PINNANMAAN POLIISIT

- Hyvää päivää, hyvät katsojat ja kuulijat. Täällä Antero Lärvänen uudesta Huitsinnevadan Television tosi tv-lähetyksestämme nimeltään Pinnanmaan Poliisit. Kuljemme lähetyksessä ympäri Pinnanmaata paikallisten partioitten mukana ja pääsemme seuraamaan heidän tärkeää ja vastuullista työtään lähietäisyydeltä. Aloitamme tämänkertaisen jaksomme täältä Huitsinnevadan Poliisiasemalta, jossa liitymme hetken kuluttua vanhempien konstaapelien Köyriäisen ja Lärvänderin seuraan, mutta sitä ennen keskustelemme hetken Huitsinnevadan nimismiehen Ensio Näljängän kanssa. Nimismies Näljänkä, kuinka kuvailisitte yleistä turvallisuustilannetta niin Huitsinnevadassa kuin Pinnanmaalla yleensä?

- No kyllähän sinä Antero sen syntyperäisenä huitsinnevadalaisena itsekin tiedät, eli eihän täällä rauhallisten, asiallisten ja järkevien ihmisten parissa mitään varsinaista hämminkiä ole. Joskus joku heppu voi baarista tullessaan kulkea vähän nelivedolla, mutta silloin hänet kuskataan yleensä kotiin. Vastarintaa ei näissä kuljetuksissa juuri ole, sillä poliisi nauttii täällä vielä kansalaisten luottamusta.

- Minkä miellät syynä siihen, että täällä vielä luotetaan poliisiin, kun muualla maassa luottamus niin poliisiin kuin virkamieskoneistoon yleensäkin rapisee jatkuvasti?

- No mehän emme tunge kärsäämme ihmisten asioihin pelkästään sen perusolettamuksen vuoksi, että niin viranomaisten kuuluu vaan tehdä, vaan lähdemme siitä, että aikuiset ihmiset osaavat pitää itse huolta omista asioistaan. Emme myöskään kyttäile sitä, mitä ihmiset kirjoittelevat facebookeihinsa vaan näemme ennemminkin, että poliisin tulee turvata täydellinen sananvapaus sen sijaan, että se pyrkisi olemaan poliittisena ajatuspoliisina. Sisäministeriöstähän ne lähettelee kyllä tänne kaikenlaisia kirjelmiä mutta minun puolesta ne saavat haistaa hiistakan paskan.  

- Eikö sisäministeriö kuitenkin lähesty teitä määräyksillään esimerkiksi puhelimitse, jos sähköposteihin ei vastalla?

- Juu yrittihän ne sitä, mutta meillä tietokonenikkarit pisti niitten puhelinjärjestelmiin pikkusen pääsiäismunan, eli jos sieltä yritetään soittaa minne tahansa Pinnanmaalle, niin puhelu ohjautuu automaattisesti borneolaiseen aikuisviihdenumeroon ja se on pirun kallista se. Mutta vielä yhtenä arvostuksen syynä mainitsisin sen, että me emme kiusaa ihmisiä järjettömällä ja loppumattomalla lupaviidakolla.

- Tarkoitatte varmaankin aseen hankintalupia?

- Niitä muitten muassa. Katotaan nyt tässä vaikka näitä muutamia. Orvar Häkäpönt tässä kyselee lupaa ysimilliselle pistoolille. Tolkun mies, ei rikosrekisteriä, harrastanut metsästystä ja ampumista kolmisenkymmentä vuotta. Tottakai myönnän. Antti-Pentti Antinjuntti kyselee lupaa hirvikiväärille. Hitto vie, tuttu mies, järkevä ja asiallinen kuin mikä. Jos minä laittaisin sen johonkin palikkatestiin, niin sehän olisi jo suoranaista vittuilua. Totta kai myönnän. Pätisen nuorin poika Santtu kyselee lupaa ensimmäiselle haulikolleen. Onhan se poika vasta viidentoista, mutta tässä on useamman luotetuksi tunnetun miehen suositus mukana. Ja metsästys on huomattavasti parempi harrastus kuin se että leikkii jotain helvatun palefacea. Totta kai myönnän.  Mitä tulee tähän yleiseen viranomaislankettiviidakkoon, niin Pinnanmaallahan on otettu käyttöön yleinen viranomaislomake, jossa on kohta hakijan nimelle, hänen asialleen ja sitten vielä viranomaisen päätökselle, joka on yleensä myönteinen jos ei nyt mitään avaruuslentäjän lupakirjaa haeta.

- Se on kyllä hyvä ja toimiva käytäntö. Mitenkäs suhtaudutte tähän hallituksen uuteen suunnitelmaan, millä kävellään kokonaan alueellisen hallinnon ylitse?

- Jaa meinaat varmaan tätä tuoretta, ootas… mites se meni, joo, eli ”Sisäministeriön kriisityöryhmä on ryhtynyt valmistelemaan pikavauhtia asetusta vastaanottokeskusten perustamiseksi eri kuntiin. Uudella työkalulla valtio voisi vastedes pakottaa kunnat ottamaan turvapaikanhakijat vastaan. Asetus velvoittaisi kunnat antamaan turvapaikanhakijoille tilat ja organisoimaan henkilöstön pyörittämään toimintaa.”

- Sitäpä juuri.

- No sen verran minäkin asiasta tiedän, vaikka pääosin turvallisuus- ja järjestyspuoleen keskitynkin, että tämä ei koske Huitsinnevadaa. Eikä Pinnanmaata yleensäkään.

- Kuinkas näin?

- Meillä kun ei ole antaa mitään tiloja. Täällähän on tuo Marttatoiminta niin suosittua sekä naisten että miesten keskuudessa, että kaikki vapaat yli kymmenen neliömetriä suuremmat tilat on vuokrattu paikalliselle Marttaliitolle.

- Milloinkas tämä vuokraaminen on tapahtunut?

- Tänä aamuna kello kahdeksan.

- Eli turvapaikanhakijat eivät aiheuta täällä ongelmia?

- Mitkä turvapaikanhakijat?

- Kiitoksia, nimismies Näljänkä ja siirrytäänpä mainosten jälkeen sitten partioautoon.

- Ja nyt olemmekin jo partioimassa pitkin Huitsinnevadan rauhallisia katuja. Vanhempi konstaapeli Köyriäinen näyttää saavan juuri ilmoituksen hälytyskeskuksesta. Mitenkä on, onko edessä hälytystehtävä?

- No jaa, miten sen nyt ottaa. Ilmoittivat, että mies esittelee asetta Höö-Marketin parkkipaikalla. Mennääs kattomaan.

Partioauto ajelee suhteellisen rauhallista vauhtia Höö-Marketin parkkipaikalle. Rattia sompaava vanhempi konstaapeli Lärvänder toteaa, että mieshän on kaikkien yhteinen tuttava:

- Mutta sehän on Höyrähtälän Vänni Örnätjärveltä! Mennäänpäs moikkaamaan.

Partioauto pysähtyy, koko lössi poistuu pihalle ja suuntaa kulkunsa kohti autoa, jonka ympärillä on kolme miestä. Yhdellä on kädessään kivääri, jossa on lukko auki.

- Morjens, Vänni. Olekkos ostanut uuden pyssyn?

- No morjens sekä sheriffeille että vapaan tiedon vaalijoille. Juu, tämä on se Ukko-Pekka josta aikanaan puhuin. Nyt se tuli hankittua ja tää on muunnettu hirvikivääriksi. Meinasin vielä hankkia tähän Leupoldin kiikaritähtäimen. Ja vielä semmoset jalat siihen, että voi käyttää samaan aikaan avotähtäimiä, jos tarvis. Kattokaas tekin.

Ase kiertää kädestä käteen ja saa aikaan asiaankuuluvaa ihailua. Lopuksi Köyriäinen ojentaa kiväärin takaisin Vännille.

- Vaan tuolla sitä kelpaakin lähteä hirvijahtiin. Siinä sitä on jotenkin niin nostalgista tuntua tuossa vanhassa Ukko-Pekassa.

Vänni nyökkää hyväksyvästi, sulkee kiväärin lukon, loksauttaa samalla tyhjät pois, laittaa aseen takapaksissa olevaan asepussiin ja sulkee luukun.

- Kuis te muuten juuri tähän tulitte? Oliko täältä ilmoitettu jonkunlaista hämminkiä?

- No ei niin minkäänlaista. Joku mamma oli vaan vissiin liikaa kattellut uutisia ja kuvitteli asuvansa Helsingissä.

- Pinnanmaan poliisit jatkuu mainoskatkon jälkeen.

- Ja nyt olemmekin sitten oikealla hälytyskeikalla. Kyse on kotirauhan rikkomisesta. Vanhempi konstaapeli Lärvänder, kerrotteko tarkemmin, mistä on kysymys?

- Joo meille tuli ilmoitus tommosesta kolmen henkilön seurueesta joka liikkuu talosta toiseen, puhuu levottomia, vaatii rahaa ja muutenkin häiritsee rauhallisten kansalaisten kotirauhaa. Meillä päinhän tämmöseen suhtaudutaan huomattavan huumorintajuttomasti. Viimeisin havainto on tuolta Helvattulan mumman pihalta, niin että me suunnistetaan ensimmäisenä sinne.

Poliisiauto ajaa Helvattulan pihaan, ja mumma odottaa heitä. Köyriäinen pysäyttää auton ja aukaisee ikkunan.

- No päivää, Helvattulan rouva. Jokos ne huligaanit häipyivät?

- No häipyhän ne, kun minä ranstakka kourassa pyysin häipymään. Melkein meni kyllä käskemiseksi.

- Paljonkos niitä oli ja minkäs näköstä porukkaa? Ja näittekös että mihin päin ne suunnisti?

- No niitä liivijengiläisiähän ne. Kolme niitä oli. Hyppäsivät punaiseen Opeliin ja lähtivät ajamaan tonne Hotelli Yrjöperskelestä päin.

- No voi perskeles, siitä ei kyllä hyvä seuraa. Onko teillä halua tehdä rikosilmoitus?

- Olkoon. Kunhan tarjoatte niille ympäristöoppia ja askartelua.

- Ja tarjotaanhan me. Oppi kun ei ojaan kaada. Huligaaniakaan. Kiitokset teille avustanne.

Poliisiauto lyö villut ja sireenit päälle ja suunnistaa kohti paikallista hotellia. Hotellin pihaan saapuessaan he huomavat, että hotellinpitäjällä keittää pahemman kerran ja asioita ei epäilemättä aiota ratkaista puhumalla ainakaan hänen puoleltaan. Pihalla on hänen lisäkseen kolme henkilöä, kaksi naista ja yksi mies. Kaikilla on päällään punaiset liivit ja ulkonäöltään he vaikuttavat siltä, että tiedostamista on nautittu selkeä yliannostus.

- Poliisi! Odotas Ykä hetki ennen kuin aloitat suuremman kansalaisaktiivisuuden. Mitäs porukkaa te oikein olette?

- Me ollaan Yleisistä Globaaleista Pullahalaajista ja me kerätään rahaa, että voidaan ostaa hädänalaisille maahantulijoille kaikkee siistii omaa egoamme nostavaa juttua ja meillä on tähän oikeus, kun me ollaan niinqu oikeessa ja tää on sillai lakienkin yläpuolelle menevää inhimillistä kiveen hakattua totuutta. Tää on aktivismia! Jos te ette tue meitä ja anna meidän jatkaa toimintaamme, niin te olette rasisteja ja ikivanhan tiedostavan käytännön mukaan rasistinen poliisi ei ole oikeutettu suorittamaan virantoimitustaan.

- Siltäkö tuntuu? Minusta taas tuntuu siltä, että egonkorostusreissullanne toisten manttaaleilla te olette syyllistyneet useisiin kotirauhan rikkomisiin. Ja sen lisäksi te ajatte vielä valottomalla autolla.

- Niin mutku toi karpaasi hajotti meidän auton valot pesäpallomailalla.

- Vai hajotti niin? Rauhallinen mies kuin mikä. Onkos teillä jotain todistetta väitteellenne? Ei tuo pesäpallomaila miehen kädessä vielä mitään todista. Yksilöpesäpallo on suosittu laji täälläpäin. Mies on voinut olla treenaamassa.

- Kyllä me se kuvattiin, mutta tuo sama häiskä otti meiltä älypuhelimet pois ja heitti jorpakkoon.

- Tämähän haisee kotirauhan rikkomisen ja liikenteen vaarantamisen lisäksi perättömältä ilmiannolta. No niin, hampit. Marssikaapas tonne koppiautomme takatiloihin.

- Hä? Meinaatteko te tosissaan pidättää meidät?

- No ei varsinaisesti. Nyt on vuorossa ympäristöoppia ja askartelua. Hei Ykä, kelläs se on tällä hetkellä se suopäivystys?

- Lälläveteläisillä. Siellä Ylipäänperseenpieremänsuolla. Pian kunnanrajan takana. Tiedät vissiin paikan?

- Juu, tuttu paikka. Keräile sinä noi lasinsirut pois. Joku hotellin vieras vielä puhkaisee niissä renkaansa.

- Jatkamme lähetystä Pinnanmaan Poliiseista, täällä Antero Lärvänen. Meillä on kyydissämme kolme kotirauhan rikkomisen vuoksi kiinniotettua fanaattista pullahalaajaa ja ajamme tällä hetkellä metsätiellä, olemme itse asiassa muutaman kilometrin Lälläveden kunnan puolella ja lähestymme suurta ojittamatonta suota. Tuolla näkyy olevan nuotiotulilla tusinan verran Lällän Erän miehiä. Pysäytämme auton ja siirrymme katsomaan, mitä tapahtuu.

Lällän Erän miehet morjestavat poliiseja.

- Morjesta, Huitsinnevadan sheriffit. Ykä jo soittelikin meille. Meillä on tuossa jo muutama aktivisti noissa montuissa jonkun aikaa hautunutkin. Kahlitsivat itsensä kaivinkoneeseen Vökellysveden puolella. Kuski antoi niitten tehdä niin, löi sitten vielä kettinkeihin omat lukot ja soitti meidät paikalle. Ne nyt on ollu hyvän aikaa tossa suossa kaulaa myöten jäähtymässä ja ovat päätyneet siihen johtopäätökseen, etteivät halua enää koskaan palata Pinnanmaalle.

- No tämähän kävikin hyvin. Kuskatkaa ne Pinnanmaan rajalle, tervatkaa niiltä vielä perseet ja laskekaa sitten menemään. Meillä olis tossa koppiauton Peräloosterissa kolme uutta Rapalan mannekiinia, jotka kaipaa puolestaan ympäristöoppia ja askartelua.

- Jaa, no pitäähän ne vieraat toki toivottaa tervetulleiksi…

- Ja jatkamme lähetystämme Pinnanmaan Poliiseista, täällä Antero Lärvänen. Partio on pyydetty virka-apuun Lälläveden kunnan puolelle ja olemme saaneet tietoomme, että läheisillä Läärälän peltoaukeilla on menossa mielenosoitus, jossa on useita tuhansia osallistujia. Mellakoita ei näytä olevan käynnissä, mutta iskulauseet kuuluvat kyllä voimakkaana. Vanhemmat konstaapelit Väinö Retski ja Mauri Lemiö Lälläveden poliisista ovat tällä hetkellä neuvottelemassa mielenosoittajien kanssa ja… hetkonen, nythän he palaavat, vanhenpi konstaapeli Retski, mikä on tilanne? Tarvitaanko virka-apua Pinnanmaan Pataljoonasta?

- Ei tarvita. Tilanne on täysin hallinnassa. Melenosoittajilla ei ole kyllä yhdelläkään Suomen kansalaisuutta, mutta he vakuuttivat, että heti mielenosoituksen loputtua joka ainoa poistuu Suomesta ja vielä mahdollisimman nopeasti eli lentämällä. Ja kun ottaa kaikki asianhaarat huomioon, niin uskon, että he pitävät lupauksensa.

- Osallistuuko Lälläveden kunta tai Pinnanmaan maakuntahallinto lentomatkojen kustannuksiin? Nyt puhutaan kuitenkin useista tuhansista osallistujista.

- Ei, kyllä he hoitavat lentomatkansa ihan itse.

- Mutta sittenhän asia on kunnossa. Otas Hösse vielä videopyyhkäisy noista mielenosoittajista. Ja katsojat voisivat panna televisiovastaanottimistaan äänet kovemmalle, niin iskulauseet varmasti kuuluvat.

- Videopyyhkäisy tulossa:

- Olemme lopettamassa pikkuhiljaa tämänkertaista jaksoamme, mutta kysäisen vielä teiltä vanhemmilta konstaapeleilta, että mikä on sellainen, sanoisinko eteenpäinvievä voima, joka auttaa teitä jaksamaan raskaassa työssänne? Vanhempi konstaapeli Köyriäinen?

- Kyllä se on se hieno tunne, että saa olla kansalaisten palvelijana. Ja se tunne, että kansalaiset arvostavat meitä ja siihen tietysti vastaa kahta kovemmalla tunnollisuudella.

- Entä vanhempi konstaapeli Lärvänder?

- Ihan sama tuntemukset minullakin on. Kun täällä Pinnanmaalla poliisi on vielä poliisi. Muualla päin Suomea kun se tuppaa olemaan pelkkä möliisi, joka kiusaa tavallisia ihmisiä, että voisi toteuttaa kaikki ne mahdolliset oikut, mitä tiedostavuuden yliannostuksen itseensä imaiseet ihmiset vain keksivät. Sääliksi sinänsä käy muualla toimivia rivipoliiseja. Eihän tämä heidän vikansa ole. Ei ole ihmekään, että kun täällä aukeaa uusi poliisin virka, niin hakijoita on Hangosta Nuorgamiin.

- Kiitokset urheille poliiseillemme ja kiitokset katsojillemme. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan Televisio.

VALMIUSLAKI TURVANAMME TAI JOTAIN SINNEPÄIN

Myllytys (ei kai tarkemmin tartte täsmentää, mistä aiheesta) jatkuu joka ristuksen päivä niin, ettei köyhän kansan karttuisa järjenjuoksu tahdo oikein perässä pysyä. Hotellin respasta voidaan esittää pari huomiota myllytyksestä. Ensimmäisenä voi todeta uutisesta, että ”uusia vastaanottopaikkoja otetaan käyttöön tänään Lahden lisäksi Turussa, Ylihärmässä, Seinäjoella ja Kemijärvellä sekä huomenna perjantaina ainakin Lieksassa ja Vantaalla”. Samaan uutiseen vedoten sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on lähettänyt kunnanjohtajille ”vakavan vetoomuksen” uusien vastaanottokeskustilojen löytämiseksi ja hän toteaa vetoomuksessaan – tai no, oikeastaan käskyssään – näin:

Jos kunnat eivät vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset ja tilavuokran.

Palataan termiin ”poikkeuksellisessa tilanteessa” hieman myöhemmin, ja tässä välissä todetaan että  kunnat menettävät itsenäisyytensä rippeetkin sen vuoksi, että maahamme saadaan lisää elätettäviä hädänalaiseksi kutsuttuja ihmisiä, jotka ovat suuressa hädänalaisuudessaan valittaneet, että pienillä (ja täysin rauhallisilla) paikkakunnilla on tylsää, isoihin kaupunkeihin ei pääse tarpeeksi nopeasti ja ruokakin on pahaa, mitä voi kieltämättä pitää varsin outona puheena ihmisiltä, jotka ovat juuri hetkeä aikaisemmin selvinneet Ruotsin Norlannin tykistötuli-, pommitus- ja nälkähelvetistä. Pakkohan sen on olla siellä kaikessa ankaruudessaan, sillä eiväthän ne muuten tulisi Ruotsin puolelta Suomeen turvapaikkaa hakemaan.

Toinen huomio:

Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) toivoo valtiolta pikaisia toimia, jotta työttömiä saataisiin nykyistä joustavammin pestattua auttamaan turvapaikanhakijoiden vastaanotossa.

Ikonen ei ole varmaankaan niin iso tappi kuin Nerg, mutta iso tappi julkishallinnossa kuitenkin ja molemmat vaativat pokkana, että valtio käyttää niin pakko-ottoa kuin pakkotyöllistämistä saadakseen Suomeen elätettäväksi ja palveltavaksi vielä enemmän jotain sellaista, jonka tuomasta kovasti kyseenalaistettavasta autuudesta on nautittu jo viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta. He, niin kuin kaltaisensa puhuvat kriisistä ja poikkeustilasta ja näitä vaatimuksia voi kuvailla siten, että he vaativat käyttöönsä valmiuslain valtuuksia niin pakko-ottojen kuin työvelvollisuuden muodossa.

Käydäänpä läpi hieman valmiuslakia. Näin alkuun se toteaa, että ”valmiuslailla pyritään varmistamaan väestön turvallisuus ja yhteiskunnan toimivuus poikkeusoloissa.”

Ja kuinka valmiuslaki sitten määrittelee poikkeusolot?

Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat:

1.      Suomeen kohdistuva aseellinen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettava hyökkäys ja sen välitön jälkitila;

2.      Suomeen kohdistuva huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen uhka, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöön ottamista;

3.      väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat;

4.      erityisen vakava suuronnettomuus ja sen välitön jälkitila; sekä

5.      vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.

Otetaanpa tuosta esille poikkeusolo kolme:

Väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat.

Meille on tulossa – valtiohallinnon siunaamana ja kiirehtimänä – päivittäin satoja ihmisiä, jotka ovat maamme väestön toimeentulolle tai talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava uhka. Kyseessä ei ole tietty paikallinen ja äkillinen katastrofi, niin kuin vaikka Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976, joka tapahtuu, josta kärsitään,  josta selvitään, ruumiit haudataan, jäljet raivataan, talot rakennetaan ja sen jälkeen eletään niin kuin ennenkin. Kyseessä on ihmisryhmä, joka viimeisen kahdenkymmenen viiden vuoden kokemuksella on kantaväestön pakkoelätettävä ja sille ihmisryhmälle on odotettavissa tulevaisuudessa perheetkin mukaan. Jolloin voimme kertoa rajoiltamme sisään tunkeutuvien ihmisten elätystaakan vähintäänkin neljällä. Kannattaa muistuttaa tässä vaiheessa, että Suomen valtiolla alkaa olla perse auki ja se etsii heikennyksiä omien kansalaistensa elatukseen.

Kyseinen ihmisryhmä ei ole myöskään kokemuksemme pohjalta esittänyt suurempaa halua sopeutua suomalaiseen kulttuuriin vaikka aikaa olisi kyllä ollut. Aikavektori asiassa on kaksikymmentäviisi vuotta. Jos siinä ajassa olisi ollut jotain tapahtuakseen, se olisi jo tapahtunut. Vertailukohdaksi voi ottaa Suomen juutalaiset ja tataarit, joista ei ole pahaa sanaa sanottavana. Mutta silloin kun juutalaiset ja tataarit sopeutuivat suomalaiseen yhteiskuntaan ei yhteiskunnassa ollutkaan suomalaista virkakoneistoa, joka keskittyi siihen, ettei heidän tarvitse sopeutua. Ja lisätäänpä tähän vielä kertaalleen, että maahan jatkuvalla syötöllä ja  suomalaisten suosiollisella avustuksella tunkeutuvan ihmisryhmän osallistuminen niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksiin on kymmenkertainen valtaväestöön verrattuna. Valtiovaltamme vaatii näitä ihmisiä Suomeen sillä perusteella, millä löytyy valmiuslaista.

Valmiuslaki mahdollistaisi myös tämän uhan vastaiset toimenpiteet, mutta viranomaiset vaativat valmiuslain valtuuksia, että he nimenomaan takaavat tämän uhan lisääntymisen.

Käsitelläänpä vielä valmiuslain määrittelemää poikkeustilaa kaksi:

Suomeen kohdistuva huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen uhka, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöön ottamista.

Se, että joku suojelupoliisin tyyppi määrittelee, että elintasosurffareitten seassa ole mahdollisia ISIS-terroristeja ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi. Islamin nimessä eivät Euroopassa ole ampuneet ihmisiä islamia vastustavat ihmiset. Ne ovat olleet islamilaisia. Vilkaiskapaa piruuttanne tuo Paavo Tajukankaan postaus.

Yhtä kaikki, valtiovalta näyttää suunnittelevan valmiuslakiin perustuvia toimenpiteitä, että se voi toimia lisätäkseen sitä uhkaa, mitä varten valmiuslaki on yleensä olemassa. Vaikuttaa vaan siltä, että valtiovallan näkökulmasta tavalliset suomalaiset ovat yksinkertaisesti hävinneet olemasta. Heitä ei enää ole. Jäljellä on vain tietyn utopian ylläpitäminen ja ne kansainväliset joko oikeat tai omissa päissä keksityt sopimukset, joilla perustellaan utopiaa ylläpitäviä toimenpiteitä joka ei enää onnistu kuin pakkotoimenpitein.

Hotellin respassa kannatetaan kyllä voimakkaasti valmiuslain voimaansaattamista. Joskin aivan eri syistä kuin valtionhallinto. Ja tässä mieleen juolahtaa epämiellyttävä kysymys:

Mitä tehdä sellaiselle valtionhallinnolle, joka uhkaa kansalaistensa turvallisuutta niin suoraan kuin taloudellisesti? Yhdysvaltain perustuslain toisessa lisäyksessä siihen on oma keinonsa.

Yhdysvaltain perustuslain toinen lisäys (engl. Second Amendment tai Amendment II) on Yhdysvaltain perustuslaissa taattu oikeus kantaa ampuma-asetta. Laki hyväksyttiin yhdessä muiden Bill of Rights -lisäyksien kanssa 15. joulukuuta 1791. Lisäyksen tarkoituksena oli taata jokaiselle kansalaiselle mahdollisuus puolustaa itseään ja maataan ulkoisia tai sisäisiä hyökkääjiä vastaan.

…

Koska hyvin valvottu kansalliskaarti on tarpeellinen vapaan valtion turvallisuudelle, kansalaisten oikeutta omistaa ja kantaa aseita älköön loukattako.

Kuvassa korkea viranomainen vastaa kansalaisiin kohdistuvaan uhkaan.

Lisäys perjantaina klo 16 ja risat. Turvapaikkainnovaatiota Vantaalla: neljä yrittäjää ajetaan tiloistaan huuthelvettiin vastaanottokeskuksen tieltä.

”Vuokranantaja kyllä vihjaisi vähän siihen malliin, että kannattaa lähteä aika nopeasti. Kuulemma liiketoiminnan edellytykset huononevat vastaanottokeskuksen myötä, eräs irtisanotuista yrittäjistä kertoo.”

MITÄS ME JÄRJESTÄYTYNEET RIKOLLISET

Hotellin respassa törmättiin oikeusministeriön tiedotteeseen. Tiedote on varsin lyhyt, joten laitetaanpas se tähän kokonaan. Tärkeimmän osuuden olen alleviivannut itse:

Järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskeva rikoslain sääntely täsmentyy lokakuun alusta

Julkaistu 22.9.2015

Järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskeva rikoslain sääntely selkeytyy lokakuun alusta, kun tähän asti lain järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista koskevassa rangaistussäännöksessä oleva järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä siirtyy rangaistuksen koventamisperusteita koskevaan säännökseen. Muissa järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskevissa rikoslain säännöksissä viitataan jatkossa tähän määritelmään.

Säännösten yhtenäistämisellä helpotetaan niiden soveltamista, mikä osaltaan tehostaa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa.

Muutoksen seurauksena järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan jatkossa vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia. Näiksi rikoksiksi laissa mainitaan rikokset, joista on säädetty vähintään neljän vuoden vankeusrangaistus, sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen.

Järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskevissa säännöksissä on kysymys rikoksen tekemisestä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Vastedes ei siten enää käytetä eräissä säännöksissä tähän asti käytettyä ilmaisua rikoksen tekemisestä rikollisryhmän jäsenenä.

Uudistus ei tuo mainittavia muutoksia eri rikosten rangaistavuuden alaan tai ankaruuteen.

Eli mitä tämä sitten oikeastaan tarkoittaa? Teknisesti ottaen tämäkin blogi on lokakuun alusta alkaen järjestäytynyttä rikollisuutta. Tässä on blogin vakipitäjä sekä suuri määrä säännöllisesti sinne kommentoivia henkilöitä. Herääpä jopa epäilys, että osa henkilöistä tuntee toisensa jengilökohtaisesti, eiku anteeks siis henkilökohtaisesti. Tämän blogin tarkoitus ei ole sinänsä kiihottaa mitään kansanryhmää vastaan vaan kritisoida täysin älyttömäksi katsomaansa maahanmuuttopolitiikkaa ja aika ajoin jauhaa paskaa ihan muuten vaan, mutta asian sopivasti kiihotukseksi tulkitsevia oikeusistuimia maastamme kyllä löytyy ja perusteena on luonnollisesti se, että blogissa niin bloginpitäjän kuin kommentoijien taholta arvostellaan voimakkaasti maamme maahanmuuttopolitiikkaa ja sitä kautta niin poliittista- kuin virkamieskoneistoa.

Teknisesti ottaen samanlaiset, maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat facebook-ryhmät täyttävät myös tällä lailla määritellyn järjestäytyneen rikollisuuden tunnukset. Oikeusministeriömme näyttää ottaneen linjan, että nyt pyritään sitten tukkimaan turvat, mikä on tietysti ymmärrettävää, sillä niin tässä blogissa kuin vastaavissa sivustoissa on hyvin vahvasti ja piru vie vielä perustellusti väitetty, että hallinto on hässinyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän hässimässä maamme asioita vituralleen ja varsinaiset kansalaiset ovat sille vain pelkkää bensiiniä utopian rakentamiseen keskittyvässä koneessa. Kansalaisille on varattu oikeus hyväksyä tapahtuva, kustantaa se ja pitää turpansa kiinni.

Ja tässähän nämä sivustot tekevät sen suurimman rikoksen. Järjestelmä ei voi olla väärässä ja vaatimus siitä, että se tunnustaisi olevansa väärässä on jo rikos itsessään.

Kauppalehti uutisoi aiheesta otsikolla ”Moottoripyöräjengiläiset pannaan kuriin – siinä sivussa uusnatsit”. Hotellin respasta todetaan otsikkoon, että kissanpaskat. Tosiasiallinen otsikko kuuluisi olla ”Maahanmuuttopolitiikan arvostelu pannaan uusnatsismiksi tulkittuna kuriin – samalla pulistaan jotain moottoripyöräjengeistä”. Kansanryhmän kiihotustuomioitten ennakkotapaukset ollaan määritelty jo vaikkapa Jussi Halla-ahon kohdalla ja siinähän suoraan todettiin, että kyse oli siitä, ettei virkakoneistolle vittuilla eikä mistään muusta.

Asian tiimoilta vaan hotellin respassa herää kolme kysymystä.

Ensimmäisen kysymyksen voi esittää oikeusministeri Jari Lindströmille: Oletkohan sinä ihan oikeasti tajunnut sitä, mihin tässä sitoudut? Myös puolueessasi perussuomalaisissa on paljon porukkaa, jota tuo määritelmä järjestäytyneestä rikollisuudesta koskee. Ainoastaan siksi, että he ovat tiettyä mieltä ja kirjoittavat sen julkisesti. Kannattaisiko vielä kerran plärätä paperit läpi? Oikein ajatuksella?

Toisen kysymyksen esitän poliisille: Milläs helvetillä te oikein meinaatte kammata esille ja syytettäväksi kaikki ne uuden määritelmän mukaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvaksi tulkitut porukat? Ja jos te meinaatte keskittyä siihen, niin mitenkäs te sen normaalin poliisintyönne meinasitte tehdä? Tietysti voi kysyä myös oikeuslaitokseltamme, että kun kaikkien tämän ”järjestäytyneeseen rikollisuuteen” kuuluvien ihmisten kanssa aletaan käydä käräjiä, niin jääkö käsittelyajat viiteen vuoteen vai mennäänkö kymmeneen? Kun eikös teillä se jutturuuhka ollut jo valmiiksi?

Kolmas kysymys, tai oikeastaan toteamus: Hotellin respassa odotellaan hyvin mielenkiinnolla oikeusoppineittemme lausuntoja siitä, etteivät vuosi sitten Helsingissä kantasuomalaisia asiakseen pieksäneet porukat kuulu järjestäytyneen rikollisuuden piiriin. Ja millä se perustellaan? Silläkö, että ne eivät kiihottaneet toimintaan kansaryhmää vastaan, ne vaan ohimennen hakkasivat kansanryhmää?

Mitä muuten tulee noihin moottoripyöräjengeihin, niin on niihinkin matkan varrella tullut tutustuttua. Jos meikäläisellä sattuisi olemaan ylimääräistä ja tarpeetonta rakennuspinta-alaa ja kunta haikailisi uusia vastaanottokeskuksia, niin soittaisin välittömästi lähimmälle moottoripyöräjengille ja kysyisin, että oliskos teillä mahdollisesti kerhotilojen tarvetta. Niitä nimittäin löytyisi asevelihintaan.

TUTKIJAPROFESSORI JA EPÄILYKSEN PIRU

Elettiin syyskuuta 2035 Oronossa, Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa. Syksyinen päivä oli vielä kirkas ja lämmin ja erään katukahvion viihtyisellä terassilla istui 48-vuotias mies, joka oli tilannut café au laitin ja croissantin ja nautti niitä hissukseen katsellen samalla rauhallisella kadulla kulkevia ihmisiä. Mies oli nimeltään Leevi O. Piimäläinen ja hän oli tyytyväinen elämäänsä. Miksei olisi, sillä hän oli ollut täällä Oronossa,  jossa sijaitsi Mainen osavaltion yliopisto tutkijaprofessorin vakanssilla jo viimeiset kuusi vuotta. Hänen elintasonsa oli taattu ja hän eli rauhallisessa ympäristössä, jossa häntä ei kukaan uhannut.

Alun perin Piimäläinen oli suorittanut yliopisto-opiskelunsa vanhassa kotimaassaan Suomessa ja hän oli siellä valmistunut tohtoriksi sekä selitteläätiöstä että soveltavasta spedestetiikasta (in english: some political science and shit, you man) sekä spesifioidun spekulatiivisesta käsitehässimisestä (in english: fucking things up real bad academically and explaining it otherwise) ja täällä Mainen yliopistossa hän nautti suurta arvostusta ja mainetta, sillä vanhassa kotimaassaan hänet tunnettiin aktiivisena yliopistomiehenä, humanistina, ihmisoikeustaistelijana, monikultturismin ja rajoittamattoman maahanmuuton kannattajana sekä rasismin ja äärioikeiston väsymättömänä vastustajana ja täällä amerikkalaisessa yhteiskuntatieteellisissä yliopistopiireissä sellainen maine teki miehestä melkein uuden Che Guevaran.

Pääosin tutkijaprofessori Leevi O. Piimäläinen saattoi keskittyä tutkimustyöhönsä, toisin sanoen hän saattoi kirjoittaa ja julkaista ihan mitä lystäsi, mutta ajoittain hän myös luennoi. Tämä johtui tosin pääosin siitä, että hän katsasteli luennoillaan uusia pää vasemmistohumanismia täynnä olevia yliopistopimuja, ja sitä kautta hän oli päässyt nauttimaan amerikkalaisesta sisäfileestä kaikissa roduissa ja väreissä. Ja voi että Piimäläinen nauttikin. Miksei nauttisi, hän kun oli naimaton. Hän tiesi, ettei hänestä edes olisi perheelliseksi, sillä hän tunnusti itselleen, ettei pystyisi koskaan sitoutumaan mihinkään muuhun kuin itseensä, omaan tahtoonsa ja omiin tarpeisiinsa. Ja hän oli löytänyt tietyn lokeron yhteiskunnallisen tutkimuksen ekologisessa systeemissä joka mahdollisti sen kaiken. Totuuden kanssahan sillä ei ollut mitään tekemistä, mutta Piimäläistä se ei ollut koskaan haitannut.

Sillä tutkijaprofessori Leevi O., niin kuin hänet täällä Mainen yliopistossa tunnettiin ei ollut varsinaisesti humanisti eikä mitään muutakaan, mistä hänen julkinen maineensa oli rakentunut. Hän oli häikäilemätön opportunisti, joka nautti täällä Yhdysvalloissa sen työn hedelmiä, mitä hän oli tehnyt aikanaan synnyinmaassaan Suomessa. Henkilökohtaisesti Piimäläinen ajatteli, että hänen edustamansa ns. ideologiseen viitekehykseen kuuluvat ihmiset saattoi luokitella kolmeen osaan.

Ensimmäinen osa oli se porukka, joita saattoi hyvin perustellusti sanoa hyödyllisiksi idiooteiksi. He aivan vilpittömästi uskoivat, että joka ainoa Suomeen saapunut, kymmenen turvallisen valtion läpi kulkenut maahantulija oli oikeasti välittömässä vaarassa ja vain turvapaikka ja jatkuva asumis- ja elatusoikeus Suomessa saattoi pelastaa heidät. Nämä ihmiset olivat tietyllä lailla lapsenuskoisia sinisilmäisiä typeryksiä joitten ei koskaan kannattaisi ostaa käytettyä autoa ilman fiksumman apua, sillä he uskoivat, että kun he ovat rehellisiä, niin tokihan tuo autoa myyvä joppari samoin kuin hätäänsä huutava Abdulkin oli rehellinen. Abdul oli vangittu, häntä oli kidutettu, hän oli kotimaassaan jatkuvassa kuolemanvaarassa, hänen perheensä oli tapettu ja todiste sille oli se, että Abdul sanoi niin. Ei siihen muuta tarvittu ja jo sen epäileminen oli rasismia ja todiste epäilijän epäinhimillisyydestä. Ei vaikka Abdul sitten alkoi hankkia kuulusteluissa tapettua hyvinkin hengissä olevaa perhettään Suomeen suomalaisten elätettäväksi.

Sitten oli se toinen porukka, mihin hän oli Suomessa niin hyvin tutustunut. Se ei sinänsä täysin uskonut siihen, mitä saarnasi, mutta sille oli pääasia se, että Suomeen tulisi mahdollisimman paljon etnisesti edistyksellisiä ihmisiä ja perusteena oli se, että he tiesivät sen vituttavan ankarasti kansallismielisiä suomalaisia. Ja mitä enemmän kansallismielisiä suomalaisia vitutti, sen paremmalta heistä tuntui, koska sillä tavoin he saattoivat pönkittää omaa egoaan. Heillä ei ollut varsinaisesti kykyä luoda tai rakentaa mitään uutta, joten ainoastaan omaa kansakuntaansa halventamalla ja sen rakenteita hävittämällä he saattoivat ajatella olevansa jotakin. Ja 2000-luvun suomalainen yhteiskunta oli heille suoranainen ihmemaa, joka tarjosi heille niin uran, arvostuksen kuin julkisuudenkin.

Piimäläinen oli pitkän yliopistollisen uransa, tai no, menestyksekkään mutta hyvin palkitun näennäisuransa aikana havainnut, että tällaisia ihmisiä oli valtavasti nimenomaan demokraattisissa länsimaissa ja hän oli tuuminut, että jos hän olisi oikea yhteiskunnallinen tutkija eikä pelkkä opportunisti, hän paneutuisi tähän asiaan. Mikä tekee oman kansan, oman valtion ja oman historian mitätöimisestä arvon sinänsä ja jopa mahdollisuuden menestyksekkääseen uraan? Tarvitseeko valtio muutaman kymmenen vuoden välein käytävän sodan pysyäkseen järjissään? Voiko hyvinvointia ja rauhallista, toimivaa yhteiskuntaa olla liikaa? Tuottaako se automaattisesti yksilöitä, jotka elävät yhteiskunnan varoilla, mutta jotka siitä huolimatta alkavat nakertaa sen perusteita pelkästään tunteakseen itsensä paremmaksi kuin muut? Paremmaksi kuin ne ihmiset, jotka heidät tosiasiassa elättivät?

Mutta eihän Leevi O. Piimäläinen sellaista tutkimusta tekisi. Sillä hän kuului siihen kolmanteen porukkaan ja tunnusti sen itsekin. Ainakin itselleen, joskaan ei kenellekään muulle. Hän oli raaka ja häikäilemätön opportunisti. Hän oli jo nuoresta saakka halunnut arvostusta, julkisuutta ja turvattua elantoa. Hän halusi olla Nimi. Mutta hän oli ymmärtänyt, että hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa eivät siihen riittäisi. Ainoa hänen etunsa oli hänen hyvä ulkolukumuistinsa ja nuorena miehenä 2000-luvun alussa hän havaitsi mihin suuntaan Suomi oli kääntymässä. Havainnon tehtyään hänen suuntansa oli selvä. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän meni yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan ja opetteli ulkoa kaiken, mitä tarvitsi. Itse asiassa se oli varsin helppoa. Hyvän muistin omaavana, mutta älyllisesti laiskana miehenä hänen oli helppo valita tiensä.

Hän valmistui tohtoriksi vuonna 2016. Hän oli jo graduvaiheessaan ymmärtänyt, että päästäkseen television ajankohtaisohjelmien puhuvaksi pääksi hänen piti heittää vielä hieman överimmäksi kuin muut päivystävät dosentit ennen häntä. Niinpä hän teki tohtorinväitöskirjansa siitä aiheesta, että tavallisten suomalaisten islamilaista maahanmuuttoa kohtaan esittämä vastenmielisyys johtui siitä, että suomalainen kansanluonne haluaa tietyn ajoin kansanmurhia, ja nykyinen maahanmuuttovastaisuus pohjautuu siihen alitajuiseen häpeään, etteivät suomalaiset olleet päässeet teurastamaan juutalaisia kuolemanleireillä toisen maailmansodan aikana. Siksi niin sanotut maahanmuuttokriittiset ottivat maahan saapuneet islamilaiset vihansa kohteeksi, vaikka tosiasiassa heidän alitajuntansa kaipasi sitä natsistista ja juutalaisvastaista Suomea, jota ei koskaan ollut.

Piimäläinen tiesi väitöskirjansa olevan silkkaa paskaa alunperinkin ja hänen oli ollut vaikea pitää pokkaansa väitöstilaisuudessaan, mutta väitöstilaisuuden kriittisissä vaiheissa pallejaan puristeltuaan hän pääsi läpi liehuvin lipuin niin kuin arvelikin ja media kirjoitti hänestä äärimmäisen innokkaasti vaietun myytin paljastajana. ”Kansa, joka halusi oman Auschwitzinsa, muttei saanut,  joka on etsinyt sitä aina sen jälkeen ja etsii sitä nyt islamilaisista maahanmuttajista”. Tokihan Piimäläinen tiesi väitöskirjansa olevan täyttä tuubaa ja ymmärsi, että kovien tieteitten alueella se oltaisiin mielletty ylimittaiseksi ja kaikin puolin naurettavaksi mielipidekirjoitukseksi. Mutta Piimäläinenpä ei ollutkaan valinnut itselleen alakseen kovia tieteitä joten  aina vain uutta suomalaisiin kohdistuvaa häväistysmateriaalia etsivä media teki hänestä sankarin ja hahmon, jonka naama näkyi jokaisessa julkaisussa.

Piimäläinen ei mieltänyt tehneensä mitään väärin. Koska hän oli syntynyt ilman minkäänlaista moraalista selkärankaa hän ajatteli itsensä vain kauppamieheksi, joka möi haluttua tuotetta ja saaneensa siitä ansaitsemansa palkkion. Niin julkisuudessa kuin turvatussa taloudessaan. Piimäläisellä kävi myös mieletön tuuri siinä, että iankaikkisesta iankaikkiseen jatkuvan Yleisradion Uutisvuoto-ohjelman toinen vakiohahmo Jari Tervo ampui itsensä vuonna 2017. Tervo oli jättänyt jälkeensä vain sekavan lapun, jossa hän kirjoitti jotain pirusta, epäilyksestä ja häpeästä.

Piimäläisestä tuli nopeasti Tervon korvaaja, ja hän nautti asemastaan valtakunnan televisioälykkönä, jonka ei tarvinnut muuta kuin nauraa omille vitseilleen, jotka nekin olivat käsikirjoittajan tekemiä. Mutta hänestä tuli suuri mielipidevaikuttaja, ja hänen seuraava väitöskirjansa muokkasi Suomen aivan uuteen uskoon. Hänen väitöskirjassaan esitettiin- ja halukkaan yleisön mielestä myös todistetiin – se tilanne, että akateemista koulutusta vailla olevat ihmiset ovat alttiita autoritäärisille aatteille, ja sen vuoksi heillä oleva äänioikeus on uhka todelliselle demokratialle.

Piimäläisen väitöskirja otti vuonna 2019 valitussa eduskunnassa tulta alleen. Silloin edellisen hallituksen törppöilyistä suurimman vastuun kantaneet perussuomalaiset olivat kärsineet murskatappion. Tämä johtui lähinnä siitä, että hyvin moni ihminen oli tympiintynyt ja äänestysprosentti jäi neljäänkymmeneenkahteen. Punavihreä eduskunta päätti käyttää Piimäläisen metodeja ja muutti eduskunnan 5/6-enemmistöllä yleishallintovirastoksi, jonka vastuulliset, kansanedustajat korvaavat virkahenkilöt takaisivat demokratian toteutumisen ilman demokratiaa vastustavien kansalaisten epädemokraattista toimintaa. Tämän kehityksen aikana Suomeen saapui joka vuosi 100.000 etnisesti edistyksellistä maahanmuuttajaa kansalaisten elätettäväksi, joten Piimäläisen mainostama etninen diversiteetti toteutui ainakin Piimäläistä teoreettisesti miellyttävällä tavalla. Tai ei Piimäläinen ollut varma siitä miellyttikö se häntä, mutta ainakin hän oli tapetilla ja jopa naistenlehtien kannessa ja julkisuudesta hän nautti täysin rinnoin. Hänhän asui itse Töölössä, eikä hänen tarvinnut etnisestä diversiteetistä juurikaan nauttia.

Luonnollisesti Piimäläinenkin valittiin yliopistollisten ansioittensa perusteella yhdeksi yleishallintoviraston päättäväksi virkamieheksi ja työssään hän otti kohteekseen seuraavan inhokkinsa eli puolustusvoimat. Tai oikeastaan ei hän varsinaisesti puolustusvoimia inhonnut, eihän hän siviilipalvelusmiehenä ollut koskaan ollut koko organisaation kanssa missään tekemisissä. Mutta hyvänä huorana hän pyrki siihen, mihin hän ajatteli kuviteltujen asiakkaittensa hänen pyrkivän, joten hän julkaisi yleishallintoviraston virkamiehenä tutkimuksen (joka tosiasiassa oli pelkkä pamfletti, mutta vuoden 2022 Suomessa se riitti aivan hyvin) jossa väitti, että asevelvollisuusarmeija on vain järjestelmä, joka kouluttaa potentiaalisia kansallismielisiä rasistisia terroristeja ja sen vuoksi järjestelmä on lakkautettava ja korvattava sisäisen järjestyksen takaamiseen keskittyneellä ja poliittisesti luotettavalla ammattiarmeijalla, jonka vahvuudeksi riittää 10.000 miestä. Piimäläisen mielestä uhka Suomeen kohdistui sisältä eikä ulkoa ja hänen tutkimuksensa otettiin yleishallintovirastossa vakavasti.

Niinpä vuonna 2023 eduskunnan korvannut yleishallintovirasto toimi niin kuin Piimäläinen oli esittänyt ja lakkautti asevelvollisuusarmeijan. Ammattisotilaita uudelleen määritettyyn tehtävään oli tosin hieman vaikeaa saada, mutta avuksi tulivat maahanmuuttajat, jotka muodostivat puolet uuden ammattiarmeijan vahvuudesta. Toinen puoli oli etnisiä kantasuomalaisia ja kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välit ammattiarmeijassa olivat varsin huonot, joten maahanmuuttajasotilaat sijoitettiin Santahaminaan ja kantasuomalaiset Niinisaloon. Itse asiassa molemmissa varuskunnissa sotilaat pysyivät lähinnä oleskelemassa, sillä niin koulutus- kuin kalustohankintamäärärahat nollattiin vuonna 2024. Armeijalle ei maksettu enää kuin palkkakustannukset. Yleishallintovirasto ajatteli, että sillä oli tärkempääkin tekemistä, joten se keskittyi etnisen diversiteetin lisäämiseen ja käytti resurssinsa siihen. Suomen turvallisuus taattiin hallinnollisella päätöksellä jossa todettiin, että Suomea ei uhkaa mikään.

Piimäläinen nautti suosiostaan muutamia vuosia ja eli rauhassa, ja miksei olisi elänyt, sillä hän asui Helsingin Töölössä, joka kuului vartioituihin alueisiin. Olihan hän toki tietoinen siitä, että vartioitujen alueitten ulkopuolinen Suomi alkoi olla joko anarkian partaalla tai sitten täydessä anarkiassa ja keskimääräinen elintaso oli laskenut vuoden 1959 tasolle. Sinänsä tavallisen suomalaisen arki ei Piimäläistä kiinnostanut, mutta hän ymmärsi, että levottomuudet saattaisivat levitä Helsingin tähän asti rauhallisille alueille. Olihan hän toki ymmärtänyt, että hyvinvointivaltio Suomi oli vuoteen 2028 mennessä muuttumassa niin sanotuksi ei-toimivaksi valtioksi, joten hänen oli aika lähteä pois. Eihän hänellä muuta isänmaata ollut kuin hän itse ja hänen omat halunsa ja tarpeensa.

Hän laittoi lonkerot vetämään ja vastaus löytyi Yhdysvalloista, jota hän oli uraansa edistävässä epistolassa niin monta kertaa verisesti syyttänyt. Toinen tarjous tuli Kalifornian yliopistosta Los Angelesista ja toinen Mainen yliopistosta Oronosta. Kalifornian yliopisto olisi ollut urakehityksen kannalta kieltämättä parempi, mutta asuessaan Los Angelesissa hän olisi joutunut olemaan aivan liian paljon tekemisissä sen etnisen diversiteetin kanssa, jota hän niin mielellään saarnasi teoriassa, muttei halunnut joutua kohtaamaan käytännössä. Siksi Mainen yliopisto oli hänelle selkeä valinta.

Hän lopetti työnsä yleishallintovirastossa vuonna 2029 siirtyen Mainen yliopistoon ja voi sanoa, että hän ehti pois Suomesta viimeisellä hetkellä. Sillä Suomessa syttyi vuonna 2030 lopultakin se pitkään odotettu sisällissota. Tosin sitä ei voinut sanoa perinteiseksi sisällissodaksi, vaan yleiseksi avohärdelliksi, jossa tappelivat keskenään niin suomalaiset kapinalliset suojelukaartilaiset, suojelukaartia tukevat puolustusvoimien ja poliisin kantasuomalaiset yksiköt, puolustusvoimien ja poliisin maahanmuuttajista koostuvien yksiköiden monikulttuurista hallitusta puolustavat yksiköt, sunnilaiset muslimiyksiköt jotka taistelivat kaikkia suomalaisia ja shiilalaisia vastaan, shiialaiset yksiköt, jotka taistelivat kaikkia suomalaisia ja sunneja vastaan, afrikkalaiset organisoituneet rikollisjärjestöt, aasialaiset organisoituneet rikollisjärjestöt ja hännänhuippuna vielä suomalaiset organisoituneet vihervasemmistolaiset yksiköt, jotka tosin tapettiin viimeiseen mieheen heti avoimien vihollisuuksien alettua kaikkien muitten osapuolten toimesta.

Olihan rähinässä mukana myös aseistautunut feministinen taistelujärjestö, mutta taistelujen alettua se jänisti ja siirtyi Ruotsin puolelle, tehden siinä tosin ratkaisevan virheen, sillä Ruotsi oli vielä astetta pahemmassa anarkian tilassa ja taistelujärjestön kahdeksankymmentäkaksi jäsentä kaapattiin välittömästi Tukholman satamassa ja kuskattiin orjavaimoiksi Jemeniin. Heistä ei kuultu sen perään mitään. Ehkä he löysivät lopultakin sen, mitä etsivät.

Suomen itänaapuri Venäjä, joka oli ollut varsin hissukseen liitettyään Itä-Ukrainan lopullisesti itseensä vuonna 2022 päätti ottaa kypsästä paistista palan pois ja hyökkäsi Suomeen vuonna 2033. Oikeastaan kyseessä ei ollut varsinainen sota, vaan Venäjän joukot yksinkertaisesti miehittivät niin Kymenlaakson kuin Etelä-Karjalan sekä Ahvenanmaan perustellen hyökkäystään anarkian tilassa olevassa Suomesta Pietariin kohdistuvasta uhasta. Koska vuoden 2023 jälkeen ei Suomen puolustusvoimille oltu hankittu mikäänlaista uutta kalustoa ja suomalaiset ja uussuomalaiset olivat keskittyneet lähinnä tappelemaan keskenään, ei edessä ollut sataaviittä kunnian päivää vaan kolme antautumisen päivää. Kaakkois-Suomessa ei ollut venäläisiä vastassa kuin suojelukaartin hajanaisia yksiköitä, jotka vetäytyivät Kymijoen länsipuolelle toivoen, etteivät venäläiset ylitä sitä.

Eivätkä venäläiset ylittäneetkään Kymijokea. Moskovasta ilmoitettiin, että Pietarin turvallisuus on tällä operaatiolla taattu, eikä Venäjällä ole minkäänlaista halua ryhtyä hallinnoimaan totaaliseen kaaokseen joutunutta Suomea. Lisäksi venäläiset ilmoittivat, että niin Kymenlaakson, Etelä-Karjalan kuin Ahvenanmaan asukkaat voivat jäädä asuinsijoilleen, jolloin heille myönnetään automaattisesti Venäjän kansalaisuus. Puolet asukkaista päätti jäädä, todeten että kahdesta pahasta on vaikea valita. Talvisodan henki oli kuollut, ja sen olivat tappaneet suomalaiset oikeauskoiset, jotka avasivat Pandoran lippaan vuonna 2015.

Mainen yliopiston tutkijaprofessori Leevi O. Piimäläinen hörsi annostaan katukahvilassa. Häntä ei kiinnostanut mitä Suomessa tapahtui. Hän oli jo unohtanut Suomen. Ei se häntä kiinnostanut. Hän mielsi itsensä maailmankansalaiseksi. Oikeastaan hänen isänmaansa oli hänen itsensä lisäksi vain hänen työnsä. Hän haistoi sen, mihin tiedostavat ihmiset halusivat mielipiteitä muokattavan ja hän muokkasi niitä sen mukaan. Siinä maassa joka sitä milloinkin tarvitsee ja joka palkitsee hänet siitä parhaiten ja jos tarvetta on muualla enemmän ja se tarve hyödyttää häntä enemmän, niin silloin hän luonnollisesti siirtyy uuteen maahan. Maa, valtio ja kansa, nehän ovat vain kaikki sosiaalisia konstruktioita. Niillä ei ole merkitystä ja niitä voidaan muokata tarvittavan halun mukaan ja sitä haluahan määrittelivät niin hän kuin hänen kaltaisensa. Tutkijaprofessori Piimäläinen ajatteli niin itsestään kuin monista hänen kaltaisistaan, että tavallaan he olivat kuin heinäsirkat, jotka…

…hetkinen… mitä hän oikein ajatteli… heinäsirkat… ja mitä tässä kahvilassa tapahtuu?

Ihmiset näyttivät pysähtyneen. Kukaan ei liikkunut. Mutta hänen pöytäänsä kohti tuli tarjoilija. Hänellä oli omituisen kiiluvat silmät. Tarjoilija laittoi pöytään lasin ja pullon. Sitten hän otti pullon käteensä, kopsautti sen pohjaa kyynärpäätänsä vasten, niin että pullo päästi sihahtavan äänen, jonka hän muisti jostain kaukaisuudesta. Sitten tarjoilija kaatoi lasin täyteen ja sanoi:

- Tämä on noilta herrasmiehiltä tuosta naapuripöydästä.

Piimäläinen katsoi vuoronperään noita hänelle tuntemattomia varsin omituisen näköisiä herrasmiehiä ja vuoronperään pulloa. Sehän oli helvetti soikoon suomalaista Koskenkorvaa. Mistä ihmeestä sitä on tänne Maineen saakka tullut? Koskenkorvan mukana tarjoilija antoi lapun, jossa luki: ”Terveiset vanhasta kotimaastasi kolmelta uudelta ystävältäsi.” Ketä nuo häiskät olivat?

Asia selvisi Piimäläiselle nopeasti. Hänen pöytäänsä ilmestyivät nuo naapuripöydän hahmot. Ilmestyivät. Eivät kävelleet. Ne vain jotenkin aineellistuivat hänen pöytäänsä. Muu kahvila, niin kuin katu sen ympärillä oli liikkumatta. Aika oli pysähtynyt. Hahmot istuivat Piimäläisen pöytään. Kaksi niistä oli sarvipäisiä kiiluvasilmäisiä hirviöitä ja kolmas sellainen usvamainen muodoton hahmo. Toinen kiiluvasilmäisistä hahmoista sanoi.

- Morjens vaan sulle Piimäläinen. Sinä sanoit äsken ajattelemassasi heinäsirkkavertauksessasi, joskin ehkä tahattomassa sellaisessa taikasanan. Ja sillä taikasanalla sinä sait meistä kolmesta uudet parhaat kaverisi.

- Mi… mi… mitä helvettiä?

- No helvettiäpä justiin. Minä olen Epäilyksen Piru. Ja tuo samannäköinen kollegani vieressäni on Katumuksen Piru. Me tulemme olemaan kanssasi jatkossa aina läsnä. Me emme jätä sinua enää koskaan yksin. Sinä itse pyysit meidät seuraksesi. Tai no, ehkä et sinä itse, mutta se pieni ihmisyyden ripe, mikä sinussa on jäljellä. Tiedätkös, tutkijaprofessori Piimäläinen, kun sinä pidät jatkossa luentoa siellä yliopistolla, niin me olemme siellä mukana. Oppilaitten joukossa. He eivät näe meitä, mutta sinä näet.

Katumuksen Piru jatkoi:

- Kun sinä poimit taas uuden vasemmistohumanistipimun sänkyysi, niin me irvistelemme siinä sänkysi vieressä ja pilaamme sessiosi. Sinulla ei ota enää eteen, kun sinä näet meidät siinä irvistelemässä. Kun sinä ajat autoa, me katsomme sinua taustapeilistä. Kun sinä katsot televisiouutisia, kuulet uutistenlukijan äänen, mutta näet meidän kasvomme.

Usvamainen muodoton hahmo puhui puolestaan:

- Ja kun saat tarpeeksesi ja mieleesi tulee sanat anteeksipyyntö ja sovitus, niin silloin minä astun peliin. Niin muuten, nimeni on Omatunto. Tiedän, että olen sinulle varsin vieras, joten on kohteliasta esittäytyä. Ja minun kauttani sinulla on mahdollisuus sovitukseen. Joskaan ei ehkä pelastukseen. Sinä olet ylittänyt sen kynnyksen.

Piimäläinen katseli Omatuntoa ihmetellen.

- Sovitukseen? Mihin sovitukseen? Tai no tiedänhän minä mitä te takaa ajatte, mutta kuinka minä sen teen? Ammun itseni? Menen takaisin Suomeen ja annan vihaisten suomalaisten ampua itseni? En minä siihen valmis ole.

Omatunto leijaili Piimäläisen edessä. Piimäläinen oli aistivansa sen hahmottomassa naamassa ilkeän hymyn. Omatunto jatkoi:

- Ampua itsesi? Ammuttaa itsesi? No eihän toki. Me haluamme, että sinä rupeat ryyppäämään. Oikein kunnolla. Sinä juot itsesi pois tutkijaprofessorin virastasi. Sinä juot itsesi ulos kaikista muistakin töistä. Sinä juot itsesi ulos kaikista amerikkalaisen yhteiskunnan turvaverkoista. Ai niin, mutta eihän täällä edes ole niitä. Siinä Suomessa, mikä ei ole merkinnyt sinulle koskaan mitään ne turvaverkot olivat. Silloin aikanaan. Kunnes sinä hävitit ne ja pyydystit niihin verkkoihin aivan toisia ihmisiä jotka sitten tuhosivatkin ne. Sinä sovitat tekosi sillä, että juot itsesi sillan alle persaukiseksi, likaiseksi ja täiseksi ihmisraunioksi joka joutuu aikanaan jonkun narkkineekerin puukottamaksi ja heittää henkensä pelkkänä ongelmajätteenä, mitä sinä olet ollut koko ikäsi. Silloin sinä olet hyvittänyt tekosi. Ja usko huviksesi, kyllä sinä sen teet. Nuo kaksi sarvipäistä kollegaani pitää siitä huolen. Me häivymme hetkeksi, mutta palaamme takaisin pian, voi niin pian.

Hahmot katosivat. Ihmiset katukahvilassa alkoivat jälleen liikkua. Mutta pullo ja lasi olivat vieläkin Piimäläisen edessä. Piimäläinen veti täyden kossulasin naamariinsa ykkösellä ja totesi, että tälle taisi olla tarvetta. Sinne siltojen alle saakka.

Tutkijaprofessori oli aloittamassa pitkän sovitusmatkansa.

TYHJÄT HOUSUT JA TYHJÄT HIHAT

Uutisiahan voidaan lukea kahdella tavalla. Toinen, se valitettavan yleinen tapa on se, että luetaan vain otsikko ja muodostetaan sillä kuva maailmasta. Onhan se sinänsä tapana varsin turvallinen, mutta ei suositeltava, ainakin jos haluaa pysyä ns. ajan hermolla. Kaikki eivät halua, ja kai se on heille sallittava. Onhan se kieltämättä verenpaineen kannalta helpompaa.

Jos katsotaan erästä Ylen uutista, siitä voisi pelkän otsikon lukemalla saada kuvan, että sisäministerillämme on housut ja ehkä jopa jotain niitten täytteenä:

Orpo: "Meidän täytyy saada tilanne hallintaan"

Turvapaikanhakijoiden asiat on käsiteltävä järjestelmällisesti, sanoo sisäministeri Petteri Orpo. Eurooppaan halutaan antaa viesti jämäkästä ja oikeudenmukaisesta viranomaistoiminnasta.

Äkkiseltään tuo kuulostaa tietysti varsin hyvältä ja pelkkien otsikkojen lukija voi sen perusteella tuumia, että koneistolla on homma hallussaan ja siirtyä sen jälkeen takaisin ruususen uneen.

Mutta jos lukee uutista pidemmälle, ei koneiston toiminta niin vakuutakaan:

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Suomen tiukentunut linja tarkoittaa länsirajalla käytännössä sitä, että luvatta maahan tulevat ulkomaalaiset eivät voi jatkaa matkaa ennen kuin heidän asiansa on käsitelty.

No tämähän se jämäkkää olikin. Eli tiukasti ja jämäkästi kirjataan kaikki tulijat, rekisteröidään ne turvapaikanhakijoiksi niin että Ruotsikin pääsee lällättämään meille eräällä Dublinin sopimuksella ja sen jälkeen taataan joka ainoalle häiskälle mahdollisuus loppuiän mittaiseen elatusautomaattiin. Orpo toteaa itsekin:

Kyse ei ole rajatarkastusten palauttamisesta.

No ei vissiin ole niin, vaan kyseessä on hotelliin kirjautuminen sillä erolla, että normaalihotellissa asiakas maksaa majoituksesta ja palvelusta mutta tässä tapauksessa hotelli majoittaa, palvelee ja vielä maksaa asiakkaalle suolarahat päälle. Ja tulevaisuudessa sitten hankkii asiakkaan perheen samalle elatukselle.

Suomi haluaa viestiä siitä, että täällä tehdään järjestelmällisesti ja oikeudenmukaisesti – mutta jämäkästi – nämä asiat, perustelee ministeri.

Jos tämä on jämäkkää viranomaistoimintaa, niin luoja Suomea suojelkoon, ettei se näe koskaan löysää viranomaistoimintaa.

Hotellin respan näkemyksen mukaan jämäkkä viranomaistoiminta olisi vaikkapa tällaista:

Pääministeri Sipilän puhe kansalaisille:

- Kansalaiset. Ja sitten sama ruottiks. Ensinnäkin haluan pyytää teiltä anteeksi sitä, että niin minä kuin hallitukseni olemme toimineet tavalla, jota ei voi verrata mihinkään muuhun kuin maanpetturuuteen. Mutta nyt sen aika on ohi. Suomi mobilisoi viisituhatta reserviläistä, pysäyttää tänne tulevien elintasosurffareitten tulvan ja palauttaa jo tänne päässeet vaikka väkisin. Väkisin tarkoittaa sitten sitä, että se on sitten todella väkisin, eikä mitään ruotsalaista dialogpolis-meininkiä eikä tähän asti esitettyä jyrkkää ehkää. Näin ollen reserviläisille jaetaan kovat panokset. Ruotsin raja on helppo tukkia. Siltoja Tornionjoen yli ei ole monta ja niitten välillä voi tietysti elintasosurffari yrittää onneaan uimalla.

- Tiedän, että tämäkään ei riitä. On turha puhua, että hallitukseni saisi kansalaisten luottamuksen takaisin. Siispä hallitukseni pysyy vallassa ainoastaan sen ajan, että välitön uhka on torjuttu. Sen jälkeen se jättää eronpyyntönsä ja seuraava hallitus valitaan randomina etukäteen tikalla heitetyiltä suomalaisilta bensa-asemilta, joissa sovittuna aikana klo 12 – 13 valitaan ministerit pitkää tikkua vetämällä. Ei se uusi hallitus meitä huonommin tässä toimi kumminkaan. Mehän kun olemme osoittaneet tekevämme jämäkästi ei yhtään mitään.

Ja laitetaanpa tähän loppuun sitten vielä mainos. Blogikollegani Oinomaos on varsin aktiivisesti ja ansiokkaasti tönkinyt tämän prosessin aikana esille tulleita väärinkäytöksiä ja muuta sälää. Kannattaa vilkaista.