ERITYISTUETUT JA VÄLTTÄMÄTTÖMÄT LIITOT

Palaanpa aiheeseen, josta kirjoitin aikaisemmin vuonna 2008 eli monikulttuurisiin avioliittoihin. Kirjoitus on melko pitkälti kopio siitä vanhasta, johtuen varmaankin siitä, että kummassakin kirjoituksessa käsitellään tutkija Minna Säävälän avautumisista kyseisistä liitoista. Vuonna 2008 Säävälää jurppi viranomaisten kylmäkiskoisuus monikulttuurisia avioliittoja kohtaan. Viranomaiset kun joskus epäilevät, että onkohan tämä liitto järjestetty vain sen takia, että joku heppu pääsee Suomeen. Tuolloin Säävälä peräsi viranomaisten tukea monikulttuurisille liitoille.

Uudemmassa avautumisessaan Säävälä vastuuttaa liiton kestävyydestä avioliittoon menneitten ihmisten lähipiirin ja kaataa vastuun liiton mahdollisesta epäonnistumisesta lähipiirin nuivalle suhtautumiselle. Juttujen perusteella voi päätellä, että jos monikulttuurisessa liitossa on häikkää, syy on viranomaisten tai lähipiirin nuivan suhtautumisen. Se, onko suhteen peruspalikoissa jo alun perin, esimerkiksi huomattavista kulttuurieroista johtuen jotain häikkää ei ole ainakaan näissä jutuissa varsinainen pohtimisen aihe.

Tässä tuoreimmassa avautumisessa puhutaan vain suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten avioliitoista ja lähipiirin mahdollisesti nuivaa suhtautumista siihen. Ainakin tämän lehtijutun mukaan. Suomalaisen miehen ja ulkomaalaisen naisen avioliittoja ei käsitellä. En ole varma, voiko sitten Säävälän tai toimittajan mielestä niihin taas suhtautua nuivasti kaikessa rauhassa.

Yhtä kaikki, monikulttuuriset liitot ovat aika ajoin mediassa tapetilla nimenomaan positiivisessa mielessä. Niin iltapäivälehdissä kuin naistenlehdissä on mainostettu usein ihanan väreilevää ja erilaista monikulttuurista parisuhde-elämää. Mainostihan Anna-lehti aikanaan monikulttuurista tapahtumaa otsikolla ”Naisia tummissa rytmeissä”:

Kuukauden ensimmäisenä lauantaina helsinkiläisessä ravintolalaivassa kaikaa eksoottinen musiikki. African Music Night- bileissä kohtaavat Suomi ja Afrikka, naiset ja miehet. Naisia vetää paikalle, se että tummat miehet saavat heidät tuntemaan itsensä naisiksi - ulkonäöstä, koosta ja iästä riippumatta.

Itse olen työni puolesta joutunut jatkuvasti katselemaan kolikon toista puolta. Pisti silmään, että kummassakaan Säävälän avautumisessa – tai ainakaan niistä kirjoitetuissa jutuissa – ei mainittu ollenkaan lapsia. Lapset ovat varsin hyvä mittari sille, onko liitto onnistunut vaiko ei. Ja työkokemukseni pohjalta voin todeta, että mikäli niin suomalainen nainen kuin suomalainen mies haluaa kymmenkertaistaa lapsensa mahdollisuuden joutua huostaanotetuksi ja sijoitettavaksi laitokseen, hänen kannattaa tehdä lapsi ulkomaalaisen puolison kanssa. Toteamukseni ei tuomitse ketään. Näin vain valitettavasti on. Näitä ns. puolikkaita on laitoksissa huomattavasti enemmän, kuin mitä heidän suhteellinen osuutensa väkiluvusta on. Ja on ollut koko urani ajan. Määrä vain kasvaa.

Se, että näistä monikulttuurisista liitoista syntyneitä lapsia sijoitetaan laitoksiin suhteessa huomattavasti enemmän kuin tavallisista suomalaisista perheistä, kertoo että joku ei vaan toimi. Mikä? Minulla ei ole mitään varmaa selitystä. Yksi syy voi tietysti olla juurettomuuden tunne. Olenko suomalainen? Olenko kansan x jäsen? Olenko puolikas? Olenko mitään? Joillekin nuorille se on ongelma, joillekin ei. Ihmisiä ei voi tietenkään käsitellä yhdessä nipussa ja jokainen henkilö on oma itsensä.

Joka tapauksessa näitä henkilöitä päätyy laitoksiin turhan taajaan ja jokainen sijoitus on epäonnistuminen ja inhimillinen murhenäytelmä. Aina voi nostaa esiin r-kortin ja syyttää suomalaista lastensuojelua siitä, että se kyttää niin ulkomaalaistaustaisia kuin näitä monikulttuurisia perheitä muita enemmän. Kollegani jalon sosiaalipiiperryksen alalta voivat tosin vahvistaa, että sitä nimenomaista r-korttia pelätään kuin ruttoa, ja sen takia ennemminkin odotellaan liian pitkään eikä tehdä mitään, vaikka tehdä ehkä pitäisikin. Varsinkin kun yksi laitossijoitus maksaa minimi 300€ vuorokaudessa eli tommonen 110.000€ vuodessa. Ihan vähällä tämmöisiä sijoituspäätöksiä ei tehdä.

Ja ongelma on ihan samanlainen, oli kyseessä suomalais-afrikkalainen liitto tai suomalais-venäläinen liitto. Kyse ei ole ihmisen ulkonäöstä, vaan siitä, että jotkut palat eivät vaan loksahda kohdalleen. Samoin ei väliä ole sillä, onko liiton suomalainen osapuoli nainen tai mies. Tässä kohdassa tietysti joku ihminen voi kommentoida, että minäpä olenkin naimisissa aivan ihanan ulkomaalaisen miehen/naisen kanssa ja touhu pelittää kuin junan vessa, joten Yrjön täytyy kirjoittaa silkkaa paskaa noin yleensäkin. Onnea teille ja menestystä elämäänne. Mutta se ei muuta yleistilannetta mihinkään.

Ihmisillä on oikeus valita puolisonsa. Ei siihen voi puuttua. Mutta en ymmärrä sitä, miksi monikulttuuriset liitot ovat jonkunlainen itseisarvo, joita täytyy hypettää ja suosia. Kun käytäntö täällä kentällä näyttää aivan toista. Ehkä ihmisiä kannattaisi (tutkijoittenkin) kannustaa harkitsemaan ensin ja toimimaan vasta sitten. Suomalaisillahan on vähäisemmissäkin asioissa ollut hyvä nyrkkisääntö että ennen kuin toimitaan, pysähdytään aloilleen, poltetaan paritkin perstupakit ja fundeerataan.

Tutkija Säävälälle, monelle muullekin tutkijalle ja ennen kaikkea hyvin monelle toimittajalle tuo nyrkkisääntö on vanhanaikainen. Ainakin tässä asiassa. Heillähän on oletusasetuksena että niin monikulttuurisuus yleensä ja sitä myötä monikulttuuriset liitot tuovat tähän maahan jotain hyvää, toivottavaa ja hyödyttävää. Ja ainakin tässä tapauksessa nimenomaan niin, että liiton suomalainen osapuoli on nainen ja ulkomaalainen osapuoli mies. Näin ollen näitä liittoja tulee tukea, niin lähipiirin kuin viranomaisten taholta. Asiaan liittyvistä haittapuolista selviää yksinkertaisesti niin, että niitä ei noteeraa. Tyhmempi ajattelee tietysti että jos joku asia on alunperinkin niin hyvä, niin mihin se erityistukea tarvitsee? Eikö tuo pysy pystyssä ja kukoista ihan omin päinkin?

Mutta kysehän ei olekaan siitä, mitä joku asia on käytännössä. Kyse on siitä, kuinka nämä ihmiset unelmoivat tämän asian olevan. Ja heidän unelmiensa mukaan meidän muittenkin tulee elää. Ja sitä myötä kantaa kollektiivista syyllisyyttä. Vaan sitähän meillä on kannettavanamme jo valmiiksi niin paljon, että eiköhän tuokin rikka rokkaan mahdu sekaan.