HYI

Radanvarsikaupungin hallintokeskusrakennuksen käytävällä asteleva rakennusmestari Paavo Pörnämö, iältään 36, naimaton, oli varsin huonolla tuulella. Päivä ei todellakaan ollut hänen parhaimpiaan. Mikä ei tietysti ollut ihmekään, sillä hän asteli käytävällä kahden rotevan poliisimiehen saattamana ja kohtaisi hetken kuluttua virkahenkilön jonka kanssa tapaaminen oli määrätty ilman hänen henkilökohtaista toivettaan ja jota hyvin, hyvin harva kansalainen haluaisi tavata. Poliisit olivat käyneet hakemassa hänet kotoaan, suht viihtyisästä saunallisesta rivitalokaksiosta varsin rauhalliselta asuinalueelta todeten tylysti:

- Kansalainen Pörnämö. Teidän on tultava mukaamme. Mikäli ette tule vapaaehtoisesti, se toteutetaan pakkokeinoin.

Pörnämö tiedusteli että minkähän ihmeen takia ja mistä ihmeestä tässä on kysymys. Ei hän käsittääksensä ollut riehunut eikä häirinnyt ihmisiä ja nytkin hän oli täysin selvinpäin ja katseli telkkarista rugbya. Toinen poliiseista totesi lyhyesti:

- Teidät on paljastettu vihakirjoittajaksi. Sen enempää emme voi teille kertoa. Teille kerrotaan sitten kyllä.

Jaahah, tuumi Pörnämö. Sen aika. Siinä kävi sitten niin. Käry oli käynyt. Kuka lie käräyttänyt? Vai oliko viranomaisten käyttämä hateseeker-ohjelma löytänyt yhtymäkohtia ja tehnyt hälytyksen? Niin oli käynyt monelle muullekin. Niin, ehkä hän oli vihakirjoittaja. Ainakin järjestelmän näkökulmasta. Olihan hän kirjoittanut verkossa. Esittänyt mielipiteitään vallitsevaa feministis-monikulttuurista yhteiskuntaa vastaan. Ja ennen kaikkea sitä vastaan, mitä se oli saanut tässä maassa vuosikymmenten kuluessa aikaiseksi. Amerikkalaisten palvelimien kautta se vieläkin onnistui. Mutta hän ihmetteli. Eihän hän ollut edes kovin suuri nimi tuossa skenessä. Suurin osa hänen tuotannostaankin oli ollut kommentointia toisten kirjoituksiin. Mutta selvää tietysti oli, että varoittavia esimerkkejä nostetaan viranomaisten taholta esiin, rangaistavaksi ja julkisesti nöyryytettäväksi aina kun se vain onnistui. Pörnämön kohdalla se näytti nyt sitten onnistuneen. Ehkä hän oli ollut varomaton. Ehkä oli käynyt vain huono tuuri. Poliisiautoon astellessaan hän ajatteli toiveikkaasti, että ehkä hän selviää viranomaisvaroituksella. Mikäli näin kävisi, hän lopettaisi toimintansa. Ei se olisi sen arvoista. Ei kannattaisi ottaa riskiä. Hän uskoisi kerrasta.

Poliisit ohjasivat Pörnämöä eteenpäin ja kulkue siirtyi uuteen käytävään. Toinen poliiseista aukaisi erään huoneen oven ja vinkkasi suunnan Pörnämölle.

-  Sitten kaikki ryysyt pois päältä. Meidän on tarkistettava, että sinulla ei ole päälläsi minkäänlaista aseeksi käypäistä esinettä eikä myöskään minkäänlaista nauhoittamisvälineistöä.

Näin sanoessaan poliisi veti käsiinsä lateksihanskoja ja samalla toinen poliisi otti esille etälamauttimen. Pörnämö ymmärsi, että keskustelulle ja väittämiselle on aikansa ja paikkansa, mutta epäilemättä nyt ei ollut sellainen. Hän riisui kuuliaisesti vaatteensa ja alistui varsin perusteelliseen ja myös hyvin nöyryyttävään ruumiintarkastukseen. Laittaessaan vaatteitaan jälleen takaisin päälle hän tunsi takaapäin iskun ja sen jälkeen hänen elämänsä oli hetken ajan täynnä etälamauttimen aiheuttamaa halvaannuttavaa tuskaa. Sen loputtua toinen poliiseista sanoi:

- Me emme halunneet tehdä tätä. Mutta se tehdään jokaiselle tässä tilanteessa olevalle. Ihan sen vuoksi, että muistutamme ettei sen virkahenkilön, jonka seuraavaksi tapaatte kanssa ole leikkimistä. Pieninkin uhoaminen ja uhkailu moninkertaistaa tuon, mitä äsken koit. Kannattaa uskoa kerralla. Olemme pahoillamme, mutta me noudatamme määräyksiä. Meillä ei ole vaihtoehtoa.

Oppiminen kokemuksen kautta on oppimisen tehokkain muoto ja Pörnämökin ymmärsi  että tästä eteenpäin tulisi olla turpa rullalla, hymy pyllyssä ja naama näkkärillä. Kun Paavo sai vaatteet päälleen poliisit saattoivat hänet ovelle, jonka edessä harva suomalainen haluaisi seistä. Saati sitten astua sisään. Mutta nyt se oli hänen edessään. Ovessa oli kyltti.

OPPIARVOLLISEN YLÄVÄESTÖN PÄÄTTÄVÄ JA RANKAISEVA TOIMIKUNTA

UNO FLÖFFMAN

Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan tuomiotohtori

Poliisi painoi ovisummeria ja vihreä valo syttyi. Poliisi vinkkasi Pörnämön sisälle. Toimistopöydän takana istui mies, arviolta puolessa välissä kuuttakymmentä, puoliksi kaljuuntunut, viiksekäs ja hyvin itsevarman oloinen. Niin itsevarman, ettei hänen tarvinnut tuoda sitä esille, sillä Pörnämö huomasi poliisienkin käyttäytyvän alistuneen kohteliaasti miehen edessä. Pörnämöllä kävi mielessä, että jos haluttaisiin joku mies esittämään elokuvassa Orwellin Isoa Veljeä, niin tuo mies kävisi siihen täydellisesti. Mies kohotti katseensa, kiitti poliiseja jotka poistuivat paikalta ja sanoi Pörnämölle rauhallisella ja kohteliaalla äänellä:

- Istukaa, olkaa hyvä.

Pörnämö istui, mies katseli hetken tietokonettaan ja sanoi sitten:

- Nimi?

Pörnämön teki mieli siteerata Tuntematonta Sotilasta ja todeta että pitäis nimi tietää kun on osattu kotoo hakee, mutta poliisit olivat antaneet hänelle juuri äsken niin hyvän muistutuksen, että hän älysi olla pullikoimatta. Jotkut ihmiset olivat sellaisia, että he löivät päätään seinään opetuksista huolimatta kerta toisensa jälkeen mutta Pörnämö ei kuulunut niihin. Hän oppi kerrasta. Niinpä hän vastasi kuuliaisesti:

- Pörnämö, Paavo Petteri.

- Syntymäaika?

- Seitsemästoista marraskuuta vuonna kaksituhatta.

- Osoite?

- Täyriäistentie 12 A 3, Radanvarsikaupunki.

- Koulutus?

- Rakennusmestari, maa- ja vesirakennusala.

- Työpaikka?

- Radanvarren Leka ja Lapio Oy.

- Aikaisempia tuomioita?

- Ei niin minkäänlaisia. Yksi ylinopeussakko.

- Lähisukulaisia?

- Vanhemmat Eevertti ja Annukka sekä vanhempi sisar Elisa.

- Läheisiä ystäviä?

- Ei merkittäviä. Olen aika lailla erakkoluonteinen.

Tässä Pörnämö valehteli. Olihan hänella muutama hyvä  kaveri. Mutta koska hän tiesi olevansa kusessa ja arvasi mitä oli tulossa, niin heidän asemaansa oli turha vaikeuttaa. Hallintokoneisto osasi kytätä nettiä, mutta ihmisten keskinäisiin väleihin se ei sentään vielä pystynyt soluttautumaan.

Flöffman katseli vielä hetken koneensa näyttöruutua, nojasi sitten mukavan ja kalliin toimistotuolinsa selkänojaa vastaan ja alkoi puhua:

- Niin. Te olette nimimerkki Nimi-Erkki. Me toki tiedämme. Olemme tienneet jo jonkun aikaa. Hateseeker löysi teidät. Kaikkiaan sataviisikymmentäseitsemän vihakirjoitusta omassa blogissanne ja huomattava määrä kommentointia muualla. Kaikki kirjoituksenne on analysoitavissa puhtaiksi vihakirjoituksiksi. Ennen kaikkea siksi, että ne kyseenalaistavat vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ja sen humanistisen arvopohjan.

- Entäs jos lopetan blogini ja vannon lopettavani kaiken tämänlaisen toiminnan? Selviänkö viranomaisvaroituksella?

- Se on liian myöhäistä. Katsokaas, emme me oikeastaan ole teistä niin kiinnostuneita. Vihan meressä on paljon isompiakin haukia. Mutta me tarvitsemme teitä, niin kuin monta kaltaistanne teitä ennen. Esimerkkinä ja ennen kaikkea varoituksena. Kun tuhoamme teidän elämänne, niin se pistää muutkin miettimään.

- Tarkoitatteko…

- Kyllä. Teistä tulee hyi.

Kauhun kylmä ja oksettava pallo ilmestyi Pörnämön vatsaan. Hyi. Pelätty kansalaisasema. Tai oikeastaan sen totaalinen menetys. Eräänlainen identiteettiteloitus. Sosiaalinen spitaali. Hyi ei ollut oikeutettu tekemään työtä. Hyi ei ollut oikeutettu asumaan omassa asunnossaan, vaan joutui siirtymään valtion asuntokuutioon. Hyi ei ollut oikeutettu käyttämään kuin yksisuuntaista viestintää, eli hänellä ei saanut olla tietokonetta eikä älypuhelinta. Hän saattoi katsella televisiota ja kuunnella radiota. Hyillä ei saanut olla pankkitiliä, vaan hän joutui elämään valtion myöntämällä peruspäivärahalla jota hyi saattoi käyttää vain yhdessä, erikseen määrätyssä kaupassa hyi-kortilla. Hyi ei saanut myöskään omistaa autoa.

Mikä tarkoitti myös sitä, että hyi oli sidottu siihen paikkakuntaan ja sille alueelle, missä hän asui. Sillä hyi ei myöskään saanut käyttää käteistä rahaa ja hänen oli aina kuljettava vaatteissa, jonka rintapielessä oli merkki ”HYI”. Tämä lopullisesti sulki hänet melko pysyvästi yhteiskunnan ulkopuolelle, sillä ihmiset eivät olleet halukkaita olemaan tekemisissä hyin kanssa. Tietysti peläten sitä, että toiset ihmiset kuvittelisivat heidän jotenkin sympatiseeraavan hyitä. Ja samalla saattamaan oman asemansa kyseenalaiseksi. Hyin asema pelotti ihmisiä paljon enemmän kuin vankila. Hyi oli epähenkilö. Ihmiset karttoivat hyin läsnäoloa. Hyit olivat parhaita mahdollisia pelon aiheuttajia. Vangit olivat vankilassa. Ei heitä tavannut eikä tarvinnut ajatella. Mutta joka päivä ihminen saattoi törmätä hyihin. Varoittavaan esimerkkiin. Joka sai ihmisen kääntymään poispäin, painamaan päänsä ja mutisemaan jotain, jonka joskus olisi voinut tulkita suojarukoukseksi.

Uno Flöffman jatkoi:

- Niin kuin varmaan ymmärrätte, niin päätös on tehty ja kaikenlainen armon aneleminen on turhaa. Valitusmenettely alkaa ja loppuu tähän työpöytääni enkä minä ota valituksia vastaan. Muistutan, että teidän tulee kulkea hyi-merkityissä vaatteissa tästä eteenpäin jatkuvasti. Mikäli teidän nähdään kulkevan ilman merkkiä, se tietää välittömästi vuotta kovennetussa uudelleenkasvatuskeskuksessa Lapissa. Tämä varoitus kannattaa ottaa vakavasti. Sitäkään ei anneta kuin kerran. Seuraavaksi poliisit vievät teidät käymään entisessä kodissanne. Saatte ottaa sieltä mukaan henkilökohtaisia tavaroitanne. Kaksionne siirtyy luonnollisesti valtion omaisuudeksi korvaukseksi viharikoksistanne. Olette maksaneet puolet asuntolainastanne, mutta sitä ei tietenkään korvata. Sen sijaan pankkitilillänne on tällä hetkellä säästössä 4.800 euroa ja se summa siirretään hyi-kortillenne. Voitte käyttää sen mielenne mukaan, rajoitukset huomioon ottaen.

Koska Pörnämö tiesi tilanteen epätoivoisuuden ja peruuttamattomuuden, hän uskaltautui kysymään:

- Uskotteko te itse tähän todella? Onko tämä mielestänne oikein? Oletteko koskaan itse asiassa lukenut kirjoituksiani? Onko teillä joskus käynyt mielessä, että minä saattaisin olla oikeassa? Että tämä monikultturistinen yhteiskunta päättyy lopulta pelkkään kaaokseen?

Flöffman nojasi jälleen tuolinsa selkänojaa vasten, laittoi kädet niskansa taakse ja hymyili tavalla jota saattoi sanoa jopa myötätuntoiseksi.

- Totta kai te olette oikeassa. Sehän on selvä. Mutta ei sillä ole väliä. Jos virhe tunnustettaisiin, koko valtio- ja virkamieskoneisto pitäisi uusia. Minut niitten mukana. Ehkä meidän toimintaamme ryhdyttäisiin tarkastelemaan tarkemminkin ja saattaisimme saada toimistamme rangaistuksen. Epäilemättä ankaran sellaisen. Varmaankin ihan syystä. Mutta toimillamme estämme sen tapahtumasta ja pidämme asemastamme kiinni. Miksikö? Siksi, että pystymme siihen.  Yhteiskuntamme valitsi aikanaan tiensä. Oliko se tie järkevä, on tietysti yhdentekevää. Ainakin se oli johdonmukainen ja olemme johdonmukaisesti edenneet sillä tiellä mikä silloin valittiin. Ja tiedättekös, Pörnämö. Oikeastaan kyse on vain siitä, että me ehdimme ensin. Ja oikean veikkauksemme vuoksi hyödyimme. Rahan ja vallan muodossa. Joillekin tämä tarjoaa myös mahdollisuuden älyllisen ja inhimillisen egonsa kohottamiseen, mutta itse olen sen verran realisti ettei sellainen minua kiinnosta. Sillä tilanne on vaan se, että yhteiskunnassa tietyt ihmiset hyötyvät ja tietyt, paljon lukuisemmat ihmiset kustantavat sen hyötymisen. Ja yhteiskunta toimii sen mukaan, mitä on päätetty. Päätös on tärkeintä.

- Minä itse ymmärsin tämän. Ja siksi minä menin sen mukana. Tärkeintä ei ollut se, oliko tie oikea, vaan se, että siitä oli päätös. Päätöksen mukaan eletään. Jos näin ei tehdä ja päätös muutetaan, niin silloin päättäjät vaihdetaan. Minä aion jatkossakin olla tämän pöydän päättävällä puolella. Identiteettiteloittamassa kaltaisiasi ihmisiä. En ehkä ole paikallani osaamiseni vuoksi, mutta minulla on kuitenkin se asema, mitä teillä ei ole. Elämme  yhteiskunnassa, jossa kaltaiseni, täysin tyhjänpäiväisyyksiä ulkoa opetelleet ihmiset voivat käyttää mielivaltaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat yhteiskunnan pyörittämisen kannalta välttämättömiä. Sinä sen yhtenä hoksasit. Ei hoksaaminen itsessään ole rikos. Mutta sinä sanoit sen ääneen. Siksi sinut hiljennetään. Siksi sinut deletoidaan. Siksi sinä olet koko loppuikäsi hyi. Ja minä olen se, joka päättää että sinä olet hyi.

Flöffman painoi työpöytänsä nappia, ja passissa olleet poliisit ilmestyivät huoneeseen. Flöffman heitti pöydälle Pörnämöä varten tehdyn HYI-kortin:

- Passisi, ajokorttisi, pankkikorttisi ja kaikki muu on takavarikoitu. Työpaikallesi on ilmoitettu. Tuossa kortissa on loppuiän identiteettisi. Ja odotapas hetki.

Flöffman meni kaapilleen, kaivoi sieltä takin, jonka rintapielessä oli suurikokoinen HYI-merkki.

- Laita tuo päällesi. Kuutioasunnossasi odottaa sinua nippu noita samoja merkkejä. Ompele ne ulkovaatteittesi rintapieleen. Ilman niitä, no, minä varoitin sinua. Se varoitus kannattaa ottaa tosissaan. Seuraamukset tiedät. Vaan mistäs sen tietää, vaikka viihtyisit tulevassa kuutiossasi. Siellä asustaa muita kaltaisiasi hyitä. Lisäksi siellä asuu tietokoneriippuvaisia ja yli viisikymppisiä kantasuomalaisia, jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä ja sitä myötä muuttuneet suvaitsevaiselle yhteiskunnalle tarpeettomiksi. Löydät sieltä ehkä kaltaistasi katkeraa ja ennen kaikkea voimatonta seuraa, jonka kanssa saat ajan mukuvasti kulumaan. Haaveillen siitä, missä te ette koskaan tule onnistumaan. Voi olla, että te olette oikeassa. Mutta te häviätte silti. Koska teillä ei ole mitään mahdollisuutta voittaa. Konstaapelit, viekää tuo hyi pois.

Pörnämö käveli poliisien saattamana ulos hallintokeskusrakennuksen ovesta. Rappusilla oli nuoria naisia, Suomen Suvaitsevaisten Nuorten Liiton jäseniä, joilla kaikilla oli käsissään HYI-kyltti. He pitivät kylttiä kädessään ja osoittivat sormellaan syyttävästi Pörnämöä. Hän näki, että paikalla oli myös toimittajia, jotka kuvasivat tapahtumaa. Tilanteesta otettaisiin kaikki irti. Oli selvää, että välittömästi Radanvarsikaupungin Uutisten, Helsingin Sanomien ja Ylen sitä varten perustetuilla sivuilla näkyisi hänen naamansa, henkilöhistoriansa sekä iso otsikko:

PAAVO PÖRNÄMÖ ON HYI

Poliisit käyttivät häntä entisessä kodissaan, antoivat hänen ottaa mukaansa tiettyjä välttämättömyystavaroita sekä vaatteita ja sen jälkeen ajoivat hänet kuutioasuntokombinaattiin. Kuuden neliön boksissaan hän alkoi pikku hiljaa totutella uuteen, loppuneeseen elämäänsä. Häntä ei enää ollut. Seuraavana päivänä hän kävi kaupassa, siinä ainoassa johon hänen HYI-korttinsa kelpasi. Hän oli mielestään onnistunut siihen mennessä elämässään varsin hyvin. Vaikkei ollut vaimoa löytänytkään. Mutta ruokakaupassa hän oli saattanut ostaa sitä, mitä halusi syödä. Ei sitä, mihin olisi varaa. Nyt tilanne muuttui radikaalisti. Tilillä oli säästörahaa, mutta Paavo tiesi, että hyi ei ollut oikeutettu julkiseen terveydenhoitoon kuin akuuttitapauksissa. Yksityisille kelpasi hyi-kortillakin oleva raha. Täytyi varautua tulevaisuuteen. Mitäs sitä ostaisi… joo, makarooni on tarjouksessa… tuota notköttiä muutama purkki… vaikka se sellaista rasvavelliä nyt onkin… perunoita… Juhla-Mokasta tulee nyt luopua ja ostaa Eurobulk Coffeeta… maitopurkissa ja jauhelihassa näyttää olevan oranssit tarrat, no niitä sitten… ja Voimasavuke Bostonista pitänee siirtyä sätkiin…

Pörnämön kulkiessa hyllyjen välissä hän näki nuoren äidin ja hänen noin viisivuotiaan tyttärensä. Äiti katsoi Pörnämöä välinpitämättömästi, kunnes huomasi hänen rintapielessään olevan HYI-merkin, hätkähti, ja komensi tytärtään.

- Pirkitta, tule äitisi viereen. Mennään kassalle ja sitten kotiin. Heti.

Tyttö ihmetteli:

- Miksi?

- Siksi, että tuo mies on hyi.

- Mikä on hyi?

- Se on paha. Sen lähelle ei saa mennä. Alas tulla. Viedään ostokset kotiin ja mennään sen jälkeen morjestamaan meidän kiintiöystäväperhettä Mohammadeja.

- En minä halua mennä sinne. Niitten lapset kiusaa minua aina.

- Höpö höpö. Ei ne mitään kiusaa. Sinun pitää vaan oppia tykkäämään asioista, joita et ymmärrä. Äläkä sano äidillesi vastaan tai muuten hyi tulee ja vie sinut.

Pörnämö maksoi ostoksensa hyi-kortillaan. Kassan tyttö katsoi häntä sympaattisesti ja hymyili. Nyökkäsikin. Varmaankin hän oli ihan hyvä ihminen, mutta piti suunsa kiinni. Pelko hyin asemasta sai aikaiseksi, että sympatiakin tuli esittää ilman sanoja mutta ilme kertoi kaiken. Pörnämö oli siitä kiitollinen. Ehkä hän ei ennen ollut tajunnut, kuinka paljon pieni ystävällinen ele merkitsisi. Ja hän arvasi, että jatkossa ne tulisivat hänen elämässään olemaan kortilla.

Illalla kuutioasunnossaan Pörnämö viimeisteli kirjeen, jonka hän lähettäisi vanhemmilleen ja kertoisi tilanteestaan. Se, mikä olisi vastaus jäisi vielä arvoitukseksi. Hänen isänsä oli kovin nuiva, mutta silti kuuliainen hallintoalamainen ja hän luki tietonsa virallisesta mediasta. Hänen äitinsä ei ajatellut yhteiskunnallisia asioita ollenkaan. Ei hänen ollut tarvetta. Hekin asuivat rauhallisella alueella pienemmällä paikkakunnalla johon nykykehitys ei ollut vielä edennyt. Saattoi olla, että hyin asema olisi liian suuri häpeä, ja he katkaisisivat välinsä poikaansa. Siskolleen hän ei edes kirjoittanut. Hän toimi juristina Ulkomaalaisväestön Sisäänheittojärjestö ry:ssä eivätkä he olleet puheväleissä vuosiin.

Kuutioasunnon ovikello soi. Hetken ajan hän mietti, että olikohan siellä virkavalta joka ajatteli että vielä jäi jotain jyräämisestä kesken. Hän huusi oven läpi:

- Kuka?

- Avaa, Pave. Kake ja Make tässä.

Pörnämö oli siis valehdellut kun oli sanonut, ettei hänellä ollut kavereita. Olihan niitä. Pääosin yhteisestä biljardiporukasta, Yksinä heistä Kake ja Make. Pörnämö arveli, että jos jotkut uskaltaisivat ottaa häneen yhteyttä niin juuri he. Kake ja Make olivat nimittäin pariskunta. Avoimia homoseksuaaleja. Omalla laillaan nykyisessä Suomessa jalustalle nostettuja ihmisiä. Jotka inhosivat asemaansa. He eivät halunneet olla ikoneita jonkun ominaisuutensa vuoksi. He halusivat arvostusta tekojensa vuoksi. Ja he olivat aikaa sitten tajunneet, että nykyisen suvaitsevaisen Suomen lopputuloksena he aikanaan killuisivat hirressä. Niin kuin Ruotsissa oli jo useamman kerran tapahtunut. Ei virkakoneiston toimesta, mutta sen voimattomuuden siunaamana. He tiesivät, että heidän konservatiiviset ja heterot kaverinsa sekä heidän kannattama yhteiskuntajärjestelmä olisivat heidän paras turvansa. Make ojensi Pörnämölle pari muovipussia.

- Me kavereitten kanssa tiedetään. Ja pantiin hattu kiertämään.

Toinen pussi oli täynnä sätkätarpeita. Ja toisessa oli älypuhelin. Kake esitteli sitä.

- Tässä on prepaid maksettu seuraavaksi vuodeksi. Pysyt vähän ajan tasalla ja voit pitää kavereihin yhteyttä. Me ollaan perustettu sulle valmiiksi sähköpostitili nimellä Hannes Kolehmainen. Käytä sitä,  niin me tiedetään että se olet sinä. Älä unohda meitä. Me ei taatusti unohdeta sinua. Tor-verkon kautta sinut on jo laitettu sivulle, jossa esitellään sananvapauden vuoksi epähenkilöiksi julistettuja. Me ollaan porukalla tehty se. Eihän tää paljon ole, mutta onpahan edes jotain. Auttaa sinua vähän. Ja me tullaan käymään jatkossakin. Ja juu, me laitettiin se sähköpostiosoite myös työnantajallesi.

- Kiitos jätkät. Minä en tiedä, kuinka tämän korvaisin.

- Sinä olet sen jo tehnyt. Sinut on julistettu hyin asemaan ja sinä joudut kärsimään meidänkin puolestamme. Kaikki on maksettu.

- Olkaa jätkät varovaisia. Älkää käykö täällä liian usein. Ettei tule epäilyksiä. Ja kun näette minut ulkona, niin älkää tunteko. Niin on viisaampaa.

Kake ja Make löivät kättä Paavon kanssa ja poistuivat. Paavo sulki kuutionsa oven ja aukaisi älypuhelimensa. Hannes Kolehmaisen tilille oli tullut jo kaksi viestiä. Ensimmäisenä oli hänen työnantajansa Radanvarren Leka & Lapiosta:

”Moi Hannes. Olen todella pahoillani tilanteesta. Meidän oli pakko irtisanoa sinut, koska firmani olisi muuten menettänyt toimintaoikeutensa. Ja meiltä saa leipänsä kumminkin kaksikymmentä miestä. Tiedän myös, etten voi antaa sinulle käteistä, koska et saa sitä käyttää. Mutta anna minulle osoitteesi, ja lista siitä mitä tarvitset, niin minä tulen käymään ja tuon. Ja voimia eloon ihan herran perkeleesti!”

Toinen viesti oli hänen kaveriltaan Heikki Hälälältä:

”Moi Hannes! Miten olis perjantaina meillä saunaa & törpöttelyä? Kaveritkin on tulossa. Me kustannetaan. Ei tartte huolehtia.”

Vaikka Paavo olikin hetken aikaa sitten menettänyt niin elämänsä, uransa kuin identiteettinsä, niin hän oli silti tavallaan onnellinen. Oli vielä kavereita, joille hän oli ihminen. 

Vaikka hän olikin enää vain pelkkä hyi.