- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat.
Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta ja lähetyksemme tulee
tällä kertaa täältä Torniosta, tarkemmin sanottuna tuoreen
organisaatiomuutoksen myötä perustetusta turvapaikanhakijoitten
erityishaastattelukeskuksesta eli THEHK:sta. Meidän piti ilman muuta ajella
tänne mitä pikimmiten, kun saimme tietoomme, että tähän mennessä niin perin
hitaasti edenneet elinikäisen elatusturvapaikanhakijoitten kuulustelut ovat
saaneetkin aivan uutta buustia, käsittelynopeus on ollut hämmästyttävän nopeaa
ja ennen kaikkea hylsyä tulee kuin Suomi-konepislarista aikanaan eli ovi käy
vain yhteen suuntaan. Mitä ihmettä täällä on oikein tapahtunut? Siihen meille
vastaa Lapin Rajavartiostosta tämän uuden tehtävänsä vuoksi virkavapaalla oleva
everstiluutnantti Viljo Vöss, nykyään siis vt. etnosensitiivinen
rajamuodollisuuspäällikkö. Etnosensitiivinen everstiluutnantti Vöss, tervetuloa
lähetykseen.
-
Terve vaan, Antero ja tervehdys kaikille pinnanmaalaisille kuuntelijoille
täältä Torniosta, jossa toimitaan nyt niin kertakaikkisen etnosensitiivisesti.
- Etnosensitiivinen everstiluutnantti
Vöss. Täällä on nyt niin sanoakseni kääntynyt suunta 180 astetta. Kuinka te
olette saaneet tämän oikein aikaiseksi?
-
Niin no, tässähän tehtiin sen aikaisemman systeemin tehottomuuden vuoksi
välttämätön organisaation uudistus ja toimivaa organisaatiota rakentaessamme
huomasimme heti alussa, että eihän näistä turvapaikanhakijoitten
haastatteluista sen hetkisillä haastattelijoilla ja menetelmillä tule
pulkkistakaan. Hommahan seisoo kuin kyrpä häissä ja jonot sen kuin kasvavat ja
jonottajat räyhäävät ja riekkuvat ympäri maita ja kyliä. Ymmärsimme
välittömästi, että radikaalin muutoksen oli ilman muuta tapahduttava, joten
päätimme rohkeasti ulkoistaa koko haastatteluprosessin pois suomalaisen
virkakoneiston hitaista ja kankeista käsistä.
- Ulkoistaa? Siis siirsittekö te
haastattelut jollekin yksityiselle yritykselle?
-
Emmehän toki. Me ulkoistimme ne turvapaikanhakijoille itselleen.
- Hä? Turvapaikanhakijoille? Ja silti
tällaisin tuloksin? Tämä nyt vaatii ehkä hieman lisäselvitystä.
-
Lisäselvitetään vaan kun kerran kysytään. Katsos, me pidimme heti toimintamme
alussa näitten turvapaikanhakijoiden keskuudessa kaksi kartoitusta. Toinen oli
pikakartoitus ja toinen oli pakollinen kartoitus. Pikakartoituksessamme etsimme
turvapaikanhakijoista mahdollisimman ahneita, kieroja ja moraalittomia
nilkkejä. Niitä ei itse asiassa ollut kovinkaan vaikeaa löytää, joten voisin
sanoa, että palvelukseemme kertyi suoranaista laatuainesta. Asialleen
omistautuneita ammattilaisia, etten sanoisi. Pestasimme nämä häiskät
turvapaikkahaastattelijoiksi sillä evästyksellä että heille avataan tili
Tornion Osuuspankissa ja jokaista heidän käräyttämäänsä väärin perustein
turvapaikkaa hakenutta kohtaan tilille räpsähtää viisisataa euroa. Kyseessä on
siis puhdas urakkapalkka ilman varsinaista tuntitaksaa. Ja täytyy sanoa, että
harvemmin sitä on tullut tavattua niin tunnollisia työntekijöitä. Työmoraali on
pojilla kyllä kerta kaikkiaan kohdallaan.
- Mutta tuohan tuntuu suorastaan
nerokkaalta. Mieleeni tulee kuitenkin sellainen kysymys, että nämä häiskät kun kumminkin
ottavat tuon uskontonsa pikkusen eri vakavuudella kuin me tapakristityt
suomalaiset. Niin että on vaikea kuvitella, että he törkeästi rahastaisivat
uskonveljillään.
-
No niinhän mekin tuumimme, ja siksi pidimme myös sen pakollisen kartoituksen. Vaadimme,
että jokaisen turvapaikanhakijan tulee ilmoittaa, että mitä islamilaista
suuntausta he edustavat. Perusteena ilmoitimme sen, että islamia arvostetaan
uskontona Suomessa suuresti ja me haluamme sijoittaa shiiat ja sunnat omiin
vastaanottokeskuksiinsa, ettei turhia vastakkainasetteluja synny. Lisäksi
ilmoitimme, että tällä tavoin me voimme suunnata määrärahamme siten, että
vastaanottokeskuksissa pystytään harjoittamaan siellä asusteleville
turvapaikanhakijoille nimenomaan heille mahdollisimman sopivaa islamia. No,
pojathan ymmärsivät yskän, olivat mielissään suomalaisesta suvaitsevaisuudesta
ja laittelivat rastia ruutuun oikein innoissaan. Sama kartoitus tehtiin
tietenkin myös näitten haastattelijoiden kohdalla.
- Ja nytpä taidan arvatakin, mihin tämä
pakollinen kartoitus tähtäsi.
-
Arvasit oikein. Eli saamiemme tulosten perusteella luonnollisesti panimme
shiiat haastattelemaan sunneja ja sunnat puolestaan shiioja. Ja voin sanoa,
että haastattelijan suhtautuminen haastateltavaan on ollut varsin, varsin
nuivaa.
- Mutta onhan turvapaikanhakijoissa myös
esim. kristittyjä, jainalaisia, hinduja, lentävän spagettihirviön palvojia ja
ateistejakin.
-
Antaa olla vaan. Kun haastattelijoina on sunnia ja shiioja, niin hylsyn nekin
saavat yhtä kaikki. Tiedän kyllä, että Jumalakin olisi pelastanut koko Sodoman
ja Gomorran jos sieltä olisi löytynyt ensimmäinenkin puhdassieluinen ihminen,
mutta meillä ei tässä tilanteessa ole oikein varaa pohjata toimintaamme Vanhan
Testamentin varaan.
- Passaiskos kysyä, että minkälainen on
tämänhetkinen hylkäysprosentti?
-
Ootas kumä vilkasen tolta tabletilta (näpl näpl hipl hipl tabl tabl)… joo,
varttitunti sitten päivitetty hylkäysprosentti on 97,25. Kaverit varmaan laskee
randomina läpi jonkun verran porukkaa,
ettei vaan kukaan saisi päähänsä, että he käräyttelevät arabiveljiään ihan
rahan perään.
- Vaan eihän me semmosia suinkaan
epäillä. Kyllähän arabikulttuuriin olennaisena osana kuuluva rehellisyys on sentään
ollut kuuluisaa maailman sivu. Vaan mitenkäs sitten, kun se hylsy on sitten
annettu ja leima lämpsäisty paperiin. Miten sitten toimitaan?
-
Nopeasti. Hylsyn saaneelta kaverilta otetaan sormenjäljet ja kaikki mahdolliset
biotunnisteet. Sen jälkeen häiskän otsaan ja kämmenselkiin maalataan selkeästi
erottuvat punaiset läiskät. Ne ovat sellaista maalia, että se lähtee vain
kulumalla noin kuukauden päästä eikä auta vaikka kuinka jynssäis juuriharjalla
ja käyttäis Omoa, Surffia ja mäntysuopaa. Ja sitten tyyppi tuupataan takaisin
Ruotsiin, mistä se tulikin. Jos heppu meinaa panna hanttiin, niin siihen voi
todeta, että nyt ei käy niin kuin Hennalassa, sillä meillä on täällä
pataljoonan verran aseistettua jalkaväkeä. Siis sekä kovat piipussa että
kovilla valtuuksilla ja äärimmäisen hyvällä motivaatiolla. Virallisestihan ne
ovat täällä ykköstehtävänään tietenkin turvaamassa turvapaikkahaastattelujen sujuvuutta ilman
kantasuomalaisten häirintää, mutta kun jostain kumman sattuneesta syystä
kantasuomalaiset eivät ole halunneet häiritä näitä nykymuotoisia haastatteluja millään
muotoa, niin pojilla on ollut aikaa myös vartio- ja maastapoistamistehtäviin.
Kuri pataljoonassa on kova ja henki hyvä. Jostain syystä he kutsuvat itseään
nimellä Uudet Jääkärit.
- Jaa-a… mistähän pojat lie semmosen
nimen keksineet? Mutta mitenkäs nämä karkoitetut? Tuleeko niille ikuinen
saapumiskielto Suomeen?
- Eihän
toki. Eihän me mikään ehdottomia ja peruuttamattomia ratkaisuja tekevä
barbaarivaltio olla. Viidenkymmenen vuoden päästä he saavat ihan kaikessa
rauhassa yrittää uudestaan.
- Kyllä minustakin se on inhimillinen
ratkaisu. Ainahan ihmiselle tulee antaa toinen mahdollisuus. Mutta mitenkäs,
onkos näitä jo kertaalleen karkoitettuja tullut yrittämään uudestaan, esmes
vaikka uusilla melkein aidoilla papereilla ja kuinkas te olette niihin
suhtautuneet?
- Ihan
muutama vaan. Johtuu varmaan siitä, että me ollaan suhtauduttu niihin vähän
liiankin pohjoismaisen suvaitsevaisesti. Eli kun toista kertaa yrittäneet ovat
kärähtäneet, me ollaan ensiksi tervattu niiltä perseet, sen jälkeen puettu
niille väkisin päällimmäiseksi vaatekappaleeksi Tom of Finland-pyjama ja
kuskattu ne sen jälkeen kädet nippusiteissä rajalle yhdessä eräästä
mallitoimistosta vuokraamiemme miesmallien kanssa, jotka ovat kaikki
pukeutuneet Tom of Finlandin Kake-hahmoiksi. Sitten me olemme Tom of
valokuvanneet herkän rajanylityssession joka vinkkelistä ja kuvakulmasta ynnä lyöneet
koko kuvakavalkaadin niin Facebookiin kuin kaikkiin mahdollisiin muihinkin
sosiaalisen median muotoihin ja laittaneet hepun omalla kielellä, siis yleensä
arabiaksi evästykset, että Ahmedkin on oppinut oman annoksensa pohjoismaista
suvaitsevaisuutta ja on nauttinut Suomen vierailussaan siitä täysin rinnoin
sekä haluaa levittää sitä kaikin mahdollisin keinoin myös uskonveljilleen.
- No mutta tämähän on mainion suvaitseva
ja ennen kaikkea lähes väkivallaton ratkaisu. Olen kyllä kuullut, että
islamilaisessa kulttuurissa tuota Tom of-suvaitsevaisuutta ei välttämättä
arvosteta yhtä paljon kuin täällä meillä. Tuskin esmes noita sessioita koskaan
päätyy postimerkkeihin arabimaissa. Vaan mitenkäs, etnosensitiivinen
everstiluutnantti Vöss, on tilanne tuolla maakunnissa muualla Suomessa? Vastaanottokeskuksiahan
on sielläkin pilvin pimein ja sattuneista syistä ihmiset alkaa siellä olla
vähän pahalla päällä, näin lievästi sanottuna. Kuskaatteko te kaikki tänne
Tornioon haastateltavaksi?
- Ei
kun me on kuskattu haastattelijat niihin vastaanottokeskuksiin. Haastattelut
hoidetaan siellä paikan päällä parasta mahdollista vauhtia huomattavasti
nopeammin.
- No mutta eikös näitä haastattelijoita
uhkaa väkivallan vaara, koska hylsyjä tulee siis 97,25%:sesti?
-
Tuskinpa. Sillä haastattelijoiden lisäksi sinne on kuskattu mobilisoituja
reserviläisiä. Tässä kun saatiin valtuudet osittaiseen liikekannallepanoon ja
jokaisessa vastaanottokeskuksessa on vähintään jalkaväkijoukkue ja niissä,
missä on ollut pienintäkään riehumista on kokonainen komppania. Lisäksi tämän
kautta on vastaanottokeskusten ruokahuoltoa hieman muokattu, eli jokaisessa
VOK:ssa on kenttäkeittiö, jossa keitetään asiakkaille hyvää ja ravitsevaa
noppasoppaa, mikä myös pataljoonasopan nimellä tunnetaan. Lisäksi on tarjolla
vanikkaa ja voinappeja. Sen verran humanisteja ollaan, että noppasoppaan
käytettävä säilykeliha on nautaa, mutta se, onko se halalia, haramia, vaiko
duran durania saa asiakkaan suolisto ihan keskenään selvittää.
- Mutta millä hemmetillä te saitte tuon
osittaisen liikekannallepanon hyväksyttyä eduskunnassa?
-
Helposti. Me kun ilmoitimme, että asianmukaiset etnisesti edistykselliset
turvapaikkahaastattelut eivät ole mahdollisia ilman armeijan suojaa. Laitettiin
pöytään siinä vielä faktat, että saamiemme tietojen mukaan maassamme on ostettu
viimeisen kuukauden aikana normaaliin nähden kymmenkertainen määrä pelikortteja
ja pyykkipoikia, ja sehän ei voi tietää mitään muuta kuin sitä, että rasistit
aikovat fiksata fillareihinsa räpättimiä, millä ne aikovat häiritä
vastaanottokeskusten rauhaa kellon ympäri. Kun ottaa vielä huomioon sen, että
yksi jätkä on kulkenut lakana päällä,
netissäkin puhutaan rumia ja se yksi talo poltettiinkin niin osittainen
liikekannallepano meni läpi heittämällä. Annika Lapintieltäkin pääsi eduskunnassa
itku, kun hän oli niin mielissään suomalaisten aidosta huolesta
turvapaikkaprosessin turvallisuudesta. Hän totesi vielä, että nyt kun
suomalaisilta metsästäjiltä saadaan takavarikoitua vielä ne sarjatulta ampuvat
jousipyssyt, niin tilannehan alkaa muistuttamaan kommunistin taivasta.
-
Niin juu, täytyy vielä mainita, että näistä mobilisoiduista yksiköistä ei
käytetä nimitystä joukkue, komppania jne. vaan ne ovat virallisesti tuki- ja
turvayksiköitä. Lisäksi täytyy mainita, että kaikki reserviläiset ovat
mobilisoitu nimenomaan niiltä paikkakunnilta, joissa näitä vastaanottokeskuksia
on, ja henkilökohtaisena rauhoittamismotivointivälineenä heillä on se puutukkinen
harppi-Saksasta ostettu rynkky, jonka muoto on varmasti kaikille
vastaanottokeskusissa majaileville huuthelvettiin poistett… anteeksi siis
haastateltaville asiakkaille erinomaisen tuttu.
- Ovatko mobilisoidut reserviläiset
vastanneet huutoon ja astuneet palvelukseen mutisematta?
-
Näin voisi sanoa. Meillä on koko maassa kaksi tapausta, jotka eivät tulleet
riviin. Toinen oli katkaissut molemmat jalkansa lasketellessaan Ylläksellä ja
toiselta on juuri leikattu umpisuoli. Mutta se umpisuolileikattu mieskin on
tietojeni mukaan anonut sairaalasta henkilökohtaista syylomaa, että pääsee
suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan.
- Vaan kun noissa maakunnissakin
sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa hylkäysprosentti liikkuu samoissa
luvuissa, niin kuinkas te hoidatte sen maastapoistamisen?
-
No juurihan minä sanoin, että meillä on tehty osittainen liikekannallepano ja
sitä mukaa asiaan motivoitunutta henkilökuntaa kyllä riittää. Varsinaisen
kuljetuksen hoitavat tietysti Valtion Rautatiet. Rautatiekuljetuksessa Tornioon
on tarjolla jopa ensimmäinen ja toinen luokka.
- Kuinka ne eroavat toisistaan?
- Toinen luokka tarkoittaa matkustamista
nippusiteissä ja ensimmäinen luokka ilman. Eikä tästäkään pitäisi
suvaitsevaisillakaan ihmisillä pitäisi olla sen kummempaa valittamista. Tämähän
on kotouttamista parhaimmillaan, tosin ehkä maahan johon nämä tyypit eivät enää
koskaan palaa, mutta kumminkin. Onhan meinaan likimain jokainen suomalainen
varusmies oppinut aikanaan matkustamaan härkävaunussa. Miksei sitä herkkua
tarjottaisi toisillekin? Härkävaunun lavereilla läppä lentää ja kamiina tarjoaa
mukavan lämmön, kun vaan muistaa laittaa klapui pessä. Lisäksi kavereilla on tarjolla
kaikki tarpeelliset mukavuudetkin, eli heille annetaan kuljetuksen ajaksi
kenttäpatja ja huopa. Takista ja ylimääräisestä paidasta taas fiksailee
itselleen mukavasti tyynyn.
- Ai hitto joo sitä härkävaunun
tunnelmaa juu… tulee ihan mieleen se kun oltiin yhtä aikaa Hössen ja Pertan
kanssa suorittamassa taisteluvökeltäjän varusmiespalvelusta Hömpstadin
Nuivastoasemalla. Mutta nyt täytyy kyllä kysyä, että millä helvatulla te tämän
kaiken myitte poliitikoille?
-
No suvaitsevaisuudellapa tietenkin. Kas mehän laitettiin organisaatiomuutoksen
ensimetreillä ensiksi niin hallitukselle kuin eduskunnalle seuraava
julkilausuma:
”Otettuamme
nöyränä vastaan tämän äärimmäiseen hätään pohjautuvan maahanmuuttovyöryn
hallinnan, olemme olleet lähinnä pöyristyneitä siitä, kuinka
turvapaikkahakemuksia käsitellään rasistisella, imperialistisella ja ihmisarvoa
alentavalla tavalla. Koko aikaisempi turvapaikkahakemusjärjestelmä on
perustunut siihen rasistiseen olettamukseen, että täällä turvallisessa
Pohjois-Euroopassa elävä, vaikka kuinka koulutettu ihminen olisikin, pystyisi
arvioimaan turvapaikanhakijan turvan tarvetta ja hädän suuruutta paremmin kuin
hädänalaiselta alueelta tullut turvapaikanhakija itse. Siksi koko
turvapaikanhakijoita koskeva haastattelujärjestelmä on saatettava etnisesti
edistyksellisen osaamisen piiriin, ja sitä voivat parhaimmillaan tarjota vain
turvapaikanhakijat itse.”
-
Ja tämän julkilausumanhan täällä Torniossa luki, ja Helsinkiin vei sisäasiainministeriön
asioita vituralleen hässivän osaston saneleva virkahenkilö Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen. Se mammahan laukesi kaksi kertaa housuihinsa jo tämän
lukiessaan ja tietojeni mukaan vielä kuusi kertaa mennessään Helsinkiin. Ja
sehän sopi meille. Me tarjottiin poliitikoille, että ”mitä”. Innoissaan ne
tuppasivat unohtamaan sen seuraavan kysymyksen, että ”miten”.
- Kuinka hallitus suhtautui?
Käsittääkseni teidän täytyi myös kertoa heille, että ”miten”.
-
No nehän totesivat että kyllä Allahu on todellakin akbaar ja sanoivat, että
painakaa pojat päälle vaan. Kun tunnustivathan ne itsekin, että koko tilanne on
johtunut heidän munattomuudestaan, eivätkä he itse olleet saaneet tähän
mennessä aikaan mitään muuta kuin lieviä suunnitelmia, jotka ehkä hyväksytään
vuonna 2016, jotka ehkä astuvat voimaan vuonna 2017 ja jotka ehkä alkavat
vaikuttaa johonkin vuonna 2018 mutta silloinkin vain siinä tapauksessa, että
kiiskin selkäevässä näkyy juuri tietynlaiset väriyhdistelmät, jos sitä katsoo
kohti ilta-aurinkoa. Niin että hallitus totesi ihan suoraan, että hoitakaa te
pojat se homma, mihin meistä ei ollut ja me sitten paistatellaan voittajina kun
ajettiin maahantunkeutujat helvettiin, mutta totta kai monikulttuurisuuden ja
etnosensitiivisyyden nimissä ja voidaan todeta, että säilytettiin kasvomme
sitten ihan viimmosen päälle.
- Entäs oppositio sitten?
-
Ensiksihän niilläkin oli joukkohousuunlaukeaminen, mutta kun ne sitten
myöhemmin ymmärsivät, että asian ”mitä” jatkoksi tulikin että ”miten”, eikä
niitä oikein miellyttänyt että kuinka se ”miten” suoritettiin, niin tulihan
sieltä mutinaa. Mutta me todettiin, että tehän ressukat olette rääkyneet viimeiset
kaksikymmentäviisi vuotta siitä että Suomi tarvitsee kipeästi sellaista etnisesti
edistyksellistä osaamista mihin suomalaiset eivät itse pysty, mutta ette ole
sitä osaamista kuitenkaan vieläkään pystyneet löytämään. Ja nyt kun me sitä
kerrankin löysimme, niin mitä helvattua te oikein nillitätte? Eikös nyt tehty
juuri niin kuin te halusitte? Ette kai te ole itse niitä rasisteja, joista te
olette niin kovan metelin nostaneet?
- Ja siitäkö ne sitten tokenivat?
-
No… hetkeksi ainakin. Nythän on niin, että niin vasureissa kuin vihreissä
puuhataan semmosta eduskunta-aloitetta, että kun nämä tuoreimmat
turvapaikanhakijat ovat joko karkoitettu tai sitten jättäneet homman kesken
eikä uusiakaan ole juuri tulossa, koska ne ovat huomanneet, että ei maksa
vaivaa, niin niitten tilalle pitäisi valtion varoista palkata valtion
virkasuhteeseen kymmenen tuhatta ammattimaista turvapaikan hakijaa joko
arabikansoista tai Somaliasta. Tommosella kahden ja puolen tuhannen euron
kuukausipalkalla. Tämä ihan sen takia – mikä mielestäni heidän kannaltaan ihan
hyvin perusteltua onkin – että heitä tarvitaan ruokkimaan tiedostavan ihmisen
suvaitsevaa egoa ja lisäksi heitä tarvitaan senkin vuoksi, että sillä saadaan
ylläpidettyä maahanmuuttoteollinen koneisto. He ovat perustelleet aloitettaan
sillä, että suvaiseva ego kuolee henkiseen nälkään ilman ulkopuolelta syötettyä
ruokaa ja maahanmuuttoteollisen koneiston jäsenillä ei ole minkäänlaista
mahdollisuutta työllistyä varsinaiseen työelämään jos heidän nykyisen elantonsa
peruste riistetään. Aloite on saanut eduskunnassa tiettyä kannatusta muistakin
puolueista, mutta uskoisin, että se tullaan äänestämään niukasti nurin.
Eduskunnassa kun kumminkin jopa yli puolet ovat edes alkeellisesti
laskutaitoisia.
- Mutta entäs sitten nämä turvapaikanhakijoista
palkatut haastatteluammattilaiset? Entäs kun urakka on hoidettu loppuun ja
perseet lopullisesti tervattu? Mitäs he sitten tekevät?
-
Voi tokkiinsa, eihän heillä ole mitään hätää. Osa näistä arabimiehistä on jo
todennut, että kun urakka on ohi, he kuittaavat rahansa ja ostavat baarin
jostain maasta jossa on mahdollisimman vähän arabeja. Mitenkä lieneet muuten
semmoseen vaihtoehtoon päätyneetkään? Osaa taas jo kosiskellaan Norjaan ja
Tanskaan haastatteluammattilaisiksi ja alustavia suunnitelmia sinne
siirtymisestä jo on. Osa jää tänne, sillä heitähän voidaan tämän savotan
jälkeen vielä tarvita.
- Tarkalleen sanottuna mihin?
-
No tietenkin siihen, että selvitetään se, että milläs perusteilla niitä niin
turvapaikkoja kuin Suomen kansalaisuuksiakin on myönnettu vuodesta 1990 alkaen.
Sillä onhan selvää, että nekin on myönnetty sillä rasistisella olettamuksella,
että täällä turvallisessa Pohjois-Euroopassa elävä, vaikka kuinka koulutettu
ihminen olisikin, pystyisi arvioimaan turvapaikanhakijan turvan tarvetta ja
hädän suuruutta paremmin kuin hädänalaiselta alueelta tullut turvapaikanhakija
itse. Siksi on selvää, että me tarvitsemme näitten etnisesti edistyksellisten
ja hyvin palkattujen ammattilaisten ammattitaitoa jatkossakin ja tämän
ammattitaidon myötä saamme entistä useamman jalustalle nostetun kansallisen
rasitteen ajettua täältä huuthelvettiin.
- On kyllä mahtavaa kuulla, että Suomen
asiat alkavat olla etnisesti edistyksellisellä mallilla. Etnosentitiivinen
everstiluutnantti Viljo Vöss, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero
Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio, Tornio. Hei äänimiehet! Ja sitten sassiin
rojut ransittiin ja lämä tiskiin. Meillä on täältä Torniosta pitkä matka
Pinnanmaan mäkisille tasankomaille.
myöhemmin
autossa, matkalla kohti Pinnanmaan mäkisiä tasankomaita ja luonnollisesti
Lälläveden mökkiä
Hösse:
Vaan alkoihan se olla jo noin suurinpiirtein yhdestoista hetki, että
valtiovalta ensinnäkin huomasi, että meillä on käsissämme ihan oikea ongelma
eikä mikään velvollisuuden ja tarkemmin määrittelemättömän voimavaran
yhdistelmä ja alkoi sitten lopultakin tehdä jotain sen ongelman poistamiseksi.
Meinaan, tässä olisi pian tavalliset kansalaiset alkaneet harrastaa käänteistä
noidan etsimistä.
Pertta:
Meinaakko käänteisellä noidan etsimisellä sitä, että jyrpiintyneet kansalaiset
olisivat sitoneet i-pakolaisen kinttuihin sata kiloa kiviä, heittäneet sen
jortaniin ja katsoneet sitten lopputulemaa? Eli jos tyyppi upposi lammen
pohjaan, se ei ollut asiallinen
turvapaikanhakija, mutta jos se jäi pinnalle kellumaan, niin se oli
semmonen ja sille saatettaisiin myöntää turvapaikka.
-
Hösse: Joo, tommosta minä mietin. Ja mitä olen jutellut ihmisten, varsinkin
perheenäitien kanssa, niin ne ovat käyneet sen verran kuumana lastensa
turvallisuuden takia, että jos niille länttäisi kananmunan otsaan, niin se olisi
minuutissa paistettu.
Antero:
Vaan tosta upottamisesta tuli mieleen, että Lällävesihän on vielä aivan sula.
Minäpä soitan Ykälle, että jos se viitsisi heittää verkot veteen ja tulisi
mökille muutenkin. Jos vaikka huomenna päästäisiin häpeämättömän
kansallismielisesti savustamaan laitasaaren kiertäjää.
Hösse:
Joo, onhan se niin, että niin Suomessa kuin maailmalla yleensä on mahtavia
järviä, mutta ei ole Lälläveden voittanutta.
Lukijalle: kirjoituksen perusidea
pohjautuu tähän anonyymin kommentoijan kommenttiin:
Anonymous said...
Se on jännä juttu että syrjäytyneiden ja
syrjäytymisvaarassa olevien, kieltä ja kulttuuria osaavien, koulunsa loppuun
käyneiden osalta kuntouttava ja työllistävä toiminta nähdään kulueränä ja
lukutaidottomien kamelikuskien kohdalla kansantaloudellisesti tuottavana
toimintana. Hassua.
Jos tota uutistarjontaa kattoo, niin
näyttää vähän siltä että palovakuutusbisnes kasvaa jopa
vastaanottokeskusbisnestä nopeammin - ikävä kyllä.
Onko tuo työntekijämääräsuositus muuten
per työtunti vai per paikka? Meinaan vaan että jos esim sataa
tarhapaikanhakijaa kohti tarvitaan kymmenen työsuhdetta niin se on neljäsosa
siitä väkimäärästä joka tarvitaan jos paikanpäällä pitää olla koko ajan
kymmenen työntekijää. "Alaikäisten" kohdallahan luvut ovat sitten jo
ihan päätähuimaavasti isompia.
Tuo työpaikkamäärän ero olisi muuten jo
yksinään riittävä syy testata jokainen monetäärinen maahanmuuttaja
lääketieteellisillä ikätesteillä. 300% säästö työvoimakuluissa on ihan
huomionarvoinen asia.
Mulle tuli muuten aika hyvä idis...
Humiksia pitäisi palkata
tarhapaikkahaastattelijoiksi, mutta urakkalisällä niin että joka kerta kun ne
saavat jonkun kieroilijan kiinni epärehellisyydestä ja aiheettomasta
diskopaikkahakemuksesta, niin tilillä pämpsähtäis tollanen kolmen sadan euron
bonus. Bonus maksettaisiin vain silloin jos kyseinen hakija olisi muuten
päässyt läpi seulasta. Eli jos Ali saa Abdin käräytettyä niin että Abdi
käännytetään, niin sata käännytettyä Abdia tekisi Alille 30 000€ vuosibonuksen.
Musta jotenkin tuntuu, että käännytystoiminta alkaisi tehostumaan ihan ihmeen
kummasti.
Aikanaan pidin muuten ihan järjettömän
rasistisena kaiken maailman 99% pilaa koko porukan maineen -juttuja. Enää
nekään eivät tunnu niin asennevammaiselta kuin nämä yksittäistapauksiksi
väittämiset.
Minä vaan vähän fiilasin ja höyläsin ideaa eteenpäin. Lämpimimmät kiitokset Anolle.
Olipa hauska kirjoitus! Nauroin ääneen.
VastaaPoistaEilennä tein junaretken erään kaupungin uimahallin saunaan. Vanhempien äijien kanssa otettiin löylyä ja puhuttiin säästä. Ja sitten se juttelu meni tähän matu-asiaan. Kun ne tulee uimahalliin, eivät ota uimahousujaan suihkussa pois ennen altaaseen menoa. Sinne lauteille tuli yksi, joka alkoi puolustelee tapaa, että jos maahanmuuttajia on 10-15 % väestöstä niinku Ruotsissa, niin tapoja tulee muuttaa matujen mukaiseksi. Siis enemmistö taipuu röyhkeän, huonomman kulttuuriin edessä. Uimahousut jalassa ei voi munia pestä, vaan bakteerit voi viedä maahanmuuton nimissä altaaseen. Sopeudu vaan uusiin rikkaisiin kulttuureihin.
VastaaPoistaTulee ihmetelleeksi, että voiko jotkut puolustella meitin melko hyvän kulttuuriin vaihtamista huonompaan, jossa naista sorretaan, eläimiä rääkätään ynnä muuta pimeyttä vastoin meidän valistusta.
Onko se mamu-uskonto, tyhmyys vai viides kolonna = maanpetturuus, joka aiheuttaa tämän?
Tämä paasaus on naputeltu pienessä kankkusessa, pahoitteluni.
Tere, Ykä!
VastaaPoistaOlipa jälleen kerran mainio kirjoitus, tästä saisi hallinto ottaa mallia. Erinomainen ajatus laittaa turhapaikan haku etniseen haastatteluun, ei tarvittaisi tulkkejakaan ja osaamistakin löytyisi oikean paikkatiedon yms. tarkennusten muodossa jolloin puhtaat valheet saataisiin eroteltua likaisesta totuudesta.
Off topic...
VastaaPoistaEn tiedä pitääkö paikkansa mutta hurjalta kuullostaa:
http://mvlehti.net/2015/12/08/jesselta-vietiin-aseet/
Ykältä taas mahtavaa tekstiä, jonka idean kuuluisi olla jokaisen sivistysmaan normaalissa toiminnassa. Muutama kielikuvakin aiheutti ääneen hymyilyä, mikä tässä blogissa ei ole ollenkaan harvinaista =)
VastaaPoistaMutjoo, itse asiasta: Vaikka Konna Antula vaikukaseolikaan kuinka väittäisi suomalaismiestä raiskauskulttuurin edistäjäksi ja ylläpitäjäksi, niin totuus voi olla hänelle suuri ylläri. Myönnetään, suomeen ja suomalaisiin mahtuu monenlaista viheltäjää ja jotkut on ihan suoraan mätämunia. Mutta minkä helevatun takia niitä pitää ehdoin tahdoin haalia maailmalta vielä lisää? Taukki ei tajua...
--Madri
Pikku uutinen amerikoista vai oliko edes sitäkään:
VastaaPoistahttps://kakistocracyblog.wordpress.com/2015/12/08/a-victim-without-skittles/
Ei ne kodinturva-aseet siellä ihan turhia taida olla
Näinhän se homma hoideltaisiin siististi,nopeasti ja edullisesti mappi-ö:hön!Valitettavasti tämäkin taitaa toteutua vain vaihtoehtoisessa todellisuudessa-seuraava hallitus(sdp,kepu,vas.,vihr. ja rkp todennäköisesti) pitää kyllä huolen,että maahantunkeutujia riittää ja omat veronmaksajien kustannuksella rahaa tuottavat bisnekset paisuu.Islamisaatio nopeutuu lainsäädännöllä,joka pyrkii matu-vastaisten ainesten täyteen alistamiseen ja "oikeanlaisen",eli monikulttuurisen,isänmaallisuuden ainoana vaihtoehtona sallimiseen.Perheenyhdistämisestä tehdään automaatti,ja perhe käsitetään edistyksellisten kulttuurien tapaan paljon laajemmin,kuin ahdasmielisessä Suomessa.Ja matujen motiivien kyseenalaistaminen kirjataan lakiin rikokseksi,mitä oppositioon jäänyt kokoomuskin varmaan kannattaa tulevan puheenjohtajansa Petteri Orvon johdolla.
VastaaPoistaT:Vesku
Tervehdys Ano1:lle, Korpisoturille, Varakaanille, Ano2:lle, Madrille, Ano3:lle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Kiitos kannustuksesta.
Korpisoturi: Tällaisia ihmisiä olen minäkin tavannut, ja tullut siihen johtopäätökseen, että ei niitten kanssa kannata ruveta väittelemään. Uskonnoksi ja kiihkouskovaisuudeksi minä tuollaisen luokittelisin.
Varakaani & Vesku: Onhan se niin, että ikävä kyllä näitä ratkaisuja käytetään vain pinnanmaalaisessa maailmankaikkeudessa.
Ano2: Niin kuulostaa. Se on sitten julkisella paikalla valokuvaaminen näemmä verrattavissa nykyisin terrori-iskun valmisteluun.
Madri: Kiitokset. Tuota raiskauskulttuuria tuumaili myös Pekka omassa Porstuassaan ja kommentoin siitä näin:
”Näkisin, että näitten naisten avautumisissa ei ole kyse raiskaamisista ensinkään eikä raiskatuista naisista. Kyse on heistä itsestään. He ovat tehneet älyllisesti laiskan ihmisen valinnan eli ilmoittautuneet intellektuelleiksi toteamalla että maahanmuutto ja varsinkin etnisesti väritteinen sellainen on itseisarvo.
Sitten kun se teoria, mikä teki heistä intellektuelleja selvästi kusee, he yrittävät puolustella teoriaansa kaikilla mahdollisilla keinoilla minkä vaan keksivät ja suomalaisen miehen syyttäminenhän sopii siihen hyvin, sillä sekin on teorian mukaista eikä sitä tarvitse perustella. Riittää, kun toteaa.
Eivät nämä ämmät ole kiinnostuneita raiskatuista suomalaisista naisista paskan vertaa. He ovat kiinnostuneita vain itsestään ja siitä, että he saavat edelleenkin esittää älykköä.”
Ano3: Kiitos linkistä. Ihminen on eläimistä julmin.
Tämä on niin ansiokas kirjoitus, että se olisi hyvä linkittää maamme päättäjille ja muille julkisuudessa maahantunkeutujien ihanuutta rääkyvien sähköposteihin.
VastaaPoistaJakelu voisi olla seuraavan kaltainen: E. Bidee, Ylen toimittajat, sisäministerimme, V. Niinistö, Eduskunnan vasen laita, R. Stiller, arkkipiispat, Harja Talonen, Erkki The Red, SPR:n ymmärtäjät, K. Kosonen ym., jotka ovat huolissaan pakolaisten kotoutumisesta ja kantasuomalaisten nuivuudesta kulttuurimme rikastajia kohtaan.
Pelkästään tämän kirjoituksen pitäisi tuoda Ykälle Finlandia-palkinnon joka vuosi seuraavien kymmenen vuoden ajan.
Hei vaan Ykä.
VastaaPoistaMahtava Joulu kuvaelma. Tuo kun olisi todellisuus. Valitettavasti sen ja nykyisen reaalimaailman välissä on ainakin kaksi kolme (3) kirjaimista fatalistista järjestöä, RKP ja SPR. Ja näiden perässä nippu hurmoksen vallassa olevia hysteerikko (hysteriahan luokiteltiin aikoinaan omaksi, etenkin "herkissä" naisissa ilmenevaksi tauti/sairaudeksi) suvaitsevaisia ryhmiä. Anteeksi oikeat naiset, tähän ryhmään kyllä kuuluu valitettavasti myös joukko miehiäkin.
Liittyisin heti vapaaehtoisena, ilman pakottamista, tuohon tukiryhmään joka takaa tuon työrauhan näille henkilöille jotka katsastavat tulijoiden papereiden oikeellisuuden. Ja jos ei papereita, niin ohjaus suoraan toiseen jonoon jonka suunta poikkeaa 180 astetta edellisestä.
UGH!
t.
S.E.P.
Tervehdys Anolle ja S.E.P:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Kiitokset, olen otettu. Tosin voi olla, että nuo mainitsemasi tahot palkinnon sijasta mieluummin tarjoaisivat minulle teetä ja vanikkaa hyvin vartioiduissa olosuhteissa valtion täysihoitolassa.
S.E.P: Niin kuin tuli tuossa aikaisemmassa kommentissa todettua, niin tämänlaiset ratkaisuthan onnistuvat valitettavasti vain pinnanmaalaisessa maailmankaikkeudessa.
Ehkä vähän "foliota" vai onko?Pillipiiparihomma ainakin vaikuttaa osuvalta
VastaaPoistahttp://vigilantcitizen.com/vigilantreport/economist-2015-cover-filled-cryptic-symbols-dire-predictions/
julk.8.1
Perskeles sentään, Ykä!
VastaaPoistaNyt panet sen korkin kiinni ja rupeat kattelemaan tavallisten ihmisten unia!
t. Brysselin Bobrikov
Tervehdys Anolle ja Brysselin Bobrikoville & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Mulla meni tuo vähän ohi. Ehkä englannin kielen taitoni ei riitä.
Brysselin Bobrikov: Tunnustan vielä, että kirjoitus on tehty täysin selvin päin. Niin kuin kirjoitukseni yleensäkin. Kommentteja tulee joskus kyllä heitettyä hieman ohranjyvässä.
Poliisilla on Suomessa aika kova tilanne, kun näyttää siltä, että todellisuutta ja hälytysten tosiasiallista vaarallisuutta vähätellään poliisijohdon taholta. Lehdistö on toitottanut kauan sitä sanomaa, että mullilauma ei lisää turvattomuutta ja virteen on yhtynyt moni silmänsä sulkija. Jos poliisi ei voi hoitaa virkatehtävää sen takia, että vihamielinen väkijoukko estää virkatoimet, niin ollaan huolestuttavassa tilanteessa, joka pitää ilman viivettä korjata. Kysymyksessä on virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, josta on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi (RL 16§).Olen antanut kiinteitä tuomioita 1990-luvulla virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, mutta ehkä nykyinen linja on sitten taas toisenlainen. Asteikko kyllä riittää ihan asiallisiin tuomioihin. Ja muistutetaan nyt vielä siitä, että kantasuomalaisten kohdalla ainakaan lain tuntemattomuus ei ole vapauttava seikka. Näin tuntuu kuitenkin olevan mullilauman kohdalla.
VastaaPoistaEnglannissa tilanne on se, että tietyissä kaupungeissa ja eräissä näiden kaupunginosista poliisi joutuu kysymään partiointiinsa lupaa, siis LUPAA paikalliselta musulmaanipäälliköltä, mikä tämä imaami tai muu sitten lieneekin. http://www.dailymail.co.uk/news/article-3352406/Scotland-Yard-mocks-Trump-s-claims-London-police-terrified-Muslim-areas-officers-claim-tycoon-RIGHT.html
Poliisi kyselee lupia partointiin? Tähänkö Suomessakin ollaan menossa? Minua ainakin huolestuttaa tavattomasti, vaikka kehotetaan aivan toista silmänsä sulkeneiden taholta. Miksihän näitä silmänsä sulkijoita kutsuisi, kun sokeaksi nimittäminen on loukkaus fyysisesti sokeita kohtaan...Älyllisesti saamapuolelle jääneiksi? Vaikeaa, kun joukossa on kuitenkin ihan normaaliälykkäitä ihmisiä, jotka tahallaan tai pelkistä konformistisista syistä totta tosiaan sulkevat silmänsä tältä jo yli kaksikymmentä vuotta jatkuneelta ja mittakaavaltaan koko ajan paisuvalta ongelmalta.
Ehkä off-topic (vaikka kuuluu kieltämättä aiheeseen): Kuuntelin eilen koko Puccinin Madame Butterflyn cd:ltä, Cio-Cio-sanina (Madame Butterfly) tietenkin hurmaava Maria Callas. Kun en tarpeekseni saanut, piti vielä kuunnella Laurettan aaria "O mio babbino caro" toisesta Puccinin oopperasta Gianni Schicchi, tulkitsijana edelleen Maria Callas. Kauneudella on itseisarvo. Ja toiset kulttuurit ovat huomattavasti parempia kuin toiset!
VastaaPoistaYle loistaa jälleen:
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/hallitus_hajasijoittaa_pakolaiset_ympari_suomea__ja_toistaa_ruotsin_virheet/8492672
jostakin on kaivettu "tutkija", joka kertoo meille, jotta matut pitää saada yhteen kasaan. Arvon tutkijan kannattaisi vilkaista vaikkapa Tampereen hervannan historiaa. Surullisen kuuluisa kaupunginosa, joka rauhoittui kun kaikkia ongelma tapauksia (suomalaisia) ei laitettu samoihin taloihin vaan kaupungin vuokrakasarmit hajasijoitettiin omistusasuntojen sekaan.
Miksi ongelma suomalaisten hajasijoittaminen on hyvä juttu ja ongelma matujen hajasijoittaminen huono juttu?
Ykältä ne ei ideat ihan heti lopu, mutta ei tätäkään nerokasta suunnitelmaa oteta käyttöön, koska siinä nyt tulisi vastaan ihmisoikeudet, Suomen perustuslaki, kansainväliset sopimukset, Amnesty International, YK, EU ja lukematon määrä muita instanssia, joita emme ole tienneet olevan olemassakaan. Liikkeelle voisi kyllä laittaa liikkeelle sellaisen huhun, että hallitus suunnittelee vastauksena USAn Isiksen-vastaiseen sotarintamaan liittymisestä lähettää sinne ihan oman kylän poikia, jotka nyt turhautuneina ja toimettomina lojuvat vastaanottokeskuksissa sotapelejä pelaamassa milloin eivät ole suomalaisia tyttöjä ahdistelemassa. Kummempiakin huhuja liikkuu maailmalla ja täydestä menee. Mitä jos tämäkin? Olisi hauskaa seurata, minkälainen rynnäkkö alkaisi, kun maasta poistuttaisiin vauhdilla ja mutkaista tietä näkymättömiin. Ei ehdittäisi edes turvapaikkahakemusta perua, eikä jäädä vonkaamaan maastapoistumisrahaa. Torniossa puolitoista kuukautta sitten armeijan harmaissa tulijoita seurannut sukulaispoika kertoi Ruotsin puolelta tulleilla olleen paljon rahaa, satasia kaivettiin kääröinä povitaskuista, joten ne persaukisen valtion almutkin voisi hyvin unohtaa.
VastaaPoistaRouva Ano
Tervehdys Castorille, Hemulille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaCastor: Tässähän annetaan näille jätkänroikaleille suomalaisten puolesta selvä viesti, eli te voitte tehdä täällä mitä lystäätte. Ihan mitä tahansa. Käsittääkseni muuten Suomen laista on aikanaan poistettu ns. kapinalaki. Nyt sille olisi ollut käyttöä.
Hemuli: Yle toimii verorahoituksella ja sen huomaa. Ongelmahan ei ole se, minne tulijat sijoitetaan. Ongelma on se, että heidät on yleensä vastaanotettu.
Rouva Ano: Ei muuten yhtään hassumpi idea tuo huhu. Minkähänlaiset ne mielialat niillä varusveijareilla noin yleensä on siellä paikan päällä. Kun äkkiseltään voisi ajatella, että täysi-ikäisten jätkien lapsenlikkana toimiminen ei ole ihan sitä, minkä takia intti käydään.
Päivän huumoripläjäyksenä, Takkulaiset urbaanisissit repäisevät Solidaarisuutta itsenäisyyspäivänä poliisiväkivaltaa kohdanneille. Englanninkielinen loppulause kiteyttää kaiken. Kandee varmaan ottaa talteen Print-screenillä, voipi olla että poistavat oksennuksensa piakkoin?
VastaaPoistaTämä ei sitten taida olla sitä kuuluisaa vihapuhetta?
- Soomepois Eestist -
Tervehdys, Soomipois Eestist. Olipa takkulaisilta melkoinen mielenilmaus, jossa Sorretun Voima jyllää. Tässä bloggerin kommenttiosiossa on varsin rajalliset kuvalliset mahdollisuudet kommentoida, joten pyydän apua Star Trekiltä. Ja tietysti englanniksi, niin kuin takkulaisetkin:
VastaaPoistahttp://i.stack.imgur.com/jiFfM.jpg
Eihän se ole kuin hetken päässä, kun takkulaiset partisaanit nujertavat niin puolustusvoimat, poliisin kuin siviilivastarinnankin ja ottavat vallan. On ne kovia poikia, on ne…
Tervehdys vielä, ja anteeksi jos kommenttini kuulosti tylyltä. Tarinasta tuli ensimmäisenä mieleen laulun sanat "näin sinusta unta, sinusta mä haaveilin... se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen". Ajattelin vaan, että jos Ykä on mennyt nukkumaan tyhjin vatsoin tai vahingossa korkin tallattuaan, ja nähnyt pahaa/liian hyvää unta...
VastaaPoistaMutta asiaan. Täällä Brysselissä (juu, olen oikeasti täällä) kuulee toisinaan kaikenlaista vekkulia. Eräänä päivänä kuuntelin, kun viereisessä pöydässä puhuttiin suomeksi, kuinka turvapaikanhakijatilanne on kestämätön ja tulee vielä kaatumaan rymisten yms. Puhujina oli asustuksesta päätellen komission työntekijöitä tahi muita vastaavia virkahenkilöitä. Tämä ei tietenkään ole mikään käänteentekevä läpimurto, mutta onhan se mukava tietää, että myös täältä pääkallonpaikalta löytyy nuvakkeja, eikä pelkkää moku-autuutta.
Illanjatkoja. Minä taidan nyt puolestani ruveta hieromaan tuttavuutta belgialaisten munkkien kanssa.
Brysselin Bobrikov
Tervehdys Brysselin Bobrikoville. Joo, hoksasin kyllä ideasi. Voimia eloon sinne pääkallonpaikalle. Jotenkin vaan toivoisi, että sielläkin toimessa olevat ihmiset jossain vaiheessa uskaltautuisivat puhumaan julkisesti. On heillä kumminkin parempi taloudellinen tilanne kuin esmes minulla. Vaan muuten, liekö belgialaisissa munkeissa lasiset kuoret?
VastaaPoistaOnkohan tuo Orpo lukenut tämän mainion blogin, sillä hallinnossa on tapahtumassa ennennäkemätöntä ryhdistäytymistä. Tai meinaan että toivoa ainakin sopii.
VastaaPoistaTuo Tom of Finland oli kyllä mainio. Mitähän jos ne pantaisiin lakanoiksi punkkiin heti alkuunsa. Voisi meinaan veronmaksajien niskoille langetettava pyykinpesukulu pienentyä rutkasti. Tai jos olisi kamelinkuvilla varustettuja pussilakanoita. Jaa mutta ei siitä mitään tulisi, ne vaan makailis bunkissa päivät pitkät. Saattaisivat toisaalta jättää paikalliset lapset kyllä rauhaan.
Mun mielestäni on ihan ajan haaskuuta tuo parasiittien kuulustelu. Lyödään vaan paluulippu kouraan kaikille, joiden nimi on Ahmed, Mahmud, Mohammed ja Muhammed, niin päästään valtaosasta porukasta eroon halvalla ja nopeasti.
Ton fillari lärpättimien äänen muistan kyllä hyvin. Mulla oli parikin sellaista räpeltämässä ja sitä saattoi sitten kuvitella vanhaa Crescenttiä vaikkapa Norton Manxiksi. Tosin noilla lärpyttimillä oli pinnoja löystävä vaikutus.
Tervehdys, Becker. Hallinnon ryhdistäytymiseen en minä vielä usko. Ryhdistäytymistä olisi osittainen liikekannallepano ja kaikkien heinäkuun jälkeen Suomeen saapuneitten i-pakolaisten välitön palautus Ruotsiin. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Valtion väkivaltakoneistolla on siihen kyllä keinot, kun vaan valtuudet annetaan. Ilman näitä kirjoituksessani mainittuja kikkailukeinojakin.
VastaaPoistaPikku uutinen ah niin ihanasta Ruotsista.
VastaaPoistaKarlstadin kunta lähettää jokaiselle kuntalaiselle pienen punaisen tarran, joka on tarkoitus liimata postilaatikkoon ja näin ilmaista tukensa parasiittien vyörylle Ruotsiin.
http://varmtvalkommen.se/sv/
Idean takana seisoo Moderaatteja edustava kunnanjohtaja sekä äärivasemmistolaiset ryhmittymät. Jos ei tarraa löydy ovesta niin olet rasisiti ja saat varautua kaikkeen mahdolliseen vassarien keksimään kiusantekoon, tuhotyöhön ja mahdolliseen fyysiseen pahoinpitelyyn.
Milloinkahan meillä? Minä ainakin laitan punaisen lapun postilaatikkoon ja naureskelen tyytyväisena kun saan kusettaa suvakkeja ja olla rauhassa.
Tulee mieleen natsien merkkaamat juutalais kaupat 30-luvulla. Eihän tämä siitä eroa.
Ihmeellisiä nämä ihmisten, entisten presidenttien ja "asiantuntijatutkijoiden" mielipiteet, jotka eivät pohjaudu mihinkään tosiasioihin. Halosen mielestä olisi hyvä saada anopit ja vaimot mukana Suomeen, niin "lähikontrollikin toimii"! Uskomatonta tuubaa, kun tiedetään, ettei muslimimies korvaansa lotkauta naisten puheille. Ja tämä "tutkija" (oliko) Hiltunen nimeltään, jaksaa vängätä, että Suomeen eivät ole soluttautumassa ISISin soldadidot (nyt kun ne murhaavat veljekset on pidätetty). Syyksi "tutkija" ilmoittaa kieltaidon puutteen! Siis soluttautuneet eivät kykene agitoimaan oman kansansa jäseniä (ja muita arabiaa vääntäviä) mukaan, koska ei ole kielitaitoa? Kaikki muuttuu yhä absurdimmaksi päivä päivältä!
VastaaPoistaToi idea tarhapaikanhakijoiden käyttämisestä tarhapaikanhakijoiden kieroilujen ja valheiden selvittämiseen tuntuu jotenkin hirveän tutulta... ;-)
VastaaPoistaYkälle kiitokset kiitoksista täältä Näässuon silmäkkeestä.
Tossahan muuten tulee aika hyvät tulkkipalvelusäästöt jos tuo etnisesti ja rauhanuskonnollisesti edistyksellinen systeemi otettaisiin käyttöön. Pitäisi myöntää tulkkauspätevyys haastattelijoille niin haastattelu saadaan saman tien kirjattua erilaisine tunnustuksineen sopiviin tiedostoihin.
Tom of Suvaitsevaisuus on kyllä neronleimaus.
Toi välttämättömien suojelu- ja turvaamistoimien myyminen poliittiselle broileristolle suvaitsevaisuuden ja monimuotoisuussuojelun nimikkeellä lienee tulevaisuudessa iso kuvio. Täydennyspoliisit turvaavat vokkeja. Veepeekoot ja puolivakkarit veepeekoot pelastavat vokkeja tarhapaikanhakijoiden ja muiden pahojen rasistien aiheuttamilta tulipaloilta. Rajavalvontaan tarvitaan lisäresursseja etteivät rajan yli pyörää taluttavat Abdi-Elmi Gutaleet vaan eksy soiseen maastoon lahje rattaiden ja ketjun väliin juuttuneena. Ikätestien määrää ja tarkkuutta pitää lisätä monetääristen maahanmuuttajien oikeuksien turvaamiseksi. Yhä suurempi osa Irakin ja Afganistanin massa-armahduksissa vankiloista ulos päästetyistä kaikenikäisistä murhaajista, raiskaajista ja muista "alaikäisistä" tarhapaikanhakijiosta täytyy ehdottomasti sijoittaa vauraalle ruotsinkieliselle alueelle ja ruotsinkielisiin yläasteisiin tekemään monikulttuurisesti värähtelevää unisef-päivätuttavuutta härreguudien tyttärien kanssa.
Tota etnoedistyksellisyyden ideaa voisi vielä laajentaa...
Jos Ranska tai USA pyytää Suomelta apua terrorisminvastaiseen sotaan, niin värvätääs kaikki eri tavalla kirjoitettavat muhamedit harmaisiin ja lähetetään ne sinne. Sunnit shia-alueille ja shiat sunnialueille. Todetaan että ellei sota maistu aseen kanssa, niin sitten todetaan että kyse on vapaaehtoisesta palaamisesta lähtömaahan eli sota saa maistua sitten ilman asetta ja siinä Tom of Suvaitsevaisuus -paluumuuttoasussa.
Tervehdys Beckerille, Castorille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaBecker: Ja aivopesu eikun pysyy ja paranoo. Tarraton postilaatikko on sitten todellakin merkkinä, että kyseinen talo onkin vapaata riistaa. Seuraavaksi jaetaan varmaankin sitten samanlaiset pinssit.
Castor: Samanlaista höykytettiin jo ennen tätä tuoreinta tulvaa, silloin jotkut tutkijat mainostivat että tulijoitten isovanhemmat pitää ehdottomasti myös saada Suomeen, sillä lapselle on tärkeää pitää yhteydet isovanhempiin. Hyvin suuri osa suomalaisista lapsista muuten asuu eri paikkakunnalla kuin isovanhempansa, mutta se ei sitten olekaan niin tärkeää. Minä muuten luulen, että kun n ämä tyypit tekevät Suomessa ensimmäisen terrori-iskunsa, löytyy tutkijoita, jotka väittävät, että ne rynkyt ampuivat itsestään…
Ano1 ja Ano2: Kaikenlaisia ideoita varmasti kehitellään, ja se johtuu siitä, että (niin kuin Ano2 totesikin) me elämme kahden yhteiskunnan maassa. Ensimmäinen yhteiskunta johtaa, elää utopiassa ja vaatii muittenkin elämään siinä. Sillä toisella yhteiskunnalla taas ei ole Unelmaa, vaan Realismi.
Asikkalan hotelli Tallukassa oli ne krillipileet? ;)
VastaaPoistahttp://mvlehti.net/2015/12/12/voi-kun-ikava-yksittaistapaus-asikkalan-hotelli-tallukkaan-piti-tulla-vastaanottokeskus-ei-sitten-tullut/
Jotkut keräsivät Britanniassa vetoomuksen että Trumpin maahan pääsy estettäisiin. Kiinnostaisi tietää ketkä allekirjoittivat sen. Olivatko ne brittejä vai "brittejä" (Pakistanista, Bangladeshista ja Malesiasta lähtöisen olevat etnisesti edistykselliset eli rauhanuskontoa tunnustavat ryhmät). Trumpina sanoisin että pitäkää tunkkinne kun se on nykyään Londonistan.
VastaaPoistaTrumpina suosittelisin skoteille itsenäistymistä, mutta vain jos se politiikka nuivistuisi. Itsenäistyminen ei itsessään tarkoita nuivempaa politiikkaa, voi käydä myös päinvastoin, riippuu puolueista. Trumpin äiti oli skotti, kotoisin Stornowayn saarelta. Isän isä oli niksmanni, kotoisin Kallstadtin kunnasta, Rheinland-Pfalzista.
Ai niin, huomasitko ne pari sähköpostia?
Jotain sukupuun tynkää
VastaaPoistahttp://genealogy.about.com/od/famous_family_trees/p/trump.htm
Ai niin, korjaus, ei se Stornoway ole saari vaan pikkukaupunki, Lewisin saarella, Ulko-Hebrideillä, ja on samalla Hebridien saariryhmän suurin paikkakunta.
Ai niin, oli n sähköpostit mennytkin perille kun mainitset ne seuraavassa jutussa.
VastaaPoistaNiin, onko se vahvistin ja kajarit tuttuja? Aattelin että kun muistat jotain 1970- ja 80-luvuista ja niistä stereohäveleistä joita silloin tehtiin.
Tervehdys, Vieras. Tuosta Trumpista voin todeta, että koska en ole Yhdysvaltain asioitten erityistuntija, niin seuraan tilannetta katseella. Selvää on, että Obaman kauden jälkeen on tilausta konservatiivisemmalle vaihtoehdoille.
VastaaPoistaMinulla ei ole ollut itselläni koskaan JVC:n eikä Saloran vehkeitä. JVC oli kyllä varsin suosittu merkki silloin. Itselläni stereolaitteistoissa oli silloin aikanaan ensiksi Technicsin yhdistelmäsetti ja sen jälkeen erillislaitteisto, jossa oli DUX:in vahvistin, Technicsin levysoitin, Marantzin dekki ja OR:n kaiuttimet.