SEISAKE, YÖ JA USVA OSA II

jatkoa osasta I

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, elokuun 7. vuonna 2050

Kuinka kauan siitä olikaan aikaa?

Siitä yöstä jolloin hän nuorena poikana oli Naakkamon seisakkeella katsonut piilostaan hämärässä etäisyyteen katoavaa junaa, joka vei hänen ystävänsä perheineen jonnekin tuntemattomaan päämäärään josta he eivät koskaan palanneet eikä heistä enää koskaan kuulunut mitään. Ihmisiä, jotka lakkasivat olemasta. Ihmisiä, jotka katosivat yöhön ja usvaan. Ihmisiä, joista ei saanut keskustella. Koska keskustelu sai aikaan kysymyksiä ja kysymykset puolestaan epäilyjä eikä Liittovaltiossa epäilty. Siellä hyväksyttiin ja ylistettiin vallitsevaa täydellisyyden tilaa.

Kuinka kauan? Miehen piti hetken aikaa miettiä. Niin… siitä oli kaksitoista vuotta. Silloin hän oli ollut neljätoistavuotias poika joka oli jollain tavalla ymmärtänyt että kaikki toivo oli menetetty. Ainakin sillä hetkellä. Ei hän oikein osannut muuta kuvitellakaan. Muuta totuutta ei ollut, vaikka hän jollain tavalla hahmottikin sen ainoan totuuden takana piilevän valheen. Utopistit olivat jo ennen hänen syntymäänsä ottaneet vallan, vakiinnuttaneet ja betonoineet sen sekä ilmoittaneet että nyt on pystytetty ihmiskunnan viimeisin ja edistynein yhteiskuntajärjestelmä jonka myötä historia on päättynyt. Mikään ei tule enää muuttumaan. Täydellisyyttä ei voi muuttaa. Koskaan. Milloinkaan. Siltä se silloin vaikutti. Liittovaltion valta oli absoluuttinen ja kyseenalaistamaton.

Mutta vain kaksitoista vuotta myöhemmin historian kello alkoi jälleen raksuttaa. Jälleen kerran aika muuttui, muttei vielä tiedetty minkälaiseksi. Niin oli muuttunut mieskin. Silloin, Naakkamon seisakkeen vierellä olevalla mäellä hän oli ollut vain eräs Kilpeläisen Jarre, peruskoulun kasiluokkalainen. Nuori poika jonka tulevaisuus oli pelkkää mustaa usvaa joka ajelehti kulissien keskellä ja joka ihmetteli, että mihin juna veikään hänen kaverinsa Atten ja Peran. Myöhemmin hänestä tuli sähköteknikko Jarre Kilpeläinen. Ja viimeisen vuoden aikana hänestä oli tullut Naakkamon suojelukaartin plutoonanpäällikkö Kilpeläinen, iältään 26 vuotta. Nuori, mutta luotettu ja aikaansaava mies. Suojelukaartilla oli ollut ja oli vieläkin paljon työtä tehtävänään. Valitettavasti myös väkivallan työtä. Kun monikansalliset, utopiaan perustuvat järjestelmät kaatuvat ne saattoivat tehdä sen jopa lähes rauhanomaisesti. Niin kuin aikanaan oli tapahtunut Neuvostoliitossa ja Varsovan Liiton alueella. Tai sitten ne saattoivat kaatua totaaliseen kaaoksen ja väkivaltaan. Niin puolestaan oli käynyt kuluvan vuoden aikana Euroopan Liittovaltiossa.

Kuinka se kaikki oikein alkoikaan?

Jarre muisteli. Silloin vuonna 2038 Liittovaltion valta oli absoluuttinen. Väärinajattelua ei ollut. Ainakaan sitä ei tunnustettu olevan olemassa. Väärinajattelijat vain yksinkertaisesti katosivat, ja heidän katoamisensakin kiellettiin. He olivat vain muuttaneet jonnekin. Liittovaltion ulkopuolelta ei puolestaan saanut minkäänlaista tietoa. Vääristä kysymyksistä ja hakusanoista varoitti ystävällishenkinen ohjelma liittovaltiokansalaisen näyttölaitteella. Kansalainen uskoi varoituksen, otti opikseen eikä kysellyt enempää. Varsinkin kun tiesi turvallisuuskoneiston tallentaneen ylös niin kysymyksen kuin sen esittäjän henkilöllisyyden. Perhepiirissä tietysti puhuttiin. Ihmisten kesken. Mutta ei sen laajemmin. Niin oli silloin. Niin oli aina ollut. Niin tulisi aina olemaan. Sillä Liittovaltiohan oli ikuinen. Niin kuin utopiaan pohjautuvat järjestelmät aina olivat. Kunnes ne kaatuisivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi toisensa jälkeen.

Sitten tuli vuosi 2042. Jolloin ulkopuolinen maailma tunkeutui liittovaltiokansalaisten näyttölaitteisiin. Ja mikä pahinta, sitä kautta heidän ajatuksiinsa. Herättäen epäilyn siemenen, joka oli uinunut paksuun propagandapeitteeseen haudattuna. Kansalaiset oppivat, että rajojen ulkopuolella Norjassa, Baltiassa, Itä-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa vaikutti Euroopan Kansojen Vapautusrintama. Se oli saanut loppuun monta vuotta valmistellun sissi-iskun jossa ei ammuttu laukaustakaan vaan otettiin hyvin pitkälle kehittyneellä viruksella hetkeksi haltuun Liittovaltion keskustietokoneet.

Kansalaisten näyttölaitteisiin ilmestyi pitkä video, kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Videolla kerrottiin Liittovaltion pakkovallasta, yhteen ainoaan totuuteen valjastetusta koulujärjestelmästä, vankileireistä joihin väärinajattelijoita oltiin viety ja karkoitusalueista jonne olivat päätyneet heidän perheensä. Videossa kerrottiin Liittovaltion tarkoituksella aikaansaamasta väestönrakenteen radikaalista etnisestä muutoksesta joka ajaisi Liittovaltion jossain vaiheessa konkurssiin, kaaokseen ja lopulta sisällissotaan. Sekä luonnollisesti siitä, että Liittovaltio oli aivan samanlainen totalitaarinen järjestelmä kuin sen edeltäjätkin historian aikana. Muistuttipa video siitäkin kielletystä asiasta, että Liittovaltio oli väkisin tehty täysin keinotekoinen järjestelmä joka oli varastanut eurooppalaisilta kansoilta heidän oikeutensa omaan kotimaahansa ja historiaansa tarjoten väkisin tilalle jotain, jota ei ollut olemassakaan ja joka oli pelkkään utopiaan perustuvaa pakkosyöttöä, sillä poliittisen ravintoketjun huipulla elävä utopisti ei näe utopiansa seurauksia eikä suostu koskaan, milloinkaan tunnustamaan tehneensä virheen.

Video oli huolella tehty. Se ei jättänyt epäilyksen sijaa, vaikka Liittovaltio aloitti kaikkien aikojen vastapropagandakampanjan. Oikeastaan se kampanja vain vahvisti sen, mitä videolla oltiin nähty, sillä paniikissa Liittovaltio aloitti jälleen avoimet pidätykset, oikeudenkäynnit, tuomiot ja väärinajattelijoiden julkisen demonisoinnin. Vaikka sen mielestä väärinajattelua ei ollut olemassakaan niin nyt se itse toimillaan tunnusti sen olemassaolon. Vapautusrintaman aseettoman sissi-iskun suurin menestys ei ollut kuitenkaan esitetty video, vaan helpot ja yksinkertaiset ohjeet kuinka valmistaa laitteistot ja asentaa ohjelmat, joilla kiertää Liittovaltion turvallisuuskoneiston verkkovalvonta. Liittovaltiohan oli täynnä teknisesti hyvin kehittyneitä 3D-tulostimia joitten hinta oli jo aikaa sitten asettunut tasolle, jolla sellaisen saattoi hankkia lähes kuka tahansa. Sekä sana ja keino levittää sitä oli päässyt irti, eikä sitä voinut enää kokonaan vaientaa. Ihmiset alkoivat uskaltaa ottaa asioista selvää ja esittää kysymyksiä. Kysymyksiä, joitten vastaukset he olivat jossain mielensä perukoissa koko ajan tienneet. He ymmärsivät, että Liittovaltiossa oli pelko ollut niin itsestäänselvä asia, ettei sitä enää tahtonut huomatakaan. Se oli kuin ilma, jota hengitettiin.

Vaikka silloin ei vielä asiaa täysin ymmärrettykään, niin tuosta aseettomasta sissi-iskusta alkoi Liittovaltion tuho. Luonnollisesti iskusta säikähtäneenä se lisäsi jo ennenkin äärimmilleen turvotettua ja ennen kaikkea järkyttävän kallista turvallisuuskoneistoaan. Lisäksi se oli lopultakin hahmottanut että sen oli pakko lopettaa tähän asti glorifioimansa  rajaton kehitysmaalainen maahanmuutto. Sillä ei ollut siihen enää kertakaikkiaan varaa. Minkä tosiasian tajuamisen myötä se joutui lähettämään laivastonsa Välimerelle. Kolmesta suomalaisestakin korvetista kaksi partioi siellä jatkuvasti. Liittovaltion tiedotusvälineissä asiaa ei tietenkään kerrottu, mutta operaatio onnistui sillä ainoalla mahdollisella tavalla eli parinkymmenen laittomia siirtolaisia kuljettavan laivan upottamisella. Kaikkine matkustajineen. Vasta silloin virta tyrehtyi. Upotuksista ei tietenkään uutisoitu, vaan virallisesti Liittovaltio ilmoitti tehneensä niin Afrikan kuin Lähi-idän maiden kanssa molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä sopimuksen, että Liittovaltio on nyt toteuttanut internationalistisen velvollisuutensa eikä sen tarvitse enää ottaa vastaan enempää kehitysmaalaista maahanmuuttoa.

Virta Pohjois-Afrikan rantavaltioihin kuitenkin jatkui sillä sotilasoperaationsa myötä Liittovaltio sitoutui elättämään paikallisissa pakolaisleireissä olevat ja niihin jatkuvasti lisää kerääntyvät ihmiset seuraavat kaksikymmentä vuotta. Tuli se sentään hieman halvemmaksi kuin autonomisilla etnisillä suojelualueilla olevan afrikkalais- ja lähi-itäläisperäisen väestön elättäminen standardeilla jotka vastasivat, ja itse asiassa jo varsin suurelta osin ylittivät tavallisen liittovaltiokansalaisen elintason. Tuon elätettävän väestön määrän arvioitiin olevan vähintään sata  miljoonaa. Varmuutta ei saatu, sillä väestönlaskentaa alueella ei pystytty tekemään koska viranomaisilla ei ollut alueille menemistä. Ne alueet olivat kaikessa muussa mielessä täysin itsenäisiä paitsi oman elatuksensa osalta. Lisäksi Liittovaltio vaiensi ja kielsi näiltä alueilta tulleitten yksittäisten henkilöitten ja joukkioitten kantaväestöön kohdistaman väkivallan olemassaolon vaikka sen määrä oli jatkuvasti lisääntynyt. Euroopan kansojen vapautusrintaman arvioitten mukaan Suomessakin oli kyseisen väkivallan seurauksena kuollut kantaväestöstä Liittovaltion perustamisen ja vuoden 2042 välillä noin 800 ihmistä ja tahti oli kiihtyvä. Suomen tappiot olivat silti vielä suhteessa pieniä.

Tavallisen kansalaisen kohdalla tilanne alkoi näkyä ennen kaikkea köyhtymisenä. Julkisen sektorin palkkoja alettiin laskea niin, että vuonna 2049 niitten reaaliarvo vuoteen 2042 verrattuna oli enää noin 30 prosenttia. Jo muutenkin ahtaalle ajetun yksityisen sektorin verotusta puolestaan kiristettiin niin paljon, että aina vain useampi – varsinkin pieni- ja keskisuuri – yritys lopetti toimintansa kannattamattomana, mikä taas vähensi verotuloja entisestään. Tähän Liittovaltio puolestaan vastasi tuomitsemalla pienten ja keskisuurten yritysten omistajia vankeustuomioihin syyllisenä Liittovaltioon kohdistuvaan taloudelliseen sabotaasiin. Autonomisille etnisille suojelualueille annettu avustus pysyi puolestaan jatkuvasti samana. Vaikka Liittovaltio ei asiaa tunnustanut, se maksoi suojelurahaa jollekin, jonka se oli toivottanut tervetulleeksi mutta joka oli sille haitallinen ja vaarallinen, jota se ei pystynyt enää hallitsemaan ja hallinto saattoi ainoastaan toivoa, ettei sen lukumäärä ylitä kriittistä pistettä ja se pysyisi edes pääosin omilla alueillaan.

Sen sijaan se pyrki entistäkin ankarammin hallitsemaan ja kontrolloimaan kantaväestöä, joka oli kehityksen nähdessään tehnyt johtopäätöksen ja alkanut aseistautua. Laittoman aseen hallussapidosta sai välittömästi pitkän vankeusrangaistuksen. Suomessa aseistauduttiin niin kuin muuallakin mutta täällä se oli astetta helpompaa sillä kun on kysyntää niin on tarjontaa ja venäläisillä alan yrittäjillä oli käytettävissään lähes loputtomat asevarastot joita ne täydensivät puolestaan vastaavien kiinalaisten yrittäjien avustuksella. Ehkä Venäjän hallinto osaltaan tuki tätä kauppaa sillä se halusi Suomen tapauksessa länsinaapurikseen minkä tahansa järjestelmän kun se vain oli kantaväestön käsissä eikä osa mahdollista eurooppalaista kalifaattia.

Vuoden 2049 aikana Suomessa oltiin alettu perustaa suojelukaarteja, Naakkamoon muiden muassa. Jarrekin liittyi siihen ja hänellä oli siitä saakka ollut hallussaan venäläinen rynnäkkökivääri. Itse asiassa se oli AK-47:n vietnamilainen kopio joka oli osallistunut silloiseen Vietnamin sotaan lähes sata vuotta aikaisemmin. Ja silti täysin toimiva. Turvallisuuskoneisto oli osoittautunut yllättävän tehottomaksi estämään suomalaisten aseistautumista. Ehkä se oli tehottoman lisäksi myös haluton, sillä tässä vaiheessa se epäilemättä  jo nuuhki ilmaa ja mietti mihin suuntaan oli jatkettava. Vai oliko sellaista suuntaa ollenkaan? Varmasti sen mielessä pyöri ajatus historian romahtaneista utopiavaltioista ja niitten turvallisuuskoneistojen jäsenistä. Välttämättä heille ei olisi sijaa uudessa mahdollisessa hallinnossa. Ajatus työttömyydestä, vankilasta tai jopa montun syrjälle päätymisestä saattoi pyöriä mielessä.

Suuret tapahtumaketjut alkavat usein yksittäisistä, toisistaan erillisistä tapahtumista. Vuoden 2050 alkupuolella, kun Liittovaltion kassan pohja alkoi paistaa se joutui lopultakin pienentämään autonomisille etnisille alueille annettuja avustuksia ensiksi puoleen ja sitten viidesosaan. Raha ei enää kerta kaikkiaan riittänyt. Viimeisenä keinona Liittovaltio turvautui setelirahoitukseen joka romahdutti euron arvon lopullisesti ja samalla tuhosi pääosan kantaväestön säästöistä. Touko-kesäkuun vaihteessa alkoivat etnojen mellakat ja ryöstely ympäri Liittovaltiota.

Etnot olivat pysyneet pääosin omilla alueillaan varman ja pysyvän avustuksen avulla mutta nyt niitten aseistetut joukkiot läksivät ryöstämään kauppoja ja harjoittamaan siinä sivussa silmitöntä kantaväestöön kohdistuvaa väkivaltaa. Paikalliset nationalistit olivat perustaneet aseistettuja suojeluryhmittymiä ja käydyissä tulitaisteluissa kuoli parin ensimmäisen vuorokauden aikana Länsi-Euroopan alueella toista tuhatta ihmistä. Taistelut alkoivat myös Liittovaltiosta aikanaan eronneessa Iso-Britanniassa jossa islamilaisväestö alkoi vaatia puolestaan omien, itsenäisten mutta kantaväestön elättämien alueitten perustamista. Ehkäpä jopa islamilaisen Ison-Britannian, joskaan islamilaisilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka se elätettäisiin. Eihän se estänyt heitä silti pyrkimään kalifaattinsa aikaansaamista.

Tässä vaiheessa Suomessa aseistetut suojelukaartit toimivat jo täysin avoimesti ja turvallisuuskoneisto oli kahden tulen välissä. Hallinnon määräyksestä se ei saanut toimia Suomessakaan mellakoinnin aloittaneita etnoja vastaan sillä virallisesti Liittovaltio vieläkin kielsi mellakoita edes tapahtuneen eikä sen vallassa ollut media ollut uutisoinut aiheesta ollenkaan. Toisaalta turvallisuuskoneisto ei uskaltanut lähteä avoimesti toimimaan suojelukaartejakaan vastaan vaikka siitä oli hallinnon selvä määräys. Turussa nähty tapaus vahvisti pattitilanteen sillä siellä europoliisi oli yrittänyt väkisin riisua aseista erään kaupunginosan suojelukaartia. Lopputuloksena oli kolme kuollutta kaartilaista ja kaksitoista europoliisia. Suojelukaarti oli tullut lukumäärältään ja aseistukseltaan liian vahvaksi ja ennen kaikkea se ei tunnustanut enää virkavallan auktoriteettia. Turvallisuuskoneisto tajusi myös, että sen resurssit ja henkilöstö olivat aivan liikaa kiinni valvonnassa ja liian vähän varsinaisissa aseistetuissa joukoissa. Liittovaltio oli tottunut lammasmaisiin hallintoalamaisiin ja siihen, että pelko itsessään riitti järjestyksen ylläpitämiseen.

Lopullinen räjähdys tapahtui Belgiassa. Brysselissä, Molenbeekin alueelta ryöstöretkelle lähteneet etnot yhdistivät ryöstämiseen silmittömän lahtauksen ja ehtivät ampua kuusikymmentä belgialaista siviiliä luottaen siihen, että Liittovaltion viranomaiset vain kirjaavat tapahtuman niin kuin aina ennenkin. Mutta siinä vaiheessa nationalistien joukot ehtivät paikalle. Nationalistit karkoittivat etnojoukot surmaten kiinnijääneet asemiehet armotta. Silloin Liittovaltio teki ikuiseksi suunnitellun mutta kahteenkymmeneenkahdeksaan vuoteen jääneen olemassaolonsa viimeisen virheen ja lähetti panssaroiduilla ajoneuvoilla varustetut ja etnisesti ei-belgialaiset turvallisuusjoukot hyökkäämään nimenomaan nationalistien kimppuun. Nopeasti kasatut ja kevyesti aseistetut nationalistit jäivät pahasti alakynteen ja heitä kaatui toista sataa.

Se laukaisi ketjureaktion jonka ensimmäinen räjähdys oli merkittävin. Leopoldsburgissa sijaitsevan mekanisoidun prikaatin nuoremmat upseerit ottivat joukko-osastonsa komennon, saivat mukaansa erikoisjoukkojen kevyen prikaatin ja mukaan kaivettiin vielä koipussista tusinan verran vanhoja Leopard-panssareita. Prikaatit hyökkäsivät Liittovaltion komissiobyroovirastoon joka oli korvannut Euroopan parlamentin jo vuonna 2023 ja joka hallitsi koko liittovaltiota suvereenisti. Hyökkäyksen aloitti kaksitoista Eurofighter Typhoon-hävittäjää jotka pudottivat virastoon kymmenien tonnien pommikuorman. Taistelussa kevyemmin aseistetut turvallisuusjoukot jäivät  nopeasti alakynteen. Neljästäkymmenestä komissaarista oli paikalla kolmekymmentäviisi. Heistä puolet kuoli pommituksen ja taistelun aikana. Henkiinjääneet otettiin kiinni ja hirtettiin välittömästi viraston parkkipaikan lyhtypylväisiin. Viisi muualla ollutta komissaaria yritti paeta Kanarialle ja siitä eteenpäin mutta heidän liikesuihkunsa ampui alas espanjalainen hävittäjä.

Koska Liittovaltion rakenne pohjautui totaaliseen vallan keskittämiseen neljällekymmenelle komissaarille ja käskyjen sokealle ja kyseenalaistamattomalle noudattamiselle koko rakenne hajosi komissaarien kuoltua kuin korttitalo. Hajoaminen ei pysähtynyt edes entiselle valtiotasolle, sillä hallintoalueitten viranomaiset olivat valittu tehtäväänsä vain ja ainoastaan siksi että he noudattivat ja toteuttivat käskyjä, eivät siksi että he pystyisivät improvisoimaan uudessa ja hankalassa tilanteessa. Eihän sitä uutta ja hankalaa tilannetta jossa piti improvisoida pitänyt Liittovaltiossa koskaan tullakaan. Siitähän oli komissiobyroopäätös. Lisäksi kyseiset virkahenkilöt olivat puolestaan hyvin nopeasti estyneet hoitamaan hallinnollisia tehtäviään muutenkin sillä ympäri hajoavan Liittovaltion sekä Liittovaltion hallinnasta irrottautuneet armeijan yksiköt että paikalliset aseelliset nationalistiset ryhmittymät tunkeutuivat hallintorakennuksiin ja yksinkertaisesti eliminoivat Liittovaltion edustajat samalla kuin hyökkäsivät etnoalueita vastaan. Aivan liian paljon vihaa oli patoutunut, että asiat oltaisiin voitu hoitaa enää sivistyneesti.

                                     

Hajoaminen eteni Liittovaltion sisällä aina kuntatasolle. Suomessakaan ei ollut enää varsinaista toimivaa keskushallintoa, vaan alueellinen valta oli kunnissa ja kaupungeissa joissa sekä suojelukaartit että Liittovaltion armeijasta eronneet ja  jälleen Suomen puolustusvoimiksi muuttuneet yksiköt pitivät yllä järjestystä ja infrastruktuuria yhdessä vielä toimintakykyisten ja federaatiopuolueeseen kuulumattomien siviilihallinnon edustajien kanssa. Tietojen mukaan Helsingissäkin oli ylin Liittovaltion virkamieskunta ammuttu viimeistä myöten, mutta Naakkamossa tyydyttiin siihen, että suojelukaarti otti väkivalloin Liittovaltion hallintorakennuksen haltuunsa, ampui kaikki FSC:n (Federation Security Committee) jäsenet, pidätti muut päällikkötason virkailijat ja käski sen jälkeen  muita suksimaan helvettiin. Sen jälkeen…

- Helvettiäkö nää Kilpeläinen siinä uneksit! Tilannekatsaus alkaa! Alahan tulla!

Niin Naakkamossa, Reunansyrjässä kuin Radanvarsikaupungissakaan ei ollut tällä hetkellä olemassa mitään virallisesti toimivaa hallintokoneistoa. Se piti rakentaa tyhjästä ja sitä oltiin rakentamassa. Suojelukaartin jäsenet olivat ottaneet virastot haltuunsa ja pitivät huolen siitä, että infrastruktuuri toimi edes jollain tavalla. Tilannekatsausta piti Naakkamon suojelukaartin johtaja Aaro Könönen. Naakkamolaisten mukana oli miehiä niin Reunansyrjän kuin Radanvarsikaupungin suojelukaarteista. Lisäksi mukana oli muutama puolustusvoimien edustaja. Kaikilla oli päällään maastoasut mutta vain puolustusvoimien miehillä yhtenäiset. Samalla, kun Liittovaltio kielsi metsästyksen, se kielsi myös maastoasut siviileiltä. Suojelukaartin miesten varusteet olivat pääosin mikstuura venäläistä, itäeurooppalaista tai kiinalaista suunnittelua. Yhdistävänä tekijänä oli sininen käsivarsinauha.

Könönen aloitti tilannekatsauksen:

- Jos lähdetään siitä, että mikä tilanne on hajonneen liittovaltion alueella niin saamieni tietojen mukaan siellä vallitsee täysi kaaos ja sisällissota, jossa vastakkain ovat pääosin islamilaiset etnojoukot ja nationalistit sekä nationalisteja tukevat puolustusvoimien yksiköt. Selvää on, että nyt tapahtuu Euroopan mittainen etninen puhdistus. Epäselvää vain vielä on, että kumpi osapuoli sen lopulta tekee. Menossa on siis molemminpuolinen joukkolahtaaminen ja silmitön teurastus. Etnot ovat tottuneet sukupolvesta toiseen kestävään elatukseen, koskemattomaan ja jalustalle nostettuun asemaan ja kun se on nyt loppu, ne pyrkivät saamaan saman kuin ennenkin yksinkertaisesti ampumalla ja ryöstämällä. Samalla ne pyrkivät levittämään alueitaan ja alistamaan kantaväestöä islamin uskoon tai vaihtoehtoisesti kuolemaan tajuamatta että ilman kantaväestöä ne kuolevat nälkään itsekin.

- Kantaväestö on taas joutunut sietämään itseensä kohdistuvaa nöyryytystä ja väkivaltaa liian kauan, etteikö se vastaisi samalla mitalla. Nyt sen aika sitten lopulta tuli. Tällä hetkellä näyttää siltä, että nationalistit ovat niskan päällä sillä puolustusvoimat ja niitten myötä käytössä oleva raskas kalusto sekä ilmavoimat ovat heidän tukenaan ja muutenkin länsimaiset ihmiset pystyvät organisoituneeseen toimintaan etnoja paremmin. Niin hyvässä kuin pahassa. Etnojen etutikki on ollut tähän mennessä siinä, että hallintolampaina elänyt kantaväestö on sietänyt kaiken eikä ole pannut hanttiin, koska hallintokoneisto on sen rangaistuksen uhalla kieltänyt. Etnot ovat pelkällä röyhkeydellään olleet niskan päällä. Nyt tilanne on muuttunut toiseksi. Mitä taas tulee varsinaiseen Liittovaltion hallintokoneistoon niin se on joko ammuttu, pidätetty tai lymyilee jossain. Se on kuin muurahaispesä jonka kuningatar on kuollut.

- Olemme saaneet tietoomme että sekä Ranska että Iso-Britannia ovat vaatineet arabivaltioita ottamaan vastaan taistelussa todennäköisesti tappiolle jäävän islamilaisen väestön. Elättämään niitä ei enää siellä ruveta, niin kuin ei muuten täälläkään ja kaikki ase kädessä olevat tai sellaisia avustavat ammutaan ilman muuta. Vastausta noista arabimaista ei ole kuulunut, mutta selväksi on tehty ja ääneen ilmoitettu että niin Ranskan kuin Iso-Britannian ydinaseet ovat nationalistien käsissä. Se voi olla jossain vaiheessa valttikortti. Sen enempää en osaa Euroopasta tällä hetkellä kertoa.

- Suomen kohdalla hallintojärjestelmä on yhtä lailla hajonnut ja etnot ovat aloittaneet samanlaiset hyökkäykset kuin muuallakin. Onneksi etnoja on kumminkin vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa joten ne on saatu äärimmäistä voimaa käyttämällä nopeasti aisoihin Helsingin ja Turun autonomisia alueita lukuunottamatta. Niissä käydään vieläkin ankaria taisteluita etnojen joukkioiden  ja puolustusvoimien sekä suojelukaartin välillä. Omat ovat niskan päällä mutta siellä joudutaan etenemään talo talolta ja kortteli korttelilta joten tappiot ovat suuria. Muualla päin Suomea nuo alueet ovat joko antautuneet tai ne on piiritetty ja ne yksinkertaisesti näännytetään.

- Meidän välittömillä lähialueillamme Radanvarsikaupungin etninen autonominen alue on myös piiritetty. Alueella on noin 30.000 etnoa ja sitä piirittävät sekä suojelukaartin kaikkiaan kolmen tuhannen miehen vahvuiset yksiköt että puolustusvoimien mobilisoimat kaksi pataljoonaa sekä kaksi kranaatinheitinkomppaniaa. Autonomiselta alueelta on katkaistu niin sähkö, vesi kuin ruokakuljetukset ja etnoja ruokitaan ainoastaan jos ne siirtyvät vapaaehtoisesti Radanvarsikaupungin rautatieasemalle josta heidät kuljetetaan Tornioon ja sitä kautta Ruotsiin, josta he ovat aikanaan tulleetkin. Kaikkeen etnojen tekemään väkivaltaan tai edes alkeelliseenkin vastarintaan vastataan kuolettavalla voimalla. Nyt ei enää neuvotella. Mikäli etnot eivät suostu poistumaan, ne saavat kuolla nälkään.

Könösen raportti ei herättänyt tilannekatsaukseen osallistuvissa miehissä minkäänlaisia tunnereaktioita. Se raja oltiin jo aikaa sitten ylitetty. Täällähän oltiin pärjätty suorastaan vähällä sillä etnojakin oli kuollut vain vajaa sata. Joskus aikanaan sellaisesta lukemasta olisi koko maa pysähtynyt ja hiljentynyt. Nyt se oli vain tilastoluku eikä edes kovin suuri sellainen. Saattaisihan se vielä kasvaakin, jos ne päättäisivät pakkopaastota  itsensä hengiltä. Mutta sehän oli niitten oma päätös. Helsingissä ja Turussa puhuttiin jo tuhansista kuolleista ja ennustettiin niitä tulevan jopa kymmeniä tuhansia. Suomalaisia se oli tässä vaiheessa aivan yksi hailea. Etnoille oltiin annettu vaihtoehto. Ruotsi oli vielä pahemmin kaaoksessa kuin Suomi, mutta siellä tilanne oli vain yksinkertaisesti puhdas anarkia ilman selkeitä rintamalinjoja ja organisoituneita joukkoja. Mutta nyt Naakkamossakin oli mietittävä tärkeämpiä asioita. Niin kuin henkiin jäämistä ja tulevaa talvea. Ja siitä Könönen kertoi lisää:

- Onhan selvää, että ainakin seuraavan vuoden me joudumme pärjäämään pääosin sillä, mitä meillä täällä on. Laivoja ei Suomen satamiin tällä hetkellä juurikaan tule. Logistiikka on koko entisen Liittovaltion alueella sekaisin, tosin täällä Suomessa toimintaansa aloitteleva väliaikaishallinto on kansallistanut kaikki täällä olevat niin logistiikkaan, energiaan ja muuhunkin välttämättömään liittyvät yhtiöt ja laitokset turvatakseen edes niitten perustason toiminnan. Muutakaan keinoa ei ole ja eipä Euroopan alueella ole enää oikein toimivia suuryrityksiäkään joka peräisi omaisuuttaan takaisin. Ja Liittovaltion kanssahan ne kompuksessa olivat muutenkin. Me otamme lähinnä omamme takaisin.

- Joka tapauksessa on selvää, että elintarvikkeita ei tällä hetkellä tule tuontitavarana. Ei ole ketään jolta niitä ostaa, ei ole käypäistä rahaa jolla se maksetaan eikä ole ketään joka niitä meille kuljettaa. Sähkön kohdalla voimme todeta, että tilanne on täällä meillä suhteellisen hyvä, sillä Ylänaakan vesivoimala toimii edelleen ja sen toimintaa turvaamaan on siirretty plutoonan verran raskaasti aseistettuja suojelukaartilaisia. Kyseisen voimalan toiminta on elintärkeää ja suojelukaartilaisille on annettu selvä käsky että kaikki, jotka pyrkivät millään muotoa häiritsemään voimalan toimintaa ammutaan siihen paikkaan. Sitä myötä sähköä saadaan mutta tulevana talvena vanha kunnon halko nousee arvoon arvaamattomaan. Sillä se, saammeko me omien, olemassa olevien varastojemme lisäksi polttoöljyä mistään on vielä täysi arvoitus.

- Ja tästä päästään elintarvikkeisiin. Suojelukaartilaisille on annettu tehtäväksi sekä aseellisesti suojella että työllään avustaa paikallisia niin vilja- kuin karjatilallisiakin. Muualta tuskin ruokaa on tulossa. Täällä sitä ruokaa sentään viljellään ja kasvatetaan mutta suuret kaupungit tulevat olemaan totaalisessa kusessa. Suojelukaarti on ottanut hallintaansa niin kaupat kuin tukkuvarastot. Ihmisten täytyy saada ruokaa. Kaikki säilötty ruoka otetaan talteen ja tuoretta tavaraa ollaan paikallisten yrittäjien toimesta säilömässä että pärjättäisiin tulevan talven yli. Ja tämä ei koske etnoja. Heitä ruokitaan vain, jos he poistuvat maasta. Myös sairaalat ja kaikenlainen lääkintähenkilökunta ja -tarvikkeet ovat suojeluksessamme. Siihenkään ei ole tulevan vuoden aikana välttämättä luvassa täydennystä. Epäselvää on, että missä vaiheessa sitä tulee vai tuleeko ollenkaan, mutta niin suojelukaartin kuin puolustusvoimien edustajat ovat rakentamassa romahtanutta hallintokoneistoa ja infrastruktuuria uudestaan. Työ on vaikea, se kestää pitkään ja tulemme elämään vaikeita vuosia. Mutta jokainen teistä tietää tehtävänsä ja ymmärtää, että meidän on omalta osaltamme rakennettava uudestaan maa nimeltä Suomi. Kukaan muu ei pidä meistä huolta ellemme me itse tee sitä.

Jarre nosti kätensä ja kysyi Könöseltä:

- Tarvitaanko meiltä miehiä piirittämään Radanvarsikaupungin etnoaluetta?

- Ei tarvita. Ainakaan tällä hetkellä. Sekä Radanvarsikaupungin suojelukaarti että paikalle tulleet puolustusvoimien yksiköt ovat saaneet tilanteen hallintaansa ja etnojen hyökkäyshalut ovat hiipuneet kun ne ovat huomanneet että niille pannaan hanttiin ja vielä tosissaan pannaankin. Alue on piiritetty eikä sieltä olla yritetty enää minkäänlaisia hyökkäyksiä. Se kypsyy muutamassa päivässä. Helsingissä ja Turussa tilanne on tiukempi. Pääosa raskaasta aseellisesta voimasta on siellä. Muualla olevat etniset autonomiset alueet ovat ovat pikkuhiljaa antautumassa ja siirtymässä junakuljetuksin Ruotsiin. Se mahdollisuus on myös Radanvarsikaupungin etnoilla.

- Entä ruotsalaiset rajaviranomaiset? Mitä ne asiasta tuumivat?

- Ei heiltä kysytä. Sillä järjestäytynyttä aluetta nimeltä Ruotsi ei ole enää olemassa edes siinäkään mitassa kuin Suomea. Kaikki vähät ruotsalaiset järjestäytyneet aseelliset joukot ovat etelä-Ruotsissa taistelemassa islamilaisia vastaan. Tai lähes kaikki. Huhutaan, että Norrbotten haluaisi irroittautua Ruotsista ja liittyä osaksi Suomea. Siitä saamme ehkä tietoa myöhemmin. Te kaikki tiedätte tehtävänne. Teidän on aika suorittaa ne ja samalla yrittää parhaanne mukaan korjata se tuho, mitä utopistit saivat aikaiseksi. Matka on pitkä, mutta nyt se on sentään alussa. Ja nyt siihen on sentään annettu mahdollisuus. Se mahdollisuus on käytettävä. Mikäli meiltä pyydetään sotilaallista apua Helsinkiin tai Turkuun, niin me menemme. Jos sitä pyydetään Radanvarsikaupunkiin, niin me menemme. Se tilanne voi tulla vielä. Mutta sitä odottaessa jatkamme tavallisten naakkamolaisten elämisen turvaamista kaikin mahdollisin keinoin ja suoritamme puhdistuksen loppuun. Suurin osa poliiseista on jo pidätetty ja riisuttu aseista. Osa on vielä vapaalla jalalla. Samoin kaikki toimistopäällikkötason ja sitä ylemmät Liittovaltion viranomaiset on pidätettävä. Ja sitten on vielä tämä:

Könönen jakoi miehille yhteen niitattuja paperinippuja. Niissä oli sekä tekstiä että valokuvia. Ja alussa oli teksti:

Osallisuudesta törkeään maanpetokseen, osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin murhiin, tappoihin, raiskauksiin ja ryöstöihin, osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin laittomiin vapaudenriistoihin sekä osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin kidutuksiin ovat listalla olevat henkilöt tuomittu kenttäoikeudessa kärsimään kuolemanrangaistus.

Listalla oli tuttuja nimiä ja kuvia Liittovaltion Suomen maakunnan hallintokoneistosta joka aikanaan oli perustettu korvaamaan eduskunta, hallitus ja muu poliittinen koneisto. Puoluekoneistohan samoin kuin vaalit oli jo aikaa sitten lakkautettu tarpeettomina. Nimiä oli kaikkiaan 238 kappaletta. Osan päälle oltiin jo vedetty rasti. Case closed. Permanentally. Könönen totesi:

- Ja niin kuin tuosta listasta voitte sitten todeta, nämä tyypit ovat jo tuomittu. Eli jos henkilöllisyys pystytään varmistamaan, niin mikä tahansa suojelukaartin tai PV:n porukka saa ampua ne niille sijoilleen. Epävarmat tapaukset lähetetään Hämeenlinnaan, jossa keskushallintoa ollaan pistämässä pystyyn. Tuottaako tämä ongelmaa kenellekään?

Miesten ilmeet kertoivat vastauksen, jonka Jarre vahvisti:

- Ei tuota. Sitä saa, mitä tilaa. Ja nämä ovat tilanneet sen tupla-annoksena. Historia ei lopu koskaan. Se voidaan hetkeksi tukahduttaa, mutta se jatkuu aina vaan. Eikä se koskaan unohda. Ja se vaatii maksun. Nämä maksavat sen.

Yksi miehistä kysyi vielä Könöseltä:

- Vaan mitäs me tehdään niitten muitten hallinnon jäsenten kanssa? Siellähän oli virastot täynnä kaikenlaista federalisti-, suvaitsevaisuus-, mediakasvatus- ja LGBTQTiiTyy-virkahenkilöä?

Könönen vastasi:

- Ei niille tehdä mitään. Niille on palkanmaksu Liittovaltion luhistumisen myötä loppunut. Eikä se taatusti tule uuden hallinnon myötä alkamaan uudestaan. Ne löytyvät kyllä jatkossa suojelukaartin soppajonosta niin kuin muutkin. Ehkä niistä jatkossa joku saattaa jopa saada aikaiseksi jotain hyödyllistä. Tosin hyvin pieni osa. Käsitykseni mukaan niistä hyvin suuri osa on jonkunlaisessa shokkitilassa. No, kai se on luonnollista. Jos nollasubstanssilla ja tyhjän paskan hiertämisellä on saanut korkean aseman ja hyvän elannon ja kun ne nyt puolestaan huomaavat olevansa kädettömiä ja tarpeettomia nollia niin kai se pistää hiukkasen huippaamaan.

Jarre mietti vielä itsekseen, että olisiko kaiken voinut hoitaa toisin? Olisiko tappamiselta voinut välttyä? Mutta hän muisti keskustelun isänsä kanssa. Hänen isänsä oli sanonut hetkeä ennen kuin väkivalta oli alkanut:

- Niin… tiedätkös… ennen kuin Liittovaltio otti vallan, oli paljon ihmisiä jotka pyrkivät internetin kautta varoittamaan tulevasta. Heidän ääntään ei kuunneltu. Tärkein syy oli varmaan media. Valtamedia. Se oli valinnut puolensa ja se oli resursseiltaan ylivoimainen. Ei kyseessä ollut varmaan edes mistään salaliitosta vaan typeristä ja sinisilmäisistä sekä kovin, kovin nälkäisen egon omaavista ihmisistä jotka julistettiin nollasubstanssilla intelligentsian jäseniksi. Heidän täytyi vain julistaa vallitsevaa epistolaa. Tämä on nähty historiassa kerta toisensa jälkeen. Pian he maksavat hintaa typeryydestään. Sen aika tuli ja pitikin tulla. Ainoa asia mikä minua siinä harmittaa on se, että ne jotka tämän aloittivat joskus viime vuosituhannen puolella ovat jo kuolleet ja päässeet pakoon vastuutaan.

- Mutta se on selvää, että te pojat tulette vielä lentämään hirviön siivillä ja kauhistelette sitä mitä sillä lennolla joudutte tekemään. Mutta te ette sitä hirviötä synnyttäneet. Sen tekivät ihmiskasvoiset ja hyvän nimeen vannovat hirviöt ennen teitä. Muistakaa se aina.

Isän sanoma riitti Jarrelle. Tehdään, mitä täytyy tehdä. Antaa historian sitten määritellä sen oikeutus. Ja sen oikeutuksenhan määrittelee nimenomaan se, joka sen historian kirjoittaa. Se, joka voittaa.

Naakkamon seisake, syyskuun 11. päivä vuonna 2050

Naakkamon seisakkeelle ei ollut pysähtynyt junia vuosiin. Lukuunottamatta niitä federaation turvallisuusviranomaisten salattuja junia joissa vietiin ihmisiä Itä-Lapin eristysalueille. Nyt siitä suunnasta oli tulossa juna takaisin. Siinäkin oli veturina dieselveturi sillä itseään jälleenrakentava Suomi ei ollut saanut vielä rautateitten sähköistystä täysin varmaan kuntoon. Vaunutkin olivat niitä ikivanhoja sinivalkoisia kakkosluokan vaunuja. Niitä samanlaisia, joihin Jarren ystävät oltiin aikanaan viety ja joitten mukana he olivat lakanneet olemasta. Mutta nyt niissä vaunuissa ei ollut enää telkirautoja.

Nyt he olivat tulossa takaisin. Ihmiset yöstä ja usvasta. Lapin suojelukaartit olivat vallanneet gulagit ja vapauttaneet ihmiset. Eristysalueella oli ollut kaikkiaan neljä suurta vankileirikompleksia. Oli käynyt ilmi, että Liittovaltiolla oli ollut näille leireille salainen pysyväiskäsky että jos Liittovaltion toiminta on vaarantumassa, kaikki vangit oli ammuttava ilman erillistä käskyä ja hävitettävä todisteet leirien olemassaolosta. Yhdellä leirillä tätä käskyä oltiin noudatettu. Kolmella ei. Se pelasti niiden kolmen leirin henkilökunnan hengen. Tosin hekin tultaisiin tuomitsemaan pitkiin vankeustuomioihin. Neljännen leirin vartioitten ja johdon kohdalla ei oikeudenkäyntejä tarvittaisi. Siitä olivat näkemästään järkyttyneet suojelukaartilaiset pitäneet huolen.

Juna pysähtyi seisakkeelle. Vastassa oli paljon ihmisiä. Satoja. Niin moni muisti. Niin moni oli kaivannut kadonneita ihmisiä. Joita ei ollut edes saanut sanoa kadonneiksi. Siitä, mistä piti aikanaan vaieta saattoi nyt puhua. Ja puheessa mainittiin hyvin useasti sana kosto. Vaunun ovet aukenivat. Jarre katsoi, etsi ja tutkaili. Miltä hänen ystävänsä nyt mahtoivat näyttää? Niin pitkän ajan jälkeen. Tuolla. Tuon miehen Jarre tunnisti. Tuon täytyi olla Pera. Hän juoksi Peran luo ja kysyi:

- Vieläkö muistat?

- Muistan. Mukava nähdä taas. Kahdentoista vuoden jälkeen. Se oli kuule pitkä aika. Pitkä aika tyhjyydessä ja olemattomuudessa.

- Entäs muut? Atte? Ja perheenne?

Pera pudisti päätänsä. Se kertoi kaiken. Jarre nyökkäsi ja totesi:

- Olen ajatellut, että sinä muuttaisit näin aluksi minun ja vanhempieni luokse. Siihen asti kunnes saat elämäsi järjestymään. Vanhempani suostuisivat siihen mielellään. Jos aloitettaisiin sillä, että lähdetään meille, pannaan sauna lämpiämään ja otetaan vähän olutta. Voitaisiin puhua menneistä vuosista. Mitä kaikkea silloin oikein tapahtuikaan. Niin täällä kuin siellä, jonne sinut vietiin.

- Sopii minulle. Minä kun olen ihan tyhjän päällä. Enemmän kuin arvaatkaan.

Myöhemmin, Kilpeläisten saunassa.

Jarre tarjosi Peralle saunatauolla uuden oluen ja kysyi:

- Minkälaista se oikein oli?

Pera otti hörpyn, mietti hetken ja vastasi sitten:

- Tyhjyyttä. Tylsyyttä. Ei meitä siellä kidutettu. Ei teetetty pakkotyötä. Tuntui siltä, että Liittovaltion oli pakko saada meidät eristetyiksi mutta ne eivät sitten oikein osanneet hahmottaa, että mitä meidän kanssa tehdään. Niinpä me vaan olimme siellä. Meitä elätettiin. Mutta siihen se jäikin. Minä ja siellä gulagissa olevat ihmiset olemme Peter Paneja.

- Peter Paneja? En ymmärrä. Mitä tarkoitat?

- Meidän ei annettu kasvaa aikuisiksi. Me emme käyneet koulua. Sitä ei ollut. Sitä ei tarvittu. Sillä eihän meitäkään enää ollut olemassa. Meidät pidettiin poissa silmistä ja ennen kaikkea liittovaltiokansalaisten ajatuksista. Meitä vain ruokittiin. Me olimme. Emme eläneet. Emme opiskelleet. Emme tehneet työtä. Emmekä me voineet perustaa perheitä. Katsos, kun kaikki gulagiin tulleet naiset steriloitiin. Menetelmät olivat kehittyneet. Eihän siihen tarvittu kuin yksi väkisin annettu pistos. Kai ne ajattelivat, että väärinajattelijoita ei tarvittu lisää. Meiltä vietiin elämä. Se tavallinen elämä mikä muilla oli. Minä en saanut koskaan kasvaa aikuiseksi. Olin Peter Pan. Olen edelleenkin. Niin kuin kaikki muutkin meistä. Me emme saaneet tietää mistään mitään. Meille oli vain Liittovaltion television tarjoamaa propagandaa ja vallitsevaa olotilaa millään tavoin kyseenalaistamatonta viihdettä. Ja sitten meillä oli päivittäiset valistustunnit. Niihin oli pakko osallistua. Jos ei osallistunut, ei saanut kuponkeja.

- Kuponkeja?

- Niin. Kuponkeja. Niillä sai sitten kulutushyödykkeitä. Kahvia. Tupakkaa. Viinaa. Ja ennen kaikkea huumeita.

- Huumeita?

- Jep. Ne olivat tärkein asia gulagissa. Pilveä ja heroiinia. Ei tietenkään mitään kiihottavia aineita. Minäkin olin täydessä pöllyssä kaksi ensimmäistä vuotta. Mutta sitten älysin lopettaa. Sen sai aikaiseksi yksi seitsenkymppinen ukko joka alkoi toimia minun opettajanani. Vähän niin kuin koulussa. Tietysti salaa. Kaikki opetustoiminta oli kielletty. Eihän meistä pitänyt enää tulla mitään kansalaisia joten piruako meitä opettamaankaan. Mutta tuo mies vaivihkaa opetti minua ja muutamaa muuta pari vuotta. Kunnes gulagin henkilökunta huomasi sen mitä hän teki ja siirsi hänet vankileirin puolelle. Luulen, että hänet ammuttiin saman tien. Kaikki ihmiset, joilla oli organisointikykyä ammuttiin. He olivat vaarallisia. Joten heistä hankkiuduttiin eroon. Niin ammuttiin isänikin. Atten isä kuoli vankileirillä muuten.

- Entä Atte?

- Narkkasi itsensä hengiltä. Veti överit puolitoista vuotta sen jälkeen kun meidät siirrettiin gulagiin. Teki sen tahallaan. Hän ei jaksanut. Niin veti Atten perhekin. Äiti. Sisko. Hekään eivät kestäneet. Tylsyys ja tarkoituksettomuus kävi kidutuksesta. Ehkä se oli tarkoituskin. Joka tapauksessa se sai minut lopettamaan. Vaikkei uskoa tulevaisuudesta ollutkaan. Kuin ehkä pieni siemen, jossain piilossa ja kaukana. Siksi pidin kuntoani yllä ja odotin ihmettä. Lopulta se tuli. Sillä oli rynnäkkökivääri ja sininen käsivarsinauha.

- Entäs ne vankileirit?

- Osa sinne viedyistä siis ammuttiin saman tien. Ne älykkäimmiksi ja sitä myötä vaarallisimmaksi mielletyt. Muille tehtiin psykologisia kokeiluja. Pyrittiin löytämään syy siihen, miksi Liittovaltion ideologiaa ei hyväksytä. Ja löytää keinot, kuinka parantaa ihminen nationalistisesta ja rasistisesta sairaudestaan. Se oli sopivan tyyppisille psykologeille suoranainen ihmemaa. Kuulin siellä gulagissa, että varsinaiset psykiatrit eivät suostuneet siihen touhuun. Nehän olivatkin oikeita lääkäreitä. Niillä oli lääkärin etiikka. Mutta siellä olevat psykologit olivat suorastaan haltioituneita. Tarjolla oli kaikki mahdollinen lääkinnällinen varasto ja kaikki mahdolliset valtuudet. Mielialalääkkeitä. Psykoaktiivisia huumeita. Vuorokaudesta toiseen jatkuvia terapiaistuntoja joissa terapeutti vaihtui mutta potilas pysyi eikä hänen annettu nukkua. Siihen yhdistettiin huxley-tyyppinen jatkuvaan toistoon ja hokemaan perustuva propaganda pakkoterapiaistunnoista muutenkin puolitajuttomille potilaille. Uudelleenkasvatettavat saatettiin sekoittaa päästään niin paljon kuin haluttiin. Kun vain päästiin haluttuun lopputulokseen. Johon ei koskaan päästy.  

- Kuulostaa suorastaan epätodelliselta. Mutta en minä sinua epäile.

- Jos olet nähnyt joskus elokuvan Kellopeli Appelsiini niin se pantiin siellä toiseen potenssiin. Ja ne uskoivat vielä ihan oikeasti toimivansa jonkun määrittelemättömän hyvän puolesta. Lopputuloksena ei ollut uusia uskollisia eurostokansalaisia ja reseptejä sellaisen kehittämiseen vaan lähinnä itsemurhia ja pysyvästi psykoottisia ihmisiä. Mutta kokeiluja jatkettiin. Aina uudestaan ja uudestaan. Epäonnistumisenhan saattoi aina haudata ja ottaa esille uuden koekappaleen. Lähinnä onnistuttiin saamaan aikaiseksi ihmisraunioita. Jollaiseksi Atten isäkin sitten muuttui. Hän romahti ensin henkisesti, sitten fyysisesti ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen. Sisältä hän oli kuollut jo kauan aikaisemmin.

- Entäs tästä eteenpäin? Mitä haluat elämässäsi?

- No, ainakin minä haluan sen elämän. Joka minulta vietiin. Varmaankin opiskelisin itselleni jonkun ammatin. Löytäisin ehkä puolisonkin. Ja sitten minä haluan lukea. Lukea paljon. Käydä kirjastossa. Lukea kirjoja. Paljon kirjoja. Menneistä ajoista. Ajasta ennen Liittovaltiota. Haluan ottaa kiinni kahdentoista vuoden mustan aukon. Tai oikeastaan se musta aukko on kestänyt koko elämäni. Sallassa minä opin sen.

Jarren isä tuli saunan pukuhuoneeseen.

- Hei pojat. Kelpaako seura ja otetaanko viski?

- Jaa? Otetaan toki. Mutta minkäs vuoksi?

- Kattelin meinaan tuossa vähän uutisia. Olis huonoja. Ja hyviäkin.

Isä kaatoi tukevat viskit koko porukalle.

- Mitäs ne ovat ne huonot uutiset?

- Ruotsi on täysin menetetty. Siellä se jäljellä oleva hallinto on ilmoittanut, että Ruotsi on edelleenkin humanismin suurvalta, joten islamilaiset aseelliset ryhmät ovat hallituksen joukkoja eikä mitään rasistista aseellista toimintaa sallita. Svedut eivät näytä oikein pystyvän pistämään hanttiin joten Ruotsista on tulossa islamilainen valtio. Jolla ei tosin ole pienintäkään käsitystä siitä, kuinka se ruokkii niin kansalaisensa kuin uuskansalaisensa. Niin Tanska kuin Norja ovat lyöneet Ruotsin vastaisen rajan kiinni ja ilmoittaneet, että jokainen rajan ylittävä etno ammutaan varoittamatta. Toisaalta meidän kannalta positiivista on se, että islamilaiswhatever-Ruotsi toivottaa Suomesta karkoitetut etnot lämpimästi tervetulleeksi ja sen myötä niin Helsingissä kuin Turussa etnojen vastarinta on loppumassa ja ne ovat siirtymässä suosiolla Ruotsiin. Niin puolustusvoimat kuin suojelukaarti ovat aloittaneet sekä juna- että laivakuljetukset.

- Hyvä meille sinänsä, mutta siitähän me vasta pidemmässä juoksussa naapuri saatiin. Anarkistinen persaukinen Saudi-Arabia rajan takana. Entäs ne paremmat uutiset?

- Norrbotten ja Ruotsin Lappi on ilmoittanut eroavansa Ruotsista ja anonut liittymistä Suomeen. Paikalliset ovat tehneet siellä selkeän niin etnisen kuin poliittisen puhdistuksen.

- Nyt menee jo astetta paremmaksi. Tässä kun on ollut jo sitä etnistä pakkosekoittamista ihan tarpeeksi. Oliko muita uutisia?

- On. Iso-Britannia ja Ranska ovat ampuneet ydinohjuksia niin Pohjois-Afrikkaan kuin Saudi-Arabiaan asumattomille alueille. Ja ne ovat ilmoittaneet että mikäli nuo maat eivät ala ottamaan vastaan haittamaahanmuuttajaväestöä niin seuraavat paukut tulevat sitten öljykentille. Arabimaat ovat ilmoittaneet harkitsevansa uhkavaatimusta vakavasti. Ja Itä-Euroopan asevoimat ovat tulossa auttamaan länsieurooppalaisia. Suomeenkin on tulossa joukkoja Virosta. Latvian ja Liettuan joukot menevät sitten Saksaan, koska meillä alkaa tilanne rauhoittua. Mutta siellä on vielä täysi teurastus menossa.

Peran isä kaatoi kaikille uudet viskit.

- Tulevaisuudelle. Ehkä se on kuitenkin vielä edessä. Ei ehkä niin hyvänä kuin menneisyys joskus kauan sitten oli. Mutta siihen voi aina kuitenkin pyrkiä. Ainakin se hirviö, joka tässä välissä piti valtaa on lopultakin kaatunut.

Jarre ja Pera kohottivat lasit.

- Tulevaisuudelle.