastaaPoistaSuomen ja Ruotsin osuutta siinä en tosin muista, täytynee hankkia se jostain uudestaan luettavaksi.
Samoin kuin nuo Ykän mainitsemat pari kirjaa.
Off-Topic:
Itse tuli aikoinaan tst-hälytyksen väijyssä sihtailtua Jaakon & muiden kaluunoiden suunnille kun kiersivät hälytysharjoitusaluetta.
Onneksi eivät tulleet niin liki, että olis ilmoitusta tarvinnut tehdä. :)
Tervehdys Vieraalle, Anolle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVieras: Jätin tuon Turkin suunnan kokonaan käsittelemättä, koska tieto ei riitä. Kirjoituksessani Kaukasus oli kapinassa, mutta minun on ihan mahdotonta ajatella asiaa armenialaisten näkökulmasta. Olisivatko armenialaiset mieltäneet turkkilaiset vapauttajina vaiko valloittajina? Kun sitä keskenäistä ränäväliä heillä on ollut muutenkin. Kuka tuon kertoisi. Minä en ainakaan. Myöskin silloisen Iranin jätin jutusta pois, kun ei tieto kertakaikkiaan riitä.
Minun mielestäni on melko turhaa miettiä sitä, minkälaista Suomessa oli tsaarin aikana. Vaikka ihan kohtuullista se elämä olikin ja varmaan parempaa kuin Ruotsin vallan aikana. Venäjällä tapahtui jotain vuonna 1918 ja se vaikuttaa mielestäni vieläkin. Venäjä/Neuvostoliitto/Venäjä on laajentumishaluinen aggressiivinen valtio, johon ei kannata luottaa.
Mitä tulee tuohon Israeliin, totean että toivotan Israelille kaikkea hyvää sillä se on jonkunlainen demokratian ja järjen saareke keskellä arabiavohärdelliä, jossa ei oikein osata päättää eletäänkö diktatuurissa vai anarkiassa. Mutta tämä blogi ei edelleenkään eikä tulevaisuudessakaan tule käsittelemään Lähi-itää vaan Suomea ja suomalaisia.
Ano & V.N.V: Olette näköjään lukeneet saman kirjan. Niin minäkin. Ihan hyvin kirjoitettu kirjahan se oli. Vielä V.N.V:lle: ei minunkaan tarvinnut intissä tehdä ilmoitusta everstiluutnanttia korkeammalle kapiaiselle.
Me kymenlaaksolaiset ollaan vain kymenlaaksolaisia. Ei meillä Hämeen kanssa ole mitään tekemistä ja ei me itseämme yleensä karjalaisinakaan pidetä. Paitsi minä vähäsen, kun olen 1/4-karjalainen Käkisalmen läänistä kotoisin olleen vaarini kautta. Ehkä Savon suuntaan voi olla jotain lukkarinrakkautta, kun Kotkaa nimitetään Savolaisten Amerikaksikin.
VastaaPoistaMeillä on ihan oma identiteetti ja murre, eikä me tykätä siitä, että meidän murretta kirjoitetaan lehdissä karjalaisittain. Mie ja sie on karjalaa, meilläpäin sanotaan miä ja siä. Siinä on vissi ero.
Mutta kyllä me karjalaisten kanssa tullaan hyvin juttuun. Karjalaiset kun ovat yhtä puheliaita kuin kotkalaisetkin, niin kyllä sitä helposti Uuteenmaahan verrattuna mieluummin karjalaisten kanssa on porukassa. Aikoinaan tuli reissattua Hesan ja Kotkan väliä bussissa, ja jos kuski oli kotkalainen, niin koko matkaksi riitti mukavasti rupateltavaa. Hesalaiset kuskit pistivät suun kiinni jo Vuosaaressa. Samoin Lappeenrannan ja Kotkan välillä aina tuli bussikuskien kanssa mukavasti rupateltua, kun karjalaisillakin on jutteleminen verissä.
Tervehdys, Ano, ja kiitos kommentistasi. Maakunta-asioita on hyvä kuulla maakuntalaisilta itseltään.
VastaaPoistaYrjö on varsin korrektisti tehnyt 70 - luvun ruotsalaisista kovan luun. Ruotsin armeijalle on Suomessa perinteisesti naureskeltu, mutta 70 - luvulla siihen ei ollut mitään syytä. Sveduilla oli silloin melkein miljoonan sotilaan reservi ja aseet parhaasta päästä. Ilma-ase taisi suorituskyvyltään mennä maailman kärkiviisikkoon.
VastaaPoistaPirun hyviä sotakaluja ne tekee vieläkin, mutta oma käyttö on käytännössä vitsi. Ovat käytännössä lakkauttaneet armeijan ja puolustuskykynsä parissakymmenessä vuodessa. Olisi kiva tietää että minkä ajattelutavan nousu tämänkin prosesin takana. Tai kyllähän sen arvaa...
Huh, huh, mikä tarina! Näen siinä myös vertauskuvallisuutta. Nythän Suomen armeijaa ajetaan alas ja eräs parhaista pelotteista, maamiinat, kiellettiin armeijan ylipäällikön, muumin tahdosta. Ihmisiin yritetään iskostaa uutta ideologiaa, sitä suvaitsevaisuutta etc ja vierasta väkeä lappaa sisään ovista ja ikkunoista.
VastaaPoistaMeinaan, ettei vaan menis hermo aseistetuilta metsäsuomalaisilta joku päivä...
Tervehdys, Ano. Ruotsin armeija todellakin oli 1970-luvulla varsin kova luu ja se olisi pystynyt pistämään itänaapuriamme vastaan ihan kunnolla. Nythän se on lähinnä vitsi. Poliittinen päätös. Kai ruotsalaiset tätä sitten halusivat. Ainakin poliitikot. Ruotsalaiset sotilaat saattaisivat olla eri mieltä.
VastaaPoistaKontrafaktuaalisesti olen usein haaveillut Johannes Virolaisesta presidenttinä 1970-80-luvuilla, kun Urkki olisikin testamentannut viran hänelle. Vironperän Jussi korosti hyvien idänsuhteiden ensisijaisuutta mutta ei pokkuroinut kohtuuttomasti. Luultavasti hän muistutti siinä suhteessa enemmän Paasikiveä kuin Kekkosta.
VastaaPoistaYkä voisi joskus tutkia Paasikiven edesottamuksia. Silloin tällöin on käynyt mielessä että Kekkonen pokkuroi ylimitoitetusti. Paasikivi oli realisti ja hänkin pokkuroi, mutta hillitymmin ja se kuitenkin riitti Vanjalle. Paasikivi on jäänyt minulle tuntemattomammaksi, koska en ole elänyt hänen aikoinaan. Mun tarttis etsiä häneen liittyviä historiankirjoja. Paasikivi oli elänyt aikuisikäisenä tsaarinaikana, ennen Suomen itsenäistymistä. Hän opiskeli venäjää lukiossa ja yliopistossa, ja oli tähän liittyen kieliharjoittelussa Novgorodissa. Lakiopinnot tapahtuivat myöhemmin.
Sortokausien aikana hän oli myöntyväisyys-suuntainen, joten minulle on ollut epäselvää oliko hän venäläismielinen vai nyhverö, opportunisti ja taktikko, vai realisti. Ehkä Paasikivi oletti että taivutaan ettei taituta, puhumattakaan että katkeaisi. Ollaan kuin jäykkä teräsjousi: mitä enemmän sitä taivuttaa tai venyttää alkuasentoon nähden, sitä enemmän se pistää vastaan ja palautuu alkuasentoon.
Pääministerinä ja presidenttinä Paasikivi varmaan muisteli sortokausia ja miten toimi silloin. Tässä vaiheessa Paasikivi oli jo vanha ukko. Hän eli yhtä vanhaksi kuin Urkki sillä erotuksella että hän pysyi tajuissaan hautaan asti. Tavallaan olisi toivonut että Paasikivi olisi elännyt muutaman vuoden kauemmin, saavuttanut ysikympin, ja toiminut Urkille semmoisena kokeneena epävirallisena neuvonantajana.
Mannerheim oli 30 vuotta upseerin virassa Venäjällä. Siinä ajassa ehti muodostaa käsityksen ja tietämyksen Venäjästä, venäläisistä ja muista Venäjän kansoista sen perusteella kun on niiden kanssa tekemisissä. Tsaarin asevoimissa oli myös ei-venäläisiä, joista jotkut ylenivät Mannerheimin tavoin korkealle: tsuhnia, baltiansaksalaisia, baltteja, puolalaisia, armenialaisia, ja muita "varsinaisen" Venäjän tai eri vaiheissa liitettyjen alueiden kansoja.
YYA-ajan neuvostokirjat taisivat manata hänet pahimpaan helvettiin, vaikka Stalin kielsi hänen laittamisen pelleoikeudenkäyntiin. Mannerheim kuulemma tarjosi itseään vapaaehtoisesti syytetyn penkille mutta Stalin määräsi että häntä ei saa syyttää.
Sen sijaan kiinnostaa tietää miten hänet nähtiin aikalaisten keskuudessa sinä aikana kun hän oli tsaarin asevoimissa duunissa. Minkälainen käsitys oli upseerikollegoilla ja muilla jotka olivat hänen kanssa tekemissä. Tämä ei ole mitään huonon itsetunnon omaavaa "mitä ne meistä ajattelee", vaan puhdasta mielenkiintoa ja uteliaisuutta.
Kiitos Ykä taas mukaansatempaavasta tarinasta! Nämä "entä jos"-sotajutut ovat todella mielenkiintoisia ja tuntuvat kovin "realistisilta" ainakin oman vajavaisen sotatietämykseni valossa. Melkein ehdottaisin että julkaisisit ne kirjana, jos olisi mahdollisuuksia mennä vihasensuurista läpi..
VastaaPoistaEn lukiessa edes kiinnittänyt huomiota tuohon että joitakin rintamia ei käsitelty lainkaan, kyseessä kuitenkin oli selkeästi yhden sotamiehen muodostama käsitys eri puolilta saaduista tiedonjyväsistä eikä mikään historiankirja.
-AnttiT
Mä olen tän ennenkin todennut, mutta todetaan se vieläkin, jotta kyllä sä piru vie osaat kirjoittaa.
VastaaPoistaTarina etenee siihen malliin, ettei paussin pito tule edes mieleen.
Ihan mielenkiintoisia skenaarioita. Tosin tuo psyykkinen ja tunnepuoli vaikuttavat erittäin realistisilta.
Intissä palveluksen loppuaikoina, jouduttiin kerran istumaan kassulla pitempi tovi tsatsarit päällä, mikä ei ollut harjoitus.
Kyllä Kekkosen aikoina kaikenlaista tapahtui, tosin äijä ei koskaan ollut erityisessä suosiossani. Vaikka oli terävä, niin valta nousi hälläkin hattuun.
Taisin olla jopa muutamat vaalitkin äänestämättä kun tunsin itseni pelleksi. Ei se tilanne kaukana ole nytkään.
Ei muuta kuin lisää!!
Eikös Ykä voisi koota "Lyhyet erikoiset", painatetaan ne täällä Kiinassa (esim. 5000 kpl alkuun) ja panna kohtuuhintaan liikkeelle Suomessa (€ 10?), kirjoittajana anonyymi "Yrköperskeles"?
VastaaPoistaPainatus halpaa, samoin kuljetus Suomeen. Pääsisi laajempikin lukijakunta nauttimaan!
Ruotsalaiset eivät malta odottaa venäläisiä. Heillä on jo täysi rähinä päällä, kertoo Rähmispossu. Ruotsalaisen turvallisuusasiantuntijan mukaan: "Matalan intesiteetin epäsymmetrinen sisällissota. Maistelkaapa tuota sanarypästä. Tämä on tilanne nyt. Meillä on käynnissä matalan intesiteetin epäsymmetrinen sisällissota."
VastaaPoistaVaalan ja Utajärven välillä (Nuojualla?)
VastaaPoistaKotikontuja, kotikontuja, jossa lapsena möyrittiin... Siellä on vieläkin törmässä muutama kaivamaton asekätkö viimerähinän ajoilta.
- buuri jhannesbuurista -
Tervehdys Närpes Vargille, Vieraalle, AnttiT:lle, Beckerille, Castorille ja Buurille Johannesbuurista & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaNärpes Varg:
Viesti 1: Vertauskuvallisuutta ei ollut sinänsä tarkoitus kehittää, mutta kyllähän tiettyjä yhtymäkohtia löytyy. Vuonna 1977 ei meillä uskoakseni olisi ollut mitään mahdollisuutta voimansa huipulla olevaa itänaapuria vastaan. 1990-luvulla tilanne muuttui, mutta nyt poliittisilla päättäjillämme on kova hinku palata vuoteen 1977. Malli Cajander alkaa häämöttää.
Viesti 2: Ja tuo turvallisuusasiantuntija on oikeassa. Tilanne on tuo Ruotsissa ja esim. Ranskassa. En ymmärrä, mikä ihmeen hinku se on saada tännekin.
Vieras: Luulen, että Virolainen olisi voinut olla ihan hyvä presidentti. Ainakin paljon parempi kuin Ahti Karjalainen, jota 1970-luvulla pidettiin pitkään varmana Kekkosen manttelinperijänä. Vaan Karjalainen veti liikaa keittoa, ja onnistui pääsemään sitten Kekkosen epäsuosioon. Todennäköisesti se oli hyväksi Suomelle.
Paasikivi oli varmaankin realisti ja ymmärsi, että lusikka piti ottaa kauniiseen käteen. Lisäksi en usko, että Paasikivellä oli varsinaisesti henkilökohtaisia ambitioita, sillä hän oli jo vanha mies ja uransa valmiiksi rakentanut. Mies ei ehkä valinnut tehtäväänsä vaan tehtävä miehen. Kekkosen kohdalla oli varmaan toisin, ja vuonna 1956 hän oli vasta luomassa uraansa absoluuttisen vallan hallitsijana.
Mannerheimista en loppujen lopuksi tiedä, kuinka paljon häntä mollattiin Neuvostoliitossa. Suurin rapa on varmaankin roiskunut omien taholta. Kyllähän itänaapurissa muistettiin, että Mannerheim ei hyökännyt Leningradiin eikä myöskään katkaissut Muurmannin rataa. Se, mitä hänestä tsaarin ajan asevoimissa tuumittiin olisi minustakin mielenkiintoista tietää, mutta sen ajan kollegat ovat jo pitkään olleet tups´ahossa.
AnttiT & Castor: Niin minulla kuin uskoakseni hyvin monella muullakin blogikirjoittajalla ei ole varsinaisesti hinku päästä painettuun sanaan, vaan enemmänkin toimia pieneltä osaltaan sitä painettua sanaa ja yleensäkin valtamediaa vastaan. Se kun on selkeästi puolensa valinnut. Antti: joo, rintamia jäi käsittelemättä, mutta päävinkkeli oli Suomessa. Jutusta tuli muutenkin pitkä ja se olisi turvonnut tolkuttomasti jos näitä muita alueita olisi käsitelty enemmän.
Becker: Kiitokset. Mehän ollaan molemmat käyty intti siihen aikaan, että vaikka kapiaiset totesivatkin vihollisen tulevan aina idästä, niin ei meillä olisi juurikaan ollut amitsioonia jolla panna hanttiin. Tiukan paikan tullen vapaaehtoinen antautuminen ei olisi ollut mitenkään mahdotonta. Silloin kun jotenkin oli yleinen usko, että Neuvostoliitto sen kylmän sodan voittaa. Se, mikä mies Kekkonen oikein oli ei varmaan tiedä kuin Kekkonen itse, ja hänhän on on sattuneesta syystä ollut viime ajat varsin tuppisuinen.
Buuri Johannesbuurista: Pahoittelen, että pilasin lapsuusmaisemiesi rauhan, mutta siellä kun on se juuttaan rautatie.
Vieraalle: kiitos sähköpostistasi. Ihan mielenkiintoinen juttu. Tunnen tiettyä lukkarinrakkautta puolalaisia kohtaan sillä maan sijainti Saksan ja Venäjän välillä on saanut aikaan sen, että sitä kansaa on historian aikana nuijittu kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Jos oikein muistan, niin kakkosrähinässä Puolan tappiot olivat väkilukuun nähden suurimmat.
VastaaPoistaLuin Ykän jutun vielä kolmannenkin kerran ja yhden heikkouden löysin: suomalaiset kavaltajat, taistolaisten viides kolonna, joka oli siinä 1977 kieppeillä voimakkaimmillaan. Jonkun heistä olisi väkisin pitänyt kuulla noista sotahankkeista ja kannella miehittäjille. Vielä tuossa vaiheessa kommariporukka olisi ollut miehittäjien erikoisessa suosiossa, joskin heidät sotaonnen käännyttyä voittoisaksi olisi tietysti ammuttu ensimmäisinä.
VastaaPoistaMutta siis: Onko mahdollista tehdä valmistelut niin salassa, etteivät omat efialteet olleet niistä jyvällä?
Tervehdys, Närpes Varg. Kyllähän tuo heikkous tuossa kirjoituksessa pitää paikkansa ja varmaankin touhu olisi vuotanut. Sotavaltiolla sinänsä oli aikanaan sitä vastaan omat systeeminsä ja isä-Perskeleen suojelupoliisikaveri kertoi hänelle, että armeijan papereissa oli tietyn sukutaustan omaaville varusmiehille ns. punainen kulma. Silloin, kun itse intissä 1980-luvulla olin, en tiedä oliko sitä enää. Jos oli, niin kyllä se vissiin minunkin papereissa oli. Mutta olisihan tuo varmaan vuotanut. Kuinka laajalle, tiedä hänestä. Mutta menihän asekätkennässäkin varsin pitkään, ennen kuin käry kävi.
VastaaPoistaAsekätkentä paljastui kun joku kanteli valvontakomissiolle. Ilman tätä käräytystä asekätkentä olisi kai onnistunut paremmin.
VastaaPoistaTästä muistui justiin mieleen että miten tämän tarinan operaatio olisi tehty niin etteivät väärät henkilöt tiedä siitä.
Suomi pystyi talvisodassa sotimaan jotain sata päivää. Siihen nähden on outoa ettei Puola pystynyt pitämään Saksaa eikä Neuvostoliittoon ulkona kauaa. Kokoero vastustajiin, Saksaan tai Neuvostoliittoon nähden ei ollut niin suuri kuin Suomen ja Vanjan kesken. Tietysti siinä oli kahden rintaman sota mikä pistää hommat sekaisin. Toinen on se jos asevoimat ovat kehnot niin ei niillä sodita.
Johonkin aikaan Puola piti muitakin maita ja mantuja hallussaan vuonna 1635, jolloin se oli suurimmillaan.
VastaaPoistaEi se tuossa kohdin ollut voimaton. Kartasta näkee että noihin aikoihin hallinnassa oli alueita Virosta melkein Mustallemerelle. Tällöin siellä oli muutamia kieliryhmiä.
Tuli tosiaan mieleen tuo pari viikkoa sitten autuaammille kynäilymaille poistuneen Tomppa Clancyn Myrsky nousee. Varsin uskottava skenaario. Pieni hyvä yksityiskohta oli vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön nojautuva organisaatio. Mutta tuo Närpes Vargin esiintuoma salassapito-ongelma voisi nousta romaanissa myös yhdeksi sivujuonteeksi - tyyliin vuoto on, mutta kuinka tieto ei onneksi ehdi puna-armeijaan asti.
VastaaPoistaTervehdys Vieraalle ja Jaska Brownille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVieras:
Viesti 1: On tietysti ollut puhetta myös siitä, että asia vuodettiin tahallaan, ihan viestiksi itänaapurille, että täältä ammutaan takaisin jos tarvitaan. Ne heput, jotka varmimmin tietävät ovat jo ilmavoimissa joka iikka.
Tuosta Puolasta muistelin, että niillä oli kuitenkin päärintama suunniteltu itään päin, jossa tarkoitus oli torjua neuvostojoukot Itä-Puolan suomaastoissa. Jos olen väärässä, niin korjatkaa toki.
Yleensäkin kai Puola oli valmistautunut sotimaan kiinteässä puolustuksessa ja saksalaisten salamasota oli vaan kertakaikkiaan liian tehokasta.
Viesti 2: Kiitos kartasta. Siinähän luki, että puolalais-liettualainen liitovaltio, mutta liettua ei näköjään ollut virallisen kielen asemassa, joten varsin puolalaisvetoinen tuo liittovaltio vissiin oli.
Jaska: Myrsky Nousee oli tosiaan varsin uskotava skenaario. Muistan, että se sai suomalaisessa lehdistössä silloin murska-arvostelut, ja kun elettiin Suomessa vuonna 1987 niin syytähän ei tarvitse hirveästi arvella.
Tuosta salassapito-ongelmasta totean ja tunnustan, että laitoin ehkä mutkat suoriksi. Jos siihen olisi ruvennut juonta ymppäämään, niin kirjoitus olisi turvonnut kaksinkertaiseksi. Ja olisinko pystynyt juonta keksimäänkään on toinen asia, minä kun en ole suomalaisen sotilastiedustelun kanssa pahemmin tekemisissä ollut. Uskoisin kyllä, että sotavaltiolla oli silloin ja on nyt varasuunnitelmia kassakaapissa.
Jälleen oikein hieno kirjoitus, ja suorastaan ajaton. Olen paljonkin pohtinut vaihtoehtoisia historiankulkuja Suomelle, mutta Kekkoseen ja noihin 60-70-lukuihin en jostain syystä ole niin syvästi perehtynyt. Täysin uskottavalta tapahtumainkululta kuitenkin vaikuttaa.
VastaaPoistaUskoisin myös, että hyvin pitkälti samaan malliin olisivat menneet toisen maailmansodan pari ensimmäistä vuotta, jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan. Sotaonnen käännyttyä olisi sitten toki tullut turpaan kahta kauheammin.
Nykypäivänäkin tuo saattaisi mennä noin. Tietysti nykyhallintomme ei myöntäisi virhettään yhtä auliisti, ja ajattelisi paljon kauemmin, että "annetaan nyt niille vielä tässä periksi, niin kyllä se siitä". Se ei teeskentelisi sairaskohtausta, vaan saattaisi jopa laittaa aktiivisesti kapinallisille hanttiin.
Itse en usko, että tuollainen sota menisi ydinpommien vaihteluksi kovin helposti, kunhan vaatimukset pysyisivät kohtuullisina. Vasta sitten, kun antautumisia alettaisiin vaatimaan ehdottomina, epätoivo alkaisi nousta sellaiselle tasolle. Joskus kuulin jostain, että Venäjällä on sellainen doktriini ydinaseista, että niitä ei käytetä sellaisia maita vastaan, joilla itselläänkin on ydinaseita.
Tuosta genetiikasta: aikoinaanhan suomensukuiset kansat muodostivat Venäjän ylimystön ja slaavit rahvaan, ja aikaa myöten ylimystö sulautui hallittaviinsa kulttuurillisesti. Kuulemma vanhat aatelissuvut ovat edelleenkin hyvin tsuhna- ja viikinkivoittoisia. Muuten Venäjä on niin iso ja etnisesti sekainen maa, ettei mitään geneettistä malliesimerkkivenäläistä taida ollakaan.
Puola-Liettuan huippuvuosien aikana muuten oli suunnitelmia yhdistää se Ruotsin (ja sitä myötä Suomen) kanssa yhdeksi valtavaksi kuningaskunnaksi tarkoituksena pitää nouseva Venäjä kurissa. Sitä on mielenkiintoista pohtia, miten historia olisi siitä kehittynyt.
Tervehdys, Sandscorpion, ja kiitokset. Vaikka punikkisukua olenkin, niin väitän että punaisten voitto olisi vääjäämättä vienyt Suomen osaksi Neuvostoliittoa ja seuraukset olisivat olleet suomelle tuhoisat. Itä-Karjalaa voi pitää malliesimerkkinä sen ajan venäläistämisestä.
VastaaPoistaNoista ydinpommeista voi muuten todeta, että loppulaskussa ne saattoivat olla se tekijä, mikä esti kolmannen maailmansodan. Jos tarjolla olisi ollut pelkkää konventionaalista ranttalia, voi olla, että Neuvostoliitto olisi yrittänyt.
Tuosta Puola-Liettuan ja Ruotsin yhdistämissuunnitelmasta (tää tuli mulle uutena tietona) herää heti kysymyksiä:
- Mihin valta olisi keskitetty? Varsovaan? Tukholmaan? Jonnekin muualle?
- Olisiko jostain kielestä tullut ajan myötä valtakieli tai ainakin yleinen hallinnon kieli?
- Mistä kuningas? Vissiin jostain muualta, koska yhdelle kansalle tuskin olisi luovutettu niin paljon valtaa.
- Olisiko maa aikanaan hajonnut sisällissotaan?
- Mitä suunnitelma olisi tietänyt suomalaisille?
- Olisiko tällainen suurvalta mahd. estänyt yhdistyneen Saksan muodostumisen 1800-luvulla?
- Olisiko suurvallan voima riittänyt Venäjää vastaan?
Joku tuon ajan historiaa paremmin tunteva voisi kirjoitella asian tiimoilta vaihtoehtohistoriaa.
Ykää luetaan jo Moskovassakin. Näin Uusi Suomi tänään:
VastaaPoistaULKOMAAT
Miksi Suomi ei halua liittyä Natoon? Miksi Suomi leikkaa puolustusbudjettia?
Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Venäjän hallituksen sanomalehden Rossiiskaja Gazetan laajassa reportaasissa Suomesta. Jutun otsikko on ”Suomen sotasalaisuus”.
Rossiiskaja Gazetan toimittaja on vieraillut Suomen puolustusministeriössä ja Uudenmaan prikaatissa. Juttua varten on haastateltu muun muassa eversti Kim Mattssonia Puolustusvoimista sekä eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa, kansanedustaja Jussi Niinistöä (ps.).
Toimittaja ihmettelee jutussa Suomen armeijan mutkattomia toimintatapoja ja mukavuuksia, kuten ruokalan tarjoilua ja saunatiloja.
Esimerkkinä Suomen armeijan inhimillisyydestä on lehden mukaan sotilasalueen kyltti, jossa varoitetaan yksinkertaisesti sotilasalueen alkamisesta ja ilmoitetaan, että kulku on sallittu vain luvalla.
– Siinä kaikki. Ei piikkilankaa, ei ”Stop! Kuka siellä?” -kylttejä, toimittaja hämmästelee.
Toimittaja tulee siihen tulokseen, että Suomen sotasalaisuus ei ole armeijan koko, rautainen kuri tai Nato-optio, vaan sotilaiden koulutus ja motivaatio.
– Suomi ei kouluta rivisotilaita vaan partisaaneja. Hyvin koulutettuja, valmiita taistelemaan maalla, merellä ja ilmassa, Rossiiskaja Gazeta pohtii.
Toimittajan mukaan Suomen voisi valloittaa kahdessa päivässä, mutta ”voittamaan sitä ei pysty edes vuosisadassa
Joo, nykypunikithan ovat kovasti sitä mieltä, että ei punaisten voitto olisi automaattisesti merkinnyt Suomen liittämistä Neukkulaan, koska eivät hekään sellaista halunneet, vaan itsenäisen kommunistisen Suomen. Minä taas väitän, että kun valkoiset olivat sitä mieltä, että ihan mikä tahansa, jopa sota, on parempi vaihtoehto kuin miehitys, punaiset taas olisivat tuumanneet, että vaikka eivät suorastaan riemusta kiljuen olisi NL:ään liittyneet, ei se nyt niin vakava juttu ole, että sen takia kannattaisi ruveta tapattamaan ketään. Baltian maissa, joissa oli punaisemmat hallitukset kuin täällä, homma meni käsittääkseni juuri noin. Suomen kohtalo olisi varmasti ollut melko identtinen Viron kanssa.
VastaaPoistaAmerikkalainen kenraali Patton oli muuten sen verran kaukonäköinen mies, että olisi halunnut hoitaa Neukut pois päiviltä jo vuonna 1945. Siinä vaiheessahan siihen ei olisi paljoa tarvittukaan. Natsien kukistuttua hän vaati ehdottomasti, että Amerikka aseistaisi saksalaiset ja lähettäisi heidät takaisin itärintamalle, mutta ylin johto halusi vain saada sodan loppumaan mahdollisimman pian.
Olin pari vuotta sitten luennolla, jossa kuuluisa historioitsija Matti Klinge kävi Puolan historian läpi kokonaisuudessaan, ja siellä tuosta Ruotsiin liittämisestä oli puhe. Harmitti kovasti, että asia ohitettiin nopeasti, koska siitä olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää. En siis osaa vastata suurimpaan osaan kysymyksistäsi.
Sen verran osannen sanoa, että tuskin olisi ollut suurta väliä, mistä kuningas otetaan, koska ainakaan Puola-Liettuan valtiomuodossa kuninkaalla ei ollut kovin suurta valtaa, vaan aatelisten parlamentti teki suuret päätöset. Päätöksen läpimeno vaati parlamentilta yksimielisyyttä, mistä syystä päätöksiä ei juuri koskaan saatu aikaan, ja tämä olikin suuri syy valtion kukistumiseen aikanaan. Varmaan uusi kuningassuku oltaisiin luotu naittamalla sopiva prinssi ja prinsessa, kuten usein ennenkin on ollut tapana.
Henkilökohtaisesti uskoisin, että tuohon aikaan Ruotsi-Suomi-Puola-Liettua olisi vielä saanut pidettyä Venäjän aisoissa. Puolalaisilla oli Venäjällä maine hurjina sotureina ja valloittajina, ja Volgalla asti on vieläkin muistomerkkejä Puolalaisia vastaan siellä käydyistä taisteluista.
Sigismund oli hetken aikaa sekä Puolan että Ruotsin kuningas.
VastaaPoistaIDA on välillä heittänyt läppää että Suomen laillinen kuningas on se joka polveutuu Sigismundista. Pääkaupunki oli ensin Krakova, myöhemmin Varsova. Hyvä puoli oli siinä jos kuningas oli hyvä, niin tsuhnan ei tarvinnut välittää Ruotsin puolen asioista kun heidänkin piti kumartaa Krakovaan/Varsovaan. Toinen hyvä puoli oli siinä ettei siellä asti oleva kuningas ehdi kurmottamaan tsuhnaa jos kuningas on pahis. Suomi oli sen verran sivummalla.
Puola-Liettuassa oli useita kansoja, joten siinä oli tekemistä miten pitää puolalaiset sekä muut alamaisina olevat kansat jotenkin tyytyväisinä ja rauhallisina. Muuten on rähinöiden ja hajoamisten vaara. Ei mitään mokutusta tietenkään, ei pakkosuomea Krakovan kouluissa tms.
Lännessä ei ollut Saksaa vaan Preussi ja monia saksalaisia pienvaltioita jotka kuuluivat Pyhään Saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Itä-Preussilla oli vasallisuhde tms. vastaava Puolaan.
Saksalaisilla oli Pyhä Saksalais-roomalainen keisarikunta, jonka Napoleon muodollisesti lakkautti. Saksalaisten valtioiden yhdistämisajatukseen vaikutti paljon Napoleonia vastaan käydyt sodat ja se kun Napoleon noin vain marssi Saksan läpi.
Idässä oli Venäjä. Tiettyjä osia päätyi joksikin aikaan Puolan hallintaan. 1500-1600-luvuilla se ei ollut vielä niin hankala kuin myöhemmin 1700-luvun kuluessa.
Etelässä ja kaakossa oli Ottomaanien valtakunta. Tätä ei ehkä aina muista. Sen kanssa oli jatkuvasti rähinöitä niillä jotka joutuivat sen kanssa tekemisiin.
Mokuttajat joskus sanovat ennen oli valtioita joissa oli monia kansoja, kieliä ja kulttuureja. Tähän pitää todeta tuon ajan valtioiden kansat eivät olleet mamuja vaan tietyt valtiot koostuivat monen eri kansan asuinalueista jotka sattuivat kuulumaan saman suurmiehen alaisuuteen. Puola-Liettua, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, uudempana Itävalta-Unkari. Mutta jos joku ulkomaalainen muutti noihin, niin, nämä maat eivät tarjonneet muuttajalle Kelan eikä sossun rahoja eikä kunnan vuokrakämpää eikä positiivista erityiskohtelua.
Niksmanneja oli keskiajalta asti mennyt Keski-ja Itä-Euroopassa jonnekin Mustallemerelle ja 1700-luvulla Volgalle asti, mutta jos on asettunut aloilleen ja ollut useita satoja vuosia niin onko enää mamu. Veikkaan ettei näillekään tarjottu Kelan eikä sossun rahaa. Aatun seikkailut laitettiin sodan jälkeen heidänkin syyksi ja kommarimeininkiin kuuluvien pakkohäätöjen merkeissä heidät ajettiin pois. Vaikka ne olivat olleet aloillaan muutama sata vuotta ennen Aatun ilmestymistä. Aikaisempina vuosisatoina ei noita pakkohäätöjä ollut, se on enemmän kommarimeininkiä.
Tai, no ei tuossa kartassa ollutkaan Preussia muussa kuin Itä-Preussi kohdalla. Lännnessä on Brandenburg, Pommmeri, Saksi ja Habsburgien hallitsemat alueet. Nämä varmaan liittyvät noihin paikkohin: Brandenburgin maakreivikunta,
VastaaPoistaBrandenburg-Preussi ja Preussin herttuakunta.
Puola-Liettuan juutalaiset ovat muuten vielä oma tarina erikseen. Mitä porukkaa ne olivat, mitä tekivät jne.
Tervehdys Närpes Vargille, Sandscorpionille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaNäpes Varg: Joo, törmäsin itsekin tuohon juttuun. Muistuttaa kovasti sitä youtubessa näkemääni venäläistä dokumenttia joka oli tehty Jääkäriprikaatista Sodankylässä. Minä en valitettavasti osaa venäjää kuin jonkun verran rumia sanoja, mutta jotenkin yleistunnelma siinä dokumentissa ei ollut millään tavoin ylimielinen, vaan toimittajan asenne näytti olevan, että tsuhna on treenattu ja tosissaan.
Sandscorpion: Kieltämättä jos Stalin olisi ajettu pois Itä-Euroopasta se olisi ollut niille maille huomattavasti parempi vaihtoehto. Ehkä silloin vaan tuumittiin, että nyt saa tältä erää riittää, minkä tietysti ymmärtääkin.
Sandscorpion & Vieras: Tietonne noista asioista ovat minua selvästi laajemmat, joten totean vaan, että luin sujuvasti ja kiitän.
Sotimisen välillä kannattaa piipahtaa vilkaisemassa Uuden Suomen blogisivustoa, jonne tuo onneton Kiljunen toi vihapuheensa. Kylläpä äijää nyt läimitään oikein olan takaa! Väkisinkin tuntuu siltä, ettei Kimmo-pojalla ole kaikki blondit taksin takapenkillä, kun lähtee ehdoin tahdoin saamaan selkäänsä. Ehkä hän laskee saavansa sääliääniä tai kukaties säälip.. no, antaa olla.
VastaaPoistaTervehdys, Närpes Varg. No, säälipillun vonkhaaminenhan on ollut perinteisesti syrjäkylien nuorten jannujen sinänsä ihan terve harrastus. Vaan minä veikkaan Kiljusen olevan niin teflonia, että hän ei edes lue kommentteja, koska ei voi käsittää, että häntä ei oteta tosissaan. Muistuttaa siinä mielessä kovasti Paavo Lipposta. Tämmösillä hepuilla totuuden hetket ovat sitten sitäkin ankarampia. Lipposen ilmehän presidentinvaalien tulosten selvitessä oli ruumiillistunut "voiko vitutukseen kuolla".
VastaaPoistaKimmon aivopieru oli jo semmoinen että Timo Soini puolusti Jussia. Ihan hyvä että Timbe tarjosi tulitukea. Myös siinä Timbe tarjosi tukea kun muut eduskuntaryhmät aivopiereskelivät Jussin valintaa Euroopan neuvoston varajäseneksi. Vaikka ne itse valitsivat Jussin. On tässä ollut jo monta vuotta kun Timbe ei tarjoa mitään tukea Jussille, vaan on kampittanut häntä valtamedian suosioon pääsemiseksi.
VastaaPoistaVertaa siihen kuinka virheet de röda ovat totaalisen yksimielisesti olleet Hautalan ja griinpissis-hörhöjen takana sen äskeisen tapauksen kanssa. Silmät kiinni, kädet korville ja täysi huuto päälle. Uhriutumista ja martyrointia kehiin ja siitä saa hyvät fiilikset. He eivät ollenkaan irtisanoudu Hautalasta eikä griinpissiksistä, eikä heitä ole vaadittu irtisanoutumaan koska mediassa on heidän kavereita. Omia puolustetaan katkeraan loppuun saakka ja senkin jälkeen. Kokoomuksella on ollut jo vuosien ajan mediastrategia tällaisiin tilanteisiin, viime vuonna heitä hiillostettiin pari päivää Kanervan takia, mutta sen jälkeen asia unohtui. Tässä mielessä perusuilla on opittavaa siinä kuinka omia puolustetaan kävi miten kävi.
Se että Soini ole nuiva, ei ole suoranaisesti ongelma. Hän on yleispoliitikko, jota kiinnostaa puoluepolitikointi, talousasiat, ulkopolitiikka, EU-asiat. Puoluejohtajan tuleekin tietää noista puoluepolitikoinnin lisäksi. Mutta nuiva-osaston potkiminen on huono taktiikka. Hän ei ole älynnyt tehdä työnjakoa, jossa hänellä on yleispolitiikka, talous ja ulkoasiat, kun taas nuivat hoitavat nuivailun. Jos toimittajat menevät Timben luo valittamaan nuivista, niin Timben tulisi sanoa että kysy heiltä jos haluat tietää, älä minulta.
VastaaPoistaLuulen että Timbe ei ole mokuttaja. Pikemminkin hän on kärsimätön opportunisti joka haluaa vielä päästä valtaan ennen kuin kunto lopahtaa. Ei 51 vuotta ole mikään huono ikä poliitikolle mutta Timbe on vanhenunut puheenjohtaja-aikana. Vertailun vuoksi, Urkki oli 51-vuotiaana varmaan elämänsä kunnossa.
Tervehdys, Vieras. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Persujen tulisi kertakaikkiaan lopettaa anteeksipyyntely niin median kuin muitten eduskuntaryhmien suuntaan ja ottaa huomattavasti aggressiivisempi asenne. Niin kuin tässä on nähty, niin anteeksipyytelyllä ei saada aikaiseksi muuta kuin lisää vaatimuksia anteeksipyytelystä.
VastaaPoistaTuo Kekkosen kunto oli muuten 1970-luvulla asia, josta jaksettiin kovasti hypettää vähän joka saumassa. Se meni jotenkin, että 75-vuotiaalla miehellä on 35-vuotiaan kunto. Hyväkuntoinen mieshän Kekkonen tietysti oli, mutta kyllä noissa jutuissa oli lapinlisää mukana. Kai sitä lapinlisää tarvittiin, mene ja tiedä. Kekkonen kun miellettiin kertakaikkiaan kansakunnan isäksi silloin, ja kun heppu tuumasi vuonna 1981 että mä en viitti enää, niin silloin oltiin ihan oikeasti huolissaan, että miten tästä eteenpäin.
Kyllähän tässä alkaa toivoa että Ykä kynäilisi oikein romaanin, ehkä juuri vaihtoehtoishistoriasta / nykyisyydestä. Tai tulevaisuudesta.
VastaaPoistaTervehdys, Ano, ja kiitokset. Niin kuin olen ennenkin todennut, minä kuitenkin pysyn tällä blogilinjalla.
VastaaPoistaKun sie oot noista taivaan puolen tapahtumista kertonut tänne ajallisen ulottuvuuden blogiin niin voisit tiedustella taivaassa olevilta asukkailta kuten Lahtarilta ja Punikilta, Pyhän Pietarin toimistolta tai itseltään Yläpihan Äijältä sitä onko Urkki siellä vai vihollisfirman puolella. Vai olisko Urkki ollut Isolle Kehnolle liian hankala että hän olisi sanonut Yläpihan Äijälle että pidä vaan tuo Kaljupää. Ei kai Urkilla ole enää ateroskleroosiin liittyvä vaskulaarinen dementia? Luulisi että kummalla puolla hän onkaan, niin hän on siellä kuin parhaina aikona 1950-luvulla tai peräti 1920-luvun kunnossa.
VastaaPoistaTervehdys, Vieras. Kyselin Punikilta ja hän sanoi, että tieto Kekkosen sijoituspaikasta @ taivas on kassakaappitavaraa, jota ei paljasteta maan matosille.
VastaaPoistaVau, NL:n C-joukot ja kaikki. Kirjoittajalla on kynän lisäksi myös taustatiedot kunnossa. Mukava lukea, kiitos.
VastaaPoistaTervehdys, Ano ja kiitokset. Nykyisenä internetin aikanahan taustatietojen hankkiminen on paljon helpompaa kuin joskus ennen.
VastaaPoista