perjantai 17. maaliskuuta 2017

TUOMIOPÄIVÄN SUUNPIEKSÄNTÄÄ

On tietysti selvää, että jos entinen (todennäköisesti nykyinenkin) kommunisti ja Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio pieksää suutaan, niin asiaan voi periaatteessa suhtautua olankohautuksella. Asia muuttuu astetta merkittävämmäksi kun kyseisen suunpieksämisen julkaisee maan suurin lehti Helsingin Sanomat. Silloin kannattaa katsoa, että mitäpä mediaeliittimme haluaa tällä kertaa syöttää meille perunakuopissa asuville nauriin jälttääjille. Aihe ei yllätä ketään, sillä siinähän varoitetaan taas kertaalleen Halla-ahon muodossa tulevasta maailmanlopusta. Linjan huomaa jo otsikossa:

Perussuomalaiset on vaarassa syöksyä kohti pimeyden ja pahuuden aikaa

Perussuomalaiset on vaihtamassa aateperintönsä kansainväliseen oikeistopopulismiin, jonka juuret ovat fasismissa

Komeita sanoja on, myöntää täytyy. Lähinnä tästä tulee mieleen se, että kenellä on hallussaan määrittelyvalta, hän tuppaa käyttämään sitä turhankin laajalti. Eli tähän pimeyteen, pahuuteen ja fasismiin syyllistyy jokainen, joka ei täysin sinisilmäisesti ja mitään kyseenalaistamatta pidä kehitysmaalaista maahanmuuttoa pyhänä itseisarvona. Sen määritelmän mukaan tosin huomattava osa suomalaisista vähintäänkin flirttailee kyseisen fasismin kanssa, pahimmillaan ilman että he ovat siitä tietoisia. Onneksi heitä valistaa ”puolueettomaan” sanomalehteen kirjoittava kommunistitoimittaja joka on puolestaan ihan oikeasti flirttaillut totalitaristisen ideologian kanssa mutta sehän on niinqu ihan eri juttu se.

Mielenkiintoista on sekin, että halu erota EU:sta ja eurosta on jollain tavalla äärioikeistolaista. Ehkä niin Rautio kuin HS mieltävät että pienten kansakuntien aika on ohi. Minkä muuten sanoi aikanaan myös eräs J. Stalin. Rautio jatkaa ja ruotii lisää häntä jurppivia aikamme ilmiöitä:

Nyt on jo kyllin selvästi nähtävissä myös se, millaisiin mielettömyyksiin Donald Trumpin voitto on johtanut Yhdysvalloissa ja kuinka vahingollinen brexit on sekä briteille itselleen että koko Euroopalle.

Tässähän riittää tiedostavan toimittajan toteaminen, että ”ilmoitan, että mielettömyyksiä on tapahtunut, ilmoitukseni riittää ja minun ei tarvitse perustella niitä”. Perustelu tietysti olisi hankalaakin, sillä jos Rautio tarkoittaa mielettömyyksillä Trumpin valinnan jälkeistä mellakointia ja väkivaltaa, niin siihen ovat syyllisiä kylläkin vasemmistoliberaalit eivätkä Trumpin kannattajat. Mutta kun persuista on puhe, niin täytyyhän esille kaivaa myös vanha kunnon Vennamon Veksi ja niinhän tekee Rautiokin:

Veikko Vennamon Suomen Maaseudun Puolue Smp oli suomalaiskansallinen populistipuolue, joka ajoi maaseudun unohdetun kansan asiaa. Muukalaisvihaa siinä ei ollut pisaraakaan.


Nyt puolue on vaihtamassa kaiken tästä aateperinnöstään kansainväliseen oikeistopopulismiin, jonka juuret ovat fasismissa. Fasismi on äärikansallismielisyyttä, joka tavoittelee yhtenäistä kansakuntaa ja yhteisön sisäisten uhkien murskaamista vaikka väkivalloin.

Täytyy myöntää, että Vennamon SMP:ssä ei ollut muukalaisvihaa tippaakaan. Rautio tietysti unohtaa taktisesti sen, että siihen aikaan ei ollut mitään muukalaisvyöryäkään. Ei niin pakolaisten kuin elatusautomaatin piiriin pyrkivien taloussiirtolaisten muodossa. Itse asiassa maa oli juuri sellainen kuin kansallismieliset ihmiset nykyäänkin haluaisivat sen olevan. Maa oli itsenäinen, maalla oli oma rajavalvonta eikä maassa yksikään puolue (mukaan lukien silloiset kommunistit) saanut päähänsä tehdä rajoittamattomasta haittamaahanmuutosta kyseenalaistamatonta itseisarvoa. Sellaiset ideat oltaisiin röhönaurettu porukalla kommareista kokoomukseen.

Itse asiassa voisi todeta, että silloinen Suomen valtio näitten Raution mittapuitten mukaan edusti selkeästi ”kansainvälistä oikeistopopulismia, jonka juuret ovat fasismissa”. Sitä fasismia ei Rautiokaan silloin vastustanut, sillä se ei ollut silloin poliittisesti muodikasta. Nyt on, ja Raution kaltaiset ihmiset jotka eivät pysy pystyssä ilman ideologista tukipönkkää ovat vaan vaihtaneet pönkän toiseen ja jatkavat pönkkätuettua intellektuellin elämää jonka perusperiaatteisiin kuuluu julistaa natsiksi kaikki, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä. Ja annetaanpas Raution jatkaa aiheesta fasismi ja pelottelu:

Fasismi rakentuu uhkakuville, pelottelulle – ja raukkamaisuudelle. Uhka on aina se puolustuskyvyttömin. Natseille he olivat muun muassa juutalaisia, vammaisia ja sairaita, nykyisille oikeistopopulisteille turvapaikanhakijoita. Nämä nykyiset erottaa oikeista fasisteista vain se, ettei heillä ole kykyä murskata sisäisiä uhkia väkivalloin. Halusta se ei ole kiinni.

Alkuun tähän voisi todeta, että nämä ”fasistisiksi uhkakuviksi” Raution mieltämät asiat eivät ole mitään pelottelua, vaan faktoja. On fakta, että haittamaahanmuutto on suomalaisille (puhumattakaan jostain Ruotsista) valtava ja ennen kaikkea turha taloudellinen rasite. On fakta, että kyseiset maahanmuuttajaryhmät syyllistyvät niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksiin kantaväestöön nähden huomattavasti useammin. Ei faktojen ääneen sanominen ole pelottelua, vaikka Rautio näin syyttääkin.

Mutta mitä Rautio itse tekee? Hän kehittää päänupissaan uhkakuvan jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa, pelottelee sillä ja syyttää puolestaan kehittämäänsä olkiukkoa pelottelusta. Jos eläisimme lautamiesjärjen ihmemaassa, kyseistä toimintaa voitaisiin pitää moraalisesti selkärangattomana, mutta siinähän me emme valitettavasti elä.

Rautio muistuttaa meitä historian ikävistä muistoista. Hotellin respassa otetaan muistutuksesta vaarin ja todetaan, että Raution kaltaiselle kirjoittamiselle on ollut historiassa oma aikansa ja paikkansa. Nimenomaan sellaisissa yhteiskunnissa, joissa tiedotusvälineet ovat olleet yhteiskunnan absoluuttisessa hallinnassa ja valvonnassa ja joissa soraääniä ei ollut, koska niitten esittäjät hiljennettiin. Selvää on, että niin Rautio kuin HS kaipaavat vanhoja hyviä journalistisia aikoja, jolloin vallitsevan todellisuuden ja ihmisten päänuppien välissä oli aina filtterinä haittaohjelma nimeltä Toimittaja 1.0.

Rautio lopettaa suunpieksämisensä lauseeseen:

Tähän seuraan Vennamon ja Soinin puolue on nyt hyvää vauhtia hakeutumassa. Kun niin tapahtuu, mitään ei jää jäljelle siitä hyvästä, terveestä ja tarpeellisesta, mikä heidän populismiinsa sisältyi. Jäljelle jää silkkaa pimeyttä ja pahuutta.

Onko siis ajateltava niin, että tuontitavarana hankittu väkivalta- ja seksuaalirikollisuus sekä suomalaisten kustannettavaksi asetettu loputon elatuspiikki ovat puolestaan valoa ja hyvyyttä?


Ennen tuli häjyt. Nyt tuloo tuomiopäivä.

63 kommenttia:

  1. Kyllä ne on sekasin voi härregud. Ei yhtään klikkausta enää hesarille ja co. Kiitos yrjö tästä ja lukemattomista muista blogimerkinnöistä! T. Vanha-fani mutta laiska kommentoija

    VastaaPoista
  2. Suomenlinnan portilla lukee tälviisiin: Suomalainen seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun. Jos en ihan väärin muista, ajatus on kuitenkin tuo.
    Rautio tuntuu olevan jo seniili ukko, muistaakseni sai potkut kansan uutisista, vai kehotettiinko lähtemään, en ole varma. No hesari ja virkkunen palkkasivat miehen, saatiinhan yksi hyödyllinen idiootti lisää tossun alle. Teksteistään näkyy selvästi se vanha viisaus, kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
    PS:n ryhmyri haastoi Raution ja hyysärin julkisesti keskusteluun ja perustelemaan ja todistamaan väitteensä. No, en pidätä hengitystä sitä ihmettä odottaessa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Kaipa tämä muslimi-invaasiop sitten on hyvää, tervettä ja tarpeellista. Johan meille on opetettu moneen kertaan, että abdullahit ovat todellisuudessa ihania pikku mussukoita ja joka äidin toivevävyjä, ja heidän rikoksensa joko pahojen rasistien valehtelua tai Suomessa opittua negatiivista käyttäytymistä.

    Kun muuan Ibrahim Shkupolli kunniamurhasi balkanilais-islamilaisen perinteen mukaan ensin naisystävänsä, joka oli syvästi loukannut häntä lope5ttamalla suhteen ilman miehen lupaa sekä neljä tämän työtoveria, jotka olivat loukanneet vielä syvemmin ryhtyen puolustamaan naista Shkupollin tultua ahdistelemaan häntä työpaikalleen Sellon kauppakeskuksessa, löytyi saman tien joku korkeastioppinut tietäjätär selittämään meille ilmeisen vakavissaan hänen omaksuneen väkivaltaisuutensa suomalaisilta miehiltä.

    Koska minulla on vain keskiasteen koulutus ja Y-kromosomi, ei minulla voi olla rahkeita väittää vastan akateemisesti sivistyneelle feminiinille. Niinpä lienee pakko vain hyväksyä tosiasia, että suomalainen kulttuuri edustaa kaikkea pahaa ja pimeää, että Suomessa naisen asema on huonompi kuin missään muussa maassa ehkä Ruotsia lukuunottamatta ja kaikkeen syyllisiä olemme me valkoihoiset heteromiehet. Siksi meidän onkin ilomielin vastaanotettava kulttuuriamme parantamaan saapuva hyvyyttä, terveyttä ja tarpeellisuutta uhkuva nuorten arabisotureiden elinvoimainen joukko.

    Toinen mahdollisuus on, että Yrjö Rautio ja mainittu tietäjätär, jonka nimeä en muista tähän hätään, ovat edelleen raivoisan katkeria siitä, että reilu neljännesvuosisata sitten heiltä vietiin pois heidän rakas Neuvostoliittonsa, jonka eteen he olivat niin paljon uurastaneet. Kun heiltä wiekkauwella ja wääryywellä ryöstettiin heille itseoikeutetusti kuuluva paikka korkealla Neuvosto-Suomen nomenklatuurassa, on heillä toki oikeus kostaa se tästä vastuussa olevile valkofasisteille tuhoamalla heidän maansa.

    Mutta tämä ajatus edustaisi varmaan kaikenlaista pahaa ja pimeää, siksipä en sitä lausukaan.

    VastaaPoista
  4. Kansallissosialismi oli aivan hirvittävä, tuhoisa ja epäinhimillinen poliittinen ideologia ja yhteiskuntakokeilu. Sitä yhdistää muihin aivan hirvittäviin, tuhoisiin ja epäinhimillisiin poliittisiin ideologioihin sosialismi, ei kansallismielisyys.

    Kommunismi, maolaisuus, jucheaate, arabisosialismi, punaiset khmerit, taistolaiset, kulttuurikommunismi, sosiaalinen konstruktionismi... Marxin henkinen perintö tuntuu olevan lähes aina paikalla kun jossain on tuhoamisleirejä, keskitysleirejä, salaisen poliisin öisiä vierailuita...

    Islam on toki siinä suhteessa poikkeus, että se ei ole marxilainen oppi. Se on kuitenkin alistamiseen ja alistumiseen pohjautuva poliittinen ja yhteiskunnallinen harhaoppi, joka on kuorrutettu kristinuskoa ja juutalaisuutta vääristelevän mielipuolen houreilla.

    VastaaPoista
  5. Nyt pelotellaan sillä, että jos Halla-ahosta tulee puheenjohtaja, niin luottoluokitus romahtaa, korot nousevat, tulee lama, heinäsirkat ja Niili muuttuu vereksi.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys R Leonille, Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    R Leon: Lämmin kiitos ja tervetuloa kommentoimaan. Tuon klikkaushomman vuoksi laitoinkin linkin Roopen Mediaseurantaan.

    Huru-ukko: Rautio läksi Kansan Uutisista, koska puolueen linja ei ollut hänen mielestään tarpeeksi marxilainen. Tämä kertoo miehestä paljon ja palkkaaminen Hesariin taas Hesarista vielä enemmän.

    Qroquius Kad: Sama tausta meillä. Y-kromosomi ja keskiasteen koulutus (joka ei tietysti nykymaailmassa ole enää mitään). Mutta kyllä meillä on rahkeita väittää vastaan ja vittuillakin sille akateemisesti sivistyneelle feministille. Kun on meinaan olemassa tämä internet, joka sitä feministiä kovasti vituttaa.

    Feministien (ja LGBTQTiiTyy People Against Islamophobian) ajatuksen paradoksaalisuus on jotain, jota tutkijat aikanaan tutkivat ja miettivät, että miten helvetissä tuo oli mahdollista. No, eihän sitä millään järjellä selitäkään. Ehkä kyseessä on vain se, että on monikultturismin Idea. Se idea on täysin toisenlainen kuin todellisuus, mutta sen mukaan pitäisi elää, että idea on kuitenkin se tosi, eikä ideaa ymmärtämätön todellisuus. Kun se idea oli niin ihanan kaunis.

    Neuvostoliitto vietiin rautioilta pois. Aikanaan myös natsismi jyrättiin. Ihan oikeasti ja sotilaallisesti. Valitettavasti kommunismille ei käynyt samoin, vaan se elää täällä lännessä. Suomalaisenkin kommunismin (samoin kuin YYA-ajan yleensäkin) likapyykki on vielä pesemättä.

    Ano1: Olet täysin oikeassa. Ei lisättävää.

    Ano2: Jep. Niin kuin on käynyt jo Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Vaikkei se teknisesti ottaen ole vielä EU:sta eronnutkaan.

    VastaaPoista
  7. Suomi välttyi pitkään turvapaikkaturismilta, koska Suomella oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Suomi myös palautti kaikki Neuvostoliitosta tulevat loikkarit ihan maailman ensimmäisen rauhanvaltion loppuaikoihin saakka, kuten seuraavasta voi päätellä:

    http://alastontotuus.blogspot.fi/2010/03/turvapaikkaturismia-20-vuoden-takaa.html

    Nyt EU:n johto haluaa lisätä etnistä diversiteettiä ja rikastaa myös Suomen. Suomen poliittiset johtajat eivät vastusta tätä sanallakaan vaan antavat kaiken tapahtua.

    VastaaPoista
  8. Bye bye Hesari, en ole viikkoihin edes avannut nettiversiota. Muutama vuosikymmen tuli tilattua, mutta on kyllä jutut sillä tasolla, ettei huvita. Mutta onpas ko. herra, vai liekö narri, aikamoinen fasisti uhkakuvineen ja pelotteluineen persuista! Jo ihan antaakseni vastaiskun tälle sairaalle suvakkilaumalle tulen äänestämään Halla-ahoa. Ja inhan hän ainoa, jonka voisin kuvitella johtavan maamme pois tästä etnohelvetistä.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys Vasarahammerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Vasara: Joo, meidän Tarjamme ei oikeusministerinä antanut armoa väärän ideologian omaaville tyypeille. Suomen nykyiset poliittiset johtajat eivät oikeastaan ajattele enää Suomea minään valtioyksikkönä vaan maakuntana.

    Ano: Kunnallisvaaleista ajattelen, että ehkä paras vaihtoehto olisi persujen tappio plus se, että Halla-aho olisi koko maan ääniharava. Pieneksi miettimiseksi puoluekokoukseen.

    VastaaPoista
  10. Siitä fasismista tuli mieleeni. Herättääkö mitään kaikuja historian havinoista?

    http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3688521-yhdenvertaisuusvaltuutettu-ja-ihmisoikeusliitto-vihapuheesta-vapaaseen-kampanjointiin

    -KKi-

    VastaaPoista
  11. Hesari-banni on minulle ongelma. Minä kun luen Hesarista Viivin ja Wagnerin ja Fingerporin joka arkipäivä. Voin kyllä luopua Fingerporista, sehän löytyy Turun Sanomistakin, tosin Turku on tässä(kin) tapauksessa pahasti jäljessä nykyhetkestä. Joskus tulee myös klikattua jonkun linkkiä sinne kun haluaa katsoa koko naurettavan sekoilun jostakin aiheesta, mutta ei usein.

    VastaaPoista
  12. Pro-islam feminismi on samaan aikaan sekä loogisesti selitettävissä, että paras mahdollinen esimerkki siitä, että mitä älykkäämpi ja lukeneempi ihminen, sitä idioottimaisemmille asioille hän pystyy keksimään perusteluja. Fiksuna ja lukeneena ihmisenä minusta olisi hieno juttu, jos näin ei olisi, mutta maailma on mitä on.

    Katsos kun Oikea Islam on suvaitsevainen, monimuotoinen ja edistyksellinen uskonto, joten sitä ei tietenkään tule millään tapaa vastustaa. Meininki yhdessäkään muslimimaassa ei ehkä ole ollenkaan Oikean Islamin kaltaista, vaan misogynia, homofobia ja useimmat muutkin arvoliberalismin kannalta huonot jutut jylläävät, mutta se johtuu vain patriarkaatista ja toksisesta maskuliinisuudesta. Ihan yhtä laillahan niitä löytyy Suomesta kuin vaikkapa Jordaniasta. Toisekseen, intersektionaalisuus kertoo meille, että kaikki syrjinnän osa-alueet muodostavat yhden kokonaisuuden, ja jos oikeasti haluat vastustaa yhtä (kuten homofobiaa), sinun tulee vastustaa myös muita (kuten islamofobiaa). Näin ollen, avoimet rajat islamilaiseen maailmaan ovat feminismiä. Paketti on erinomaisen looginen, joskin perustuu kyllä niin älyttömiin lähtökohtiin, että vaatii oikeasti älyä keksiä vähemmän lahjakkaiden kopioitaviksi sopivat perustelut sille, miksi juuri niistä pitää lähteä.

    Koska saan jotain tyydytystä siitä, että tunnen olevani puolueeton, sanon että tällä on peilikuvansa nuivaskenessä. Oikea Islam on sitä mahdollisimman raakaa salafismia, joten jokainen näennäisesti kiihkoton tusinamuslimi on aikapommi, ja jos tyypillinen muslimimaa on paska, mutta enimmäkseen siedettävä paikka, se johtuu jostain ihan muusta kuin siellä harjoitetusta islamista. En ole ollenkaan samaa mieltä, mutta tämä on silti paljon vähemmän älytöntä kuin vasemmistolainen vastikkeensa. Ensisijaisesti siksi, että salafismi ei ole samanlainen marginaali-ilmiö kuin tiedostajien Oikea Islam, mutta muitakin syitä on, kun puhutaan islamista Euroopassa. Siedettävä islam on yleensä kietoutunut osaksi kansallisia tapoja, mutta täällä kasvanut toisen sukupolven muslimi ei enää koe olevansa osa vanhempiensa kotimaan kansaa. Ei toisaalta myöskään länsimaalainen. Siihen rakoon Persianlahden petrodollarien ja Internetin lahjakkaan hyödyntämisen siivittämä salafismi, joka esiintyy juuri tuosta kulttuuriperimästä puhdistettuna aitona islamina, osaa iskeä. Jos tyypillinen muslimi olisi kuin tyypillinen kiinalainen, eli skarppi, lainkuuliainen ja kova työntekijä, kylkiäisenä tulevan radikalismin sietäminen olisi ihan perusteltua. Mutta kun ne ovat jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys KKi:lle, Yhel Turkkulaasel ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: No perkele. Herättääpä hyvinkin. Näin äkkiseltään ehdottaisin, että vähänkin fiksut kunnallisvaaliehdokkaat laittaisivat twitteriin ja facebookiin hirmuisen määrän kaikenlaisia vihasanoja ja sen jälkeen ilmoituksen että sanoudun näistä irti aivan ehdottomasti. Jos saisi sen ohjelman sillä tukkoon.

    Yksi Turkkulaanen: En usko, että Sanoma Osakeyhtiö sinänsä pelastuu jossain vaiheessa tulevalta pankrotilta vaikka kävisit nuo sarjakuvat katsomassakin.

    LW: Olisko siis näin, että nykyaikaisen länsimaisen feministin suurin vihollinen on valkoinen heteromies? Juuri se jätkä, joka elättää sen länsimaisen feministin. Islam itsessään on ilmiö, jota ei täällä millään muotoa tarvita.

    VastaaPoista
  14. Tällai puppugeneraattori tyyliin...

    "
    Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että neekeri on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan peräänkuulutettua lakonisuutta.
    "
    taikka
    "
    Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että rättipää panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.
    "

    Pätevä vekotin jos tarvii kokouspuheen...

    http://puppulausegeneraattori.fi/?avainsana=r%E4ttip%E4%E4

    -KKi-

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, KKi. Tuo puppulausegeneraattorihan on jo pitkään ollut Suomessa käytettävän virallisen viisauden suurin lähde…

    VastaaPoista
  16. Heh tuomiopäivästä puhuttaessa Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavasoglu on antanut vähintäänkin mielenkiintoisen lausunnon Euroopan tilanteesta. Tämä kaveri ei saanut pitää poliittista puhetta Hollannin turkkilaisille ja hänen lentokoneensa käännytettiin. Kampanja olisi liittynyt siihen Turkin tulevaan kansanäänestykseen jossa päätetään Erdoganin päätösvallan lisäämisestä (lue diktatuuri).

    Tästä suivaantuneena "presidentti" Erdogan alkoi mollaamaan hollantilaisia "fasisteiksi ja natseiksi", voisiko olla enää ironisempaa herjaa. Maa joka joutui natsi-Saksan valtaamaksi ja nyt he sitten ovat kuin ex-valloittajansa, huhhuh.

    Myös Saksa, Itävalta ja Sveitsi ovat kieltäneet omalla maaperällänsä turkkilaisten poliitikkojen kampanjoinnin y.o. kansanäänestyksestä. Erdogan myös haukkui Mutti-Multikultia "natsiksi", kuvamanipulaatiossa näyttäisi A. Merkelin päällä olevan SS-Sturmbahnführerin (majuri) uniformu. Aviisia tuskin saanee myydä Saksassa koska siinä on noita natsiajan symboleita enemmän kuin lääkäri määrää....

    Turkista äkkiä EU-jäsen! [sarkasmi]


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Soomepois. Niin turkkilaisilla kuin islamilaisilla kansoilla on Euroopassa suuri viides kolonna, joka alkaa vaikuttaa myös vaaleissa, koska kansalaisuuksia on jaettu kuin HKL:n kuukausikortteja. Se, että Merkeliä pidetään Turkissa natsina kertoo maasta paljon. Eihän meinaan Merkeliä pahempaa monikultturistia oikein löydy täikammallakaan. Ja silti hänkin on natsi. Islam, minä alistun. Muu ei kelpaa. Turkkia saattoi aikanaan pitää länsimaana. Ei enää.

    VastaaPoista
  18. Ei ole.

    Luulisin, että kyöstikalkkunoilla, The Puolueella ja Vastuullisella Medialla™ on käytössään paskapuhegeneraattori.

    -KKi-

    VastaaPoista
  19. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja18. maaliskuuta 2017 klo 5.04

    "...löytyi saman tien joku korkeastioppinut tietäjätär selittämään meille ilmeisen vakavissaan hänen omaksuneen väkivaltaisuutensa suomalaisilta miehiltä."

    Miten mulla tulikaan tästä ensimmäisenä mieleen se kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo? ;)
    Saatan tosin olla väärässä.

    VastaaPoista
  20. EU-mepit Rooman senaatissa parituhatta vuotta sitten halusivat laajentaa EU:ta niin suureksi kuin mahdollista. Rooman kärkidelegaatio kierteli pitkin Eurooppaa suostuttelemassa esimerkiksi Hispaniaa ja Sisiliaa alkamaan EU:n jäsenmaiksi. Neuvottelut EU-jäsenyydestä päättyivät yhteisymmärrykseen ja Roomalle annettiin päätäntävalta jäsenmaiden sisäisestä politiikasta. Totalitarismi, eli fasismi, oli normaali käytäntö Rooman vallan aikoihin. Jos uudet EU-maat napisivat Rooman valtaa vastaan, niin keinoja löytyi napisijoiden turpien tukkimiseen. Rooman EU-mepit lämmittelivät perseitään sen aikaisten Audien takapenkeillä. Audien hevosvoimina, tai kantovoimina, toimivat orjat. Orjilla ei ollut minkäänlaista sananvaltaa. Jos nämä sen ajan torpparit erehtyivät kuitenkin vihapuheeseen olevaa kohtaan, niin leijonat saivat maukkaan päivällisen. Nykyajan EU-meppien perseiden lämmityksen Audien takapenkeillä maksaa kansa selkänahallaan. Bensa ei ole ilmaista. Puola ja Unkari ovat napisseet pakolaisten vastaanottamista vastaan. Puolan ja Unkarin napinaan EU aikoo mahdollisesti käyttää voimakeinoja. Jokainen vastaanottamaton pakolainen tulee mahdollisesti maksamaan maltaita Puolalle ja Unkarille. Totalitarismi EU:ssa voi tänään paksusti. Keisari Merkel lakeijoineen kuristaa jäsenmaat tottelemaan senaatin käskyjä fasismin rautaisella otteella.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys KKi:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

    KKi: Niin tai suvaitsevaisuuspuhegeneraattori. Sillä semmonen, esmes lauteilla suoritettava ja oluella höystetty paskanpuhuminenhan on puolestaan aika ajoin ihan mukavaa.

    VNV: Minä muistelen, että ainakin Astrid Thors sanoi tuon jo viime vuosikymmenellä. Haapasalo taas diagnosoi (ilman diagnosointioikeuksia) kolmesataa tuhatta metsästäjää mielenvikaisiksi.

    Lemminkäinen: Se etu tilanteessa sentään on, ettei EU:lla ole vielä suoraan Brysselin vallan alle keskitettyä yhteistä väkivaltakoneistoa.

    VastaaPoista
  22. Olin vuosikymmeniä takaperin HS sivunvalmistuksessa Ludviginkadulla töissä kesälomia ja muita muutaman kuukauden jaksoja. Se oli silmiä avaava kokemus. Usko lehtimuotoisen tiedonvälityksen puolueettomuuteen ja toimittajien ammattitaitoon suli kuin suklaa savusaunassa. Siihen aikaan vanhemmat toimittajat vielä tuntuivat suurinpiirtein
    täysipäisiltä, mutta nuoremmat, varsinkin harjoittelussa olleet toimittajakoululaiset olivat mielestäni aivan käsittämättömän ylimielisiä. Tekstin tuottaminen sujui kyllä, mutta se kaiken voittava ja näkyvä usko omaan erinomaisuuteen ja älylliseen ylivertaisuuteen oli henkeä salpaavaa. Niiden aikojen jälkeen en ole stadaria avannut edes lounasruokalan pöydässä.
    Ovat muutamat noista päällikkötoimittajia nykyään.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys,Ykä!On jäänyt kommentointi väliin jonkun aikaa,kun työpaikka sitten vaihtui ja käytännössä on opeteltavana uusi ammatti.Hässäkän lomassa on toki luettua tullut aivan mahtavat bloggauksesi,kiitos niistä-sai stressin työasioista hetkeksi pois.Joo,kommunisti Rautio nyt unohtaa,ettei se Vennamon Veikkokaan kauhean suvaitsevainen ollut maahantunkeutujiin silloin 1939-1945,kun ensin "rautiolaiset"sosialistit saatiin torjuttua,ja sitten nämä kilpailevat "hitleriläiset"sosialistit jouduttiin saattelemaan ulos maasta.Silloin ei-toivotut tunkeilijat hoideltiin lyijyllä,nyt laittomien maassaolijoiden karkoitusten täytäntöönpanoja vaativia suomalaisia demonisoidaan jopa niin,että poliisitkin vapaa-aikanaan voivat käydä kännissä näiden suomalaisten kimppuun!Karkotettavathan olisi helppo koota leiristään ja lyödä kouraan innovatiivinen kaarnavene,sekä saattaa viranomaisten toimesta Utön eteläkärkeen,osoittaa suunta ja sanoa,että"soutakaa tai hukkukaa,takaisin ei asiaa!"Ei todellakaan rakettitiedettä muille kuin eliitin hännystelijöille.Turkin ulkoministerikin ääneen sanoi,että Euroopassa alkaa uskontojen sota,ihan sama onko vallassa populistit,vai vasemmisto.Jos tätä islamin uhkaa ei muslimin rautalangasta vääntämänäkään tajua,niin...
    Ja Pariisissa taas ammuskellaan poliiseja ja poliisit "tuntemattoman" miehen,joka sitten olikin tunnettu kiihkomuslimi,mutta mikään ei taaskaan liittynyt mihinkään.
    Mutta asiasta hienoon:Onnea Mari Laukkaselle uskomattomasta viikonlopusta,upeasti kunnioitettu Asko Nuutisen muistoa!
    T:Vesku

    VastaaPoista
  24. Tervehdys, Anolle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Tuo on varmaankin ollut sitä murroskautta, jolloin toimittajat muuttuivat uutisoijasta itse uutiseksi ja julkimoksi. Nythän on hyvin tyypillistä että toimittajat haastattelevat toisia toimittajia. Luulen, että tuo alkoi joskus 1980-luvulla kun Leif Salmén ja Pekka Oksala pitivät Ylellä vaalitenttejä joitten sisältönä ei ollutkaan enää mitkään yhteiskunnalliset asiat vaan se, että erityisesti Salmén halusi lähinnä nöyryttää haastateltavia ja osoittaa oman, kuvitellun älyllisen ylivoimansa.

    Vesku: Lämmin kiitos kannustuksesta ja onnea & menestystä uusiin hommiin. Ja asiaa puhut. Sanotaan, että suurin kontrasti vuosiin 1939 – 1945 oli siinä, että nytkin kyllä käytettiin sotilaita. Kantamaan maahantunkeutujien kapsäkkejä…

    Ja tuo Laukkasen ele oli kyllä kovasti kaunis.

    VastaaPoista
  25. Mikäpä se tässä naurislampun valaisemassa maakuopassa on kuunnella Impivaaralaisten iki-honkien huminata, mitä tarinoita ne kuiskivatkaan tuulesta. Nyt kun toimittajat ovat verrytelleet tiedoittamistaan Trumpilla, niin odottelen kärsimättömästi tiedostavan bingolappuni kanssa "Halla-aho" otsikkoja. Jokaisesta bingosta saa voittona kupillisen pannukahvetta, kolmannen voiton jälkeen vain halutessaan santsin!

    VastaaPoista
  26. Yrjöperskeles, keskiasteen koulutus hyvä asia, kalifiksi kalifin paikalle hamuava keskijohto julkisella puolella taloudellinen rasite.

    Tänä keväänä stadilaisen äänestäjän on pakko pelata pokeria ja toivoa voittavansa. Pelko vihreistä suurimpana puolueena, mm. Anni "suurmoskeija, jo vain!" Sinnemäki pormestarina on sellainen pelote, että vaikka sydän miten sykkisi Halla-ahon suuntaan niin riskiä ei uskalla ottaa. Jussi Pajusen yli-egossa suuruudenhulluine hankkeineenkin ollut luojaparatkoon tarpeeksi kestämistä.

    Muistaakseni tämä periaatteellinen tulipalokommunisti kirjoitti kolumneja myös perhelehti Apuun. Aikoinaan oikeat toimittajat kutsuivat tällaista rahan takia tapahtuvaa aatehyppelyä huoraamiseksi. Miksiköhän Rautio itse sitä kutsuisi?

    Ei noista kromosomeista kannata olla huolissaan. Nythän jo kirjastoissa ja Helsingin Seudun Liikenteessä on hyväksytty, että niitä on neljä tasa-arvoista: X-, Y-, muu- ja en halua kertoa-kromosomi. Epäilemättä lisää tulossa kun muistamme miten tämä Setan aakkosverkosto on muutaman vuoden aikana laajentunut.
    tira+


    VastaaPoista
  27. Ei se tietäjätär tainnut olla tällä kertaa Jaana Haapasalo, vaan joku hänen kaltaisensa, vaikka varma en olekaan. Muistelin lukeneeni asiasta Halla-ahon blogista, josta sitä yritin pikaisesti etsiä löytämättä. Itse asian tiimoilta 2.1.2010 kirjoittamassaan bloggauksessa Jussi viittaa Taneli Heikan Aamulehdessä julkaistuun artikkeliin.

    Artikkeli on poistunut bittiavaruuteen, mutta Mikko Ellilä siteeraa sitä "Suomalian Sanomat" -bloginsa kirjoituksessa 3.1.2010, ja siinä Heikka oli natkuttanut Sellon tapauksen olevan osa suomalaista rankkaa väkivaltakulttuuria, koska hänen mielestään Suomeen 24-vuotiaana saapunutta Shkupollia voidaan pitää suomalaisena. Kaipa sitten minuakin voi samalla logiikalla pitää Australian aboriginaalina, koska olen lähemmäs viisi vuosikymmentä asunut heidän kanssaan samalla Maapallolla?

    Toiseen aiheeseen eli kuntavaaleihin, jotka ovat tuoneet nyt pienehkön pulman. Tässä Radanvarsikaupungissa, jossa asun yksin kaksiossa ei ole eduskuntapuolueiden lisäksi tarjolla muita kuin Piraattipuolue. Se tuntuu jo lähtökohtaisesti jotenkin hampunhajuisella tavalla epäilyttävältä vaihtoehdolta, varsinkin kun Amnesty International suosittelee yhtä heidän täkäläisistä ehdokkaistaan.

    Ilta-Sanomien vaalikone antoi tulokseksi erään perussuomalaisen, jonka vastaukset sopivat varsin pitkälti omiini, erityisesti maahanmuuttoasioissa. Ylen vaalikone sen sijaan tarjosi kokoomuslaista ja maakuntalehden kone krideä, joten eipä niistä sen enempää.

    En siis voi äänestää Muutos 2011:tä, Itsenäisyyspuoluetta, Vapauspuoluetta (jota olisin muuten äänestänyt hollantilaiskaimansa kunniaksi) enkä edes Viskipuoluetta. Pitääkö minun nyt äänestää tätä perussuomalaista, joka ainakin omien sanojensa mukaan on merkittävistä asioista samaa mieltä kanssani ja olisi siis oikeamielinen vahvistus kaupunginvaltuustoon, mutta jonka saama ääneni olisi tässä tilanteessa vielä epäsuora tuen osoitus Soinille?

    Hankalaksi menee.

    VastaaPoista
  28. Kun ottaa huomioon kommunistien saaman kannatuksen vaaleissa, niin enpä näe mitään järkisyytä siinä, että "Hyysäri" käyttää ko. suuntauksen edustajaa jonain yleisen mielipiteen edustajana.

    Perussuomalaiset ovat sentään saaneet vaaleissa kannatusta.

    Nuutisen Asko oli minulla esimiehen armeijassa 1995-1996. Hän oli silloin varuskuntasairaalan vääpelinä, eli hommassa, jossa jäi aikaa ampujien valmennukseen. Minulla ei ole Askosta mitään pahaa sanottavaa. Reilu ja asiallinen mies kaikin puolin.

    Kevyet mullat vaan.

    VastaaPoista
  29. Järjen valoa tarvittaisiin paljon enemmän meidänkin päättäjien keskuudessa, mutta
    perunakuopan pessimistinä sekä maalla asuvana typeryksenä (vrt. Ykspuska) uskoni on mennyttä. Jotain iloa ja lohtua synkkyyteen tuo Yrjön sarkastinen huumori ja perustellusti esiintuodut argumentit "nuivuuden" puolesta. Toivotan blogistin omin sanoin voimia eloon ja jatkamista kirjoittamiseen jatkossakin.

    Sepi

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Juhalle, tira+:lle, Qroquius Kadille, Ekulle ja Sepille & kiitos kommenteistanne.

    Juha: Veikkaanpa, että tuossa bingossa tulee rivit täyteen parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin.

    tira+: Itse asiassa se keskijohtokin julkisella sektorilla alkaa olla akateemisia suojatyöläisiä. Näen, että jokainen lukija voi äänestää kunnallisvaaleissa kuinka lystää. Jos meillä vuonna 2019 olisi oikea hallitus, se toteaisi, että ”ei, te ette tienaa tällä, eikä valtiolta tule enää suvaitsevan egon rakennukseen rahapenniäkään” jolloin kunnallisvaaleilla ei ole niin suurta merkitystä. Matka siihen on tietysti pitkä ja se saattaa jäädä kovasti kesken. Ja juu, heppu kirjoitti myös Apuun. Huoraaminenhan on arvokasta työtä kun se määritellään oikein ja oikeitten ihmisten toimesta. Noista kromosomeista totean, että peräti vanhanaikaisena ihmisenä mulla on tuo gallup, jossa valittavana on ainoastaan der tai die. Das on kokonaan unohdettu.

    Qroquius Kad: Niin kuin ylempänä totesin, niin ainakin Astrid Thors lausui tuon, mutta mahdollisesti moni muukin. Kuntavaaleista totean saman kuin totesin tira+:lle. Itselläni on hyvä sitoutumaton ehdokas, jota näissä vaaleissa äänestän.

    Ekku: Näitä niin nykyisia kuin äeentisiä kommunistejahan käytetään kyllä ”asiantuntijoina” viljalti. Erityisesti tulee mieleen median suosikkihahmo Vea Puuronen. J.P. Roos ja Leif Salmén ovat kyllä olleet viime aikoina melko hiljaa. Kevyet mullat Nuutiselle. Omalla kohdallani taitaa olla niin, että kaikki varusmiesaikani kapiaiset ovat jo eläkkeellä.

    Sepi: Lämmin kiitos ja voimia eloon sinullekin.

    VastaaPoista
  31. Salli "the man" Saari:

    https://www.youtube.com/watch?v=9J3D6vxI6Xo

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Ano. Salli Saari joo… muistan että hän oli väenvängällä tarjoamassa psykologista pakkoapua niille Thaimaan tsunamin Suomeen palanneille uhreille, vaikkeivat ne sitä halunneet. Yleensäkin miellän, että pääosa psykologeista on ylipalkattuja asioitten vituralleen hässijöitä joitten päätehtävanä on ylläpitää veronmaksajien rahoilla omaa ammatillista egoaan. Psykiatrit ovat sitten ihan eri asia.

    VastaaPoista
  33. Niino. Eikös psykologit ole niitä psykiatriksi halunneita jotka ei päässeet lääkikseen?

    Aikoinaan kun Konninkangas niin mullekin soitti joku psykologitäti ja tarjosi kriisiapua.

    Kaippa sitä kohta tarjoaa joku psykologi kriisiapua kondomin rikkoutumiseen, päänsärkyyn ja rengasrikkoon.

    -KKi-

    VastaaPoista
  34. Tervehdys, KKi. Ainakin minulla työni puolesta (ja usko huviksesi, sitä kokemusta on) ne ovat lähinnä ylipalkattuja työn haittaajia, joitten pääasiallinen tehtävä on tehdä itsensä tarpeelliseksi. Tai ainakin väittää, että he ovat tarpeellisia.

    VastaaPoista
  35. Täytyy tuoda vielä esille vakava puute. Netissä "vihapuhetta" seuraavien poliisien ryhmästä puuttuu arabiaa- yms-kieltä osaavia.

    VastaaPoista
  36. Ihan lyhyt kommentti aiheeseen: Tämmöisen tavallisen kaduntallaajan näkövinkkelistä on vähintäänkin kummeksuttavaa, että henkilön, joka fanittaa yli sata miljoonaa ruumista tuottanutta ideologiaa - ja pitää sitä hyvänä - annetaan kirjoitella mielipiteitään valtakunnan (ie. provinssin) suurimpaan julkaisuun. Se, että hepulla on vielä pokkaa haukkua jotakuta toista ihmistä "pimeyden ja pahuuden tuojaksi", on jo kokolailla paradoksaalista.

    Mutta kuten jo jossain varhemmassa kommentissa taisin todeta, elämme ylösalaisin kääntyneessä maailmassa, jossa järki on hulluutta ja mielipuolisuutta pidetään suurena viisautena.

    T. Riku Raunioilla

    VastaaPoista
  37. Rock and roll-legenda Chuck Berry kuoli äsken. Kitaran soitto jatkuu evp:nä jossain muualla. Hänen muistolle:

    https://www.youtube.com/watch?v=ZFo8-JqzSCM

    VastaaPoista
  38. Uuden Suomen puheenvuorosta kannattaa lukea tämä puheenvuoro kommentteineen "Hävetäkö minun täytyy maahanmuuttajien edessä". Korutonta kertomaa...

    Ettei aina jotain pahaa, niin tässä Tuonen Joutsenen blogista v-lopun huumoripläjäyksenä 4chan-käyttäjien järjestämä lipunryöstökepponen. Mitähän nämä veijarit keksivätkään jatkossa?

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  39. "Hävetäkö minun täytyy maahanmuuttajien edessä", käsketään meitä kaikkia suomalaisia kysymään itseltämme. Sitähän meiltä vaaditaan, häpeämistä. Minulle ei ole koskaan tullut selväksi, mitä pitää hävetä.

    Ensimmäiset maistiaiset aiheesta sain alle kouluikäisenä lapsena 1970-luvulla, kun minua vaadittiin häpeämään jotain, mitä vanhempani, tai oikeastaan isäni oli kuulemma joutunut häpeämään. En ole edelleenkän vakuuttunut siitä, että hän koki joutuneensa mitään takiani häpeämään, hänellä ei vain ollut sen kummempia keinoja: hän oli syntynyt tammikuussa 1941, eli pantu alulle isoisäni toivuttua kivääriryhmän johtajana reiteen haavoittumisestaan Talvisodassa.

    Seuraavat, kuulemma ihmisen persoonallisuuden kehityksen kannalta ratkaisevat kolme vuotta isosisäni olikin sitten taas Jatkosodassa edelleen kivääriryhmän johtajana, haavoittuen toisen kerran käsivarteen. Kotiin palattuaan hän ei kuulemma viihtynyt riitaisan vaimonsa kanssa, vaan vietti aikansa maatilan töihin keskittyen.

    Isäni oli siis äitinsä kasvattama, ja voin hyvin uskoa siihen kuuluneen juuri tuon hallitsemispyrkimyksen häpeämään syyllistämisellä. Piileekö tässä pukinsorkka suomalaisten vaatimisessa häpeämään kaikkea mahdolista: miesten jouduttua sotiin naiset joutuivat kasvattamaan poikansa, joiden alati kasvavaan kokoon ja voimaan joutuivat kehittämään psyykkisiä ja sosiaalisia hallintamenetelmiä?

    Psykologia on mielenkiintoista. Psykologitkin ovat mielenkiintoisia, joskaan eivät positiivisesti tässä yhteiskunnallisessa mittakaavassa, joka heille on suotu. Vanha äitimuorini teki elämäntyönsä sairaanhoitajana, esin apuhoitajana, sittemmin kirurgian ja sisätautien erikoissairaanhoitajana. Hän kohtasi uransa mittaan varsin monta psykologia, joista hän koki ainoastaan yhden tehneen persoonallisuudeltaan tasapainoisen vaikutelman.

    Asiaa ei paranna, että varsin monelle suomalaiselle psykologi ja psykiatri ovat synonyymejä. Kysyttäessä näiden eroa he alkavat pyöritellä, että psykiatri on lääkäri, joka toimii hullujenhuoneilla, kun taas psykologi on lääkäri, joka ottaa vastaan sohvalla makaavia potilaita. Olen yrittänyt selittää useammallekin ihmiselle, ettei psykologi ole mikään lääkäri. Yksi heitä kysyikin hämmentyneenä: "Mikäs se sitten on?" Vastasin, että yhteiskuntatieteilijä, tarkemmin sanottuna käyttäytymstieteilijä, joka tutkii ihmisen käyttäytymiseen johtavien aivoitusten muodostumista. Vastaus oli: "No eikös se ole sitten lääkäri?"

    Niin. Yritin selittää yhä uudestaan, mutta pelkäänpä pahoin että ymmärtämättä jäi. En olisi tästä sinänssä harmissani, jos psykologit olisivat aloitteellisempia tämän väärinkäsityksen julkisessa oikaisemisessa. Näinhän eivät aiat ole, vaan psykologit vaikuttvat paremminkin pyrkimään hienovaraisesti vahvistamaan tätä väärinkäsitystä. Sinänsä ymmärrettävää, tottapa heille sopii oikein hyvin, että heitä luullaan lääkäreiksi.

    Ikävää mielenterveysongelmista tai äkillisestä raskaan sarjan traumasta, kuten vaikkapa joukkoraiskauksesta kärsiville, jotka tarvitsisivat asianmukaista hoitoa, mutta jotka ohjataan psykologin "hoitoon".

    VastaaPoista
  40. Hesarin älyllinen alamäki ei tunnu loppuvan vielä aikoihin. Saas nähdä kokeeko vielä Uuden Suomen kohtalon, eli muuttuu pelkästään nettilehdeksi. Levikki tunnetusti vähenee, mutta toisaalta on porukkaa joka haluaa jotain rapisevaa aamukahveen kera. Tasosta välitämättä. On myös mahdollista että hallitseva poliittinen aateli on armollinen uskolliselle aviisilleen ja myöntää sille tukea jotta valemedia jatkaisi ulostamistaan paperilla.
    Hesarin juttujen otsikot ja sisältö alkaa kovasti muistuttamaan ruotsalaisten vastaavaa, joka on jo sinällään merkki lehden omasta moraalin tasosta.
    "Hesari ei kelpaa edes perseen pyyhkimiseen, sillä se on jo täynnä paskaa."

    Ruotsissa muuten tuota psykologista apua ollaan tyrkyttämässä, vaikkapa jos oli ajanut autolla hiiren yli. Gurling-kasvatuksen saanut puolihysteerinen kansa ei kestä minkäänlaisia vastoinkaäymisiä ja miksi kestäisi kun omavastuuta ei ole vaan kaikki on yhteiskunnan vikaa.

    VastaaPoista
  41. Tervehdys Ano:lle, Rikulle Raunioilla, Vieraalle, Soomepoisille Eestist ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Niin puuttuu. Johtopäätös lienee se, että vihapuhetta ei puhuta kuin suomeksi.

    Riku: A-men. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

    Vieras: R.I.P. Olihan hän tiukka jätkä kepittämään.

    Soomepois: Tuo trollijuttu on hauska mutta se toinen linkki pisti hiljaiseksi. Muistan itsekin oikein hyvin silloisen laman ja silloin tapettiin tolkuton määrä täysin elinkelpoisia yrityksiä ja tuhottiin suuren ihmismäärän elämä.

    Qroquius Kad: Minä muistan, että silloin 1970-luvulla meidän mukuloiden piti hävetä täysiä lautasiamme kun afrikkalaiset pienokaiset kuolivat nälkään. Sitä ei sanottu, että niissä nälänhädissä tuppasi olemaan oma syynsä juuri niillä afrikkalaisilla.

    Noita naisten kasvattamismenetelmiä en osaa yleistää, jos kohta en osaa täysin kieltääkään. Ja tuosta psykiatrin ja psykologin huomattavan suuresta erosta olet oikeassa samoin kuin siinä, että hyvin monella ihmisellä nuo kaksi hämärtyvät. Olet oikeassa myös siinä, että psykologit mielellään pitävät tuota hämärän tilaa yllä.

    Becker: Hesarin kohdalla montun pohjaa ei olla vielä saavutetty. Ja aamukahvi on valtamedian yksi suurimpia liittolaisia. Ruotsin kohdalla tuo ns. psykologinen tilanne on varmaan tuollainen. Siellähän ollaan kuitenkin hulluudessa vielä Suomea pitemmällä.

    VastaaPoista
  42. Becker, sukunimikaimaseni, ihan julkisesti kehtaan tunnustaa että haluan rapisevaa aamuteepöytääni eikä se suinkaan ole croissant. Mistä muusta saa niin paljon adrenaliinipotkua päivään, niin paljon hauskutusta? hesarista olen oppinut aivan valtavasti sitä suositeltua medialukutaitoa ja ennenkaikkea asioiden kyseenalaistamista. Jonka siis pitäisi itse asiassa olla toimittajien tehtävä. Paperiversiossa on niin monta maahanmuuttajien kärsimystarinaa joita ei siihen toiseen versioon mahdu. Niiden epäloogisuuksia ja hölmöyksiä on hilpeää kavereiden kanssa juurtajaksain perata. Ei somessa vaan ihan vanhanaikaisesti toiselle ihmiselle kirjoittamalla. hesarin agendoita on sitäpaitsi hauska seurata koska kenellekään lukutaitoiselle ei jää epäselväksi mitä mieltä pitäisi olla mistäkin. Guggenheim sai nolon lopun, mutta muista stadille edullisista rakennusprojekteista emme tingi joten nyt tuutataan suurmoskeijaa. Kruunusiltaa, keskustatunnelia, pisararataa, kaupunkibulevardeja, ilmaista julkisliikennettä, ilmaista varhaiskasvatusta. Pienempinä vaan jokapäiväisinä nuo Atskin ja Kansallisteatterin herttaiset "Refugees wellcome"-banderollit. hesari kertoo miten ihanaa kun nämä laittomat käyvät katsomassa oi-meidän-suomalaisten-taidetta, laittomille Atski on pelkkä kusiputka kuten Kansallisteatterikin. hesari elää maailman ja sen muutosten sykkeessä, ainoa kestoagenda taitaa olla se että yksikään räkänokkainen suomalaismukula ei pakkoruotsia saa päästä pakoon.

    Yrjölle pieni tietoisku: vaikka meidät opetettiinkin koulussa tuohon derdiedas-hommaan, niin Berliinin-murteessa käytetään aivan yleisesti sanaa det, käytännöllistä, ei tarvitse muistaa mikä mitäkin on. Ja tuo "det" ei todellakaan vastaa ruotsin sanaa "hen" joka ei tietenkään mitenkään vastaa kaakattavaa kanaa.
    tira+

    VastaaPoista
  43. Lautasmallit ovat oma lukunsa: minua ja veljeäni ei koskaan pakotettu syömään lautasta tyhjäksi. Se vain siirrettiin seuraavaan syöntikertaan: jos silloin oli nälkä, maistuu silloin edellinen lautasellinenkin. Veljeni ei myöskään ole soveltanut tätä kasvatusmetodia lapsiinsa, hänen vaimonsa sen sijaan oli äitiytensä alkupuolella huutanut nälkää näkevistä lapsukaisista Afrikassa. Mainittuani asiasta toistuvsti hän lopetti huutamisen...ainakin minun kuulteni.

    Aavistuksen verran paskamaisempi oli äidinäitini viimeisten vuosien eräskin aivoinfarktikeikka, jolloin osittain halvaantuneelle, tukirankansa elämänikäisessä raskaassa fyysisessä työssä rikkoneelle vanhalle ihmiselle räyhättiin nuoren pimpsakkeen suulla Afrikassa olevan monta nälkäistä suuta enemmän kuin tuollaisia, jotka eivät näköjään edes huoli. Äidinäitivainaa oli siis ikäluokkaa 1920...mutta asiaa olisi ollut epäilemättä turha yrittää edes selittää tälle asianomaiselle tyttöselle, joka ei luultavasti ollut koskaan kuullutkaan jostain sellaisesta kuin pulavuodet Suomessa.

    En muista 1970-luvulta yhtään kertaa, jolloin kotona olisi vedottu suurisilmäisiin Afrikan lapsiin. Päinvastoin muistan isäni jo 1980-luvun alkupuolelta selittäneen, miksi Afrikassa ei ole yhtä hyvin kuin meillä eikä Neuvostoliitto ole yhtä hyvä kuin peruskoulussa opetetaan. Hän perusti afrikkalaisnäkemyksensä Turun yliopiston aikaisen opiskelutoverinsa Etelä-Afrikan matkan kuvaukseen: apartheid oli juuri sitä mitä sana tarkoitti, erillisyys: länsimaisessa yhteiskunnassa käyttäytymään kykenevien ja siihen kykenemättömien ihmisten erottelu omiin kansalaisuusryhmiinsä.

    Isäni oli silti ennenaikaiseen kuolemaansa saakka kokoomuslainen, muistellen sitä Karin kypäräpappipuoluetta. Sekin oli joillekin liikaa: eräänäkin päivänä hän jurotti erään hänen opettajakollegattarensa natkuttaneen hänelle huomanneensakin nyt, mistä minä olen rasistisen oppini perinyt! En minä ollut tuossa 1980-lvun lopulla käymässäni lukiossa (jossa isänikin minua opetti) koskaan julkisesti sanonut sen kummempaa kuin tälläkään kommenttialustalla, mutta olipa tälle natkuttajattarelle riittänyt aiheeksi myös isäni parturissakäynti: kun leikkaus oli hänen mielestään liian lyhyt, tuli riekkaisu asennetukasta.

    Kannoin isäni hautaan vajaa vuosikymmen sitten; natkuttajattaren nykyisestä elosta en tiedä eikä kiinnosta. Molempien muistoksi ajelen päänahkani viikoittain tukanleikkuukoneella millin pituuteen; partani ajan kahdesti viikossa.

    VastaaPoista
  44. Tervehdys tira+:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Meillä on jo siirrytty rapisevasta puhtaaseen bittivirtaan. Tulee paperiroskaakin vähemmän. Eikä nykyinen sanomalehtipaperi pala enää niin hyvin kuin joskus ennen. Toki niihin tulee esmes töissä törmättyä ja se ”kärsimys & menestystarinoitten” jatkuva syöttäminen pistää kyllä verenpaineen nousemaan. Kiitos saksankielen tietoiskusta. Mulla kun tuo koulusaksa on päässy pahasti rapistumaan.

    Qroquius Kad: Ei sitä Afrikan nälkää meillekään kotona saarnattu, koulussa vaan. Tuo, mitä kerroit äidinäidistäsi kuulostaa kyllä törkeältä mutta samalla hyvin uskottavalta. Kiertotien kautta tuli mieleen Karin pilakuva, joka sinänsä käsitteli eri asiaa, mutta kumminkin:

    http://i46.tinypic.com/675gus.jpg

    Tuo ”asennetukka” kuulostaa kyllä aika eeppiseltä. Ja joo, onhan mullakin ollut asennekalju jo iät ja ajat.

    VastaaPoista
  45. Politiikkaa, myös ulkopolitiikkaa pelataan tunteilla ja mielikuvilla. Turkki ja muut islaminlaiset maat käyttävät ulkopoliittisessa retoriikassaan sanoja joiden käytöllä saa länsimaiset vasemmistoliberaalit ja muun multikulti-eliitin tottelemaan. Tiettyjen sanojen käytöllä on lamaannuttava tai shokeeraava, ehdollistava vaikutus jolla saa toisen tekemään jotain. Siksi Turkki mesoaa "ihmisoikeuksista", "rasismista", "natseista" tms. muuta hevonpaskaa. Ehkä se retoriikka on suunnattu heille, eikä esim. Ykälle tai muille nuiville.

    Turkin ei kannattaisi puhua mitään ihmisoikeuksista, rasismista, natseista jne. niin kauan kun se ei myönnä kurdeille itsenäisyyttä tai itsehallintoa tai edes fyysistä rauhaa. Eikö tätä kukaan tajua? Tässä voisi vastavetona alkaa kannattamaan kurdien itsenäisyyttä tai ainakin itsehallintoa. Ei siinä että kurdit olisivat mitään hyviksiä mutta retorisena vastatoimena voisi käydä.

    Kurdit voisivat muutenkin saada valtion joka käsittäisi Kurdistanin eli Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin kurdialueet. Kai nyt päälle 30 miljoonan porukka saisi valtion aikaan. Tai miksei jokainen noista kurdialueista olisi oma valtionsta tai edes itsehallintoalue. Irakin kurdialue on näistä eniten valtion kaltainen kun sillä on oma hallinto, talous ja sotavoimat.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Kurdish_population

    Hieman toinen juttu. Mielenkiintoinen arvio että jihadistit arvostavat sitä jos vihollinen on rehellinen:

    https://hommaforum.org/index.php/topic,118874.msg2573186.html#msg2573186

    VastaaPoista
  46. Karin hupaisa kuva toi mieleen erään seikan. Ei ole uskottavaa että valtavirtamedian toimittelija olisi järjestelmää vastaan. Muuten hän olisi itseään ja edustamaansa instituutiota vastaan. Valtavirtamedia ja sen toimittelijat ovat keskeinen osa järjestelmää. Sen tehtävä on hallita julkisuutta ja vaikuttaa siihen mitä yleisö näkee ja kuulee, ja vaikuttaa siihen mitä yleisö sanoo, tekee ja ajattelee.

    VastaaPoista
  47. Palaan siihen Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kamppailuun. Jos Terho tekisi niin kuin olisi paras, hän jossain vaiheessa perääntyisi ja alkaisi tukea Halla-ahoa. Tai sitten Terho sopisi Halla-ahon kanssa siitä että häviää tahallaan, tai kampanjoi vaisusti, tai möhlii niin että kannatus valuu Halla-aholle.

    Aikaisemmassa ketjussa totesin että Terholla ei varmaan olisi mitään sitä vastaan jos Halla-aho voittaa. Tällöin hän voisi huokaista helpotuksesta ja alkaa peesata Halla-ahoa ja hänen linjauksia. Tällöin Terho voi unohtaa Soinin ja soinilaiset. Ehkä hän haluaisikin tuota mutta se ei onnistu ilman Halla-ahon voittoa.

    Jos on tilanne, jossa Halla-aho on puheenjohtaja, ja sitten Terho peesaa häntä ja hänen linjauksia, niin miten media meinaa tehdä? Ensin media on suitsuttanut Terhoa mutta sitten sen pitää heittää ryönää. Siinä kai media joutuu huijaamaan itseään.

    VastaaPoista
  48. Tervehdys, Vieras.

    Viesti1: Saas nyt nähdä kuinka pitkälle Turkki saa kyykyttää Eurooppaa. Se Erdoganin viesti, että turkkilaisnaisten Euroopassa pitäisi väsätä viisi muksua ei jätä paljoa epäselväksi. Sääliksi käy sinänsä Turkkia, sillä aikanaanhan sitä saattoi sanoa lähestuloon länsimaiseksi. Tuo linkki oli mielenkiintoinen.

    Viesti2: Kyllä, ja nykyään vielä enemmän kuin ennen. Lisäksi valtamediamme on alkanut uskoa siihen, että nimenomaan se määrittelee, mitä järjestelmä on. Eikä se siinä itse asiassa kovin väärässä edes ole.

    Viesti3: No joo, tuossa oli kuitenkin monta jos-sanaa. Se ainakin on varmaa, että medialta loanheitto onnistuu kyllä varmasti.

    VastaaPoista
  49. Jaahas, nyt on sitten rasisimin vastainen viikko käynnissä. Tämä voidaan tietysti myös nähdä että on meikäläisten vastainen viikko myös käynnissä, ainakin suvakkien mielestä. Hyi hyi meitä.
    Yle on myös alkanut panostaa aiheeseen ohjelmistossa missä tänään nähtiin TV:ssä tunnin dokkari Buchenwaldista. Koskapa aihe kiinnostaa niin, se tuli tuijotettua tosin jälleen pienin varauksin, koskapa YLE.
    Tuli vaan tuossa mieleen jotta tullaanko näkemään ainuttakaan ohjelmaa muslimien rasisimista meitä vääräuskovaisia kohtaan. En pidättele henkeäni.

    VastaaPoista
  50. Tervehdys, Becker. Joo, nyt onkin erinomainen syy olla seuraamatta valtamediaa sitäkään vähää kuin yleensä. Ei kannata pidätellä henkeään. Eihän vihapuhettakaan puhuta kuin suomenkielellä.

    VastaaPoista
  51. Yleensä kannattaa ignorodia valtavirtamedia. Joskus voi olla poikkeustilanteita. Hommassa kehuttiin Pressiklubin jaksoa jossa vierailivat Unto Hämäläinen, Ville Blåfeld ja Johanna Korhonen. Katsoin jakson. Hämäläisellä oli hyvä kommentteja, Blåfeld oli neutraali, ja Korhonen oli...ööö...oma itsensä.

    Jos pistän folion päähän niin kysyn onko Jussi valinnut Unskin luottotoimittajaksi kun noin asiallisesti käyttäytyi tai jotain tämmöistä. Unski on Jussia joskus.

    http://areena.yle.fi/1-3835593

    VastaaPoista
  52. Aina kun nuo Hesarin jutut harmittavat (ja pääsääntöisesti ne harmittavat) käväisen katsomassa levikkitilastoja. Hesarin levikin kehitys kun kertoo, että sitä saa, mitä tilaa eli journalistisen tason ollessa sitä, mitä on entistä harvempi tilaa. Joskus vuosituhannen alussa Hesarin levikki oli suunnilleen 450 000. Vuonna 2010 se oli päässyt jo lukuun 383 000 ja viime vuonna lukuun 252 000. Nykyisellä vauhdilla se päätyy nollille vuonna 2030, mutta lasku on kyllä tällä vuosikymmenellä jyrkentynyt. Tämä kehitys tietysti on ymmärrettävää, kun lehti tarjoaa suojatyöpaikkoja Raution kaltaisille änkyröille.

    Rautiohan lähti Kansan Uutisista ovet paukkuen vuoden 2004 alussa, kun vasemmistoliitto oli hänen mielestään hylännyt aatteensa (eli ryhtynyt käyttämään myös himpun verran järkeä). Myöhemmin hän kyllä väitti saaneensa potkut ja vaati oikeusteitse suuria korvauksia, mutta Helsingin käräjäoikeus ei löytänyt vaateille perusteita. Seuraavaksi Hesari varmaan ryhtyy haalimaan riveihinsä Tiedonantajan jämiä.

    VastaaPoista
  53. Toistan Leniniä: se joka hallitsee Berliiniä, hallitsee Saksaa, se joka hallitsee Saksaa, hallitsee Eurooppaa.

    VastaaPoista
  54. Tervehdys Vieraalle, Strix Senexille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

    Vieras: Kiitos linkistä.

    Strix Senex: Tuo Hesarin levikkiromahdus on muuten suorastaan valtava. Luulisi Sanoma Oy:n jossain vaiheessa jo alkavan ajatella, että sitä tulostakin pitäisi tehdä. Ja Raution ura KU:ssahan päättyi juuri niin kuin sanoit. Ehkäpä HS kaivaa pian Erkki Suden kolumnistiksi.

    Castor: Vaan onko näin, että parinkymmenen vuoden päästä Berliiniä hallitsee turkkilaiset…

    VastaaPoista
  55. Tuossa on kirjoitusvirhe kun puuttuu sanoja. Piti sanoa "Unski on Jussia joskus haastatellut".

    VastaaPoista
  56. Kun juttelette noista paperilehtien levikeistä niin muistutan että Maaseudun Tulevaisuus ei ole yhtä paha kuin HS. Siitä ei tule mielipahaa samassa määrin. Sen paperilevikki on noin 80 000 kpl ja lukijamäärä noin 344 000.

    VastaaPoista
  57. Vanha mutta ajankohtainen.

    http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162776-hesari-ja-sen-tulkinnanvarainen-levikki-ja-erikoiset-tilausmuodot

    Olisi hyvin, hyvin kiinnostavaa tietää, että mikä on Hesarin maksavien nettilukijoiden todellinen määrä. Se saattaa olla jotain aivan muuta kuin ilmoitetut levikkilukemat 689 000.

    https://media.sanoma.fi/printti/helsingin-sanomat?gclid=CNmoyOLT59ICFcIbGAodYwEItA

    Jos lasketaan paperitilaajat + digitilaajat + tiesmitkätilaajat niin se teki kirjoittamisen aikaan yhteensä 474 000 tilaajaa. Näin laskien haamutilaajia/lukijoita olisi lähes 200 000 henkeä.

    Jos taas oletetaan että suurin osa paperitilaajista omistaa itse myös digitilausoikeudet ja käyttää niitä itse ja luotetaan Wikin tietoon 252 058 levikistä ja 321 828 kokonaislevikistä niin silloin Pravdan oma ilmoitus lukijamääristä on kauniistikin sanottuna narratiivista journalismia.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_Sanomat

    Wikitietojen perusteella Sanoma Oy kusettaa mainostajiaan ilmoittamalla levikin yli kaksi kertaa todellista levikkiä suuremmaksi. Joku mainostaja voisi kai haastaa Pravdan jatketusta petoksesta oikeuteen?

    VastaaPoista
  58. Berliini oli jo Itä-Saksan aikoihin maailman kolmanneksi suurin turkkilaiskaupunki. Kreuzbergissä sai halvalla huippuhyvää kebabia kun jatkoi matkaa niin pitkälle että saksalaiset loppuivat kokonaan.

    Mulla oli oma kikka siihen, miten silloin pystyi liikkumaan kohtalaisen turvallisesti turkkilaisalueilla. Tuskin toimisi enää nykyään.

    VastaaPoista
  59. Tässä voisi pikkuhiljaa suunnitella sitä Päivälehden henkiin herättämistä. Pitäisi etsiä nuivia sijoittajia, pelkällä kolehtihaavilla ei saada semmoisia rahasummia kerättyä. Pitäisi etsiä nuivia joita kiinnostaisi toimittajan työ tai muu lehdessä tehtävä työ. Kun Hesari tai koko Sanoma OY on mennyt konkkaan, niin sijoittajaryhmällä olisi rahat valmiina konkurssipesän ostoa varten. Uudet toimittajat olisivat sitten valmiina töihin.

    Ykä voisi vaikka tehdä tulevaisuudessa tapahtuvan tarinan tästä?

    VastaaPoista
  60. Berliinin turkkilaisista kannattaa muistaa se että aikoinaan he saapuivat Länsi-Berliiniin eikä Itä-Berliiniin. Entisessä DDR:ssä ei ollut turkkilaisia kun ei sinne mennyt eikä sinne otettukaan ulkomaalaisia, paitsi tiukan seulan kautta ja ne olivat ystävällismielisistä maista. Siitä syystä entisen DDR:n alueen paikkakunnilla on verrattain vähän turkkilaisia, jos vertaa saman kokoisiin paikkakuntiin entisen "Länsi-Saksan" alueella.

    VastaaPoista
  61. Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

    Vieras:

    Viesti1: Ok.

    Viesti2: Kolehtihaavi ei tosiaankaan riitä. Ja tämänlaiseen tarinaan tuskin kykenen, sillä minulla pitäisi olla sen tekemiseen huomattavasti enemmän kaupallisen alan tietoa kuin mitä minulla nyt on.

    Vieras: Niitähän alettiin haalia Länsi-Saksaan jo 196-luvulla kun Saksan talous oli huikeassa nousussa ja työvoimaa tarvittiin. Ruotsissahan oli sama ilmiö, mutta sinne meni eniten suomalaisia.

    Ano1: Maaseudun tulevaisuudesta olen kuullut vähän samanlaista viestiä itsekin. Mutta sekään ei taida olla enää seitsenpäiväinen lehti.

    Ano2: Pistää kieltämättä mietityttämään. Ja se Ekmanin kirjoitus oli mielenkiintoinen.

    Ano3: Tarkoittanet siis Länsi-Saksaa. Kreutzberghan oli Länsi-Berliinin puolella. Itse en pysty kokemuksistani kertomaan, kun en ole koskaan Saksassa käynyt.

    VastaaPoista
  62. Täytyy Yrjö sanoa että kyllä valtamedialla on paniikki päällä. Kaikenlaista tarjousta tulee postilaatikkoon ja puhelimitse. Aina olen sanonut että en tilaa, kun ei suoraan viitsi sanoa mitä ajattelee. Yksikin kaupustelija löi luurin korvaan kun sanoin että en tilaa. Ei voi kuin todeta että sitä saa mitä tilaa. On se tosin perin kummallista kun ei puolueeton ja laadukas journalismi käy enää kaupaksi. Niinhän se yhdenkin valtamedian lehden toimittaja kirjoitti kirjoituksen että kuinka ihmiset eivät enää usko sitä mitä lehdessä kirjoitetaan, että kuinka siinä kerrotaan asiat totuudenmukaisesti. Ajattelin itsekseni että kyllä se varmaankin näin aina menee.

    VastaaPoista
  63. Tervehdys, Ano. Meillä täällä on ihan samanlaisia huomioita. Puhelimeen ei olla enää soiteltu, mutta postilaatikkoon tulee tarjouksia jatkuvasti. Vahingonilo on tietysti iloista alhaisin, mutta en voi siltä oikein välttyä. Todellakin sitä saa, mitä tilaa. Luulen muuten sinänsä, että valtakunnallinen puolueeton ja laadukas journalismi kävisi hyvinkin kaupaksi. Jos sitä vaan olisi jossain tarjolla.

    VastaaPoista