PORLAMMEN MOTTI

Laitetaanpa tällä kertaa annos historiaa. Nythän on sen aika, sillä niin kuin lukija tietää Suomi täyttää 6.12. 2017 sata vuotta. Valitettavasti niin sanottuja itsenäisyysjuhlia vietetään maakunta-asemassa ja sitä myötä tietysti viralliset juhlallisuudet keskittyvät asioihin joita suvaitsevais-tiedostava väestönosa pitää historiamme kannalta merkittävimpinä. Näitähän ovat mm. Touko Laaksosen (tunnetaan myös nimellä Tom of Finland) piirtämä runkkausmateriaali homoseksuaaleille, erään Palefacen ensimmäinen viiva yhdeksäs sinfonia, Tarja Halosen masinoima jalkaväkimiinakielto jonka seurauksena yksikään angolalainen lapsi ei menetä enää jalkaansa suomalaisten jalkaväkimiinojen seurauksena ja yleensäkin kaikki touhu jossa yritetään tunkea neliskulmainen palikka pyöreään reikään ja hoetaan että kerran se vielä onnistuu kun asiaan oikein kovasti uskotaan.

Kuitenkin osa suomalaisista – ja väittäisin että se on se suurin osa – muistaa, että historiamme on myös sotiemme historiaa. Ja käydyillä sodilla tehtiin huomattava palvelus tuleville sukupolville. Jos joku on eri mieltä, niin hän voi käydä kysymässä mielipidettä Baltian maitten asukkailta ja katsoa, mikä on vaikkapa Latvian väestörakenne tällä hetkellä.

Sotiemme historiassa on tuotu esille pääosin niitä suuria voittoja, jotka on käyty epätoivoisessa puolustustilanteessa. Talvisodassa näitä olivat esmes Raatteen tie, Tolvajärvi, Kollaa ja Laatokan Karjalan mottitaistelut. Jatkosodassa kuuluisia taisteluja olivat vaikkapa Tali-Ihantala, Tienhaara, Viipurinlahti, Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomantsi.

Sen sijaan jatkosodan hyökkäysvaiheen ajan taisteluja ei olla käsitelty läheskään niin suurella volyymilla, vaikka ne sisälsivät voittoja ja suuria onnistumisia. Suurin näistä on vähälle huomiolle jäänyt Porlammen motti, johon liittyviä taisteluja käytiin juuri näinä päivinä seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten eli 30.8. 1941 – 1.9. 1941. Taistelu oli osa Viipurin valtausta ja siihen osallistui kaikkiaan lähes kahdeksankymmentätuhatta sotilasta.

Taistelu käytiin noin viisitoista kilometriä Viipurin eteläpuolella Porlammin ja Sommeen alueella jonne suomalaiset kahdeksas, neljäs ja kahdestoista divisioona olivat motittaneet neuvostoliittolaiset kolme divisioonaa eli 43.D., 123.D. ja yhden tykistödivisioonan. Tilanne oli talvisotaan verrattuna neuvostojoukoille uusi, sillä suomalaisilla oli tällä kertaa ylivoima. Suomalaisia joukkoja oli noin 43.000 miestä ja neuvostojoukkoja noin 35.000. Pääosa neuvostojoukoista oli silloin tietysti etelämpänä taistelemassa saksalaisia vastaan.

Kolme päivää kestäneitten taisteluitten aikana osa neuvostojoukoista onnistui pakenemaan Koiviston suuntaan, mutta joutui jättämään suomalaisille kaiken raskaan kalustonsa. Ensimmäinen syyskuuta motti antautui. Taisteluissa neuvostojoukkojen tappiot olivat 7.000 miestä kaatuneina, 1.000 haavoittuneina ja 9.000 vankeina. Tässä kohtaa voi muistuttaa, että huomattavasti kauemmin kestäneessä Talin-Ihantalan taistelussa vuonna 1944 neuvostojoukkojen tappiot kaatuneina olivat noin 5.000 miestä. Suomalaisten tappiot Porlammen motissa olivat n. 700 kaatunutta tai kadonnutta ja n. 2.700 haavoittunutta.

Porlammen motista saatiin erittäin suuri sotasaalis. Wikipedian mukaan saaliiksi saatiin:

·         306 erityyppistä tykkiä

·         yli 19 000 kenttätykin ammusta

·         246 kranaatinheitintä

·         46 000 heittimen ammusta

·         272 konekivääriä

·         10 000 kivääriä

·         3,4 miljoonaa patruunaa

·         55 panssarivaunua

·         673 autoa

·         300 traktoria

·         154 000 litraa bensiiniä

·         159 000 litraa öljyä

·         4500 elävää hevosta

Sotasaalista Porlammen motista

Wikipedia toteaa vielä, että sotasaaliin täyteen kirjaamiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Mainittavaa on myös se, että Porlammen motissa suomalaiset saivat sodan ainoan kenraalivangin eli 43. divisioonan komentajan kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikovin.

Kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov

Vangiksi jäänyt Kirpitšnikov ei mairitellut suomalaisille neuvostoliittolaista sotilasosaamista:

Kenraalimajuri kirjoitti suomalaisten pyynnöstä käsityksensä divisioonan tuhoutumiseen johtaneista syistä. Siinä hän ylistää suomalaisen sotilasjohdon koulutuksen ja suunnitelmien hyvän toimivuuden käytännössä. Omiaan hän ei kehunut millään muotoa ja erityisesti hän tuomitsi oman divisioonansa poliittisen komissaari Terihovin, jonka hän pyysi ampumaan välittömästi, jos löydetään. Kenraalimajurin mukaan iskukykyistä armeijaa ei kyetty luomaan järjestelmän johdosta. Täysin sotilaallista koulutusta vailla olevat poliittiset komissaarit estivät kaiken luovan ja oma-aloitteisen rohkean toiminnan. Haukkuja sai myös heikko tiedustelu, huono tilannearvio ja hidas päätöksen teko. Viipurin kolmelta divisioonalta puuttui myös kokonaan koordinointi ja jokainen divisioona operoi omaan laskuunsa.

Totalitaristinen Neuvostoliitto ei silitellyt vangiksi jääneen Kirpitšnikovin päätä vaikka neuvostojoukkojen tappiosta häntä ei varmastikaan voinut syyttää. Palattuaan sodan jälkeen Neuvostoliittoon hän lojui Lefortovon vankilassa vuoteen 1950 saakka jolloin hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

Porlammen motissa tuhottiin kolmen neuvostodivisioonan taistelukyky totaalisesti ja se helpotti olennaiselta osalta Länsi-Kannaksen valtaamista. Kyseistä taistelua ei nykyisin paljoa muistella, ainakaan verrattuna talvi- ja jatkosodan puolustustaisteluihin. Johtuneeko se siitä, että hävinnyt osapuoli ei oikein saisi muistella niitä hetkiä kun se oli niskan päällä? On vaikeaa, liki mahdotonta sanoa mikä sotiemme aikana käyty taistelu oli se suurin voitto, mutta Porlammen motti on ilman muuta siellä aivan kärkipäässä. Hotellin respasta osoitetaan suurta kunniaa taistelun voittaneille suomalaisille sotilaille. Yhtä lailla kunniaa osoitetaan myös taistelun hävinneille neuvostosotilaille, sillä heillä tuskin oli mitään mielenkiintoa joutua suomalaisten tappamaksi taistellessaan vieraan maan ja vieraan kansan alueella jonka Stalin oli talvisodassa ryöstänyt. Oletettavasti heillä olisi ollut tärkeämpää tekemistä kotonaan.

Voi vielä todeta, ”itsenäisyytemme” satavuotisjuhlia ajatellen että tuolloin, 76 vuotta sitten suomalainen yhteiskunta alkaen presidentistä päätyen etäisimmässä montussa vartioivaan rivimieheen osasi tunnistaa uhan kun se sen huomasi ja osasi myös toimia sitä vastaan asianmukaisesti. Kaikin mahdollisin keinoin.

Tänään, 76 vuotta myöhemmin Suomessa suunnitellaan asumis- ja sosiaalipalveluihin liittyvää ohituskaistaa ulkomaalaisille terroristeille jotka ovat saaneet Suomessa turvapaikan ja jopa kansalaisuuden.