YHDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

eli uusi uskonto ja kiveen hakattu hyvyyden määritelmä

Tämän Case Immosen myötä meilläkin on sitten päästy sille hysterian asteelle, johon on totuttu tuossa läntisessä naapurimaassamme. Sinänsä asia on edennyt tutun kaavan mukaan eli joku persu tai muu vastaava (esim Helena Eronen ja hihamerkit) sanoo tai kirjoittaa jotakin. Sitten etsitään jostain kivenkolosta sopivan oppiarvon omaava ns. arvovaltainen taho, joka pistää sekaan omiaan ja tulkitsee kirjoitetun kärpäsen herhiläiseksi. Ja sen jälkeen asia siirtyy mediamyllyyn, jolloin herhiläinenkin on jo muuttunut rynnäkkökoneeksi, joka pudottaa napalmia viattomien afrikkalaislasten päälle. Ja tämähän saadaankin sitten aikaan suvaitsevaa joukkorääkymistä, eikä rääkyjille ole mitään merkitystä sillä, mistä alun perin oli kysymys, sillä rääkymisestä ja siihen yhdistetyistä bailuista saa samanhenkisessä seurassa aikaan niin mahdottoman hyvät fiilarit.

Itselleni tästä tulee mieleen taas kerran kysymys miksi? Miksi pykätä pystyyn hysteria, miettimättä ollenkaan sitä, että onko tähän hysteriaan mitään aihetta ja onko tässä muutenkaan mitään järkeä? Miksei voisi miettiä sitä, voisiko hysterian kohteena oleva kansanjoukkojen omalla tuomiovallallaan kriminalisoima ihminen olla ehkä jopa oikeassa.

Miettiminen on tietenkin mahdotonta, sillä kyseinen henkilöhän on vääräuskoinen ja sitä myötä tietenkin tuomittava, eikä hänellä ole oikeutta puolustaa itseään.

On vaikeaa olla päätymättä siihen johtopäätökseen, että monikultturismi on maassamme (niin kuin monessa muussakin maassa) saavuttanut oikean uskonnon aseman. Uskonnon, joka sopii älyllisesti laiskoille ihmisille kuin nenä päähän. Itse asiassa se on jo populaarikulttuuria. Se on ominut itselleen määritelmän absoluuttisesta hyvyydestä, sen raamattuna toimii media, se ei hyväksy vääräuskoisia ja sen uskontunnustus menee näin:

Minä vaadin, että maahani tuodaan aina vain enemmän ulkomaalaisia ihmisiä. Erityisesti minä haluan, että maahani tuodaan etnisesti ja kulttuurillisesti omasta kansastani ja kulttuurista poikkeavia ihmisiä. Tänne on saatava lisää ulkomaalaisia sen vuoksi, että se on kyseenalaistamaton itseisarvo. Suhtautuminen tähän kysymykseen määrittelee sen, onko ihminen hyvä vai paha. Ja jos ihminen valitsee tässä pahan, ei hän ole enää ihminen ensinkään.

Se, että maahani tuodaan näitä ihmisiä, on osoitus hyvyydestä ja sen kannattaminen osaltani todistaa, että nimenomaan minä olen hyvä ihminen. Ja koska minä olen hyvä ihminen, minä voin tuntea sekä älyllistä että moraalista ylemmyyttä toisia, huonompia ihmisiä kohtaan ja ylemmyyteni tunnustetaan uskonveljieni ja –sisarieni keskuuudessa. Tämä on uskontoni suurin minulle antama lahja ja armo, sillä tiedän, että omilla henkilökohtaisilla kyvyilläni en tähän asemaan olisi koskaan päässyt. Nyt minun vain täytyy toistaa se, mitä minun halutaan toistavan. Se tekee minusta enemmän. Se tekee minusta viisaamman. Se tekee minusta paremman. Sillä kysehän on kuitenkin vain minusta ja egostani, joka on kyltymättömän nälkäinen.

Uskontoni antaa minulle myös mahdollisuuden tuntea kaunista ja puhdistavaa vihaa. Se antaa minulle mahdollisuuden vihata niitä, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä. Se antaa minulle mahdollisuuden käyttäytyä öykkärimäisesti heitä kohtaan. Sillä minun vihani on oikeutettua vihaa. Vain oikeauskoisilla on oikeus vihaan.

Ja minä olen oikeauskoinen. Ja pidän totisesti huolen, että kaikki sen huomaavat.

Tämän uskonnon kannattajat eivät mieti sitä, mitä heidän monikulttuurisuutensa on saanut aikaiseksi. Sillä ei ole heille merkitystä, eikä se heitä kiinnosta. Heitä kiinnostaa vain se, että he voivat ruokkia omaa egoaan. Oikeauskoinen voi aina todeta, että kustannuksista puhuminen on epäinhimillistä. Oikeauskoiselle kysymys aukaistun piikin suuruudesta on ihmisoikeuksien vastaista, sillä se pitää sisällään oletuksen, että se piikki voisi tulla joskus täyteen. Hänen ihaileman monikulttuurisuuden aiheuttaman väkivallan olemassaolon hän voi yksinkertaisesti kieltää tai unohtaa. Tällaiselle uskovaiselle ainoa ongelma ja ainoa vihollinen on ihminen, joka ei jaa hänen muualta kopioimia ajatuksiaan. Sellaisen ihmisen kanssa ei tarvitse keskustella, vaan hänet voi demonisoida, ja mieluten tehdä demonisoinnin yhdessä kymmenen tuhannen muun uskovaisen kanssa. Joukkohartaudessa. Jossa musiikki raikaa, ja kaikki tuntevat yhdistävää oikeaoppista vihaa vihatessaan niitä, joita he väittävät vihaajiksi. Heidän ei tarvitse kysyä tai lukea, mitä nämä ihmiset oikeasti olivat mieltä, sillä he ovat lukeneet median raamattunsa ja sen totuus riittää heille.

Tämän uskonnon fanaattiset kannattajat eivät ole kiinnostuneet lähimmäisistä, jotka ovat oikeasti lähellä. Lähellä oleva lähimmäinen ei ole muodikasta. Sillä ei voi nostaa omaa egoaan. Nämä ihmiset eivät järjestä mielenosoitusta saarnaamansa monikultturismin vuoksi kuolleitten, pahoinpideltyjen ja raiskattujen ihmisten vuoksi. Heitä ei kiinnosta järjestää mielenosoitusta kusivaipoissa makaavan suomalaisvanhuksen vuoksi. Heitä ei kiinnosta järjestää väkivallan vastaista mielenosoitusta Muhoksella tapetun työntekijän vuoksi.

Mutta kun joku kirjoittaa, että hän ei hyväksy heidän uskontonsa mukaisten elätettäviksi saapuneiden ikonien jatkuvaa hankkimista Suomeen, he järjestävät mielenosoituksen. Totta kai he sen järjestävät. Koska kyseinen mies loukkaa heidän suurinta jumalaansa, eli heidän omaa egoansa. Heidän oikeuttaan tuomita ja tuntea älyllistä ylemmyyttä. Sitä älyllistä ylemmyyttä, joka ei vaadi ajattelua. Ja saahan siinä vielä aikaiseksi hyvät bileet.

Mietin vielä sitä, mitä olisi tapahtunut, jos kyseisessä mielenosoituksen, uskonnollisen hartauden ja bileitten sekoituksessa olisi juontaja taluttanut väkijoukon eteen tämän tietyn kyseisen miehen ja todennut: ”Tässä on teille Olli Immonen. Tehkää hänelle mitä haluatte”. Matias Turkkilankin puheen aikana poliisin JOUHA-yksikkö oli vahtaamassa Turkkilan turvallisuutta. Poliisikin oli huolissaan siitä, mitä oikeauskoiset saavat päähänsä