VAALIVUODEN ALUKSI

Siirryimme vuoteen 2015 ja tänä vuonnahan pidetään eduskuntavaalit. Meikäläisellähän tuota blogia on tullut pidettyä jo vuodesta 2007, ja sillä ajalla asioita on pyrkinyt katsomaan hieman tarkemmin. Olen tullut johtopäätökseen, että äänestäjiä on tietynlaisia:

1. Ne, jotka äänestävät nyt samoin kuin ovat äänestäneet koko ikänsä. Sellaisia löytyy vaikkapa kokoomuksen kannattajista, jotka ovat äänestäneet kokoomusta jo 1950-luvulla, koska uskoivat kypäräpappiin ja näkivät, että kokoomuksen äänestäminen on viisas vaihtoehto Suomen sosialisoimista ja pitemmän päälle sovjetisoimista vastaan.  Mikä tietysti oli hyvinkin järkeenkäypää siihen maailmanaikaan. Vuoden 2015 vaaleissa he äänestävät edelleenkin kokoomusta, koska se oli järkeenkäypää 1950-luvulla eivätkä suostu ymmärtämään, että nykykokoomus lähinnä irvistelee heidän arvoilleen. Samanlaisia äänestäjiä on toki muissakin puolueissa, ja he ovat pääosin yli 70-vuotiaita. Kun heidän kanssaan rupattelee, niin he hyvin usein marmattavat juuri niistä asioista, joita heidän kannattamansa puolue edustaa, mutta äänestävät sitä samaa puoluetta kerta toisensa jälkeen uudelleen. Sinänsä heidän kanssaan ei viitsi heidän korkean ikänsä vuoksi ruveta riitelemään vaan antaa heidän olla autuaita uskossaan.

2. Ne,  jotka pelkäävät Tuntematonta Vaalijumalaa, ja uskovat, että se katsoo heitä julmin ja kaikkinäkevin silmin vaalikopissa. Vaikka he ajattelisivat nyky- ja edellisistä hallituksista että ne ovat sählänneet kaiken vituralleen, heillä on silti sellainen käsitys, että maassamme on vain tietty määrä puolueita, joita voi ja joita saa äänestää (persut eivät kuulu niihin, eikä muuten tämän porukan näkövinkkelistä myöskään vihreät) joten he äänestävät yleensä demareita, kokoomusta tai kepua, koska mieltävät että heillä on siihen lupa, eivätkä tajua, että Suomessa on kuitenkin salainen vaalisysteemi. He uskovat siihen, että heidän täytyy uskoa siihen, että puoluekonsensus on ainoa asia, joka pitää maamme hengissä. Tottahan he uskovat niin, sillä puoluekonsensuksen edustajat ovat heille niin sanoneet, eivätkä he tietenkään kyseenalaista ylempää tullutta ohjausta ja viisautta. Poikkeusaikoina he olisivat niitä, jotka kulkisivat kiltisti alastomana jonossa viranomaisten ohjaamana Zyklon B-suihkuun ja kiittäisivät järjestelmän viisautta vielä kuollessaankin.

3. Ravivedon lyöjät. Eli ne äänestäjät, jotka äänestävät ehdokasta, jonka varmimmin uskovat pääsevän läpi. Silloin he mieltävät voittaneensa kansanedustajaveikkauksen, jonka palkintona he tosin eivät voita riihikuivaa vaan saavat Arkadianmäelle poliittisen urabroilerin, joka mieltää heidät lähinnä heidän virkakautensa varmistajina. Ja mitään muutahan he eivät sitten olekaan, ja urabroileri voi luottaa saavansa heidän äänensä myös tulevissa vaaleissa.

4. Tietyt naiset, jotka äänestävät miespuolista kansanedustajaehdokasta, koska hän oli kuvassa niin komean ja luottamusta herättävän näköinen ja olihan hänellä siinä kuvassa niin tyylikäs kravattikin. Poikkeuksena samat naiset tosin äänestivät vuonna 2000 ja 2006 Tarja Halosta, koska silloin piti saada presidentiksi nainen ja sen perusteena oli se, että presidentiksi piti saada nainen. Ei ollut väliä, vaikka Halonen poliittisessa linjassaan olisi edustanut täysin päinvastaista näitten naisten kanssa, mutta kun sama värkki löytyi, niin sehän riittikin perusteeksi.

Näitä kaikkia äänestäjiä voidaan kuvailla valtaapitävän koneiston taholta hyviksi hallintoalamaisiksi eli toisin sanoen hallintokarjaksi ja he ovat suorittaneet ja tulevat jatkossakin suorittamaan velvollisuutensa systeemin ylläpidossa.  Heitä halutaan, he ovat tarpeellisia ja välttämättömiä, että neljän vuoden välein suoritettava vallan uusintamisrituaali voidaan järjestää. Sitten on vielä pari muuta ryhmää.

5. Ihmeen odottajat. Heitä oli aikanaan sodan jälkeen niissä porukoissa, jotka äänestivät kommunisteja. Heitä oli myös niissä, jotka tekivät vennamolaisen vyöryn 1970-luvun alussa. Heitä löytyy myös niissä, jotka tekivät Jytkyn vuonna 2011. Ja nythän heitä löytyy ainakin gallupien mukaan keskustan riveistä. Ehkä heistä on moni sellaisia, jotka äänestivät persuja vuonna 2011, totesivat että persut pääsivät eduskuntaan voimasuhteella persut 39 vs. kaikki muut 161 ja olivat kovasti suuttuneita, kun persut eivät saaneetkaan niillä voimasuhteilla aikaan ihmettä. Nyt suuri osa siitä porukasta odottaa yhtä lailla jotain ihmettä kepulta ja suuttuu vaalien jälkeen, kun kepu ei teekään ihmettä, vaan jatkaa siitä, minkä se pohjusti vuoteen 2011 mennessä ja tylysti jatkaa vuoden 2015 jälkeen.

6. Se porukka, joka piirtää äänestyslippuun kirkkoveneen tai raapustaa Aku Ankan nimen. Ne kuuluvat yhtä lailla Nukkuvien Puolueeseen, sillä heillä ei ole merkitystä. Itse asiassa hekin omalta osaltaan ovat vallitsevan järjestelmän vankkumattomia tukijoita.

Ja sitten on vielä yksi porukka.

7. Se porukka, joka ihan oikeasti miettii, mille taholle äänensä antaa. Ottaa selvää ja harkitsee. Koska se porukka haluaa, että sillä äänellä on edes jotain merkitystä. Eniten tällaisia äänestäjiä löytyy sekä perussuomalaisten että vihreitten (jossain määrin vasemmistoliiton) kannattajista. Tietysti puoluekannan ja ideologian mukaan aivan eri syistä. Persuja kannattava seiskaryhmä haluaa muutoksia mm. maahanmuuttopolitiikkaan, julkishallinnon hallintohimmeliin, kehitysapuun, ilmastoautomaattiin ja puolustuspolitiikkaan. Vihreitä ja vasureita äänestävät akateemikot ovat taas tahollaan tajunneet omalta kannaltaan ihan järkevästi, että ne bailut, joita he viettävät eivät voi jatkua ilman toisten tienaamaa rahaa, joten heidän valintansa on myöskin heidän näkövinkkelistään hyvin perusteltu. Tähän seiskaryhmään kuuluu myös joittenkin pienpuolueitten, esim Muutos 2011:n kannattajat, mutta itse asiasta ajattelen sen verran raadollisesti, että hitaasti liikkuvissa suomalaisissa poliittisissa mannerlaatoissa heillä ei ole tällä hetkellä menestyksen mahdollisuutta. Vaikka heidän työtään kovasti arvostankin ja toivotan heille kaikkea hyvää.

Kuulun itse ryhmään seitsemän. Haluan, että äänelläni on merkitys. En hyväksy puoluekonsensusta, joka poistaa politiikasta politiikan ja samalla viimeisenkin vaikuttamisen mahdollisuuden. Haluan myös, että antamallani tuella on merkitys. Olen tukenut perussuomalaisia niin äänestämällä kuin louskuttamalla leukojani tässä blogissa. Tukeni vaikutus on ollut pieni, mutta ei merkityksetön sillä vaalityötä persujen hyväksi tehtiin verkossa valtava määrä. Vaikka Timo Soini aikanaan suhtautui varsin halveksuvasti meihin ”kottaraispönttöön tuijottajiin”, ilman meitä ei Jytky olisi siinä mitassa onnistunut ja se on Timo Soinilla säännöllisesti unohtunut. Persujen kannattajissa on hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät äänestäneet puoluetta Timo Soinin vuoksi, vaan hänestä huolimatta.

Miellän, että minulla on oikeus kysymyksiin. Kuinka perussuomalaiset aikovat vaalikamppailuaan käydä? Onko heillä tarkoitus tulla salonkikelpoisiksi? Mikäli näin on, niin silloin itselläni herää  epäilys, sillä poliittisen salonkikelpoisuuden määrittelevät tällä hetkellä vain ja ainoastaan sekä nykyiset valtapuolueet että vihervasemmistolainen media. Ja mikäli perussuomalaiset aikovat saavuttaa salonkikelpoisuuden siltä taholta, mitä he eivät itse edusta, heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttua osaksi konsensusta. Olla jotain muuta, kuin miksi heitä äänestettiin ja mitä heiltä halutaan.

Eli omasta, pienestä mielestäni tärkeämpi kysymys on se, haluavatko perussuomalaiset muuttua toisten määrittelemäksi salonkikelpoiseksi puolueeksi vai haluavatko he määritellä sen salonkikelpoisuuden itse? Tappion uhallakin. Olen aikaisemminkin todennut, että suomalainen poliittinen kaukalo on jo valmiiksi täynnä piruettiluistelijoita, enkä ainakaan itse kaipaa persuista yhtä sellaista lisää. Itse kaipaan, että persut ovat kaukalossa rumasti runttaava Charleston Chiefs, joka ei pyydä keneltäkään anteeksi.

Ja koska minulla on oikeus kysymyksiin (ainakin tässä blogissa, siinä ei ole muuta hallinnoijaa kuin minä ja Ylva sitten ylimpänä sensorina), kysyn perussuomalaisilta sen, mikä itseäni eniten kiinnostaa ja myös huolestuttaa. Puolueen riveistä valittiin kansanedustajiksi mm. Jussi Halla-aho, Juho Eerola ja Olli Immonen. Ovatko he olemassa puolueessa ainoastaan siksi, että heitä kannattavat ihmiset antavat äänensä puolueelle, ja sen jälkeen puolue jättää heidät yksin ajatustensa ja ehdotustensa kanssa? Esittämään ajatuksiaan ja ehdotuksiaan niin, että puolue antaa heille mahdollisuuden kyllä tehdä niitä, mutta toteavat, että nämähän ovat niitä jätkien omia juttuja, me siedämme niitä, mutta eivät heidän asiansa ole puolueemme prioriteetteja. Me tarvitsimme heitä saadaksemme ääniä.

Minulle heidän esille tuomansa asiat nimenomaan ovat prioriteetteja. Olenko äänestänyt turhaan? Olenko tukenut puoluetta turhaan?

Ovatko he lainasäveltäjiä, joitten kappaleilla bändi nimeltä The Perussuomalaiset pääsee listoille, mutta listasijoituksen jälkeen bändi panostaa valtavirran musiikkiin ja unohtaa syyn, miksi levyä on yleensä ostettu? Bändin ulkojäseniä. Miehiä, jotka soittavat verhon takana. Toivottavasti olen väärässä.

Perussuomalaisten kannatus on pudonnut. Luonnollisesti yksi syy siihen on media, joka vuoronperään joko eristää perussuomalaiset ja vuoronperään etsii puolueesta julkaistavaksi kaiken mahdollisen ryönän, jolla sitä voi mustata. Mutta voiko toinen syy olla juuri se pyrkimys saavuttaa toisten määrittelemä salonkikelpoisuus? Siihen puolue on pyrkinyt pian viimeiset neljä vuotta. Tulokset eivät mairittele. Muille puolueille persut ovat edelleen hylkiöitä ja kannatus putoaa. Olisiko sittenkin aika olla välittämättä salonkikelpoisuudesta ja käydä vaaleja kohti huomattavasti aggressiivisemmalla linjalla?

Sillä nyt sille alkaa olla yhdestoista hetki. On mitä todennäköisintä, että seuraavan eduskunnan aikana EU:n turvapaikanhakijapajatso purkaantuu ja Suomi pakotetaan ”kantamaan vastuunsa”. Ja yksikään niistä puolueista, jotka muodostivat hallituksen vuonna 2011 ei tule pistämään tikkua ristiin tämän kehityksen pysäyttämiseksi. Sillä silloinhan ne tunnustaisivat että piikillä on todellakin rajansa, eikä niillä ole viiteentoista vuoteen edes juolahtanut mieleen, että oliskos asiaa voinut ehkä miettiä etukäteen. Ainoa, joka voi panna kapuloita rattaisiin eduskunnassa on tällä hetkellä ja seuraavalla vaalikaudella perussuomalaiset. Kolmentoista prosentin ääniosuudella persut syrjäytetään seuraavasta hallituksesta olivat ne kuinka kilttejä ja salonkikelpoisia hyvänsä. Ja tällä nykylinjalla se 13 pinnaa on realismia.

On paljon helpompaa estää onnettomuus etukäteen kuin korjata raunioita jälkikäteen. Perussuomalaisten on se oivallettava, koska muut valtapuolueet ovat tehneet onnettomuuden tavoittelusta jo itseisarvon. Nämä muut puolueet ovat Puolueita, joita kansa palvelee. Ei liene liikaa toivottu, että meillä olisi vielä puolueita, jotka palvelevat Kansaa.

Toivotan perussuomalaisille voimia tulevaan vaalikamppailuun. Kaunoluistimet jorpakkoon, hokkarit jalkaan ja maila kouraan. Rumasti runtaten ja anteeksi pyytelemättä.