sunnuntai 10. syyskuuta 2017

EPÄILYKSEN PIRU JA TAJUAMISEN KYNNYS

Elettiin syyskuuta vuoden 2017 Helsingissä. Mukavassa kerrostaloasunnossaan asusteleva Korkea Poliisiviranomainen oli saapunut kotiinsa rankan vihapuhetta etsivän, löytävän, ehkäisevän, ennaltaehkäisevän, keksivän ja rankaisevan työpäivänsä jälkeen. Hän istui työhuoneessaan, katseli tietokonettaan ja nautti hyvin ansaittua toista työpäivän jälkeistä viskiään. Hän oli twitter-tilillään, katsoi saamaansa varsin runsasta palautetta ja kaatoi samantien harmissaan viskilasin piripintaan. Saatanan urpot, kun kyseenalaistavat hänen viran mukana saamansa viisauden.

Katotaas… blokkaa toi… toi… no toi juu… ilman muuta toi… no toi nyt totta kai, toi olis pitänyt blokata jo aikaa sitten… ja toikin joo… Korkea Poliisiviranomainen luki lisää kyistä palautetta ja ajatteli pahantuulisena:

- Mikä helvetti siinä on, etteivät ne kunnioita minua? Vittuilevat vaan. Minähän olen Korkea Poliisiviranomainen. Mille mallille tää maailma on oikein laitettu kun ihmiset katsovat nykyisin miestä eikä titteliä? Eikö se titteli nyt perkele soikoon riitä? Riittihän se ennenkin. Ja kuka saatana noille yleensäkään antoi luvan tai edes mahdollisuuden ajatella julkisesti? Ajattelu pitäisi jättää siihen sertifikoiduille ihmisille.

Kovasti harmistunut Korkea Poliisiviranomainen huomasi että hänen läppärinsä alkoi elää omaa elämäänsä. Jaahah… no nyt sekin perkele tuli taas kylään…


Epäilyksen Piru lennähti ulos läppäristä jonka näyttö alkoi paukkua näppäimistöä vasten ja päästeli samalla naurukonetta muistuttavaa ääntä. Sitten se istahti työpöydälle ja jäi irvistelemään Korkealle Poliisiviranomaiselle ihan perkeleellisesti. Korkea Poliisiviranomainen totesi närkästyneenä:

- Se, mitä laitan twitteriini ei ole mitään poliittista propagandaa! Se on kiveen hakattua absoluuttista inhimillistä totuutta! Totuutta, joka on lakien yläpuolella! Arvostelematonta! Humanismia! Rakkautta ja välittämistä! Sekä ennen kaikkea järjestäytyneen yhteiskunnan ja sen koneiston arvostuksen ylläpitämistä!

Epäilyksen Piru otti – mikäli mahdollista – vielä entistäkin perkeleellisemmän ilmeen ja vastasi virnistellen:

- Niin notta kiveen hakattua inhimillistä totuutta? Niin kuin oli aikanaan kommunismikin? Tai ”Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer”? Kunnes niistäkin huomattiin, että se ikuisen totuuden peruskivi olikin styroksia. Sinulle se ikuinen totuus taitaa olla byrokraattinen, kyseenalaistamaton ja absoluuttinen valta. Jota ei saa arvostella. Ei varsinkaan perustellusti. Niin kuin ne sinun inhoamat kommentoijat tekevät.

- No ei tietenkään saa! Mitä siitä nyt tulisi jos maassa ei olisi toimivaa virkakoneistoa? Ja jos sitä ei kunnioitettaisi?

- Toimivaa… niin, niin kuin oli Stasi. Tai Gestapo. Tai KGB. Kyllähän ne toimivat. Mutta kunnioitettiinko niitä? Niitä pelättiin. Sinä taidat haluta saman tilanteen?

Korkea Poliisiviranomainen tyhjensi viskimukinsa ykkösellä ja vastasi:

- Totta helvetissä haluan. Vihatkoot. Kunhan pelkäävät. Ja lopettavat sen nimimerkkien takana harjoittamansa suunsoiton. Minä olen Korkea Poliisiviranomainen enkä mikään helvetin palautelaatikko. Nyt nuo kuittailijat saavat minut näyttämään typerykseltä.

- Vai olisko niin että sinä saat itse itsesi näyttämään typerykseltä? Ja sitä myötä voisi kysyä että olisko niin, että sinua ei pelätäkään? Sinulle virnuillaan. Sinulle vittuillaan. Taitaa olla niin, että sinä itse pelkäät.

- Mitä minä pelkäisin?

- Sitä, että ihmiset ylittävät tajuamisen kynnyksen. Suurella joukolla.

- Tajuamisen kynnyksen? Mitä se tarkoittaa?

- Kyllä sinä sen tiedät. Mutta kai minun täytyy vääntää se sinulle rautalangasta. Tai kaltaisellesi poliittiselle byrokraatti-idiootille jota ei pitäisi koskaan olla yhdenkään valtion aseistetussa väkivaltakoneistossa se pitää vissiin vääntää ratakiskosta. No, ei siinä mitään. Kyllä mulla haba siihenkin riittää. Sinähän tiedät että suomalaiset ovat aina olleet kilttejä hallintolampaita. Ne ehkä mutisevat ja murisevat Veijo Essolla keskenään asioitten vallitsevasta tilasta mutta esittävät protestinsa niin, että äänestävät jotain valtapuoluetta sen aikaisemman valtapuolueen sijasta jota edellisissä vaaleissa äänestivät. Ja sitten seuraavissa vaaleissa taas sitä aikaisempaa valtapuoluetta. Kuvitellen protestoineensa mutta säilyttäneen status quon. Tajuamatta että meillä ei ole persuja lukuunottamatta tosiasiassa kuin yleinen suomalainen federalistinen monikultturistinen puolue.

- No joo, kyllä minä tuon ymmärrän. Niistä persuistakin tuli tosiasiallinen vaihtoehto vasta tämän vuoden kesäkuussa. Ja sitä myötä koneistolle pirun vaarallinen. Mutta mitä tuo tajuamisen kynnys tarkoittaa?

- No tietenkin niitä ihmisiä joita sinäkin twitteristäsi blokkaat päivittäin pois. Vaihtoehtomediaa, vastamediaa, you name it. Ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita. Heitä on aina vain enemmän. Kun tarpeeksi moni ihminen alkaa ajatella jonkun Helsingin Pravdan tarjoaman totuuden sijasta niin heille saattaa tulla joukolla ahaa-elämys. Suurella joukolla. Ja jokainen oma avautumisesi vie ihmisiä lähemmäksi sitä tajuamisen kynnystä. Katsos, jos meinaa tehdä propagandaa, niin se pitää tehdä ovelasti. Ei niin, että sen huomaa propagandaksi tyhmempikin. Sinusta puhutaan jo sellaista, että oletkin ovela kansallismielinen trolli noitten onttouttaan kaikuvien lauseittesi kanssa. Tiedät varmaan termin ”ketsuppipulloilmiö”?

Korkea Poliisiviranomainen kaatoi itselleen lisää viskiä, katsoi Epäilyksen Pirua, meni kaapille, otti toisen viskilasin ja kaatoi senkin täyteen. Hän vinkkasi lasiin päin, Epäilyksen Piru kiitti ja otti moukun. Sitten Korkea Poliisiviranomainen alkoi puhua:

- No totta munassa minä tiedän mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että jos poliittinen koneisto muuttuukin kansallismieliseksi, niin samalla muuttuu taatusti virkakoneistokin. Samalla kun Suomi eroaa EU:sta ja itsenäistyy uudestaan. Ja silloin aletaan kaivella sitä, mitä niin poliittinen- kuin virkakoneisto on oikein tehnytkään viimeisen kahdenkymmenenseitsemän vuoden aikana.

Epäilyksen Piru otti uuden hömpsyn Korkean Poliisiviranomaisen tarjoamasta viskistä, ähkäisi nautinnollisesti ja kysyi sitten:

- Meinaakkos, että siinä vaiheessa ei kaivata enää konekiväris ja Lahtist, vaan silloin kaivataan syyllist?

- No tietenkin meinaan. Silloin aletaan esittää kysymyksiä. Vaikeita kysymyksiä. Niin kuin esmes että kukas helvetti ne somalit ensimmäisenä laski Suomeen? Ne samat somalit jotka turvapaikkastatuksen saaneena lomailevat Somaliassa? Kuka teki niitten tänne tulemisesta kyseenalaistamattoman itseisarvon? Kuka teki sitten kaikesta mahdollisesta muustakin kehitysmaalaisesta maahanmuutosta kyseenalaistamattoman itseisarvon? Kuka alkoi jakaa Suomen kansalaisuuksia täysin naurettavin perustein? Kuka pisti ne asuntojonoissa kantasuomalaisten ohi? Kuka yritti kriminalisoida ne ihmiset, jotka arvostelivat vallitsevaa tilannetta? Kuka pyrki kriminalisoimaan vallitsevan ja kieltämättä vituralleen hässityn järjestelmän perustellunkin arvostelun? Kuka muutti poliisikoneiston pelkäksi ideologian valvojaksi? Ja ennen kaikkea kuka yritti mitätöidä ja vaientaa haittamaahanmuuttajien tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset haistattaen paskat suomalaisten turvallisuudelle? Niitä kysymyksiä aletaan esittää. Taustoja aletaan selvittää. Nimiä nostetaan esille. Lakia maanpetoksesta aletaan tutkia täikammalla. Ja tiedätkös sinä perkeleen sarvipää, että mikä siinä minun kohdallani on silloin se suurin ongelma?

- Taidanpa tietää. Ne 1990-luvun poliitikot ja virkamiehet ovat päässeet vastuutaan pakoon. Osa on jo manan mailla ja osa eläkkeellä. Jos koko järjestelmä uusitaan niin sinä, nimenomaan sinä olet tähtäimessä. Ja tiedätkös, täysin ansiosta. Vaikket sinä niistä vanhemmista teoista vastuussa olekaan. Mutta et sinä niitä ole yrittänyt korjatakaan. Oletpahan vain kaikin keinoin pyrkinyt pitämään yllä vallitsevaa ja sairasta tilannetta sekä vielä sairaampaa järjestelmää. Olet vielä täysin rinnoin väittänyt että sairaita ovat ne jotka sairasta tilaa arvostelevat. Eihän terve yhteiskunta voi perustua siihen periaatteeseen että se hankkii asiakseen maahan kaksikymppisiä ulkomaalaisia jotka pääsevät välittömästi suomalaisia hakkaaviksi ja raiskaaviksi eläkeläisiksi. Väittäen vielä että kyseessä on väistämätön, välttämätön ja edistyksellinen yhteiskunnallinen kehitys. Jossain vaiheessa senkin kusetuksen kupla puhkeaa. Tai eihän kyseessä ole edes kusetus vaan mielenhäiriö josta tuli vallitseva tila. Mutta jos järjestelmä uusitaan, niin sinä saat kaiken paskan niskaasi niitten edellistenkin puolesta. Ja ansiosta, tuskin sitä kiellät? Koska eihän sinun toimintaasi enää erota sinua parodioivista koiranleuoista.

Korkea Poliisiviranomainen nykäisi viskipaukun huiviin, kaatoi itselleen lisää ja lörötti samalla Epäilyksen Pirunkin vajaan mukin täyteen. Sitten hän vastasi hiljaa:

- Enhän minä sitä kiellä. Mutta ymmärtänet, että minä voin asemani puolesta toimia vielä sitä vastaan. Kaataa paskan tavallisten kansalaisten niskaan. Viivyttää väistämätöntä. Ja olla itse jatkossakin korkea-arvoinen ja hyvin sekä varmasti palkattu viranomainen. Päästä aikanaan eläkkeelle ja päästä ehkä samalla karkuun vastuuta. Korttitalo ei ole vielä sortunut. Ja se korttitalo pitää vallan hallussaan.

- Uhreista välittämättä?

- Uhreista välittämättä. Kunhan korttitalon henkilökunta ei kuulu niihin. Siks toiseks, uhritkin voi aina selittää olemattomiksi ja vallitsevan ideologisen tilan kannalta merkityksettömiksi. Tilastolukuja. Siinä kuin liikenneonnettomuudetkin.

Epäilyksen Piru otti hörpyn Korkean Poliisiviranomaisen tarjoamasta viskistä ja sanoi:

- Tiedätkös, minä olen pitkän urani aikana tavannut monia kaltaisiasi miehiä. Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa, Itä-Saksassa ja niin edelleen. Suomessa olen tavannut kaltaisiasi harvoin. Silloin jatkosodan jälkeen niitä oli kyllä punaisessa Valpossa. Mutta se organisaatio ei edes näytellyt olevansa demokraattisen järjestelmän palvelija. Sinä taas puolestasi näyttelet, vaikka oletkin tosiasiassa punavihreän Valpon virkamies. Eikö sinulla omatunto koskaan soimaa?

- Ei. Sillä minullahan ei ole sitä. Eikä sitä voida minuun laittaakaan, koska minulla ei ole moraalista selkärankaa. Sinä olet itse kertonut minulle siitä.

- Mutta entäpäs jos rupeaisit sankariksi? Avautuisit julkisuudessa? Kertoisit, että järjestelmä on sairas. Se uusi järjestelmä joka saattaa tulla sen tajuamisen kynnyksen ylittämisen jälkeen voisi palkita sinut. Varsinkin jos avautuminen tulisi järjestelmän sisältä.

Korkea Poliisiviranomainen mietti hetken, otti moukun viskistään ja vastasi:

- Ei minusta ole siihen. Minun pitäisi olla tienraivaaja. Minä olen vain ihminen joka auraa toisten raivaamaa tietä toisten tekemillä ja maksamilla koneilla. Tien suuntaa kyseenalaistamatta. Sen suunnasta itse hyötyen. Enkä… enkä minä ilman tätä koneistoa olisi mitään. Koneisto on antanut minulle ajatukset joita ajatella ja ideologian johon uskoa. Ei minulla itselläni ole mitään sellaista. Minä olen työkalu. Luuletko, että järjestelmä haluaa johtajiksi joitain individualisteja? Ei. Se haluaa tahdottomia suorittajia. Sinä irvistelet siinä. Oletan, että annat minulle lahjan. Olen kuullut niistä. Mikä on minun lahjani? Minkä vitsauksen sinä minulle annat?

Epäilyksen Piru katseli Korkeaa Poliisiviranomaista pää kallellaan ja vaikutti suorastaan inhimilliseltä. Ehkä jopa säälivältä.

- Tiedätkös… et sinä sellaista lahjaa tarvitse. Sinulle suurin vitsaus on elää itsesi kanssa päivästä toiseen. Joutua katsomaan omaa peilikuvaasi. Taidanpa lähteä tästä. Mutta minä palaan vielä. Som´moro.

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen pilveen. Korkea Poliisiviranomainen katsoi twitteriään. Siellä oli taas kyistä palautetta. Blokataanpa toi… ja toi… ja vielä toi… mitä sitä turhaa perustelemaan kun blokatakkin saattoi. Tajusihan hän toki sen, että hänen avautumisensa olivat jo aikaa sitten ylittäneet tahattoman komiikan rajan ja avautumisen sisältö ei eronnut tiedostavaa angstia kärsivän lukiolaisen tuotoksista. Hän tajusi myös oikein hyvin miksi hallitus toimi samalla lailla kuin hän. Ei sillä ollut enää muuta tapaa toimia. Jos systeemi on rakennettu valheen päälle niin ei sitä voinut yrittää tilkitä kuin uusilla ja suuremmilla valheilla. Kun faktoja ei ollut, jäljelle jäi vain hokeminen ja tyhjät iskulauseet. Ja harras toive siitä, että korttitalo pysyisi niillä pystyssä. Ettei tajuamisen kynnystä ylitettäisi. Sitten hän katsoi melkein tyhjää viskipulloaan. Jospa joisi tuonkin loppuun. Humalassa saa paremmin unen päästä kiinni ja vaientaa päässä pyörivät ikävät kysymykset.

Edessä olisi punasilmäinen aamu. Korkeana Poliisiviranomaisena. Taistelussa tajuamisen kynnystä vastaan.


31 kommenttia:

  1. Ennen vanhaan eurooppalainen yhteiskunta oli sääty-yhteiskunta: aatelisto, papisto ja muut. Kaikilla säädyillä oli omat oikeutensa ja velvollisuutensa.

    Nykypäivän eurooppalainen yhteiskunta on sekin sääty-ytheiskunta: eliitti, juhlavieraat ja roskaväki. Kahdella ensimmäisellä säädyllä on pelkkiä oikeuksia ja vapauksia. Vastuut ja velvollisuudet, etenkin yhteiskunnan rattaiden pitäminen pyörimässä on kasattu yksinomaan kolmannelle säädylle.

    VastaaPoista
  2. Tuli etsimättä mieleen eräs korkea poliisiviranomainen, joka on ollut ns. tapetilla omituiste tviittiensä takia. Nimen varmaan kaikki arvaavat, mutta helpotetaan hieman, sukunimi alkaa T:llä.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Ah, kiitos tästä! Tuo Taposen twiitistä alkanut "keskustelu" on saanut jatkoa ja ylikomisariolle on antanut vankkumattoman tukensa Ajatusten Aurajoki, Fiksuista Fiksuin, mies jolla on täystyöllisyyden avaimet käsissään - itse Juhana Vartiainen - Hurraa!

    ...Joo, kyllä se täytyy vaan hyväksyä, että tänne maan päälle on laskeutunut Hulluuden Henki, joka on muuttanut likimain kaikki vallassaolijat jokelteleviksi mielipuoliksi... Epillä ei kohta enää riitä kellokortissa tunnit ja taitavat loppua lahjatkin kesken näiden kaheleitten kanssa!

    T. Riku Raunioilta

    VastaaPoista
  4. Tervehdys Juholle, Huru-ukolle ja Rikulle Raunioilta & kiitos kommenteistanne.

    Juho: Olet täysin oikeassa.

    Huru-ukko & Riku: Kaikkein huvittavinta kirjoitukseeni nähden on se, että kirjoitin tämän ENNEN kuin Taponen teki tämän pohjanoteerauksensa. Mutta epäilemättä sekin vielä alitetaan. Pannaanpa se vielä linkkinä:

    https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2017/09/taponen3.jpg

    Vartiaista - jos tästä hulluudesta hengissä selvitään - käsittelevät tulevaisuudessa historiantutkijat sekä varoittavana esimerkkinä sekä miettivät, että kuinka helvetissä tää oli mahdollista.

    VastaaPoista
  5. T "sai" siirron Tampereelle, kuulemma.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  6. Kaikki huitoo ympäriinsä, joka puolella surisee niitä piikkipyllyjä (ref. Ype).
    Olin taas väärässä. Turun taudin ja sen jälkeisten tsunamien jälkeen oletin rälssin vetävän henkeä ja edes yrittävän tiivistää yhteistyötä paarialuokan kanssa. Ja mitä tapahtui? Pöpilöt, Risukukot, Orpokiusatut, Nelossimot jne ei kun laativat lisää tuomioita ja komentoja sieltä hallinnon taivaalta.
    Ainoa hyvä puoli on se, että uusi Aksel Airo on Suomen puolella, uskon.
    Puolustusvoimien puolelta ei ole kantaa otettu, eli mielikuvitukselle sijaa. MV-lehden vakikommentoija (kapiainen b-rapusta) sekä hamehaarniskassa kevytposkipunassa etenevä aliupseeri esiintyvät voimensa äärirajoissa pyrkien, no johonkin.
    Veikkaukseni noiden hanuristien esillä oloon on: naton puolesta trollailu. Saarakin nauraa niin että perse Ryskyy Aron laidassa.
    Taidan ottaa kuudennen oluen.

    VastaaPoista
  7. Tuo kommentti "vihatkoon kunhan pelkäävät"... Olisin voinut vaikka vannoa että keisari Tiberius oli sen takana mutta tarkistuksen jälkeen se onkin keisari Galigulan lausuntoja. Sinänsä minulla alkaa olla vakaa usko että useampikin viime päivinä keskusteluissa olleista ns. viranomaisista olisi varmasti ollut kuin kotonaan Galigulan aikaisessa Roomassa. Ei olisi tarvinnut turhaan pohtia perusteluita omiin hölmöihin kommentteihin, olisi riittänyt epämääräinen äännähdys ja huitaisu kädellä sen merkiksi että arvostelijoilta voi ottaa jotain pois tuosta hartioiden korkeudelta.

    VastaaPoista
  8. Eliittimme on jostain syystä taas suorastaan kiihkolevottomana-nämä pellepoliisijohtajien toilailut ja pääkanisterin pillastumiset kertoo jotain siitä,että kylmä rinki kutittaa perseen alla.Onko tulossa EUn suunnasta kenties roimaa lisärikastusta,josta jo nyt yli 80 prosenttia veroja maksavasta "ihmispaskasta" haluaa eroon?Itseä vituttaa yhä enemmän aamuherätys töihin,kun tietää mitä paskaa joutuu pakosta rahoittamaan.Olen seurannut livenä Floridan valmistautumista Irman tuloon ja sen tuhojen korjaamiseen.Onko vihapuhetta,jos sanoo,että mieluummin Irma-hurrikaani meillekkin,kuin Islam-hurrikaani:Irma menee ohi ja sen pahatkin tuhot korjataan,sen sijaan Islam-hurrikaani ei mene ohi,vaan voimistuu tuhoten kiihtyvällä vauhdilla enemmän ja enemmän yhteiskuntaa,eikä tyydy aineelliseen tuhoamiseen eikä yhteen kertaan mahdollisia kuolemia ja vammautumisia,vaan tuhoaa koko yhteiskunnan aikanaan perustuksiaan myöten.Ja tuon Islam-hurrikaanin vastustus on siis vihapuhetta jopa eduskunnassa lausuttuna aivan asiallisin ja faktoihin perustuvin sanoin,Kiitos pääkanisteri Jiha D. Pipilä ja noin 180 samaa kuminaa toistavaa apinaa.Olette maanne ja kansanne vihollisia,ette mitään muuta.Sääli,että tuollaisetkin saavat lisääntyä.
    T:Vesku

    VastaaPoista
  9. Olisin hitusen erimielellä Juhon ja Ypen kanssa yhtiskunnallisesta jaosta. Entisaikaan eliitti-juhlavieraat-roskaväki jaoteltiin Sen perusteella. Nykyään niihin ollaan ilmoittautuvinaan (Li Anderson, Palefasaadi, Witunvirkkuumisut, arot, saarat, ryskyt jne). Jakokriteerit jäivät viime vuosituhannelle. Nykyisellään niillä ei liene enää väliä. Nyt on arvopohjat, kirjekuoret, äkkikurvailevat privaattijetit, alimittaiset mehukatit, vieraat muijat, koulutetut pannaan etc. Olen tietty väärässä.

    VastaaPoista
  10. Menneiden aikojen sääty-yhteiskunnan jako maalliseen rälssiin eli aatelistoon, hengelliseen rälssiin eli papistoon ja kolmanteen säätyyn eli ne kaikki muut oli se yleiseurooppalainen. Pohjoismaissa talonpoikaisto oli keski- ja uudella ajalla niin voimakas, että täällä mentiin nelijaolla: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaisto.

    Kaikilla oli omat tehtävänsä:
    aatelisto tuotti sotavoimien päällystön ja valtion virkamieskunnan. Eipä aatelispojalla muuta todellista uravaihtoehtoakaan ollut luterilaisessa Pohjolassa; katolisissa maissa ylhäisaatelin nuorempia poikia lykittiin myös papistoon, etteivät olisi hautomassa isoveljensä murhaa eivätkä luomassa uutta aatelissukua.

    Papisto tuotti maallista rälssiä ainakin jossain määrin tasapainottamaan kykenevän vastavoiman: kun maallinen rälssi saattoi komentaa voimankäyttöön vedoten, oli hengellisellä rälssillä mahdollisuus lieventää liiallisuuksiin mememisiä vetoamalla Viimeiseen Tuomioon.

    Porvaristo vastasi melkoisissa osin valtakunnan ulkomaansuhteista kaupan kautta, jonka myötä elvytti kotimaan elinkeinoelämää tuottamalla sekä maahan ulkomaista hyvää että kotimaahan työpaikkoja, ettei oltaisi pelkästään maataloudesta ja sotarosvouksesta riippuvaisia. Viimemainittu kun on aina kalliimpaa kuin sitä saatava hyöty suurimmillaankin.

    Talonpoikaisto tunnustettiin siis pohjoismaissa omaksi säädykseen niin kokonsa (Ruotsin suurvalta-aikana 95 % väkiluvusta) kuin merkityksensä johdosta: koska pohjoismaiset talonpojat omistivat jotkin Tanskan alueet poislukien maatilansa, muodostivat he porvariston kanssa kansan- ja valtiontalouden selkärangan ja Ruotsissa myös sotavoimien rungon ruotuväkilaitoksen muodossa.

    Sääty-yhteiskunta päättyi Suomessa vuoden 1906 säädyttömään eduskuntaan. 1990-luvulta lähtien ollaankin sitten menty aina vain pidemmälle säädyttömyyteen sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä: suomalalaista on tehty toisen luokan kansa omassa maassaan, joka ei nykyään yritäkään olla Suomen kansan valtakunta, vaan Euroopan Unionin osavaltio. En nyt sanoisi tätä EU-maakunnaksi vielä, mutta pelkäänpä pahoin meidän tällä menolla senkin näkevän jo ensi vuosikymmenen alussa.

    Kuten eilisessä kommentissani totesin, ehkei kahden vuoden takaisesta muslimi-invaasiosta voitane sittenkään syyttää poliittisen ja hallinnollisen eliittimme kädettömyyttä? Eivät he halvaantuneet yllättävän tilanteen edessä, vaan vain tottelivat esimiestensä antamia käskyjä. Perinteiseen malliin.

    Suomen tulevaisuus ei siis enää riipu kansallisista päätöksistämme. Voimme selvitä Brysselistä johdetusta (ja vain Baal, Jahve, Zeus, Odin ja Ukko ylijumala tietävät miksi!) islamisaatiosta vain eroamalla EU:sta mitä pikimmiten. Siinä voisi korvaamattomana apuna olla Visegrád-ryhmä, joka todennäköisimmin ei taivu Brysselin vaatimuksiin ottaa tuhoa kylväviä muslimeja alueilleen, vaan ennemmin ilmoittaa eroavansa Euroopan Neuvostoliitosta ja perustavansa Visegrádin Unionin olemaan sitä, mitä he odottivat EU:sta mutta joka ei sitä yrittänytkään olla.

    Pidän Visegrádin Unionia hyvinkin mahdollisena lähitulevaisuuden skenaariona. Mutta miten saada Suomi eroamaan EU:sta liittymään siihen?

    VastaaPoista
  11. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja10. syyskuuta 2017 klo 18.48

    Nyt sitä vois ruveta kotona tekemään vihapartikkeleita pekonia pakastekuivaamalla (ja jauhamalla): https://harvestright.com/store/

    Harmi vaan, että nuo on 110V vehkeitä. :(

    VastaaPoista
  12. Eikös tämä polliisi twiittaillut myös että koulut ovat turvallisia paikkoja koska niissä on ammattimainen henkilökunta ja fiksuja oppilaita! Täydellisempää syyntakeettomuutta on tuskin olemassa. Jos luokassa istuu vaikka yksi oppilas jolla on pommivyö yllään ja räjäyttää sen, niin se on moro vaan ja Herran haltuun koko luokalle. Tai sitten jos luokassa on muutamia moniosaajia ja pari kolme heistä alkaa riehumaan mutkien, puukkojen ja kirveiden kanssa, niin se on taas moro jne. Ehkä ei kaikille, koska muutamat heistä (ammattimainen henkilökunta ensimmäisenä ja fiksut perässä) juoksee ja hyppii karkuun ovista ja ikkunoista. Suomen twiittaileva- ja käppiksiä jahtaava polliisi ja polliisipäällystö on ihan selvästi käsittänyt väärin, miksi heidät on palkattu poliisin ammattiin. Mutta toisaalta, eihän Pohjois-Koreakaan olisi sitä mitä se on, ilman täyttä ymmärrystä vailla olevia ja sokeasti käskyjä tottelevia lakeijoita.

    VastaaPoista
  13. Nyt ei voida puhua edes parodiahorisontista. Nyt puhutaan Taposen osalta parodiasingulariteetista. Mies jakaa aivan surutta loogisesti nollalla ja kehtaa olla kuin suurikin arvojohtaja. Arvojohtamisessa on heikkous, tärkeintä on miltä tuntuu juuri sillä hetkellä. Valitettavasti aika monella meistä on aika monta vuosikymmentä täällä tahkottavana, ei oikein pysty lähtemään hetken viemäksi. Ehkä arvojohtajuus on kiva nyt-heti ihmisistä.

    VastaaPoista
  14. Taposen idoottimaisuudet ovat jo ihan omaa luokkaansa. Millähän ne kovinkin ammattitaitoiset opettajat taltuttavat mahdollisen luokassa puukon kanssa riehuvan jihadistin kun saavat turpaansa jo alaluokkalaisilta suomipilteiltä?
    Taposet ja muut poliisiylimistön ulostulot vituttavat lienee eniten ihan tavallista haalariduunia tekeviä kenttäpoliiseja, näkihän tuon jo niin kauhistuttavassa poliisien ihan omassa " vihapuheryhmössä". Kunnioitan kenttätyötä tekeviä poliiseja ja tiedän, että vain työpaikan menettämisen pelko pistää niiltä turvat tukkoon. Olemme siis päässeet jo aika pitkälle sillä tiellä kun aletaan sanomisien ja kirjoitusten lisäksi vahtimaan erimieltä olevien ajatuksia. Samalla randomillahan ne ajatusrikokset voidaan seuloa ja tuomita kuin nykyisetkin.
    Jatkossa " vääränlainen katse" tai ilme voitanee tulkita viha-ajatteluksi, mars linnaan.
    Voi hyvinkin olla totta muutaman vuoden päästä sillä kukapa olisi vielä 5 vuotta sitten uskonut, että meillä on palkattuja poliiseja etsimässä netistä vääränlaisia kriittisiä kirjoituksia nykypaskaa vastaan. Itse en olisi uskonut.
    Suomi tarvinnee näköjään vielä monta jihadistin tuottamaa ruumista ennenkuin mitään tapahtuu parempaan suuntaan, jos sittenkään.
    Ei tämä touhu kuitenkaan voi ilman jonkinlaista kansannousua loputtomiin jatkua vai voiko sittenkin?
    Näyttäisi nimittäin siltä, että jihadistiset lahtaamiset ovat vain niin söpöä ja kuuluu multikultiin erottomattomasti, että eikun heebot kakaroiden sekaan avaamaan makarooneja ja siinä sivussa kurkkuja, collader damage matkalla kohti voimauttavaa monikulttuurista kaaosta, ihkua perkele.

    VastaaPoista
  15. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja10. syyskuuta 2017 klo 21.36

    Kohta meitä viedään... ;)

    VastaaPoista
  16. Joppos 123:n arvelu vääränlaiseen katseen tulkitsemisesta vaaralliseksi viha-ajatteluksi saattaa olla jo hirvittävän lähellä orwellilaista todellisuutta:

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005361608.html

    Ja kuten tuosta artikkelista nähdään, ei kyse olisi siis mistään linnatuomiosta, joka päättyy aikanaan. Se voi olla kirjaimellinen elinkautinen, jonka olosuhteista voi kertoa vaikkapa muuan moottorisahajonglööri Juha Kurvinen.

    Suosittelen kaikille hänen bloggauksiaan. Suomessa kun on aivan liikaa ihmisiä, jotka voivat kyllä arvostella poliisia sen liiallisista otteista, mutta luulevat samalla ettei meillä toki mielisairaalaan voi joutua, ellei ole ihan oikeasti vaarallinen raivohullu.

    Se ei ikävä kyllä ole totta. Siitä voi kertoa Juha Kurvinen. Siitä on kokemusta ihan omassa lähipiirissänikin, ja siksi tämä uutinen suoraan sanottuna vituttaa minua niin maan perkeleesti.

    VastaaPoista
  17. Sehän olisikin näppärää jos " väärinajattelijat ja Suomalaiset vihapuhujat "lingottaisiin mielisairaalaan, samaan aikaan jihadistit oikovat asuntojonoissa ja leikkelevät päitä irti vääräuskoisilta. Päiden irtileikkely kun kuuluu kulttuuriin ja ei näin ollen ole mielisairaus ollenkaan vaan jotain parempaa toiseutta.
    Tyly tulevaisuudenkuva mutta mahdollinen.

    VastaaPoista
  18. Lasten ja nuorten parissa työskentelevien taustat tarkistetaan mutta terroristeja suorastaan tuputetaan lasten pariin?

    Joensuussa on paljastunut laaja raiskausketju-tapaus; uhreina yli 30 alaikäistä. Poliisi ja koulut käskeneet vaieta asiasta.

    On se prkl onni ettei ole omia lapsia sillä mikään eikä kukaan tässä elämässä estäisi minua suorittamasta kostoa jos lastani satutettaisi.

    Vaan katsotaan mitä tekee nomenklatuura? https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229745-poliisin-tviitit-turvapaikanhakijoista-kouluissa-nostatti-myrakan-kansanedustaja-vie#.WbUP1ungkh8.facebook

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Veijo Hoikalle, Heikki Välimäelle, Veskulle, Qroquius Kadille, Vittuuntuneelle Nettoveronmaksajalle, Lemminkäiselle, Unknownille ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Niin kuin ylempänä totesin, niin kirjoitin tämän jutun jo ennen Taposen tuoreinta avautumista. Täytyy sanoa, että Taponen puolestaan ns. putsasi pöydän. Pistää vaan miettimään että ovatko taposet ihan oikeasti tuota mieltä vai ovatko he juuri niitä ajatuksettomia virkakoneiston johtajia jotka ovat automaattisesti sitä mieltä mitä mieltä heidän käsketään olla.

    Uusrälssistä Veijo totesi että siihen ilmoittaudutaan ja sehän pitää paikkansa. Jos tunnustaa julkisesti monikultturistista epistolaa on automaattisesti intelligentsian jäsen. Qroquius Kad puolestaan totesi, että Suomen tulevaisuus ei enää riipu omista päätöksistämme ja hänkin on oikeassa. EU:n osana tämä kehitys ei koskaan lopu. Koko EU-hirviö tulisi hävittää, sillä onhan se pahaksi joka ristuksen eurooppalaiselle kansakunnalle. Minä tunnen suurta sympatiaa Eurooppaa kohtaan, mutta se Eurooppa on kansojen Eurooppa.

    Tuo lopussa parikin kertaa laitettu linkki aikuisten pakkohoidon kynnyksen alentamisesta herättää kieltämättä kylmiä väreitä. Mieleen tulee tilanne, että lääkäri – muutetun ohjeistuksen mukaan – kirjoittaa M1:n perusteella ”Potilas on tunnettu vihakirjoittaja. Viha-ajattelu tulkitaan mielenterveyden häiriöksi joten voi perustellusti olettaa potilaan olevan vaarallinen niin itselleen kuin muille”.

    VastaaPoista
  20. Arto Nybergiä tulee aina silloin tällöin katsottua. Tämän iltaisessa pläjäyksessä tättähäärä ns. älymystön edustaja tykitti aivan tosissan: Budapestin yössä käydään mustalaisjahtiin ja hakataan ja tapetaan järjestelmällisesti tiettyinä viikonpäivinä!

    Vusikymmeniä sitten oli kuulemma ollut aivan toinen meininki, hipit olleet nuorta sisarusparia vastassa rautatieasemalla ja teltassa oli asuttu..

    mitähän tähän pitäisi sanoa?

    Sepi

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Sepi. No joo, jos valtamedian juttuja uskoo niin Unkarihan on sertifikoitu natsivaltio. Totean kyseisestä virityksestä virkamiesmäisesti että merkitään tiedoksi, ei aiheuta toimenpiteitä.

    VastaaPoista
  22. Budapest on hieno kaupunki ja mitä siellä olen käynyt niin ei siellä mitään tartte pelätä ellei ala oikein tuelta perseilemään ja senhän taidon tietyt etnisesti edistyneet osaavat jo geeniperimänsä mukaisesti. Juuri äsken kattelin jos lähtisi joulun alla pitkäksi viikonlopuksi käväisemään. Vanhasta kauppahallista saa pirun hyvää hunajaa, sattui muutama päivä sitten vanha varasto ehtymään.
    Veikkaan, että kyseinen Nybergin haastattelema älykkö ei ole paljon hotellistaan poistunut jos on edes oikeasti käynyt Budapestissa.
    Taitavat ns "älyköt" olla vain huolissaan kun Unkari on uppiniskaisuudellaan kieltäytynyt rikastamasta kulttuuriaan. Eikös jokin aika sitten joku nobody ruotsalainen toimittajaälykkö kirjoitellut oikein tulikivenkatkuisesti siitä kun Unkari on niin natsivaltio ettei edes yhtä terrori-iskua ole saanut nautittavakseen?
    Luulin ko kirjoitusta satiiriksi mutta tosissaan se svedu purki sydäntään. Ajatelkaa nyt mitä impivaaralaisia ne siellä Unkarissa julkeavat olla kun eivät natsiperkeleet halua maahansa edes multikultin ihaninta tuotosta eli terroria.

    VastaaPoista
  23. Justiinsa juu, johan ovat eräät poliisi-sedät hieman kuutamolla ja ironisinta tosiaankin on ettei noiden oikeiden lainvalvojien twiittejä enää erota siitä Vihapuheparodiapoliisista. Tänäänkin on tullut FB:hen hauskoja viestejä hänen edesottamuksistansa. Ehkä tässä lähestytään jo parodiahorisontin absoluuttista nollapistettä? Celsius-asteissa se on jotain -273:n hujakoilla eli "hiukan holotnaa" pukkaa päälle.

    Tuli luettua tällainen kirja kuin KGB (Christopher Andrew & Oleg Kordievski, 1991), jälkimmäinen kirjan tekijöistä loikkasi Itä-Onnelasta länteen ja hän oli KGB:n agentti. Pieni poiminta kirjasta sivulta 159 koskien Budapestin silloista poliisipäällikköä Sándor Kopácsi'a (v. 1956 Unkarin kansannousu), tämä lause jäi erityisesti mieleeni, jonka hän totesi korkea-arvoiselle KGB:n upseerille (Ivan Serov):

    "Moskovasta saapuneella toveri neuvonantajalla ei ilmeisesti ole ollut aikaa perehtyä maamme tilanteeseen. Meidän on tarpeen kertoa hänelle, että mielenosoitusta eivät järjestä 'fasistit' tai muut 'imperialistit'. Mielenosoittajat tulevat yliopistoista; he ovat talonpoikien ja työläisten huolellisesti valittuja poikia ja tyttäriä, maamme älymystön parhaimmistoa, joka vaatii oikeuksiaan ja haluaa osoittaa myötätuntoa puolalaisille".

    Neuvostoliiton salaisen poliisin toimijoilla olikin "todella siisti" ohjenuora => "ugadat, ugodit, utselet" - haistele tuulta, mielistele, säilytä henkesi. Setä-Stalinin puhdistusten aikana toi NKVD:n pomon virkapaikka olikin suht'koht tuulinen mesta, sieltä ei ollut kuin kukonaskel gulagiin tai teloituskomppanian eteen jos oikein huono tuuri kävi.

    Alempana pähkinänkuoressa aikajanaa KGB:n ja miksei myös nykyisen FSB:n muodostumiselle, Putinhan on muistaakseni joko entinen KGB:n eversti tai everstiluutnantti, hän oli todistamassa kun Berliinin muuri murtui 1989, joten mies oletettavasti osaa saksaa. Ja olihan Neuvostoliiton johtajana 80-luvulla muuan KGB-pomo Juri Andropov, joka oli Ivan Serovin ohella junailemassa CCCP:n asioita Unkarin kansannousussa 1956.

    Ohrana: Ohrannoje otdelenije, tsaarinaikainen valtiollinen poliisi, tämä organisaatio seurasi mm. V. Leninin ja J. Stalinin edesottamuksia Suomessa 1900-luvun alussa Tampereella.
    Tsheka: Tshrezvitshainaja komissija, erityiskomissio vastavallankumouksellisten ja sabotaasitoiminnan ehkäisemiseksi
    OGPU: Objedinnoje gosudarstvennoje polititsheskoje upravlenije, NL:n poliittinen valvontaosasto
    NKGB: Narodnyi komissariat gosudarstvennoi bezopasnosti, NL:n valtionturvallisuuden komissariaatti
    NKVD: Narodnyi komissariat vnutrennih del, NL:n sisäasiainkomissariaatti
    GPU: Gosudarstvennoje polititsheskoje upravlenije, NL:n valtion poliittinen hallinto
    GRU: Glavnoje razvedvatelnoje upravlenije, NL:n puolustusvoimien tiedustelupalvelu

    Noi viisi edellistä kun enemmän vähemmän yhdistettiin 2. MS:n jälkeen niin siitä saatiinkiin se KGB eli "Komitet gosudarstvennoi besopasnosti". Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja nykyään sen perinteitä jatkaakin Venäjän FSB. Nimi on muuttunut mutta modus operandi lienee sama? Vrt. tapaus Aleksander Litvinenko ja hänen "hassu" sairastuminen poloniumiin Iso-Britanniassa ja siitä myrkytyksestä seurannut kuolema.

    Tuosta kirjasta on muuten "hassua" lukea kuinka 2. MS:n jälkeen Neuvostoliitto ujutti kommunistisen systeemin Itä-Saksaan, Puolaan, Tshekkoslovakiaan, Unkariin, Romaniaan ja Bulgariaan. Vaikka kommunistisen puolueen kannatus vaaleissa oli parhaimmillaankin jotain 20%:n luokkaa noissa maissa, mutta sitten astui kuvaan poliittisten vastustajien painostus, vaino (ja jopa salamurhat), äänestyslipukkeiden väärennös ja äänestäjien manipulointi sekä suostuttelut äänestämään "oikein".

    Jotenkin musta tuntuu että elämme uudelleen näitä aikoja? Painostuskeinot ovat toki hienovaraisempia ja diskreetimpiä kuin mitä Itänaapuri käytti aikoinaan...


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  24. Ahh, Unkari - Euroopan sivistyksen sydän ja linnake! Siellä, jos missään, on vuosisatojen kokemus kansojen vuorovaikutuksesta ja monikulttuurisuudesta. Tuo kansa on kokenut kunnian hetkiä, sekä myös ottomaanisen dhimmiyden, Habsburgien alistuksen, natsimiehityksen ja viimeksi runsaan neljänkymmenen vuoden neuvostososialistisen autuuden. Englanninkielinen Wikipedia esittää v. 2011 väestölaskennan perusteella Unkarin väestön jakautuvan etnisyyden perusteella näin: unkarilaiset ~8milj (80,7%), romanit ~609 tuhatta (6,1%), saksalaiset (itäv.) ~132 tuhatta (1,3%), muut prosentin osia. Noin 1,46 miljoonaa eli 14,7% ei ilmoittanut kansallisuuttaan. On siis oletettavaa, että noin joka kymmenes Unkarissa asuva on romani; nämä ovat kaikkein suurin Unkarin vähemmistöistä. Myös Fideszin johtamassa Unkarissa romanit ja saksalaiset määritellään ns. historiallisiksi vähemmistöiksi: siis merkittäviksi osiksi Unkarin kulttuuria ja historiaa. Olihan Unkarin viimekeväinen euroviisutarjokaskin mustalaislaulu, osittain romanikielellä esitetty.

    On kuitenkin selvää, että köyhänlainen maa ei pysty noin suurelle romanivähemmistölle tarjoamaan samanlaista asemaa veronmaksajien kustannuksella kuin esim. Suomi omalleen. Tämän väestöryhmän kulttuuriin liittyvä..-öö..sosiaalinen työrajoitteisuus on siten omiaan aiheuttamaan ristiriitoja romanien ja etnisten unkarilaisten kesken. Näin on käsittääkseni ollut about koko ajan. Sosialistikomento oli sikäli tiukkaa, että romanien oman elämäntavan harjoitus pidettiin tiukasti rajoitettuna, joten ristiriidat eivät niin herkästi puhjenneet, tai niistä ei ainakaan pahemmin mölisty. Kuvaavaa on se, että esim. suomenkielisessä Wikissä esitettyyn vanhempaan, v. 2001 väestönlaskentaan vain n. 2% ilmoitti itsensä romaniksi. Romani-identiteetti on siis Unkarin vapauden aikana kuitenkin vapautunut. Otaksun, että unkarilaiset suhtautuvat romaneihin tyyliin: "sen kun harjoitatte kulttuuripiirteitänne, kunhan teette sen omilla varoillanne". Saksalaisten tai muidenkaan Unkarin pienempien vähemmistöjen edustajien kanssa ei tietääkseni unkarilaisilla isompaa skismaa ole ollut.

    Kävin itsekin aikoinani sosialistisessa Unkarissa: suomalainen Saksaan rekisteröidyllä autonrotiskolla. Ihmiset, jopa viranomaishenkilöt, joiden kanssa olin tekemisissä, todella olivat ystävällisiä, avoimia ja vieraanvaraisia, joskin selvästi pelkäsivät Systeemiä. En usko tuon ystävällisyyden hävinneen vapauden myötä mihinkään. Siellähän pitää vielä käydä. Tosin Tokajin viinit eivät minun happamaan makuaistiini oikein uppoa, mutta meille 80-luvulla nuoruuttamme eläneille tuttu "Egerin sonninveri" l. "Egri Bikavér" (Erkin pikakivääri) on tietääkseni nykyään oikein laatupunkkua. Nimi on kuulemma saatu unkarilaisia vastaan Eger-joen laaksossa sotineilta ottomaaneilta, jotka luulivat unkarilaisten ammentavan sotakuntonsa tuoretta sonninverta juomalla - niin tumman punaista tuo sotilaiden annoksiin kuulunut Egerin viini oli.

    Terv. Achtung

    VastaaPoista

  25. https://yle.fi/uutiset/3-9825037
    Lukijat kyllä ymmärtävät, no ainakin osa.

    https://mvlehti.net/2017/09/10/valokuvia-kolmen-sepan-aukion-laittomasta-matujen-rakennusprojektista/
    Tsadin keskeisimmällä paikalla Suomen päättäjien vallan ja politiikan monumentti.


    https://mvlehti.net/2017/09/09/james-hirvisaari-salafistisen-muslimikodin-marokkolainen-imaami/


    https://pt-media.org/2017/09/10/tukholman-poliisi-on-eristanyt-puoli-rinkebyta/
    Kohta Helsingissä? Ainakin yritys on kova: https://mvlehti.net/2017/09/10/koomikkopoliisien-eeppinen-taistelu-jatkuu/
    Kyseinen poliisi ei toimi itsenäisesti, vaan toimeenpanee saamaansa määräystä (?).

    https://pt-media.org/2017/09/10/kalmarin-lauantainen-pride-paraati-oli-todellinen-koko-perheen-juhla/
    Katsokaa kuvat. Lapsilla rikas tulevaisuus?

    Ja vasta aloittelen päivän uutissaldoa. Breitbart jo masensi.

    Me muuten saatetaan hävitä tää sota. Siitä kertova kirja ei tule päättymään sanoihin Aika velikultia.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys joppos 123:lle, Soomepoisille Eestistm Achtungille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

    joppos 123 & Achtung: Kiitos Unkariin liittyvistä lisätiedoista. Hyvä, että täällä kommentoijapuolella on vähän maailmaakin kiertänyttä porukkaa kun itsellä se on jäänyt kovin vähäiseksi. Näkisin, että joppos 123:n mainitsemat älyköt ihan oikeasti pelkäävät, sillä Unkari (niin kuin Visegrád-maat yleensäkin) ovat elävä esimerkki siitä, että monikultturismikusetus ei välttämättä menekään kaikkialla läpi. Ja esimerkeillähän on tapana tarttua.

    Soomepois: Venäläinen tiedustelu- ja maskirovkatoiminta on kiistatta ollut aina korkeatasoista. Väitetään – ja käsittääkseni hyvin perustellusti – että länsieurooppalaisen mädäntymisen ns. ensimmäisessä sukupolvessa KGB:llä oli oma, eikä ihan pienikään osuus. Käsitykseni mukaan Neuvostoaikana KGB ja GRU olivat jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään, sillä KGB oli enempi poliittinen poliisi ja GRU taas sotilastiedustelupalvelu. Tavallaan elämme uudestaan niitä aikoja, tosin nyt se painostus tulee lännestä. Mutta väestönsiirrot ja ideologian pakkosyöttö ovat mukana tälläkin kierroksella.

    Veijo: Kiitos linkeistä. Ja voidaan hyvinkin hävitä. Tai no, jossain vaiheessa EU romahtaa monikulttuuriseen utopiaansa, viimeistään kun perse aukeaa. Mutta sitä ennen se saattaa onnistua betonoimaan valtansa vuosikymmeniksi. Me emme ehkä sen loppua ehdi nähdä. Mutta tulee muistaa, että ikuiseksi aiottu Neuvostoliittokin romahti sitten käsittämättömän nopeasti.

    VastaaPoista
  27. Ihan varmistan.
    Tokihan kaikki tiedätte, että on lopultakin saatu luotettavat uutiset luettuina:
    https://www.kansalainen.fi/monikulttuuriset-uutiset-viikko-4-10-9-2017/

    VastaaPoista
  28. Se mikä tässä ihan oikeasti kylmää on se,että jos vihreät voittavat seuraavat vaalit, sitten ollaan oikeasti kusessa. Suomen mokutus nousee ihan uusiin sfääreihin kun kaikki ovat tervetulleita, ihan mistäpäin maailmaa hyvänsä ja millä tekosyyllä tahansa.
    Aikansa on oikein kivaa mokuttajilla mutta sitten se paska väkisinkin lentää tuulettimeen.
    Siinä sivussa vihernatsit kieltävät oikeastaan ihan kaiken,polttopmoottoreista metsästykseen. Pakolaiseksihan täältä siinä vaiheessa pitää häipyä tai ryhtyä aivan perkeleelliseksi oikeistoanarkistiksi, Toukopoikahan tykkää kun veri ja rapa lentää silleen niinku kivasti kansalaistottelemattomuuden nimissä.
    Nykyhallitus tasoittaa vain tietä tulevalle kaaokselle ja kun kausi on lusittu niin häipyvät EU:n rahakkaammille oksille kusemaan Suomalaisten niskaan ja nauraen pankkiin.

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Veijo Hoikalle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

    Veijo: Jep, tiedossa on. Hakkaa asiallisuudessaan Ylen propagandan sata-nolla.

    joppos 123: Joo, tosi on. Sinänsä tulee muistaa, että vaikka vihreät ovat nostaneet suosiotaan, niin se suosio tulee vasureista ja demareista ts. itse vasemmiston suosio ei ole merkittävästi kasvanut, eikä tuo porukka juurikaan saa ääniä nukkuvista joita on paljon. Nukkuvien puolue taas on persuille se mahdollisuus, jos ne saadaan herätettyä ja juuri sitähän persut ovat nyt tekemässä.

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Ykä,

    niinpä, sanoisin että toi maskirovka osataan todella hyvin tuolla Itänaapurissa. Ote y.m. kirjasta koskien Tshekkoslovakian tapahtumia v. 1968, kun NL ulkoilutti panssareitansa Prahassa. Sivuilta 211-213 otteita:

    "DDR:n puoluelehti Neues Deutschland löi vielä lisää löylyä ja julkaisi valokuvia Tshekkoslovakiassa olevista USA:n joukoista ja panssarivaunuista. Itä-Saksan lehdistö ei koskaan myöntänyt, että kuvat olivat peräisin eräästä amerikkalaisesta sotaelokuvasta, jota tuolloin kuvattiin Böömissä. Avustajina oli tshekkoslovakialaisia sotilaita, jotka olivat pukeutuneet vuoden 1945 mallia oleviin USA:n univormuihin, ja filmissä oli myös panssarivaunuja, joihin oli maalattu USA:n tunnukset. Tshekkoslovakian armeija oli antanut apuaan ja saanut vastineeksi länsivaluuttaa."

    "Prahassa 1968 olleen KGB:n ulkomaantiedustelun johtoryhmän kokeneen tshekki-tuntijan Anatoli Rusakovin mukaan hän ja KGB:n neuvonantajat suhtautuivat varsin kielteisesti Keskuksen määräämiin provokaatioihin ja pelkäsivät, että paljastumisen vaara olisi sietämättömän suuri."

    Sittenhän noi NL:n joukot ottivat nopeaan tahtiin haltuunsa tshekkien tärkeimmät lentokentät, toivat niille maahanlaskujoukkoja ja Varsovan liiton joukot ylittivät maan rajat pohjoisesta, idästä ja etelästä sekä sulkivat Länsi-Saksan vastaisen rajan. Se oli nopeasti hoideltu operaatio. Mutta, kuten edeltä on nähdä, ei sentään ihan kaikki olisi mennyt läpi vaikka kuinka KGB olisi koittanut valkopestä tilannetta. Tuleeko hei yhtään mieleen Mainilan laukaukset v. 1939?

    "Andrei Saharovin ja muiden NL:n älymystön jäsenten uudistuksille antama tuki oli yksi syy siihen, että KGB hermostui Prahan kevään takia. NL:n tunkeuduttua tshekkeihin Punaisella torilla järjestettiin mielenosoitus, jonka KGB nopeasti hajotti. Aleksandr Solzenitsyn luonnehti myöhemmin invaasiota seuranneita kahta päivää hänelle 'ratkaisevan tärkeiksi'."

    Hän kirjoitti => "Minua hävettää olla neuvostoliittolainen!"

    Näin ne utopiat kaatuvat, mutta se ottaa oman aikansa. Mutta ihme että CCCP kaatui ilman mitään suurempaa verenvuodatusta, arsenaalia olisi kyllä piisannut vaikka yhteen maailmansotaan....


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  31. Tervehdys Soomepois. Joo, yllättävän vähällä ampumisella se Neuvostoliittokin kaatui, ja sehän oli varmaan meille kaikille luojan lykky. Se oli yksi historian kulminaatiopisteistä ja sanoisin, että siinä vaikutti se kuuluisa butterfly effect. Lukemani mukaan ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se, että kun neuvostojoukkojen erikoisjoukoille eli Alfa- ja Vympel-ryhmille oltiin annettu käsky avata tuli, niin ne kieltäytyivät. Ja toinen oli se, että Boris Jeltsin nousi sinne tankin kannelle ja piti sen puheensa. Puheen, joka levisi tiedotusvälineissä.

    VastaaPoista