maanantai 27. heinäkuuta 2015

KUPLA

Hotellin respassa ei millään lakata ihmettelemästä sitä, kuinka järkyttävän helppoa on aikaansaada suvaitsevainen massahousuunlaukeaminen. Eihän siihen tällä kertaa tarvittu kuin se, että tunnetusti multikulturalismia vastustava kansanedustaja Olli Immonen ilmoitti facebookissa vastustavansa multikulturalismia ja reaktiot ovat sitten sitä luokkaa, että häiskää syytetään sekä Kennedyn että Martin Luther Kingin murhista.

Yllätyshän tämä ei ole, sillä tiedostavalla puolella ei ole varsinaisen tärkeää se, mitä sanotaan, vaan se, kuka sanoo ja ennen kaikkea kuka tulkitsee. Kas kun Immonen on tunnetusti täällä Voiman Pimeällä Puolella, niin silloin hänen sanomansa sana ”taistelu” tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että kohta alkavat raa´at ja järjestelmälliset väkivallan teot. Hitto soikoon, enhän minä voi olla itsestänikään varma. Tiedä vaikka minussa olisi mikrosiru joka vain odottaa Immosen koodattua viestiä jonka  saavuttua minä etsin vintin ylisiltä sinne itsenikin tietämättä piilottamani konepistoolin ja panen ranttaliksi.

Ajatellaan puolestaan tilannetta, jossa multikulturalistien niin kovin rakastaman rauhanuskonnon edustaja pitää puhettaan. Puhehan on yleensä sellainen, että jos sen koppaa ilmasta kiinni ja puristelee kämmenten välissä, niin sormien lomasta alkaa valua puhdasta nitroglyseriiniä ja siinä puheessa taistelulla tarkoitetaan juuri niin väkivaltaista taistelua kuin taistelu vaan voi olla. Ennen kaikkea rauhanuskonnon edustajat ovat osoittaneet, että taistelu ei ole heille pelkkä kuvainnollinen termi. No, yhtä kaikki, tällaisesta puheesta itsensä ylikypsäksi opiskelleet ns. asiantuntijat toteavat, että ei tässä ole mistään väkivallasta kysymys, ei sinne päinkään. Jihad tarkoittaa opillista, uskonnollista ja ideologista kilvoittelua.

Tällaisissa, toinen toistaan seuraavissa kausteissa on tietysti se piirre, että heti alkuun etsitään joku tutkija, joka toteaa sen, mitä henkilö todella tarkoitti, vaikkei ehkä ääneen sanonutkaan ja sen jälkeen sitten pistää omiaan sekaan, niin kuin teki Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund joka totesi että hän puhuu sodasta ja taistelusta, vihollisista, kanssataistelijoista ja sanoo, että viholliset räjähtävät miljooniksi pieniksi kappaleiksi, vaikka Immonen kylläkin totesi että se on se kupla, kun räjähtää. Tämähän ei haittaa, sillä kun tulkinta on esitetty, se jää elämään ja virallisesti Immonen sitten onkin laittelemassa TNT:tä ihmisten taskuihin.

Sinänsä Grönlundin arvoaan ylemmäksi nostettu paskapuhe on ymmärrettävää, sillä Immosen käyttämä termi ”kupla” on tiedostavalle ihmiselle terminä varsin hankala. Laitetaanpas näkyviin 1 kpl kuplia:


Kas tässä näin. Ulkopuolisen on tietenkin helppo hahmottaa kupla, mutta jos ihminen asuu itse kuplan sisässä, hän ei tajua, että kupla on kupla. Hänelle kupla on olemassa oleva maailmankaikkeus ja luonnollisesti hän yrittää kieltää, että sen ulkopuolella on yhtään mitään.

Kyseisen ”skandaalin” tiimoilta on sitten vaadittu ainakin sitä, että Immonen pitää erottaa persujen eduskuntaryhmästä tai mieluummin koko puolueesta ja jos näin ei tehdä, niin siinä saattaa hallituskin mennä köllälleen. Tähän persut eivät – onneksi – vielä ole menneet, mutta näyttää siltä, että persut antavat taas kerran niin median kuin muitten puolueitten hieroa naamaansa pahanhajuista ja vielä nöyrästi pyytävät uuden annoksen lisää. Ja turha persujen on huolehtia, sitä pahanhajuista hierotaan niin paljon kuin vain annetaan. Viisaintahan persujen olisi ollut todeta, että kyllä, me todellakin vastustamme monikultturismia, nytkö te urpot sen vasta tajusitte. Ja retoriset kysymykset on viisainta jättää filosofian laitokselle.

Annetaanpa vielä puheenvuoro median suosikkisomalille Husu Husseinille:


Ai niin, juu. Kyllä monikulttuurisuus on rikkaus. Aivan yhtä lailla kuin syöpä on voimavara. Kysehän on vain asenteesta ja kyvystä löytää positiivisia asioita ja aineettomia etuja.

66 kommenttia:

  1. Yhdellä Facebook -sivulla oli linkki toiselle, josta oli linkki blogiin, jossa asiaa oli kommentoitu monesta eri suunnasta. Joku kommentoijista ei ottanut itse keissiin kantaa vaan keskittyi ruotimaan ohipuhumista. Lainaan kyseisen kommentin tähän sellaisenaan.

    Lainaus alkaa:

    "Parodiahorisontin yli keskusteleminen helpottuisi tosi paljon jos käytettävät termit määriteltäisiin edes jossain määrin niukkaselitteisesti. Niinpä ehdotan tämmöistä:

    Kansainvälisyys on mitä tahansa toimintaa tai olemusta, jossa eri kansat, kansanryhmät ja kulttuurit kanssakäyvät kaikkia osapuolia koskevien yhteisten pelisääntöjen puitteissa.

    Monikulttuurisuus on mitä tahansa toimintaa tai olemusta, jossa eri kansat, kansanryhmät ja kulttuurit kanssakäyvät niin että yhteisten pelisääntöjen rinnalla, sijaan tai niiden kanssa vuorotellen pitäisi soveltaa myös kansanryhmien ja kulttuurien omia pelisääntöjä.

    Näin määritellen on helppo tajuta, että monikulttuurisuus on lähtökohta ja ideologia, joka estää rakentavan kansainvälisyyden onnistumisen jokseenkin täydellisesti.

    Samoin on helppo tajuta, että myös kansainvälisyys on lähtökohta ja ideologia joka estää monikulttuurisuuden onnistumisen jokseenkin täydellisesti.

    Asioiden määritteleminen helpottaa keskustelun onnistumista ja samalla se vaikeuttaa mahdollisuutta hallita keskustelemista tahallisella väärinkäsittämisellä.

    (Jos nuo määritelmät eivät ole tarpeeksi hyviä niin älkää kritisoiko niitä vaan esittäkää niiden tilalle paremmat ja osuvammat.)"

    Lainaus päättyy.

    Minusta tuossa näkökulmassa on siinä mielessä tolkkua, että jos yksi tarkoittaa monikulttuurisuudella kansainvälisyyttä ja toinen anarkiaa, niin eihän silloin voi mitenkään syntyä järjelliistä keskustelua. Jos molemmat osapuolet vielä kokevat kiusausta tulkita vastapuolta ohi, kärjistäen ja tahallaan väärinkäsittäen, niin rakentavan yhteistyön mahdollisuus on nolla. Ja rakentava yhteistyö nåkemysrajojen yli nyt kuitenkin on se asia, jota poliittisella ja virkamieskentällä ei koskaan ole liikaa tai edes tarpeeksi.

    Ykälle kiitokset kirjoittelusta.

    VastaaPoista
  2. Jos ihminen asuu kuplan sisällä, niin hän omaa valtavan määrän oman maailmankaikkeutensa hallitsemista - ihan siksi että se maailmankaikkeus on niin pieni.

    Jos kuplassa-asujan kupla puhkeaa, niin maailmankaikkeus laajenee räjähdyksenomaisella nopeudella. Samalla asujan suhteellinen valta devalvoituu käytännössä nollaan.

    Kuplan ylläpitäminen on suhteellisen valtaposition ylläpitämistä.

    Jos muut asuvat kuplan ulkopuolella ja näkyvät silti kuplan sisälle, niin kuplan olemassaolon kieltäminen saa koomisia ja parodiallisia sävyjä. Sehän ärsyttää kupla-asukkia. Itsepetos vaarantuu ja muiden pettäminen vaikeutuu. NIinpä pitää kiukutella. Kunnon itkupotkuraivari saa huomion pois kuplasta ja sen rajallisuudesta.

    Tässä on muuten menossa aika ovela opposition kampanja, jota valtamedian pääosa avustaa parhaansa mukaan. Kampanjan ydin on se, että lyödään Persujen sisäistä yhtenäisyyttä vastaan tavalla jolla on mahdollisimman helppo pakottaa Persujen eri tahot asettumaan joko nuivuuden tai median puolelle. Kampanja on selkeästi SDP:n, RKP:n ja Virheiden yhteinen. Se saattaa olla jopa yhteisesti koordinoitu. Se näyttää onnistuvan ihan tolkuttoman tehokkaasti.

    VastaaPoista
  3. Erittäin hyvin sanottu. Tähän maahan tarvitaan media, joka jakaa näitä blogikirjoituksia ja tekee omaa riippumatonta journalismia. MV-lehti on nyt valitettavasti ominut tuon ensimmäisen osan itselleen ja kylvää sekaan juutalaisvastaista roskaa sekä venäjä-mielistä trollausta.

    VastaaPoista
  4. Olen nyt pari päivää välillä pyöritellyt epäuskoisena päätäni, välillä nauranut vesissä silmin tätä Immoskaustia seuratessani. Tärkeintä vihervassareille (+rkp-vahvistuksille) on pitää suurta meteliä PerSuista, ei niin väliä siitä mistä asioista oikeasti on tai ei ole kysymys.

    Ilahduttavan paljon kuitenkin on myös Immosen kannattajia, ja - ei ollenkaan yllättäen - näiden kommenteissa ja puheenvuoroissa pääsääntöisesti on pelkkää asiaa. Multikulti todistettavasti on vaarallinen ja haitallinen ilmiö, jota vastaan pitää taistella. Tämä tosiasia tuntuu olevan joillekin täysin mahdotonta myöntää ja tunnustaa, osoituksina ne kymmenet ja taas kymmenet avautumiset blogosfäärissä, mediassa ja eri keskustelupalstoilla.

    Tuntuu siltä, ettei suurin osa "vihuista" edes ymmärrä, mitä kaikkea multikulti-ideologia pitää sisällään. Luulisi, että kun kymmenisen vuotta, ylikin, islamismin haittapuolista on ollut faktapohjaista materiaalia suomenkin kielellä, niin tästä edes jotain olisi uponnut sinne takaraivonkin lähelle mutta kun ei niin ei. Ovatko vihervassarit oikeasti noin tyhmiä?

    VastaaPoista
  5. "...ja kylvää sekaan juutalaisvastaista roskaa sekä venäjä-mielistä trollausta."

    Ano, näytä mulle missä siellä on venäjä-mielistä trollausta. Onko käynyt mielessä että EHKÄ mv-lehden porukkaa ei huvita papukaijana kopioida valtamedian jokapäiväisiä "Putin tulee ja tappaa meidät"-uutisia. Ja kun otetaan huomioon valtamedian vääristely esim. näissä monikulttuurijutuissa, niin pitäisikö olettaa että kaikessa muussa sitten puhutaan totta?

    Vai oletatko että esim. USA- ja EU-kriittisyys on automaattisesti pro-Venäjä-ajattelua? Tsiisus... Niin, ja löysin hakutoiminnolla vain kymmenen artikkelia jossa löytyy sana "juutalainen" eikä nekään ollut mitään Der Sturmer-tasoa.

    Tässä jutussa avattiin hieman sitä miksei siellä juuri puhuta Ukrainan tilanteesta: http://mvlehti.net/2015/07/24/journalismia-parhaimmillaan/

    VastaaPoista
  6. Soini tekee viisaasti nyt ottaessaan etäisyyttä tapahtuneeseen. Packalen ja Terho osoittautuivat kupliksi, joiden sisällä on - kuten maailmankaikkeudenkin - tyhjää. Pelkkää tyhjää ja siellä täällä hyvin vähän älyllistä elämää. Packalen ja Terho ovat sanan täydessä merkityksesä Mr Universumeita.

    Olet ehkä huomannut, mutta itselleni valkenui vasta tänään, että Ilta=Sanomien politiikan toimittaja Johannes Kotkavirta on vanhempiensa sukusoluja myöten täysin sataprosenttisen pesunkestävä Vihreä. Tässä Lasilaatikko-blogin kirjoituksessa kuvataan Johanneksen ilmestys.

    Siihen nähden ei liene mikään yllätys, että Kotkavirta voitelee öljyllä Ville Niinistön jalat ja asentaa orjantappuroita Persuille. On myös hyvä pitää mielessä, että noin avoin oman puolueen ja aatteen julistaminen on mahdollista vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että toimittajakollegat sen hyväksyvät. Joka taas kuvaa, mikä on mediakentällä toimivien poliittinen suuntaus yleisestikin.

    Jos nyt Vihreä toimittaja ei saa paskahalvausta Immosen puheista, niin hänhän on tyhmä.

    Ja lopuksi, Immonen on täten ensimmäinen suomalainen poliitikko, joka on sanonut ääneen, että olemme sodassa islamin kanssa. Mies pitäisi palkita torvisoittokunnalla ja suurristillä suorassa tv-lähetyksessä itsenäisyyspäivänä, mitä odotellessani aion pidätellä hengitystäni.

    VastaaPoista
  7. Tere Yrjö!

    Tästä Immosen FB päivityksestä saatiinkiin sit oikea mätäkuun juttu, etten paremmin sano. Radiosta tuli juuri uutinen, että KRP alkaa tutkimaan asiaa koska joku mielensäpahoittaja oli tehnyt tutkintapyynnön.

    Tässä on hyvää pohdintaa aiheesta, annan hänelle puheenvuoron Tapaus Olli Immonen ja yliampujat, olen miehen kanssa samaa mieltä. En olisi osannut sitä tuon paremmin selittää kuin tämä bloggaaja.

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  8. Juolahtipa tuossa mieleeni koominen, kuviteltu tilanne Eduskunnasta. Nääs, kun monikulttuurin määritelmähän on myös sellainen, että eri kulttuuripiirien ihmiset muodostavat ikään kuin salaatin, joka koostuu eri aineksista. Ja jotka siis ovat tunnistettavia myös siellä salaatissa. Jos ainekset salaatissa möyhennetään tehosekoittimella mössöksi, erilaisuudet katoavat ja tulee mössöä. Se alustuksesta, seuraavaksi kuviteltu tilanne.

    Kauanko meidän on odotettava sitä päivää, jolloin joku esim. vihreiden kansanedustaja kysyy huolestuneena hallitukselta; " Mihin käytännön toimiin hallitus aikoo ryhtyä, estääkseen maahanmuuttajia kotoutumasta? ".

    Hullusti ovat asiat, ei voi muuta sanoa.

    maallikko

    VastaaPoista
  9. David Cameron julisti jo v. 2011 sodan monikulttuurisuutta vastaan. Löutyy The Indepnendent lehdestä.

    Prf. Vjhavainen terävästi aiheesta:

    http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/07/kun-demokratia-ei-kelpaa.html?m=1

    Niin jabA Merkelillekin voisi aiheesta vilautella natsikorttia, sillä hänkin on todennut monikulttuurisuuden epäonnistuneen.

    Suomessa tietyillä piireillä n vain niin hidas sytytys.

    VastaaPoista
  10. Tuosta ilmaisusta "sota" tai "taistelu". Islam käynyt sotaa muita vastaan n. 1400 vuotta. Se käy sitä kaikin keinoin joista "perinteinen" sotiminen eli armeijasodat tai muunlainen ammuskelu ja räjäyttely ovat vain yksi keino. Sossun tukien nosto on myös sotaa, se on vastustajan resurssien käyttämistä omaksi hyväksi. Öljyllä kiristäminen on sotaa. Sillä yritetään saada toinen tekemään jotain sillä uhalla ettei myy öljyä tai myy kalliimmalla. Muslimille kaikki sodat ovat uskonsotia. Sotaa se on uskonsotakin ja se vasta sotaa onkin.

    Niin ja mitäs luokkasota ja luokkataiselu ovat. Sotaa ja taistelua nekin ovat? Ne kuuluvat keskeisesti sosialismin ja kommunismin teorioihin. Kaikki katsotaan luokkasotaopin ja luokkataisteluopin kautta ja niiden avulla etsitään selitykset ja vastaukset mihin tahansa. Luokkasotaa ja luokkataistelua on yritetty käydä aseilla. Onko se sitten sitä "hyvää" sotaa ja taistelua?

    "Viisaintahan persujen olisi ollut todeta, että kyllä, me todellakin vastustamme monikultturismia, nytkö te urpot sen vasta tajusitte."

    Tuohon muotoiluun liittyy myös persujen pj:n kirjoitus täällä:

    http://sebastiantynkkynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198966-miten-kenellekaan-voi-tulla-yllatyksena-etta-vastustamme-monikulturismia

    Persuedustajille kannattaa lähettää postia ja muistuttaa mitä varten heitä on äänestetty. Muistakaa sanoa että mediaa ei kannata yrittää miellyttää. Tekee mitä tahansa, media on persuja vastaan. Sanokaa että multikulturalismi on huono siitä yksinkertaisesta syystä että silloin käy niin kuin Ruotsissa on käynyt. Itsekin lähetin Soinille viestin. Eri asia on lukeeko mutta jos lukee niin on edes nähnyt viestin.

    VastaaPoista
  11. Tämmöinen löytyi:

    http://alkonkassalla.blogspot.fi/2015/07/monikultturismi-ilmiantokulttuurissa.html

    Seppo Oikkonen on kirjoittanut hyvin monikultturismin ongelmasta ja samoin pakkoruotsista. Oikkosen tausta on Sadankomiteassa kun toimi joskus sen Ydin-lehden päätoimittajana, joten onko jokin hippitausta? Ehkä tietynlainen "intellektuellin" imago suojaa häntä eliitin paskanheitolta joten hänen kohdalla nuivat tekstit eivät aiheuta mitään reaktiota.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Oinomaokselle, Villelle, Kumitontulle, Soomepoisille Eestist, Maallikolle, Ano4:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Kiitos kiittämästä. Tuo esittämäsi lainaus on ihan hyvä. Villakoiran ydinhän on se, että näitten monikultturistien mielestä monikultturismi ei ole poliittinen ideologia, vaan se on kiveen hakattu inhimillinen totuus, verrattavissa käskyyn ”älä tapa” jonka kyseenalaistaminen itsessään on jo syntiä.

    Ano2: Määrittelitpä tuon kuplan varsin hyvin. Tämä juttuhan on osa jo pitkään jatkunutta kampanjaa. Sinänsä itse näen, että kampanjan tarkoituksena ei ole tehdä persuista salonkikelpoisia vaan se, että puolueen olemassaolo yksinkertaisesti loppuu.

    Ano3 & Ville: Minun täytyy sanoa, että en tunne MV-lehteä tarpeeksi hyvin ottaakseni tuohon varmaa kantaa. Magneettimediahan kyllä harrastaa juutalaisvastaisuutta. MV:ssä sinänsä harmittaa se, että se käyttää juttujani. Ei se, että se käyttää, sillä on siihen lupani, mutta se muokkailee jutut boldauksilla ja sisennyksillä melko lailla toisenlaiseksi kuin mitä alkuperäinen on ja lisäksi se lisäilee juttuun valokuvia, mitä omissani ei ole ollut.

    Oinomaos: En osaa sanoa, ovatko kaikki vihervassarit niin tyhmiä. Osa varmasti on. Kannattaa egkä lähteä miettimään asiaa sen yksinkertaisimman selityksen kautta eli osa jänkkää asiaa siksi, että ei kestä kasvojen menetystä ja osa menee pikkutyttöjen mallilla eli Bay City Rollersia täytyy fanittaa, kun kaikki muutkin fanittavat.

    Kumis: Ja soinin tulee harkita kaksikin kertaa seuraavaa siirtoaan. Jos Immonen erotetaan, on uskottavuus lopullisesti mennyt. Tuo Kotkavirtaa käsittelevä linkki oli kyllä hyvin kattava. Seuraavasta linkistä löytyi jo legendojen aihetta eli häiskä toteaa pokkana, että jos Suomi irtaantuu Ottawan sopimuksesta, se saa aikaan kansainvälisen katastrofin:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437104800346.html

    Ja tämänhän siis sanoi jutussa Pekka Haavisto, jonka jalat öljyttiin myös. Ja joo, kyllähän me olemme sodassa islamia vastaan. Sodanjulistukseen ja sotatoimien aloittamiseen kun ei tarvita kuin se toinen osapuoli. Jos länsi ei vastaa sodanjulistukseen, niin ei se sitä sotaa mihinkään lopeta.

    Soomepois Eestist: Siis KRP? Ihan oikeasti? Ei siis tavan poliisi? Jos näin on, niin hurjaksi menee. Tuon linkkaamasi jutun olen lukenut ja se on silkkaa asiaa.

    Maallikko: Vihreitten puolelta voi tietysti odottaa ihan minkälaisia avautumisia hyvänsä, ja mediassa niistä joka ainoa julistetaan pyörän uudelleen keksimiseksi.

    Ano4: Mutta hei, kyllähän näillä Immonen-caustin perusteilla samanlaisen saisi mainitsemiasi tyyppejä kohtaan myös. Vaan olisko niin, että ne eivät nakkaa paskaakaan siitä, mitä suomalainen media sanoo?

    Vieras: Ihan totta. Mutta vihervasemmistolaisessa retoriikassa väkivallasta puhuminen on vertauskuvallista ja Immonen taas kerää kasaan prikaateja. Tuli kommentistasi mieleen eräs idea. Katsotaan, saako siitä mitään aikaiseksi. Tuo mainitsemasi linkki oli muuten oikein hyvä.

    VastaaPoista
  13. Jos olisin KRP:ssä pomona niin pahalla tuulella ollessani pidättäisin sen joka tuon tutkintapyynnön esitti. Perustelu: perusteeton rikosilmoitus, poliisin tekeminen naurunalaiseksi (no joo se on jo) sekä poliisin määrärahojen ja työajan perusteeton tuhlaus. Hyvällä tuulella ollessani naureskelisin lattialla siinä määrin että nolaisin sillä rikosilmoituksen esittäjän ja että hän älyäisi itse lähteä pois vähin äänin.

    VastaaPoista
  14. Persujen pitäisi palkata Marko Hamilo tai ostaa häneltä neuvontapalveluita siitä miten median aikaansaamien kohujen kanssa tehdään. Siitä Hamilo oli tehnyt sen selvityksen ja esitellyt sen heille. Eräs Hamilon pääpointti oli se että jos jotain outoa tapahtuu niin käsitellään se "perheen sisällä", suljettujen ovien takana, pois julkisuudesta. Ei siis niin että mennään median ansaan ja aletaan median mieliksi haukkua omia.

    Jos nuivilla on plan B tai plan C niin mielessä kävi tämä mitä kysyin Kumikselta:

    http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2015/07/immonen-ja-kanssasoturit-termin-kaytto.html?showComment=1438007888806#c4667754906103436926

    VastaaPoista
  15. Tässä voi todeta että jos jostain muusta puolueesta joku sanoisi jotain niin ei siitä saisi aikaan samanlaista mölyä. Ei vaikka möläyttelijä yrittäisi. Korkeintaan jonkun KD:n poliitikon höpinöistä saa jotain mölyä aikaan. Mutta persuista saa aikaan mitä vaan.

    Hyvä että puoluesihteeri ja jotkut edustajat sentään rauhoittelevat tilannetta. Hyvä etteivät ole irtianoutumassa mistään. Kirjallinen ilmaisu ehkä viimeistelemätön ja keskeneräinen eli tyylirikko joo, mutta asiallisesti ottaen pitkälti samaa mieltä että monikultturismista ei tykätä. Muille puolueille: mind your own business. Ehkä edes jotain on opittu mediahallinnasta.

    http://yle.fi/uutiset/eerola_perussuomalaisten_rivit_eivat_rakoile/8183561

    http://yle.fi/uutiset/osa_kannattajista_voi_olla_tyytyvaisia__kansanedustaja_ei_usko_immos-kohun_syovan_perussuomalaisten_kannatusta/8183778?ref=leiki-uup

    http://yle.fi/uutiset/slunga-poutsalo_kukaan_ei_ole_kokoamassa_taistelujoukkoja/8184361

    VastaaPoista
  16. Juu, KRP:n pojilla kun ei nyt ole hommia, niin tuntuu kelpaavan kaikki:
    http://yle.fi/uutiset/krplle_tutkintapyynto_immosen_facebook-kirjoituksesta/8183680
    Tässä kaikki mitä tuossa jutussa on:
    "Yksityishenkilö on tehnyt Keskusrikospoliisille tutkiintapyynnön perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivityksestä.
    KRP kertoo tutkintapyynnöstä twitter-viestissään. KRP selvittää seuraavaksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta."

    Ovat sitten bykkaamassa mielenosoitustakin: Helsingissä järjestetään mielenosoitus monikulttuurisuuden puolesta
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072720094979_uu.shtml

    Tänään on sitten A-studiosssakin aiheesta.

    Se mitä Immonen kirjoitti, jos sen olisi muotoillut toisin, niin kukaan ei olisi puuttunut siihen. Nyt kun aletaan taas tarkertumaan verbin kolmannen sijamoudon pituuteen, eikä itse asiaan.
    Itse lievästi lukihäiriöisenä kärsin siitä, että kun vastapuolella ei ole enää mitään sanottavaa, alkavat he miettiä miksi sanoin asiat väärin, kieliopillesisti. Tuolla viittaan tähän: http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199007-ohipuhumisesta-maarittelyyn-monikulttuurisuus

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Vieras. Näin alkuun pitää sanoa, että eihän tässä itsekään tiedä, että pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, sillä keskusrikospoliisi ihan oikeasti ottaa Immosen kirjoituksen tutkintaan:

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/immonen-en-nae-kirjoituksessani-edelleenkaan-mitaan-vaaraa-krp-selvittaa/703129/

    Noin muuten en siitä toisesta puolueesta ala vielä spekuloimaan ja emmehän me sitä edes pysty tekemään. Se, mikä herättää huolestusta on Soinin tuorein avautuminen:

    http://yle.fi/uutiset/soini_islle_ryhma_paattaa_immosen_mahdollisista_potkuista/8185066

    Soini nimittäin kumminkin spekuloi Immosen potkuilla. Ja hänen ei sitä tulisi missään tapauksessa tehdä. Immonenhan on saanut kentältä tukea:

    http://yle.fi/uutiset/psn_piirijohtaja_immos-kohusta_vihervasemmiston_hyokkays_perussuomalaisia_vastaan/8184649?ref=leiki-uup


    http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_hameen_piirin_puheenjohtaja_immosen_kirjoitus_puolueen_linjan_mukainen/8184002?ref=leiki-uup

    VastaaPoista
  18. Minusta tässä koko jutussa on oleellista että oikein kukaan osallisista ei tiedä mitä se multikulti oikein todellisuudessa on ja miksi sitä kannatetaan tai vastustetaan. No, pääsemme hieman eteenpäin jos etsimme sen mitä multikultistit itse sillä tarkoittavat,ja siitä meille tarjoilee tietoa Jiri omassa muinaisessa usarin blogissaan:

    "Poliittisena käytäntönä monikulttuurisuus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaan suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä."

    (Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen sekä monikulttuurisuuteen perehtyneiden tutkijoiden Anna Rastas, Laura Huttunen sekä Olli Löytty toimittama teos "Suomalainen vieraskirja: kuinka käsitellä monikulttuurisuutta")

    eli tuo on se mitä sillä politiikan yhteydessä tarkoitetaan, tuollaisena tavoitteena se on isketty sisään mm. Yleisradion tehtäviin, nuorisojärjestöjen avustusvaatimuksiin jne.

    Tämä selvittää meille nuiville muunmuassa sen asian mitä olemme ihmetelleet että miksi feministit eivät puutu naisen asemaan muslimikulttuureissa. Se on poliittisen multikultin tavoitteiden vastaista, ja se on myös kulttuurimarksismin oppien mukaan kulttuurikolonialismia. Siksi kukaan ei puolusta mamunaisia. Multikultin oppien mukaan heidän tilanteensa halutaankin säilyvän yhtä huonona kuin kotimaassaan, sama koskee monia muita tulijoiden kulttuuriin kuuluvia käytänteitä jotka ovat meillä lainvastaisia, naimisiin pakottaminen, ympärileikkaukset, kaavuttamiset, khat, perheväkivalta etc. etc.

    VastaaPoista
  19. Multikulturalismus macht frei.

    Tämmöinen tuli mieleen tästä Immoskaustista. Korjatkaa enemmän saksaa lukeneet lauseen rakenne.

    VastaaPoista
  20. Ainakin oman parhaan käsitykseni mukaan ja ilman olkiukkoilua monikulttuurilla "voiman pimeällä puolella" viitataan ajattelutapaan, jonka mukaan kaikki kulttuurit ovat kaikin tavoin yhtä hyviä ja että eri kulttuurit voivat tai niiden suorastaan tulee elää rinnakkain (koska tämän ajatellaan vähentävän ennakkoluuloja, rasismia ja yleistä maailman pahuutta), ja että yksityishenkilöiden oman kulttuuri-identiteetin säilymistä tulee edesauttaa yhteiskunnallisin toimin. Kuulostaa itse asiassa ihan mukavalta, ja siksi monikultturistilla menevätkin aamukahvit väärään kurkkuun, kun joku toteaa, että näissä kaikissa kohdissa on reaalimaailmaan liittyviä ongelmia. Keskustelu loppuukin aina tähän.

    Kun katsotaan pintaa syvemmältä, voidaan ensinnäkin todeta, että kaikki kulttuurit eivät toden totta ole kaikin puolin yhtä hyviä. Monikulttuurin kannattajille jos keille tämä on selvää - mutta he tyypillisesti keskittyvät yksinomaan länsimaisen kulttuurin (joita btw on aika montaa lajia) ongelmiin. Tämä aiheuttaa perspektiiviharhan: Koska länsimaisessa, eli yleensä omassa kulttuurissa on niin paljon vikoja, muut eivät millään voi olla yhtä läpimätiä. Usein ns. pimeää puolta soimataan tietämättömyydestä, mutta empiiristen havaintojen myötä olen alkanut vahvasti epäillä, että tässä vähintäänkin pata kattilaa soimaa. Täällä tuskin tarvitsee erikseen selittää, mitä huonoja puolia useissa muissa kulttuureissa on.

    Kulttuurinen rinnakkaiselokin vaikuttaa olevan yhdelle aivan jotain muuta kuin toiselle. Monikultturisti ajattelee, että kulttuurierot ovat vain pintaa ja että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Monikultturistille rinnakkaiselo on sellaisten kulttuurielementtien kuin taiteen, ruoan, musiikin, pukeutumisen jne. sekoittumista, uusia kieliä, uskontoja (koska myös kaikki uskonnot ovat tässä katsannossa pohjimmiltaan samanlaisia ja suvaitsevat muita näkemyksiä) ja sen sellaista. Nuiva näkee kulttuurierojen olevan paljon syvemmällä, ja että kahden tarpeeksi erilaisen kulttuurin edustajat elävät tosiasiassa hyvin erilaisissa maailmoissa. Tästä syystä heidän rinnakkaiselonsa on todennäköisesti vähintäänkin vaikeaa. Puhumattakaan siitä, jos kulttuureja on monia.

    Tästä päästään viimeiseen keskeiseen ongelmaan, eli yhteiskunnan tukeen ja kulttuuri-identiteettiin. Koska jokainen varmasti jollakin tasolla ymmärtää, että luopuminen osasta omaa kulttuuri-identiteettiä ja perintöä on tuskallista, asia on päätetty ratkaista länsimaissa siten, että kenenkään ei tarvitse tehdä näin. Asiassa on vain se mutta, että tällöin yhteiskunta faktisesti ryöstää muuttajalta edellytykset asua uudessa maassa. Yksityishenkilöiden puroista kasvaa jokia, ja kohta käsissämme onkin rinnakkaiselon sijaan rinnakkaisyhteiskunta, jossa integroitumattomat maahanmuuttajat elävät omiensa parissa, tai sellaisten parissa jotka ovat ainakin samankaltaisista kulttuureista. Ihmisiä hekin vain ovat, kuten tämänkin blogikirjoituksen aiheena olevan immoskaustin tiimellyksessä on moneen otteeseen muistutettu.

    Tämä kaikki on luultavasti melko itsestään selvää täällä, ja ehkä parempi yleisö olisikin ollut se porukka, joka oikeasti kuvittelee monikulttuurin vastustajien haluavan kaiken ulkopuolisen kulttuurivaikutuksen sekä ulkomaalaiset hevon kuuseen Suomesta (tai jostain muualta puhujasta riippuen), ja että edelliset tosissaan vihaavat erilaisia ihmisiä. Ylipäänsä systemaattinen epäsymmetria suhtautumisessa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja yksittäisiin ihmisiin kalvaa keskustelua: Samaan aikaan, kun tunnustetaan vaikkapa syrjäytymisen ja tuloerojen olevan yhteiskunnallisen tason ongelmia, kaikki maahanmuuttajia koskevat ongelmat ja niistä puhuminen nähdään yksityisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin kohdistuvana hyökkäyksenä. Ja kun monikulttuurista puhutaan, on kyseessä lähes täysi abstraktio; itse asiassa kritiikin terävin kärki kohdistuu puhtaasti monikulttuuriin ideologiana, ei mihinkään ihmisiin.

    VastaaPoista
  21. Jotensakkin mulla on sellanen kutina munissa, jotta Immonen tekee tarkoituksella median siedätyshoitoa. Aina välillä kun aiheuttaa suvaitsevaistolle kakkahalvauksen niin rima nousee pikku hiljaa huomaamatta.
    Tuskinpa nimittäin poseeraminen "väärässä"seurassa enää valtavaa kohua saa aikaan... Riittävän kauan kun tätä jatketaan niin ehkä Suomessa saa puhua kriittisesti maahanmuutosta ilman meteliä, ehkä nuivuudesta tulee "normaalia".

    VastaaPoista
  22. Tervehdys WH:lle (näytti menevän meillä kommentit ristiin), Ano1:lle, Habahoolle, Ano2:lle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

    WH: Se, että KRP tutkii asiaa voisi olla todiste siitä, että Suomessa on kaikki hyvin, eikä meillä ole minkäänlaisia ongelmia. Ja tottahan helvetissä mielenosoitus järjestetään, sillä meidänkin maassamme on ihmisiä, jotka diggaavat mielenosoituksista ja saahan niissä samalla bailut aikaiseksi. Näinköhän ehditään saada Ultra Bra sinne uudelleen kasatuksi ja soittamaan? Tuosta linkistäsi voi todeta, että sen alkulause ”ihmisillä on kova tarve kiihkoilla, tuomita ja pahoittaa mielensä – ja kaikki tämä varmistamatta ensin, puhuvatko osapuolet edes samasta asiasta” oikeastaan pistää asian pakettiin. Tämäkin meteli on vain ns. kerrostalokyttäämisen poliittisempi muoto.

    Ano1: Minusta vaan tuntuu, että meillä Voiman Pimeällä Puolella ymmärretään multikulti oikein hyvin. Me kun ei keskustella siitä teoriassa, vaan nähdään käytännössä. Tuo mainitsemasi monikulttuuri on todella jopa laissa tungettu Yleisradioon ja se kertoo hyvin maamme sairaudesta.

    Habahoo: Ja tässä on pakko heittää se ”Ei macht Frei” eli se ikivanha Pahkasian juttu kanojen keskitysleiristä.

    Ano2: Ihan hyvin todettu. Ei juurikaan lisättävää. Monikultturisteille kulttuurien erot ovat jotain, jota he näkevät Maailma Kylässä-festivaaleilla.

    Hemuli: En usko, että Immonen sitä tarkoituksella teki. Mutta lopputulema on sinänsä melko sama. Se, mikä on huomattavaa, että vastapuoli ei ole vielä millään muotoa kyllästynyt näihin causteihin ja mukaan mennään joka kerta yhtä suurella innolla. Niin että se aika, jolloin maahanmuutosta voi puhua asiallisesti taitaa olla vielä varsin kaukana. Toivon, että olen tässä totaaliväärässä.

    VastaaPoista
  23. Yrjö. Odotinkin jo sinun blogiasi tästä asiasta. Immonen ei missään kohtaa puhunut ihmisten räjäyttämisestä yhtään mitään vaan monikulttuurisuuden kuplan räjähtämisestä pieniksi paloiksi, mutta tietysti kun asiaa oikein vääntelee ja kääntelee niin sen saa näyttämään siltä kuin halutaan. Leikitäänpä ajatuksella että maahanmuuttaja olisi kirjoittanut vastaanvanlaisen kirjoituksen kohdistaen sen alkuperäisväestöön, mitä Yrjö luulet? Pitäisikö media kauheaa hälyä? Paheksuisiko poliitikot? Käynnistyisikö poliisitutkinta?.

    VastaaPoista
  24. Kommentoin vielä sen verran, että monikultturismillahan näytetään käytännössä tarkoitettavien muslimien maahanmuuttoa. Eikö meille pitäisi tuoda porukkaa myös esimerkiksi Burmasta, Boliviasta, Venezuelasta, Madagaskarilta, Kiribatilta, Meksikosta, Lesothosta, Sloveniasta jne? Jos siis ollaan aidosti monikulttuurisia eikä vain melkein.

    No sitten kun meillä elelisi täällä n. 150 eri kansallisuutta/etnistä ryhmää omine uskomuksineen ja tapoineen omissa kaupunginosissaan, sitten voisi tehdä pienen kierroksen ja käydä marokkolaisbasaarin jälkeen kenialaisravintolassa ja jatkaa sieltä korealaisbaariin.

    Jos tämä on suunnilleen se kuva mikä vihreän tiedostajan päässä on niin voihan vitalis! Eivät huomaa vihreät millaisesta ihmisen esineellistämisestä ja hyväksikäytöstä on kyse. Egoismi on niin tolkuttomiin mittasuhteisiin kasvanut, että ihmekös tuo, että älämölö on kova, kun joku ilmoittaa taistelevansa moista vastaan.

    Eipä sitä huomaa punainen suvaitsevaistokaan, millaisesta RIISTOSTA tässä on kyse.

    maallikko

    VastaaPoista
  25. Kesäaikaan (ja muinakin vuodenaikoina, ei sen puoleen) natsinhaistajille jää näköjään liikaa vapaata aikaa käsiin ja on taas pakko paikallistaa vihollinen jota lähteä tervehtimään soihduin ja talikoin. taidanpa lähteä' tarjoamaan pankkiin tota monikulttuuria, kyllähän sillä nyt yhden opintolainan kuittaa kun on oikeen valtiovarainministerin siunaus asiasta että jumalauta rikkautta se on.

    ei vaan, absurdiahan tämä tuntuu olevan. mutta kyllä vaan Immonen pitää tituuleerata yhdeksi valtakunnan vaikutusvaltaisimmista hemmoista tällä huomioarvolla.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Anolle, Maallikolle ja Turbojuudakselle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Vastaus kysymykseesi: ei tulisi hälyä. Lähinnä sen kaltaista avautumista pidettäisiin ”älykkäänä ja rohkeana keskustelun aukaisijana”.

    Maallikko: Toistan itseäni eli totean monikultturistien näkemyksen asiasta olevan sitä, että ne käyvät ”maailma kylässä”-festivaaleilla, ottavat itsestään pari mukavaa selfietä ja sen jälkeen menevät kotiinsa, jossa ei tarvitse monikulttuurin niistä hieman ikävämmistä puolista nauttia ensinkään. Lisäksi näistä monikultturisista avautumisista voi todeta, että kyseessä ovat ihmiset, joilla ei ole hyvä olla, ellei heillä ole paha olla. Valtava tarve päästä loukkaantumaan. Valtava tarve päästä tuomitsemaan. Ehkä he tuntevat silloin elävänsä.

    Turbojuudas: Joo, luppoaikaa on. Minun mielestäni sen olisi voinut käyttää vaikka siten, että miettiä, miten Pohjolakodin tapaisia murhia ei enää tapahtuisi. Toivotamme varmaan kaikki Ollille voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  27. Paranoidi sisälläni kertoo, että nyt meiltä pimitetään jotain paljon tärkeämpää tämän "caustin" taakse...

    Hyvin on jo esitetty somessa kysymyksiä, että miksei viihdetaitelijamme ja muu edistyneistö nosta samanlaista mekkalaa ja järjestele konsertteja kun kysymyksessä on jokin oikeasti tärkeä asia? Esimerkkinä vaikkapa vanhusten olot ja kurjistuva taloustilanne.

    Onko kyseessä persujen sisäinen valtataistelu on aivan merkityksetöntä. Immonen saanee saman käsittelyn kuin muutkin iso-timppaa ärsyttäneet. Tuomiohan tästä tulee saletisti sillä johan sitä vaatii yleinen "oikeuskäsityskin", buhah! Hajoaako ps ja entäs sitten? Yksi vanha äänestäjänsä pettänyt puolue muiden vertaistensa joukossa.

    Eipä mulla muuta.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  28. Syyllinenhän tuo Immosen retku, ilman muuta. Käytti sanaa taistelu ja vieläpä sen halveksuttavimmassa merkityksessä eli vastaan. Taistelu jonkin puolesta on hyvä. Tietenkin vähän asiasta riippuen. Lex Immosella kielletään sana taistelu tai fight (paitsi tämä vm. räppäreiltä) nykysuomesta. Vappumarssijat miettivät kuumeisesti uussanoituksia, eespäin eespäin tiellä taistojen tai työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus on epäkuranttia kamaa, ja kaikki ne sata muutakin sotaisaa joikua. Mutta kyllä Kerkko Koskinen ja Sinnemäki keksivät rauhanomaiset uussanoitukset. Taisto Sinisalo ja taistolaiset vedetään postuumisti käräjille kunhan joku verbaaliälykkö toimittaja hiffaa että hei, taisto ja taistelu on sama sana.

    Eikö ketään pelota, että tässä ollaan aikamoista vauhtia menossa yli Orwellin ja Fahrenheit 451:sen? Ja juuri tässä yhdessä asiassa, monikulturismin palvonnassa. Eipä ihme, että Husun kaltaiset entiset huutolaispojat tuntevat itsensä todella merkittäviksi. Mitä olisi Suomi ilman meitä, mitäs jos kaikki me 16.000 somalia lähtisimme pois, Suomi romahtaisi, hän uhittelee. Henk.koht. olisin valmis ottamaan tämän riskin, Husu tuskin.

    Koko Immos-case on naurettava ja säälittävä. Median salaliittoteoria sitten ihan huippua: siellä vaan on Immonen vuoden istunut pihtaamassa tätä ällistyttävää mielipidettään ja vihdoinkin koitti se breivik-päivä!
    tira+

    VastaaPoista
  29. Minkäs takia vasemmistoa ei naulita taistelu lauluista?

    "Työn orjat sorron yöstä nouskaa,
    maan ääriin kuuluu kutsumus
    Nyt ryskyin murtuu pakko valta,
    tää on viime ponnistus.
    Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
    Orjajoukko taistohon!
    Alas lyökää koko vanha maailma
    ja valta teidän silloin on

    Tää on viimeinen taisto,
    rintamaamme yhtykää
    niin huomispäivänä kansat
    on veljet keskenään.

    ....

    Työmiehet, kyntäjät ja kaikki,
    työkansan joukko nälkäinen.
    Maa meidän on ja olla täytyy,
    vaan ei laiskain lurjusten.
    Nälkä meill' on aina vieraanamme
    vaan kuin korpit haaskoiltaan
    me kerran kaikki karkoitamme,
    niin päivä pääsee paistamaan"

    Niinpä niin...

    VastaaPoista
  30. Täällä se sama ano jolle Yrjö vastasit että ei tulisi hälyä. Sitä suurella todennäköisyydellä ei tulisi. Leikitäänpä vielä että joku nostaisi sen kirjoituksen esille ja alkaisi kyselemään sen perään, niin luultavasti todettaisiin jotain tyyliin että "Tämä nyt on tälläinen yhden ihmisen mielipide" Ja homma olisi sillä kuitattu.

    VastaaPoista
  31. Mietin tuota väsytystaktikkaa alla olevassa kommentin linkissä. Kun eliitti saa jatkuvasti oikosulkuja, niin heitä ei enää uskota eikä totella, ja mikä merkittävintä, heitä ei oteta enää tosissaan.

    http://samapatuo.blogspot.fi/2015/07/hyva-olli.html?showComment=1437914189684#c8751201979147990637

    VastaaPoista
  32. Tervehdys Taisteluvälineupseerille, tira+:lle, Hemulille, Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Taisteluvälineupseeri: Ei tartte olla paranoidi. Muun muassa eräistä Kreikkaan upotetuista rahoista ei olla pariin päivään puhuttu mitään. En muuten usko, että Immoselle tulee tuomiota eikä edes syytettä. Siihen ei enää mikään oikeuskikkailu riitä. Immosen kirjoituksessa kun ei meinittu mitään varsinaista ryhmää, joka olisi rikoksen kohteena. Suomalaiset vanhukset eivät taas ole niin seksikäs aihe, että siihen tarvitsisi puuttua. Puuttuu eksotiikka, you know.

    Tira+: Joutessaanhan voisi laittaa googleen hakusanaksi ihan minkä tahansa poliitikon ja lisätä hakusanoiksi sanat ”taistelu”, ”sota”, ”taistella” jne. ja katsoa, että mitä sieltä mahtaa löytyä. Räppäreistä voisi ottaa hakuun sen Steen ykkösen. Taisto Sinisaloa ei koskaan vedetä käräjille, koska Taisto oli niinqu hyvän puolella. Itse sanoisin, että ei me olla menossa Orwellin suuntaan vaan enemminkin Huxleyn.

    Hemuli: Laitanpa kommenttisi luettua tunnelmapläjäyksen 1970-luvulta. Kuuntelet omalla vastuulla:

    https://www.youtube.com/watch?v=-gz3-ZKcyuM

    Ja pannaanpa vielä toinenkin:

    https://www.youtube.com/watch?v=F44q06AYoho

    Jos nuo ei pistä aikamiestä ryyppäämään, niin täytyy sanoa, että on sulla kyllä lehmän hermot.

    Ano: Suurinpiirtein noin tuossa kävisi.

    Vieras: Minusta vaan näyttää, että tahti ei laannu ollenkaan. Media on eliitin kannalla ja sehän sille riittää, sillä se tekee juttuja toisilleen. Ja sehän ottaa toisensa vakavasti. Paras tapa taistella mediaa vastaan lienee se, että lakkaa tilaamasta lehtiä.

    VastaaPoista
  33. Ostoboikotin lisäksi tärkeä tapa taistella valtamediaa vastaan on boikotoida muutoinkin ja välttää sitä aina kun pystyy. Itse teen niin. Silloin ei vituta niin paljoa. Kun vältätä mediaa, et joudu sen luomaan keinotodellisuuteen. Puoluelehdet ovat sentään rehellisen puolueellisesti puoluelehtiä. Ne onkin suunnattu "omille", kuten persujen puoluelehti netissä.

    Tietoja saa vaihtoehtomedioista kuten Ykän ja vastaavien blogeista ja kotisivuilta, sekä omatekoisilta uutissivulta kuten Rähmis jne. Poliitikotkin pitävät sivujaan ja blogejaan, kuten Jussilla on Scripta. Jos haluaa joltakulta tietoja, voi kysyä suoraan emaililla ja joskus voi tavata livenäkin.

    Kuullostaa oudolta mutta vaikka eletäänkin vaikeita ja ihottavia aikoja, ja sitäpaitsi olen ollut enemmän kortistossa kuin duunissa, niin yritän silti elää "omaa elämää" ja puuhata "omia juttuja". Näin pystyn jotenkuten pysymään loitolla eliitin pyrkimyksistä holhota ja manipuloida.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Yrjö ja suuri kiitos loistavasta blogista! Tulin tässä ajatelleeksi, että mitäpä jos kyseinen teksti olisikin samanlainen halla-aholaismainen ”väännös” siitä surullisen kuuluisasta syytteesen/tuomioon johtaneesta kirjoituksesta. (Suomalaisten/somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre jne.)

    Tässä tapauksessa olisi vain jonkin hengellisen muslimijohtajan teksti väännetty vain toiseen kansallismieliseen ”äärimuotoon”, jotta mahdollisimman raju vastareaktio saataisiin aikaan. Kommentti on meinaan sen verran imelästi kirjoitettu, että olisi vaikea uskoa tuollaisen tekstin tulleen Immosen omasta päästä. Teksti oli jotenkin kovin keinotekoisen makuinen, aivan kuin tietyt sanat oltaisiin korvattu sanoilla multiculturalism, Finnish nation jne.

    Sitten jossakin vaiheessa tullaan ulos alkuperäisen kirjoituksen kanssa ja sitten seurataankin vihervasemmiston kommentointia tai täydellistä vaikenemista.

    Kuulostaa nyt kyllä todella utopistiselta, mutta tällainen ajatus heräsi.

    VastaaPoista
  35. "Hitto soikoon, enhän minä voi olla itsestänikään varma. Tiedä vaikka minussa olisi mikrosiru joka vain odottaa Immosen koodattua viestiä jonka saavuttua minä etsin vintin ylisiltä sinne itsenikin tietämättä piilottamani konepistoolin ja panen ranttaliksi."

    Tällaista ei kannata sanoa leikillään. Nykyisin ei voi tietää, milloin joku ottaa tuollaisen tosisaan. Pian on Kissalan pojat Ykän luona takavarikoimassa tietokonetta.

    Onhan tuossa sivun laidassa jonkun moottoripyöräkerhon logokin. ;-)

    VastaaPoista
  36. Kiitokset kirjoituksesta ja keskustelusta.

    Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Olli Immosen viesti herättää monia ajatuksia. Tyylillisesti se on enemmän vihainen primitiivireaktio kuin asiallisesti artikuloitu ja perusteltu näkemys monikulttuurisuuden ongelmista. Olisin toivonut, että hän olisi laatinut asiallisemman tekstin. Silloin viestikin olisi otettu vähemmällä kohulla vastaan.
    Kuitenkin on sanottava esim islamista puhuttaessa, että ideologia sisältää valitettavasti käsitteen jihad ( sota tai taistelu vääräuskoisia kohtaan ). On täysin luontevaa, että sellaista ja sen leviämistä vastustetaan Olli Immosenkin tyylillä eli kovin sanoin! Minusta tässä ei ole mitään rasistista tai epäselvää muutenkaan. Me emme voi sallia islamilaisen vihapuheen kannatusta vaikkapa suurmoskeijan rakentamisen muodossa. Sellainen on sulaa hulluutta suomalaisuutta, arvojamme ja yhteiskuntaamme kohtaan. Uskonvapaus on tärkeä osa kansamme arvoja, mutta meidän ei tule edistää sellaisen uskonnon kannatusta jolla on opissaan väkivaltaan kehottamista. Meillä on kansana vastuu nimenomaan kyseenalaistaa sellainen ajattelu - ei rakentaa temppeliä sitä varten.

    Uskon, että Olli Immonenkin vastustaa islamisaatioita, ei monikulttuurisuutta. Itselle monikulttuurisuus tarkoittaa jokaisen ihmisarvoa syntyperään, uskoon tai muuhun ulkoiseen katsomatta kävellä rauhassa kadulla, opiskella, tehdä työtä ja maksaa veroja - tässäkin maassa - ilman että häneen kohdistuu uhkaa sen takia. Ei monikulttuurisuus sen ihmeellisempää ole. Me olemme jo monikulttuurinen maa, suomalaisia on vaeltanut tänne Uralin mutkalta ja jos mistä kautta aikojen ja luonut suurista vaikeuksista huolimatta kovalla työllä hienon yhteiskunnan. Sitä saa olla mukana tukemassa ja rakentamassa omalla panoksellaan. Jos sitä joku ryhmittymä haluaisi rikkoa väkivaltaisin puhein, silloin hänen paikkansa ei ole täällä. Eikä tämäkään asia lopulta ole näin mustavalkoinen, mutta jossain menee raja ja ihan loppuviimeksi se on juuri niin yksinkertainen asia. Ja ne rajat ovat rakkautta.

    Olli Immoselle toivotan paljon voimia ja kiitän häntä räväkästä puheenvuorosta. Seuraavalla kerralla keskustelua voitanee käydä jo ilman suurta kohua.

    VastaaPoista
  37. Immosesta – sanat ja tekstit eivät koskaan esiinny tyhjiössä, eikä niitä voida tarkastella erillään niiden tekijöistä. Jos Ultra Bra -yhtye laulaa "Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat", ei kyseessä ole muu kuin poliittinen provokaatio. Miksi se ei ole muuta? No siksi, että yhtyeen jäsenet ja laulun sanoittaja eivät ole poseeranneet uusnatsien kanssa poliittisen attentaatin tehneen henkilön haudalla, vieläpä siten, että nämä uusnatsit ovat itsekin tehneet attentaatin Jyväskylän kirjastossa.

    Immonenpa on. Tätä taustaa vasten vihollis- ja taisteluretoriikka on otettava vakavasti. Se ei ole "lyyristä sanankäyttöä".

    (Se, että Schauman ampui sortajan, ei muuta asiaa. Attentaatti mikä attentaatti.)

    Sitäpaitsi vastareaktio on jo tullut, mikä lähinnä haittaa maahanmuuton ongelmista puhumista.

    Jos haluaa järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, on oltava järkevä myös puheissaan. Faktat, faktat, faktat, eikä mitään sen kummempaa paisuttelua.

    Immosen tekstit eivät patoa turvapaikanhakijoiden virtaa Suomeen, mutta saattavat säikyttää ulkomailla keskiluokkaisen, tuottavuudeltaan normaalilaatuisen henkilön niin, ettei hän haluakaan tulla Suomeen töihin. Se on vahinko.

    VastaaPoista
  38. Sanat ovat tekoja.

    Siksi on kohtuullista, että kaikki olemme kuuromykkiä ja lukutaidottomia.
    Aloitamme polttamalla kaikki kirjastot, kirjat, lehdet ja kirjapainot.
    Sähköä tarvitaan valaisuun, valoisalla voi lukea eli internet on helpoin pimentää lopettamalla sähköntuotanto. Kallista ja aikaavievää joten puhkotaan silmätkin tuon edellämainitun kuulo- ja kielenkorjausleikkauksen yhteydessä.

    Tätähän kokeiltiin käytännössä Kamputseassa Pol Potin hallinto-aikakautena ja vastaavasti jihad-terot tuhoavat maailmanperintökohteita mm Syyriassa parasta aikaa.

    Tähän väliin mainio lainaus fb:sta (Heikki Porkka):
    Kun monikultturismikielteisyys vaihtuu monikultturismikriittisyydeksi, olen haistavinani luovuttamista ja periaatteista lipeämistä.

    Monikultturismi tarkoittaa käytännössä sitä, että yhteiskunnassa sallitaan kahdet tai useammat säännöt. Tällaista periaatetta voi vain vastustaa, kriittisyys on jotain aivan muuta.

    Monikultturismi-ideologia on tarkoittanut Euroopassa käytännössä sitä, että islamilaisen maailman kulttuurisia tapoja ja toimintoja pyritään hyväksyttämään osaksi vanhan Euroopan [ja Suomen] kulttuuria.

    Kansainvälisyyttä, monikansallisuutta, moniarvoisuutta ja monikultturisuutta ei pidä sotkea keskenään.
    Kansainvälisyys, monikansallisuus ja moniarvoisuus ovat täysin toimivia asioita, mutta monikulttuurisuus ei voi koskaan onnistua, koska se vaatii toimiakseen sen, että yhteiskunnassa hyväksytään useiden eri sääntöjen noudattaminen.

    Todellisuudessa monikulttuurisuus tulee johtamaan vahvimman ja röyhkeimmän politiikan hallitsemaan yhteiskuntaan.
    Kauniit puheet moniarvoisuudesta unohtuvat, kun fundamentalistiset voimat saavat riittävästi massaa taakseen. Näin on aina käynyt ja näin tulee aina käymään.

    Miksi läntisen Euroopan johtajille ei kelvannut moniarvoinen Eurooppa, jossa kansallisvaltioilla on merkittävä asema?

    Miksi läntinen Eurooppa haluaa varta vasten tuhota oman hienon kulttuurisen ilmastonsa ja vapautensa haalimalla alueelleen massoittain ihmisiä kulttuureista ja maista, joiden asukkaiden sivistystaso on satojen vuosien päässä omastamme?

    Miksi läntinen Eurooppa haluaa vapaaehtoisesti upottaa itsensä oltuaan hetken aikaa sivistyksen kehto?

    Miksi eurooppalaiset johtajat marssivat riemuiten sosialistien ja islamin määrittelemän politiikan tahdissa, vaikka kaikki näkevät, että kaikissa monikultturismin tavoittamissa maissa kantaväestö ja multikultin edustajat ajautuvat tasaisen varmasti ristiriitoihin, joista ei seuraa mitään hyvää?"

    Ergo: aatteina kommunismi/sosialismi ja islam ovat sisaruksia. Sukurutsaisia mutta sisaruksia yhtä kaikki.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  39. Niinhän sitä luulisi/toivoisi, että yleisön äbäläkynnys nousisi, eikä jokaisesta persukommentista tarvitsisi repiä otsikoita päivätolkulla. Valitettavasti näyttää kuitenkin käyvän juuri päin vastoin. Eipä näitä varten ennen olla polkaistu pystyyn lähes 20 000 osallistujan mielenosoituksia.

    Kurkkasinpa sitten Facebookiin. Pyörin livemaailmassa melko kyseenalaisessa seurassa, jolloin Facebook-seinänikin näyttää kyseenalaiselta. Nyt se on täynnä seuraavanlaisia ilmiöitä:

    - Tähän mennessä 6 tuttavaani (2 työtoveria, 4 opiskelutoveria) on ilmoittautunut osallistuvansa mielenosoitukseen.

    - Monet ovat muokanneet profiilikuvaansa niin, että omaa päätä osoittaa ajatuskupla, jossa lukee "meillä on unelma", unelman tarkoittaessa ihanan monikulttuurista Suomea.

    - Moni ulkomaalainen kertoo, kuinka juuri hän pitää suomen kielestä ja puhuu sitä sujuvasti, ja muutenkin on sopeutunut elämään suomessa. Juuri kävi poimimassa mustikoitakin, ja tämän on tarkoitus todistaa, että Immonen on väärässä.

    - Eräs saamelaispoikakolmikko kertoo Immoselle, että hänen onnekseen he eivät ole kuin hän, koska muuten he aloittaisivat maansa ulkomaisen aineksen poistamisen juuri hänestä.

    Nyt minusta alkaa tuntua, että vaikka puhe kiihtyykin, varsinaista suunnanmuutosta ei Suomessa nähdä ennen Ruotsin sisällissotaa. Vähän tohtii jo sanoa, että vituttaakin.

    VastaaPoista
  40. Hyvä Tvälups,
    Kiitos mielenkiintoisista ajatuksista. En saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että kansainvälisyys, monikansallisuus ja moniarvoisuus ovat hyvästä, mutta monikulttuurisuus taas huono asia. Eikö monikulttuurisuus rakennu juuri moniarvoisuudesta, ja -kansallisuudesta? Voisitko vielä selittää ajatusta?

    Mitä tulee eurooppalaisten haalimiin muslimeihin, niin minusta Eurooppa on sokea sille miten fundamentalistinen aate islam on. Luulemme "päihittävämme" sen, emmekä ymmärrä kuinka järkähtämättömiä he aatteessaan ovat. Kun vähän ajattelee järjellä miten harras muslimi pyhittää jokaisen päivänsä uskolleen, voi alkaa ymmärtää sen osaa muslimin elämässä ja "luonteen lujuutta". Tiedoksi vain "arvon muslimeille", täällä meillä Suomessa ollaan vähintään yhtä kovapäisiä omissa periaatteissa.
    Rauhaa.

    VastaaPoista
  41. Mestari on haastattelussa täällä:

    http://areena.yle.fi/1-2844027

    Marko Hamilo Facebookissa:

    "Kirjoitin Punavihreä kupla - Perussuomalaiset ja media -raportissani Suomen Perustalle, että perussuomalaiset ovat tehneet arviointivirheitä puolustautuessaan mediaa vastaan silloin kun olisi ollut syy hyökätä. Nyt näyttää pahasti siltä, että Soini tekee sen taas.

    Case Helena Eronen oli absurdiudessaan käsittämätön. Media jäi siinä housut kintuissa kiinni jatketusta valehtelusta koko rintaman laajuudelta. Ei vain TS, vaan STT, HS, Yle, kaikki. Media syötti hyökkäyssiniviivalla lapaan, mutta persut tekivät oman maalin.

    Nyt olisi tilaisuus nauraa uudelle mätäkuun jutulle. Olli Immonen sanoo saman itsestäänselvyyden minkä Merkel, Cameron ja Sarkozy ovat sanoneet jo vuosia sitten. Se että media nostaa kohun tällaisesta asiasta ei edellytä persuilta minkäänlaista puolustautumista. Sehän ikään kuin tunnustaisi, että kyllä se Immonen nyt jotain rumaa sanoi.

    Monikulttuurisuuden vastustamisessa ei ole mitään perussuomalaisten ohjelman vastaista, eikä perussuomalaisten ohjelmassa ole mitään fasistista tai rasistista. Monikulttuurisuus oli kokeilu, jonka tulokset näemme. Se on synnyttänyt rasismia ja eri kulttuuripiireihin kuuluvien ihmisten epäluottamusta toisiinsa ennemmin kuin vähentänyt näitä kielteisiä ilmiöitä. Se, joka haluaa vähemmän rasismia, haluaa vähemmän monikulttuurisuutta ja enemmän koheesiota. Yhdessä yhteiskunnassa voi olla yhdenlaiset säännöt, toisessa toisenlaiset, ja molemmille on tilaa. Se, mikä ei toimi, on se että yhdessä yhteiskunnassa pelataan kaksilla säännöillä. Sitä on monikulttuurisuus.

    Nyt medialle pitäisi vain nauraa. Totta kai Immonen vastustaa monikulttuuria! Mitäs sitten? Arhinmäki vastustaa kapitalismia ja Stubb sosialismia ja Räsänen aborttia ja Niinistö ydinvoimaa. Politiikassa on tapana vastustaa ja kannattaa asioita."

    VastaaPoista
  42. Hyvä analyysi.

    Ja tänään meni sitten lopulta minullakin kuppi nurin tämän touhun kanssa. Pitkään olen lykännyt kirjoitusten laittamista omaan blogiin, mutta raja tuli nyt täyteen. Johonkin niitä ajatuksia on pakko alkaa laittaa, kun ei näistä nykyään ole mahdollista omalla naamalla nimellä enää edes keskustella.

    Suvaitsevaisten kaverien ääliöpäivitysten tulva facebookissa on omiaan nostamaan verenpaineen kiehumispisteeseen, mutta kommentoida ei voi, tai muuten ei tällaisella ajatusrikollisella ole enää yhtään kaveria jäljellä.

    VastaaPoista
  43. Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle, Vasarahammerille, Ano2:lle, Ano3:lle, Taisteluvälineupseerille, Sandscorpionille, Ano4:lle ja Thulelle & kiitos kommenteistanne.

    Vieras:

    Viesti 1: Itse asiassa puolueetonta tietoa saa vain näistä mainitsemistasi vaihtoehtomedioista.

    Viesti 2: Hamilo kiteyttää asian kertakaikkisen kohdalleen.

    Ano1: Kiitos kannustuksesta. Tietysti tuollainen ajatus käy mielessä. Tosin Immonenkin tietää, että niin hänen kuin persujen yleensäkin lausumia kytätään jatkuvasti ja tulkitaan kuin piru raamattua, niin en oikein usko. Ehkä Olli oli vain liikuttuneessa tilassa ja kertoi sen, minkä muutenkin tiedämme ja sitten ammuttiinkin kärpästä tykillä.

    Vasarahammer: Perskeles, taidat olla oikeassa. Koska tulevat otsikot ”Keitä ovat Immosen kauko-ohjatut konepistoolimiehet?”.

    Ano2: Ollihan on laatinut huomattavan monta asiallisesti artikuloitua ja perusteltua näkemystä monikulttuurin ongelmista. Ja Ollihan on muuten naimisissa bosnialaistaustaisen Fija Saarnin kanssa, niin että ei häntä kovin impivaaralaisena voi pitää. Mitä islamista puhut, niin olen kovasti samaa mieltä kanssasi.

    Ano3: Näinköhän Ollin kirjoitus säikyttää yhtään tolkullista ulkomaalaista? Jos joku säikyttää, niin asiasta nostettu hysteria. Siks toiseks, ei meillä kyllä ole tarjota työpaikkoja niille tolkun ulkomaalaisille, joten en ymmärrä, miksi heidän tänne muuttonsa olisi joku itseisarvo.

    Taisteluvälineupseeri: Eipä juuri lisättävää.

    Sandscorpion: Olet varmaan pannut sinäkin merkille, että tässä tapauksessa on ensimmäistä kertaa meilläkin saavutettu ruotsalaistasoinen hysteria. Ja Ruotsi itsessään on siinä tilassa, että siellä ei asia korjaannu enää muuten kuin ampumalla.

    Ano4: Monikulttuurisuuden iloisia hedelmiä nähdään juuri äsken mainitussa Ruotsissa, joten minä kyllä allekirjoitan Taisteluvälineupseerin kommentin. Mitä tulee kommenttisi jälkimmäiseen kappaleeseen, niin nekin ajatukset minä allekirjoitan.

    Thule: Kiitokset, ja tervetuloa joukkoon tummaan. Minulla meni kuppi nurin jo vuonna 2007 ja aloin rääpiä turpaani. Kavereistani ei onneksi tarvitse olla huolissani, sillä nekin ovat nuivia eikä kenelläkään ole facebookia.

    VastaaPoista
  44. Yrjöperskeles: "Siks toiseks, ei meillä kyllä ole tarjota työpaikkoja niille tolkun ulkomaalaisille..."

    On meillä:

    http://gamesjobs.fi/open-positions/

    http://en.academicpositions.fi/

    ja Googlella "jobs in Finland" löytää lisää. Ei ole sattumaa, että nuo on oma-aloitteisesti kirjoitettu englanniksi, joka ei edes ole Suomen kansalliskieli. Suomesta kun ei aikuiten oikeasti välttämättä löydy riittävää määrää osaajia. Sitten on vielä ne duunit, kuten johtotason hommat ja erikoisalojen hardcore-asiantuntijat, joihin metsästetään osaajat vaikka ulkomailta ihan henkilökohtaisesti kotiin soitellen.

    Asiaa ei kannata sivuuttaa, sillä tuo porukka hyvin mielellään tulisi töihin maahan, jossa ääriainekset eivät mouhoa - eivät islamistit eivätkä äärioikeistolaiset, äärivasemmistolaiset eivätkä äärisuvaitsevaiset. Tolkun maa on tolkullinen. Tuottaviakin nuo alat ovat.

    Immosen pelisilmässä on kaihi, ja hänet pitäisi vivuta ulos Perussuomalaisista. Faktat, faktat, faktat, vain niiden rauhallisella esiintuomisella haitalliseen maahanmuuttoon saadaan muutoksia. Koska faktat ovat mitä ovat.

    VastaaPoista
  45. Tervehdys, Ano. Näkyi olevan työpaikkoja, joten tunnustan sinun olevan oikeassa. Meillä ei kuitenkaan ole menossa talouden ylikuumeneminen tyyliin Ruotsi ja 1970-luku, niin että ei se ulkomaalaisten tarve mikään tolkuton ole. Mutta tässä tapauksessa mainitsemasi äärioikeiston mouhuaminen on kyllä median tekemää. Tässähän on ammuttu kärpästä tykillä oikein ruotsalaismallisesti, eikä Immonen mitään mellakoita ja rauhattomuutta ole saanut aikaiseksi.

    Yksi seikka, mitä tulija arvostaa on tietenkin mainitsemasi rauhallisuus. Toinen taas olisi palkan ja veron suhde, ja siinä Suomi ei kovin hyvin pärjää. Suomi on korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa, ja se yhtälö ei välttämättä houkuttele tarpeellisia tulijoita.

    Faktoja perään minäkin, enkä oikein käsitä, että mitä Immonen on tässä tapauksessa varsinaisesti valehdellut? Tämähän on täysin tekemällä tehty härdelli. Vasemmistolaiset voivat rauhassa vaahdota taistelusta ihan mitä hyvänsä vastaan, eikä siitä kukaan nosta meteliä. En muuten minäkään, sillä kyseessä on tietysti vertauskuva.

    VastaaPoista
  46. Tässähän voisi ottaa elämäntehtävkseen kääntää vieraskielisiä tekstejä ja eipä tuo niin tarkkaa ole miten niitä kääntää - sanoille saa haluamiaan merkityksiä ja painotuksia niin ettei käännösteksti vastaa enää ollenkaan alkuperäistä kirjoitusta.
    Sitten pitää ottaa ja tuohtua tuon käännöstyön tyylistä ja aloittaa aivan prkleellinen moraalisäteily median myötämyllytyksellä. Kohta emme enää muita uutisia enää näekään kun tuon käännöskukkasen aiheuttaman moraalisäteilyn noitarummutusta...

    Sitten marssimaan ja konsertoimaan! Eipä ole vastaavaa tarjolla edesmenneelle Pohjolakodin työntekijälle. Aiheeseen ei edes kosketa muutoin kuin syyllisiä etsimällä (ja en tarkoita murhaajia vaan niitä "oikeita syyllisiä").
    Mutta ketäpä tiedostavaa kiinnostaa joku eläkeikäinen työssään murhattu?
    Sillä onhan nyt kuitenkin kysymys jalosta aatteesta ja sen puolustamisesta pahaa vastaan joten sen edistämiseksi valjastamme kaikki voimamme!

    Tämä hutkitaan ennen kuin tutkitaan -mentaliteetti kyrsii minua aivan suunnattomasti. Parhaan esimerkin tästä lievästi sanoen haaskalle ryntäämisestä antoi arvostettu (kai jossain piireissä?) kansanedustajamme Ilkka Kanerva eilen.

    http://yle.fi/uutiset/kanerva_ruotsin_hylkyloydosta_hakellyttava_uutinen/8185845

    Ocean X Teamin mukaan hylyn kyljessä olisi nähty kyrillisiä kirjaimia.
    Kanerva toteaa Ylelle, että löytö on vakava, jos se osoittautuu oikeaksi.
    – Se johtaa luonnollisesti, jos se todentuu johonkin selvästi identifioitavaan maahan, luonnollisesti erittäin velvoittavaan asian julkaisemiseen siitä, miten tämä voi olla mahdollista, hän sanoo.

    Itämeren turvallisuustilanne ei ole entisensä, Kanerva katsoo.
    – Kyllä tämä signaali on valitettava todiste kaikesta tästä.
    Riskit kasvavat. Erehdysten, virhearvioiden ja väärinkäsitysten mahdollisuudet lisääntyvät kaiken aikaa ilmassa, merellä, merenpinnan alapuolella.
    – Tämä kaikki antaa perusteita ottaa turvallisuustilanne vakavasti.
    – Syy, [jonka takia] tähän on tultu, juontaa juurensa merkittävästi tietysti Ukrainan tilanteeseen. Sen heijastukset tuntuvat tänä päivänä eri muodoissaan tässä Itämeren alueella, hän sanoo Ylelle.

    Kanerva katsoo Ruotsin tapauksen olevan "luonnollisesti asia, joka tietenkin on meidänkin murheemme".

    natoharakat aloittivat eilen illalla/viime yönä aivan s-tanallisen keulinnan vaatien Putinin päätä vadille. Tänään venäläiset sitten myösivät kyseessä olevan heidän veneensä.

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438044907983.html

    Missä Kanervan anteeksipyyntö? Missä median tyrmistys ja Kanervan ajojahti?
    Tasapuolisuus. Harkintakyky. Phah!

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  47. Asiasisällöllisesti Olli on oikeassa. Jos haluaa moittia, niin tietynlainen tyylirikko ja viimeistelemättömyys viestin jäsentelyssä ja ulkoasussa. Lisäksi tunne ja paatos hämää, ja siitä Jussikin mainitsi radiossa. Ei se kuitenkaan mitätöi asiasisältöä.

    Niin jos kirjoittaa aamuyöllä viikonloppuna niin sen piikkiin voi laittaa myös. Niin muuten. Mulla välähti. Kas kun suvakit eivät vähättele ja sano näin: "Kännipostaus! Kännipostau! Kattokaa! Persuilla ei ole mitään vakavasti otettavaa kun kaikki vaan kännäilee ja heittää känniviestejä!"

    Maahanmuutto on parasta korvata työlupajärjestelmällä. Työlupa sisältäisi samalla oleskeluluvan. Tällöin jos joku yritys haluaa ehdottomasti palkata ulkomaalaisen ja jos ei siihen työhön löydy millään ilveellä Suomesta työntekijää niin siihen on keino: työlupa.

    Kopioi itseltäni pari viestiä:

    http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2015/07/hyvia-tekoja-suomalaisia-kohtaan.html?showComment=1437688646890#c5964297837192884099

    "Jos jostain löytyy vanhoja Suomen lakeja, netistä tai kirjastosta niin voisi katsoa missä määrin vanhoja kansalaisuuslakeja voisi ottaa käyttöön sellaisenaan tai melkein. Autonomian aika 1809-1917, sotien välinen aika 1917-1939, sodanjälkeinen aika 1945 vuoteen 1984. Minkälaisia lait olivat 1970-1984 kun Eila Kännö oli ulkomaalaistoimiston päällikkö.

    Kansalaisuuksien asemasta voidaan myöntää oleskelulupia, joita voidaan uusia hakemusten perusteella harkinnan mukaan. Ei kuitenkaan toistaiseksi voimassa olevia oleskelulupia, vaan 3 kuukauden - 5 vuoden mittaisia. Tähän sisältyy se ajatus että maahanmuutto olisi mahdollista korvata työlupajärjestelmällä. Valkea taisi jossain aiemmassa blogitekstissä tai sen kommentissa ehdottaa työlupajärjestelmää. Työluvassa taitaa olla samanaikaisesti oleskelulupa.

    Jos joku jaksaa niin voisi tarkistaa minkälainen on Japanin lait kansalaisuuksien, työlupien ja oleskelulupien osalta. Voisiko niitä omaksua sellaisenaan tai melkein?

    Jos joku jaksaa niin voisi tarkistaa minkälainen on Japanin lait kansalaisuuksien, työlupien ja oleskelulupien osalta. Voisiko niitä omaksua sellaisenaan tai melkein?"

    Toinen viesti:

    http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2015/07/hyvia-tekoja-suomalaisia-kohtaan.html?showComment=1437759477696#c2770193775326467744

    "Olisiko tuo työlupakäytöntö semmoinen että työnantajan vastuulla on järjestää työluvan haltijalle asunto sekä kustantaa kaikki palvelut kuten terveydenhuolto ja lasten koulunkäynti? Tai sitten työnantajan pitää maksaa niin suurta palkkaa että työluvan haltija voi sillä kustantaa ne. Kummin päin vaan.

    Näin vältettäisiin se etteivät ulkomaan kansalaiset rasita julkista taloutta ja sen varassa pyöriviä julkishallinnon palveluita. Julkisen sosiaaliturvan tulisi olla kansalaisuusperusteinen, samoin kunnan vuokra-asunnot sekä julkisen sektorin palvelut. Tai, voi julkisia palveluita käyttää ulkomaan kansalainenkin, mutta vain sillä ehdolla että veloitetaan markkinahintainen taksa, se mitä se maksaisi vapailla markkinoilla. Ehkä näin saadaan ulkomaan kansalaiset suosiolla ohjattua yksityiseen terveydenhuoltoon ja yksityiskouluihin tms."

    VastaaPoista
  48. Petri Virtanen

    MINULLAKIN ON UNELMA

    Kun pieni lapsi joutuu kärsimään väkivallasta ja lopulta surmataan oman vanhemman toimesta ja todetaan, että lastensuojelun resursseissa on paha vaje, niin eipä näy marssijoita kaduilla vaatimassa lisää resursseja ja lapsille oikeutta turvalliseen elämään!

    Kun selviää, että tämän maan eteen paljon uhranneet vanhukset makaa hoitokodissa likaisissa vaipoissa, eivätkä pääse ulos viikkokausiin tai eläkkeet ei riitä lääkkeisiin, niin ei näy marssijoita vanhusten ihmisarvoisen elämän puolesta!

    Kun selviää, että Suomesta lähtee kymmeniä, ehkä jopa satoja ihmisiä taistelemaan terroristijärjestön riveihin, joka tappaa "vääräuskoisia" ja pyrkii levittäytymään ympäri maailmaa, niin ei näy kaduilla marssijoita, eikä mediassa asiaa paheksuvia julkkiksia!

    Kun joukko maahanmuuttajia raiskaa naisen ja saa mitättömän tuomion, niin ei näy marssijoita kertomassa, että emme hyväksy tällaista, vaan etsitään syitä syrjäytymisestä ym. ja ymmärretään.

    Kun yksi PerusSuomalainen kansanedustaja kirjoittaa facebookissa vastustavansa monikulttuurisuutta, käyttäen sanavalintoja, jotka ei miellytä, niin johan alkaa tapahtua! On marsseja ainakin kolmessa kaupungissa (Hki, Tre ja Oulu), julkkikset paheksuu, fb:n profiilikuviin ilmestyy tukea osoittavia tekstejä!
    Haukutaan yhdessä kaikki Persut ja niiden äänestäjät, ollaan niin suvaitsevaisia, että!

    Suvaitsevaisuudesta on tullut jonkinlainen trendi, jolla ihmiset voivat nostaa itsensä jalustalle ja saada näyttämään paremmalta. Mielestäni on tekopyhää nostaa iso meteli yhden henkilön typerästä fb-päivityksestä samaan aikaan kun maassamme on oikeitakin ongelmia, joiden takia ihmiset oikeasti kärsivät niin meillä kuin maailmalla! Käsittämätöntä, miten yksi Persu saa typerällä fb-päivityksellä parissa päivässä isomman kansanliikkeen aikaiseksi kuin kärsivät lapset ja vanhukset, raiskarit tai terroristit yhteensä! Jotain suhteellisuudentajua ja paneutumista oikeisiin ongelmiin toivoisin, vaikka se ei olisi niin trendikästä.

    VastaaPoista
  49. Ihmisellä tai ainakaan poliitikolla ei saa olla unelmaa, ei ainakaan perussuomalaisella eikä perjantain ja lauantain välisenä yönä saa uneksia. Minusta koko juttu on myrsky vesilasissa ja kaiken kaikkiaan lapsellinen ja naurettava. Että isot ihmiset viitsii! Jopa Breivik vedettiin kuvioihin, vaikka ei ollut vuosipäivä, kuten innokkaimmat ehtivät niin dramaattisesti mainostaa. Ja tämä joka paikassa huseeraava Husu laittoi Facebookin oman juttunsa vähän samaan tapaan kuin Halla-aho aikoinaan ja kas kummaa, nyt satiiria ymmärretään. Vitsi vitsi!

    Muhoksen koulukotimurha sai poliisin vaitonaisuudesta johtuen selvityksen, joka ei tullut yllätyksenä. Ensin kehuttiin lahjakasta urheilijanuorukaista, sitten selvisi, että tyypillä on taustalla 84-vuotiaan mummelin ryöstö ja nyt sitten ehdonalaisessa tämä. Kaverit ovat Indonesiasta tai Filippiineiltä Suomeen adoptoituja. Kyllä maahanmuutto ja rikkaus ja voimavara. Ei mulla muuta.

    Sinulle, Ykä, toivon hermoja ja valppautta työssäsi ja vaikka inhoan koko sanaa, niin paremman puutteessa sitä jaksamista! Ja kiitos taas hyvästä jutusta ja hyvistä kommenteista. On mukavaa olla voiman pimeällä puolella, kun täällä on niin hyviä tyyppejä!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  50. Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Vieraalle, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Taisteluvälineupseeri: Näitä tällä hetkellä Helsingissä vietettäviä Oikeamielisten Ihmisten Kokoontumisajoa voi verrata siihen Pekka Haaviston presidenttikamppailua tukevaan Ultra Bra-konserttiin. Ei siinäkään niin asioilla ollut väliä, kunhan saatiin hyvät ja suvaitsevaiset bailut pystyyn.

    Mutta tuo sukellusvenejuttu oli kyllä hauska. Kanerva teki turvallisuuspoliittisia johtopäätöksiä vuonna 1916 uponneesta sukellusveneestä eli munasi itsensä noin 12.634 kertaa enemmän kuin Immonen, mutta mitäs tässä yksityiskohtiin takertumaan…

    Vieras: Mainitsemasi työlupajärjestelmä voisi olla hyvinkin toimiva. Sanotan, että jos tulossa on tarvittavaa asiantuntemusta osaava ulkomaalainen ja firma tarjoaa asunnon, niin sen käsittelykin voisi mennä nopeasti. Sinänsä jos ulkomaalainen on Suomessa töissä ja vielä nettoveronmaksajana, niin kyllä minä ottaisin hänet terveydenhuollon ja mukulansa koululaitoksen piiriin ilman erillisiä kikkailuja.

    Ano: Tuon unelman minäkin jaan.

    Rouva Ano: Juttu on myrsky vesilasissa ja siinä on ammuttu kärpästä tykillä. En nyt muista kuka se oli, joka totesi, että Immosellahan on samanlainen leukapartakin kuin Breivikillä. Minäkin sain tietooni ne tekijät sieltä Muhokselta, mutta en sinänsä siirrä asiaa varsinaiseksi maahanmuutto-ongelmaksi, vaan ongelma on se, että laitokset joutuvat ottamaan sellaista materiaalia, joihin niillä ei kyvyt riitä. Näitä kun löytyy kantasuomalaisistakin.

    Oma työni menee jo pitkäaikaisella rutiinilla ja kokemuksella. Siinä on opetellut itselleen tietyn hallitun vainoharhaisuuden ja osaa varoa asioita etukäteen. Ja kiitos kannustuksesta ja miellyttävää oleskelua täällä Voiman Pimeällä Puolella. Me olemme niitä ihmisiä, joista suvaitsevaiset muita varoittavat. Ja me olemme pelottavan tavallisia ja rauhallisia. Ei me oikein jakseta vihatakaan. Suvakit vihaa meitä huomattavasti suuremmalla paatoksella. Jos joku haluaa opetella vihaa, niin kannattaa kysyä heiltä oppia.

    VastaaPoista
  51. Yritin keksiä työnantajille velvoitteita jos tosissaan haluaa ulkomaisen työntekijän. Siksi keksin työluvan lisäksi velvoitteet kustantaa asunto, palvelut ja lasten koulut. Tai maksaa niin kovaa palkkaa että työntekijä pystyy kustantamaan ne sen avulla. Tuo pakottaisi työntantajaa harkitsemaan haluaako hän tosissaan sen ulkkarin töihin vai voisko joku tsuhna hoitaa sen.

    Vieläkö on voimassa se ulkomaisen työlupalaisen mahdollisuus kevyempään verotukseen? Jokin vuosi sitten sellainen oli. Periaatteessa tuolla voisi perustella sen ettei julkisiin palveluihin ole asiaa.

    Sitäkin ajoin takaa että kun terveydenhuoltoon ei pääse millään asiallisella odotusajalla niin sama kai se on mennä yksityiselle. Kun nuo työluvalla olevat erikoistyöntekijät saisivat kovaa palkkaa niin he tai heidän työnantajansa pystyisivät kustantamaan saman tien yksityiset palvelut.

    Jos työlupalaisella on vuoden tai muutaman vuoden komennus ja sen jälkeen toiseen paikkaan, niin kerkeekö kakarat käydä suomalaista koulua? Ehtiikö siinä ajassa oppia suomea, ja että voisi opiskella jotain asiaa vieraalla kielellä?

    Jokin semmoinen malli miten menetellään niissä maissa joissa on kevyt verotus, eikä ole anteliasta julkisrahoitteista sosiaaliturvaa, eikä kaikenkattavia julkisia palveluita. Tai niitä ei anneta ulkomaalaisille. Veikkaan että terveyspalvelut ja lasten koulunkäynti hankitaan yksityiseltä. Voisi kysellä suomalaisilta expateilta miten heillä on ollut. Siis jos on jonkin aikaa jossakin ja lähtee muualle.

    VastaaPoista
  52. Kyllä varmasti löytyy kantasuomalaisia näihin laitoksiin, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että median ja poliisin vaitonaisuus oli jotenkin epäilyksiä herättävä kuten aina silloin, kun halutaan peitellä jotakin.

    Hirvittää myös ajatella sitä, että miesten hakeutuminen niin sosiaaliallle kuin opettajiksi ja uutena ilmiönä nyt jopa poliiseiksi on kokenut jonkinlaisen inflaation ja "väärät" alat naisistuvat. Moni kasvava ja väärille teille joutunut poika tarvitsisi varmaan sen turvallisen ja ymmärtävän isähahmon rinnalleen ja samaistumisen kohteeksi. Toivottavasti sinä voit paikata tällaisen aukon mahdollisimman monen pojan ja tytönkin elämässä. Teet arvokasta työtä!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  53. Missä on Antero Lärvänen ja äänimiehet? Ovatko he vielä lomilla? Oletko ehtinyt tavata heitä joko Anteron mökillä tai sinun luona tai mökillä? Antero tarvis tekemään tutkivan journalistin otteella jutun tästä Immos-keissistä.

    VastaaPoista
  54. Tervehdys Vieraalle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Vieras:

    Viesti 1: En tiedä tuosta verotusasiasta. Sen tiedän, että ravintoloita perustamalla, lopettamalla, toiselle myymällä ja uuden perustamalla voi kikkailla. Tuumailla tietysti kertomasi asian tiimoilta voi, mutta itse näen, että jos ulkomaalainen on nettoveronmaksaja, niin aivan turha häntä on erikseen rangaista. Ongelma on ihan muussa suunnassa.

    Viesti 2: Antero, Hösse ja Pertta viettävät hyvin ansaittua lomaa Mongoliassa Ulan-Batorin toimittajaliiton vieraana ja palaavat aikanaan. Kyseisessä Immonen-caustissa en kutsu heitä lomilta takaisin. Anteroa käyttääkseni tarvitsisin tietyn humoristisen perusvireen ja kieli poskessa-asenteen, mutta tämän tapauksen tiimoilta rääytty jeesustelu ja tekopyhyys yksinkertaisesti pistää vituttamaan niin paljon, että antaa heppujen lomailla.

    Rouva Ano: Juu, olihan se epäilyksiä herättävää. Vaan se mitä totesit on aivan totta. Alalle tulleet miesopiskelijat usein lopettavat todetessaan, etteivät kerta kaikkiaan jaksa tuollaista elämästä vieraantunutta tuubaa. Ja ala itsessään on hankkiintumassa eroon 1950- ja 1960-luvuilla (osittain 1970-luvullakin) syntyneistä työntekijöistä joilla on kyllä pitkä kokemus, mutta ei sitä amk-paperia ja korvaavat ne tommosilla 25-vuotiailla virallisesti pätevillä neitokaisilla. Tämä johtuu puolestaan siitä, että kunnat kilpailuttavat laitospaikat ja ne tekevät sen puhtaasti paperien perusteella. Ihmisen kokemus ja osaaminen ei meinaa enää mitään.

    VastaaPoista
  55. Palataan näiden "mielenosoittajien" kanssa asiaan sitten, kun maahanmuuttajien asuttamien lähiöiden kaduille nousee barrikadeja ja saamme kuten länsinaapuriin 55 "No Go"-aluetta. Toisaalta on siellä Ruotsissakin näitä rasisminvastaisia mielenosoituksia, vaikka maa on ajatumassa monikulttuurisuuden vuoksi sisällissotaan. Aina voi kääntää pään ja poistaa virran.

    VastaaPoista
  56. Lämmin kiitos Ykä vastauksesta.
    En ollut aiemmin tutustunut Olli Immosen mielipiteisiin ja kohuttu viesti oli ensimmäinen häneltä lukemani. Kiva, että hän siis kirjoittaa rauhallisemmallakin otteella. Iloitsen Matias Turkkilan puheenvuorosta mielenilmauksessa: rasismi on erittäin huono asia ja sitä ei tule hyväksyä missään muodossa. Ja kuten Matias totesikin, ei mitään muttia.
    Asiasta toiseen, maahanmuuttoon. Siihenkin voi suhtautua kriittisesti, sillä kaikissa asioissa on (hyvät ja huonot) puolensa. Jopa kuulemma meille pyhässä saunomisessa, jota ei suositella kovin sydänsairaalle, mutta ei siitä nyt sen enempää. Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on voitava keskustella eikä asiallista keskustelua saa lytätä rasismiksi.
    Konsensus yhdestä asiasta kuitenkin löytyy - rasismia ei voi hyväksyä.
    Hyvä Olli, hyvä Matias, hyvä Suomi!

    VastaaPoista
  57. Voi Ziisus,
    viikko korvessa ilman sähköjä,YLEä ja Erkkomediaa-ja mikä hemmetin älämölö menossa,luulin ensin että Immonen on tehnyt tosi
    hyökkäyksen jonkun mamun kimppuun,kun autoradiosta Yle-suomen toimittajat hehkutti ihmisiä mielenosoitukseen rasistisia tekoja ja natseja vastaan,julkkiksetkin mukana ja kaikkea...siis kyse tosiaan facebook-päivityksestä!Viisi kertaa tullut luettua tuo kohukirjoitus,ja täytyy sanoa,ettei kyllä vääntämälläkään voi tulkita miksikään väkivaltaan yllytykseksi,niinkuin joku proffa on tulkinnut.Kyseisen professorin tittelin voisi uudelleenharkita,on oikeille professoreille häpeäksi.
    Ironista on,että samaan aikaan Iltalehden sattumusjutuista melkein kaikissa kommentointi estetty heti tai vähän ajan päästä,eli monikultturismin hedelmiä korjataan.
    Ja osanotto Ykälle kollegoineen,sekä tietysti Muhoksen laitoksen työntekijän omaisille tragediasta,joka sitten valitettavasti myös sivuaa monikulttuursuuden ongelmia.Yhdessä valtiossa ei voi olla kuin yhdet normit,joita kaikki noudattaa,muuten Suomen tie on sama,mitä Ruotsi jo menee jyrkässä alamäessä jarruletkut katkaistuna.Sen tien päässä häämöttä Syyrian ja Somalian tila,jossa joka klaani ja ryhmittymä noudattaa omia lakejaan ja keskushallinto yrittää pysyä lähinnä hengissä itse,kansasta ei niin väliä..
    Vaan olisipa mahdollisuus pysyä tuolla Itä-Suomen korvessa 24/7 ja nauttia kaikista suomalaisperinteistä tuntematta vielä olevansa natsi ja rikollinen...
    T:Vesku

    VastaaPoista
  58. Arto Luukkaselta pari hyvää juttua:

    http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199069-immonen-ruokolahden-leijona

    http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199196-musta-tiistai-ja-uusi-lapuan-liike

    Harmi kun Luukkanen ei tullut valituksi eduskuntaan. Persujen ryhmä olisi tarvinnut Venäjä-tietäjän jolle olisi käyttöä ulkoasianvaliokunnassa ja puolueen ulkopoliittisten kantojen muotoilussa.

    VastaaPoista
  59. Tervehdys Laakson Arille, Anolle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

    Ari: Ruotsissahan se hyppäsi se SD:n kannatus jo lukemiin 23,3%. Heitänpä villin veikkauksen, että ennen seuraavia vaaleja SD yritetään kieltää puolueena. Eikä ole mahdotonta ettei onnistuisi. Belgiassa kiellettiin aikanaan Vlaams Blok. Joka tapauksessa, niin kuin olen jo todennut, meillä on kyseisen tapauksen myötä päästy ensimmäistä kertaa ruotsalaiselle joukkohysterian tasolle.

    Ano: Muistathan sen, että tämä hysteria ei kohdistunut varsinaisesti sitä kohtaan, mitä Immonen kirjoitti, vaan sitä, miksi se tulkittiin. Vasemmistolaiset ovat harrastaneet taisteluretoriikkaa iät ja ajat, eikä siitä ole koskaan mitään älämölöä noussut.

    Vesku: Voi ziizus juu. Vaan täähän menee tutun kaavan mukaan. Joku persu sanoo tai kirjoittaa jotakin. Sitten etsitään jostain kiven alta sopivalla oppiarvolla varustettu tyyppi joka tulkitsee kärpäsen herhiläiseksi. Ja sitten kun asia etenee mediaan ja mylly alkaa jauhaa, niin se kärpänen onkin jo rynnäkkökone, joka pudottaa napalmia viattomien afrikkalaislasten niskaan.

    Meillä täällä Huitsinnevadassa on kyllä sähköt ja nykyajan mukavuudet, mutta pahimmat ilmiöt loistavat täällä poissaolollaan. Viimesen caustin myötä kyllä huvittaisi itseäkin lähteä viikoksi jonnekin autiotuvalle.

    VastaaPoista



  60. Keksin tälläisen Yrjöltä vaikutteita saanut pieni tarina.

    Sirpa Koivisto istui toimituksessa, oli iltavuoro ja viikonloppu.
    Mieluiten Sirpa olisi ollut mökillänsä näin kesällä.
    Töissä oli oltava sillä yt olivat muuttaneet Sirpan työaikoja,
    ne olivat vaihtuneet kolmivuorotyöhön kun ennen oli ollut päivätyötä
    Koti - Huitsinnevadan ilmaisjakelulehdessä. Tuo päivätyö
    oli ollut mukavaa aikaa, sitä oli 15 vuotta takanapäin.

    Työt olivat vaihtuneet lehtiperheen Huitsinevadan Sanomiin,
    jonka levikki oli laskenut viime vuosina. Koti-Huitsinevadasta
    oli vähennetty väkeä.

    Sirpalla ei ollut yhtään ideaa mistä näin heinäkuun
    lomakuukautena tekisi jutun. Lisäksi kärpänen kiusasi Sirpaa.

    Sirpa avasi nettiselaimen katseli eri kaupunginvaltuutettujen
    facebook päivityksiä, ei mitään mielenkiintoista demareilla,
    tai muilla puolueilla.

    Viimein oli hyvä juttu jonka voisi julkaista uutisena,
    kun se juttu tuli julki niin minkä myrskyn se aiheutti.
    Siinä monet ihmiset kommentoivat tuota facebook päivitystä.
    Kului kolme päivää, juttu alkoi olla jo väljähtänyt kun sitä oli
    toistettu niin monet kerrat. Sirpa oli kysynyt monelta kaupunginvaltuutelta
    mielipidettä tähän. Viimein asia unohtui jo viikonloppuna,
    ja Sirpalla oli taas parempia aiheita mistä kirjoittaa.


    Onneksi Tim Berners-Lee keksi Internetin pirun, yli kolme päivää jankattu
    samasta aiheesta. Niin voi lukea muitakin ajatuksia.

    Syytän toimittajia, mediaa. Siitähän tämä lähtee.

    Varmaan joku toimittaja lukenut Olli Immosen facebook-tiliä.


    Vuosia sitten luin uutisen joka jäi muistiin.
    Toimittajien suosikkipuolue olisi vihreät.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/83045-joukkoharha-perussuomalaiset-julkaisi-selvityksen-toimittajista


    Vaikka Ollin äänestäjänä en etes lukenut sitä Facobook viestiä niin,
    en siltikään uskonut uuteen Anders Breivik.

    http://yle.fi/uutiset/kansanedustaja_olli_immonen_rikkoo_hiljaisuuden/8190077

    http://yle.fi/uutiset/smpn_entinen_puheenjohtaja_vertaa_immosen_tekstia_breivikin_manifestiin/8182242

    VastaaPoista
  61. Kai Ollin viestiä saattoi pitää hieman aggressiivisena jos rillinsä halusi huolella nurin vääntää, ja monihan niin teki. Ykä on ihan oikeassa siinä, että vasemmisto on käyttänyt iät ja ajat "taisteluretoriikkaa" puheissaan, siitä ei paljon kohista. Rehellisesti, kyllä uutiskynnys ehkä ylittyi Ollin reippaasta viestistä, mutta kohu on aika lailla ylimitoitettua. Taas on saatu teilattua joku median toimesta. Aika harvalla kolumnistilla on mitään asiaa maahanmuutosta tai monikulttuurisuudesta, on vain pelkkää löydyn lyömistä. Se kyllä tässä maassa osataan.
    Medialta on turha odottaa, joten Tervetuloa takaisin kotiin Suomeen Olli. Olen joistain asioista eri mieltä kanssasi, mutta kaveria ei jätetä, ei eri mieltä olevaakaan. Kiitos keskustelun avauksesta. Rasismi on minusta väärin. Maahanmuuttokriittisyys ja monikulttuurisuus taas aivan eri asioita.

    voimahalit Ollille

    VastaaPoista
  62. Terveiset Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne. Mainittakoon muuten se, että poliisi oli laittanut JOUHA-ryhmän suojelemaan kaiken varalta Matias Turkkilaa tuossa hysteriamielenosoituksessa. Jotenkin kuvaavaa.

    VastaaPoista
  63. Sattuipa tuossa keskiviikkona, tälläinen shokkiuutinen. Osoittaa hyvin kuinka turhia nämä kohut ovat. Mutta ainahan voi puolustautua ei ole tietoa.

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ts-kohukansanedustaja-immosen-oma-vaimokin-on-maahanmuuttaja/5241652


    En tiedä ketään muuta julkisuuden henkilöä kuin Tero Vaara joka olisi erimieltä.

    http://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artikkeli/mamba-solistilta-empatiaa-immoselle-kuvamuokkaus-suututti-somekansan/5240520

    VastaaPoista
  64. Tässä pari aiheeseen liittyvää bloggausta RoK:n saitilta;

    Suomalainen poliitikko tuomitsee multikultturalismin, raivostuttaen suvaitsevaiston. Itse en keksi parempaa suomennosta tuolle "SJW"-lyhenteelle (social justice warrior).

    Ruotsi tuo maahan ulkomaalaisia urakoitsijoita, viimeistelläksensä oman romahduksen. Ensinnäkin tuosta kiinnitti huomiota tuo Tube-pätkä "The Endgame". Toisekseen tuosta keskustelunpätkästä osui sitten silmiini nimimerkki "Karl Ernst Haushofer" ja hänen lähettämänsä kuva Eline Krantzista. Sitä en osaa sanoa, että onko tuo autenttinen kuva rikospaikalta (mistä lie muuten kuvan löytänyt)? Mutta kun googlailin, niin aikas samalta naiselta näyttää kuin kuvan uhri.

    Tähän voisin "halla-ahomaisesti" todeta, että monikulttuurisuuden vaikutukset ja sen ihannointi löysivät sitten oikean osoitteen, erittäin karulla tavalla....

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  65. Tervehdys Anolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Tämä on tiedossa joo, mutta tiedostava väki ei varmaan käsittele asiaa millään muotoa, koska aivot alkavat käydä ylikierroksilla. Tero taitaa olla ainoa julkinuiva, joten hänelle pitää toivottaa voimia eloon.

    Soomepois Eestist: Kyllä minä olen siinä käsityksessä, että kyseessä on se nimenomainen Elin Krantz.

    VastaaPoista
  66. Voimahalit Matiakselle myös rohkeudesta astua skeptisen yleisön eteen ja kuunnella buuausta. En toki ollut paikalla, vaan tiedotusvälineistä luin tapahtuneesta. Aiemmin suhtauduin ennakkoluuloisesti Turkkilan puheisiin. Olen tullut toisiin ajatuksiin. Hänen esiintymisensä on hyvinkin sympaattista ja ajatuksensa mielenkiintoisia. Niitä olisi syvällisesti syytä pohtia monen buuaajankin.

    -Suomen puolesta-

    VastaaPoista