PIRJON JA PEKAN PULLAPUOTI

eli vappukirjoitus vuodelle 2015

Elettiin vuotta 2015, eräässä pienessä pohjoiskarjalaisessa, Nurmeksessa sijaitsevassa kylässä. Nimetön kertojahahmomme lentää ajatusten ja runoratsu Pegasoksen siivin Nurmeksen keskustasta parikymmentä kilometriä sivummalle ja löytää erään omakotitalon, jossa näyttää olevan vielä lisäksi varsin iso ulkorakennus. Tonttikin on melko hyvän kokoinen, viisi ja puolituhatta neliötä. Talossa sisällä istuu pariskunta, 44-vuotias Pirjo Läsänen sekä hänen 45-vuotias aviomiehensä Pekka. Pirjo toimii hoitajana eräässä nurmeslaisessa vanhainkodissa ja Pekka puolestaan on kanttori-urkuri Nurmeksen seurakunnassa.

He istuvat keittiön pöydän ääressä ja he näyttävät huolestuneilta. Suorastaan tympääntyneiltä. Onko heillä ehkä menossa aviokriisi? Eihän toki. He ovat vain huolissaan tulevaisuudestaan, mahdollisesta eläkkeestään, sen pienenemisestä ja tiedä häntä vaikka kokonaan poistumisesta ja sen vuoksi he ovat viimeisen viikon ajan käyneet erilaisilla sijoitusneuvojilla. He kun olivat juuri saaneet talonsa maksettua ja nyt rahaa alkaisi jäädä sukanvarteen. Sitä ei tietenkään kannattanut mennä polttamaan, vaan se oli sijoitettava viisaasti ja ajateltava tulevaisuutta. Töitten jatkuminen näillä EU:n syrjämailla ei ollut ollenkaan varmaa, muuttoa jonnekin Helsinkiin ei voinut ajatellakaan eikä tätä taloakaan saisi kenellekään myytyä. Pariskunta oli viljellyt tontillaan perunaa ja muita kasviksia, mutta ei sitäkään seitsemänkymppisenä välttämättä jaksaisi tehdä.

Siispä he olivat päättäneet sijoittaa tulevaisuuteen. Ja kysyneet neuvoa useiltakin sijoitusneuvojilta. Sijoitusneuvojat olivat ottaneet heidän vastaan ystävällisesti, tarjonneet kahvia ja pikkuleipiä ja hymyilleet niin leveästi, että niin Pirjo kuin Pekka olivat tuumineet, että jos tuo hymy vielä pikkasen leviää, niin suupielet kohtaavat toisensa takaraivon alla ja sijoitusneuvojan pää putoaa pois. Luonnollisesti vielä hymyillen.

Heille oltiin tarjottu monenlaisia mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Tarjolla olivat mm. ”Ekstrarahasto”, ”Ekstraplusrahasto”, Vähänköekstraplusrahasto”, ”Melkein riskitön Afrikan sijoitusrahasto”, ”Manitveks-rahasto”, ”Kuole nuorena epäselvissä olosuhteissa ja jätä rahasi meille-rahasto” sekä ”Zwidduuks tässä teeskentelemään-rahasto”. Niin Pirjo kuin Pekka totesivat sijoitusneuvojille, että tässä on niin hyviä vaihtoehtoja, että heidän täytyy vielä miettiä. Kaikki sijoitusneuvojat totesivat, että miettikää pois ja varataanko uusi aika saman tien. Kaikki seitsemän viikonpäivää käy ja sen lisäksi kehitetään lälläntäi, jos ne alkuperäiset seitsemän eivät riitä.

Pirjo ja Pekka olivat puntaroineet tarjottuja mahdollisuuksia. He tiesivät, että heidän työnsä eivät saattaisi jatkua eläkeikään. Julkishallinto karsisi, mutta nimenomaan suorittavalta taholta ja se saattaisi tietää heille kalossinkuvaa perseeseen. Eikä se eläke, eikä varsinkaan sen suuruus ollut niin varmaa. Jotain pitäisi keksiä. Jotain kouriintuntuvaa. Jotain, minkä arvo säilyisi. Arvometallitkaan eivät olleet heidän mielestään varma vaihtoehto, sillä eiväthän he mitään ekonomeja olleet eivätkä hallinneet alaa.

Yhtä-äkkiä heille molemmille tuli se hetki, jota kutsutaan ”oivalluksen hetkeksi”. He nostivat päätään, katsoivat toisiaan ja totesivat saman kuin savolainen mies vihillä, kun pappi kysyi, että tahdotko:

- No jumalauta!

Nimetön kertojahahmomme hyppää runoratsu Pegasoksen selkään, lentää ulos talosta, heittää immelmannin ja palaa samalle tontille samana vuonna paria kuukautta myöhemmin. Pegasos laskeutuu maahan ja lähtee natustelemaan heinää tontin kulmalle ja nimetön kertojamme kävelee talon ulkorakennukseen, jonka sisällä onkin kovat kaivuutyöt menossa. Ulkorakennuksesta on poistettu lattia ja sinne ollaan kaivamassa kolme metriä syvää kellaria. Kanttori-urkuri Pekan apuna on pari paikallista miestä ja he tietävät, miksi kellaria kaivetaan.

Vaikka Pekka onkin kanttori-urkuri, hänet tunnetaan kylällä varsin rentona heppuna ja tolkun miehenä, eikä häntä osaisi sanoa kanttori-urkuriksi ulkoisen habituksensa perusteella. Hitto soikoon, soittihan hän aikanaan koskettimia pinnanmaalaisessa Some Löpö-heavybändissäkin. Jostainhan miehen on leipänsä revittävä. Paikalliset miehet ovat hyvin tietoisia siitä, minkä vuoksi kellaria kaivetaan, ja he näkevät työn erittäin tarpeellisena ja ympäristöä palvelevana. Nurmeksessa tiedettiin hyvin, että seutu on jäämässä totaaliseksi EU-maakunta Suomen persläveksi, ja sehän tietäisi myös palvelujen heikkenemistä. Mutta siinä vaiheessa Pirjon ja Pekan yritys tarjoaisi näitä välttämättömiä palveluja seudulle myös jatkossakin ja sitä odottelemassa oli jo parisataa litraa pirtua, jonka Pekka oli hankkinut tuttaviensa kautta.

Näistä selkosten miehistä saattaisi helsinkiläinen punaviherpiipertäjä sanoa mitä tahansa ja onhan hänellä oikeus siihen, mutta nämä miehet eivät olleet kiinnostuneet siitä, mitä joku anniunnikki-pirkkopetteri heistä kommentoisi. Lisäksi heillä kaikilla oli se yhteinen piirre, että he osasivat pitää turpansa kiinni. Niinpä ulkorakennukseen valmistui salattu suuri kellari, jonka lattiassa olevan ovet eräs paikallinen kirvesmies naamioi niin hyvin, että sitä ei ulkopuolinen erottanut. Pirjo ja Pekka elivät säntillistä ja säästeliästä elämää ja käyttivät kuukausittaisesta palkastaan kolmasosan pirtuun, jota kerättiin salaiseen kellariin.

Nimetön kertojamme hyppää runoratsu Pegasoksen selkään ja lentää muutaman kierroksen kauniin nurmeslaisen maalaismaiseman yllä. Lennon aikana kesä vaihtuu talveksi ja talvi kesäksi eräänkin kerran ja kas, Pegasos laskeutuu jälleen Pirjon ja Pekan tontille. Eletään vuotta 2021. Siellähän on takapihalla käynnissä kaivuutyöt ja mukana on paikallinen Pekan tuntema rakennusmestari, joka on suunnittelemassa takapihalle vesi- ja kosteustiivistä toista kellaria. Tai paremminkin holvia.

Mistä on kysymys?

Nimetön kertojamme unohti sanoa, että sen lisäksi, että kanttori-urkuri Pekka on entinen heavybändin mies, hän on myös innokas metsämies ja ampumisen harrastaja. Hän on myös aikaansa seuraava mies ja täällä selkosillakin internet toimii. Sen myötä hän on huomannut, että elämäntapaloukkaantujat ovat lähivuosina aivan oikeasti saamassa aikaan lain, jonka perusteella siviilihenkilöiltä kielletään aseet. Tokihan Pekka tietää, että eivät ihmiset aseitaan luovuta ja niitä saadaan talteen ehkä kymmenen prosenttia, mutta viherpiipertävä valtiovalta voi kuitenkin tehdä sen kiusan, että lopettaa aseliikkeet ja kieltää ampumatarvikkeitten myynnin. Ase ilman patruunoita on pelkkä lyömärauta ja suunniteltuun tarkoitukseensa nähden varsin hyödytön kapine.

Pirjo ja Pekka käyvät keskustelun asian tiimoilta. Koska heillä on vielä töitä ja sen lisäksi velaton talo, jonka lämmitys käy pääosin tuttavien metsänomistajien hakkuilta tehdyllä ylijäämäpuulla, he päättävät ottaa riskin ja ottavat kahdeksankymmenen tuhannen euron lainan. He ottavat lainarahan pankista kokonaan käteisenä. Pankkivirkailija ei ihmettele heidän ratkaisuaan ollenkaan, sillä aika perkeleellisiä aikojahan tässä eletään, eikä digitaaliraha ole mikään varsinainen pysyvä turva.

Pirtunoston kautta hankkimien tuttaviensa kautta ja yleensäkin paikallisten miesten avustuksella Pekka alkaa ostaa ampumatarvikkeita. Mikäli yksi mies ostaisi kymmenillä tuhansilla euroilla patruunoita, se herättäisi epäilyksiä, mutta maakunnan miehet ovat ideassa mukana, ja tajuavat, että tässä satsataan tulevaisuutta varten. Hyvä, että joku on sen sentään hoksannut. Näin ollen Pirjon ja Pekan toiseen, täysin salattuun ja maastoutettuun kellariin aletaan säilöä myös ampumatarvikkeita.

Ja nytpä nimetön kertojamme ottaa taas pyrähdyksen runoratsu Pegasoksellaan ja lentää vuoteen 2028, ja tarkalleen sanottuna Nurmeksen kirkkoon. Maa on muuttunut tämän lentopyrähdyksen aikana melko lailla, Helsinki, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa eritoten kantavat EU:n määräämää vastuuta Välimeren yli tulleista muuttajista, joille EU sitten päätti tehdä sen mitä uumoiltiinkin eli laskea ne kaikki elätettäväksi.

Tämän myötä tietysti suomalaisten reuna-alueitten elämä muuttui astetta hankalammaksi ja Pekan kohdalla asiaan vaikutti erityisesti se, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko muutti toimintansa uskontoon pohjautuvasta kirkosta Yleiseksi Hyve- ja Suvaintovirastoksi. Tällöin ei enää tarvittu jumalanpalveluksia, ja 58-vuotiaalle Pekalle ilmoitettiin, että palveluksianne ei enää tarvita. Pekan tilalle suvaintotoimituksia varten hankittiin nurmeslainen harrastelijarap-artisti Wankman, ikää 19 vuotta.

Pekkaa tosin pyydettiin osallistumaan Nurmeksen kirkossa pidettävään siirtymäseremoniaan, jossa hänen haluttiin vielä soittavan uruillaan Ultra Brata. Pekka totesi, että mikä ettei, hankki itselleen siirtymäseremoniaan sähkövahvistetun mandoliinin sekä mikrofonin ja seremonian aluksi soittaa ja laulaa pläjäytti vanhan perinteisen suomalaisen härskin kappaleen ”Voihan PojanPerkeleet”, jonka jälkeen hän, edelleen mikrofoniin lausuen totesi, että te voitte pitää yleisen hyve- ja suvaintotunkkinne ja tunkea sen pimeään paikkaan poikittain.

Viimeisen työtehtävänsä ja jälkeensä jättämän suvaitsevaisen kaaoksen taakseen jätettyään Pekka ajeli autolla kotiinsa ja ajatteli, että nyt on aika ottaa eläkevakuutus käyttöön. Oli nimittäin selvää, että työt olivat loppumassa Pirjoltakin. Kuntauudistus oli edennyt niin pitkälle, että kuntia ei ollut enää olemassakaan, vaan he asuivat Itäisen Suomen hallinto- ja yleisriistoalueella, johon kuuluivat entiset Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnat. Vanhustenhuolto oltiin keskitetty niin, että lähin vanhustenhuoltolaitos oli Joensuussa. Se oli Pirjolle liian kaukana, ja alikoulutettuna häntä ei lopetettavista Nurmeksen yksiköistä sinne enää palkattaisikaan.

Tilanne olisi heidän kannaltaan näyttänyt äkkiseltään varsin pahalta, mutta valtio auttoi heidän eläkevakuutustaan sillä, että se päätti tehdä Suomesta terveen yhteiskunnan ja rajoittaa alkoholin käyttöä entisestään. Keskiolut poistettiin kaupoista, ja Alkoja oli Itäisen Suomen hallinto- ja yleisriistoalueella ainoastaan Joensuussa, Kuopiossa sekä Mikkelissä. Lisäksi oltiin otettu uudestaan käyttöön vuonna 1970 poistettu viinakortti tiukoilla ostorajoituksilla. Viinan myynnistä menetettyjä verotuloja paikattiin haja-asutusalueverolla, jonka perusteella kaupunkien ulkopuolella asuvien ihmisten verorasitus oli 8 – 12% enemmän kuin taajamissa asuvien.

Tämän lisäksi samana vuonna 2028 oli Suomessa kielletty kaikki yksityisaseet. Ihmisiä vaadittiin luovuttamaan aseensa valtiolle hävitettäväksi ja vaatimus saavutti varsin suurta menestystä, sillä jopa kaksi prosenttia aseista luovutettiin viranomaisille. Suomi oli siis täynnä laittomia aseita, mutta luonnollisesti valtiovalta lopetti asekauppojen toiminnan. Jos ei ollut ammuksia, ei aseillakaan tehnyt mitään.

Näin ollen kyseisenä vuonna 2028 Pirjo ja Pekka Läsänen päättivät ottaa eläkerahastonsa käyttöön.

Nimetön kertoja lentelee runoratsullaan Läsästen tontin yläpuolella ja huomaa, että he ovat rakentamassa tontilleen noin viidenkymmenen neliön lisärakennusta. Ja sen jälkeen nimetön kertoja lentää pari vuotta myöhemmin erään lähistöllä olevan postilaatikon luo, poimii sieltä Ylä-Karjala-lehden ja bongaa otsikon:

PAIKALLISET PIENYRITTÄJÄT PITÄVÄT KYLIÄ HENGISSÄ

Ja kas, siinähän kerrotaan Pirjon ja Pekan tontilleen perustamasta Pirjon ja Pekan Pullapuodista. Puodissa myydään jutun mukaan mainiota pannukahvia ja itse tehtyä pullaa. Pullapuodilla on mainio menestys ja sinne tullaan asioimaan aina Nurmeksen keskustasta, Lieksasta, Valtimolta ja jopa Joensuusta saakka. Haastattelussa Pirjo Läsänen kertoo:

-Inhimillinen ote ja asiakkaan arvostus on työmme ehdoton perusperiaate. Kaikki tarjoamamme tuotteet ovat myös itse tehtyjä, eikä puotimme kuulu mihinkään suureen ketjuun. Näkisin, että tyytyväisten asiakkaittemme puskaradiossa kertomat viestit hyvistä kokemuksistaan ovat se perussyy, miksi yrityksemme menestyy.

Ylä-Karjalan jutussa kerrottiin myös Pirjon ja Pekan Pullapuodin tarjonnasta:

- Kahvi, pannulla keitetty

- Kahvi ja pulla

- Kahvi ja munkki

- Kahvi ja karjalanpiirakka

Toimittaja jätti kertomatta sen, mitä puskaradio kertoi eli Pirjon ja Pekan Pullapuodin varsinaisen tarjonnan:

- 0,33 litraa pirtua

- 0,5 litraa pirtua

- 1 litra pirtua

- 10 litran kanisteri pirtua

- .22-kaliiperin patruunat

- .222-kaliiperin patruunat

- .243-kaliiperin patruunat

- .308-kaliiperin patruunat

- 9x19-kaliiperin patruunat

- 7,62 x 39-kaliiperin patruunat

- 7,62 x 53R-kaliiperin patruunat

- 30 – 06- kaliiperin patruunat

- 12/70 haulikon panokset

- 12/76 haulikon panokset

- muut patruunat erikoistilauksesta

Haastateltuaan ja otettuaan valokuvan suloisesta ja pullantuoksuisen perusmummon näköisestä Pirjo Läsäsestä toimittaja palasi Nurmekseen mukanaan ”neljä pitkää pullapitkoa” eli neljä litran pulloa pirtua. Lisäksi hänellä oli metsästystä harrastavalle miehelleen tuotavana kolme rasiaa .222-kaliiperin patruunoita. Varsinaista mainostusta Pirjon ja Pekan Pullapuoti ei itselleen kaivannut, varsinaiset tuotteet kävivät kaupaksi muutenkin,  mutta he olivat huomanneet, että lisääntyneen puskaradion maineen myötä jopa kahvin ja pullan myyminen alkoi muuttua tuottavaksi. Luonnollisesti paikalliset kuluttajat halusivat tukea yrittäjää, joka tarjosi ihmisille tarpeellisia kulutushyödykkeitä.

Nimetön kertoja lentää runoratsulla Nurmeksen keskustaan, poliisiasemalle, joka tosin ollaan puolen vuoden kuluttua lopetettamassa ja siirtämässä Joensuuhun. Runoratsu laskeutuu nimismies Toivo Röhnösen toimistoon, johon on tullut asioimaan ylikonstaapeli Terhi Tirpstén. Tirpstén on hyvin huolestuneen näköinen. Röhnönen kysyy häneltä:

- No, mikäs erinomanen nyt on?

- Minä vaan tätä Pirjon ja Pekan Pullapuotifirmaa ajattelin. Kun eihän tuolla hornan perseessä tommonen kahvila voi pärjätä niin hyvin kuin se kaikkien tietojen mukaan pärjää. Sitähän pitää kaksi työtöntä, joille ei edes eläke vielä juokse. Ja mitä minä vähän katselin kauppatiedostoja, niin se firma tilasi viime viikolla kaksituhatta tyhjää muovipulloa. Täähän haiskahtaa pimeältä viinanmyynniltä. Ja tiedä piru vie mitä muuta ne myyvät.

Nimismies Röhnönen katseli hetken aikaa ylikonstaapeli Tirpsténiä ja kysyi sitten:

- Niin sinähän tulit tänne sieltä Suur-Helsingin poliisipiiristä?

- No sieltähän minä.

- Tykkäätkö sinä olla täällä?

- No usko huviksesi että tykkään. Se Suur-Helsinki on lähinnä semmosta siirtomaasotavyöhykettä nykyisin.

Nimismies Röhnönen raapi päätään, mietti hetken ja sanoi sitten:

- Niin. Me kun ei asuta siellä siirtomaasotavyöhykkeellä. Ensinnäkin Suomi on nykyisin pelkkä Euroopan Takahikiä. Ja me asutaan sen Takahikiän yliverotetulla Perähikiällä. Meistä ei välitä kukaan. Meiltä viedään kaikki. Brysselille on aivan sama, vaikka me kuoltaisiin nälkään. Mutta täällä asuu kuitenkin ihmisiä. Ja ihmisillä on tiettyjä tarpeita. Ja jos ne tarpeet saadaan tyydytettyä paikallisten ihmisten voimin, niin mehän katsomme sitä läpi sormien. Jos Helsinki haistattaa meille paskat, niin emme mekään Helsingistä enää perusta. Emmekä varsinkaan noudata sen lakeja. Lähdetäänpäs käymään siellä Pirjon ja Pekan Pullapuodissa. Ne on meinaan ihan mukavia ihmisiä.

Poliisit siirtyivät virka-autoon, jota puolen vuoden kuluttua ei Nurmeksessa enää nähtäisi ja ajoivat parikymmentä kilometriä syrjäkylälle, jossa Pirjon ja Pekan Pullapuoti sijaitsi. Poliisiauto kurvasi pullapuodin eteen ja puodin kuistilla istuva Pirjo Läsänen morjesti autoa. Hänellä oli käsissään AK – 47-rynnäkkökivääri, jota hän samalla puhdisti. Tirpstén sanoi:

- Mutta hei, tuohan on…

Röhnönen vastasi:

- Ei ole. Näkyjä näet.

Tämän jälkeen nimismies sanoi Pirjolle:

- Pistäpäs Pirjo minulle ja nuoremmalle kollegalleni kunnon kupilliset kahvia ja munkit päälle. Sitten voisit pistää minulle mukaan vietäväksi yhden pullapitkon ja kaksi rasiaa järeämpiä piparkakkuja.

Pirjo tarjosi kahvit ja munkit ja laittoi sen jälkeen nimismiehelle pöytään litran pullon pirtua ja kaksi rasiaa 7,62 x 53R-patruunoita, todeten, että talo tarjoaa. Sitten hän katsoi ylikonstaapeli Tirpsténiä ja kysyi:

- Saisikos teillekin olla jotain erikoistuotetta?

Tirpstén katsoi nimismiestä kysyvästi ja nimismies vastasi:

- Niin. Näillä selkosilla eletään vähän omilla tavoillaan. Helsinki on kaukana. Bryssel on vielä kauempana. Ne pystyvät ehkä hidastamaan elämää, mutta eivät estämään.

Tirpstén totesi:

- Jaa, no ehkä minäkin ottaisin semmosen puolikkaan pitkon. Napsaahan minullakin suu aina aika ajoin. Eikä sinne Joensuuhun jaksa asian tiimoilta aina ajella. Eikä oikein poliisina viitsikään.

Poispäin ajaessaan nimismies Röhnönen kysyi nuoremmalta kollegaltaan:

- No, oliko firmassa sinun mielestäsi jotain häikkää?

Tirpstén vastasi:

- Ehkä jonkun muun mielestä. Mutta eihän hänelle tarvitse asiasta kertoa. Alan tykätä päivä päivältä enemmän työstäni täällä syrjäseuduilla. Harmi vaan, että joudumme pian siirtymään kaikki Joensuuhun.

Röhnönen katsoi Tirpsténiä ovelasti ja totesi:

- Emme välttämättä joudu. Voi olla, että saamme olla täällä. Univormu vain saattaa vaihtua, eikä Helsingin käskyjä enää noudateta entistäkään vertaa. Katsotaan nyt.

Poliisikaksikko ajoi kohti Nurmeksen poliisiasemaa ja nimetön kertojanne lentää Pegasoksellaan Pirjon ja Pekan kotipihalle. Niin, sehän onkin vappuaatto. Vuonna 2030. Siinähän he istuvat pihalla. Pirjo ja Pekka. Asiakkaat on palveltu ja pariskunta istuu saunatauolla. Pekka toteaa Pirjolle:

- Oli se vaan hyvä, että me aikanaan älyttiin sijoittaa asianmukaiseen eläkesäästämiseen.

Pirjo vastasi:

- Oli niin. Vaan eiköhän kulta mennä takaisin löylyihin?

- Mennään vaan, kulta.

Hauskaa ja rauhallista vappua kaikille lukijoille.