perjantai 20. maaliskuuta 2015

VIRANOMAINEN JA AVUNANTO HENKIRIKOKSEEN

Niin kuin lukijakin hyvin tietää, se joskus jostain mystisestä syystä Suomeen oleskeluluvan saanut somali, joka häipyi takaisin Somaliaan ja tappoi siellä miehen saaden kuolemantuomion, on nyt sitten siellä Somaliassa armahdettu, eikä tuomiota panna täytäntöön. Tuomio on kumottu paikallisen sovittelun ansiosta ja sovittelukäytännön mukaan korvaus voi olla esimerkiksi rahaa, kameleita tai lehmiä. Jo vuosia sitten Helsingin Sanomatkin muistutti toimivasta somalialaisesta sovitteluperinteestä ja sieltähän on peräisin tämä unohtumaton lause "Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta."

Sinänsä en ole aivan varma siitä, tulisiko meidän suomalaisten opetella tapa, jossa ihmishengen voi määritellä rahassa tai kantturoissa. Tuntuisi jotenkin oudolta se tilanne, että naapurin isäntä olisi ostanut uuden Mersunsa rinnalle toisen mersun ja itse olisin pakotettu epäilemään, että haluaakohan se brassailla rahoillaan vai onko sillä pahat mielessä ja se on ostanut korvauksen jo valmiiksi? Mutta varsinaisesti tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa somalialaisesta tavasta sovitella. Kirjoituksen idea on tuumailla sitä, mitä tapahtuu jos mies palaa Suomeen. Meinaten, sehän on mahdollista:

Mikäli mies on vapaa ja hän haluaa palata Suomeen, hänellä on siihen oikeus pysyvän oleskeluluvan vuoksi. Maahantulon edellytykset arvioi Maahanmuuttovirasto.

"Jos on Suomen oleskelulupa, voi palata Suomeen luvan voimassaoloaikana", sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen.

Jos somaliviranomaiset päättävät pitää häiskän tyrmässä, niin asiassa ei ole ongelmaa ja täältäpäin nostetaan lätsää paikallisille viranomaisille. Toisaalta somaliviranomaiset tietävät, että tyypistä ja sen ruokkimisesta pääsee eroon lähettämällä se maasta pois, enkä pidä yhtään mahdottomana, etteikö täällä päässä ole jo esitetty vaatimuksia, että haetaan heppu pois Somaliasta ja Suomeen turvaan. Johan sitä vaativat ihmisoikeudet ja yleinen inhimillisyys. Tässä tietysti unohdetaan se, että varsinaisesti hän ei ehkä tarvitse turvapaikkaa, vaan ihmiset saattavat tarvita turvaa nimenomaan häneltä, mutta valveutuneilla tahoilla ei olla koskaan takerruttu yksityiskohtiin. Eli ei ole millään muotoa mahdotonta, etteikö hän palaisi. Olihan ulkoministeriömmekin aktiivinen miehen kuolemantuomion perumisessa. Miksi se jättäisi asian puolitiehen?

Mitäs jos mies sitten tulee Suomeen ja tappaa täälläkin jonkun ihmisen? Kenellä on vastuu? Minähän en varsinaisesti ole lainopillisen lujuuslaskelmatieteen sekä yleiskikkailun selityskomendantti, mutta saahan sitä tuumailla yksinkertaisempikin. Rikoslain viidennen luvun kuudes pykälä toteaa näin:

Avunanto

Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä.

Selvää on, että lakitekniset lääräättörit perustelevat aukottomasti, että ei kyseisen häiskän maahantulon hyväksyneitä viranomaisia voi syyttää avunannosta henkirikokseen. Itse vaan tuumin, että jos näin käy, henkirikos mahdollistui ainoastaan siksi, että viranomaiset päästivät henkirikoksen tekijän maahan. Silloin he ovat mielestäni vastuullisia. Tietysti moni muukin suomalaisiin kohdistuva väkivallanteko olisi jäänyt tekemättä, jos tekijöitä ei olisi laskettu maahan alunperinkään. Mutta niissä tapauksissa voidaan tietty vedota siihen, että emme me tienneet tätä etukäteen. Se on totta. En kiistä. Mutta tässä tapauksessa vaara taatusti tiedetään etukäteen. Tilannetta voi verrata siihen, että katsastusmies lyö tietoisesti leimaan auton, jossa ei ole jarruja ollenkaan, tietäen hyvin todennäköisesti aiheuttavansa onnettomuuden.

Tässä samassa rikoslain viidennen luvun kuudennessa pykälässä on vielä mielenkiintoinen kohta:

Yllytyksestä rangaistavaan avunantoon rangaistaan avunantona.

Eikös asian voi tulkita niin, että jos vaikkapa joku ihmisoikeusjärjestö pistää pystyyn itkupotkukampanjan, että kyseinen somali saadaan maahan ja somali kiittää kampanjasta nirhaamalla jossain vaiheessa jonkun pottunokan, niin kyseinen järjestö on syyllistynyt yllytykseen rangaistavaan avunantoon? Jolloin se järjestö on yhtä lailla osavastuussa tapahtuneesta.

Yksinkertaisinta olisi tietysti, että maahanmuuttoviranomaiset toteaisivat vaikka näin:

- En voi ottaa tällaista riskiä. Kyseisellä henkilöllä ei ole mitään asiaa tänne. Hän ei ole edes Suomen kansalainen, ja alunperinkin hänelle myönnetyn turvapaikan peruste on kyseenalainen, sillä hänhän on vapaaehtoisesti palannut Somaliaan. Olkoon siellä. Ja sama koskee niitä ISIS-seuramatkalaisia. Virkamiehen tehtävä on kumminkin toimia kansalaisten parhaaksi, eikä hakata päätään globaaliin mäntyyn vain siksi, että jollekin henkisessä Uranuksessa asuvalle humanismilla itsensä juovuttaneelle pellelle tulisi hyvä mieli.

Silloin hotellin respassakin paukuteltaisiin karvaisia kämmeniä, ja todettaisiin, että kyllä virkamieheen aika ajoin voi luottaakin. Ja sen jälkeen herättäisiin ja laskettaisiin kissa ulos. Sillä velvottavathan meitä sekä yleinen inhimillisyys sekä meidän omissa päissämme keksimät kansainväliset sopimukset. Ja onhan meidän toki ymmärrettävä elävämme nykyajassa, jossa monikulttuuriutopian väkisin pystyssä pitäminen ajaa tavallisen suomalaisen turvallisuuden ohi.

Viranomainen voi tietenkin vetäytyä suojaan määräystensä ja ohjeistustensa taakse. Mutta hänen olisi hyvä muistaa, että hänen päätöksensä vaikuttaa ihmisiin, joilla ei ole mitään, minkä taakse vetäytyä suojaan.



21 kommenttia:

  1. "Richard Jarnefelt
    4 t facebook

    Tuli vielä mieleeni tuon murhaajasomalin pelastamisesta kuolemantuomiolta Somaliasta ja hänen haluamisestaan takaisin Suomeen ( http://www.hs.fi/kotimaa/a1426663512730 ), kiitos vaan suvakit, verrata Suomen ulkomaanedustajien toimintaa tässä tapauksessa takavuosien Jamppa Tuomisen tapaukseen.

    Jamppahan sai pedofiliaa sivuavan rikosepäilyn (lapsen halailu) Kanarialla, ja syytös oli ilmeisen tekaistu, koska se oli vastaveto Jampan itse ensin tekemälle pahoinpitelytutkintapyynnölle, eli eräs irkkumies yritti keksiä hyväksyttävän syyn sille, miksi löi Jamppaa. No kuinkas paikallinen Suomen edustusto sitten Jamppaa auttoi, maksoiko rahaa, neuvotteliko paikallisten viranomaisten kanssa, halusiko Jampan Suomeen? Ei.

    Jamppa eli hiekkarannalla, veneen alla, kunnes ystävät häntä auttoivat. Ja ne ystävät eivät suinkaan ole ne samat artistit, jotka Jampan kuoltua melusivat medioissa Jampan puolesta. Jampan vielä eläessä heistä ei näkynyt vilaustakaan. (Haluan mainita, että yksi suurimmista auttajista oli Frederik, itsellänikin ihan pikku osuus.)

    Tarinan opetus ja ihmetys: oma kansalainen voidaan jättää pulmatilanteessa kuolemaan hiekkarannalle, mutta jos joku ei-kansalainen somali syyllistyy murhaan, aivan kiistatta, niin häntä autetaan, hänen kulujaan maksetaan, hänen sovittelurahojaan maksetaan, tuomion kumoamista vaaditaan ja lopulta halutaan hänet Suomeen uhkaksi suomalaisille.

    Mitä jos vaihdettaisiin ihan kaikki kansanedustajat?"

    Case Ruandan massamurhaaja - Suomella oli oikeus luovuttaa kyseinen rikosepäilty Keniaan, jossa käytiin kansainvälistä oikeutta Ruandan tapahtumista. Näin ei toimittu vaan jutusta saatiin oikeushistoriamme kallein oikeudenkäynti ja lisäksi tuomio "kärsitään" Suomessa veronmaksajien piikkiin.

    Välistä -tuttaa niin ettei sanat riitä tilaa kuvaamaan!

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, Taisteluvälineupseeri, ja lämmin kiitos kommentistasi. Kommenttisi muistuttaa hyvin siitä, mitkä Virallisen Suomen prioriteetit ovat. Ja niihin eivät kuulu varsinaiset suomalaiset.

    VastaaPoista
  3. Tämäkin "kausti" osoittaa sen, minkälaisia kunniakansalaisia Suomessa notkuvat somalit ovat ja sen, miten valtiovalta asettaa asioita tärkeysjärjestykseen.

    Somaliassa rikoksen tehnyt somali kärsiköön rangaistuksensa Somaliassa, somalien kustannuksella.

    Siivotkoot somalit edes kerran omat jälkensä ja kantakoon vastuunsa tekemisistään. Tämäkään asia ei mitenkään kuulu meille han-suomalaisille Koneiston kaikkien laskujen maksajille.

    VastaaPoista
  4. Itse olisin hyvin innokas saamaan selville sen, että kuinka moni julkisen sektrorin suoraa tai epäsuoraa rahoitusta nautiskelevista järjestöistä osallistuu suoraan, epäsuorasti tai vielä kierommin terrorismin, ihmiskaupan, vihapuheen, rasismin, kansanryhmää vastaan kiihottamisen tai muun pottunokkien kohdalla paheksutun ja rikoksena pidetyn toiminna edistämiseen, rahoittamiseen, värväämiseen, peittelemiseen…

    Ja taas… Yllytyksestä saa saman kuin teosta. Osallistuminen on rikos vaikke olisikaan se varsinainen tekijä.

    Johtuuko Suomesta ISISin riveihin lähteneiden suuri määrä siitä, että julkinen sektori rahoittaa värväystoimintaa niin runsain mitoin suoraan, julkisen sektorin rahoittamien järjestöjen kautta, vailla valvontaa olevien sosiaaliavustusten muodossa jne.?

    Paljonko Abdi Elmi Muhammed bin ISIS saa sotarikosten tekemisestä kaikenkaikkiaaan palkkaa jos kaikki tuet juoksevat Suomessa, kämppä on vuokrattu pimeästi prostituutioon tai huumekauppaan, ISIS maksaa jotain jne?

    Paljonko Viaton Kulissiyhdistys Jihadismia Pottunokille saa yhteensä rahaa sotarikollisten värväämiseen jos Koneen Säätiö, RAY, Veikkaus, valtio, kunta, seutukunta, tusina julkisen sektorin rahoittamaa yhdistystä jne. lapioivat sille lumikolalla seteleitä? Paljonko värväystoimintaa auttaa se, jos värväävät värväävät myös tulkkeja, islamin opettajia, politiikkaan mukaan menneitä, median mannekiineja sun muita toimeentulonsa mokuhulluudesta repiviä kaksinaamaisuusmestareita pitämään huolen siitä, että poliisi ei tutki, media hutki eikä katkea rahaputki?

    VastaaPoista
  5. Jos tuo murhaajasomali on fiksu ja tottakai hän on fiksu, niin hän näkee valoa Pohjolassa ja suuntaa anovan katseensa Suomen maahanmuuttovirastoon, tosin sivusilmällä vilkuillem naapurimaan Migrationsvärkettiin.

    Toki anova katse huomioidaan ja hänet noudetaan valtion kustannuksella yksityisjetillä Somaliasta Suomeen. Lentokentällä ovat RKP:n naiset vastassa kansallispukuihin pukeutuneina huiskutellen pieniä Somalian lippuja. Helsingin vihreät ovat järjestäneen häiskälle kattoterassiasunnon Pohjoisrannasta, ja Vasemmistoliitto on junaillut hänelle täysimääräisen eläkken sisältäen asumistuen.

    Noh, huumori huumorina, tällainen ei olisi sentään Suomessa mahdollista, Ruotsissa kylläkin.

    Göteborgissa tapahtuneen ammuskelun uudisointia Ruotsissa on mielenkiintoista seurata. Maahan on sellainen että yksilöllä ei ole minkäänlaista vastuuta teostaan, vaan vika on aina yhteiskunnassa, aselaissa ja integraation epäonnistumisessa. Nytkin kukaan ei mainitse, että jengien väliset ammuskelut, joita Ruotsissa tapahtuu noin kerran viikossa ovat siirtolaistaustaisten jengien välisiä yhteenottoja. Tätä ei mainita koska se on rasisimia. Ammunnan suorittaneita yksilöitä ei koskaan tuomita vaan syyt ovat kollektiivisesti koko Ruotsin yhteiskunnassa. Rikollisten parasiittien maahanmuutosta ei lausuta halaistua sanaakaan.

    Ruotsi on mukava maa asua. Saat törttöillä vaikka kuinka perkeleesti, niin aina voi syyttää vaikkapa peräpukamia, systembolagetin aukioloaikoja, nuorisotilojen puuttumista tai että on henkistä ahdistuneisuutta ja jo on kriisiryhmä paapomassa onnetonta.

    Jos vaikka halusi pari viikoa omaa lomaa, niin riitti että meni lääkärin vastaanotolle ja valitteli henkistä pahoinvointiaan. Syy sai olla mikä tahansa ja loma irtosi. Ennen lääkärin tapaamista kannatti kuitenkin pitää käsiään vartin kylmässä vedessä, jotta puoskarin tervehtiminen oliei tukenut valehtelua.

    VastaaPoista
  6. Jos tyyppi on tappanut toisen muslimin moskeijassa, lienee kynnys pottunokan nitistämiseen aika matalalla, kun päässä vähänkin kiehahtaa.

    Itse mietin myös tätä vastuukysymystä ja täytyy myöntää muutenkin, että jos arvon somali Suomeen päästetään, on käsitys oikeudesta ja kohtuudesta liian kovalla koetuksella. En voi parhaalla tahdollanikaan ymmärtää, toisaalta en kyllä haluakaan, koska se vain yksinkertaisesti minun vanhanaikaisen moraalikäsitykseni mukaan olisi niin väärin.

    Vähän niukanlaisesti olen seurannut vaalikeskusteluja televisiosta mutta kysynkin nyt muilta, onko missään keskustelussa otettu maahanmuuton ongelmia esille? Omiin silmiini ja korviini ei sellaista ole sattunut. Tänä iltana kyllä taitaa tulla joku ajankohtaisohjelma koskien Tapanilan joukkoraiskausta. Saa nähdä, ketä siellä tapahtuneesta syytetään. Odotukseni eivät ohjelman tasoon ole kovin korkealla.

    Kaikesta huolimatta,
    mukavaa viikonloppua, Yrjöperskeles!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  7. Jos tämä henkilö päästetään Suomeen, niin ei hyvää päivää vaan. Siitä ilosta, että maahan tulisi yksi potentiaainen murhaaja tai mielipuolinen (sukulaisethan arvelivat hänen toimineen hulluuden puuskassa) tappaja, veronmaksaja saisi pulittaa taas kelpo summan tästä hupailusta. Kuvitteleeko joku, että hän jossain välissä parturoisi jonkun puutarhaa tai kenties ajaisi linja-autoa tai edes yrittäisi myydä persettään, jotta saisi ostovoimaa yhteisönsä ja tietysti oman oleskelunsa ylläpitoon? Tyyppi katkaisi opiskelijalta pään, ja mikäli hän teki sen harkiten, eli sielun ja ruumiin voimissa, voi hänen ajatella sortuvan tällaiseen tulevaisuudessakin, ja miksikäs ei, jos siitä selviytyy jopa ilman lehmänkauppoja, kuten Suomessa on tapana. Jos, kuten häntä puolustavat sukulaiset väittävät, kyseessä on kahjon tekemä tappo, kaatuu laitoshoito veronmaksajien niskoille, koska eihän tuommoista uskalla päästää kaduille heilumaan, vai?

    VastaaPoista
  8. Hiukan hymähdyttää tuo toteamus "Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta." Tuon asian suhteen suomalaisilla ei ole mitään oppimista, sillä jo 1500-luvulla ruotsalaiset opettivat meistä pois sukuklaanien välisen oikeudenkäytön perinteen. Tavoitteena oli yhtenäinen, valtiovallan säätelemä rangaistuskäytäntö ja väkivallan monopoli. Taustalla oli siis keskusvallan pyrkimys keskittää tuomiovalta itselleen. Se oli samalla välttämätön kehitysaskel elinkelpoisen nykyaikaisen valtion edellä.

    Sinänsä Somalia näyttäisi olevan malliesimerkki siitä, mitä suku- ja klaanivalta saa aikaan. Heidän toimintatapojensa omaksuminen olisi meiltä palaamista viitisensataa vuotta ajassa taakse päin. Moinen menettely olisi kyllä selkeästi linjassa viime vuosina noudatetun pohjoismaisen, kehittyneen yhteiskunnan alasajon kanssa.

    VastaaPoista
  9. me taidettais tarvita Boondock Saintseja täällä...

    VastaaPoista
  10. LOISTAVAA!
    Nyt onkin korkea aika laittaa nämä uusveteraaniasiat kuntoon; kuntoutusta-, tammenlehvätunnusta-, veteraanieläkettä jne.
    Suoranainen rikkaus on kun veteraanijärjestöjen toimintaa ei tarvitsekaan lakkauttaa Suomen sotien veteraanien puolisoineen poistuessa tuonpuoleiseen.
    Jokavuotiset veteraanikeräykset saavat siis jatkoa, kiitos maahanmuuton ja sen työllistävän vaikutuksen.

    " Suomen Sotilas​ ·

    Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan mukaan Suomesta Isis-terroristijärjestön riveihin lähteneiden määrä on arvioitu alakanttiin. Todellisuudessa lähtijöitä saattaa olla jopa kaksinkertainen määrä, eli n 120.

    Jo Suojelupoliisin aikaisemmalla arviolla 60 lähtijästä, Suomi on etusijalla maailmassa terroristivärväyksen kohdemaana kun verrataan lähtijöiden määrää suhteessa muslimiväestön kokoon."

    http://yle.fi/uutiset/kirkon_ulkomaanapu_suomessa_varvataan_islamistitaistelijoita/7879180



    Pojat on poikia:
    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/pasilan-silmiton-pahoinpitely-hetken-mielijohteesta-epaillyt-vapaiksi/4923554


    Hyysäri osaa "valikoida" haastateltavansa:
    http://mitavittua.fi/2015/03/uutta-ja-paivitettya-tietoa-helsingissa-riehuneesta-knockout-jengista/


    Ja kauniiksi lopuksi:
    http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/attachment/244693/Tarjouspyynt%C3%B6+OM+5++014++2015.pdf


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  11. Varsinainen pläjäys:

    http://sallamaaritmarkkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190398-vihapuhe-toteuttaa-terrorin-tavoitetta

    US täytynee tosiaan jättää vähemmälle,kaikenmoisia aivotuhnuja

    VastaaPoista
  12. Tervehdys Oinomaokselle, Ano1:lle, Beckerille, Rouva Anolle, Kenzolle, Euvostotaivaalle, Ano2:lle, Taisteluvälineupseerille ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

    Oinomaos: Tärkeysjärjestys on selkeä. Tässähän on mahdollista, että hepun asia käytäisiin vielä läpi suomalaisessa tuomioistuimessa, ja siinähän oltaisiin pian noissa Ruanda-oikeudenkäynnin hintalukemissa. Joilla lukemilla oltaisiin muuten pelastettu se kuuluisa reumasairaala.

    Ano1: Tästä olisi hyvä saada selko. Tosin näitten järjestöjen suomalaiset toimijat eivät edes ymmärrä, että mikä tässä mättää, koska hehän tekevät mielestään vain hyvää. Heille ihmisoikeudet ovat vain mukava teoreettisen keskustelun aihe, ja ne koskevat luonnollisesti vain ei-suomalaisia. Oman toimintansa seurauksia tässä maassa he eivät pysty millään käsittämään.

    Becker: Ruotsalainen hulluus on kyllä tullut tässä matkan varrella tutuksi. Olisikos sitten niin, että maan talousveturi on vieläkin niin kertakaikkisen voimakas, että se kestää tämänkin joutokäynnin. Luulisin, että jos tilanne Suomessa olisi väkilukuun nähden yksi yhteen samanlainen, niin heikomman talouden omaava Suomi olisi jo totaalisessa pankrotissa. Vaan kerran se on edessä Ruotsissakin, sillä siellähän talouskasvu ja elätettävän väestön kasvu mielletään samaksi asiaksi. Ruotsista Suomeen palannut Juhana Vartiainen saarnaa täällä meilläkin samaa epistolaa ja on pahalla päällä, kun häntä ei kaikki uskokaan.

    Rouva Ano: Kynnys lienee tosiaankin alhainen ja pottunokkahan on vielä kaiken lisäksi vääräuskoinen, joitten henkiriepujen kanssa ei ole muutenkaan niin nokonuukaa. Vastuukysymystä kannattaa miettiä, ja jos heppu tänne pääsee, niin kannattaa muistuttaa, että tällä kertaa ei sitten välttämättä kaivatakaan konekivääriä eikä Lahtista, vaan nyt kaivataan syyllistä.

    Ylellähän oli tosiaan se maahanmuuttokeskustelu (ei vaalisellainen) menneenä iltana, ja Hommaforumin kertoman mukaan se on mennyt perinteisessä mokutushengessä. Hommaforumilta kopsattu linkki tuossa:

    http://areena.yle.fi/tv/2449657

    Minä en itse seuraile vaalikeskusteluja ollenkaan, kun äänestyspäätös on jo aikaa sitten lukittu. Oikein mukavaa viikonloppua sinnekin päin. Taitaa alkaa taas pakastamaan.

    Kenzo: Laitoshoidon hinta on lastensuojelun puolella päälle 300€/vrk ja mielisairaalassa varmaan samoissa hinnoissa. Niin että onnea veronmaksajille vaan. Toisaalta vankilassa vuorokausihinta on vieläkin korkeampi. Tässä yltiöhumanismissa sokeudutaan aina asiassa. Yhden ainoan ulkomaalaisen pelastaminen täytyy suorittaa hinnalla millä hyvänsä, vaikka hän olisi itse häipynyt maastamme, ja sitä myötä vapauttanut suomalaiset kaikesta vastuusta. Sitten jos häiskä saadaan tänne, niin ollaan ns. voitettu. Ja siihen tarina humanistien kohdalla loppuukin. Tavallisten suomalaisten kohdalla se vasta alkaa.

    Euvostotaivas: Totta puhut. Tuo lausehan on peräisin vuodelta 2008 (kun ”viha oli vielä nuori”), jolloin Hesari alkoi sen epätoivoisen, ja edelleenkin jatkuvan kampanjansa, jolla pyrittiin löytämään (siis keksimään) humanitaarisesta maahanmuutosta puolia, jotka voisivat ehkä hyödyttää suomalaisia.

    Ano2: Ehkä ennemminkin Eila Kännöä erityisvaltuuksilla.

    Taisteluvälineupseeri: Suuresti arvostamani Jaska Brownhan ennusti uusveteraaniasian jo vuonna 2013:

    http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2013/08/pro-patria.html

    Tuossa viimeisessä linkissä erityisosaamista etsivää puljua muuten johtaa kukas muu kuin ystävämme Johanna Suurpää, joka seisoi aikanaan poliiseille tulppana Georg Otsin laiturilla, kun se oli tuomassa meille ensimmäisiä satseja uutta suomalaisuutta.

    Ano3: Tuo oli kiistattomasta aivotuhnuudestaan huolimatta oikeastaan varsin hieno pläjäys. Ensinnäkin siksi, että se kertoo selkeästi, minkälaista tavaraa poliittinen broilerikoneisto tuottaa. Ja toisekseen siksi, että kun kyseessä on nosteessa oleva kepulainen, niin se kertoo myös, mitä kepun linja tulee olemaan.

    VastaaPoista
  13. Tässä on semmonen olo,että Suomi ja koko läntinen Eurooppa on jäänyt islamilaisten kulttuuri-imperialistien panttivangiksi,ja nyt eliitti kärsii pahimman luokan Tukholma-syndroomasta,eli on rakastunut näihin murhaajiin,raiskaajiin ja urheisiin uskonsotureihin.
    Taas voi miettiä Lehdon Sepon tuomiota ja verrata siihen,että ministeriöitä myöten ollaan pelastamassa päitä katkovaa barbaaria ansaitsemastaan tuomiosta verovaroilla,kuinkas muuten.
    T:Vesku

    VastaaPoista

  14. Vaikka moskeijamurhaaja on nyt vapaa, hän on silti tehnyt teon, joka on Suomen lakien mukaan rangaistava.

    On kuolonuhri, on todistajia ja on jopa tuomio teosta. Tekoa ei voida kiistää. Miehen rangaistus on vaihdettu rahalliseen korvaukseen.

    Tapaus tuo esille tarpeen muuttaa Suomen lainsäädäntöä siten, että ulkomailla tehdyn henkirikoksen tai pahoinpitelyn, joka Suomessa tehtynä on rangaistava rikos, seuraamuksista Suomessa ei voi vapautua, vaikka tekomaassa tekijä olisi vapautettu seuraamuksista.

    Muussa tapauksessa kuka tahansa voi mennä esimerkiksi Somaliaan, viiltää ihmisten kurkkuja auki, ja maksettuaan sopivan sovittelusahan voi palata Suomeen ilman seuraamuksia.

    Esimerkiksi pahisporukka voi mennä johonkin Afrikan maahan safarille ja helikopterista ampumalla surmata paikallisia ihmisiä. Kaadot laskettaisiin ja paikallinen tuomiolaitos ilmoittaisi illalla laskun, esimerkiksi 10.000 dollaria sovittelurahaa. Matkanjärjestäjä olisi tietysti hoitanut järjestelyt etukäteen.

    https://www.youtube.com/watch?v=Gj5dd-Bge5I


    acc

    VastaaPoista
  15. Tervehdys Veskulle ja acc:lle & kiitos kommenteistanne.

    Vesku: Tuo vertaus Tukholma-syndroomaan on kyllä varsin osuva. Meillä, siis koko Länsi-Euroopassa on suuri tänne raijattu sakki, joka on meidän elätettävä, ja joka silti käyttäytyy kuin pullopersesika. Mitä me teemme? Mietimme tapoja, joilla se elätettävä sakki ei olisi meille niin vihainen ja ettei se enää käyttäytyisi samalla tavalla. Lääkkeeksi ehdotetaan lisää rahaa, lisää ymmärrystä ja lisää hyväksyntää. Aivan kuin me olisimme tuon porukan Patty Hearsteja.

    acc: Minä näkisin kaikkein tärkeimpänä, ettei kyseinen henkilö koskaan tulisi enää Suomeen.

    VastaaPoista
  16. Eniten tässä koko sokorassa ihmetyttää tuon murhaajan pysyvä oleskelulupa Suomeen ja oleskelu Somaliassa. Jos tyyppi on tänne joskus tullut ja saanut oleskeluluvan (veikkaan) toissijaisen suojelun tarpeella, eli äijä on sanonut, että Somaliassa hän ei ole turvassa. Siellä on joko ihan pang-pang -sota ja henki herkässä tai joku sukuvendetta päällä ja jos siellä naamaansa näyttää, niin se on nirri pois.

    Ja siiten hän kuitenkin menee Somaliaan ja siellä murhaa toisen ihmisen. Somalian rikoslaki on ankara ja kuolemanrangaistus on siellä käytössä (mitä henk.koht. en kannata) joten tuo on somalien asia. Ei suomalaisten siihen tarvitse puuttua. Jos joku on sieltä puolen maailman päästä tänne tullut, saanut oleskeluluvan ja lähtee silti takaisin, niin oma moka.

    Ja kuten acc sanoi: mies on tuomittu murhasta, mutta sovittelu on pelastanut hänet rangaistukselta. Eli kyseessä on yhä tuomittu murhaaja, ja sellaisia en suomeen halua ensimmäistäkään.

    --Madri

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Madri. Meillähän sekä turvapaikkastatuksen että kansalaisuuden saaneet somalit käyvät lomalla Somaliassa. Maassa, josta on tultu hakemaan turvapaikkaa, koska Somalia on turvaton maa. Tämä itsessään riittää mielestäni perusteeksi kaikkien somalien turvapaikan sekä myös väärin perustein myönnetyn kansalaisuuden perumiseksi. Turvattomaan maahan ei lähdetä lomailemaan. Somalian viranomaiset taas puolestani saavat ampua kuulan kalloon murhaajille, jos heitä huvittaa. Ei se meille kuulu. Ja tuskin meistä kukaan haluaakaan sotkea suomalaista oikeuskäytäntöä turvapaikkaoikeuden Suomesta saaneen somalin oikeuskäsittelyyn paikan päällä Somaliassa.

    VastaaPoista
  18. Melkeinpä yllyttäisin Ykää pistämään ton tekstin perään lisäyksenä tän linkin:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, Ano. Se linkki on mulla jo tuossa aikaisemmassa kirjoituksessa. Ja näyttää siltä, että se 50.000 allekirjoitusta voi jopa tulla täyteen.

    VastaaPoista
  20. Tervehdys Yrjö.
    Juu-u. Tuohan se on ettei tiennyt. Ja vaikka päällisin puolin näyttäisi siltä että rikoksen mahdollistaja olisi tiennyt mitä tuleman pitää, vastaesimerkki Lahdesta vuodelta 2001. Silloin eräs "kansalaisjärjestö" toimeenpani joukkomurhan lahtelaisessa pizzeriassa. Hengestään pääsi vain toisen "kansalaisjärjestön" jäseniä, joten menetystä tuskin voidaan pitää kovin suurena. Päätekijät tuomittiin kolmesta murhasta elinkautiseen. Kuskin kohdalla syyte avunannosta murhaan hylättiin, koska "hän ei voinut tietää mitä pizzeriassa tapahtuisi". No autoon astuu aseistettuja miehiä, jotka käskevät ajaa paikallisen pizzerian eteen, jossa ruokailee kilpailevan jengin jäseniä. Autossa on siis katkaistuja haulikoita ja pistooleita. Juu-u. Ei voinut tietää, mitä tuleman pitää... juupa ja juu. Että vaikka maalaisjärjellä voisi ajatella, että jokainen keskivertoa peltosammakkoa fiksumpi tajuaa selvästi, että kyseessä on tietoinen avustaminen, on olemassa ihmisiä, jotka eivät näe itsestäänselvää asiaa.
    --Viikon radiokasvo

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Viikon radiokasvo. Niin, oikeuskäytäntömme on yleensäkin erikoistunut siihen, kuinka rikollisille saadaan mahdollisimman pienet tuomiot ja mieluumin ehdollisena. Pois lukien sitten tietysti eräät väärät mielipiteet, joita tutkitaan kuin Piru Raamattua.

    VastaaPoista