ANARKISTIN AIKAMATKA

Helsinkiläinen nuori anarkisti Juge vääntäytyi punkkaansa joskus kahden maissa yöllä ja tunsi olonsa mahtavaksi. Virastopäällikkö-isä ja juristi-äiti olivat menneet nukkumaan jo aikaa sitten, eivätkä olleet huomanneet, kun heidän 22-vuotias poikansa oli saapunut kotiin voitonjuhlista. He olivat aina sanoneet Jugelle, että pääasia, että Juge tunsi tekevänsä elämässään oikein. He hyväksyivät kaiken. He olivat radikaaleja ja vapaamielisiä vanhempia. Juge oli elämäänsä tyytyväinen. Siihen vaikutti tietysti osaltaan juodut lukuisat oluet ja poltettu muhkea tötsä, mutta pääsyynä oli se, että hän oli taas kerran osoittanut olevansa toiminnan mies. Sen olivat kokeneet helsinkiläisten porvarien näyteikkunat hiljattain. Ja olihan Juge ollut poliisin kiinniottamakin. Poliisi oli tönäissyt Jugea hieman siirtäessään häntä koppiautoon ja tämä tönäisy oli niin anarkistisessa kuin yleensäkin vihervasemmistolaisessa sosiaalisessa mediassa noussut marttyyrimaisiin mittasuhteisiin. Juge tunsi itsensä melkein Che Guevaraksi.

Juge. Rahavallan väkivaltakoneiston vainoama mies, joka kuitenkaan ei suostunut alistumaan, vaan  ryhtyi raivokkaaseen vastarintaan. Varmaankin viisi ikkunaa hän oli tuhonnut ja haistattanut vielä  vittua usealle poliisille. Ennen nukahtamistaan Juge ajatteli vielä, että kyllä hän oli kova jätkä. Ja kova jätkä saisi pesää varmasti vähän suunnasta jos toisesta. Vielä Juge ehti ajatella itsensä kovempanakin taistelijana, joka ase kädessä karkottaisi rahavallan kätyrit ja etenisi voitosta voittoon. Tiesihän Juge, että siinä hommassa tuo tekninen osaaminen oli hänellä sinänsä vähän heikonlaista, kun oli jäänyt tuo armeija käymättä.

Julkisesti hän oli tietysti sanonut, ettei suostu ase kädessä puolustamaan porvarin rahapussia, mutta tosiasiassa häntä ei tippaakaan huvittanut lähteä rämpimään jonnekin hankeen. Oli paljon mukavampaa suorittaa siviilipalvelus mukavassa palveluspaikassa, jonka virastopäällikkö-isä oli järjestänyt. Juoskoot toiset jätkät metsässä jos niitä kerran huvittaa. Aivan unen rajalla Juge tunnusti itselleen, ettei koskaan pystyisi mihinkään muuhun kuin jo nähtyyn riekkumiseen, mutta olihan asiasta kiva unelmoida ja hyvässä seurassa uhota. Ja kai sinne yliopistoonkin pitäisi jossain vaiheessa mennä. Vittu minä minnekään raksalle ainakaan mene…

Juge nukahti onnellisena nuorena anarkistisankarina. Huoneessa oli joku toinenkin. Varsin häijyn näköinen hahmo. Hän oli Runollisen Oikeuden Luovia Källejä Keksivä Piru, lyhyemmältä kutsumanimeltään Källipiru, ja hänet tunnettiin Helvetissä eräänlaisena taiteilijasieluna. Källipiru katseli helvetilliseltä tabletiltaan Epäilyksen Pirun hänelle jättämää Jugea koskevaa raporttia. Pitkän tarkkailuraportin Epäilyksen Piru oli tiivistänyt loppulauselmaan ”Täysin turha ja hyödytön mato. Ei tarvetta jatkotarkkailuun”.

Källipiru katseli Jugea silmät kiiluen, ja sille tuli piruus mieleen. Niinhän piruilla aika ajoin tuppaa käymään. Sehän on vähän niin kuin pirun luonteeseen kuuluvaa. Se naputteli suunnitelman tabletilleen ja lähetti sen Alakerran Firman arvioitavaksi. Suunnitelma vaatisi poikkeusvaltuuksia ja se pitäisi hyväksyttää myös Yläkerran Firmassa. Kummankin firman byrokratia oli huomattavasti tehokkaampaa kuin maanpäällisillä vastineillaan joten vastaus tuli puolessa minuutissa:

”Poikkeusvaltuudet myönnetty ja suunnitelma hyväksytty kummassakin firmassa. Teepä hänellä mitä lystäät”.

No niin, tuumaili Källipiru ja alkoi säätää asetuksia. Siirretäänpä heppu tuonne Katalonian seutuville ja pistetäänpä vaikka vuoden 1937 maaliskuuhun. Silloinhan sitä Espanjan sisällissotaa käytiinkin jo oikein makoisasti. Ja tehdäänpä sankaristamme täydennysmies Federación Anarquista Ibérican taistelujoukkoihin. Muutetaanpa vielä hepun äidinkieli, pannaan tukka vähän siistimmälle mallille ja…

…sen verran sääli häilähti Källipirun mielessä, että se kuitenkin päätti poistaa Jugelta väistämättä edessä olevan krapulan. On sillä ressukalla tarpeeksi lystiä edessä muutenkin. No niin, vielä viimeiset säädöt ja…

ENTER…

…Juge havahtui helvetilliseen älämölöön ja ymmärsi, että nyt huudettiin herätystä. Yllätyksekseen hän tajusi, että meteli huudettiin katalaaniksi ja vielä suuremmaksi yllätyksekseen hän tajusi ymmärtävänsä sitä, eikä pystynyt hahmottamaan päässään ajatuksia muulla kielellä. Mitähän hittoa tämä on? Taustalta hän kuuli kukon kiekuvan ja totesi, että katalaania tai ei, niin vittu hän ei tähän aikaan vielä nouse ja käänsi kylkeään. Samalla hän huomasi kroppansa kivistävän, sillä hän tajusi makaavansa puulaverilla, eikä hänellä ollut alustanaan kuin taiteltu huopa. Mukavaan patjaan tottuneelle nuorukaiselle se oli ollut äkkiseltään vähän turhan karu alusta.

- Mitä helvettiä se täydennysmies siinä kuhnii? Ylös siitä! Ei tänne olla tultu mihinkään hotelliin!

- Haista homo vittu. Mä haluun nukkua.

Seuraavaksi Juge tunsi ahterissaan voimakkaan kivun, kun raskas saapas potkaisi häntä perslihoille. Herätyksenä se toimi kyllä varsin tehokkaasti ja Juge nousi istuvilleen ja saman tien seisomaan. Seisomaan nousu tosin tapahtui ilman oma-aloitteisuutta, sillä sen aiheutti kaksi Jugen rintapieliin tarttunutta ämpärin kokoista kouraa, jotka nostivat anarkistisankarimme ilmaan niin etteivät jalat maata tavanneet. Jos kourat olivat isot, niin sellainen oli myös niitten jatkeena oleva mies, joka Jugea roikottaessaan totesi:

- Seuraavan kerran kun soitat minulle suutasi, sinne ei jää enää hampaita. Opi tästä kerrasta.

Mies oli sen verran iso korsto, että Juge päätti oppia. Tähän mennessä hänen elämässään oli riittänyt kaiken kattavaksi perusteeksi joko vittumähaluun tai vittumäenhaluu, mutta tuo mies ja tilanne yleensäkin vaikutti siltä että nyt ei auta ensinkään elvistellä. Mutta missä helvetissä hän yleensä ottaen oikeastaan oli? Ja miksi? Ainakin hän tunsi, että hänen huolella vaalimat rastalettinsä olivat hävinneet jonnekin. Samalla laverilla ollut toinen täydennysmies sanoi Jugelle:

- Alahan vedellä kamppeita päällesi. Kuulin, että tässä olisi jopa ruokaa tiedossa.

Juge ihmetteli päällänsä olevaa karkeakankaista ruskeaa univormua, joka hiersi herkkää kaulaa ilkeästi, mutta ajatteli, että eiköhän asiat jossain vaiheessa selviä. Sitä odotellessa ruoka kyllä maistuisikin. Hän kummasteli myös lattialla olevia nahkasaappaitaan jollaisia ei ollut koskaan ennen pitänyt jaloissaan ja otti niitten päältä käsiinsä omituiset neliskanttiset flanelliset kankaanpalaset. Hän pyöritteli niitä käsissään ja kysyi viereiseltä mieheltä:

- Tota noin, eiks täällä ole sukkia?

Mies katseli yhtä lailla ihmeissään Jugen touhua ja sanoi:

- Mutta sullahan on jalkarätit käsissäsi.

- Jalkarätit?

No voi hyvä helvetti, totesi mies ja näytti pikaiseen, kuinka rätit kääritään ja kysyi vielä että mistä ihmeestä sinä olet tänne oikein tullut. Juge vastasi rehellisesti, ettei tiedä oikein itsekään. Jollain tavoin hän sai itsensä varustettua, veti jopa mukanaan olleen kiväärin olalleen ja laahusti ahteri potkusta kipeänä muitten mukana ulos. Siinä hän sai pikku hiljaa selville, että joukko oli täydennysmiehiä anarkistijoukkojen riveissä, nyt oli menossa sota ja Jugea kovistellut härän kokoinen mies oli heidän päällikkönsä Rogero. Mies, joka auttoi Jugea jalkarättien käärimisessä oli taas Llanes.

Ulkona Juge huomasi, että heidän vieressäänhän oli kauppa, muisti olevansa anarkisti tällä kertaa ihan oikeissa anarkistijoukoissa ja kävi mäjäyttämässä kiväärinperällään kaupan ikkunan rikki. Kyllähän tämä tästä suttaantuukin, tuumasi Juge ja kääntyi muita täydennysmiehiä kohden ylpeästi hymyillen. Kaupasta ulos tuli vanha harmaahiuksinen mies hirveästi noituen ja leipoi Jugea turpaan niin, että sankarimme näkökenttään ilmestyi tähtitaivas kaikessa koreudessaan ja laajuudessaan sekä vielä puolet seuraavastakin galaksista. Olipas tuo vanha patu yllättävän kova lyömään. Juge havahtui siihen, että Rogero läiski häntä poskille ja ärjyi:

- Mitä helvettiä sinä onneton tunari menit nyt tekemään?

Juge katsoi Rogeroa aidon viaton ilme kasvoillaan ja sanoi:

- Mutta tuohan on kauppa. Eikös me niitä porvareita vastaan toimita? Mä kun aattelin, että…

- Mikä onneton maan, taivaan ja helvetin ihme sinut on minun vaivakseni laittanut? Porvari? Tuo on kylän ko-operatiivin kauppa! Ja luuletko sinä onneton vässykkä, että tänne saadaan jostain uutta ikkunalasia? Tekisi mieli tuikata pistin lävitsesi ja jos vielä innostut tekemään jotain yhtä älytöntä niin varmasti sen teenkin. Ja nyt ylös siitä! Kenttäkeittiöllä on muonitus tarjolla koko sakille.

Juge marssi muiden mukana jonottamaan kenttäkeittiölle ja jonottaessaan sai lopulta hahmotettua, miten hänen varusteissaan olleen kenttäpakin kannen sai auki. Keittiömies kaatoi hänen pakkiinsa laihaa linssikeittoa, jossa oli joitain kalanpaloja seassa ja ojensi sen lisäksi kaksi kuivaa vehnäkorppua. Juge katseli pakissaan olevaa keittoa ja sanoi:

- Tota noin hei, emmä oo tällasta tottunu aamiaisella niinku… niin että oliskos jotain muuta…

Keittiömies katsoi Jugea kuin vajaamielistä:

- Aamiaisella? Kuvitteleeko herra että täällä on useampikin ateria päivässä? Siinä on sun tämän päivän annoksesi. Huomenna saa lisää. Ehkä.

Juge tuijotti annostaan epäuskoisena. Llanes, joka äyskäröi samalla suuhunsa omaa annostaan sanoi hänelle:

- Tuo kannattaisi kyllä syödä, mutta jos ei kelpaa, niin lörötä satsisi minun pakkiini. Ja jätä itsellesi sentään ne korput. Tarvitset niitä vielä ihan varmasti.

Juge kaatoi soppansa Llanesin pakkiin sen kummemmin asiaa miettimättä ja tuumi itsekseen että pakkohan täällä jossain on parempaakin safkaa oltava… tommosia litkuja ja käntynpaloja… ihme mesta…

Hetken kuluttua Rogero saapui paikalle:

- Tänä iltana tulee vielä uusi lasti täydennysmiehiä ja koko porukka lähtee rintamalle sitten huomenna. Mutta ei tänne olla laiskottelemaan tultu, joten autatte tämän päivää paikallista maanviljelijöiden ko-operatiivia. Te ryhmä siitä, tulkaa mukaani.

Ei auttanut Jugenkaan muu kuin seurata. Rogeron johtama ryhmä saapui pellolle ja käsky kuului:

- Siinä on talikoita. Joka mies lantapatterille ja sitten lannanlevitykseen. Taito pitäis olla joka jätkällä hallussa.

Juge katseli yökkäystä pidätellen paskakasaa ja sanoi:

- Siis luulet sä vittu että mä rupeen tota paskaa siirteleen paikasta toiseen siis eihän tuo…

Rogero totesi että en luule vaan tiedän ja virpoi Jugea turpaan,  tällä kertaa eri puolelle kuin mitä vanha mies kaupalla oli lyönyt. Havahduttuaan Juge totesi päätä särkevän sen verran ankarasti ja demokraattisesti niin oikealta kuin vasemmalta että näki viisaimmaksi tarttua talikkoon. Loppupäivän hän sitten aika ajoin sai jopa lantaa levitettyä, mutta keskittyi pääosin pellon reunalla yökkimiseen saaden muun porukan huvittumaan ja lopulta häkeltymään. Mikähän ihmeen heppu tuo oikein oli ja miten se oli tänne eksynyt? Taitaa olla niitä teoriapuolen häiskiä joille työstä puhuminen sujuu kyllä oikein hyvin, mutta sen tekeminen jätetään sitten mieluummin joillekin muille.

Lopulta, pitkän ja piinallisen päivän päätyttyä Juge laahusti muitten mukana majoitusrakennukseen ja alkoi laverillaan jäystää säästämiään kuivia korppuja. Hän oli tänään ensimmäistä kertaa eläissään ymmärtänyt mitä tarkoittaa, kun on oikeasti nälkä, mutta oli sentään ymmärtänyt olla syömättä korppuja pellolla, koska olisi oksentanut ne kumminkin saman tien. Ruumis ankarasti kivistävänä ja viimeinen korpunpala suussaan hän nukahti.

Seuraavana aamuna keittiömies laittoi taas annoksen soppaa Jugen pakkiin ja kysyi että joko alkaa herralle kelpaamaan. Kyllä kelpasi. Keitto oli taas laihaa linssikeittoa, jossa oli seassa joitain lihanpalasia, jotka olivat keittiömiehen mukaan keskityksessä kuolleesta kuormastohevosesta. Nyt se ei haitannut, sillä keitossa oli mukana myös maailman paras mauste nimeltään nälkä. Juge kaapi pakin niin tyhjäksi kuin pystyi ja nuoli vielä lusikankin. Rogero marssi paikalle:

- No niin, miehet. Reput pykälään, kivääri kantoon ja sitten lähdetään marssimaan rintamalle.

- Rintamalle? Siis niinku sotaan vai?

Rogero katsoi Jugea pää kallellaan ja totesi:

- Niin. Rauhan aikana niitä rintamia kun ei tuppaa olemaan. Ja herrallahan on selvästi ollut purkamattomia aggressioita, kun piti käydä jo kaupan ikkunan kimppuun. Sehän on hyvä se. Meinaan tuolla edessäpäin on pataljoonakaupalla falangisteja joihin niitä pystyy purkamaan. Ne ovat tosin aika aggressiivisia itsekin ja niillä on paha taipumus ampua meitä heti kun näkevät.

- Tota noin… mä kumminkin aattelin… että ei toi taida olla niinkun mun juttu… et jos mä täällä voisin jotakin… tai jos mä voisin vaan niinqu lähtee…

- Kuules häiskä. Nyt on sota. Jos rintamalle meno ei ole sun juttusi, niin silloin sun juttusi on rintamakarkuruus. Ja siitä tulee kuulaa ottaan tässä ja nyt.

- Jaa… no kai sitten… vaan mitenkäs minä tämän kanssa… kun minä en oikein…

- Niin minkä kanssa?

- No tään pyssyn… kun en minä ole koskaan…

- Mitä? Minkälaisia ne täydennyskouluttajat nykyisin oikein on? Anna se kiväärisi. Ja ota sieltä patruunalaukustasi patruunakampa. Kai sinä sentään tiedät, mikä se on?

Juge otti laukusta patruunakamman ja älysi olla kysymättä mitä yhteistä ampumisella ja kampaamisella on. Rogero veti Jugen kivääristä lukon auki:

- No niin, katso nyt tarkkaan. Tää on aivan tavallinen pulttilukkoinen kivääri. Kun lukko on auki, laitat patruunakamman tuohon noin ja painat patruunat peukalollasi makasiiniin. Ne voi tietysti painella sinne yksi kerrallaankin. Ja sitten lukko kiinni. Ja varmistat aseen tuosta. Otat varmistuksen pois vasta kun meinaat ampua jotakin. Ja tuo tuossa on hahlo ja tuo taas jyvä. Kun saat ne tasalleen äijän keskivartalon kohdalle, ammut. Purista, älä nykäise. Ja sitten nuo käsikranaatit… jaa, oikeastaan annapas ne minulle. Onnistut vielä räjäyttämään koko porukan. Ja sitten marssimaan. Rintamalle on kahdeksantoista kilometriä.

- Tota noin… niin paljonko… eikös meillä ole autokuljetusta?

Rogero näytti siltä kuin rukoilisi voimaa ja kestävyyttä kaikista mahdollisista uskontohallinnollisista yksiköistä ja taisi rukouksen aikana keksiä vielä itse muutaman ylimääräisen.

- Ei. Ei ole. Ja tarvitseeko herra vielä ylimääräistä motivointia? Niin kuin olet huomannut, olen siinä halutessani melko hyvä.

Eihän Juge tarvinnut. Nopeassa ajassa Juge oli oppinut, milloin kannattaa pitää turpa kiinni. Hän oli myös oppinut, mitä on nälkä. Kun loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen yksikkö lopulta saapui rintamalle, oli Juge myös oppinut tuntemaan sen, mitä oli äärimmäinen uupumus. Kun tähän mennessä pisin reissu mihin hän oli tottunut oli ollut linja-autopysäkiltä metroon ja aktivistitapahtumassa ehkä muutama kadunpätkäkin, oli päivän marssi täyspakkauksen ja raskaan kiväärivarustuksen kanssa hänelle jotakin, mihin hän ei olisi kahta vuorokautta aikaisemmin löytänyt edes sanoja, koska ei tiennyt sellaista olevankaan. Ja tällä hetkellä tiesi, ettei haluaisi koskaan tietääkään. Hän haluaisi vain herätä mukavasta sängystään Helsingissä ja jatkaa pienimuotoisemman anarkistisankarin uraa. Tai ehkäpä jopa mennä kouluun ja elää ihmisiksi.

Hänet ohjattiin muitten miesten mukana hämärään korsuun, jota valaisi heikkotehoinen lyhty. Hän pudotti reppunsa ja kiväärinsä lattialle, rojahti laverille ja ajatteli nukkua ainakin viikon. Eihän se tosin onnistunut, sillä hänet tempaistiin saman tien ylös ja komennettiin:

- Ei nyt jouda nukkumaan! Viime keskityksessä sortui melkein puolet juoksuhaudasta ja pesäkkeistä. Ja äijiä on kuollut kuin kärpäsiä! Joka miestä tarvitaan! Lapio kouraan ja töihin!

Juge laahusti lapio kourassa korsusta ulos ja onnistui huomattavasti muistuttamaan Stan Laurelin Ohukainen-roolihahmoa itkuun pillahtamaisillaan. Anarkistisankarin elkeet olivat hänestä totaalisesti hävinneet. Mutta ei auttanut anarkistisankarista antisankariksi muuttuneen Jugen muu kuin ruveta kaivamaan muitten mukana. Käsivarret kertoivat tosin ikävän selvästi, että tähän asti oli tullut harrastettua lähinnä älypuhelimen näpräämistä ja spreijaamista. Kaivutyö keskeytyi kuitenkin heti alkuunsa.

- Viheltää!

Tykistökeskitys kesti pari minuuttia ja meni suurimmaksi osaksi hieman yli. Siitä huolimatta Juge tunsi, että housuissa oli huomattavasti enemmän tavaraa kuin mitä oli ollut ennen keskitystä. Eikä se haissut hyvältä. Nyt hän oli saanut tarpeekseen. Ei enää. Ei yhtään enempää. Hän nousi seisomaan, heitti lapion maahan ja huusi:

- Vittu mä olen suomalainen! Suomen kansalainen! Suomalaisen yhteiskunnan jäsen! Mä olen oikeutettu suojeluun! Ei mun tartte olla täällä! Järjestäkää mulle vittu välittömästi kuljetus Suomen suurlähetystöön! Mä lähden täältä helvettiin!

- Mihin ihmeen suurlähetystöön? Ja pidä nyt helvetissä se pääsi alh…

Sen pitemmälle miehet eivät ehtineet Jugea varoittaa, kun falangistien tarkka-ampujan luoti osui hänen vasempaan ohimoonsa, tuli ulos oikealta puolelta ja pulautti mennessään suurimman osan Jugen loppulaskussa varsin vähälle käytölle jääneestä aivomassasta. Kaunis laukaus, joka lopetti yhden suomalaisen sankarianarkistin maanpäällisen tarinan.

Falangistien puolelta alkoi voimakas tulitus. Anarkistit vastasivat tuleen ja miettivät, että jos täydennysmiehet ovat jatkossa tuota tasoa, niin turpaanhan tässä tulee niin, että tukka taipuu…

…Juge havahtui taas helvetilliseen älämölöön ja ymmärsi, että jälleen huudettiin herätystä. Nyt herätys tuli kuitenkin selvällä suomenkielellä ja katalaani oli häipynyt Jugen pääkopasta. Nyt Juge ei ehtinyt edes yrittää nukkua uudestaan, kun tunsi vielä Rogeronkin potkua voimakkaamman mäjäyksen perslihoissaan. Hän kääntyi ympäri ja näki edessään noin kolmemetrisen demonin. Jotakin olisi varmaan tullut Jugella housuun, ellei suoli olisi totaalisesti tyhjentynyt jo juoksuhaudassa Kataloniassa.

- Kuka… mikä sinä olet?

- No minähän olen tämän osaston vastaava demoni. Mitäs kuvittelit? HKL:n lipuntarkastaja ehkä?

- Mutta… missä…

- Tsuhnien helvetissäpä hyvinkin. Kun onnistuit tapattamaan itsesi siellä Espanjan rähinässä niin nopeasti. Vaan meillepä ilmoitettiin sinusta, että nyt tänne onkin tulossa oikein antaumuksellinen luokkataistelija. Ja silloinhan tämä paikka sopiikin sinulle hyvin. Täällä kun ei ole henkilökunnan lisäksi muuta luokkaa kuin työväenluokka. Ja usko huviksesi, että työttömyys ei täällä ole ongelma, häh-hää! No niin, ylös siitä nilkki! Katsopas tätä. Sait vissiin tästä ennakkotuntumaa siellä juoksuhaudassa, mutta kun sulta tuppaa tuolta pääkopastasi kaikki käytännöllinen häviämään hyvin nopeasti, niin kerrataan.

Demoni löi lapion Jugen kouraan:

- Tämä on lapio. Tässä toisessa päässä on kahva. Otat siitä paremmalla kädelläsi kiinni. Toisella kädellä otat sitten kiinni varresta ja tuolla leveällä osalla alat sitten mättämään koksia tuohon uuniin. No niin, alas laputtaa, hamppi.

Juge laahusti alistuneena koksikasalle. Demoni viuhautti ruoskaansa niin että se paukahti komeasti ja huusi kaikille:

- No niin, mulliturvat! Pankaapas lapiot heilumaan! Työmiehet, kyntäjät ja kaikki, työkansan joukko nälkäinen. Horna meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten…