perjantai 18. lokakuuta 2013

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXXII

1. Linnut, linnut eli asiantuntija avautuu eli lisää vasemmistolaisuuden päivitystä

Niin nehän ovat ne EU-vaalit pikkuhiljaa tuloillaan ja asiaan liittyvä hysteria eikun kasvaa vaan. Asian voi huomata mm. siitä, että monen muun toimijan ohella myös demareitten pää-äänenkannattaja on lyönyt lippaan kuteja täyteen, lippaan kiinni aseeseen, vetäissyt liikkuvat taakse, siirtänyt vaihtajan sarjatulelle ja pistänyt sitten rättärättäräätä ja kuunnellut komeaa meteliä. Kohteena ovat tietysti perussuomalaiset. Demareitten kannalta tietysti hieman noloa on, että patit ovat räkäpäitä, joilla ampumisesta ei seuraa muu kuin pirunmoinen piipunjynssäysoperaatio.

Räkäpäinä on luonnollisesti käytetty meidän kaikkien suuresti kunnioittaman Kimmo Kiljusen tuoretta avautumista joka koskee (no eipä olis taaskaan arvattu) Jussi Halla-ahoa. Jos lukija ei satu muistamaan sitä, kuka Kimmo Kiljunen on, niin muistutetaan että hän on entinen demareitten kansanedustaja, joka yhdisti aikanaan ornitologian ja maahanmuuttopolitiikan huomaamalla että:

a) On olemassa lintuja

b) Linnut osaavat lentää

c) Linnut lentäessään ylittävät maitten rajoja

d) Ne ylittävät maitten rajoja, vaikka niillä ei ole minkäänlaisia matkustusasiakirjoja, ja meidän kaikkien tulisi ottaa tästä jotain opiksemme

Tietysti tämän nimenomaisen ornitologisen asian tiimoilta opiksi ottaminen varsinkin demarivetoisessa ajatusmaailmassa on sinänsä hieman vaikeaa, sillä siellähän ei asiaa ole edes olemassa ellei siitä ole kirjoitettu vähintään kolmea eri lankettia. No, yhtä kaikki. Jatketaan. Kiljunen ei ole pääasialliselta ammatiltaan enää kansanedustaja, eikä ole koskaan ollut varsinainen ornitologikaan. Tuoreen demarijutun mukaan häntä tituleerataan termillä ”SDP:n Eurooppa-asiantuntija” ja mikäli se on hänen voimassaoleva tittelinsä, se käykin hänelle varsin hyvin.

Meinaten, ne jotka julkishallintoa tuntevat, tietävät, että julkishallinnossakin löytyy useita henkilöitä ammattinimikkeellä ”asiantuntija” tai vielä komeammin ”erityisasiantuntija”. Nämä ovat pääosin pomopuolella asioita vituralleen sählääviä virkamiehiä, joita ei oikein hennota irtisanoakaan, mutta jotka pitää jollain tavoin pitää varsinaisista työasioista erossa, etteivät ne sähläisi niitä vielä enemmän sekaisin. Näin ollen heistä tehdään erityisasiantuntijoita, joitten mielipidettä kysytään tarvittaessa. Kannattaa pitää huolta, että tarvetta ei ole, mikä esim. kuntapuolella hyvin ymmärretään, mutta demareilla homma on kieltämättä vielä hieman hakusessa. Eli ne menivät ja kysyivät. Mitäs tilasit, totesi artistikin.

Se, mitä Kiljunen päätään aukoo on moneen kertaan kuultua ja toistettua. Ehkä asian tekee tällä kertaa merkittävämmäksi, että ne on toistanut henkilö, joka kuvitellaan tuovan asian taakse voimakasta sosialidemokraattista katu-uskottavuutta. Ainakin demareitten pää-äänenkannattaja näyttää tuumivan niin. Hotellin respasta käsin vaikuttaa siltä, että demareitten laarista on perunat vähissä, kun politiikan ikuinen ihmelapsi pitää kaivaa apuun. Vaan käydäänpä ne asiat pikaisesti läpi. Tuttua epistolaahan tämä.

Ensinnäkin Kiljunen luonnollisesti päivittelee, että persut valitsivat Jussi Halla-ahon Euroopan neuvoston varajäseneksi ja pläjäyttää komeasti:

Halla-aho on saanut lainvoimaisen tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syystä kysytään, kuinka uskottavaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka on.

Kuinka uskottavaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka onkaan voi olla ihan hyväkin keskustelunaihe, ehkä tosin hieman toisesta näkövinkkelistä, mutta jos muistellaan sitä kirjoitusta, mistä Halla-aho tuomionsa sai, voidaan todeta, että joko Kiljunen:

a) Ei ole lukenut kirjoitusta. Tällöin voisi neuvoa Kiljusta lukemaan sen.

b) On lukenut kirjoituksen, mutta ei ole ymmärtänyt sitä. Tästä ei tartte kuittailla sinänsä enempää, sillä hahmotushäiriö on ihmiselle aika ikävä asia, eikä siitä parane irvistellä.

c) On lukenut kirjoituksen, on myös ymmärtänyt sen, ja silti jauhaa samaa. Tällöin voi todeta Kiljusen kärsivän moraalirappeumasairaudesta, jota kutsutaan sosialidemokraattisuudeksi. Sairaus on siinä mielessä hankala, että potilas varsin harvoin tiedostaa tilaansa ja tällaisessa tapauksessa, niin hurjalta kuin se äkkinäiselle kuulostaakin, sairaus on potilaalle sekä ammatti että henkilökohtainen nautinto. Potilas ei kärsi sairaudestaan vaan suorastaan nauttii siitä. Vuoteen 2011 asti vallinnut poliitikkojen yleisvaltapuoluepoliittinen sairausuravakuutussysteemi on muodollisten vaalien muodossa suorastaan suosinut sairautta, josta sosialidemokraattisuus on sinänsä vain yksi muoto.

No, tuomioon vetoaminen ei tietenkään ihan riitä, joten Kiljunen toteaa Halla-ahon työpaikkakiusaavan somaleita. Tämä on kieltämättä jotain uutta. Pinnat yrityksestä, mutta ei suorituksesta. Varsinkin kun ottaa huomioon, että kuinka monta somalia eduskunnassa on, voidaan todeta Kiljusen määritelleen uuden työpaikkakiusaamisen lajin eli kuvitteellisen ihmisen etätyöpaikkakiusaamisen, jonka vakavuuden voi määritellä mm. Kimmo Kiljunen muttei missään nimessä esmes kukaan perussuomalainen.

Voidaan tietysti todeta, että niin Halla-aho kuin perussuomalaiset yleensäkin harjoittivat nimenomaan demareihin kohdistuvaa  ei etä- vaan aivan suoraa työpaikkakiusaamista vuonna 2011, kun – ne rontit – menivät ja veivät demareilta edustajanpaikkoja. Paikka meni tuolloin myös Kiljuselta ja heppuhan meinaa vieläkin hajota getutukseen. Eiköhän Kiljusen avautumisen pääasiallinen syy löydy tuosta. Kun kansanedustajan pesti ei ollutkaan miehelle ikuinen virka ja joku niin rahvanomainen asia kuin vaalit pisti miehen etsimään muita hommia.

Mitä taas tulee varsinaiseen ja ihan oikeaan eduskunnassa tapahtuvaan työpaikkakiusaamiseen, niin nopeasti googlettamalla työpaikkakiusaamisesta todetaan että:

Työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit täyttyvät esimerkiksi, jos yksi tai useampi työyhteisön jäsen joutuu toistuvasti järjestelmällisen kielteisen tai vihamielisen käyttäytymisen kohteeksi. Se on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta ilmenee muun muassa syrjimisenä, nimittelynä, väärinä syytöksinä, selän takana puhumisena ja vähättelynä.

Ja näin äkkiseltään mietittynä voisi tietysti tulla johtopäätökseen, että eduskunnasta löytyy toki ihan oikeita työpaikkakiusaajia tai ainakin sellaisia, jotka kovasti haluaisivat yrittää, mutta se on vissiin niinqu eri juttu koska ne ovat niinqu oikeessa ja heitä on niinqu loukattu kun kaikki ei mene niinqu aina ennenkin.

Niin, täytyy vielä mainita että Halla-aho Kiljusen todistuksen mukaan harrastaa myös demonisoimista. Kiljunen voisi tietysti määritellä tämän demonisoinnin hieman tarkemmin, ja sitä odotellessa voimme taas itse kysyä, että ketähän heppua tässä maassa on noin viiden vuoden aikana demonisoitu jatkuvalla soitolla?

Lopuksi Kiljunen valittaa, että Timo Soini ei huomaa sitä, kuinka karmea heppu Halla-aho oikein on:

Outoa, että Soini ei huomaa ryhmätoverinsa "työpaikkakiusaavan, demonisoivan ja nöyryyttävän" yhtä kansanosaa.

Eli Kiljunen liittyy kuoroon, joka vaatii perussuomalaista tekemään perussuomalaisten poliittisten vastustajien likaisen työn. Kyseessä ei ole enää politiikka vaan komiikka.

Vaan miksi Hotellin respasta puututtiin siihen, mitä joku poliittinen has-been on sanonut?

Eihän Kiljusen sanomisilla sinänsä niin merkitystä olekaan. Mutta sillä on, että ne esitetään demareitten pää-äänenkannattajassa. Kiljusen avautuminen on jotain, mitä lukijan ja potentiaalisen äänestäjän tulisi syvästi pohtia ja tehdä johtopäätöksiä. No, niitä on tietysti (joskus aikanaan demareitakin äänestäneenä) tullut muutama tehtyäkin:

Ensinnäkin demarit pelkäävät Halla-ahoa aivan tolkuttomasti. Ja demareissa pelätään tulevia EU-vaaleja. Ja niissä tällä menolla tulevaa uutta ns. torjuntavoittoa. Moneskos se jo olisi peräkkäin?

Toiseksi demarit puolueena eivät enää edes esitä sitä, että sitä kiinnostaisi rautakouraosaston äänet. Ehkäpä puolueessa lasketaan, että joka tapauksessa ääniä kertyy kumminkin pitkään julkishallinnossa työskenneiltä, varsinkin sosiaali-ja terveysalalla toimivilta ihmisiltä, joita ainakin demarin pää-äänenkannattajan näkemyksen mukaan Kiljusen maailmankuva saattaa vielä jollain tavoin miellyttääkin ja…

… hetkonen. Minähän olen henkilö, joka on työskennellyt pitkään julkishallinnossa, varsinkin sosiaali- ja terveysalalla. Ja maailma näyttää täältäpäin hyvin toisenlaiselta kuin demaripuolueessa ja demareitten pää-äänenkannattajassa.

Ehkäpä demarit sitten tyytyvät akateemisten naisten ääniin. Nykyisellä linjalla ei paljon muita enää tulekaan. Eli Hotellin respasta todetaan demareille että way to go, jatkakaa veikkoset hyväksi havaitsemallanne linjalla. Se linja vaikuttaa hyvältä täältäkin katsottuna. Ilmaista vaalityötä persuille.

Vielä ornitologiaa. Aikanaan, kun aloitin metsästyksen, oli korppi erämetsien uljas, yksinäinen ja arka lintu. Nyt se on parveutunut paskalintu, jonka löytää helpoiten kaatopaikalta. Siellähän on tietysti seisova pöytä ja hulluhan paljon töitä tekee jos vähemmälläkin pääsee. Olisko korpitkin ruvenneet demareiksi?

2. Valvontaa, mutta millä oikeudella

Sitä autoihin tuleva pakollista satelliittipaikannusta ja sitä kautta tulevaa tienkäyttömaksua näköjään meinataan ajaa läpi kuin käärmettä pyssyyn. Hotellin respassa oltiin pitkään lapsellisia ja kuviteltiin, että tämä vaikuttaa jo niin viherhöyryissä keksityltä idealta, ettei sitä sentään toteuteta, vaan eipä tuosta enää varmuutta ole.

Jos ihminen asuu ratikka- ja metrolinjojen varrella Helsingissä, niin eihän asia tietysti paljon hetkauta. Haja-asutusalueella tilanne on toinen. Huushollimme lienee varsin tavallinen esimerkki. Asumme syrjässä haja-asutusalueella, autoja on kaksi, ja ne on pakko olla, sillä muuten ei töihin ole menemistä. Autot ovat myös vanhoja, eikä niitä ei ole mitään järkeä vaihtaa uusiin, sillä niillä on vielä paljon käyttöarvoa, mutta niitten myynti- ja vaihtoarvo alkaa olla nollan ja olemattoman puolessavälissä.

Asiassa on myös moraalinen puolensa, josta kansanedustaja James Hirvisaari huomautti asiallisesti:

Jokaiseen autoon asennettava pakollinen satelliittipaikannin rikkoo räikeästi kansalaisten yksityisyydensuojaa, virkamiehellä ei tule oletusarvoisesti olla oikeutta seurata kansalaisten liikkumista ilman rikosepäilyä.

Meillähän on olemassa tämä valvontarangaistus. Sillä viranomainen voi valvoa oikeudessa tuomittujen rikollisten liikkeitä esim. jalkapannan avulla. Painotan, että oikeudessa tuomittujen rikollisten. Asiaa koskevassa uutisessa todettiin, että ankaruudeltaan valvontarangaistus sijoittuu yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin.

Tuo satelliittivahtaaminen kuulostaa kyllä tavallisen ihmisen korvaan jonkunlaiselta osa-aikaiselta valvontarangaistukselta. Pistää miettimään, että minkä rikoksen minä olen tehnyt, että joku täysin tuntematon viranomainen voi vahtia, missä minä kuljen? Missä oikeudessa sellainen päätettiin? Onko rikokseni kuinka vakava? Sijoittuuko tuomioni ankaruus yhdyskuntapalvelun ja valvontarangaistuksen väliin?

Jos hieman foliopipoillaan, voisi tuumia, että rakennetaanko tässä Nokialle uutta markkinarakoa? Sillähän on tarvittava tekniikka. Ensin saadaan Suomi valvonnan alle ja kun Euroopan Unionissakin tykätään kytätä ihmisten tekemisiä, niin kauppa käy. Ei tartte kuin vaihtaa tunnuslause:

Nokia: spying people.

Vielä lisäyksenä kysymys Ylvalta, joka luki taas kerran juttuni blogin pääsensorina. Eli mitä kimppakyydeille tässä systeemissä pitkässä juoksussa tapahtuu?

38 kommenttia:

  1. Närpes varg (grrr....)18. lokakuuta 2013 klo 15.21

    Tämä Kiljunen on säälittävä mies. Saman huomasivat Demarin lukijatkin. "Voi voi, kun Kiljusta taas kiusataan. Yksi demokratian tunnusmerkkejä on että kansalaiset saavat äänestää itselleen edustajan ja eniten ääniä saaneet tulevat valituiksi. Kuka Kiljunen on puuttumaan jonkin muun puolueen ehdokas-asetteluun? Vai vaivaako pelko että Halla-ahosta tulee eurovaalien ääniharava? Hänen mielipiteensä kun jaetaan laajasti yli puoluerajojen."

    Muutkin kommentit ihmettelivät toveri Kiljusen avautumista. Persujen laariin satoi tämäkin Kiljusen säälittävä yritelmä.

    Kannattaa katsoa juttu Demarista ja ennen kaikkea kuva. Siinä "Eurooppa-asiantuntija" kiljunen selailee jotain Valittujen palojen koostamaa kirjaa ja katsoo lehden lukijaa suoraan silmiin. Sanattoman viestin pitäisi olla: Olen luotettava, suora, katson suoraan silmiin. Mutta ei se vaan niin mene.

    Kukapa ei olisi kuullut toveri Kiljusen retkistä erinäisissä seminaareissa eri puolilla Eurooppaa ja maapalloa. Hän lenteli ykkösluokassa, asui viiden tähden hotelleissa, ajeli paksusti takseilla ja söi parasta, mitä kulloinkin Chef osasi kokata. Arvatkaa, vituttiko miestä, kun seuramatkat valtionhallinnon jakkupuku-kalkkunoiden kanssa päättyivät? Tai ainakin ne vähenivät. Varmaan tuolla asiantuntija-statuksella ja SDP:n jäsenkortilla sentään muutaman tonnin voi törsätä veronmaksajien rahoja.

    Niin, pankaapa kukin kohdallenne! Tekisikö mieli kitistä, kun on vuosikymmenet saanut peuhata kuluista piittaamatta kaiken maailman miitingeissä ympäri maailman ilman mitään vastuuta tai edes arvovaltaa? Sihteeri kantaa pöydälle matkalippuja ja hotellivouchereita, herra on hyvä ja valitsee. Ja sitten, yhtäkkiä - kaikki on ohi. Lippu Tallinnan-laivalle halpaa viinaa ostamaan on ostettava itse. Taksi pitää maksaa itse. mahdollinen kom. mistress on kustannettava itse.

    Heidi Hautalaa on jo ruvettu kovasti säälimään, viimeksi tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä. Miksi, oi miksi emme säälisi Kiljusta yhdessä täällä Ykän respassa? Annetaan miehelle sääliä niin, että tuntuu!

    VastaaPoista
  2. Keski-ikäinen pikkupoika18. lokakuuta 2013 klo 15.47

    Tietoturva-asiat tulevat olemaan mielenkiintoisia sillä kohta meillä on aika pirun iso tietokanta täynnä ihmisten autojen liikkeitä ja nykyistä paikkatietoa. Ei tarvitse kauhean kauan miettiä ennen kuin mieleen tulee useampikin tapa hyödyntää moista tietoa varsinkin jos ei piittaa käyttötavan laillisuudesta.

    Silloin systeemin hakkeroimiseen kannattaa käyttää ihan oikeata setelirahaa ja sen avullahan homma hoituu hyvinkin nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Ajokortin rinnalle luodaan tietenkin matkustuslupa, jos poliisi pysäyttää tarkistetaankin paperit kaikilta autossa. Matkustuslupa on autokohtainen ja luvattomien matkustajien siivellä liikkuminen lisätään heidän omaan tai kuljettajan kilometriveroon. Autoon tarvitaan tämän seurauksena tietenkin kamera jotta voidaan olla varmoja mistä asti laittomia kyytiläisiä on ollut matkassa...

    VastaaPoista
  4. Kimppakyydeistä varmaan sitten jatkossa harkintaverotetaan niin ankarasti että homma tyssää kuin seinään.

    VastaaPoista
  5. Moro Yrjö tekstisi ovat aina yhtä sydäntälämmittäviä ja varmaan olet havainnut että olen blogisi laittanut monasti omien blogivirtojeni jatkeeksi.

    Yllytän, edelleen:

    Taisin joskus heittää sinulle että laita sieltä layout / ulkoasu kohdasta bloggerilta Lisää gadget:+1-painike jotta
    Vierailijat voivat suositella nopeasti brändiäsi ja sisältöäsi.

    Ystävällisesti Seppo Lehto armoton morottaja / heilaaja yhteisillä asioillamme

    VastaaPoista
  6. Tänään tuli Yle-radiosta taas propagandaohjelmaa, jossa tämä sama Kiljunen oli sitä mieltä, että tulevaisuudessa kaikki ihmisten liikkuminen pitäisi olla vapaata valtioiden välillä.

    Sopii kyllä, kunhan rikoslakia kovennetaan omaisuusrikosten kohdalla ja pidetään huoli, että sosiaalietuisuuksiin ei pääse käsiksi vain maahan saapumalla.

    Tuota autojen sateliittipaikannukseen perustuvaa veroa ajetaan vaan ihan sen takia, että sillä saadaan kerättyä enemmän veroja kuin nykyisellä systeemillä.

    Monella on vähäistä käytöä varten halpa ns. "kakkosauto", minulla esim. vanha Suzuki Alto.

    Maksio muutama vuosi sitten 500 euroa ja vakuutsmaksu vuodessa on n. 100 euroa.

    Tämä uudenlainen verotusmuoto poistaisi tällaiset halvat mahdollisuudet liikkumiseen.

    Eniten minua huolestuttaa se, että suuri osa keskustelusta on keskittynyt siihen, että miten valvonta TEKNISESTI toteutetaan aukottomasti eikä siihen, onko tälläisella valvonnalla yleensä oikeutusta valvonnallisessa mielessä.

    Aina kun tieto ihmisten liikkumisesta kerätään, on riski siihen, että tietoa väärinkäytetään.

    VastaaPoista
  7. On tuosta "paikkasidonnaisesta palvelusta" se ilo, että jos se 2020-luvulla otetaan käyttöön niin olen jo pitkälti yli 50v itse- ja omanarvontuntoinen äijä. Minuahan ei satelliiteilla kytätä. Saahan sitä ehtoovuosilleen hauskaa elämänsisältöä kun nuoremman polven puolesta käytän vapaa-aikani järjestelmän häirintään ym kepposen tekoon teknograattien harmiksi. Tästä tulee vielä monet naurut rakovalkian äärellä jalokahvia maistellessa.

    VastaaPoista
  8. Pitäiskö Kimmolle juotta kiljua terapiamielessä niin alkaisko hän sitten nuivailemaan ja öyhöttämään?

    Lintuvertaukseen pitäisi todeta että linnut lentävät vuodenaikojen mukaan. Kun vuodenaika vaihtuu niin ne lentävät toiseen paikkaan, talveksi talvehtimaan ja kesäksi kesänviettoon. Ulkkareihin sovellettuna se tarkoittaisi sitä että he palaisivat kotimaahan olojen parantuessa.

    Kimmo tekee ilmaista vaalityötä persuille joten hän persujen kannattaa hyödyntää se.

    VastaaPoista
  9. Ekku jo mainitsikin Ylen jostain tämänpäiväisestä radio-ohjelmasta. En ihan kaikkea onnistunut kuulemaan, mutta jotain KK siinä höpisi siitä, että "onhan niitä suomalaisia kymmenin tuhansin Espanjassakin kylmää paossa" ja "satoja tuhansia muuttanut Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin." Vertasi näitä siis Suomeen tuleviin maahanmuuttajiin/turvapaikanhakijoihin. Jätkä on kyllä ihan pimee....

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Närpes Vargille, Keski-ikäiselle Pikkupojalle, Ano1:lle, Yhel Turkkulaasel, Seppo Lehdolle, Ekulle, Ano2:lle, Vieraalle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

    Närpes Varg: Joo, ei tullut omiltakaan yhtään positiivista palautetta, kun sitä Demarin kommenttiosuutta katselin. Vaan Demarilehti kuvitteli vissiin ihan tosissaan tarjoavansa sosialidemokraattista katu-uskottavuutta. Kiljusen valokuva saattaisi jopa toimia, jos heppu olisi mykkä ja puhuisi pelkästään serbokroatialaisilla viittomilla, joita ei ymmärrä edes suomalainen kuuro.

    Tuo tarina Kiljusen retkistä kuvaa hyvin poliittisen (ja asemaansa tottuneen) broilerin elämää ja selittää varmasti syvää katkeruutta. Luulen muuten, että Kiljusen kaltaiset puoluekoneistokasvatit vihaavat persuja pitkälle myös siksi, että sieltä on tullut ihmisiä eduskuntaan ihan oikeasta työelämästä. Vähän niin kuin ilman poliittisen puoluekoneiston lupaa. Vaan vaaleissa voi vielä onneksi tapahtua näinkin.

    Täältä yksi sääliplussa Kiljuselle. Kun muu loppuu, niin sääli sentään jää.

    Keski-ikäinen Pikkupoika: Joo, kyllähän noita käyttötapoja varmaan löytyy niin tulevasta satelliittipaikannuksesta kuin nykyisestä kortilla maksamisesta. Minä pysyin pitkään käteiskannassa mutta sitten meilläkin syrjäkylällä pankki ”kehitti palvelujaan” ts. vei ensin konttorin ja sitten seteliautomaatinkin, eikä maalikylässä viitti asiakseen käydä käteista hakemassa joten kortilla tulee maksettua.

    Ano1: Piru vie, olisko pitänyt jättää kommenttisi julkaisematta. Joku saa ahaa-elämyksen. Ja ehkä vetää sen vielä pitemmälle, eli syrjäseudun henkilöautoilijan tarttee hakea itselleen autokohtainen taksilupa.

    Yks Turkkulaanen: Harkintaverotusta nimenomaan. Tuoa kimppakyytiä kun ajatellaan, jos siihen osallistuu 3 ihmistä. Yksi asuu 30 km päässä työpaikalta, yksi 20 km ja yksi 10 km. On luontevinta, että kimppalaiset ottaa kyytiin se 30 km päässä asuva. Vaan entäs jos sillä on autonaan Fiat Punto v, 1988 ja muilla kotonaan upouudet japsit? Menee matemaattiseksi.

    Seppo: Kiitos kannustuksesta. Minä nyt laitoin tuon plus ykkösen sivupalkkiin, vaikka rehellisesti sanoen en oikein ole varma, mitä se tekee. Kai se liittyy tuohon google plussaan. Minulla kun ei ole tiliä sinne eikä myöskään facebookiin. Yleensäkin täytyy todeta, että minä en ole mikään lahjakkuus näitten tietomasiinoitten kanssa, ja kaikki mitä näillä väsään, on työllä ja tuskalla opeteltu. Mutta heilataan seuraavan kerran vasta helluntaina. Hommaforumillahan se aikanaan keksittiin:

    http://1.bp.blogspot.com/-0mv0CfSWoIY/T8JXyLrAIHI/AAAAAAAAAg0/vzeSPwCCuo8/s1600/heilaa.jpg

    Ekku: Kiljunen on tyyppejä, joitten on helppo sanoa mitä, mutta jolla ei juolahda mieleenkään miettiä että miten ja millä rahalla. Tuo asumisperustainen oikeus sosiaalitukeen sekä se, että Suomesta ei enää karkoiteta jos tyyppi ei niin halua, on sellainen aikapommi, että valtapuolueet eivät sitä tajua.

    Ja aivan niin kuin totesit, ennen kuin mietitään teknistä toteutusta, tulisi miettiä onko asiaan moraalista oikeutusta. Minusta tässä on kyse suurinpiirtein samasta, kuin lainkuuliainen kansalainen laitetaan ehdonalaisvalvontaan. Tuleeko sitten aikanaan kyselyitä, että miksi kansalainen X on ajellut huviajeluita. Kun on kiintiö tullut täyteen. Vähän niin kuin viinakortin kanssa aikanaan. Pisimmälle mietittynä voi tuumia, että jos helsinkiläinen perhe lähtee Lappiin autolla ja tukee siellä suomalaisia yrittäjiä, se on kerskakulutusta ja ympäristön tuhoamista, mutta jos sama perhe menee julkisilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja lentää Goalle, niin se on ekoteko. Eipähän harrastettu turhaa yksityisautoilua.

    VastaaPoista
  11. Ano2: Luulenpa, että jonkunlainen gps:n sotkija ilmestyy meidänkin kotteroihin. Ja voi olla, että väsäilen asian kunniaksi itsekin rakotulet ja otan jalokahvin, ehkä toisenkin.

    Vieras: Minä vähän luulen, että Kiljusta ei auta edes viikon kuuri Lällävedellä. Muuttolinnuissahan on sekin etu, että ne hankkivat ruokansa itse, ja vaikka pesue olisi kuinka suuri, niin en ole kuullut niitten kyselevän kunnallisten vuokra-asuntojen perään.

    Ano: Yep, noita kliseitä jaksetaan viljellä. Mutta koskaan ei sanota, että missä niissä maissa olikaan se suomalaisiin erikoistunut sosiaalihuolto-, kielen ylläpito-, ”kotouttamis”- ja puolestaloukkaantumiskoneisto? Ja Espanjaankin suomalaiset menevät omilla rahoillaan.

    VastaaPoista
  12. On se vaan niin mukavaa, kun ei tarvitse pähkäillä, josko sitä joskus Suomeen takaisin muuttaisi. Kyllä poliitikot sen päätöksen mun puolestani hoitavat. Meinaan tuota kyttäys verotus järjestelmää.
    Väillä pistää mietityttämään härmäläisten sivistys taso, kun niin harva on tosissaan huolissaan isoveli valvoo systeemistä. "Kyllä minua saa seurata, en tee mitään rikollista"! "Kyllä makuuhuoneeseen saa kameran asentaa, käytän vain yleisen moraalin hyväksymiä asentoja naidessani." Kuinka saatanan tyhmiä ihmiset oikein on?
    Tietoja ei muka käytetä mihinkään muuhun kuin verottamiseen. Nyt se on vaan niin, että hallinto Suomessa on kusettanut kansalaisia aina ja joka asiassa. Ja tulee kusettamaan tässäkin asiassa. Nopeuksia tullaan tarkkailemaan ja vakuutusyhtiöt myöntävät rabattia rajoituksia tiukasti noudattaville. Jos ajat mällin ylinopeudella, niin korvauksen omavastuu nousee. Ollilakin on niin ylimielinen, että horisee palveluista joita saa jo nyt kännykkäänsä. Työryhmän nimikin on varmaan tuon kortittoman laboranttiapulaisen Kyllösen kynästä. Se oiken haisee stalinismille. Minä ihan vakavissani väitän että vielä joku meistä näkee senkin päivän kun jokaiselle kansalaiselle asennetaan syntymän jälkeen siru korvan taakse niinkuin koiralle nykyjään. "Kyllä sen sinne saa laittaa, en minä tee mitään rikollista."

    Mitäs tuo Kiljunen oikein vauhkoo, yrittääko hän nostaa profiilia jotta tulisi taas valituksi.
    Se muuten saattaa olla hyvinkin mahdollista, kun ihmettelee millaisia pönttöjä sinne Arkadianmäelle pääsee.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys, Becker. Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Ja totean, että minua ei saa seurata, sillä en tee mitään rikollista. Seuratkaa rikolliseksi epäiltyjä. Tää ympäristöasioihin pohjautuva verottaminen on muuten loistava kusetusidea. Valtio saa ryöstettyä minkä ennättää ja vihreät taas laukeavat housuihinsa, kun maailma pelastuu. Jos Suomi siirtyisi ympäristön nimissä puhtaaseen hevosvetoon, se ei vaikuttaisi maailman mitassa yhtään mitään.

    Tuosta Kiljusesta juu. Saattaa päästä läpi vielä vaikka minne. Suomesta on löytynyt höynäytettäviä, jotka äänestivät tyypin neljä kertaa eduskuntaan.

    VastaaPoista
  14. Hassua tässä lintujen lentelemisessä on, että sotaa pakoonn tulee nuoria salskeita miehiä. Kansalaisuuden saatuaan mieli tekeekin takasin haistelemaan ruutia. Keniassakin "norjalainen" lahtasi avuttomia ihmisiä. Kentie siellä oli "suomalainenkin lintu". Että näin ne Kiljusen linnut lentelee. Suomalainenkin veronmaksaja pääsee tukemaan terrorismia. Kiitos siitä tälläsille kiljusille.

    Tätä touhu ei työmiehen järjellä oikein tajua!

    VastaaPoista
  15. En minä tietysti näihinkään asioihin paljon mitään osaa sanoa joten pistän tähän ihan vaan täytteeksi jotain satunnaista tekstiä wikipediasta, tiedä sitten miten tämä mihinkään liittyy

    Of the 140,000 Jews who had lived in the Netherlands before 1940, only 30,000 survived the war. This high death toll had a number of reasons. One was the excellent state of Dutch civil records: the Dutch state, before the war, had recorded substantial information on every Dutch national. This allowed the Nazi regime to determine easily who was Jewish (whether fully or partly of Jewish ancestry) simply by accessing the dat

    VastaaPoista
  16. Tervehdys Korpisoturille ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne.

    Korpisoturi: Kiljusella ja työmiehellä on tietysti se perustavaa laatua oleva ero, että työmies tekee työtä, Kiljunen saattaa joskus puhua työn tekemisestä. Mutta tosi on, että suomalaiset veronmaksajat rahoittavat terrorismia. On jokseenkin vastenmielistä, että mediassa kirjoitellaan, että ”norjalainen” teki jossain päin maailmaa sitä, ”ruotsalainen” toisaalla tätä ja ”suomalainen” jossain muualla tuota. Eivät ne ole norjalaisia, ruotsalaisia eivätkä suomalaisia. Ei vaikka he olisivat saaneet täältä sosiaaliperäisen turvapaikan ja elatuksen. Ei vaikka tiedostava ihminen vaatii meitä ajattelemaan norjalaisena, ruotsalaisena tai suomalaisena.

    Heikki Välimäki: Luulen kyllä tajuavani kommenttisi pointin. Liittyy kohtaan 2, ja ajatuksia herättävällä tavalla liittyykin. Kiertotien kautta joo, mutta kumminkin.

    VastaaPoista
  17. Mitä Kiljuseen tulee, lienee Ykän esittämä vaihtoehto c oikein, eli moraalirappeutuma. Toisaalta täytyy kai yrittää ymmärtää miestä, jos on ehtinyt vuosien saatossa tottua siihen, että kaikenmaailman lintuvertaukst riittää, niin onhan se nyt saatana jos pitää vielä vanhoilla päivillä perustelemaankin ruveta. Joten säälipiste täältäkin. Saapa tosiaan nähdä vieläkö mies pääsee eduskuntaan. Itse siirtäisin herran sos.dem-museoon, mutta eipä multa varmaan kysytä.

    VastaaPoista
  18. Tervehdys, Pyrrhos. Se, että Kiljunen puhuu pehmosia ei tietenkään ole varsinainen uutinen sillä Kiljusen täytyy tehdä, mitä Kiljusen täytyy tehdä ja eihän se ressukka muuta osaakaan, mutta se on minusta varsin kuvaavaa, että demareitten pää-äänenkannattaja hakee tämän hemmon asian tiimoilta haastateltavaksi ja kuvittelee saavansa siltä taholta jotain apua. Kuvaa demareita. Aikanaan ehkä Suomen tärkein puolue. Nykyisin pelkkiä iskulauseita.

    VastaaPoista
  19. Yrjö ;) nyt on helpompi niiden joilla on gmail.com ja sitä kautta blogger.com tili liitetty google+:aan helpompi jakaa tilapäivityksiä = vain yhdellä napinpainalluksella + enter

    Seppo Lehto heilaa / morottaa oli sitten helluntai tai ei ;)

    VastaaPoista
  20. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja19. lokakuuta 2013 klo 17.49

    Mut ei sentään ole tainnut olla jossain lehtykäisessä kertomassa eduskunnasta putoamisen aiheuttamista masennuksesta & itkuista.

    Toisin kuin muistelen erään toisen demari-miehen tehneen.

    VastaaPoista
  21. Niin täytyy kysyä miksi sota-alueelta tulee nimenomaan nuoria ja hyväkuntoisia miehiä. Tuo kuullostaa rintamakarkuruudelta, olipa minkä tahansa sodan osapuolen kannattaja. Ellei sitten tarkoitus ole käyttää kohdemaata tukikohtana jossa värävätään halukkaita, hoidetaan tiedonkulkua ja logistiikkaa, lähetetään rahaa ja lähdetään sitten itse jonnekin sotimaan. Varsinkin jos on käynyt Puolustusvoimien tarjoaman varusmiespalveluksen, niin tilanne on se että Puolustusvoimat on koulutusleiri rauhanuskontolaisille.

    Mitä jos sanottaisiin nuorille miehille ette saa jäädä tänne vaan teidän täytyy palata heti. Kotiin palattua jokainen teistä saa rynkyn, 3 lipasta, 300 patruunaa, ja aseenpuhdistusvälineet, jotka saatte lunastaa sitten kun olette astuneet kotimaan kamaralle. Voimme maksaa paluumatkan ja perillä jokainen teistä saa suolarahaa käteisenä taskun täytteeksi, vaikka 300 euroa, jolla rellestäisi Syyrian hintatasolla kauan. Maksaisi tämä tietysti mutta olisi selvästi halvempaa kuin pitää täällä hetkeäkään.

    Kirjoitin joskus Jaskan blogiin kommenttina listan kysymyksiä jotka liittyvät tämäntyyppisiin aiheisiin. Mitä Ykä itse vastaisi näihin ja näihin?

    VastaaPoista
  22. Väinö Tanner ja Miina Sillanpää eivät varmasti halunneet Sdp:n olevan mikään kimmokiljusten ja tuulaväätäisten kerho.

    VastaaPoista
  23. "Väinö Tanner ja Miina Sillanpää eivät varmasti halunneet Sdp:n olevan mikään kimmokiljusten ja tuulaväätäisten kerho".

    No ei varmaan. Eikä suomalainen työmieskään tätä halua.

    VastaaPoista
  24. Närpes varg (heh,heh)19. lokakuuta 2013 klo 22.32

    Uuden Suomen blogistossa Katriina Kajannes-niminen demari kirjoittaa siitä, kuinka demareita nykyisin vainotaan. Vittuillaan netissä ja saunat poltetaan. On tainnut käydä lukemassa Ykää?

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Lehdon Sepolle, V.N.V:lle, Vieraalle, Korpisoturille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

    Seppo: Ok. Tämä ymmärretty. Niin kuin totesin, nää tietomasiinat eivät ole vahvin puoleni.

    Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Niin, kyllähän se varmaan tuntuu siltä, kuin pitkään uskollisena pidetty puoliso lähtisikin toisen matkaan. Mutta politiikkaan mennessä pitäisi tajuta, että niinkin voi käydä. Valtapuolueissa kun omaa asemaa pidetään kiveenhakattuna jumalallisena totuutena, jonka muuttamisesta seuraa rutto, heinäsirkat ja esikoisten kuolema.

    Vieras: Yleensäkään ei pitäisi miettiä, että tämä tilanne on pysyvä ja muuttumaton vain siksi että se on jonkun mielestä pysyvä ja muuttumaton. Ongelman lieventäminen ei ole pääkysymys vaan ongelman poistaminen. Suhtaudun yleensä ottaen näitten keinotekoisesti tänne tuotettujen kansanryhmien aseelliseen kouluttamiseen hyvin skeptisesti. Nuo kysymyksesi olivat ihan hyviä, mutta niitä on sen verran paljon, etten rupea niitä yötä vasten pähkäilemään. Palaan tuonnempana.

    Vieras & Korpisoturi: Epäilemättä molemmat tuumisivat, että mikä tää hörhöporukka on ja millä oikeudella se on pöllinyt demaripuolueen nimen itselleen.

    Närpes Varg: Nimenomaan heh, heh. Olipa mainio pläjäys. Lukekaapa ihmiset se tuosta:

    http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152026-tuhopoltto-uusin-tihutyo-demareja-ja-tyovaenkulttuuria-vastaan-jyvaskylassa

    VastaaPoista
  26. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja20. lokakuuta 2013 klo 1.06

    Jyväskylän Kirkkopuisto on tainnut olla varmaankin vuosikymmeniä päihteidenkäyttäjien taukopaikka.
    (Ainakin muistelen säännöllisesti kyseisistä uutisista kuulleeni.)

    Joten kyllä siellä ihmisetkin on saaneet kuulla "uhkailua(tm)", eivät pelkästään demarit.

    Ja mitä tuohon saunapaloon tulee, niin yhtä todennäköisesti se on demareita vastaan suunnattu kuin se virheiden vaalimökin vandalisointi Jyväskylässä muutama vuosi sitten.

    Se kun taisi olla vain joku baarista kotiapäin toikkaroinut.
    Eikä mikään persu kuten virheet & media taisivat uutisoida.

    VastaaPoista
  27. Tervehdys, V.N.V. Asian tiimoilta tuon kirjoituksen kommenteissa yksi heppu pisti varsin mukavasti kielen poskeen:

    ""Kajannes:" Paloipa Ainolan sauna muuten vain sairaan ihmisen tuhovimmasta tai demarivihasta, teko on symbolinen ja pysäyttävä."


    Berliinissä kansallissosialistit polttivat valtiopäivätalon ja lavastivat muut syyllisiksi.
    Jos taustalla on poliittinen motiivi, saunanpoltto kohdistui varmaan kristillisdemokraatteja vastaan, jos puucee olisi poltettu,voisi epäillä demareiden vastaisia aineksia.""

    VastaaPoista
  28. Humalaisia on helpompi ryöstää ja raiskata. Kiitosta vaan suomalaisille portsareille, kun ette päästä ulkomaisia rikollisia baariin. Se on asiakkaiden suojelua. ja Bitee voi haistaa pitkän v....n. Suomalaisille vittuilu menee jo överiksi. Kauanko tätä jaksetaan katella?

    VastaaPoista
  29. Tervehdys, Korpisoturi. Tarkoitit varmaan tätä juttua:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288610260139.html

    Tässä kannattaa vähemmistövaltuutetullekin muistuttaa, että ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa ja ennen kaikkea se, että myös ravintolan asiakkailla on oikeus valita sellaiset ravintolat, jotka sopivat heidän pirtaansa parhaiten. Ja esmes somali- tai kulmahousuporukan kansoittama ravintola ei yleensä sovi. Ikävää varmaan jonkun mielestä, mutta kapakan pitäminen ei ole sosiaalityötä.

    VastaaPoista
  30. Kiljunen on jännä tapaus. Psykiatriseen luokitteluun pitäisi varmaan lisätä "demarisyndrooma". Kuvaus olisi suunnilleen seuraava: "Potilas voi olla hyvinkin älykäs. Hän voi omata laajat yleistiedot, joskus joltakin alalta runsaat erikoistiedot ja loogisen päättelykyvyn. Nämä ominaisuudet kytkeytyvät kuitenkin täysin pois päältä, kun potilas joutuu käsittelemään asiaa, joka on hänelle ideologisesti tärkeä. Syndrooma on saanut nimensä siitä, että sen on havaittu olevan erityisen yleinen sosiaalidemokraateilla."

    Esimerkiksi Kiljunen on varsin ansioikas harrastelijaveksillologi eli lippututkija. Hän julkaisi juuri kirjan Maailman maat - liput ja historia, joka on paras suomenkielinen esitys eri maiden lipuista. Tai ainakin paras josta olen tietoinen ja kuulun itsekin jossain määrin alan harrastajiin.

    Kirjassa Kiljunen esittelee maiden valtiolippujen historian, kuvat ovat perusteelliset, samoin selvitykset. Historia kerrotaan lyhyesti mutta selkeästi. Kirjassa on kuitenkin merkittävä kauneusvirhe ja se tulee esiin melkein jokaisen luvun viimeisessä kappaleessa. Se pitäisi aina jättää lukematta, jää paha jälkimaku. Nykyaikaa kuvatessa kirjoittajan vihankarvainen suvaitsevaisuus-eurooppalaisuus -ideolgia paistaa läpi tai oikeastaan nousee aivan pintaan. Muutamia esimerkkejä alkupään lukujen lopuista näin maistiaisiksi, muuten voin kyllä kirjaa lämpimästi suositella. Samoin suosittelen Kiljuselle lämpimästi veksillologiaan keskittymistä ja politiikasta sivussa pysymistä:

    Islanti: Skandinaavinen ristilippu kahdella päällekkäisellä ristillä saattaa hyvinkin pian koristaa EU:n jäsenvaltioiden lippuriviä. Ovako islantilaiset lipullaan näyttämässä tietä esivanhemmilleen norjalaisille, joiden EU-jäsenyys antaa vielä odottaa?

    Ruotsi: Ei ihme, että ruotsalaiset voivat ylväinä ihailla kansakuntansa sinikeltaista lippua. Se on osoittautunut suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden, tasa-arvon ja kansanvallan tunnukseksi.

    Tanska: Vasta 2000-luvulla konservatiivien johtamat koalitiot ovat päässeet johtamaan maata. Aiemmin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa on jyrkennetty, ja maa uhkaa käpertyä kuoreensa. ... Surkealta tuntuu, kun Tanska on tänään alkanut liputtaa itseensä sulkeutuvan tyytyväisyyden puolesta.

    Viro: Viron lipun sinivalkoisuus osoittaa yhteyttä Suomeen, mutta musta ottaa etäisyyttä. Suomessa korostetaan yhteisvastuullista hyvinvointia ja hyviä suhteita Venäjään. On toivottava, ettei Viron lipun musta saa näistä periaatteista yliotetta.

    Alankomaat: Hollantilaiset ovatkin esimerkillisen vapaamielisiä ja suvaitsevaisia. Näin on yhä, vaikka muukalaisvihamielinen Vapauspuolue on lisännyt kannatustaan.

    Eikö kustannustoimittajalla ollut sanaansa sanottavana tuohon paskaan, joka on pilaamassa muuten ansiokasta kirjaa? Ilmeisesti ei, koska Kiljuselle tyypillisiä tekstin maneereita ja huonoja sanamuotoja ei ole myöskään korjattu, mikä pitäisi olla kustannustoimittajan homma. Näitähän on jokaisella kirjoittajalla, Kiljusen raakatekstissä (jollaisena kirja lienee suurin piirtein julkaistu) niitä on suhteellisen vähän mutta kuitenkin havaittavasti.

    Olen joskus miettinyt, onko Kiljunen oikeasti niin fiksu mies että on tajunnut tässä maassa olevan riittävästi höynäytettäviä ja selviävänsä helpommin päättäviin tehtäviin valitsemalla typerän ideologisen lähtökohdan. Jos toimisi järkevästi, olisi kilpailu äänestäjistä paljon kovempaa. Eli on hyvin paljon mahdollista että Kiljusen vallanhimo ylittää hänen älykkyytensä. Mikä kuuluu sekin demarisyndrooman oireisiin.

    P. S. Sallinet pienen korjauksen. 42 (eli maraton kilometreinä) kirjoitetaan roomalaisin numeroin XLII. Sallittu muoto on myös XXXXII, mutta se oli jo roomalaisittain vanhahtanut.

    VastaaPoista
  31. Tervehdys, Jaska. Kyllä tuo demarisyndrooma sattuu melko kohdalleen. Vaan tuo lippuasia on suoraan sanoen varsin typerä esitys Kiljuselta. Minäkin nimittäin olen kovasti kiinnostunut lipuista. Kun lippuja ja niitten historiaa esitellään, voi ja pitääkin kertoa myös lippuihin liittyvä poliittinen historia, mutta nuo tuossa mainitut kiljahtelut ovat vastenmielisiä. Tuli vaan noista kiljahteluista mieleen, vähän samanlaista harrasti Helsingin Sanomien kuukausiliite vuonna 2008. Se listasi kauneimmaksi katsomansa liput. Toiseksi tuli Kenian lippu, jota HS kuvaili:

    ”Primitiivistä energiaa, värien magiaa, haastaa katsojan tekemään tiliä suhteestaan postkolonialismiin”

    Minä noin henk koht uskon, että ei Kiljunen mikään varsinaisen fiksu poliittinen huora ole. Tyylillään hän putosi eduskunnasta ja on sen jälkeen jatkanut samalla tyylillä kahta kauheammin. Minä luulen, että hän ihan oikeasti uskoo siihen, mitä opettaa. Vallanhimo on varmasti kova, ja katkeruus sen menettämisestä suuri, mutta hepulla ei ole älyllisiä paukkuja edes hioa linjaansa. Kunhan mutisee pahoista persuista, jotka veivät häneltä palan suusta.

    Kiitos korjauksesta, mutta kun tuo kymppiluku ehti jo lähteä menemään neljällä x:llä, niin menköön nyt loppuun asti. Eikös se 50 sitten ollut L?

    VastaaPoista
  32. Olen ymmärtänyt, että Kiljusella on yritystä naistenmieheksi.
    Voisiko noiden tipujuttujen takana olla pyrkimys ihmistipujen suosion kalasteluun?
    Suvakkipiparia ei taida saada latelemalla alkeistason suvakkijuttuja, eli pitää laittaa enemmän kierroksia turpamoottoriin. Kyseisellä herralla kun ei ole luoja suomaa komeuttakaan.
    Voin olla väärässäkin.

    VastaaPoista
  33. Nykyään vilisee näkijöitä, jotka näkee kirkkaan totuuden sota-ajan asioista. Lauri Törniä ammutaan selkään. Että oli niitä pimeitäkin puolia hänellä. Kuulemma juoppokin. No suomalainen korpisoturi tuppaa ottamaan viinaa joskus. Joten löytyyhän meitä. Eiköhän se Eetu Salin ollu melko kova juoppo. Ai eihän se ollukkaan natsi, hys, hys!

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Anolle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Kiljusen naistenmiesyrityksestä en osaa sanoa. Kaipa kaikilla miehillä on halu olla naistenmies. Se, miten vihervasemmistolaista naista bongataan on mulle arvoitus ja itse asiassa haluan sen arvoituksena pysyvänkin. Niin Kiljusen kuin muittenkin miesten komeudesta en osaa sanoa mitään, sillä olen sen verran hetero, että en osaa kuvitella tässä maailmassa yleensäkään mitään muuta niin epäseksikästä otusta kuin ihmisuros. Jätetään tämän setviminen naisille.

    Korpisoturi:

    Puhut vissiin tästä jutusta:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63345-vaiettu-totuus-lauri-tornista-yle-maanpetturi-viinamaen-miehia

    Mannerheim-ämpäri on näemmä taas vähäksi aikaa hämmennetty. Tarttee ottaa päiviteltäväksi Törni. Sitten varmaankin Marttisen miehet ja sittenhän voidaankin mennä Lasse Virénin veridopingiin ennen kuin palataan taas hämmentämään jo kuudettatoista kertaa jäähtynyttä Mannerheim-velliä. Siinä seuraavassa jutussaan se sama toimittaja otti jo muuten vähän pehmeämmän linjan ja totesi, että mies ei sentään ollut natsi:

    http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/63363-mika-lauri-tornia-ajoi-ryssavihaa-ei-natsi

    Yleensä, se, että suomalaiset sotilaat (niin kuin siviilitkin) saattavat joskus juoda viinaa on kyllä uutisena niin uusi ja uskomaton, että multakin meni palikat kerralla sekaisin. Vasemmistoaktiiveillahan ei alkoholi ole ollut pelissä ikinä koskaan milloinkaan. Voitonmaljatkin skoolataan Pommacilla. Ja Salinin Eetukin joi vain pelkkää vettä. No, teetä jos sattui oikein hurjalle päälle.

    Mutta noin vakavasti ajatellen. Lauri Törnikin oli vain ihminen. Jonka elämästä löytyy taatusti paljon paskaa. Niin kuin löytyy minustakin. Niin kuin löytyy Korpisoturista. Niin kuin löytyy niistä toimittajista, jotka kirjoittavat sensaation maamme merkkihenkilöistä löytyneestä paskasta. Minä sallin maamme merkkihenkilöille heidän elämässään olleen paskan aivan hyvin enkä ota siitä mitään ongelmaa. Kun he ovat kuitenkin tehneet meidän kaikkien eteen noin satatuhatta kertaa enemmän kuin ne toimittajat, jotka etsivät paskakärpäsinä uutta paskan hajua.

    VastaaPoista
  35. Tuossa Törni-jutussa ihmetyttää ainoastaan tuo nykytutkijoiden tapa tuoda ennestään tunnettuja asioita julkisuuteen ja kertoa niiden olevan aiemmin vaiettuja. Ikään kuin kyseessä olisi suuri salaisuus, jonka kyseinen tutkija on suurella vaivalla kaivanut esiin ja tuo nyt esille.

    Itse olen saanut tietoni Törnistä ihan julkisesta mediasta, lehdistä, tv:stä, netistä jne.
    Eikä tuossa tutkimuksessa ole ainakaan minulle mitään uutta tietoa Törnistä.

    En koskaan ole sen kummemmin ihaillut Törniä.
    Hyvä sotilashan tuo oli, mutta kuitenkin sellainen poikkeusyksilö, joka sopi paremmin sotahommiin kuin rauhan töihin, minkä hän myönsi itsekin.








    VastaaPoista
  36. Törni-kirjaa en ole vielä lukenut, mutta julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella sanoisin että kyseessä on silottelematon ja realistinen teos. Tuntuu siltä että toimittajat ovat nostaneet siitä esiin vain yhden aspektin saadakseen kohua aikaan ja dissatakseen halveksimiaan asioita. Tekijät lienevät kohdelleet Törniä realistisesti eikä kohu ole heidän syytään. Mutta pitää lukea kirja kunhan ehtii.

    VastaaPoista
  37. Juu, minäkin olin aiemmin lukenut Törnistä muutaman kirjan ja ei ainakaan mulle tullut minään uutena asiana se, että hän oli viinaan menevä tappelupukari. Kuten ano tuossa jo totesikin Törni oli syntynyt sotilaaksi/sotaan. Rauhan aikanahan hänen toimintansa oli aika ajoin aika moista luuserin hommaa. Mutta mitä sitten, minä pystyn kunnioittamaan miehen vahvuuksia hänen heikkouksistaan huolimatta. Vaikea minun on olla Törniä ihailematta. Kyllä sitä itsekin toivoisi kovassa paikassa pystyvänsä toimimaan kuten Törni. Luultavasti jokainen mies toivoisi.

    VastaaPoista
  38. Tervehdys Ano1:lle, Jaska Brownille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne. Minäkin olen lukenut Törnin elämäkerran ja siinä kyllä oli ihan selkeästi nuo kommenteissanne mainitut asiat. Mies oli sodassa loistava poikkeusyksilö, siviilissä vähän epävarma sählä, jolle rähinäviina maistui. Marttisen miehiin kuulunut Aito Keravuori piti vaimoineen Törniä vähän niin kuin ottopoikana ja jeesasi elämässä eteenpäin. Törnihän ei varsinaisesti kuulunut Marttisen miehiin, jotka kouluttivat amerikkalaisia talvisotimisessa, vaan toimi taistelujoukoissa.

    Elämäkerta oli ihan onnistunut, tasapuolinen eikä pyrkinyt sensaatioon. Toimittajat vaan halusivat tehdä sensaation, ja helppoakos se nyky-Suomessa on. Kun kohde on oikea. Veikkaan, että seuraavaksi ”murskataan myytit” Marttisen miehistä sekä asekätkentää johtaneesta Valo K. Nihtilästä ja kun sitä velliä on aikansa hämmennetty, voidaankin taas käydä Mannerheimin kimppuun.

    Olispa mukava, kun vaihteeksi töngittäisiin tiettyjä 1960 – 1970-luvun juttuja. Noin harjoitusmielessä. Olishan niitä muutamia myyttejä nykypäivänäkin, mitkä murskata voisi.

    VastaaPoista