sunnuntai 17. elokuuta 2014

ANTERO LÄRVÄNEN JA KVARTAALITODELLISUUS

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksestä tällä kertaa täältä Helsingistä. Tämänkertaisena aiheenamme on se, että saamiemme tietojen mukaan Suomen poliittiseen elämään ja sitä kautta yhteiskuntajärjestelmään on tulossa suurin uudistus sitten sääty-yhteiskunnasta eduskuntaan siirtymisen. Alun perin tohtori Adolf Butlerin piti kertoa meille asiasta tarkemmin, mutta jostain syystä suunnitelma meni hieman reisille, sillä hän vain nauroi katketakseen silmät vesissä, nappasi mukaansa pullon Jack Danielsia, nosti peukkuaan huoneesta poistuessaan ja naurunsa lomassa puhui jotain viikon rännistä. Niinpä meillä on asiasta tarkemmin kertomassa saneleva virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Saneleva virkahenkilö Löröttät-Sixteen, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitokset, Antero, ja virallinen ja vastuullinen tervehdys kaikille lähetyksen kuulijoille siellä Pinnanmaalla.

- No minkälaisesta uudistuksesta tässä nyt sitten oikein on kysymys? Kun meillekin tämä audienssi varattiin varsin lyhyellä varoitusajalla ja tohtori Butlerin nauru kuuluu vieläkin vaikka hän on oletettavasti jo left the building.

- Sinänsähän tässä ei ole mitään nauramista, mutta Adolfille sallitaan toki tietyt etuisuudet. Onhan hän sentään suomalaisen selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan kantava voima ja hänen työnsä on mahdollistanut sen uudistusaskeleen, josta nyt aiomme puhua.

- Mikä se uudistusaskel sitten on?

- Se on uusi yleispuolue, nimeltään Suomen Utopiatodellisuusliitto. Joka puolestaan mahdollistaa sen, että eduskunta nykyisessä muodossaan tullaan tarpeettomana ja jopa vahingollisena lakkauttamaan ja samoin lainsäädäntö nykyisellään tullaan korvaamaan ajan ja teorian vaatimuksiin paremmin vastaavalla hallintomuodolla.

- Tota noin… öö… öö… brrgele… ai… ai… toi kyllä vaatii vähän täsmennystä.

- Vaatiipa hyvinkin. Mutta täsmennys vaatii myös taustansa. Ja taustana on se, että te nuivat vastarannankiiskit olette olleet koko ajan oikeassa. Me, niin poliittisen eliitin kuin virkamieskoneiston edustajat olemme eläneet vähintäänkin viimeiset parikymmentä vuotta itse rakentamassamme utopiakuplassa, jota ei meidänkään mielestämme voi enää millään faktoilla perustella. Ja tähän tilanteeseen täytyy tulla radikaali ja pysyvä muutos.

- Täh? Siis meinaako tää sitä, että te myönnätte olleenne koko ajan väärässä, ja että nyt tätä maata ruvetaan johtamaan tolkullisella järjellä?

- No eihän toki. Silloinhan me menetettäisiin kasvomme niin kerta kaikkiaan ja tehtäisiin itsemme julkisesti täysiksi pelleiksi. Kun me ollaan kuitenkin viimeiset parikymmentä vuotta pärjätty emotionaalisella alaleuanväpätyksellä ja yhteisellä joukkorääkymisellä ja sitä kautta saatu asiat menemään juuri sille tolalle kuin mitä me ollaan haluttukin. Ei kai me siitä sentään aiota luopua. Päinvastoin. Sillä nythän tää touhu vasta hullummaksi muuttuukin. Nyt nimenomaan luovutaan faktoista ja perusteluista koko yhteiskunnan mittakaavassa ja määritellään todellisuus just sellaiseksi kuin meitä huvittaa. Asioitten perustelu on muutenkin so last millenium. On paljon mukavampaa ja ennen kaikkea vaivattomampaa määritellä todellisuus utopioitten mukaiseksi ja vaatia sitten vallan oikeudella kaikkia muitakin elämään sen mukaan.

- Ja oletettavasti Suomen Utopiatodellisuusliitto tulee saamaan tämään aikaiseksi?

- Nimenomaan se. Suomen Utopiatodellisuusliittoon on liittymässä kaikki puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta, ja vielä tämän eduskunnan aikana varsinainen eduskunta tullaan lakkauttamaan ja siirtymään Määritellyn Kvartaalitodellisuuden Virastoon. Kun me kerran emme pysty perustelemaan omia näkemyksiämme todellisuudesta, niin sitten me määrittelemme ne viranomaispäätöksellä, jolloin niitä ei enää tarvitse perustella, sillä viranomaispäätös ei voi olla väärä. Vallitseva todellisuus määritellään neljä kertaa vuodessa. Määritelmä pohjautuu virastossa määriteltyyn todellisuuteen, ja tämä määritelty todellisuus korvaa lait.

- Mutta jos lakeja ei ole, niin eikö tilalla ole sitten anarkia?

- No eihän se missään nimessä siihen johda. Nyt mennään nimittäin psykologian puolelle. Uudessa järjestelmässä ei ole lainrikkojia, eikä tietysti voi ollakaan sillä lakeja ei ole, mutta ne ihmiset, jotka eivät elä virallisesti määritellyn todellisuuden mukaan tullaan tietysti tulkitsemaan todellisuudesta vieraantuneiksi häiriintyneiksi yksilöiksi, jotka vaativat asianmukaista suljettua laitoshoitoa.

- Siinä on kyllä psykiatrien ammatillinen etiikka aikamoisella koetuksella, kun he määräävät ihmisiä lataamoon poliittisista syistä.

- Kuka tässä on psykiatreista puhunut? Meille riittää psykologit, ja päätulkitsijana tulemme käyttämään Jaana Haapasaloa.

- Jaa, no sehän kyllä muuttaa asian. Mammalla on kieltämättä todella vahvat näytöt. Diagnosoihan hän muutaman sataatuhatta metsästäjääkin mielisairaaksi varsinaisesti tapaamatta ensimmäistäkään ja ilman minkäänlaisia diagnosointioikeuksia. Mutta oletettavasti vallitsevassa kvartaalitodellisuudessa hänellä ne oikeudet sitten on?

- Oletat aivan oikein. Ja kun se on määriteltyä todellisuutta, niin ihmiset eivät voi kyseenalaistaa hänen oikeuksiaan, sillä silloinhan he itse osoittavat elävänsä harhamaailmassa ja tarvitsevan välitöntä, tiukkaa, ammatillista, huolehtivaa, potilaasta aidosti välittävää ja ennen kaikkea muusta yhteiskunnasta eristävää hoitoa.

- Mutta jos vallitseva todellisuus meinataan nyt ihan kerralla ja kokonaan määritellä, niin joitain asioita saattaa jäädä määrittelymenetelmän ulkopuolelle? Meinaan, jos puhutaan sellaisesta asiasta kuin todellisuus, niin sehän on kieltämättä varsin laaja.

- Ei sen tarvitse olla laaja. Kunhan se vain kattaa haluamamme asiat, varmistaa sen, että meiltä ei kysellä mielipiteillemme turhia perusteluja eikä aiheuteta meille sitä kautta henkistä pipiä. Sillä meidän egoistammehan tässä pohjimmiltaan kyse on. Meidän egomme ovat kovin, kovin suuret, mutta samalla niin kovin herkät loukkaantumaan. Ei niitä saa satuttaa. Tällä menettelyllä satuttaminen estetään lopullisesti. Ja toisaalta, onhan Määritellyn Kvartaalitodellisuuden Virastossa luonnollisesti käytössä suuri määrä Todellisuuden Välipäivittäijiä. Ne tekevät sitten määritelmiä erilaisista uusista ilmiöistä ja käyttävät apunaan huippuunsa hiottuja metodeja.

- Minkälaisia nämä metodit sitten ovat?

- Jos Todellisuuden Välipäivittäjän mielestä asia on niinqu kiva, se päivitetään vallitsevaksi todellisuudeksi seuraavassa kvartaalipäivityksessä. Jos se on niinqu yäk, se on silloin harhaa vain, eli sitä ei ole olemassakaan.

- Mutta eikö se riitä, että todellisuus määritellään vain kerran? Miksi neljännesvuosittain?

- No siihenhän on ihan käytännön syy, eli vaikka me vallan kahvaan pysyvästi tartutaankin, ei se tarkoita sitä, että me välttämättä niitä penaalin terävimpiä kyniä oltaisiin. Ja kun meillä halu piestä suuta mediassa ja pitää naamaa näkyvillä on kumminkin ihan yhtä suuri kuin ennenkin, siitä seuraa jatkuvasti sellaisia lausuntoja jotka ovat meidänkin laajoihin standardeihin nähden suorastaan terästettyä horinmummoa ja se on kumminkin vähän noloa. Neljännesvuosittain todellisuus määritellään myös näitten lausuntojen osalta uudelleen ja todetaan, että niitä ei yksinkertaisesti vaan ole sanottu.

- Niin no tuon logiikan minä kyllä ymmärrän ja sille on kieltämättä voimakkaat perustelut. Vähän niin kuin rippi katolisessa kirkossa mutta tässä tapauksessa se tulee automaattisesti ilman avemarioita ja mitä näitä nyt olikaan. Vaan mitäs se meidän perustuslaki tästä kaikesta oikein sanookaan?

- Mitä sillä on väliä? Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Muutettiinhan Suomikin EU:n maakunnaksi. Jos itsenäisyydestä luovutaan omalla päätöksellä, ei kai joku maakunnan hallintomallin muuttaminen luulis ketään haittaavan.

- Vaan ketkäpä tässä tulevassa todellisuutta määrittelevässä virastossa sitten työskentelevät?

- Varsinaisia todellisuusmäärittelijöitä ja määrityspäivittäjiä on noin viisisataa. Heidät valitaan Suomen Utopiatodellisuusliiton sekä tiettyjen korkeitten virkahenkilöiden kesken. Muuta henkilökuntaa tullaan tietysti tarvitsemaan noin 50 – 60.000 ja heistä osa siirretään muista, tarpeettomaksi käyneistä virastoista ja osa pannaan julkiseen hakuun. Jatkossa sitten todellisuusmäärittelijät ja määrityspäivittäjät rekrytoidaan suoraan Maanhävityskorkeakoulusta korkean utopistisen ajattelutason säilyttämiseksi.

- Vaan voisinkos minä saada hieman maistiaisia näistä tulevista määritellyistä kvartaalitotuuksista? Esimerkiksi maahanmuutto. Oletettavasti se on määritelty ensimmäisten joukossa?

- Tottahan toki. ”Aivan niin kuin Ruotsissakin on havaittu, maan taloudellista hyvinvointia ja kehitystä ei voida taata ilman huomattavaa maahanmuuttoa, koska se luo uutta työvoiman tarjontaa ja sitä kautta automaattisesti myös uusia työpaikkoja, jotka vain ilmestyvät jostain. Humanitaarista maahanmuuttoa ei saa tässä todellisuudessa millään muotoa erotella muusta mahdollisesta maahanmuutosta, sillä se joka tapauksessa lisää työvoiman tarjonnan volyymia. Maahanmuuttoa vastustavat, ja siis yhteiskunnallista hyvinvointia vaarantavat äänenpainot tulevat erityisesti yksityiseltä sektorilta sekä julkisen sektorin suorittavalta tasolta. Sen vuoksi hyvinvoinnin turvaamiseksi yksityinen sektori tulee näivettää vahingollisena kokonaan ja julkisessa sektorissa on satsattava suorittavan tason sijasta alivälikeski-, keski-, ylivälikeski-, aliväliyli-, väliyli- ja ylijohtoon sekä erilaisiin ei-suorittaviin projektityöntekijöihin.”

- No mutta siinähän se tuli kuin apteekin hyllyltä lyhyesti ja ytimekkäästi. Saisikos vielä kuulla määritellyn todellisuuden maahanmuuttajien suorittamista väkivalta- ja seksuaalirikoksista?

- ”Jokainen maahanmuuttajaryhmään kuuluvan henkilön suorittama väkivaltaiseksi laskettava teko on määritellyn ja vallitsevan todellisuuden mukaan osoitus kantaväestön osoittamasta tarkoituksellisesta syrjäyttämisestä ja kantaväestön ulkopuolelle eristämisestä. Kyseiset teot eivät tällöin ole väkivallan tekoja, vaan ymmärrettävä inhimillinen hätähuuto ystävyyden kaipuusta ja oman ihmisarvon tunnustamisesta. Jokaiselle tällaisen teon tekijälle määrätään valtaväestön samanikäisistä edustajista neljä kaverikummia, kaksi samasta sukupuolesta ja kaksi vastakkaisesta. Kaverikummitehtävistä kieltäytyvät määritellään todellisuudentajunsa menettäneiksi ja heille annetaan suljetussa laitoksessa parantavaa hoitoa.”

- Täytyy sanoa, että kyllä on niin mainiosti määriteltyä todellisuutta, että ei tommonen huonommin koulutetulta onnistuisi. Ehkä se on loppujen lopuksi sittenkin ihan hyvä idea se eduskunnan lakkauttaminen. Sinnehän voi tyhmempi kansalainen loppulaskussa äänestää ihan ketä tukkijätkiä hyvänsä. Vaan toisaalta määrittelyn lisäksi nuo kuulostavat kyllä myös ihan puhtailta käskyiltä.

- Riippuu näkökulmasta. Meille se on miellyttävää ja teorian mukaista todellisuutta ja monelle muulle taas ehdoton käsky. Kysehän on vain siitä, kuka saa oikeuden määritellä. Ja mehän ehdittiin ensin.

- Näinhän se on. Saneleva virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Näin uuden, määritellyn todellisuuden aikakauden kynnyksellä kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Todennäköisesti viimeistä kertaa. Koskaan.

myöhemmin Lällävedellä

Kiuas: tsöss!

3 x oluttölkki: knirsk.

Antero: Niin jätkät… mitäs te tuumitte… tästä kaikesta…

Hösse: No kai se on selvää. Todellisuus on määritelty. Eikä me kuuluta siihen. Me hävittiin tää peli. Meitä ei ole olemassa.

Pertta: Turpaan tuli. Vaikka hanttiin pistettiinkin. Me ollaan enää pieni häiriötekijä määritellyssä todellisuudessa. Ja siitäkin selviää hoidolla. Meidät hoidetaan pois ihmisten muistista. Ammattitaitoisesti ja potilaasta aidosti välittäen.

Antero: Joo… niin tässä kai pääsi käymään… mutta mitäs me nyt tehdään?

Hösse: Se, mikä kuuluukin. Haihdutaan pois. Löylyjen mukana.

Pertta: Niin että heitäpäs Antero tsössiä.

tsöss…


Toverukset istuivat saunan lauteilla täysin ilmeettömänä ja heitetyn löylyn mukana he alkoivat pikkuhiljaa höyrystyä ja haihtua saunan ilmastointiräppänän myötä Lälläveden selälle ja Pinnanmaan mäkisille tasankomaille…


…lopulta jäljellä ei ollut kuin kaukaisia huokauksia ja muisto, joka pian katoaisi. Jostain tyhjästä saunaan materialisoitui Adolf Butler, joka katseli saunan ikkunasta silmät pirullisesti kiiluen uusia tiluksiaan. Hän tarttui löylykauhaan ja heitti kiukaalle vielä viimeisen tsössin. Jostain kaukaa Lällävedeltä kuului vielä Antero Lärväsen muiston viimeinen hiljalleen kaikuva ja hiljentyvä lause:

…turhaan tuli ne kaikki jutut pykättyä… kaikki on lopussa…

…kaikki jutut pykättyä…lopussa…

…jutut pykättyä…

…pykättyä…

…ykättyä…

…ykä…

- Ykä?

- Ykä!

- YKÄ!

- hähmmitgörglraöulsynkhnatn´kapayin…

- YKÄ! HERÄÄ NY HELVETISSÄ!

- Hä? Mitä? Tä?

- Sinä näit painajaista. Örinä oli kuin sikojen käräjillä ja jätkä heilui sängyssä niin kuin Cassius Clay konsanaan.

- Juu… joo… olihan se… melkonen… kiitti kun herätit.

- Mihinkäs aikaan sinä tulit nukkumaan?

- No tommosen tunnin verran sinun jälkeen ehkä. Olin koneella.

- Otikkos yömyssyä?

- Joo, mutta ei se nyt voinut tommosta… pari jekkua siinä otin. Ja sitten huikopalana natustin raakana hk-blöön.

- Mitäs sinä sieltä koneelta kattelit?

- No valtamediaa tuli seurattua.

- Olishan se pitänyt arvata. Eikös me olla sovittu se, että kolmea tuntia ennen maate menoa sinä et kattele valtamediaa. Kattele ennemmin vaikka sitä scifiä. Kun se on kuitenkin paljon paremmin kiinni todellisuudessa.

- No niinhän me sovittiin… en minä tiedä, miten se lipsahti…

- Se on nyt sillä lailla, että jos tää jatkuu, niin herra siirtyy ulkoruokintaan. Meillä on hyvä vaellusteltta. Kyllä siinä pärjää. En minä meinaan rupea kumminkaan kypärä päässä nukkumaan, kun herra huitoo unissaan.

- Kyllä rakas.

- Ja herätit örinälläsi muuten kissinkin. Se mouruaa eteisessä. Käy laskemassa se ulos.

- Kyllä rakas.

- Ja tuu sit lämmittää mua.

- Kyllä rakas.

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa se olisi jos Yliopistot rupeaisivat taas ihan oikeasti yliopistoiksi ja kävisivät tiukalla tieteellisellä kammalla läpi näiden pahimpien sovelletun spedestiikan ja selitteläätön parissa liikkuvien todellisuuskonstruktraattoreiden "tieteelliset" "tutkimukset". Silleen ihan oikeesti. Silleen ilman minkäänlaista yhteiskunnallisideologista seulaa, ihan vain sillä asenteella että tieteenä esitetyn spedestiikan ja klownerian tulee täyttää tieteen tiukimmatkin kriteerit tai se ei ole tiedettä vaan taidetta.

    Tässä joitain sellaisia asioita joihin moisessa olisi hyvä kiinnittää huomiota:
    - Liian luova ja "tutkijan" omia päämääriä palveleva aineistonkeruu.
    - Liian rivienvälistä lukeva suhtautuminen aineistoon eli se että aineistosta vedetään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä kuin mihin aineisto antaa aidosti aihetta.
    - Tarkistamattomien laadullisten ja jopa kvantitatiivisten lähtöolettamien ottaminen argumentoinnin pohjaksi. ("Naisen euro on 80 senttiä.”)
    - Kvantitatiivisten väittämien esittäminen laadullisen aineiston perusteella - ja jopa erittäin pienen laadullisen aineiston.
    - Laadullisen tutkimuksen löydösten esittäminen yleispätevänä tietona ilman asiaa tarkastavaa puolueettoman osapuolen tekemää kvantitatiivista tutkimusta.
    - Poissulkeva lähtökohta tiedon konstruoimisen suhteen. (=Oletetaan ilman kunnollisia perusteita että tietty tieto konstruoi tai indikoi tiettyä muuta ilmiötä.
    - Kausaalisuhteiden ja assosiatiivisten suhteiden välisen eron hävittäminen argumentoinnissa.
    - Sellaiset "tiede"perinteet jotka julkilausutusti sanovat että niiden tehtävä ei ole tuottaa luotettavaa tietoa vaan vaikutaa yhteiskuntaan tietyn poliittisen agendan mukaan.
    - Sellaiset "tutkimus" menetelmät joissa ei ole systematisoivaa tai systemaattisesti analysoivaa analyysimenetelmää vaan "analyysiksi" hyväksytään aineiston referointi.

    Noilla pääsisi hyvään alkuun. Tosin esim. Tampereen Yliopiston Yhteiskuntataiteellisen tiedekunnan hyväksymistä kandintöistä, graduista, lisureista ja väikkäreistä + post doc -hourailuista pitäisikin sitten heittää ehkä tommottet 80% *roskikseen.




    *Luku 80% on saatu vetämällä laadullisesta aineistosta kvantitatiivinen päätelmä ihan puhtaasti stetsonista. Koska Tampereen Yhteiskuntataiteellinen tiedekunta on laajasti hyväksynyt kyseisen menetelmän niin sen pitänee siis olla tieteellisesti pätevä.

    VastaaPoista
  2. Jos Utopiatodellisuusliitto Todellisuuden Välipäivittäjineen ja Määritellyn Kvartaalitodellisuuden Virastoinen perustettaisiin (huomatkaa että lähden siitä oletuksesta että niin ei ole vielä tehty) niin lopputulos olisi se, että yhä useampi valuisi sinne psykiatriseen uudelleenkoulutukseen.

    Parin vuoden sisällä tilanne alkaisi olla sellainen että Kehä Ykkösen sisäpuolella olisi Utopiatodellisuus ja sen ulkopuolella "hoitolaitos" johon suurinpiirtein jonotettaisiin.

    Todellisuudella nääs on mukava tapa kaapata utopiatodellisuudelta muskelit ellei utopiatodellisuus rakenna itselleen omaa, aivan järjettömät mittakaavat omaavaa väkivaltakoneistoa.

    Ja tässä tapauksessa kaikki potentiaalisimmat väkivaltakoneiston työntekijät eli poliisit, vartijat, rajavartijat, sotilaat, reserviupseerit ja -aliupseerit, ampumaseuralaiset, kamppailulajien harrastajat… sattuisivat kuulumaan niihin jotka määrättäisiin ensimmäisten joukossa uudelleenkoulutettavaksi - eli ryhmääntymään keskenään.

    Edessä olisi nopeasti realismin vallankumous tai utopistien eristäminen kulttuurillisen rikkauden kanssa omiin reservaatteihinsa. Mutta siitä sodastahan Ykä on kirjoittanut jo aiemmin...

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Kannattaisin tuota ehdostasi lämpimästi ja veikkaan, että roskikseen menisi ainakin se mainitsemasi 80%. Yleensä ottaen voisi ottaa laajempaan pohdintaan senkin, että mitä varten yhteiskuntatieteet ovat kehitetty, mihin niitä tarvitaan ja jos kerran tarvitaan, millä tutkijamäärällä pärjätään. Nykyisin yhteiskuntataiteiksi muuttuneena tuolla oppiarvolla (siis kyseessä on arvo, ei ammatti, ammattiin koulutettu actually osaa tehdä jotain) ei näytä olevan muuta merkitystä kuin toimia politiikan välikappaleena ja tarjota mahdollisuus jonkunlaiseen akateemiseen suojatyöuraan.

    Ano2: Hyvin pitkälle noin voisi käydä. Yleensäkin uskon, että mikäli yhteiskuntarakenteemme alkaa romahtamaan, se saa aikaan juuri noita ”vapaavyöhykkeitä”. Nykytilannehan on jo osittain kirjoituksen mukainen, sillä utopiakuplassaan elävät ihmisen ovat olemassa ja heillä on hirvittävä tarve saada muutkin elämään oman utopiansa mukaan.

    VastaaPoista
  4. Ykä:

    Yhteiskuntatieteitä tarvitaan yhteiskunnan orgaanisen kehityksen ohjaamisen apuvälineinä - erityisesti siinä että niiden avulla voidaan estää totalitääristen ääriliikkeiden ja muiden sekä yhteiskunnille että kansalaisille vaarallisten ilmiöiden liian vahvaa valtaan pääsyä.

    Ongelmaksi muodostuukin se, että kun totalitääriset ääriliikkeet (kommunismi eli internationaalinen sosialismi, natsismi eli nationalistinen sosialismi, fascismi, sukupuoli- ja seksuaalisidonnaiset ääriliikkeet, libertarismi äärimuodoissaan…) tietävät tämän niin ne koittavat ennaltaehkäisevästi kaapata yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja muuttaa sen yhteiskuntataiteelliseksi pamflettiteollisuudeksi.

    Suomessa tämä vallankaappaus on onnistunut lähes täydellisesti. Sen voimakkain virtaus oli taistolaisuuden aikoihin ja se on jatkunut muutaman uudistumisvaiheen läpi siitä eteenpäin.

    Yhteiskuntatieteet olisivat ja ovat aivan oikeasti todella tärkeitä ja tarpeellisia. Niissä pitäisi kuitenkin säilyttää luonnontieteellisesti ja tilastotieteellisesti luotettava pohja niin että laadullisella tutkimuksella hoidettaisiin niitä asioita joita ei voi tutkia kvantitatiivisiin keinoin ja kvantitatiivisen tutkimuksen avulla loput 90%.

    Taloustieteet ovat välttämättömiä. Ne eivät kuitenkaan avaa syitä, joten niiden parina tarvitaan myös yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Biologia ja lääketiede ovat välttämättömiä. Ne eivät kuitenkaan avaa asioita populaation tasolla joten niidenkin parina tarvitaan yhteiskuntatieteitä. Sosiaali- ja kasvatustieteellinen puoli on mitä tarpeellisin. Ihminen tai perhe ei kuitenkaan ole muusta yhteiskunnasta irrallinen kupla joten niiden parina tarvitaan taas yhteiskuntatieteitä. Politiikka - etenkini turvallisuuspolitiikka - tarvitsisi kipeästi pätevää yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tuekseen voidakseen varautua etukäteen. (Suomesta ikävä kyllä puuttuu kokonaan juuri sen tyyppinen tutkimus jota puolustushaara tarvitsisi. Esim. Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Israel eivät ole tässä asiassa yhtä tyhmiä kuin Suomi. Ne pitävät huolen siitä että sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden kannalta välttämättömät tutkimus- ja analyysimenetelmät ovat elinvoimaisia ja käytössä.) Koulutus, kansanterveys, tuotanto, asuminen, sivistys… Yhteiskuntatieteitä tarvitaan äärimmäisen monella kentällä.

    Ongelmana on kuitenkin se, että vain sellaista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tarvitaan, joka on tieteellisesti pätevää - myös luonnon- ja tilastotieteellisesti - ja joka kykenee toimimaan muiden tutkimusalojen kanssa yhteistyössä ilman metodologista tai menetelmällistä epäjatkuvuutta. Ja juuri sellainen tutkimushan on tästä maasta ns. kielellisen käänteen jälkeen tapettu lähes kokonaan.

    Tieteen ja tieteellisyyden pitäisi päästä kaappaamaan yhteiskuntataiteellinen tutkimus pois pamflettimaakareilta takaisin tutkijoille.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys, Ano ja kiitos hyvästä ja kattavasta täsmennyksestäsi. Se on ihan järkeenkäypää, mitä selitit, mutta ymmärrät varmaan epäilykseni vieläkin, sillä koko aikuisikäni muistan yhteiskuntatieteen nimenomaan pamflettiteollisuutena, jossa johtopäätös tehdään poliittisen tarkoitushakuisuuden mukaan ensin ja tutkimuksella etsitään sille vahvistavat perusteet.

    Tuosta kohdasta ”sosiaali- ja kasvatustieteellinen puoli on mitä tarpeellisin”, voin todeta että tuossa nimenomaisessa kohdassa suhtautumiseni on hyvin kyyninen. Kun olen siinä hommassa itse suorittavan tason työntekijä ja nimenomaan näille aloille koulutettujen akateemisten ihmisten teoriat ovat saaneet noissa hommissa aikaan suoranaisia hirviöitä.

    Mutta kun sinä selvästi olet yliopistoihmisiä, niin jatkan aihetta lisäkysymyksellä. Eli: Mitä tapahtuisi, jos Suomessa lainsäädännöllä lopetettaisiin kaikki yhteiskuntatieteellinen tutkimus kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi?” Mitä mieltä olet?

    VastaaPoista
  6. (En muuten ole yliopistoihmisiä. Tykkään vain lukemisesta. Yritin kyllä opiskella yliopistossa mutta ei siitä mitään tullut kun ovat luopuneet tieteellisyydestä ja minä taas en viitsi pitää turpaani kiinni.)


    Kun puhutaan yhteiskuntatieteistä, niin pitää heti alkuu unohtaa Suomi, Ruotsi, Norja… Näissä maissa ei ole oikeastaan ollenkaan yhteiskuntatieteitä vaan ainoastaan yhteiskuntataiteia, pamflettiteollisuutta. Yhteiskuntatieteet on ihan eri juttu kuin pohjoismaiset yhteiskuntataiteet tai punainen ranskalainen yhteiskuntataiteilu tai punainen etelä-amerikkalainen höpertäminen.

    Kun puhutaan tieteistä, niin puhutaan vain tieteistä.

    Mietipä Ykä sitä, että miten paljon makrotalouden tutkimuksen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen yhteisellä kontaktipinnalla on merkitystä ihan euroina ja dollareina mitattuna.

    Tai mieti miten paljon amerikkalainen tiedustelujärjestelmä käsittelee yhteiskunnallista tietoa.

    Tai…

    Jos Suomesta lopetettaisiin kaikki yhteiskuntatieteellinen tutkimus kymmeneksi vuodeksi niin Suomi romahtaisi taloudellisesti. Se ei romahtaisi siksi että yhteiskuntatieteellisissä tehty "tutkimus" loppuisi vaan siksi että ministeriöissä, VTT:ssä, Tilastokeskuksessa, Puolustusvoimissa ja niiden koulutuslaitoksissa, pankeissa, vakuutusyhtiöissä, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksessa, Suomen Gallupissa ja sadoissa muissa yksityisissä, julkisissa ja kolmanteen sektoriin kuuluvissa laitoksissa tehtävä tutkimus loppuisi.

    Yhteiskunnallisen tutkimuksen merkittävin osa on nimittäin monitieteellistä ja usein myös sektorirajat ylittävää.

    Millaisia koneita Finnairin kannattaa ostaa, montako ja millaisella ajallisella jyvityksellä? Mihin suuntaan kybersotaan varautumista kannattaa painottaa? Miten eläkekassojen kannattaa painottaa bondien, osakkeiden ja muiden sijoitusinstrumenttien keskinäisiä suhteita portfolioissaan? Mihin suuntaan maan veronmaksukyky ja -halu kehittyy? Minkä alojen koulutusmääriä pitää lisätä lähivuosina? Mihin suuntaan maksuhäiriöiden kehitys kulkee 2-10 vuoden perspektiivillä? jne. jne. jne.

    Kaikki tuo vaatii yhteiskuntatieteellistä tietoa ja ymmärrystä ja sitä kautta tutkimusta. Mutta se ei näy suinkaan satunnaiselle sivustaseuraajalle yhteiskuntatieteellisenä vaan jonain muuna tietona ja/tai tutkimuksena.

    Ja ikävä kyllä Suomesta on ajettu alas juuri sitä hyödyllisintä kykyä tuottaa yhteiskunnan ja sen osien oikeasti tarvitsemaa - usein kvantitatiivista tai sellaisen kanssa yhdessä kulkevaa - tietoa jotta voitaisiin syytää yhteiskuntataiteellisista tiedekunnista ulos enemmän ammattimaisia puolestaloukkaantujia ja spedestiikkasemantikkoja.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Ano. Nyt täytyy kyllä sanoa, että en oikein ymmärrä kaikkea, mitä kirjoitit.

    Finnairin koneet? Näkisin, että siitä kannattaa päättää sekä insinöörit, jotka tietävät tekniikan että ekonomit, jotka tietävät, mihin on varaa.

    Kybersota? Luottaisin ATK-spesialisteihin enkä valtiotieteitten maistereihin.

    Eläkekassoissa en luottaisi ensimmäisenä yhteiskunnallisten alojen maisteriin. Minä muuten maksan joka kuukausi itse yksityistä sijoitusvakuutusta, jonka tilan taas käsittelen ihan jonkun muun kuin yhteiskunnallisten alojen maisterin kanssa.

    En halua haastaa riitaa millään muotoa, me ollaan kumminkin vissiin tuosta yhteiskuntataiteellisesta ammattikunnasta ihan samaa mieltä.

    En vaan oikein päässyt jyvälle.

    VastaaPoista
  8. Tässä olis tällaista todellisuutta naapurimaasta, siis ei kvarttaali, vaan oikein aikuisten todellista.

    Olen joskus todennut, että svennepoliisi ei hikoile kuin pride-kulkueessa ja tässä aiheesta todiste oikein filkalla. Siinä sitten itse ballerina kehumassa ohjelmassa kuinka näin suojellaan kansalaisia ja ratkotaan rikollisuutta oikein HBT-mentelmällä.

    http://www.aftonbladet.se/incoming/article19384375.ab

    VastaaPoista
  9. Pannaapa tähän utopiatodellisuuden edustajille, erintotin puuroselle, andersonille&kovulaakso co. terveisiä; https://www.youtube.com/watch?v=U5xQ5P3jqtU

    Tuli vain mieleen Ano1&2 kommenteista.

    Nimimerkillä "Helvetin-nopeesti-pois-helsingistä"

    T. aNo

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Beckerille, aNo:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Becker: Luottamus Absurdistanin poliisiin ei kun vaan lisääntyy…

    aNo: Kiitos linkistä ja tervetuloa tänne Pinnanmaalle.

    Ano: Kiitos hyvästä täsmennyksestä. Kun rautalangasta väänsit, niin nyt minäkin pääsin jyvälle. Eli omilla termeilläni voisi siis todeta, että on tutkiva yhteiskuntatiede ja sitten julistava yhteiskuntatiede. Ja syy, miksi en päässyt jyvälle on juuri se, mitä tuumitkin, eli eihän täällä näy mitään muuta julkisuudessa kuin juuri sitä julistavaa yhteiskuntatiedettä.

    VastaaPoista
  11. Tervehdys myös AT:lle ja kiitos sähköpostistasi. Laitetaanpa se linkki vielä näkyville:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71378-varoitus-kirjoitteli-netissa-torkeita-lasku-90-000-eu

    Äkkiseltään hepun saama tuomio tuntuu kyllä hurjalta. Täytyy tutustua tarkemmin aineistoon. Jos joku muukin aluaa sitä tehdä, niin se löytyy tuosta osoitteesta:

    https://web.archive.org/web/20140517202136/http://liperinuutiset.fi/

    VastaaPoista
  12. Kuinka ollakkaan? Ykä, omaatko ennustajan lahjoja vai mitä? Tänään kun varmistui että 2015 Pinnanmaa saa todellakin, ztadilaisen vihersosialistin vihaaman, perinteisen punaniskan riesakseen:)

    T. aNo

    VastaaPoista
  13. Tervehdys, aNo: Pistätkö linkkiä tuohon? Rupes kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  14. Ykälle vielä yhteiskuntatieteistä…

    Tutkiva yhteiskuntatieteily kumpuaa usein siitä, että joku tarvitsee luotettavaa tietoa asiassa johon liittyy paljon tai törkeen paljon rahaa. Ja silloin on aika usein niin että sitä tietoa ei ole tarkoitus huudella niille jotka eivät ole siitä maksaneet. (Vai mitä luulet että haluaako Finnair julkistaa ilmaiseksi kilpailijoilleen omat analyysinsä matkustajavirtojen globaalista ja paikallisesta kehittymisestä?)

    Julistava yhteiskuntataiteilu taas on sellaista, että mitä enemmän saa nimeään esille, sitä varmemmin ropsahtaa joko jatkoa pestiin, lisää "tutkimus"apurahoja tai ura politiikan puolella. Niinpä nämä julistajat tekevät kaikkensa saadakseen höpinänsä huudettua katoilta.

    Ja sitten on tämä median seula. Ota keskivertotoimittaja. Anna sille tuuman paksuinen nippu tilastoja. Kysy siltä että mitä se siitä ymmärsi ja haluaisiko se kirjoittaa siitä kolmen palstan jutun. Ota sen jälkeen sama toimittaja. Anna sille laadullisen "tutkimuksen" abstrakti. Se muuttaa muutaman sanan ja julkaisee sen abstraktin lehtijuttuna "haastattelulla" täydennettynä.

    Näin ollen on kaksi suurta syytä siihen että yhteiskuntatieteellinen tutkimus pysyy poissa julkisuudesta ja yhteiskuntataiteellinen hutkimus ja kansalaiskasvatus taas pysyy jatkuvasti julkisuudessa.

    Mutta meidänhän ei pidä erehtyä luulemaan että todellisuus on sellainen kuin millaisena Pravda sen esittää, vai mitä?

    VastaaPoista
  15. aNolle vielä: Kun on pitkät pihat, niin ei heti tajua. Onnitteluni.

    VastaaPoista
  16. Tervehdys, Ano, ja kiitos vielä lisäyksestä. Noinhan se menee niin kuin totesit. Pravda kyllä pyrkii kovasti muokkaamaan todellisuutta ”opetustehtävänsä” mukaiseksi.

    VastaaPoista