Hotellin respaa viisaammat tahot, joitten mielenrauhaa Epäilyksen Piru ei ole koskaan järkyttänyt ovat viime päivinä selkeästi todistaneet että millään ei ole tekemistä minkään kanssa ja suomalaistenkin pitää palata pohtimaan todellisia ongelmia. Yksi perustavaa laatua oleva ongelmahan on se, että islamilaisia maahanmuuttajia ei Suomessa vieläkään kohdella tiedostavalla tavalla tarpeeksi tasavertaisesti ts. nosteta vieläkin enemmän erillisasemaan kantaväestöön nähden.
Yksi tämän räikeän epäkohdan ilmentymistä ilmenee Helsingin Sanomien uutisessa, jonka oli bongannut jälleen kerran mediavalpas Roope. Uutisen otsikko onkin jo paljonpuhuva:
Suomesta tuli monikulttuurinen, asunnoista ei – muslimiperheille sopivia koteja ei juurikaan rakenneta.
Jutussa todetaan, että samaan aikaan kun kulttuurien kirjo Suomessa lisääntyy, lisääntyy myös erilaisten asumisratkaisujen tarve:
Islaminuskoisen kodissa on tärkeää, että naiset voivat välttyä miesten katseilta tarvittaessa. Esimerkiksi ruokaa voi laittaa kätevämmin ilman huivia, mutta silloin keittiön tulee olla suljettu tila. Jos perheeseen tulee vieraita, miesvieraiden olisi ihanteellista käyttää omaa sisäänkäyntiä. Tytöt ja pojat eivät saisi asua samassa huoneessa enää yli 7-vuotiaina.
Yksi merkittävistä kulttuurieroista on perheiden suuri koko. Samassa asunnossa voi asua monilapsisen perheen lisäksi muita sukulaisia, kuten isovanhemmat.
…
Väestöryhmien välillä syttyvät konfliktit asuinalueilla voivat joskus johtua liian pienistä asunnoista tarpeeseen nähden, kertoo Helsingin sosiaali- ja terveysviraston asumisneuvonnan johtava sosiaaliohjaaja Anne Kinni.
"Esimerkiksi 12-henkisen perheen on vaikea löytää asuntoa, kun isoja perheasuntoja rakennetaan vähän. Liian pienessä asunnossa voi tulla valituksia metelistä tai ruoanlaitosta.”
Tavalliselle suomalaiselle lienee turha selittää, miten hankalaa pottunokan on hankkia itselleen asunto Helsingissä. Etnisesti edistykselliset tahot menevät jo valmiiksi asuntojonoissa ohi ja nyt vaaditaan ihan pokkana rakennussuunnittelun muuttamista uskonnollisten periaatteitten mukaiseksi. Eivätkös nämä olleet niitä maallistuneita muslimeja muuten? Joitten elämään uskonto ei juuri vaikuta?
Jos tuohon vaatimukseen vastataan, on lopputuloksena pelkästään maahanmuuttajien käyttöön räätälöityjä tolkuttoman isoja asuntoja, jotka taas mahdollisesti tyhjennettyään ovat kantasuomalaiselle aivan liian kalliita, sillä kantasuomalainenhan pääosin maksaa vuokransa itse.
Näille kansanryhmille voi tietysti suositella samaa menetelmää kuin suomalaistenkin kohdalla, eli mennään lakki kourassa pankkiin, otetaan velka, ostetaan tontti ja rakennetaan sille sellainen talo, joka vastaa tarpeita. Tosin tässä on sellainen ero, että kun suomalainen tekee laskelmia, hän tuumii, että mitä tää kustantaa. Etnisesti edistyksellinen henkilö taas voi tuumia, että kuka tään kustantaa. Ja vastauksenhan hän tietää.
Häntä nimittäin ei kiinnosta pankkilainan ottaminen ja syykin selviää uutisessa:
Omistusasuntoja muslimiperheet eivät usein halua ostaa, vaikka varaa olisikin. Se selvisi Hanna Dhalmannin pohjoismaisessa tutkimuksessa.
"Kaikissa pohjoismaissa omistusasuntoihin siirtyminen koettiin hankalaksi, koska islaminuskossa korkojen maksamista tai vastaanottamista pidetään vääränä", Hanna Dhalmann sanoo.
Saido Mohamed allekirjoittaa väitteen. Ongelman ratkaisemiseksi esimerkiksi Britanniassa on islamilaisia pankkeja, joiden lainaehdot ovat uskontoon sopivat. Suomessa sellaisia ei vielä ole.
Näitten muslimien, jotka virallisesti ovat aivan samanlaisia tapamuslimeja kuin suomalaiset ovat tapakristittyjä vuoksi pitäisi siis uudistaa sekä rakennussuunnittelu että pankkijärjestelmä islamilaiselle mallille.
On hyvä muistaa, että nämä ovat vasta vaatimuksia. Mitään virallista uusittua rakennusohjetta ei ole. Mutta on hyvä myös muistuttaa, että edelleenkin Suomen suurimman päivälehden mukaan tässä on kyse suuresta ongelmasta. Myös hotellin respassa ollaan sitä mieltä, että ongelma on olemassa. Mutta se ongelma ei ole etnisesti edistyksellisten väestöryhmien asuntojen koko ja suunnittelu.
Miksi pankit ovat näin suvaitsemattomia?
VastaaPoistaEi muuta kuin korkovapaata lainaa kehiin vaan!
-Tvälups-
Tuossa artikkelissa on kyllä semmonen pikkuvika, että keskitytään vain ja ainoastaan muslimeihin. Muistaakseni suomessa on kyllä muitakin vähemmistöjä esim. lestadiolaiset, joilla perhekoko on yli keskiarvon ja silti kukaan heistä ei itke asuntoministeriä apuun.
VastaaPoistaToinen juttu on tietty se, että voittoa tavoittelevat rakennusfirmat aivan taatusti tekevät jos vaikka minkälaisen palatsin kunhan hinnoista sovitaan. Ja jos valde ei suostu maksamaan muslimiperheen isoa kämppää, niin pitäisiköhän niiden sitten valita joku toinen valde... Olemme jännän äärellä.
--Madri
jos saudirahalla saadaan rakennettua moskeijoita skandinaaveihin niin kyllähän sitä nyt jokunen lähiökertsikin islamin spekseillä pitäisi luonata.
VastaaPoistaNuivassa muistissani asuva Epäilyksen Pirun Pikkuserkku supisee korvaani, että ihan kuin olisin lukenut samanlaisen uutisen Pravdasta jo aiemmin parin vuoden sisään?
VastaaPoistaAivan kuten se supisi silloinkin kun tämän uutisen luin Mediaseurannasta.
Jos oikein olen ymmärtänyt tuon "halal"-lainan, niin se menee näin: Asunnon arvo on 100.
VastaaPoistaLänkkäripankista saisit 10v lainan 7% korolla ostostasi varten. Ei käy.
Halal-pankki taas ostaa asunnon puolestasi, ja myy sen sinulle osamaksulla, hinnan ollessa 197, ilman korkoa.
Kukin tavallaan. Saa korjata, jos olen väärinymmärtänyt tämän systeemin.
Nou hätä.
VastaaPoistaSinnetännemäkihän jo suunnitteli Malmin lentokentän täyttämistä "edullisilla"asunnoilla. Aluehan on jo valmiiksi aidattu, joten siellähän olisi hyvä muslimin olla. Ei pääsisi kantikset häiritsemään.
Menkööt töihin ja hankkikoot sillä tavalla rahaa jolla voi kustantaa itselleen haluamansa asunnon. Ei se ole sen ihmeellisempää.
VastaaPoistaHyvä että mode oli päästänyt nuivia kommentteja läpi. Niitä oli ainakin äsken näkyvillä.
Kohta on vaalit joten nuivien kannattaa pitää mölyä tästä.
Vnut NettoVeronmaksaja muistat aivan oikein. Dhalmann on aikaisemminkin muistuttanut meitä siitä, miten huonosti somalien asiat ovat: Somalit asuvat muita ahtaammin.
VastaaPoistaDhalmann ja esimiehensä Helsingin yliopistolta, Mari Vaattovaara, ovat tai ainakin olivat mukana NODES-yhteistyöprojektissa.
Dhalmannin väikkärin kuvausteksti on upeaa mocujargonia.
"Väestön etninen moninaistuminen on nostanut etnisten vähemmistöjen alueellisen sijoittumisen ja integraation merkittäviksi kysymyksiksi eri puolilla Eurooppaa. Maahanmuuton kasvun myötä tämä teema on viime vuosikymmeninä tullut ajankohtaiseksi myös Suomessa ja erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Väitöstutkimuksessani tarkastelen pääkaupunkiseudulla asuvien, Somaliasta ja Venäjältä Suomeen tulleiden maahanmuuttajien asumistoiveita, -kokemuksia ja -valintoja suhteessa etniseen segregaatioon. Keskityn etenkin kysymykseen maahanmuuttajien alueellisen keskittymisen omaehtoisuudesta ja kulttuuristen tekijöiden merkityksestä alueellisessa sijoittumisessa. Mikä on oman etnisen ryhmän läheisyyden merkitys maahanmuuttajille? Minkälainen on heidän mielestään toivottava asuinalueen etninen koostumus? Miten he suhtautuvat etniseen segregaatioon? Mitkä tekijät vaikuttavat maahanmuuttajien asumistoiveiden ja -strategioiden muotoutumiseen? Tutkimus perustuu 24 somalitaustaisen ja 26 venäläistaustaisen maahanmuuttajan sekä 18 sosiaali- ja asuntoviranomaisen tai kolmannen sektorin työntekijän teemahaastatteluun."
Että semmoinen tapaus tällä kertaa.
Sananvapaus on taas virallisesti päättynyt:
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/charlie_hebdon_kansikuva_itkevasta_muhammedista_jakaa_mielipiteita_ja_herattaa_tunteita/7735533
Voisi kutsua jopa ihan vitun kaksinaamaiseksi touhuksi...
Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Madrille, Turbojuudakselle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Juhalle, Habahoolle, Vieraalle, Oinomaokselle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne. Näin alkuun totean, että minusta koko Hesarin uutinen oli härski ja hävytön. Jos ruvetaan täikammalla kampaamaan niitä somaleita ja esmes arabeita, jotka ovat tässä maassa nettoveronmaksajia, niin kylläpä varsin ohkaiseksi saalis jää.
VastaaPoistaSen sijaan mediamme oikein mielellään esittää ”menestyneitä somaleita”, jotka toimivat verorahoitteisen julkishallinnon tehtävissä tulkkeina ja projektityöntekijöinä ja joitten työlle ei olisi minkäänlaista tarvetta, elleivät he olisi sattuneet tähän maahan tulemaan.
Mutta silti on pokkaa vaatia vielä enemmän. Katsokaapa piruuttanne vaikka Oikotieltä, mitä maksaa helsinkiläisissä kerrostaloissa ne kämpät, mitä nyt vaaditaan.
Madri totesi hyvin. Lestadiolaisilla on suurperheitä. Mutta he maksavat talonsa itse. Ja ovat muuten pääosin niitä nettoveronmaksajia.
VNV ja Oinomaos: Tähän täytyy lisätä se, että muualta Suomesta Helsinkiin hinkuvia somaleja asutetaan kalliissa huoneistohotelleissa. Heillä on kyllä veronmaksajien kustantamat asunnot muualla, mutta he haluavat Helsinkiin, joten Helsinginhän tulee vastata haluun:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1305631030044
Tuo väitöskirjan kuvausteksti on todellakin varsin kuvaava.
Hemuli: Tuossa jutussahan todetaan näin:
”Muun muassa Egyptissä valtiollinen Dar al-Ifta -lehti on tuominnut kannen kuvan epäoikeudenmukaiseksi provokaatioksi maailman puolentoista miljardin muslimin tunteita vastaan.”
Minua ei kiinnosta hevon vittua puolentoista miljardin muslimin tunteet. Koska ne voivat olla varmoja, etten aio ampua heistä ensimmäistäkään enkä varsinkaan nirhata päitä irti veitsellä. Oletan sitä samaa heiltä. Tunteitani he saavat kyllä loukata ihan niin paljon kuin huvittaa.
Täälläkinpäässä ollaan oikein kiinnostuneita löytämään sellainen pankki, josta saa asuntolainaa nollakorolla.
VastaaPoistahttp://muikkunen.omablogi.fi/
VastaaPoista"Tutkimus perustuu 24 somalitaustaisen ja 26 venäläistaustaisen maahanmuuttajan sekä 18 sosiaali- ja asuntoviranomaisen tai kolmannen sektorin työntekijän teemahaastatteluun"
VastaaPoistaHetkinen, väikkäri jopa perustuu sellaisen huiman joukon 68 ihmisen haastatteluun? Väikkäri? ei helvetti... ei ihme että tohtoreiden työttömyys kasvaa (kuulemma) tässä maassa, jos tuollaisilla "tutkimusaineistoilla" pystytään tohtorinväitöskirja tekemään.
Tuossa muutaman kilometrin päässä on mökki, jossa eli ja asui 11-henkinen perhe joskus 40-70-luvuilla. Tupa, kamari ja kylmä eteinen. Jossain vaiheessa laajennettiin, tuli peräti toinen kamari. Ihan varmasti nukkui molempia sukupuolia lapset siinä siskonpetissä.
VastaaPoistaTerveitä ihmisiä tuli ja hyvissä väleissä aikuisina.
-koppelo-
Tervehdys Ruukinmatruunalle, Muikkuselle, Anolle ja Koppelolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRuukinmatruuna: Meillä on torppa jo täysin maksettu. Huvittavaa sinänsä, että pankit tarjoavat meille urakalla lainaa. Nyt kun emme sitä enää tarvitse.
Muikkunen: Linkkisi on julkaistu.
Ano: Tällaisia tutkimuksiahan nämä nykyisin tuppaavat olemaan. Erityisesti somaliväestöön kohdistuvasta väkivallasta kertovat tutkimukset pohjautuvat siihen, mitä somalit tuntevat kokeneensa ja minkä tutkija mitään kyseenalaistamatta hyväksyy. Eivät rikosilmoituksiin.
Koppelo: Heitä varten ei ollutkaan puolestaloukkaantumiskoneistoa, vaan heidän oli tultava toimeen omillaan.
Suomessa ei taitaisi edes onnistua Britannian halal-pankki kun täällä kaikesta pankin myöntämästä velasta pitää ilmoittaa laskennallinen vuosikorko, joka sisältää kaikki korot, koron tyyppiset ja palvelumaksut ym. Toistaalta riskiä ei muculmaanivelkoihin taida edes olla, koska omistusasuja joutuu periaatteessa aina maksamaan itse vastikkeensa ja asumisen kulut. PERIAATTEESSA siis, käytänössä ei varmaan koskisi "varsinaisia" omistusasujia. Vuorka-asujalla on aina mahdollisuus erilaisiin tukiin ja avustuksiin.
VastaaPoistaTervehdys, Kiljua! Kiljua! Totta tuo. Yleensäkin miksi ostaa itselleen omaa, kun voi elää toisten rahoilla.
VastaaPoistaKyllä minustakin olisi kiva löytää koroton asuntolaina. Tai jos ei koron maksaminen kelpaa, niin mukava olisi tienata niin paljon rahaa, että ei tartteis asuntolainaa. Ja jos kumpikaan näistä ei onnistu, niin sitten ruinata että yhteiskunta betalas.
VastaaPoistaVälihuomautus: Mikä on humanistisen mamun kahden asunnon loukku?
Valtio ja kunta tarjoavat molemmat ilmaista asuntoa eikä tiedä kumman ottaisi.
Tästä aiheesta on puhuttu jo kauan sitten ja kirjoitin tuolloin muistutuksen siitä, miten suomalaiset elivät vielä sukupolvi sitten. Itsekin elin ensimmäiset elinvuoteni asunnossa, jossa asuintilaa oli alle kahdeksan neliötä per henki.
Heti sitten päästiinkin siihen, että nuo sionistit ostavat suomalaista rakennushistoriaa (joka ei kelvannut kenellekään muulle)...Kumma juttu, että he ovat luvanneet peruskorjata aivan paskana olevan rakennuksen omilla varoillaan, ei valtiontukea näihin hankkeisiin!
VastaaPoistaNo, nyt on saatu jälleen kerran myös ruotsalaisia lausuntoja siitä, että murhatut/teloitetut pilapiirtäjät Pariisissa eivät olleet viattomia (Alice Petrén).
Lisää tätä, ja lisää erioikeuksia, sitten ollaankin siinä linnamaisessa tilanteessa, jossa suomalainen viha on “Niin kuin suolampi, musta, kylmä, syvä ja samea.“ Kun tuo vieraan kulttuurin helvettiin ajaminen alkaa, niin tulee aika pahaa jälkeä.
Ei saa vähätellä musumaahamuuttajien älykkyyttä vaikka eivät itse tajuaisikaan että keittiön voi helposti eristää muusta asunnosta verhoilla, ovilla, liukuovilla, sermeillä, huonekalujärjestelyillä, sanomalla vieraille että "tänne ei oo asiaa" tai muilla sellaisilla toimilla joihin ei tarvita yhteiskuntaa tai taikaseinää.
VastaaPoista"Tytöt ja pojat eivät saisi asua samassa huoneessa enää yi 7-vuotiaina…" …sillä tytöthän tulevat tuon ikäisinä avioitumiskypsiksi ainakin islamin pääprofeetan ja ikuisen lapsenraiskausesimerkin Muhiksen mukaan.
Yksi merkittävistä kulttuurieroista on perheiden suuren koon lisäksi myös perheiden suuri määrä. Samalla miehellä voi olla jopa neljä lapsiperhettä. Suomalaisen lainsäädännön mukaan hän on toki naimisissa vain yhden vaimon kanssa mutta tuttu imaami on tietenkin vihinyt hänet niiden kolmen muun kanssa yksi toisensa perään. Järjestely ei edes tule kovin kalliiksi, sillä suomalainen yhteiskunta tukee avokätisestä yhtä perhettä ja kolmea "yksinhuoltajaa" Abdin/Elmin/Mahmutin nauraessa kaikkine vaimoineen paskaisesti partaansa meidän tyhmyydellemme. Samaan aikaan suomalaisen veronmaksajan mummi makaa kroonikko-osastolla vaipoissa kun ei ole varaa hoitajiin. Maahanmuuttoteollisen kompleksin ja sen propagandajaostojen kustannuksia ei saa laskea sillä tärähtäneistölle tulisi siitä henkinen pipi.
Sen 12-henkisen perheen on helppo löytää kulttuuriinsa sopiva asunto kulttuurinsa asuntomarkkinoilta. Ja kyllä Suomessakin saa rakentaa itselleen ihan millaisen palatsin haluaa omalla kustannuksellaan.
Tuolla ylempänä anonyymi ehtikin jo siteerata: "Tutkimus perustuu 24 somalitaustaisen ja 26 venäläistaustaisen maahanmuuttajan sekä 18 sosiaali- ja asuntoviranomaisen tai kolmannen sektorin työntekijän teemahaastatteluun."
VastaaPoistaTiedemaailman liepeessä roikkuneen silmin tuo on ihan Aku Ankka-tasoinen "tutkimus". Tunnen vähemmän humanistien metodeja ym., mutta tuon "tutkimustuloksen" voisi mieluummin julkaista jossain akkojen lehdessä mielipidekirjoituksena, mikä se varmaan pitkälti onkin.
Oikeastaan on helvetin surullista, että tuommoista saa sanoa tieteeksi. Toki Ykä oletkin täällä hyvin humanistien asiaa ja tunteen paloa kritisoinut moneen otteeseen.
Hesarin jutut menee jo uskomattoman tuolle puolelle, vissiin sinne parodiahorisonttiin. Onneksi tuon jutun kommenttiosiossa ihmiset osaavat laittaa asian raameihinsa, siellä ei juuri sulimaneille (tai ko. jutun tekijöille) ymmärrystä heru. Kommentteja on hesarilaisittain paljon, yli 300 tällä hetkellä. Tulee semmoinen olo, että joku kynnys alkaa kotimaan väestöllä ylittyä.
Dr Outhouse
Sille anolle joka ihmetteli väikkärin aineistoa:
VastaaPoistaKysehän on rasismi/moku/feminatsi/journalismi/tiesmikäyhteiskuntataide -tutkijoiden perinteisiin kusetusmenetelmiin kuuluvasta kikasta.
Se menee vaiheittain näin:
Vaihe 1.
Tehdään laadullinen ”tutkimus” laadullisen tutkimuksen kriteereillä. Käytetään siihen numeraalisesti merkittävää, mutta kvantitatiiviseen tutkimukseen täysin riittämätöntä + lisäksi tarkoituksella vinoutettua aineistoa tai aineistonkeruumenetelmää.
"Tutkimuksessa" esitetään tulkinnanvaraisella ja ei-ristiriidattomalla tavalla laadullista tietoa kvantitatiivisen tiedon muotoon puettuna. Kyse on tietenkin suunnitelmallisesta tieteellisestä huijaamisesta josta menisi kertalaakilla akateeminen ura poikki missä tahansa aidosti tieteellisessä ympäristössä, mutta aidosti tieteellisen ympäristön vaatimukset eivät koske Suomea eivätkä etenkään yhteiskuntataiteellista tutkimusta ja eivät missään nimessä rasismi/moku/feminatsi/journalismi/spedestiikka"tutkijoita".
Vaihe 2.
"Tutkimus" menee helposti läpi kun tiedeyhteisön molempia sukupuolia edustava hyväsiskojärjestelmä tarkastaa ja arvioi sen ja toteaa että se kuuluu sellaiseen "tiede"perinteeseen, jossa yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kyseisen "tiede"perinteen julkilausutt päämäärä - jopa silloin kun se on ristiriidassa puolueettoman, tosiasiapohjaisen tiedon hankkimisen ja faktisesti pätevän käsittelemisen kanssa.
"Tutkimus" siis hyväksytään oman genrensä puitteissa kelvollisena jos siinä on mukana pakollinen "itsereflektoiva" diskleimerilöpinä.
Vaihe 3.
Esitetään julkisuudessa näitä kvantifioitiuja kvalilähtöisiä lässytyksiä tieteellisinä faktoina. Tästäkin menisi missä tahansa tieteellisyyttä vaativassa tiedemaailman osassa ura pysyvästi poikki, maine pilalle ja apuraha-automatiikka katkolle ja välitön irtisanominen irtisanomissuojan lujuudesta riippumatta, mutta ei tietenkään Suomessa eikä soveltavan spedestiikan parissa.
Vaihe 4.
Asiaa käsitellään julkisuudessa laajalti, paljon ja ennen kaikkea vailla minkäänlaista lähde- tai tiedekriittisyyttä. Epätieteellisyyden suuntaan vihjaavatkin leimataan ihmisinä julkisuudessa.
Vaihe 5.
Asianomaisen "tutkijan" "akateeminen" ura ei suinkaan katkea. Hänen maineensa ei suinkaan tärvelly. Hän saa rahaa, mainetta, kunniaa ja parhaassa tapauksessa pääsylipun politiikkaan tai sopivaan pakastevirkaan palkkioksi täydellisestä epärehellisyydestään ja epätieteellisyydestään.
Toi on se temppu ja noin se tehdään.
Ykä:
VastaaPoistaTosta "kokemisesta" ja "tutkimisesta"…
Enklannin kielessä on tää sana to expierience. Ja sitten nämä muut sanat to feel, to have emotions, to have some kind of moods…
Kyse on siis kahdesta ei asiasta: todellisista kertyneistä kokemuksista tai fiilistelyistä.
Suomessa hyvin monet "tutkijat" - erityisesti spedestiikka-alan sellaiset hyödyntävät asiaa kierosti. Hei "tutkivat kokemuksia" ja sitä kautta sitovat "tutkimuksensa" johonkin hyväksyttyyn tutkimusperinteeseen. Mutta he laativat tutkimuksenasettelun niin että näennäisesti muka kerätään tietoa siitä, onko joillekuille kertynyt tiedynlaisia kokemuksia vaikka todellisuudessa suuri osa vastaajista vastaa kysymykseen siitä, että onko heille kertynyt tietynlaisia tuntemuksia.
Tuolla tavoin, tahallisella, suunnitelmallisella ja tarkoitushakuisella kysymysten asettelun tavalla fiiliksista leivotaan "faktoja".
Feminatsiteollinen kompleksi on tässä varmaan tehokkain. Parhaisiin esimerkkeihin kuuluu läpeensä epärehellinen "tutkimus" nimeltä "Usko, toivo ja hakkaus" jonka tuottaman "tiedon" kautta suomalainen mies on saatu vääristeltyä tilastoissa maailman väkivaltaisimpiin puolisoihin kuuluvaksi hirviöksi.
Kyse on täysin tietoisesta, suunnitelmallisesta ja tarkoitushakuisesta tavasta vääristää aineisto jo ennen sen käsittellemistä tuottamaan täsmälleen haluttu tulos.
Tervehdys Jaska Brownille, Castorille, Ano1:lle, Dr Outhouselle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaJaska: Tuo heittosi kahden asunnon loukusta on kyllä erinomaisen osuva. Tulee vielä huomauttaa, että siihen aikaan, mistä juttusi kirjoitit oli sosiaalihuollon puoleen kääntyminen se totaalisesti viimeinen ratkaisu, eikä sille ainakaan vaatimuksia esitetty.
Castor: Luulenpa, että erioikeuksien jakamista ei ole vielä lopetettu, joten suolampea lähestytään päivä päivältä.
Ano1: Totta joo. Somalinaisia on yllättävän paljon yksinhuoltajina. Ainakin virallisesti sellaisina.
Dr Outhouse, Ano2 ja Ano3: Juuri noinhan se menee. Minulla ei ole tuohon lisättävää.
Kiitokset vielä Vieraalle sähköpostistasi. Sen Sutelan kauden hahmotin juuri niin kuin itsekin tuumailit.
VastaaPoistaYksi valopää, Susanna Huovinen (nykyisen isopalkkaisen Jyväskylän kaupunginjohtajan vaimo) esitteli eilen eduskunnassa lakiehdotuksen, jolla olisi taattu paperittomille ihmisille nykyistä laajempi terveydenhoito ja -huolto. Akuutit tapauksethan hoidetaan jo nyt. Siis lakiehdotus, jossa laittomasti maassa oleville oikein lailla taataan samat oikeudet kuin kantasuomalaisille! Vaikka millaiseen solmuun yrittäisi tuon kallonsisäisen tippaleivän vääntää, niin tämä menee kyllä yli niin, ettei hilsekään pölähdä! Mistä näitä tällaisia ihmisiä sikiää; onko SDP:llä jossakin ihan oma hautomo?
VastaaPoistaOnneksi edes sen verran järkeä löytyi, että asia jäi pöydälle ja toivottavasti seuraava eduskunta nakkaa sen roskakoriin!
Terveisin rouva Ano
Pisteet Vieraalle Malmin lentokentän kehitysehdotuksesta. Itseäni on pitkään kyrsinyt koko tämä puhe paikan lanaamisesta maan tasalle, mutta jos sen sijaan nyt päätettäisiinkin upottaa muutama tuhatta 'etnisesti edistyksellistä' suohon, niin myhäilen kyllä jatkossa aina verolaskelmani saapuessa.
VastaaPoistaTervehdys Rouva Anolle ja Zorille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRouva Ano: Pelkäänpä, että näitä ehdotuksia tulee jatkossakin ja jossain vaiheessa ne hyväksytään. Tämä termi ”paperiton” on sinänsä mainiota nykyaikaista käsitehässimistä. Termihän tarkoittaa että laiton, eikä tyypillä ole mitään asiaa tänne. Mutta kun hän on ”paperiton”, voidaan taakka heittää viranomaiskoneiston päälle ja todeta, että se eivät vaan ole myöntänyt tyypille tarvittavia dokumentteja, joilla voidaan Suomi-neidon nänniä imeä oman tarpeen mukaan.
Zor: Se oli vissiin Habahoo, joka tuon esitti, mutta kumminkin. Malmin uussuunnitelman kohdallahan asiastahan voi kehittää vaikka Suomen Monacon. Yksikään paikalla asuvista ei ole paikallisväestöä ja yksikään ei maksa veroja.
Termi paperiton on tyypillistä Ruotsista tuotettua juridista aivopesua.
VastaaPoistaNiinikään meillä käytetty termi huonosti voivista nuorista, kun tarkoitetaan huligaani räkänokkia, on ruotsalaista hapatusta.
Pian varmasti murtovaraskin on "avaimeton" ja näin demlalainen oikeusjärjestelmä kohtelee häntä lievemmän mukaan.
Tuo Malmin nimitys Monacoksi on todella mainio. :)
Helsingin Sanomia lukiessa tajuaa kyllä miksei Pahkasialla ollut enää mitään jakoa toimia nykyajan maailmassa. Miten tuotakaan artikkelia enää kykenee parodioimaan?
VastaaPoistaPannaapa alkuun asuntovelallisen musiikkikevennys;
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=wBYiTrANTBQ
Omasta kokemuksesta, kaupungin asuntoa hakiessani, oikeasi naurettiin, enhän nyt ollut ehtinyt maksaa kaupugille kunnallisveroa kuin rapiat 30vuotta mutta onhan eettisesti oikeudenmukaista että hädänalaisille ihmisille järjestetään kulttuurin vaatimat minimi asuinolosuhteet.
Sarkasmi sikseen, uutisia seuratessa ei voi välttyä ajatukselta että jotain on päin vit..eiku vialla kun päivittäin ilmoitetaan yritys X:n yt:stä tai duunarin kilometritehtaalle lähettämisestä. Haluan vain todeta että mikään ei ole niin vaarallinen kuin köyhyysrajalle(tai alle)pudonnut, turhautunut keskiluokka joka parhaimmassa tapauksessa saa pelätä "yksittäis tapausta jota ei saa yleistää" tai hiusten ajoa kirveellä paikallis kapakissa.
-aNo
Tervehdys Beckerille, Anolle ja aNo:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaBecker: Ja lisätäänpäs tähän vielä usein täälläkin käytetty termi ”haasteellinen”.
Ano: Itse asiassa minulla oli alun perin tehdä tuosta kirjoitus kieli poskessa, mutta eihän siitä tosiaankaan mitään tullut.
aNo: Tuosta linkistä ensiksi. Minähän kuuntelen hiukka toisenlaista musiikkia, mutta täytyy sanoa, että Arttu Wiskarilla on kyllä erittäin hyviä kappaleita. Tuosta kilometritehtaasta voi todeta, että jokaisen yksityiseltä sektorilta kävelemään laitetun duunarin myötä poistuu myös hänen tienaamat nettoverot. Ja siitä huolimatta yhteiskunnalla on tuhlattavaksi rahaa siihen kaikkein turhimpaan. Ja sen tavallisen keskiluokan muroihin yhteiskunta kusee mitään miettimättä ja uskoo, että kyllä ne tämänkin annoksen nielevät, kun ovathan ne nielleet kaikki edellisetkin.