tiistai 13. kesäkuuta 2017

ARVOT JA UUSARVOT

Juuri tapahtunutta hallituksen hajoamista / hajottamista voi kutsua farssiksi, tosin sekin on tilanteeseen nähden perin lievä ilmaisu. Hotellin respassa ei muisteta, että hallitus olisi koskaan aikaisemmin hajonnut siihen, että yksi hallituksen jäsenistä vaatii hallitusta noudattamaan hallitusohjelmaa. Siitähän ei sinänsä kepulla ja kokoomuksella varsinaisesti ollut kysymys. Puolueet vain puolustivat olennaisen tärkeitä valtakunnallisia intressejä ts. sitä, ettei sanomataloissa pysyvästi päälle jäänyttä teiniangstiaan kärsiville toimittajille tule henkinen pipi ja lisääntynyt genitaalihiekan tarve.

Asia tietysti selitettiin - erityisesti kokoomuksen osalta - sillä, että hallituksen ja persujen arvot eivät kohtaa toisiaan. Meriselitys on tietysti poliittisesti viisas, sillä se on poliittista jargonia jonka taakse voi paeta ja joka suomennettuna tarkoittaa ”älkää vaan helvetissä kysykö minulta mitään asiakysymyksiä”.

Tavallista arvokonservatiivista ihmistä tietysti hieman askarruttaa että mitä ne olivatkaan sitten ne hallituksen arvot? Ne kun tuntuvat selvästi poikkeavan omista, varsin perinteisistä arvoista mutta niitä ei koskaan kuitenkaan yksityiskohtaisesti selitetä. Hotellin respasta muistutetaan, että ei hallitus (tai siis 2/3 hallituksesta) varsinaisesti puhukaan arvoista, vaan se tarkoittaa federaatiopoliitikkojen ja median yhdessä luomia ja hyväksymiä uusarvoja, joitten olemassaolo vahvistettiin mm. juuri tuoreessa hallituksen hajoittamisfarssissa.

Mitä nämä uusarvot sitten ovat? Hotellin respassa kerrataan muutama keskeisimmistä:

- Uusarvoihin kuuluu se, että kehitysmaalainen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itsestäänselvyys, itsetarkoitus ja pysyvä tavoite. Maahamme täytyy saada aina vain lisää kehitysmaalaisia, sillä vain väestön etnisen rakenteen keinotekoinen muuttaminen on osoitus valtion edistyksellisyydestä. Tämän itsetarkoituksen kyseenalaistaminen millään tavalla ja missään muodossa on rasismia, vihapuhetta ja äärioikeistolaisuutta, josta tulee rangaista ankarammin kuin ketään koskaan.

- Uusarvoihin kuuluu se, että kyseiset kehitysmaalaiset pääsevät pysyvän elatusautomaatin piiriin ja heidän koko elämänsä jatkuva toisten rahoilla elättäminen tuottaa suomalaisille selvää ja huomattavaa taloudellista hyötyä. Sitä, kuinka tämä on mahdollista ei käsitellä sillä uusarvot eivät ole sidottuja tylsään ja vanhanaikaiseen insinööritodellisuuteen.

- Uusarvoihin kuuluu se, että kyseisen kehitysmaalaisen maahanmuuton aikaansaama piikki niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuudessa selitetään merkityksettömäksi ja sitä kautta olemattomaksi. Selitysprosessissa syyllistetään kantasuomalaiset, jotka väärän asenteensa vuoksi tosiasiassa tappoivat, hakkasivat, ryöstivät ja raiskasivat itse itsensä.

- Uusarvoihin kuuluu se, että mistä tahansa tavallisen suomalaisen hyvinvointiin kohdistuvasta leikkauksesta voidaan aina neuvotella, mutta kehitysmaalaiseen maahanmuuttoon kuluva raha on neuvottelun ulko- ja yläpuolella oleva ilmoitusasia. Tämäkin itsestäänselvyyden kyseenalaistaminen on rasismia, vihapuhetta jne. jne. jne.

- Uusarvoihin kuuluu se, että väärää poliittista ryhmittyvää edustavan henkilön kirjoittamalla tehty ja poliittisessa tuomioistuimessa tuomittu uhriton rikos on huomattavasti vakavampi rikos kuin oikeaa poliittista ryhmittymää edustavan henkilön tekemä väkivaltarikos.

- Uusarvoihin kuuluu se, että virkakoneiston on sallittua ja suotavaa kehittää valvontakoneisto joka pyrkii vaientamaan kansalaisten väärät mielipiteet. Toisin sanoen ne mielipiteet jotka kyseenalaistavat uusarvot.

- Uusarvoihin kuuluu se, että Suomen itsenäisyyden kannattaminen ja puolustaminen on epäisänmaallista. Toisin sanoen suomalaisten isänmaa on Euroopan Liittovaltio. Joskaan sitä ei olla koskaan sanottu, että milloin ja kenen luvalla näin tapahtui. Mutta tuollaisiin yksityiskohtiin takertuminen puolestaan ei kuulu uusarvoihin.

- Ja ennenkaikkea uusarvoihin kuuluu se, että niistä ei neuvotella, vaan ne hierotaan karkeana hiekkapaperina vasten kansalaisen pärstävärkkiä ja samalla vaaditaan kansalaista toteamaan, että kylläpä tää sitten tuntuukin hyvältä.

Kun lukija näitä uusarvoja puntaroidessaan hetken tuumailee, fundeeraa ja sondeeraa niin hänelle saattaa tulla ahaa-elämys. Ja hän tajuaa, että koko 1970 - 1980-luvun suomalainen niin poliittinen kuin virkakoneisto oli uusarvojen mukaan totaalisen rasistinen, äärinationalistinen ja äärioikeistolainen. Aina kommunisteista perustuslaillisiin. Sillä yksikään poliittinen ryhmittymä ei silloin olisi ottanut kuuleviin korviinsa sitä, että rajoittamattomasta haittamaahanmuutosta ja pysyvästä elatusautomaatista oltaisiin tehty itseisarvo.

Mutta uusarvojen mukaan silloisessa Suomessa oli joku pahasti rikki, ja se piti korjata. Taisi vaan käydä niin, että terveelle potilaalle tehtiin kädettömän kirurgin suorittama aivoleikkaus ja potilas - kehno vie - pääsi vähän niinkun neliraajahalvaantumaan operaatiossa. Mutta teorian mukaan operaatio kyllä onnistui niin kuin pitikin.

Mutta mitä tämän jälkeen?

Kyseisen hallitusfarssin myötä kävi varsin selväksi että persujen varsinainen vaikutusvalta hallituksessa rajoittui siihen että Soini pääsi haluamalleen ulkoministerin paikalle. Jos varsinaisten - merkityksellisten - asioitten kohdalla persut menettävät jo valmiiksi olemattoman vaikutusvallan, niin tappiota ei voine pitää mitenkään katastrofaalisena.

Suvaitsevais-tiedostavat yksilöt luonnollisesti juhlivat nyt suurta voittoaan kun persut pantiin ulos hallituksesta. Mutta siinä riekkuessaan heillä unohtuu yksi varsin oleellinen asia. Persuja ei potkittu ulos tästä maailmasta. Ja nyt heillä ei ole enää soinikäsijarru vastuksenaan. Luonnollisesti mediamme on jo ilmoittanut että ns. uudet persut kuihtuvat pieneksi ja mitättömäksi sirpalepuolueeksi. Valtamediammehan on ennenkin saavuttanut kuuluisuutta osumatarkkuudestaan tulevaisuuden ennustamisessa. Tässäkin tapauksessa media ilmoittaa oman hartaan toiveensa varmana faktana.

Kansallismieliselle puolueelle on tilausta ja sen suosio tulee kasvamaan. Kansallismielisyyden kautta syntyi Jytkykin. Nyt oppositioasemasta käsin on hyvä alkaa pohjustaa uutta, ja todellista The Jytkyä. Hotellin respasta esitetään villi veikkaus, että ennen kuin syksy ehtii vaihtua talveksi jonkun poliittisen puolueen suunnasta esitetään vaatimus, että perussuomalaiset tulee julistaa laittomaksi ja sen toiminta kieltää. Perusteena tulee olemaan se, että puolue on rasistinen, äärinationalistinen, äärioikeistolainen ja ennen kaikkea demokratian vastainen. Perusteessa tullaan toteamaan jotain uusarvojen mukaista kiertolausetta käyttäen että demokratia on turvattava toimimalla demokratian vastaisesti.


 Ja laitetaanpa sitten vielä asiaan liittyvä leike Aamulehdestä. Tämä kuvaa varsin osuvasti suomalaisia uusarvoja:


Entäs se ihan oikeasti suomalainen nuori?

50 kommenttia:

  1. Nauraisin vatsani kipeäksi, jos asia ei olisi niin kuolemanvakava tälle maalle ja kansakunnalle. Vaikka en 90 syntyneenä elänyt edes vähän alusta suomettumisen vuosia, niin nyt luulen ymmärtäväni miltä toisinajattelijoista silloin tuntui.

    Vai pitäisikö sanoa, että suomettuminen ei koskaan edes päättynyt? Sen nimittäjä vain siitryi Moskovasta Brysseliin ja uusarvoihin.

    VastaaPoista
  2. Ihan henkilökohtaisena mielipiteenäni voisin todeta että nähty näytelmä on ollut täysin luokaton. Voisin suorastaan siteerata edesmenneen presidetti Urho Kekkosen kuolematonta lausahdusta "Saatanan tunarit". Olen niin vanha että muistan hyvin sen ajan kun rasistin paikalla käytettiin sanaa neuvostovastainen, sama tarkoitus ja yllättävän usein jopa samat henkilöt sitäkin käyttivät.

    No mitäpä pienistä, tosin täytyy muistaa jatkossa että varmaan minäkin sitten voin itse päättää mitä yhteisesti sovittuja asioita noudatan. Ja jos jollekin tulee aiheesta paha mieli niin se on sitten voivoi...

    VastaaPoista
  3. Jos laskeskelee yhteen mitä tämän farssin ympärillä on tapahtunut ja mitä siitä on kirjoitettu, niin summaksi saa tämän: Hupiukot höpisivät ensin että Jussi ei halua noudattaa hallitusohjelmaa ja kun Jussi nimenomaan halusi noudattaa hallitusohjelmaa, niin sitten keksittiin arvot ja toimimaton yhteistyö, koska Jussi on Brysselissä ja pallo ei mene sitten millään maaliin, eikä kukaan muu Jussin tilalta voi tehdä maalia, kun hallituksen hyökkääjät kokoontuvat kehittämään pelistrategiaa. Hallitusohjelma on farssin kipupiste. Hupiukot haluavat nimenomaan kirjoittaa ohjelman uusiksi, koska siinä kakussa on muutamia mansikoita ja nämä mansikast ovat mukana vain persujen kulinaarisen nautinnon vuoksi. Hupiukot eivät halua uusia vaaleja. He vaikuttavat haluavan mukaan pari pienempää puoluetta, mahdollisesti RKP:n. RKP on jo ehtinyt mainita että he haluavat uuden hallitusohjelman ja silloin hupiukot ovat tyhjentäneet pajatson. En yhtään ihmettele, jos uudessa ohjelmassa on vapaaliput liittovaltion kehittämiseen ja rikkaus, anteeksi, taakanjako kirjattu velvollisuudeksi. RKP on kielipuolue ja RKP taipuu joka suuntaan, kunhan pakko- ja virkamiesruotsi säilyy ja tämä on erittäin ikävää kielipolitiikkaa ajatellen. Kielikokeilu mahdollisesti torpataan ennenkuin se on alkanutkaan ja suomenkieliset ovat jatkossakin kahden minikielen loukussa ja ruotsinkielisten palvelijoita, koska virkamiesruotsi.

    VastaaPoista
  4. Erinomainen artikkeli.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Juholle, Heikki Välimäelle, Lemminkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Olen itsekin elänyt suomettumisen ajan ja sanoisin, että prässi nykyisin on vielä tuplasti kovempi. Mutta eihän silloin Suomi ollutkaan osa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa. Se oli kuitenkin itsenäinen valtio. Nyt se on osa Eurostotasavaltojen Liittoa ja maakuntahallinnon quislingit pitävät parhaansa mukaan huolen, ettei turhia itsenäisyysajatuksia esiinny ja ulkoa tuotu väestömassa ei ole rasite vaan rikkaus. Virolaisilla on asiasta jonkunlaisia muistoja. Kannattaiskos kysyä neuvoa?

    VastaaPoista
  6. Mitämitämitä? Emmekö me eläkään moniarvoisessa yhteiskunnassa? Miksi moniarvoisessa yhteiskunnassa yksien arvot olisivat paremmat kuin toisten? Miksi moniarvoisessa yhteiskunnassa yksillä olisi oikeus dissata toisia arvoerojen vuoksi?

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Ruukinmatruuna. Mitäs siinä George Orwellin Eläinten Vallankumouksen lopussa oikein sanottiinkaan. Siitä tasa-arvosta?

    VastaaPoista
  8. Ykä taas kerran naulan kannassa.
    T. Ymmi

    VastaaPoista
  9. Sain juuri 'loistavan' idean moniarvoisuuden edistämiseksi: Liikennevalojen punainen vaihdettakoon PS-siniseksi. Vihreähän merkitsee jo nyt lupaa käydä eteenpäin, siispä pysähtymistä ja kieltoa tulisi merkitä jollain muulla, kuin edistyksellisen ja suvaitsevan Vasemmiston punaisella!

    Assosiaatio, suggestio, toisto...

    VastaaPoista

  10. Nyt on Jussista tehty syntipukki, jonka piikkiin voidaan laittaa jokainen epäonnistuminen viimeisen kahden vuoden ajalta, onhan hän kuitenkin ollut olemassa ja hengittänyt samaa ilmaa kuin muutkin.

    Hänet on rinnastettu mediassa myös Hitleriin. Siis henkilöön, joka välikäsien kautta teurasti massoittain ihmisiä. Vertailun tehnyttä henkilöä taitaa todella ahdistaa jokin tai joku.

    Olihan tuo Saulin ulostulo sangen erikoinen. Voi olla, että hän on aikaisemminkin ottanut kantaa poliitikkojen saamiin tuomioihin, mutta ei nyt tule heti mieleen.

    Ykän ensimmäinen uusarvo on järkeilyn mukaan juuri se, minkä takia nykyistä näytelmää mediassa käydään. Mikäli arvoihin kuuluisivat ihmisen koskemattomuus, oikeus elää turvallisessa ympäristössä, luoda turvallisempi tulevaisuus, yksityisyyden suoja, oikeus ilmaista mielipidettä tai edes huoli kotimaan asioista, niin heittoja olisi fiksumpi suunnata edes hiukan Jusssista poispäin.

    Mikäli arvoihin kuitenkin kuuluvat esimerkiksi naisia alistavan islamin puolustaminen, rikosten aiheuttaman tilastopiikin tai vakavuuden vähättely vain sen takia ketkä ne ovat tehneet tai kaikkien negatiivisten asioiden kieltäminen (vaikka faktojenkin valossa) "koska mua ei kiinnosta ja mä voin" -asenteella, niin silloin viimepäivien pahimman luokan työpaikkakiusaamiseen rinnastettavat kommentit olilsivat perusteltuja.

    Siis hetkonen?

    Onko siis pääteltävissä, että haluamme niinkin surkealle tielle kuin Ruotsi? Siellähän voimavarat ja tulevaisuuden toivot paiskivat niska limassa töitä turvallisen yhteiskunnan eteen. Ja kyllä, Ruotsin talousihmettä on jaksettu hehkuttaa aina tämän vuoden alkuun asti, mutta nyt on näköjään suunta muuttumassa. En Mikä lie syynä moiseen? Luultavasti Iso-Paha Rasisti.

    Halutaanko meille siis sanoa, että mitä enemmän otamme omaan kulttuuriin sopeutumattomia ihmisiä, niin sitä paremmin meillä menee? Näin täytyy olla, koska Jussi väittää toista ja hänestä on tehty yleinen sylkykuppi.

    Selvää kuitenkin on, että sontaa tulee lentämään ja paljon. Edessä oleva haaste on kuitenkin nyt asteteen verran hankalampi. Kohde ei näytä provosoituvan, ei sitten millään..

    Tarkkailija

    VastaaPoista
  11. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja13. kesäkuuta 2017 klo 13.03

    Tajukankaan mukaan tuon leikkeen sisältö löytyy myös Turun Sanomat-nimisestä uusarvoisjulkaisusta.

    Lieneekö kaikissa päivän lehdissä sama kautta maan?

    PS.
    Uusarvoisjulkaisu Turun Sanomat: Kohta niitä tulee taas!.

    VastaaPoista
  12. Tere kaikille.
    Tuota juu, kölin alta oltiin Persut vetävinään, mutta vetäjät tippuivat itse kannelta.
    Ja Ruukinmatruunalle; Etkö jo ole huomannut, että maassa on jo kauan ollut vallalla kaksoisstandardit ja "rotuerottelu". Tuontitavara on aina parempaa kuin paikallinen "luomutuotanto", ohituskaistat asuntojonoissa jne. Niin kuin Lianderssonkin sanoi, vasemmistohörhöjen väkivalta on sitä parempaa väkivaltaa, koska raukat peittävät naamansa ettei parempien perheiden paremmat pojat leimautuisi.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  13. Niinpä, käsitehässintää arvoilla.
    Mutta sorrun nyt ennustamaan kuin metteoloki.

    Nyt kun 20 ihmistä nostaa Soinin johdolla oman puolueryhmän, niin Soini on takaisin ulkoministerinä.
    Jos Orpo ja Sipilä käyttää yhtään pelisilmää, he antavat jäävän ryhmän ajaa läpi muutamia nuivia päätöksiä.
    Tämä on hyvä lyömäase sitten seuraavissa vaaleissa tälle SMP:lle, medialle ja muille puolueille.
    He voivat kyseenalaistaa että miksi äänestää "äärioikeistoa ja & natzeja" kun rauhalliset ja tiedostavatkin ihmiset tekevät järkeviä päätöksiä. Eli nyt ennen ja tämän jälkeen tulevat päätökset ovat "hyvien ihmisten" tekemiä.

    Jos nuo lähtijät eivät onnistu kunnolla, niin Jussin johtama ryhmä tulee saamaan noin 15-20 edustajaa ensi vaaleissa.
    On tullut nyt mielenkiintoinen tilanne politiikassa.

    Toivoa sopii, että tästä tulee hyvää. Jos ei muuta kuin hyvää viihdettä kun paradoksi horisontti ylitetään jatkuvasti.

    VastaaPoista
  14. Vielä kerran Hiski Salomaa ja pätkä biisistä "Värssyjä sieltä ja täältä": "Meillä puoluehommat on suuria on haalittu Baabelin Muuria, mones paikassa niitä on meillä jo kuus ja riita kun syntyy niin tehdään uus".

    VastaaPoista
  15. Taisi Perussuomalaiset hajota puolueena kahteen osaan? Äänestämällä ei enää vissiin pysty vaikuttamaan järkevämmän maahanmuuttopolitiikan puolesta? Että silleen, Euroopasta halutaan tällä tavoin hajottaa kansallismielisiä liikkeitä/puolueita. Näytelmän juoni oli kirjoitettu Brysselissä ja Suomen hallituksella oli "Plan B" hihassa jos Jyväskylässä äänestetään "väärin". Se Luukkasen kirjoitus osui naulan kantaan...


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  16. Tämä farssi kuorii nahkansa ja vaihtaa lajia nopeammin, kuin kukaan eläintieteilijä pystyy tekemään lajimääritystä.

    Toisaalta ymmärrän tätä 20 hengen loikkariporukkaa: En minäkään suurin surminkaan halua vihreitä hallitukseen. Olisin valmis vaikka seisomaan päälläni, jos sillä pystyisin asian estämään.

    Mutta kuitenkin, aikamoista huoraamista tuntuu olevan. "Olemme valmiit ihan mihin vaan, kunhan annatte meidän jatkaa hallituksessa." Fyi fan!

    Pravdasta poimittua: Hän (Halla-aho) toisti näkemyksensä, jonka mukaan hallitusyhteistyö kaatui EU-integraatioon.
    "Hallituskumppanimme halusivat tietää, miten suhtaudumme edessä oleviin integraatiohankkeisiin, joihin ei hallitusohjelmassa ole vielä pystytty ottamaan kantaa."


    Siinähän se tuli. Eli vienpä foliohattuni takaisin ullakolle otollisempia paranoian hetkiä odottamaan ja lähetön Luukkaselle nöyrimmän anteeksipyyntöni.

    t. Brysselin Bobrikov

    P.S. Juuri saamamme tiedon mukaan Sipilä ei jätäkään eronpyyntöä. Eli työmies on palkkansa ansainnut ja huoraaminen tuotti tulosta.

    VastaaPoista
  17. uv eli uuvatit


    -Tvälups-

    VastaaPoista
  18. Tekisi itseninikin mieli sanoa jotakin, mutta pahoin pelkään että se olisi liian hapokasta jopa voiman pimeällä puolella oleville, joten olkoon nyt tällä kertaa. Btw...voiko vitutukseen kuolla..?

    VastaaPoista
  19. Juholle tällainen vanha vitsi. Mikä on Suomen suurin teatteri? - ? - Se on Eduskunta, sillä kuiskaajakin on Moskovassa. Ajattelen ihan samoin tuosta suomettumisesta. Se ei koskaan päättynyt. Kuiskaaja vain on nykyään keski-Euroopassa.

    Suomelle aukeni yllättävästi liikkumatilaa, kun Neuvostoliitto kaatui 1990-luvun alussa. Ajattelin silloin tai tunsin paremminkin, että nyt olisi Suomelle oikea hetki repäistä pesäero Neuvostoliittoon ja itsenäistyä silleen oikeasti. Siivota hallinnosta, yliopistoista, oikeuslaitoksesta jne kaikki Neuvostoliiton myötäjuoksijat ja nuoleskelijat, mutta heitä taisi vain olla liikaa ja niin siivous jäi tekemättä samoin kuin perusteellinen pesänselvitys.

    Nyt ollaan sitten suomenkielinen alue EU:ssa. Ei itsenäinen valtio vaan alue vain periferiassa.

    Teatteria on saatu taas kerrakseen. Ei tosin naurata tämä farssi, mutta olipahan taas muistutus siitä kuinka likaista politiikka ja vallasta tappeleminen on. Vielä meillä ei tapella parlamentissa, mutta sekin päivä varmaan vielä tulee.

    Monenlaista arvailua on esitetty, että miksi tapahtumat etenivät kuten etenivät. Selvästi Halla-ahon voittoon oli varauduttu ja suunnitelma B otettiin käyttöön. Päähenkilöt esittivät repliikkinsä kukin vuorollaan ja niin hallitusohjelma saatiin pelastettua. Se jota kenenkään ei pidä noudattaa.

    Isossa kuvassa Saksan ja Ranskan sanotaan haluavan nyt takoa kun rauta on kuumaa. EU-liittovaltiota tullaan viemään pari seuraavaa vuotta raivokkaasti eteenpäin. Tähän ei sovi mitenkään EU-vastaisuus. Ehkä EU-vastaisuus ja monikulttuurin vastustaminen tai kritisoiminen tehdään rangaistavaksi. Jossain vaiheessa totalitarismin tiellä käy aina niin, että ideologian kritisoimisesta tehdään rikos.

    Vaikka uuden turvapaikanhakijavyöryn mahdollisuutta vähäteltiin lukemissani jutuissa, on se silti mahdollinen. Qatarin ja saudien välillä on jotain skismaa ja konflikti on mahdollinen. Sitten on taas tiet täynnä turvapaikanhakijoita ja EU:ssa mahdollisesti taakanjakomekanismi valmiina. Siinähän sitten kritisoidaan teipit suun edessä.

    Jos meillä jatkossa vielä vaaleja järjestetään eikä ajatuksia kielletä, niin kyllä loikkariporukasta suurin osa jää rannalle seuraavissa vaaleissa. Kaikessa maahanmuuttoon liittyvässä he joutuvat olemaan korostuneen hiljaa, ettei vaan kukaan epäile, että heihin olisi tarttunut halla-aholaisuutta. Muutenkin he ovat mukana vain varmistamassa, että Keskusta ja Kokoomus saa tavoitteensa läpi. Ihanteellisia hallituskumppaneja.

    maallikko

    VastaaPoista
  20. Okei, se siitä Soinin säälimisestä - tämä siis viittauksena kommenttiini edelliseen postaukseesi.

    Täytyy sanoa, että harvoin on suomalainen politiikka ollut yhtäaikaa näin koukuttavaa ja yököttävää. Voisiko sitä olettaa, että Soinilla on ollut Plan B sovittuna Orpon ja Sipilän kanssa, jos äänestykset puoluekokouksessa eivät mene mediassa toitotetulla sävelellä? Jos näin on, niin silloin Orpon & kumpp. esiintyminen eilisessä A-studiossa oli ällistyttävän röyhkeää valehtelua tv-kameroiden edessä.

    Niin ikään ällistyttävää on useiden nuiviksi laskettujen kansanedustajien lähteminen Soinin Petossuomalaisten matkaan - Terho on, kaikista Halla-ahonkin vakuutteluista huolimatta, mielestäni aina antanut itsestään jollain tapaa epäluotettavan kuvan.

    Mutta hei, kun pöly on laskeutunut ja voidaan laskea ketkä vielä seisovat pystyssä, todennäköisesti meillä ion Suomessa han aito, oikeasti maahanmuuttokriittinen puolue!

    Nyt ei muuta kuin rekkalasteittain tsemppiä ja jaksamista Halla-aholle ja hänen kanssaan seisoville suoraselkäisille suomalaisille ja PLAGUE UPOM THE TRAITORS!!!

    T. Riku Raunioilla

    VastaaPoista
  21. Unohtui laittaa edelliseen viestiini toi Plan B ja jäljet johtavat sylttytehtaalle. Mitä parhainta Bolshoi-teatteria, näyttelijöinä tasavallan presidentti, Sipilä & Orpo.

    Siinä tapauksessa jos toi artikkeli vedetään pois, otin tuosta ruudunkaappauksella kopiot muistojen joukkoon eräästä lähihistorian mielenkiintoisesta poliittisesta manööveristä. Vai että Uusi vaihtoehto, eivät taida noi puolueet enää erottua muutenkaan toisistansa?

    "Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

    Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

    Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon."

    Ja tämä siis viikkoa ennen puheenjohtajavaaleja eli aika selvät sävelet.

    Käsky tosin lienee tullut Brysselistä ja täti-Merkeliltä asti, mikähän lienee seuraava episodi tässä näytelmässä? Mutta nämä loikkarit tuskin saanevat seuraavissa vaaleissa tarpeeksi ääniä eduskuntaa, siis jos edes lähtevät ehdolle, ehkä joku palkkiovirka? Tuskin noita otetaan vakavasti jos menisivät jonkun muun puolueen kirjoihin.

    Surkuhuipaisa episodi kaikinpuolin....


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  22. Tämähän meni mielenkiintoiseksi. Persuja kuitenkin on äänestänyt myös "vähän" nuivat. Miten paljon Sipilä ja Orpo sallivat nuivuutta pettureille?

    Jos kyseessä on täydellinen puhdistus (ja nuivan manifestin allekirjoittajat otettiin mukaan puhtaasti vittuilun vuoksi sekä hyödyllisiksi idiooteiksi) niin persut saanevat melko hyvän kannatuksen....

    VastaaPoista
  23. Joo, meillä on nyt Jussi Halla-ahon Perussuomalaissa aito, oikeasti maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen puolue. Siinäpä kaikki hyvät asiat.

    Tämä puolue nimitäin on nyt asetettu samaan asemaan kuin Sverigedemokraterna. Se ei pääse koskaan hallitukseen, ainakaan niin kauan kuin Halla-aho on puheenjohtaja. Jos sittenkään. Perussuomalaisten on saatava yli 100 ääntä, jos aikovat vaikuttaa yhtään mihinkään.

    Eduskuntapolitiikkaa tehdään jatkossa niin, että kaikki muut paitsi Perussuomalaiset ajavat kiihtyvällä vauhdilla EU:n integraatiota, Suomen talouden tuhoamista velkaannuttamalla ja holtitonta maahantulvintapolitiikkaa. Halla-ahon ja muiden Perussuomalaisten avatessa suunsa heille voidaan aivan avoimesti nauraa paskaista höhötystä päin naamaa. Lopuksi ilkutaan että tehkää välikysymys, tehkää välikysymys, lällällää.

    Lopputulos on, kuten täällä jo ehdittiin todeta, ettei äänestämällä todellakaan voi enää vaikuttaa. Se kanava on nyt lopullisesti tukittu. Tätä nimenomaista seikkaa tullaan hieromaan vuoden 2019 vaalien lähestyessä kansallismielisten naamaan yhä lujemmin: äänestäkää vain sitä Hullu-uhoanne, te tyhmät rasistit; ei sillä mitään vaikutusta ole mihinkään elleivät saa yli 50 % äänistä. Sehän ei ole realistinen odotus.

    Ääni Persuille julistetaan siis meneväksi hukkaan. Kun meillä on jo nyt melkoinen äänestäjäkatras, joka pohtii äänestämistään nimenomaan siitä näkökulmasta, ettei ääni vain "menisi hukkaan", on se valtapuolueille ja -medialle massiivisen tehokas vaaliase. - Tosiasiassahan ääni menee hukkaan vain, jos sen antaa Aku Ankalle (paitsi jos joku senniminen olisi todella ehdokkaana!) tai jättää äänestämättä.

    Kun olin jo jollain tavalla ehtinyt totutella Soinin mittaamattomaan petokseen Jatkojytkyn jälkeen uskoen sitä vertaansa vailla olevaksi Suomen poliittisessa historiassa, osasi Timosaurus yllättää panemalla monin verroin paremmaksi. Nyt minun on liki mahdotonta nähdä enää mitään valoa tunnelin päässä, paitsi veturin kohti kiitävän etuvalon.

    VastaaPoista
  24. Nopeita päätöksiä ja yhteinen arvopohja. Tämä tarkoittaa että kun narisijat on saatu jäähylle niin hallitus voi panostaa taakanjakoon ja liittovaltioon ilo mielellä ja riemurinnoin. Ihmettelen, että miksi loikkaajat eivät loikkineet suoraan Kepuun ja Kokoomukseen, koska sama arvopohja!

    VastaaPoista
  25. Ykä vastasi mun kommenttin että: "Kyinen pelto on tietysti kynnettävänä mutta onneksi emme sentään ole Ruotsissa".

    Nytten se kyinen pelto putsaantui, kun kyyt lähti. Sitä peltoa kun kyntää rehellisesti ja oikein, niin se työntää hyvää satoa.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Ymmille, Juhalle, Tarkkailijalle, Vittuuntuneelle Nettoveronmaksajalle, Huru-ukolle, WhiteHunterille, Lemminkäiselle, Soomepoisille Eestist, Brysselin Bobrikoville, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Maallikolle, Rikulle Raunioilla, Ano2:lle, Ano3:lle, Hemulille, Qroquius Kadille ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

    Niin kuin Soomepoisin lähettämästä linkistä:

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituksessa+suunnitelma+Hallaahon+voiton+varalle+soinilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman?sivu=1

    huomataan, niin koko masurkka näytti olevan ennalta sävelletty. Tää on mennyt jo sen verran mielettömäksi, että miksei sitten kikkailla vielä enemmän. Vaikka niin, että kun persujen puoluehallitus on vielä soinilaisten käsissä niin silloinhan puoluehallituksen de facto puolueesta eronneet tyypit voivat hallituksessaan päättää että puolueeseen de jure jääneet kansanedustajat ovat de facto eronneet puolueesta. Ja sen jälkeen aletaan käymään käräjiä että kuka erosi ja missä.

    Joka tapauksessa täytynee ajatella että nyt päästiin kuonasta eroon ja varsinainen poliittinen työ Suomen ja suomalaisten hyväksi alkaa vasta nyt.

    Muuten, sekä Elon, Terhon että Lohelan tulisi muistaa, että ilman Halla-ahon antamaa nostetta jokaisen poliittinen ura olisi jäänyt tekemättä. Mokomat paskat.

    VastaaPoista
  27. Tämä alkaa tosiaan haiskahtaa Ruotsin meiningiltä. Persut pannaan ikuisen oppositioon elleivät äänestäjät tosiaan ala heräämään tähän kusetukseen. Toisaalta on myös mahdollisuus että Ruotsin Demokraatit tulevat tekemään jytkyn seuraavissa vaaleissa. Onhan se nyt ollut jo useissa gallupeissa maan toiseksi suurin puolue ja aika hyvällä erolla.
    Suomi alkaa vahvasti muuttumaan "demokratiasta" demokratuksi, tai onhan se jo sitä ollut pitemmän aikaa. Ihmetyttää tosin, että millä ilveellä persuista paenneet saavat pitää ministerin postinsa, sillä ne he ovat saaneet Perussuomalaisten saamilla äänillä eivätkä tämän Soinin pakolaishallituksella.
    Saatana minkälaisia ääliöitä on maata johtamassa, pressaa myöden.

    VastaaPoista
  28. Kymmenen päivää sitten Timo Soini kirjoiti blokissaan:
    "Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä." ..."Pidän loikkareita luusereina."

    Nyt en ymmärrä. Olenkohan vähän tyhmä?

    Äimän_Käki

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Beckerille ja Äimän_Käelle & kiitos kommenteistanne.

    Becker: Täysin samaa mieltä.

    Äimän_Käki: Juu… milloinkahan se Timbe alkaa rasvailemaan köyttä?

    VastaaPoista
  30. Oppositio jatkaa vaikenemistaan, nyt olisi saumaa uusille vaaleille. Milläs ne on hiljaiseksi ostettu?

    Vaan olipa hyvä juttu ja tuo pyöräilykuva, tikahduin, tuollainen Sipilä oikeasti on ja samaan kategoriaan kuuluu Soini, jakoon meni. Kauankohan Soini suunnitteli tätä kuviota, jota nyt kommentoi krokotiilin kyyneleet silmissään?

    Jälkimmäinen kuva kuvastaa surullisesti tätä suvaitsevaisuuden järjettömyyttä ja sen kirjoittaja ei olla täysissä järjissään.

    Tulee mieleen koulumaailma. Ennen kun opettajilla oli vielä auktoriteettia ja oppiaines heterogeenistä, kakarat olivat jossain kurissa kouluissa ja menestyivät, mutta nyt kun oppiaines on mitä on ja auktoriteetti on opettajilta riisuttu lässynlässynlään nimissä, niin kas jotkut radikalisoituvat ja se on Halla-ahon syy, nyyh!

    Tässä vain yksi näkökulma siihen, että typeryksille pitää olla tiukkana, eihän lehmillekään anneta liikaa liekaa, etteivät ne riehaannu ja sotkeennu siihen. Tarkoitan siis, kun on tyhmä ja radikalisoituu, eikä ymmärrä omaa parastaan, silloin pitää olla tiukkoja johtajia, sillä nuo ongelmayksilöt pitää saada kuriin. Vaan taitaa se olla sama meno vankiloissammekin nykyään, paremmat oltavat kuin vanhuksillamme hoitolaitoksissa.

    Seuraavissa vaaleissa annan ääneni protestiäänenä halla-aholaisille ehdokkaille, ihan sama mitä ovat, mutta sen verran vituttaa niin Sipilän, Orpon kuin Soinin tekopyhyys ja kieroilu.

    VastaaPoista
  31. Suomen muuttuminen totalitaristiseksi on ollut meneillään jo jonkin aikaa. Tämä viimeinen episodi vain ravistelee suomuja yhä useamman silmiltä. Suurinta osaa, arvelisin, meininki ei vielä liikaa haittaa. Osa kyllä näkee hyvin selvästi, että on olemassa totuus ja virallinen totuus. Mutta mitä syvemmäksi ystävyys EU:n kanssa käy sitä useampaa tilanne alkaa häiritä.

    En usko että yhteinen verotus, tulonsiirrot ym sellainen kauheasti haittaa, kun eihän tuo verovarojen haaskaaminen saa nytkään aikaan muuta kuin blogikirjoittelua. Annahan olla jos Suomi lähtee mukaan taakanjakoon turvapaikanhakijoita jaettaessa niin se on sitten se mikä häiritsee. Poliisien tilastoista tutut lieveilmiöt lisääntyvät. Samaa tahtia yltyy myös gospel, kuinka ihanaa on kun Suomessa on monikulttuuri.

    Pari seuraavaa episodia tässä farssissa tulee olemaan Perussuomalaisten säätiössä olevien rahojen junailu Soinille ja hänen lähipiirille, joihin rahoihin puolueesta eronneilla ei säätiön omien sääntöjen mukaan ole oikeutta. Uudet kepu - ja kokkariveljet antavat varmasti lainopillista apua tässä asiassa.

    Toinen juttu mikä tulee tapahtumaan on Perussuomalaisten hajottamisen jatkaminen. Jokaista jäljelle jäänyttä perussuomalaista kansanedustajaa tulevat media ja erilaiset ihmisoikeusihmiset kiusaamaan niin kauan, että he joko lopettavat politikoinnin tai tappavat itsensä.

    Tähän maahan mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan ja se on syytä hyväksyä suosiolla. Tai sitten sinä itket ja hyväksyt.

    maallikko

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Anolle ja Maallikolle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Hyvä kysymys tuosta oppositiosta ja sen hiljenemisestä. Ehkä ne tajusivat, että ikkuna meni kiinni samaan aikaan kun uuvatit menivät ja hajottivat persut. Vai olisko Suomessa samaan aikaan vieraillut Federica Mogherini käynyt pistämässä ne ruotuun ja todennut että turvat kiinni kun Sipilän hallitus sanoo kyllä liittovaltion kiihdyttämisprosessille.

    Suunnitelma on ollut selvillä jo ainakin kesäkuun alusta. Sen kertoo tuo 3.6. päivätty TS-linkki:

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituksessa+suunnitelma+Hallaahon+voiton+varalle+soinilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman?sivu=1

    Koulumaailmasta ja sen seurauksista olen kanssasi aivan samaa mieltä.

    Maallikko: Hyvin pitkälle näin. Kyykyttäminen tulee nimenomaan EU:n suunnasta ja meidän paikallisgefreiterit eivät osaa sanoa ei.

    VastaaPoista
  33. Huomentapäivää

    Tuota kysymystä EU-integraatiosta ja sen hyväksymisestä pitäisi nyt ehdottomasti rummuttaa ja kysyä uudelta ryhmältä julkisesti, mitä he vastaavat/vastasivat Sipilän kysymykseen. Ja edelleen, jos kerran mahdollinen eroaminen oli päätetty jo viikkoa ennen kokousta, miksi se toteutettiin vasta tiistaina, kun kuultiin oppositiotuomio, eikä jo maanantaina. Entä kuinka moni loikkari olisi pysynyt aloillaan, jos persujen hallitustaival olisi jatkunut. Ainakin kaikki ministerit (paitsi ehkä Soini), luulen ma. Perskärpäsiä!

    Yksi koominen sivujuonne kokonaisuudessa on, tehtiinkö kokouksessa natsitervehdyksiä vai oltiinko tekemättä. Meillä tuota kainaloiden tuulettamista harrastettiin aikanaan koulussa tunneilla, kun opettaja kysyi jotain.
    - Paljonko on 2+2? Vastaapa sinä, Adolf, kun sinulla on käsi niin kauniisti ojossa.
    - Sieg heil. Se on 4.
    (Tarinassa saattoi olla pieniä historiallisia epätarkkuuksia, mutta muistan kyllä elävästi yläviistoon sojottavat eturaajat.)
    Ilta-pulun Tommi Parkkonen vei tällä kertaa pisteet kotiin. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706142200206581_pi.shtml

    Bobrikov

    VastaaPoista
  34. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja14. kesäkuuta 2017 klo 11.21

    Pohjanmaan "Nuori Käpykaartilainen" kehuu pelastaneensa Suomen punavihreiltä.

    Mahtaako olla sukua paikallisille autokauppiaille?

    VastaaPoista
  35. Tervehdys Bobrikoville ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

    Bobrikov: Niin pitäisi sillä Brexitin jälkeen jäljelle jäänyt EU eli siis lähinnä Saksa/Ranska-akseli pyrkii kiihdyttämän liittovaltiokehitystä. Perskärpäset olisivat jääneet varmaankin jäljelle ja se olisi haitannut persujen toimintaa. Nyt lähdetään tavallaan puhtaalta pöydältä. Se natsitervehdysjuttu oli lähinnä äärimmäinen moka. ”Natsitervehdittiin”… ”jaa missä”… ”no joku valokuva oli”… meinaan kun kyseinen Parkkonenkin sanoo niin, niin ei niitä sitten ollut. Kyseinen heppu ei meinaan jättäisi kiveäkään kääntämättä hyökätäkseen persuja vastaan.

    VNV: Tolla vissiin saatiin meriselitysten ainakin Pohjoismaiden mestaruus.

    VastaaPoista
  36. Saksassa on vaalit syksyllä. AfD on päässyt osavaltioiden parlamentteihin tämän ja viime vuoden aikana. Pääsee varmaan myös liittopäiville kun ylittää nytkin valtakunnallisen äänikynnyksen. Vaalituloksen pitäisi kuitenkin olla huomattava että CDU/CSU ja SPD saisivat vaalitappion. Hyvässä lykyssä virheet tippuvat jos jäävät alle äänikynnyksen.

    Jotain soraääniä on ollut CDU/CSU:ssa viime aikoina. Tosin miten pitkälle se kantaa.

    https://beta.oikeamedia.com/o1-21007

    https://beta.oikeamedia.com/o1-21608

    Kahdessa rähinässä tuli pahaa jälkeä kun saksalaiset eivät suvainneet muita. Nyt tulee ja on tulossa pahaa jälkeä kun Saksan politiikka on suvatisevaista.

    Kansallismielisyys on käytännössä ollut kiellettyä Saksassa, koska kaikki siihen liittyvä on tulkittu natsismiksi. Tässä on menty hysteerisiin mittaisuhteisiin vuosikymmenien aikana ja siitä poisoppiminen edellyttäisi tietoisia toimenpiteitä jotka nekin veisivät aikaa.

    EU ja "Eurooppa" on ollut Saksalle sallittua käyttää nationalismin korvikkeena kun se on internationalismia. Tosin se ei eroa ykkösrähinästä ja kakkosrähinästä muuten kuin se ettei se tapahdu tavallisella sotimisella. Se tapahtuu ylikansallisella poliittisella ja byrokraattisella mekanismilla joka sijaitsee Bryseelissä.

    Mitä Konrad Adenauer mahtaisi ajatella Angela Merkelistä ja CDU/CSU:sta? Oliko tämä se mitä hän 1950-luvulla halusi?

    Voiko apua saada paradoksaalisesti sieltä mistä ongelma on osaksi peräisin? Tavallaan pitäisi jollain tavoin suosia saksalaista kansallismielisyyttä jos sillä saa toredoitua EU:n tai edes liittovaltiohankkeet.

    Itävalta on jännä juttu. Siellä on pitkän aikaa ollut nuivapuolue, kansalliskonservatiivinen FPÖ, jolla on usein ollut korkea kannatus. Vaikka Aatu oli Itävallasta, niin Itävalta ei ole tainnut sortua samanlaiseen itseinhoon kuin Saksa. On Itävallasskin varmasti tehty tarpeelliset denatsifikaatiot, mutta saksalaismalliseen liioitteluun ei olla ryhdytty. FPÖ:stä on tietääkseni aikojen kuluessa heitetty pois aidot natsit sekä muut juutalaisten vihaajat. Joku ahkerampi voisi selvittää onko AfD miten tehnyt yhteistyötä FPÖ:n kanssa.

    VastaaPoista
  37. Persuthan ei persettään myy sanoi muuan Timppa muinoin.Ne oikeat persut jäi ja Timpan ajatusta mukaillen,perseensä myyvät lähti-ironista,että Timppa näin itsekin perseensä myyneenä todisti,ettei persu ollutkaan!Itse maksoin jäsenmaksurästit,jos vaikka ois Jyväskylään päässyt,mutta paikalla olleet hoiti homman kotiin hienosti ja maahan saatiin kansallismielinen puolue-Juudakset lähtivät kuittaamaan Pipilän ja Urpon antamat 30 hopearahaa.Vinkkinä pääluopiolle sekä hänen hännystelijöilleen:voitte ostaa niillä rahoilla laadukasta köyttä!Nyt kansallismielisiä otetaan taas perussuomalaisten jäseneksi,Soinin gestapohan on torpannut jonkun aikaa nuivien jäsenhakemukset luullen siten estävänsä puolueessa nuivien vaikutusvallan kasvun.Ehkäpä herra isoherralle nyt selveni,että jytkyn teki maahanmuuttokriittisyys eikä suinkaan Soinin "karisma".TImpalle ja luopioille unettomia öitä ja armotonta vitutusta kieli Sipilän perseessä ollessa toivottaa:
    Vesku

    VastaaPoista
  38. Suomihan juhlii "itsenäisyytensä" 100-vuotisjuhlia tänä vuonna. Tästä poliittisesta kusetuksesta saatiinkiin ennalta arvaamaton oikea merkkivuoden bravuuri. Kukapa olisi ennalta arvannut. Poliittinen aateli, joka on tarjoilemassa Brysseliin maamme viimeisetkin itsenäisyyden rippeet kohottelevat varmaan maljoja Junckerin, Merkelin, Macronin ja tottakai Kataisen kanssa ja onnittelevat Suomea itsenäisyytensä menettämisessä. Soros on varmaan pistänyt pöydän koreaksi.

    Jollei kansa vieläkään tajua minkälainen moraaliton ja ahne poliitikkolauma johon pressakin on liittynyt, maata johtaa niin sitten alkaa näyttää tosi huonolta. Vai pitääkö odotella sitä vääjäämätöntä muslimien surmaniskua ennekuin rähmät tippuu silmiltä, jos tippuvat.

    Halla-aho vaikuttaa olevan se ainoa, jolla toivottavasti on kykyä ja selkärankaa vaikuttaa tähän taloudelliseen ja henkiseen alamäkeen. Jos hän ei kansalle kelpaa, niin sitten parasta sulkeutua himaan, lukita ovi, sulkea kaihtimet ja alkaa viettämään aikaansa kossupullon ja Aku Ankan kera.

    VastaaPoista
  39. Tervehdys Vieraalle, Veskulle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Vieras: En oikein osaa sanoa tuosta Saksasta. Kansallismielisyys sieltä on toki kuohittu. Merkelhän ei ole kansallismielinen vaan internationalisti ja naisen DDR-pohja näkyy kyllä. Veikkaan, että AfD:tä vastaan tullaan Saksassa pian yrittämään jotain samanlaista kuin persuja vastaan Suomessa. Itävalta ei sinänsä ole sillä kansallisen häpeämisen linjalla sillä silloin aikanaanhan se oli teknisesti ottaen ensimmäinen Saksan miehittämä maa.

    Vesku: Nämä uuvatithan ovat nyt täysin muitten hallituspuolueitten talutusnuorassa. Nythän on olemassa vielä spekulaatiota että ne yrittäisivät puoluehallituksen kautta vastavallankaappausta mutta en usko että se onnistuu. Jo yrittäminen olisi riskaabelia sillä kenttä on siirtymässä uuden johdon puolelle. Mutta tämän näytelmän myötä kyllä paljastui että Soinin ego oli vielä suurempi kuin sen kuviteltiin olevan.

    Becker: Saatan jossain vaiheessa kirjoittaa aiheesta ymmärrysharjoituksenkin. Olen meinaan tuumaillut ja ihmetellyt, että mitä liikkuu niitten ihmisten päissä jotka ovat sulauttamassa tätä pientä suomalaista kansansirpaletta suuren valtion mitättömäksi ja merkityksettömäksi vähemmistöksi. Mikä on heidän motiivinsa? Mitä he ajattelevat? Tuntevatko he tekevänsä oikein? Vai onko heillä mielessään vain oma uransa? Eikö heillä edes joskus käy mielessä epäilys? Vaikka he oikein hyvin tietävät, mitä tämä saa aikaan suomalaisille.

    Suomalaisten kohdalla on valitettavasti vielä tämä ongelma, että valtaosa ihmisistä saa edelleenkin kaiken tietonsa valtamediasta. Mutta valtamediaan pystytään nykyisin sentään vaihtoehtomedian kautta iskemään.

    VastaaPoista
  40. Y-P. Merkel (synt. 1954) on kvanttikemian tohtori ja Itäsaksan aivopesulan tähtösiä. Kommunismin edistäminen ja läntisen mädän elämäntavan tuhoaminen agendana hän kohosi jo opiskelaikanaan arvostetuksi neropatiksi. Musta Enkeli väitteli kvanttikemian tohtoriksi ja näillä eväillä vain taivas oli rajana. Mutta 3 v väitöksen jälkeen muuri sortui vaan Musta E ei. Hän modifioi Euroopan tuhoamiskeinon kulttuurimarxismiin. Ja johan on alkanut pelittämään, vai miltä näyttää, muokattu (ei siis Adolf I:n mukainen) rodunjalostus on hyvässä vauhdissa ja euroopan eliitti on lujassa lieassa seuraten suurta Euroopan Enkeli Ensimmäistä minne matka vain johtaa.

    VastaaPoista
  41. Tervehdys, Veijo. Kuva menneisyydestä. Tunnistanet?

    http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/05/21/article-2328536-19EB9CC3000005DC-960_634x391.jpg

    VastaaPoista
  42. Tervehdys, Veijo Hoikka. Nuori Angela Merkelhän se siinä DDR:ssä on.

    VastaaPoista
  43. Näyttää tuo AfD Wikipedian mukaan tehneen FPÖ:n kanssa jonkinlaisen yhteistyösopimuksen helmikuussa 2016, jolloin Frauke Petry tapasi Düsseldorfissa FPÖ:n johtoa. Tapaamisessa oli mukana myös AfD:n meppi Marcus Pretzell, jonka kanssa Petry avioitui joulukuussa, jolloin hänestä tuli siis Frau Frauke.

    En tiedä, paljonko ja millaista yhteistyötä on tehty ja millä tuloksilla, mutta europarlamentin konservatiiviryhmän (ECR) kosto tuli melkein saman tien vaatimuksena AfD:n kahden mepin erosta. Beatrix von Storch siirtyi EU-kriittiseen parlamenttiryhmään (EFDD), mutta Pretzell vaati erottamaan itsensä, ja sehän kävi. Pretzell siirtyi Marine Le Penin johtamaan Europe of Nations and Freedom -ryhmään.

    Perussuomalaiset mepit istuvat myös ECR-ryhmässä. Mitenkähän mahtaa jatkossa käydä?

    VastaaPoista
  44. No näinhän siinä aina käy käykäykäy

    https://www.gatestoneinstitute.org/10525/europe-population-replacement

    VastaaPoista
  45. Miksiköhän nämä uusarvot ovat samanaikaisesti otettu käyttöön käytännössä koko maailmassa samaan aikaan?

    VastaaPoista
  46. Tervehdys, Ano. Onneksi ei sentään koko maailmassa eikä edes kaikissa länsimaissa. Kyllähän esmes Itä-Euroopassa, Australiassa ja Japanissa on vielä järki tallella.

    VastaaPoista
  47. Kyllä olet oikeassa nuo muutamat ovat vielä järjissään. Täytyy myös ihmetellä, että miksi ei muslimimaat ota vastaan pakolaisia, jos turkki jätetään pois laskuista. Lähinnä ihmettelen Saudi Arabiaa.ei pitäisi olla ainakaan rahasta kiinni.

    VastaaPoista