POIKA JA HÄMÄRÄN MÖKKI

Elettiin elokuun loppupuolta vuonna 1974. Tarkemmin sanottuna oltiin Hyrjärvellä, joka oli kuuluisa lintujärvi. Noin puolet Hyrjärvestä kuului Nyhtänköljän kuntaan ja toinen puoli sen naapurikuntaan Teppanaan. Järven laajoista kaislikoista löyhähti sorsanmetsästäjille tuttu hieman mädäntynyttä muistuttava haju ja eräästä kaislikosta pullahti väljemmille vesille vene, jossa oli kaksi aikuista miestä ja yksi pikkuinen poika. Siinähän olivat Pikku-Ykä, Isä-Perskeles ja Isä-Perskeleen vanha lapsuudenkaveri sekä Pikku-Ykän kummisetä Rane.

Pikku-Ykä ja Isä-Perskeles olivat saapuneet varhain aamulla Hyrjärven rantaan, josta lomaa viettävä Rane oli hakenut heidät veneellään. Päivä oli mennyt milloin passissa jollain luodolla, milloin kaislikossa pomppusorsia kytäten. Isä-Perskeles ja Rane olivat kokeneita metsämiehiä, Isä-Perskeleen päällekkäispiippuinen Baikal ja Ranen rinnakkaispiippuinen Suhl olivat puhuneet päivän aikaan useasti tylyä kieltään ja niinpä veneen pohjalle oli kertynyt mukava määrä saalista. Sorsien tähtäileminen oli Pikku-Ykällä vielä edessäpäin, mutta olihan hän kumminkin saanut rojauttaa isänsä haulikosta molemmat piipulliset veteen heitettyyn puupalikkaan. Baikal oli antanut pienen pojan hentoon hartiaan melkoiset pusut, jotka tuntuivat vielä pitkään, mutta se ei Pikku-Ykää haitannut. Olihan hän sentään saanut ampua.

Ja seuraavaksi hän saisi ohjata venettä. Miehet totesivat, että sen verran mukavasti tässä oli saalista tullut, että iltalento jätetään väliin ja mennään Ranen mökille. Tarkoitus oli olla siellä yötä. Tähän mennessä järvellä oltiin liikuttu soutamalla ja sauvomalla, mutta nyt Rane vetäisi käyntiin veneen perässä olevan kolmiheppaisen put-put-Johnsonin, sen vanhan mallin, missä kaasua ei annettu kahvasta vaan moottorissa olevasta pienestä vivusta. Ykä sai kunnian ohjata veneen kohti suurinpiirtein keskellä Hyrjärveä sijaitsevaa Väättälänsaarta jossa Ranen mökki sijaitsi.

Koko matkaa Ykä ei sentään ajanut, vaan kun vene lähestyi Ranen mökkiä siirtyi Rane itse puikkoihin ja ohjasi veneen taitavasti laiturin viereen. Kaksi miestä ja yksi poika tyhjensivät veneen rannalle ja siirtyivät mökille. Mökki oli vanha ja pieni lautamökki, joskus 1950-luvulla Ranen isän rakentama. Siinä ei ollut sähköä eikä viemäröintiä. Kooltaan se ei ollut kolmeakymmentä neliötä. Kolmasosa mökistä koostui saunasta ja tuvan puolella melkein puolet vei seinällä oleva makuulaveri. Sen lisäksi siinä oli pieni pöytä ja pari tuolia. Laveri toimi tuolina pöydän toisella puolella. Sen lisäksi tuvasta löytyi halkolaatikko, seinällä oleva kaappi, jossa oli astioita sekä Högforsin liesi. Nykyihmisen näkövinkkelistä se näytti ehkä alkeelliselta, mutta Ykän mielestä se oli täydellinen metsämiesten tukikohta. Ja metsämieshän Ykäkin oli. No, ainakin melkein.

Rane läksi mökin vieressä olevalle maakellarille, jonne hän vei riippumaan ammutut sorsat ja toi tullessaan kattilan, jossa oli vedessä odottamassa hänen valmiiksi kuorimia ja pilkkomia perunoita sekä pari lenkkimakkaraa. Sitten hän sytytti tulen lieteen, joka alkoi samalla lämmittää mökkiä. Ykästä tuntui siltä, että mökki kehräsi tyytyväisyydestä. Mökki oli mökki vasta kun siellä oli ihmisiä sisällä.

Isä-Perskeles puolestaan meni tekemään saunapuita, ja Ykä teki tietenkin oman osansa kantaen sylissään yhden sylyksen halkoja tuntien itsensä melkein aikamieheksi. Seuraavaksi haettiin tietenkin vettä Hyrjärvestä. Kun ämpärit ja saunan vesisäiliö olivat täynnä, alkoi Isä-Perskeles viritellä syttyjä saunan kiukaaseen. Samalla hän rupatteli päivän kulusta niitä näitä mukavia katselleen samalla Ykää sillä ilmeellä, jonka voivat tajuta vain pikkupojat, jotka ovat toimineet isänsä mieliksi ja antaneet heille ylpeyden aiheita. Eihän Ykä ollut tällä sorsareissulla tehnyt varsinaisesti mitään, mutta hän oli ollut mukana omasta halustaan ja ehkä Isä-Perskeles näki Pikku-Ykässä silmissään jo valmiin metsämiehen joka joskus jatkaisi hänen perinnettään.

Isä-Perskeles raapaisi tulitikun ja sytytti syttypuitten alle laittamansa tuohet. Tuli alkoi ahmia ahnaasti sille tarjottua ruokaa ja kiuas alkoi kertoa jännää tarinaansa, jota Perskeleitten Oy Firma Ab:n rivitalon sähkösaunan kiuas ei osannut kertoa. Tuvan puolella Rane oli pistänyt perunat kiehumaan ja pilkkonut makkarat valmiiksi. Soppa saisi kiehua samalla kuin kaksi miestä ja yksi melkein mieheksi itsensä tunteva pikkupoika saunoivat. Tuvassa oli vielä valoa ja saunan lämpiämistä odotellessaan Ykä tutustui sen nurkassa olevaan lehtikasaan. Siinä oli samoja Apuja ja Seuroja mitä niin monella mökillä siihen aikaan, mutta mukana oli myös Kansan Uutisia, joita Ykä pläräili. Perskeleille kun tuli Maakuntalainen.

Ykä, vaikka yhdeksänvuotias vasta olikin, ymmärsi että oli sellainen asia kuin politiikka ja hänellä oli jopa pieni käsitys siitä, mitä eri poliittiset suunnat tarkoittivat, vaikka asia ei tietysti hänen pikkupojan mieltään pahemmin vaivannutkaan. Rane oli kova kommunisti ja Isä-Perskeles taas maltillinen demari. Mutta Ykä ei ollut koskaan kuullut heidän puhuvan keskenään sanaakaan politiikkaa. Samoin Ykä jossain vaiheessa ymmärsi, että vaikka heidän metsästysseurassaan Nyhtänköljän Erässä oli sekä kypäräpappikokoomuslaisia että tulipalokommunisteja, ei politiikka ollut koskaan noussut seuran toiminnassa millään tavalla esille. Hyvä niin, sillä todennäköisesti se olisi tuhonnut seuran toiminnan. Yhteinen harrastus rakentaa. Politiikka repii ja tuhoaa.

Sauna alkoi olla lämmin ja Rane heitti lieden päällä olevaan kattilaan perunat ja viskasi kyytipojaksi hieman merisuolaa ja pari lihaliemikuutiota. Sen jälkeen hän kävi Hyrjärven rannasta kassin, jossa oli kymmenkunta Koffin kolmospulloa sen aikaisella 3-etiketillä varustettuna. Mukana oli myös Ykälle pari pulloa sitruunasoodaa. Kaksi miestä ja yksi poika riisuuntuivat ja menivät saunan lauteille. Rane aukaisi olutpullon, otti ämpäristä löylykauhaan hieman vettä, lörötti sen jälkeen kauhaan hieman olutta, pyöräytti seoksen sormellaan ja sen jälkeen viskasi satsin kiukaalle. Kiuaskiviltä höyrystyvä olut toi saunaan mahtavan viljan tuoksun.

Pikku-Ykä nautti löylystä. Hän oli yksi aikamiehistä. Isä-Perskeles ja Rane puhuivat aikamiesten juttuja, johon Ykä sai omalta osaltaan kommentoida. Vaikkei hän kaikkea ehkä ymmärtänytkään. Mutta jossain takaraivossa oli hänelläkin se ajatus, että hänenkin aikanaan tulisi astua siihen maailmaan, ja hän oli onnellinen, että hän saattoi seurata sitä vielä sivusta ja hypätä halutessaan turvaan pikkuisen pojan elämään.

Välillä käytiin kuistilla. Samalla Rane kävi heittämässä makkarat sekaan soppaan ja lisäsi puita lieteen. Soppa pärjäisi kyllä hyvin keskenään. Sitten palattiin lauteille. Aika pysähtyi ja maailma ongelmineen kaikkosi jonnekin kauas. Oli vain kaksi miestä, yksi poika, tarinoitaan kertova kiuas ja lautamökki, joka nautti sisällään olevasta elämästä. Lopulta oli pesun aika. Miehet tekivät vatiin lämmintä vettä, jossa Ykäkin saattoi pestä itsensä. Makkarasoppakin oli saunomisen loputtua valmista ja nälkähän Ykälläkin jo oli. Päivällä syödyt eväsleivät olivat jo sulaneet. Tarjolla oli makkarasoppaa sekä ruisleipää, jonka päälle saattoi voidella Ranen eräältä maajussituttavaltaan saanutta oikeaa maalaisvoita. Ykäkin veti kaksi täyttä lautasellista ja kolme palaa leipää.

Ennen syömistä Rane oli viritellyt päälle pienen matkaradion jossa Yleisradion Rinnakkaisohjelma soitti hilipataa ja uutistenlukija kertoi uutiset ja sään, jota nämä Kekkosen ajan suomalaiset kuuntelivat hartaana. Jälkeenpäin, tältä mökkireissulta alkaen Ykä ajatteli aina että ainoa oikea radio mökille oli yksikauittiminen, äänenlaadultaan huono matkaradio joka ei toistanut bassoa ollenkaan. Stereot kuuluivat maalikyliin. Mökillä niillä ei tehnyt mitään.

Hyrjärven ilta alkoi hämärtyä. Rane otti mökin nurkasta esille valopetroolilampun ja sytytti sen. Lamppu toi mökkiin valon, joka erosi tutusta sähkövaloista aivan omalla tavallaan ja se kohisi, kertoen saunan kiukaan tavoin omaa tarinaansa, joita ei sähkölinjojen alueella tunnettu. Rane laittoi lieteen vielä hieman puita ja pisti sitten iltakahvit kiehumaan vanhassa kuparipannussa. Kahvia varten Rane toi maakellarista tölkin punaista maitoa, jota silloin kulutusmaidoksi kutsuttiin. Kahvin kanssa nautittiin sokerikorppuja joita oli mukava käyttää kahvikupissa ja natustaa sitten suihinsa.

Oli tullut aika mennä laverille nukkumaan. Laverilla oli vanhoja patjoja ja vilttejä. Liesi oli lämmittänyt mökin lämpimäksi ja kevyt viltti riitti hyvin. Harvaan lautamökkiin kuului ulkona kuuluvat äänet selvästi. Ykä kuuli mökin päällä kuuluvaa nopeaa siipien suhinaa ja ylpeänä tiesi, että se oli taviparvi, joka lensi mökin yli. Mökin lähellä olevalla luodolla lokit pitivät käräjiään ja niitten rääkymiseen Ykä nukahti. Huomenna käytäisiin aamulla vielä järvellä ja sitten oli aika palata Nyhtänköljän keskustaan. Maailmaan, joka odotti ja johon Ykänkin täytyisi tutustua, asia kerrallaan. Kipeäkin sellainen.

*

40 vuotta myöhemmin, vuonna 2014, samalla mökillä Hyrjärven Väättälänsaarella.

Ykä ja Ylva olivat poistumassa siitä samasta mökistä missä Pikku-Ykä aikanaan oli kuunnellut lautamökin tyytyväistä kehräämistä. He olivat olleet siellä muutaman päivän. Rane oli jo vanha mies eikä enää jaksanut usein käydä mökillä. Hänen jälkikasvunsa ei ollut mökistä kiinnostunut. Liian hankalan venematkan päässä, liian alkeellinen, sähkötön, viemäritön. Kun Ranesta ja hänen vaimostaan aika aikanaan jättäisi, siitä tulisi perillisille siunauksen sijasta lähinnä risti ja taakka. Ihmisistä oli tullut nykyisin nirsompia kuin joskus ennen.

Ykä ja Ylva tarkastivat vielä että kaikki tavarat tulivat veneeseen mukaan. Sitten Ykä kävi sulkemassa mökin vanhanmallisen lukon, joka toimi toisinpäin kuin nykyiset lukot. Ykä tunsi mökin puhuvan hänelle:

- Tulettehan te vielä takaisin? On ollut niin yksinäistä viime aikoina.

Ykä tuumaili, että kyllähän me tullaan, jos se vain mahdollista on. Me jopa voitaisiin ostaa sinut, mutta Nyhtänköljä on aivan liian kaukana Huitsinnevadasta. Veneelle kävellessään hän vielä kerran pysähtyi, kääntyi ympäri ja katsoi vanhaa lautamökkiä. Hän ymmärsi, että aikanaan, neljäkymmentä vuotta sitten tältä mökiltä pois lähtenyt vene vei hänet kohti tulevaisuutta, uusia asioita, oppimista ja löytämistä. Tällä kertaa hänen itsensä ohjaama vene veisi Ykän ja Ylvan kohti maailmaa, jossa ei enää välttämättä opittu uutta, vaan opittiin luopumaan entisestä.

Ykä käynnisti veneen perämoottorin ja tuumasi, että tuon lautamökin lukon kiinni loksahtaminen oli yksi surullisimpia ääniä mitä hän oli koskaan elämässään kuullut.